Syyrian Presidentti al-Assad veti itsensä juuri hirteen!

Jo oli aikakin!

Länsimaiden täsmäpommitukset pikaisesti käytäntöön ja jo loppuu siviilien kaasutukset. Jos Venävä vielä vastustaa niin mitä väliä, länsimaiden on toimittava. Toivotaan että osa ökyrikkaista arabimaista maksaisi edes osan kustannuksista. Miksi hyvän pitää aina tehdä paskaduunit ja selvittää asiat kuntoon? Ehkäpä siksi että hyvällä on vastuu paremmasta huomisesta meille kaikille.

Nyt tarvitaan arabimaiden rahoitusta sekä uskonnotonta kantaa alueen hyvinvoinnin puolesta. Ongelmana on että nämä maat ovat niin sekaisin islamista ja ihmisarvojen polkemisesta.


------------------------------------
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Britannian pääministeri David Cameron ovat ilmaisseet syvän huolensa Syyrian kemiallisia iskuja koskevista väitteistä.

Heidän mukaansa on olemassa merkkejä siitä, että Syyria on tehnyt huomattavan kemiallisen iskun siviiliväestöä vastaan. Obaman ja Cameronin mukaan kemiallisten aseiden käyttö antaisi aiheen kansainvälisen yhteisön väliintulolle.

- Presidentti Bashar al-Assadin kieltäytyminen yhteistyöstä osoittaa, että hänen hallintonsa yrittää peitellä jotain, sanoi Britannian pääministerin tiedottaja.

Johtajat aikovat pysyä tiiviisti yhteydessä mahdollisten vastatoimien suunnittelemiseksi. He olivat yhteydessä myös Kanadan pääministeriin.

http://yle.fi/uutiset/obama_ja_cameron_ilmaisivat_huolensa_syyrian_tilanteesta/6793183
81592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

God save the Queen!

Liputus länsimaisten arvojen puolesta!

Äänestä

Hihhuli.

Äänestä

Eikös Syyrian hallinto just ilmoittanut, että he päästää Yk tarkastajat tutkimaan iskut.? USA taas kiihkoilee sotaan, Viimeisestä hyökkäyksestä on jo 2v. Mikä muuten demokratian vartija tuosta USAsta on tullut? Eihän syyriassa asu edes usalaisia?

Äänestä

  • ???

    Äänestä

  • USA on yksi ainoista demokratian vartijoista ja tämä on hyvä.

    En tiedä oletko pahvi vai mikä mutta tiedoksi että kun siviilejä lahdataan tarkoituksellisesi missä tahansa päin maailmaa niin ei ole väliä onko siellä oman maan kansalaisia vai ei jos kansaa lahdataan.

    Kauheeta jos USA tilalla olisi venäjä yhtä suurilla asevoimilla. Maailmanpoliisina pitää ollakin vahva maa jossa demokratia. Venäjä tai Kiina olisivat kauhea vaihtoehto.

    Äänestä

  • cardboardiko olet kirjoitti:

    USA on yksi ainoista demokratian vartijoista ja tämä on hyvä.

    En tiedä oletko pahvi vai mikä mutta tiedoksi että kun siviilejä lahdataan tarkoituksellisesi missä tahansa päin maailmaa niin ei ole väliä onko siellä oman maan kansalaisia vai ei jos kansaa lahdataan.

    Kauheeta jos USA tilalla olisi venäjä yhtä suurilla asevoimilla. Maailmanpoliisina pitää ollakin vahva maa jossa demokratia. Venäjä tai Kiina olisivat kauhea vaihtoehto.

    Ja mitä se sinun jumalasi USA teki esimerkiksi 2011, kun Bahrainissa tukahdutettiin haavet demokratiasta? Nämä ihmiset pyysivät siltäkin suunnalta apua, mutta sitä ei tullut:

    http://areena.yle.fi/tv/1421961

    Entä se kun USA tuki Saddam Husseinia 1980-luvulla, joka kohdisti väkivallan teot maansa kurdiväestöön? Tai kun USA rahoitti talebanien ja muiden islamistien joukkoja Afganistan-Neuvostoliitto sodassa? François "Papa Doc" Duvalier presidenttikautenaan tappoi Haitissa omia kansalaisiaan (aseettomia siviilejä), mutta sinun Yhdysvaltasi antoi hänen tehdä sen vain siksi, koska ainakaan Haitia ei silloin johtanut kommunisti.

