oman maansa kansalaisia, siviilejä. Vieläpä heti kun YK:n asiantuntijaryhmä aloitti työskentelynsä Syyriassa.
-YK:n turvaneuvosto piti elokuun 21. päivänä pikakokouksen ja kehotti tutkimaan huolellisesti Damaskoksen esikaupungin tapahtumat. Myös Venäjän näkemyksen mukaan tarvitaan huolellisia tutkimuksia. Niitä varten Syyriassa on jo riittävästi YK:n tarkastajia.
Tuo otsikko ja pari ensimmäistä lausetta on yhteenveto siitä mitä bangsterimedia meille syöttää, eli bull shittiä. Tosiasiassa roistovaltiot ovat aseistaneet palkkaamansa terroristit myös myrkkykaasuilla ja terroristit ovat jääneet kiinni myrkkykaasujen käytöstä ja niiltä on takavarikoitu suuten määrät myrkkyjä.
SIVIILIEN TAPPAMINEN KEMIALLISILLA ASEILLA SYYRIAN TERRORISTIEN LIKAISIMPIA TEKOJA
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=8638
Jos joku ihmettelee miksi käytän valtamediasta nimitystä bangsterimedia niin se johtuu siitä että kaikki länsiuutiset tulevat yhdestä ja samasta sylttytehtaasta jonka taustalla hääräilevät bangsterit joko omistajina tai korruptiopoliitikkojen välityksellä.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Kannattaako kaikkea uskoa? taas etsitään syytä saada NATO tai YK paikanpäälle vapauttamaan maa öljystä.
Miten sinua jaksaa kiinnostaa yhden banaanivaltion musulmaanien välien selvittely noin paljon? Ei sielä mistään ideologiasta sodita.
” Miten sinua jaksaa kiinnostaa yhden banaanivaltion musulmaanien välien selvittely noin paljon? Ei sielä mistään ideologiasta sodita.”
Ei perkele! Voiko kukaan olla noin pihalla?
Arvelen ettei voi, sinun täytyy olla trolli.
Mitkä ideologiat Syyriassa ovat vastakkain?
Al Qaidan äärimuslimit USA ja Israel tukenaan vastaan tavalliset muslimit ja kurdit!!
Eikös ne samat äärimuslimit olleet muutama vuosi sitten yleviä vapaustaistelijoita, kun ne taistelivat Yhdysvaltoja vastaan Afganistanissa?
Hallitus on vahtinut kemiallisia aseita huolimattomasti, jos niitä on päätynyt terroristeille. Miksi Syyriassa ylipäätänsä on kemiallisia aseita? Eikö jo sellaisen omistaminen kerro, että maa ei ole sivistysvaltio?
Ja sinä taas ole uskovainen.
Miksi Syyriassa ylipäätänsä on kemiallisia aseita? Eikö jo sellaisen omistaminen kerro, että maa ei ole sivistysvaltio?
En tiedä, mutta länsimaat toimitti Saddamin Irakille valtavat määrät valmistukseen tarvittavaa laitteistoa ja raaka-aineita, joten olisikohan sitä perua?
"Miksi Syyriassa ylipäätänsä on kemiallisia aseita? Eikö jo sellaisen omistaminen kerro, että maa ei ole sivistysvaltio?"
Syyrian terroristeilla on kemiallisia aseita koska roistovaltiot ovat antaneet niitä terroristeille. Syy tähän selviää seuraavasta:
-Venäjän näkemyksen mukaan uutiset Syyrian kemiallisista aseista ovat suunnitelmallista provosointia, sanoi Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Aleksandr Lukashevitsh ministeriön perjantaina julkaisemassa tiedotteessa.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=10&id=8644
Ja syy sotapropagandaan on tämä:
-Yhdysvallat keskittää sotalaivoja hyökkäysvalmiuteen Syyriaa vastaan
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=8642
Missä on sanottu, että kemialliset aseet ovat tulleet Syyriaan jostain ulkoapäin? Eikö todennäköisempi vaihtoehto ole, että ne on varastettu hallitukselta? Sillähän on tunnetusti kemiallisia aseita. Siis aseita, joita yhdelläkään sivistysvaltiolla ei ole.
Aha, vai sivistysvaltioilla ei ole kemiallisia aseita. Onko sinut kasvatettu tynnyrissä?
Luettele joutessas ne sivistysvaltiot.
Esimerkiksi Suomi ja sinun ihailemasi Venäjä ovat sivistysvaltioita tässä suhteessa. Syyria taas ei ole.
Syö lautasesi aina kiltisti tyhjäksi että kasvat isoksi. Ehkä tuo ääliögeeni poistuu jollakin salaperäisellä tavalle hyvän ruokinnan avulla.
Tämä takia en juuri alennu keskusteluun tällä palstalla, koska seinillekin on parempi puhua, ne eivät ainakaan lauo typeryyksiä.
"Tämä takia en juuri alennu keskusteluun tällä palstalla, koska seinillekin on parempi puhua, ne eivät ainakaan lauo typeryyksiä. "
Silti aina vaan palaat tänne jankuttamaan ja julistamaan omaa paremmuuttasi ja ylemmyyttäsi meihin "lampaisiin" verrattuna. Tuolla Salaliittoteoria-palstalla on paljon ihmisiä, jotka ymmärtävät sinua. Mikset jatkaisi julistamistasi (ei sitä tosiaan voi keskusteluksi kutsua) siellä samanmielisten seurassa?
Eivät terveet tarvitse parannusta vaan sairaat.
Tää on kosovo raamaan toistoa että voidaan taas pommitta
Kapinalliset tekee likaisen työn kyllä heillä on näitä aseta kun he tiesivät että
tulee tutkioita tehään vähä omia ruumiita että maailma näkee
Oletko jotenkin huolissasi siitä, että muslimien määrä vähenee, vai miksi kirjoitat siitä? Pitäisikö niitä olla enemmän? Minulle jokaisen muslimin kuolema on ilouutinen.
Antaisivat Kiinan ja Venäjän hoitaa tuo asia, koska ovat lännen kantoja vastaan aina. Katsotaan, milloin inhimillinen hätä heihin vaikuttaa, kuinka kauan kehtaavat olla assadin puolella. Nyt tarvittaisiin länneltä malttia.
Miksi lännen pitää olla joka paikassa ?. Katsottaisiin kerrankin kahden idän jättiläisen toimi asioissa.
Länsihän on lamassa muutoinkin, lama vain syvenee ja uhreja tulee täällä sen seurauksena, jos rahaa syydetään sotiin. Sotakaluston kanssa heiluminen on äärimmäisen kallista lystiä