Ihmettelen joidenkin sielunmaisemaa kun ostetaan turhaa roskaa isoilla summilla velaksi ja lopulta mennään vararikkoon kun ei pystytä maksamaan velkoja.
Voiko joku valaista mistä käytös johtuu.
Voiko joku valaista mistä käytös johtuu.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Perus tyhmyyttä.
Haluavat ehdoin tahdoin antaa 20-30% tuloistaan lainafirmoille.
Saavat pitemmässä pelissä elettyä tuon 20-30% vähemmän, kun ovat liikkeellä NYT HETI KAIKKI MINULLE asenteella.
Ei tuollaisesta tyhmyydestä jaksa tämän enenpää avautua.
Ei sille yhtä syytä ole. On ihmisiä jotka eivät oikeasti tiedä taloudellisen vaikutusvaltansa rajoja, on ihmisiä jotka eivät osaa hahmottaa tulevaisuutta - eli kun pitää maksaa, on ihmisiä joille ostaminen (tiettynä aikana) syystä tai toisesta on tärkeämpää kuin hyvinvoinnista huolehtiminen, on pakonomaisia tuhlaajia ja sitten on ihan perusääliöitä jotka miettivät enemmän tekosyitä kuin rahankäyttöään
Tuolla yleistä taloudesta osassa joku on noussut kapinaan sen takia, että toisten elättäminen on alkanut riittää hänelle....
Mutta totuushan se, että sen takia jotku elää yli varojensa, kun Suomessa on sellainen tapa, että ketään ei periaatteessa jätetä pulaan. On nämä helvatan velkajärjetelysysteemit joilla karille ajanut nostetaan ylös aina, ja nyt sit jotkut on alkanut kuvittelemaan, että sitä tehdään yksille montakin kertaa. Se saattaa olla totta, mutta myös vain luulo. Mutta tuohon anteeksiantamiseen uskoo niin moni.
Ja sitten tästä joka kirjoitti tuolla yleisessä taloudessa toisten elättämisestä. Hän on just yksi tyypillinen, joka tekee yhteenptkeen työtä 5v ja saa sen äärettömän kovan asuntolainan päälleen ja valaa jalkansa 20v märkään betooniin, niin.... Hän on hirveän lyhytnäköinen. Hän kuvittelee, että 5v takana eikä epäonnistumista, niin kyllä se 20 v menee vielä. Ja kukaan ei usko isojen velkojen kanssa sitä, että miten nopeesti aika menee. joku 240 erän "miljoona" velka kun on oikeasti iso, ja tuo aika on lyhyt. Jos nyt olet vaikka 40v ja kaikinpuolin terve, niin todennäköisyys terveyteesi 20v päästä on kuitenkin vain 50%
Ja ennnen kaikkea miksi jotku ottaa isoa velkaa, niin on osin kiinni ajan tajuttomuudesta, mutta myös siitä, että kuinka moni osaa hahmottaa lainan takaisinmaksuaikaa? Kuinka moni osaa tehdä ilmaiselle taulukkolaskentaohjelmalle minkaanlaista mallia lainansa kuoleutumisesta.
Ja se yksi juttu. Pienistä lainoista saa todella syvän ojan. Se on tuskasta, kun käytössä laiinan hoitoon on 200e/kk ja velkaa on vaikka 5000e ja korko on jotain 10-14% Se on tuskanen viisi vuotta!