    Puolet Latinalaisen Amerikan hirmuhallitsijoista ja diktaattoreista on ollut Usan tukemia tai suoraan asettamia. Kuuban Batista ja Chilen Pinochet näin alkajaisiksi.
    Suosittelen runsasta historian (nimenomaan poliittisen historian) lukemista.

    Vastaavia "epäitsekkäitä auttamistekoja" riittää vuosikymmenien takaa, ja uusia tulee. Olet mainio esimerkki täydellisen aivopesun onnistumisesta.

    USA puolustaa demokratiaa ulkomailla vain kun se sopii heidän omaan politiikkaansa.

    Ja ennen kuin alat pyhää vihaasi puhkuen haukkumaan kommunistiksi tai Venäjän palvojaksi, ilmoitan etten ihaile Venäjää enkä Kiinaa. En pidä niitä hyvinä valtioina, kuten en pidä Yhdysvaltojakaan. Yksikään suurvalta ei auta pyyteettömästi sorrettuja maailman kansoja, ei edes sinun suuri ja mahtava Amerikan Yhdysvaltasi.

    Äänestä

  • Soialistinen hallitsija ja öljyvarat.

    Äänestä

  • cardboardiko olet kirjoitti:

    USA on yksi ainoista demokratian vartijoista ja tämä on hyvä.

    En tiedä oletko pahvi vai mikä mutta tiedoksi että kun siviilejä lahdataan tarkoituksellisesi missä tahansa päin maailmaa niin ei ole väliä onko siellä oman maan kansalaisia vai ei jos kansaa lahdataan.

    Kauheeta jos USA tilalla olisi venäjä yhtä suurilla asevoimilla. Maailmanpoliisina pitää ollakin vahva maa jossa demokratia. Venäjä tai Kiina olisivat kauhea vaihtoehto.

    Onko sulta menny jotensanki ohi että kapinalliset lahtaa myös oman maansa kansalaisia senkun ehtivät ja saavat aseita NATO-rosvoilta.

    Äänestä

Viimeisimpien tietojen mukaan tämäkin kemiallisen aseen käyttö olisi ollut Lännen tukemien kapinallisterroristien tekosia. Terroristien käyttämistä maanalaisista luolista on löytynyt todisteita siitä.

Äänestä
  • Nämä aloittajat on näitä hypnotisoituja aivopieruja jotka meuhkaavat demokratian ja tappamisen nimissä parempaa maailmaa. eikä näe, että ongema on heissä itsessään. ;)

    Äänestä


  • Ex-kommarit tas vauhdissa....eli ei-oikeasti-suomalaiset...eli ei kansaiaisuutta ansainneet sepittämässä satujaan.

    Äänestä

  • timo osamies kirjoitti:

    Nämä aloittajat on näitä hypnotisoituja aivopieruja jotka meuhkaavat demokratian ja tappamisen nimissä parempaa maailmaa. eikä näe, että ongema on heissä itsessään. ;)

    timo osatoveri haluaisi laittaa päänäsä kuoppaan ja todeta että missään ei ole kenelläkään mitään hätää ja jos on niin pahaa ei kannata mennä poistamaan koska asia ei kuulu tai kiinnosta minua. Näin jotkut ajattelee, valitettavasti.

    Äänestä

  • bostonoilers kirjoitti:

    Ex-kommarit tas vauhdissa....eli ei-oikeasti-suomalaiset...eli ei kansaiaisuutta ansainneet sepittämässä satujaan.

    Markkinatalous-kapitalismi aiheuttaa kaikki sodat.

    Äänestä

Tässä sotahullu-NATOttaja-aivokääpiöille luettavaa, ei ajateltavaa kun ajatus ei kulje, mutta ulkolukua:

USAlla on juoni tuhota Syyria, ajaa Venäjä pois Syyriasta sekä tuhota Iranin ja Syyrian puolustussopimus. Israelin tehtävä on miehittää Syyria Suur-USA-Israeliksi.

