Haluan antaa kaikille lukijoilleni tämän alustavan esitykseni kautta todella laajempaa ymmärrystä ja luottamusta asioiden täydelliseen järjestykseen ja lainmukaisuuteen. Kertomalla teille että uuden maailmanjärjestyksen alkuvaiheessa ihmiskunta tulee saamaan täydennetyn uskonnollisen ilmoituksen, joka on vihdoinkin sopusoinnussa myös tieteen esittämän teorian kanssa. Ja tällöin on hyvä aloittaa vanhan Eurooppalaisen Hermeksen okkulttisen koulukunnan tärkeimmästä "Smaragdi tauluun" merkitystä opetuksesta, joka kuuluu tähän tapaan. "So below, as below" eli "Niin kuin on ylhäällä, on myös alhaalla" ja tällöin voimme varsin asiallisesti lähteä tutkimaan tätä ihmeellistä asiaa vaikkapa samaan tapaan kuin Raakkunalla oli tapana ihmetellä maalla viettämieni lapsuusvuosien aikana, jolloin voimme löytää täysin paikkansa pitävää havaintomateriaalia niinkin alhaalta kuin maantien ojasta löytyneestä sammakonkudusta, joka rakenteensa mukaisesti on muodostunut kohtalaisen samankokoisista limakuplista, jotka ovat yhteen liittyneinä kokonaiseksi möhkäleeksi. Ja tällöin olemme tajuamassa suurinta mahdollista olemassa olon muotoa eli Supra Universumin rakennetta jossa on tällä hetkellä kehittyneenä noin 6000 rinnakkais Universumia. Ja voin jo tässä vaiheessa ilmoittaa ihmiskuntaan uuden NWO:n mukaisen tiedon, että meidän oma Universumi on ihmeeksemme kuitenkin määriteltävissä hyvinkin merkitykselliseen asemaan tuossa ylin 6000 Universumin joukossa. Sillä meidän ihmiskunnan Universumi vastaa merkitykseltään samaa asiaa jonka voimme havaita pienemmässä mittakaavassa solun rakennetta tutkiessamme voimme todeta että solussa oleva "Tuma" muodostaa kaiken aikaa solun toimivaa rakennetta. Joten tämän huikean esityksen pääkohta kuuluu ikuisuuden ymmrtämisen piiriin, jonka mukaisesti on tajuttava että ihmiskunta on aina ollut olemassa, vaikkakin aikaisemmin eri planeetoilla (Mars). Ja voin kertoa että kosmoksen lain mukaisesti tietyin väliajoin ihmiskunnan korkeimmin kehittynyt henkilö saa oikeuden perustaa oman rinnakkais Universumin. Ja meidän Universumin suvereeni Herra on kuitenkin kaikesta Lusifeerisesta toiminnasta eli karsinnasta huolimatta Jeesus Kristus/Horus. Ja tällöin voimme tunnistaa ikivanhan Veda kirjoituksissa olevan Tietäjien kirjoittaman totuuden että Kaikkivaltias Jumala "Dharma" on sama asia kuin Supra Universumi kokonaisuudessaan joka kehittyy olemukseltaan ikuisesti kaikkien Universumien kehityksen kautta.
Think BIG thing.
raakkuna1
356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiinan alkuperäiskansan parhaimmalla Keisarilla oli aikoinaan täydellinen ohjelma hallussaan jonka innovaatiolla tuotiin esiin "Pyhä Sammakko" joka jakaa oikealla tavalla varallisuutta ja vallankäyttöoikeutta laajassa valtakunnassaan.
http://i1.ytimg.com/vi/kzirP7J1u3M/maxresdefault.jpg
http://fi.willhelps.org/wp-content/uploads/2011/07/sammakko.jpg
Olkoonkin että Suomen Kansallistietäjä Raakkunan antamaa Supra Universumin luonnetta koskevaa kuvausta ei kyetä ainakaan vielä tieteellisellä määritelmällä tarkistamaan ja varmistamaan. Mutta velvoitan Yhdysvaltain Fyysikko Professoreita tarkistamaan aikaisemman väitöskirjani, jonka mukaisesti Universumimme on alkanut supistumaan. Ja tämähän on täysin tarkistettavissa oleva asia. Vai mitä. Ja tällöin kansainvälisen professuurin käytännön mukaisesti aikaisemmatkin noin 18 x Kunniaprofessuuriin oikeuttavaa väitöskirjaani tullaan varmaankin tarkistamaan vakavassa mielessä.
Universumimme on alkanut supistumaan.
https://www.youtube.com/watch?v=D-9RqiagH4k
Luen usein juttujasi ja ne ovat hyvin mielenkiintoisia.