Uskoisin että se on eräänlainen riippuuvuus ei sitä hahmota edes ennen kuin on ihan suossa ja syvällä. Häpeä ei kehtaa pyytää apua ennem kuin on lian myöhäistä. Itselläni se paisui ja paisui vain. Ikinä ei olisi ollut pakko ottaa mitään paikkailin isoja menona pikalainoilla kulutusluotoilla ym. Niitä oli niin helppo saada.maksan sitte ensi kuussa,pihistelen sitte. Äkkiä huomasi taas oli tonni lisää joustoluottoa. Nostin jopa 3000 luoton vaikka en olisi tarvinnutkaan. Lomautukset muutaman kk liiton rahoilla sai juuri asumiskustannukset ja pakolliset maksettua. ( oli jo aika isot kk lyhennykset kaikista). Tota kun jatku ehkä 6-7 vuotta soppa oli valmis. Rupesin maksamaan velkaa velalla. Oikeestaan oli helpotus kun tiedot meni. Ei saanut enään sössittyä. Tosin siinä men samalla mahdollisuus pankin lupamaan isompaan lainaan. Kohta on 5v ulosottoa takana Ja en SUOSITTELE KENELLEKKÄÄN. 8TE enään maksamatta noin 46 te maksettu. Ei luottotetoja ole ikävä vakuutkset ja kaikki olen saanut kun olen sinne aina asiani hoitanut. Vaan se tunne että on toisen luokan kansalainen, se että perheelläsi ei ole sinun mokien takia varaa mihinkään. Se on se joka harmittaa ja uskon että se on se joka jatkossa saa olemaan hölmöilemättä.
Kunnioitan sitkeyttäsi velkojen maksajana. Kohta olet kuivilla. Itse samassa jamassa. En jaksa sen enempää avautua miksi olen ulosotossa. Joka kuukausi velat lyhenee 1000 €. Paljon ei itselle jää. Pieniä lisätöitä olen vielä haalinut,jotta on vähän enemmän itsellä käyttövaraa aina välillä. Joka tapauksessa velkojat saavat jossain vaiheessa omansa korkojen kera eli sen suhteen en tunne enää häpeää. Itse olen miettinyt,että jossain vaiheessa takuusäätiön takaus voisi olla ratkaisu, kunhan velkasumma on sen alle 34000 €. Etkö itse harkinnut takuusäätiön takausta, jonkin verran siinä kuitenkin säästäisi koroissa ?
Eihän se ole ongelma, että on vaikka se 2000e luottokortti. Ongelma on se että se käytetään tappiin asti harkitsemattomasti, ja sitten sitä maksetaan vuositolkulla ja takaisin maksettua kreditiä on pakko käyttää sen takia, kun se sama kortti on viemässä osan maksukyvystä. Siis tulee oravanpyörä.
Ja kyllä pankillakin olisi varaa sanoa asiakkaalle ettei tähän nyt ole varaa... ja pyytää asiakasta ajattelemaan kaksi kertaa.
Sitten nämä kymmenien vuosien yliarvostetut asuntolainat on yksi ryhmä... Kun ei hahmoteta tai pankki ei anna suoraa laskelmaa siitä millä vauhdilla se pääoma katoaa, niin itku tulee ja väsy ja kylmä ja ärripurri.
Ja niinkuin ekasa vastauksessa... Jotku pitää itsestään selvänä sitä, että päästään velkajärjestelyyn kerta toisensa jälkeen, ja saadaan ääritilanteessa toimeentulotukena korko-osia isoon lainaan.
EI SE NÄIN KÄY.
Onkohan sillä jotaintekemistä asian kanssa:
Jos on ollut rahaa ja kortti koko ikänsä tai saa sitten aikuisiällä mahdollisuuden hankkia helppoa rahaa lainalla?
Saattaa koukuttaa henkisesti heikompaa??
nimenomaan. Ja se on outoa, että moni on nähny suoritustilaan nähneitä ihmisiä jopa omassa kotona, ja silti ei opi.. pitää itse kokea ja tietää mille se tuntuu, kun kaikki pitää riisua ja et saa tehdämitää seunaavan kymmennen vuoden aikaan.
Sitä velkakakkua lusiessa sitten tulee ne uudet patoumat joita ei osata sulattaa, ja jos päästään joskus taas kuluttamaan, niin ollaan samassa kusessa kuin alussa.
Nyt olis oikeesti laitettava se lakialoite positiivisesta luottorekisteristä, joka antaa kaikkien ihmisten asioista samankaltaisen tiedon kaikille luottoa antaville ja ihminen itsekin saisi sen viestin omiin tietoihinsa. Tällä sitten asiakas joka asioi pankissaan, niin ei pääsisi asioimaan ja rakentamaan miinaa toisen pankin kautta.