Syyrian valloitus on valmistelua Afrikan valloitukseen, jolla USA ja NATO yrittävät ajaa Kiinan, Venäjän, Brasilian, Intian pois Afrikasta.

USA putoaa keskikastiin taloudellisesti ellei se saa Afrikkaa ja Afrikan rikkauksia valloitetuksi.

Äänestä
  • Hei herääppä jo ; )
    Siellä on pistetty jo noin 100 000 ihmistä kylmäksi Asssadin vallan vuoksi : (
    Jenkkien ja Israilin syyksi vai kieroutunut kommari voi sen laittaa !!
    Kyllä Syyria pärjää kun ensin pääsee Assadista : )
    Vai onko orastava demokratia joiltakin kielletty ?

    Äänestä

  • näinon007 kirjoitti:

    Hei herääppä jo ; )
    Siellä on pistetty jo noin 100 000 ihmistä kylmäksi Asssadin vallan vuoksi : (
    Jenkkien ja Israilin syyksi vai kieroutunut kommari voi sen laittaa !!
    Kyllä Syyria pärjää kun ensin pääsee Assadista : )
    Vai onko orastava demokratia joiltakin kielletty ?

    http://www.youtube.com/watch?v=UxwhwSTND3I

    mee nyt vittuun lammas! Demokratia :D Sen takia maailmassa tapetaan nykyää ihmisiä. Politiikkaa ja luonnonvarojen hallintaa mäntti!!

    Äänestä


  • näinon007 kirjoitti:

    Mitä ihmettä, miten voit kääntää omiaan tappavam digtaatorin sodan muiden syyksi ?
    http://m.youtube.com/watch?v=QPQnTOXkiAE&desktop_uri=/watch?v=QPQnTOXkiAE

    Siinä sulle lämmittää varmaan mieltä ; )

    Tapettiin Suomessa omia... Kansa lähti asein. Tässä on se skitsofreenin ero, että virallinen taho oli silloin hallinnon puolella. Tuolla toisinpäin.

    Äänestä

  • näinon007 kirjoitti:

    Mitä ihmettä, miten voit kääntää omiaan tappavam digtaatorin sodan muiden syyksi ?
    http://m.youtube.com/watch?v=QPQnTOXkiAE&desktop_uri=/watch?v=QPQnTOXkiAE

    Siinä sulle lämmittää varmaan mieltä ; )

    miten teidät ihmiset on näin aivopesty tähän "demokratiaa" ja valmiina tappaamaan sen saamiseksi ja sekin on tosiasiassa sellaista näennäis demokratiaa.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    miten teidät ihmiset on näin aivopesty tähän "demokratiaa" ja valmiina tappaamaan sen saamiseksi ja sekin on tosiasiassa sellaista näennäis demokratiaa.

    "miten teidät ihmiset on näin aivopesty tähän "demokratiaa"

    - helppo länkyttää kun asut ns demokraattisessa ja vapaassa maassa. Jos asusit vaikkapa iranissa tai p-koreassa niin oppisit muutamassa päivässä että huonosti käy jos puhut asioita joista puhuminen on kielletty. Menikö vastaus perille?.

    Äänestä

  • näinon007 kirjoitti:

    Mitä ihmettä, miten voit kääntää omiaan tappavam digtaatorin sodan muiden syyksi ?
    http://m.youtube.com/watch?v=QPQnTOXkiAE&desktop_uri=/watch?v=QPQnTOXkiAE

    Siinä sulle lämmittää varmaan mieltä ; )

    Sinä aivopesty idiootti. Tottakait hallitsijan tehtävänä on puolustautua aseellista vallankumousta vastaan.

    Äänestä

  • demokratiaa viemässä kirjoitti:

    Sinä aivopesty idiootti. Tottakait hallitsijan tehtävänä on puolustautua aseellista vallankumousta vastaan.

    Vaan kun sisällissota alkoi silloin kun sotilaat alkoivat loikkaamaan pois armeijan riveistä sen jälkeen kun heitä oli käsketty ampumaan rauhallisia mielenosoittajia.