Ei se ole häpeä jos pankin X asiakkaan luotot näkyvät pankissa Y, ja niiden lisäksi vielä on tuo luottoluokitus.
Toinen lakialoite siitä, että pikavippitoiminta pitää saada loppumaan kokonaan, ja luontokanta myydään sitten toimiville pankeille, jotka keskustelevat asiakkaan kanssa ehdot.
Kolmas ehdotus pankkien töppäilyjen korjaamiseksi. esim. Nordealla on Suomessa miljardi euroa taseelssa. Jos siitä otetaan Nordean huonoihin lainoihin vaikka 10 000 0000 euroa, niin se ei sitä paskaa kaada. Kaikilla pankeilla on nimittäin huonoja lainapäätöksiä.
Kyllä se on se amistausta ja amisvanhemmat. Sieltä opetetaan lapselle välinpitämättömyys, huonot tavat, einesruoan syöminen ja huono taloudenpito. Nämä amikset sitten jostain syystä tekevät kasan lapsia ja opettavat heille asiat yhtä huonosti ja iso kasa kolmannen sukupolven köyhiä on syntynyt.
Nyt täytyy kysyä, tarkoitatko Ammattikoulun käyneitä vai lukion. Lukiosta menevät osa korkeakouluun ja osa yliopistoon ja syövät tonnikalaa ja makaronia päivittäin. Henkinen ja fyysinen kunto on sitä sun tätä, mutta onneksi ammattikouluissa opetetaan tämäkin perustaito.
Heikon kodin annilla näitä velkoihin hukkujia kasvatetaan.
Vaikka saisi hyvänkin koulutuksen, on kodin antamalla mallilla lähtemätön vaikutus.
Joten, omena ei kauaksi puusta putoa.
Olen samaa mieltä siitä, että amikset ovat ongelma. Ovat lähinnä kiinnostuneita autoistaan ja kaikenmaailman big bröthereistä. Ei hyvältä näytä kun lihovatkin vielä usein muodottomiksi palleroiksi ja hyppivät verkkahousuissa pihalla nuuska huulessa!
Minä olen elänyt sossun ja kelan tuilla vuodesta 99 asti. Hermot on menneet jatkuvaan köyhyyteen. Joskus vaan haluaa syödä. Ostaa kengät rikkoutuneiden tilalle tai ostaa lääkkeitä sairauteen. Olen luokiteltu 100% invalidiksi, mutta silti käyn töissä. Yritys on kova vaikka luottotiedot on menneet.
Ei sillä amiksella ole tekelistä asian kanssa ihme provoa. Toisilla ei ole parempaa tekemistä. Niin se vaan on itse pitää kokea se helvetti ennen kuin uskoo ei ne neuvot ja läheltä näkemiset opeta.
Positiivisessä mielessä kodilla on suuri vaikutus.
Olen hyvästä kodista, 18 vuotiaasta kaiken itse kustantaneena, nyt ennen kuin täytän 50 vuotta, on minulla seitsennumeroinen omaisuus asuntojen lisäksi. Kaikki itse ansaittua, työllä ja sijoittamisella.
Olen vain saanut hyvän kasvatuksen nuoruudessani, en ole mitään perinyt, valitettavasti sekin päivä koittaa, antaisin mielelläni perintöni pois muutamasta hyvästä lisävuodesta vanhemmilleni.
Mitä yritän sanoa, oikea lähtö menttaliteetti, oikeat esikuvat ja kasvatus ovat elämän tärkeimmät asiat.
Itselläni ei itse työstä ole hirmuisia, ehkä kohtuulliset tulot, tärkeintä on määrätietoisuus. Määrätyllä tavalla ahneus, jos tilaisuus tulee sijoittaa.
Elämässä pitää kumartua ja poimia jokainen sentti, silloin saa ne veneet, autot ja asunnot mitä haluaa.