    Äänestä

  • herää itse! kirjoitti:

    http://www.youtube.com/watch?v=UxwhwSTND3I

    mee nyt vittuun lammas! Demokratia :D Sen takia maailmassa tapetaan nykyää ihmisiä. Politiikkaa ja luonnonvarojen hallintaa mäntti!!

    Luonnonrikkauksista ne sodat johtuu. Demokratia tulee jos se on vain vallanpitäjille hyödyksi, ei lähi-itään varmaan koskaan.

    Äänestä

  • Iranin johto on täynnä rakkikoiria

    Äänestä

Muslimit ovat aina tappaneet toisiaan, eikä tähän ole tulossa muutosta.
Toripommit paukkuvat jatkossakin ja heimosodat riehuvat.

Äänestä

Islam on vitsaus koko maailmalle ja kuormittaa koko järjestelmää. Tuo uskonto pitäis tehdä laittomaksi kaikissa normaaleissa eli länsimaissa joissa on kristittyjä ja asiat vielä jollain tolalla ennenkuin paha islaminusko tulee ja tuhoaa vihallaan ja sodalla kaiken.

Äänestä
  • Kristitythän tässä sotahulluja ovat. Jo George Bush sanoi vievänsä sotilaat lähi-itään ristiretkelle. Syyrialaiset ovat Assadin puolella. Edes länsimaiden rahoittamat ja aseistamat Alcaidan (lue Al CIAda) terroristit eivät ole saaneet mitään aikaan vaan saaneet kunnolla turpiinsa. Ja se viimeinen kaasuhyökkäys oli kaikkea muuta kuin Assadin tekemä, Al CIAda taas asialla.

    Äänestä

Nato hajoaa Syyrian sotaan kun USA ja Nato saavat taas turpaan.

Äänestä

ei kannata pelätä. Johan iran onkin mukana Syyrian massamurhissa joukkoineen. Samoin Libanonin hizbollah ja venäjä. Nämä maat ovat jo "puuttuneet Syyrian sisäisiin asioihin". Joten tältä osin konfliktin leviämistä ei tarvitse pelätä.

Jos iran innostuu jonnekin muualle iskemään, niin se on asia erikseen ja siihen reagoidaan sen mukaan.

Äänestä

Aamutelevisiossa oli tieto, että joku "sotilashenkilö oli levittänyt myrkkyä, ja hallituksen viranomainen oli puhelussa kauhistunut tämän teoista!
Voiko silloin hallitus olla vatuussa, jos joku hullu tekee hulluntempun?

Muutenkin tuntuu lavastukselta, kun juuri iskun aikaan tulee YK-tarkkailijat!
Voiko olla parempaa ajoitusta?

Äänestä

Että siviili uhreistako tässä huolissaan ollaan? Ettei vaan kohta tulisi lisää näissä "täsmä" pommituksissa. Ei ole tainneet ennenkään mennä kaikki iskut niihin oletettuihin sotilaskohteisiin.

Äänestä
  • Ei iskua ilman uhreja! Siviilit ovat aina tulilinjalla sisällissodassa!
    Jenkkien sotakiima taas etsii lisää "purkautumiskeinoja"!
    Olen täysin pettynyt Obamaan ja lännen johtajiin!

    Äänestä

Usalla on kiire päästä apajille ja brittiläiset ovat niin innokkaita, että heidät pitäisi köysillä kiinni johonkin.
Ihmettelen kyllä todella tuota Englannin sotaintoa. Että oikein kostoiskuja, mutta koston kierre on loputon. Saamme muslimien vihat kuitenkin päällemme, jos aina sekaannumme heidän välisiin taisteluihin.

Äänestä
  • Brittiparlamentti on tasapainottavana voimana nyt. Eiu antanut lupaa iskeä ilman todisteita. Tony B:n kepponen nimittäin muistetaan. Irakin sota...

    Äänestä

Syrian army took full controll of Aleppo and many towns .Uraa.uraa.uraa.It will be time to pay terrosrits crimes.

Äänestä

Eikö ole postuumisti aika noloa että olet tällaistakin paskaa suoltanut ? Syyrian konfliktilla on vain yksi konna ja se on YDINASEVALTIO SAUDI-ARABIA.