Mistään ei elämän aikana ole tarvinnut kieltäytyä siitä syystä ettei olisi ollut varaa hankkia.
Pitää kyllä olla aikamoiset tulot, jos meinaa saada omalla työllään seitsennumeroisen omaisuuden. Kun puolet suomalaisista työntekijöistä ei pääse edes mediaanipalkoille, joka on kokoaikaisilla kuukausipalkkaisilla 2 951 €/kk (lokakuu 2011).
Onhan Jaska_48:lla ollut aikaa tosi pitkästi. Ja kaksi isoa talouden heilahdusta.
Tein viimeisimmässä ihan aikusten oikeasti hirvittävän paljon rahaa, sijoitin 200000€ yhteen osakkeeseen, oli historiallisen alhaalla, arvo on 20 kertaistunut.
Kuten Jaska_48 kirjoitti, pitää olla ahne ja poimia jokainen sentti talteen.
Kun näkiskin mediaanipalkan... Oma palkka on 1637€ kuussa ja siitä ei juuri säästellä. Onneksi on työn ilo ja silläkin elää. Mutta haaveet punaisesta tuvasta ja perunamaasta saa haudata. Kun ei ole päätä opiskella niin täytyy tyytyä siihen mitä on.
miksi joku velkaantuu? hyvä kysymys.. menehän tuonne mielenterveysosioon bipo palstalle, jossa kaikenlainen selkärangattomuus on sairautta.
- en voi sairaudelleni mitään, on ihan pakko tehdä velkaa, ihan pakko pettää, ihan pakko ostaa velaksi, ihan pakko pelata nettikasinolla, se on vaan vakava mielensairaus joka vaan ei ole hallittavissa.
. nyt sitten kaikki ylivelkaantuneet hakemaan hullunpaperit sillä lainlaatija on armollinen mielensairauksien kohdalla -> saat velkasi anteeksi heittämällä, koska kaksisuuntaisuus on mielensairaus ja näille hemmoille myönnetään kertatoisensa jälkeen velkajärjestely
- kun olet virallisesti hullu, ei tarvitse tehdä töitä (no eihän kukaan hullua töihin otakaan) pääset työjyvyttömyyseläkkeelle, jolloin tulotaso nousee kohisten verrattuna toimeentulotukeen
-bipona ei tarvitse olla edes masentunut, koska voit kertoa olevasi hypomaaninen ja nyt juuri hyvässä kunnossa
- olen ihmetellyt mikseivät pitkäaikaistyöttömät hommaa hullunpapereita, koska se on nykypäivänä äärettömän helppoa, psykiatrit rakastavat tehdä diagnooseja ja bipoa jaellaan parhaillaan hyvinkin keposin perustein
- jokainen voi käydä Kelan sivuilta laskemassa ihan huvikseen paljonko pelkkä kansaneläke eläkeläisellä tekee.. voittaa aina niukan toimeentulotuen
-tätä korttia voi siis käyttää, jos on valmis pysymään loppuikänsä ulkona työelämästä ja koulutuksista, hullut kun ovat alinta pohjasakkaa
Jaska_48
Kaikki ei saa "lapsuuden kodista" edellytyksiä tuolle mitä kerrot. Huonossa asemassa oleva joutuu käymään penkan kautta, että oppii ymmärtämään asioita ja joku taas 30v ikäisenä vielä kuvittelee, että pystyy selviämään isoista vastuista ja vastuut saattaa kasvaa vielä 20v siitä eteenpäin, ja pieniä ongelmia voi olla vielä 60v ikäisenä.
Siis on ainakin kolme asiaa ja peilikuvaa. Pitääkö kaikki kokea itse, eikö lähihistoria ole opettanut tarpeeksi? Miksi aina kuvitellaan, että joku velkajärjestely ja sosiaalipalvelut ratkoo ihmisten velkaongelmia kerta toisensa jälkeen?. Eikä matematiikkaa voisi opettaa käytännön esimerkeinen. Koulukin voisi vaatia tietynlaista matemaattista ja kansalaisopin osaamista. Jos saat matikan kokeesta 50/100pst, niin koe on läpi, vaatimustaso pitäiisi olla ainakin 75/100.