Äänestä

Nyt on aika päivittää Syyrian tilanettta. Syyrian arab armeija on puhdistanut Damaskoksen, Aleppon ja Holmsin alueita ISIS- ja muista terroristeista.Vakaa elämä on palautumassa näille alueille.Joitakin terroristiryhmiä on vielä motissa, mutta heidät tuhotaan armotta.
Turkin raja vuotaa kuin seula.Uusia terroristiryhmiä soluttautuu Syyrian alueelle.
Kobanessa käydään raivoista taistelua kaupungin hallinnasta. Kurditaistelijat taistelevat urheasti.He tulevat voittamaan tämän taistelun.
YLE:n aamulähetykseesä 25.11.2014 toimittaja Tom Kankkonen kertoi käyneenä Syyriassa ja nähneensä tilanteen vakiintuneen Syyrian arab armeijan
voitettua useillaa alueilla. Tämä on ollut yleisessä tiedossa. Terroristit häviävät tämän taistelun.

Äänestä

En usko. Kurdit on ainoa asia, johon jenkit voi tukeutua. Kurdit muistanee ikuisesti, ettei USA edusta heille mitään hyvää. Sitä ei asetoimitukset hirveesti auta. Kurdit .soturikansa, mutta taistelijoita on rajallisesti. Lisäksi Turkki pelkää koko ajan, miten käy jos kurdit vahvistuvat. Kurdeilla on tavoitteena Kurdistan, Isisillä kalifikaatti. Menestys on tullut Isisillekin yllätyksenä. Tämä vertautuu vain Kuuban romahdukseen. Mätä yhteiskunta romahtaa.

Jenkit on pelanneet itsensä Lähi-Idän pelissä paitsioon. Yksikään asia ei ole mennyt toivotusti. Tuskin tulee menemäänkään. Kalifikaatin nousu pelottaa kaikkia, myös muslimeita. Pandoran lipas on avattu, eikä kantta saa kiinni. Jos jollakin syyllä ei saada kasattua tosi isoa armeijaa, ei Saddamit paljon paina, eikä valtiot. Jos liike kasvaa nykyvauhtia, olemme historiallisten tapahtumien edessä.

Äänestä
  • Jenkit tuskin voi oikeasti olla niin idiootteja ulkopolitiikassa, kuin ne nyt Lähi-Idässä näyttää olevan. Mitä miettii Israel?

    Äänestä

Syyrian armeija on tosiaan käyttänyt ns. tynnyripommeja siviilejä vastaan. Aivan ilmeisesti tynnyripommi on tehokas ase ja se tappaa helposti juuri siviilejä, jotka eivät pysty suojautumaan. Tiedän, että myös Suomen puolustusvoimissa tutkitaan tynnyripommien soveltuvuutta esim. juuri siviilikohteita vastaan. Yleensä ottaen puolustusvoimissa varmaan koetaan ongelmana, ettei käytössä ole juurikaan ilmasta maahan tyyppistä aseistusta. Hornetteihin on jälkiasennuksena toteuttu ks. tyyppistä aseistusta. Mutta esim. maavoimien helikoptereissa sellaista ei juurikaan ole. Niihin saadaan tarvittaessa konekivääri, mutta sen tuhovoima on vähäinen. Se soveltuu lähinna joukkojen, esim. mielenosoitusten hajoittamiseen, ruokamellakoiden ja muunlaisen kansalaistyytymättömyyden hillintään. Jos helikopterit varustetaan tynnyripommein, niiden iskukyky paranee merkittävästi. Tynnyripommi on halpa ja tehokas. Monet upseerit näkevät tynnyripommit osana ratkaisua, missä maamiinojen korvaamiseen haetaan vaihtoehtoisia asejärjestelmiä. Tynnyripommien moninaiset raaka-aineet ovat helposti saatavilla. Niihin voidaan käyttää myös esim. ongelmajätteiksi luokiteltavia palavia nesteitä ja öljyjä.

Äänestä
  • Tässä Syyrian arab armeijan esilletuomia tosiasioita BBC:n probagantakampanjasta.
    When BBC News published about what they called "Barrel Bombs" we clarified the technical military term of a Soviet/Russian made "FAB" bomb, which is the Soviet/Russian General Purpose Bomb. However, BBC News are nothing but a news agency, so it was expected from them to propagandize against the Syrian government, and military.

    However, Human Rights Watch published a report about the same matter. Accusing the Syrian Government, and President of lying, and their report was published under the name of "Syria: New Spate of Barrel Bomb Attacks", saying that they provided prof if such weapons.

    First of all, the only thing worst than a terrorists organization, is a double standard human rights organization. Their report, which we will link here, sees facts from one point, and completely ignores the other.

    The report states facts about locations being bombed by SyAF by using General Purpose bombs "there is nothing called Barrel Bombs"

    However, it completely ignore the facts about terrorists in these locations setting up domestically made rocket launchers, and shelling cities like Damascus, and Latakia.

    It completely ignores the fact that these kids in their report, and most other reports are forced to be at a war zone, because terrorists are not allowing them to leave, so they can use them as human shields.

    It also ignores the fact that one of the most successful Syrian army operations was to evacuate ~2000 civilians from hot zones in the past two months so the army can protect them.

    Furthermore, it ignores the fact that these same terrorists have more than ~5000 kidnapped civilians, and military personnel, and are being used as human shields against any army advancement.

    Before people like Human Rights Watch decide to write a report, they should get all their facts from every body, and not from one side. If this was a report published by a media network, we would automatically ignore it, but this organization "Supposedly" has integrity.

    A little military explanation of what General Purpose Bomb are:

    A general-purpose bomb is an air-dropped bomb intended as a compromise between blast damage, penetration, and fragmentation in explosive effect.

    The first General-Purpose bomb manufactured was in 1937 by the British

    Where the Soviet Union manufactured what is called "FAB" or "Fugasnaya Aviatsionnaya Bomba" which stands for "Aviation Demolition Bomb"

    The Soviet/Russian General-Purpose bombs are sometimes called Iron Bombs. They are shaped like barrels but they are not "Barrel Bombs"

    SyAF have been using Soviet designed, locally manufactured FABs, and will continue using it, but that does not mean they are using "Barrel-Bombs" there is no such a thing is "Barrel-Bombs"

    Äänestä

ne tappavat toisiaan siellä ni vähenee paineet ylikansoittumisesta eikä sen takia tartte veroja täällä nostaa.

Äänestä

Päivystystä Syyrian arab armeijan voitokkaista taisteluista ulkomaiden tukemia terroristeja vastaan
More successful military operations against foreign-backed terrorists

23/02/2015

Units of the army and armed forces on Monday continued to press ahead with its operations against foreign-backed terrorist groups across the country, inflicting more losses upon their ranks and killing Jabhat al-Nusra terrorists.

Damascus Countryside

Units of Army and Armed Forces eliminated a number of terrorists, some of them hold Saudi and Tunisian nationalities, during Army intensive operation against Takfiri terrorist organizations hideouts in Doma Farms and the western south of Damascus Countryside.

A military source confirmed that units of Army carried out strikes against terrorist organizations gatherings and dens, inflicting them heavy losses in Hamrit village.

Many of terrorists’ vehicles and gatherings were destroyed in Sabsaba village as the source added.
SANA field reporter said that Army eliminated many of terrorists during its intensive operations in Tal Kurdi Farms to the eastern south of Douma.

Adil al-gytori, Faisel al-Mokhtari, Sa’id al-Rifa’y, Basil Tahan, Mohamed Bobis, khaled al-kurdi, Bahaa Mayassa, Fawaz Safsaf, Ahmad Subhia, Zuhir Subhia and tamir Asqoul were identified among the dead.

Terrorist organizations admitted on their pages on social media networks the dead of more than 37 of their members, most of them are members in the so called “Islamic Army” in Doma.

Daraa

A military source told SANA that the army destroyed a vehicle for terrorists and killed many of them in Busre al-Harir in Daraa countryside.

A unit of the army and armed forces carried out a special operation against terrorist organizations’ dens and gatherings in Samlin town west of the southern Daraa province, killing and injuring many terrorists and destroying their ammo and equipment, according to a military source.