Miksi luottoa annetaan ilman oikeaa näyttöä omasta talouden hoitotaidosta, ja miksi puhutaan aina jostain 30% oma rahoiusosuudesta asuntolainassa, jos kerran niitä ei oikeasti vaadita..
Miksi ei saada toimivaa positiivista luottoluokitusta, joka olisi avoin kaikille raha-asioita hoitaville oikeille pankeille ja ennenkaikkea asiakkaalle itselleen.
Miksi pikavippitoiminta yleensä tuli lailliseksi aikanaan? Ei kukaa ns. terveellä ajatellulla ajatteleva rahankäyttäjä edes ota lainaa, kun tietää vanhat ehdot, että satasesta meni 20 kuluja.
- Yhteiskunnassa pitää yksilöiden itse valita mitä tekevät raha-asioilleensa, lainanannon tulisi olla vapaata. Myöskin pikalainojen.
- Positiivinen/negatiivinen avoin lainarekisteri olisi hyvä. Tämä lopettaisi vähempivaraisten saamat kaikki lainat käytännössä.
- Asuntolainojen omasäästö osuudet tulisi olla vapaita, mutta suuremmalla osuudella saisi paremmat lainaehdot.
- Oikeastaan kannattaisi kopioida USA.sta koko lainajärjestelmä.
Antaa huomattavan edun varakkaille.
- Velkajärjestelyt tulisi lopettaa.
- Velkojen vanheneminen tulisi muuttua elinikäiseksi, vasta kuolema vapauttaisi.
- Yhteiskunnan tuet tulisi katkaista kaikilta rahansa holtittomilla veloilla sotkeneilta.
- Yritys ja henkilökohtaiset lainat tulisi erottaa omikseen.
Jos pienestä pitäen on kaikkea hienoa, voi olla vaikeeta oppia elämään vähemmällä. Oma mentaliteetti on kuitenkin tärkeintä. Köyhistely on tavallaan hienoa. Oma hiilijalanjälki on paljon pienempi ja stressiä on vähemmän, kun postista ei tule päivittäin laskuja. Ystäviä ja menoa voi olla vähemmän, mutta ne onkin sitten niitä aitoja tapauksia.
Omakohtaisesti voin kertoa miksi minä tein niin.
Aikanani kouluttauduin vaan en 90-luvun laman tullessa saanut töitä. Niitä en ole koskaan saanut. Muutamia lyhyitä sijaisuuksia tai palkkatukitöitä lukuunottamatta.
Velkaa opiskelusta jäi melkoisesti kaikki tunnollisesti maksoin. Kävin kursseja ja iltaopiskeluja vaan ei töitä siltikään löytynyt.
Ikää tuli ja köyhänä elin ilman omaisuutta tai edes haaveilua paremmasta. Kodissa kaikki olisi pitänyt uusia, vempeleet ja vaatteet risaisia, hyvä kun kehtas ulkona kulkea rääsyissä. Menetin täysin uskoni koko yhteiskuntaan ja koulutukseen ja kaikkeen. Päätin uusia kaikki mahdolliset kodissa ja vähän muutakin tarpeellista ostaa. Tein velkaa niin paljon kun sain ja sainhan sitä kun olin luottokelpoinen. Pari vuotta pyörittelin lainanmaksuja uusilla lainoilla ja sen jälkeen jätin kaiken maksamatta. Nyt kaikki ulosotossa. Kymmeniä tuhansia, en edes tiedä paljonko. Ne vanhentuu siellä tuon viisitoista vuotta ja sitten jo olenkin eläkeiässä.
Ei fiksusti tehty, muuta uuvuin turhaan yrittämiseen. Ei minulla ole merkitystä onko ulosotossa saatavia vai ei. Toivottomuus ajoi välinpitämättömyyteen.
Aikamoinen epäonnistuja.