The source also told SANA that all members of a terrorist group were directly targeted by an army unit in al-Neima town at the eastern entrance of Daraa city.

In Daraa al-Mahata neighborhood in the city, an army unit frustrated a terrorists’ infiltration attempt to the south of the Electricity Company Building, eliminating many of them, injuring others and destroying their weapons and ammunition.

Homs

Army units, in cooperation with popular defense groups, clashed with terrorists from Jabhat al-Nusra and the so-called “al-Farouq Battalions” in al-Waer neighborhood in the city of Homs.

A military source told SANA that the clashes left a number of terrorists killed and others injured in separate areas in the neighborhood.

In the northern countryside of Homs province, the source confirmed the death of a number of terrorists during military operations against their dens in al-Rastan al-Tahtani, Jabal al-Kenn, near al-Zara village and in al-Saan village in Talbiseh area.

An army unit carried out strikes against gatherings of terrorists, killing many of them, near Jedrin village.

Other army units killed terrorists linked to Jabhat al-Nusra organization and the so-called “Ahrar al-Sham” movement in the area between Msay’eed and al-Mazbal villages in the eastern countryside of the province.

The army units continued hunting down terrorists from the Islamic State of Iraq and Syria (ISIS), where many ISIS terrorists were killed during the operations in Jazel and in the vicinity of al-Shaer oil wells in the eastern countryside of Homs.

Lattakia

Army units killed Jabhat al-Nusra-linked terrorists, including field leaders, and destroyed five vehicles, some of which equipped with heavy machine guns and others loaded with weapons and ammunition in the northern countryside of the coastal Lattakia province.

A military source told SANA that army units launched strikes against terrorists’ gatherings in Salma and Kensabba in the northern countryside of the province, destroying two vehicles, one of them was armored and the other was loaded with weapons.

The source added that the terrorist Bilal al-Soufi, a field reader in Jabhat al-Nusra, was killed along with three of his companions.

A number of terrorists were also killed and two vehicles equipped with machineguns were destroyed during military operations carried out in Jabal Zahiyeh and Abu al-Resh farm, the source said, adding that the terrorists Marwan Husseino, Ahmad Bajiko, Omar Karbouj, Maher al-Said, Ahmad al-Zallou’ and Mohammad al-Zallou’ were identified among the dead.

Aleppo

A military source told SANA that the army killed a number of terrorists and destroyed their vehicles in Khan al-Asal, al-Atareb, Tal Rifaat, Mare’e, Handarat camp, Castillo, al-Jandoul and Hananou in Aleppo and its countryside.

Army units targeted terrorist hideouts in Baynoun, Kafar Hamra, Hreitan, Andan, east of Pashkoy and the surrounding

Former CIA contractor Steven Kelley says that the ISIL terrorist group is a completely fabricated enemy created and funded by the United States

Äänestä

Virallisen valheen mukaan Osama Bin Ladenin organisoima 19 hengen saudiryhmä suoritti 911 päivän terrori-iskut.

Mutta todellisuudessa Usan ja Israelin neonconnat nämä illuminazionisti juulataiset räjäyttivät pilvenpiirtäjiä ja autopommeja Usassa.

Seuraavina päivinä juulatainen nazionisti Dr. Philip Zack murhasi asiasta liian totuudenmukaisesti kirjoittaneita toimittajia ja poliitikkoja työpaikaltaan aselaboratoriosta varastamallaan pernarutolla.

http://www.youtube.com/watch?hl=en&v=AoAwj5bRGTo 9/11 Finnish television. A car bomb exploded outside the State Department.

http://www.youtube.com/watch?v=PpOmdEfPnHs
9/11: Car & Sewer Bombs?

2001
Toiset olivat varautuneet asbestipölyn varalle, toiset ei.
Pari poliisia pitää huolen, ettei uteliaat pääse lähelle ja että heidän hengityssuojaimensa pysyy tiukasti kasvoilla, vaikka pitäisi sitten vastata uteliaan toimittajan kyselyihin, jolla ei ole hengityssuojainta.

Taustalla käppäilee pari palomiestä, näillekään kukaan ei ole kertonut, että pöly sisältää huomattavan määrän terveydelle vaarallista asbestia.