Suomalaisen järjestelmän syy. Jokainen kymmeniä vuosia jopa työssäkäyneenä haluaa ja on ansainnut enemmän kuin työtön yhtäkauan ollut. Mutta Suomen systeemi on tämä, duunarina käyt töissä tai et elät yhtäköyhänä kuin työtön.
No mikä laittoi avautuun? Ihmisiä on monenlaisia, monet myös tajuaa että on täällä vain kerran... haluaa nauttia, autoilusta, harrastuksista esim :moottoripyöräily, maailmaa kiertely yms ... Viimeistään kuolinvuoteella ihminen tajuaa kunpa olisin tehnyt mitä halusin, enkä miten "yhteiskunnan käsikirja sanelee" tämä on myös tutkittua että vanhus katuu kun ei tehnyt mitä tahtoi.. Itse nautin kun vielä voin, ennemmin niin kun masennun jossain neljänseinän sisällä ettei vain kulu rahaa, jos siihen tarvitsee lainaa sen otan... Ei minua pieni laina sitten kuolinvuoteella haittaa, mutta sitä rikkaampia muistoja kylläkin muistelen :D kukin tavallaan, mutta samaanpaikkaan päädytään...eli mullaksi, ei siinä ihmisen keksimä valuutta saa liikaa ohjailla, kyllä se on mitä vuoteella kadutaan... eriasia kun ei siellä olla ihminen omasta mielestään ikuinen, hoksottomiet tulee joko sairastuessaan tai kuolemaa odottaessaan.
Systeemin syy.. Monessa muussa maassa ihminen pystyy nauttimaan työnsä hedelmästä. Suomi on syönyt jo jopa työssäkäyvän ostovoiman. Silloin työntekiä tuntee että on ansainnut kumminkin... Suomi ei ole vielä pohjalla, pian loppuu ostovoima ihmisillä täysin, työssäkäyminen ei enää kannata ym. Sanokaa minun sanoneen, toista se on muualla maalmassa... Maan talous kuralla, armahdetaan lainoja ja verotusta kevennetään... mikä takaa kuluttajan ostovoiman, ostovoima taas tuottaa työpaikkoja ja valtio saa verotula kumminkin näin yhä enemmän ja enemmän... Otetaan esimerkiksi bensa, jos bensa olisi halpaa kaikki ajelisi ylimääräistäkin... 30k uuden autonhinnasta menee 12k veroja, kumpi parempi verolähde ottaa muutamalta se 12k vai olisi ottaa 1000000 3k koska ostovoima antaa myöden muidenkin ostaa?
Impulsiivinen, etupainoinen kuluttaminen rajaa pois myöhempiä mahdollisuuksia mutta sitähän ei henkilö itse huomaa.
Kun tänään jättää jonkin hetken mieliteon tyydyttämättä niin huomenna voi panostaa johonkin mittavampaan.
SITKU-ajattelussa olen kyllä kanssasi samaa mieltä mutta tolkun tason harkinta on paikallaan.
Kuten Kr. Pennonen kirjoitti, etunojakuluttaminen on selkeä syy monen kohtuullisilla tuloilla eläjän heikkoon ostovoimaan.
Kulutusluotolla eläminen vie ostovoimasta 25-30%, Myöskin verot verottavat tätä kulutusluottojen menoerää, todelillisuudessa se on siis vielläkin suurempi.
Olisiko siis parannettavaa nyt minulle heti kaikki mettaliteetissä?
Loppupeleissä huonot kulutustottumukset ryssivät koko elämänajan ostovoimaa.
Säästämällä aluksi sen kulutusluoton määrän, saa sen takaisin noin kolmenvuoden välein välttyessään kulutusluottojen koroilta ja muilta kuluilta.
On pakko ostaa uudempi auto kuin naapurilla rahaa ei oo mut tehään velkaa mut on se niin hianon näköstä kun pihas kiiltelee uus mersu maksetaan seuraavat 7.v vuotta 935e/kk mut muuten en olis saanu ikinä ostettua uutta meseä jos en elä ylivartojeni