Sitten videon lopussa pari siviilin näköistä kaveria (tanssivat juutalaiset) toimittajan takana, pölynsuojat tiukasti kasvoilla, mistä he ovat tietäneet ottaa pölynsuojat mukaan.

Onko tuo valkopaitainen poliisi (katso korvalehteä) ja nuo siviilit ju......
Ja vielä:
Toimittaja Ashleigh Banfield kysyy poliisilta "Tiedätkö mitään noista voimakkaista räjähdyksistä jotka kuulimme"
Poliisi "En tiedä"
Toimittaja "Olivatko ne autopommeja"
Poliisi "Minulla ei ole ajatusta niistä, rouva"
Toimittaja "Onko teille kerrottu, että meidän pitää poistua tästäkin paikasta"
Poliisi "Ei...."
Toimittaja "Etsivätkö ne lisää pommeja"
Poliisi ".........
Ja sama naisreportteri jatkaa hiukan kauempaa

http://www.youtube.com/watch?v=BeGCusfqF8c&feature=related 9/11: Ashleigh Banfield reports secondary explosions

Huomaa taustalla taas samat kaverit, pitkätukkainen ja laukkumies, tällä kertaa ilman pölysuojaimia, ja yrittävät peittää näkyväisyyden tapahtumapaikkaan.

LAUK KUMIES NYÖKKÄÄ MERKIT.SEVÄSTI HIP PITUKKAISELLE.

Siis näiden juulataisten selän takana tapahtuu vuosituhannen spektaakkelimaisin terrori-isku, mutta miehet eivät ole kiinnostuneita siitä, kaveruksia kiinnostaa enemmän kuvausryhmän työskentely, ja sen toiminnan häirintä.

Kuvausryhmän jäsen joutuu työntämään miehet sivuun, ja naisreportteri on juuri näyttämässä jotain reunoilta palanutta paperia, ja selittämässä siitä jotain, kun yhteys katkeaa.

Olisiko noilla kavereilla ollut jotain tekemistä tuohon häiriöön.

Löytyykö samat, S I V A N ja P A U L. K U R Z B E R G, O D E D. E L L N E R, O M E R. M A R M A R I, ja Y A R O N. S H M U E L mo SS adin ag entit tästä videosta. Tanssivat is ra elin juulataiset, joiden -tehtävänä oli dokumentoida 911 tapahtumat.
Kuka antoi heille tämän tehtävän?

http://www.youtube.com/watch?v=tRfhUezbKLw&feature=related Five Dancing Israelis Arrested On 9/11

New Yorkin poliisi on pidättänyt viisi is rae lilaista mo SS adin agenttia, jotka yrittivät räjäyttää autopommilla George Wassingtonin sillan.

Aikaisemmin he olivat räjäyttäneen autopommin, jonka kyljessä oli ollut kuva lentokoneesta syöksymässä New Yorkiin. Myös yli 60 muuta juutalaista on pidätetty.

Heidän pakettiautostaan löytyi rä jäh teitä, po rukka pidädettiin 71 päiväksi, mutta laskettiin sitten vähin äänin vapauteen



http://www.youtube.com/watch?v=fgYtAs_PVHw
The Mossad and 9 11

Äänestä

Army establishes full control on Jazal oil field in Homs, kills ISIS chief in central region

07/03/2015

Units of army and armed forces on Saturday established full control on Jazl oil field in Homs countryside, killing tens of terrorists and destroying their weapons and confiscating amounts of arms and munitions.

Homs

A military source told SANA that units of army and armed forces destroyed the last gathering of ISIS terrorists in Jazal oil field.

The source added that a unit of army destroyed a den for Jabhat al-Nusra terrorists in al-Sa’an, which is located in Talbiseh area in Homs’ northern countryside.

It noted that units of army and armed forces also struck terrorists’ dens and gatherings in al- Ghajar and al-Rastan farms, killing many of them and injuring others.

A military source said army units foiled an attempt by terrorists to infiltrate towards Um al-Sarj al-Qibli and al-Tiba villages in Homs countryside, killing a number of infiltrating terrorists.

Meanwhile, the army destroyed dens for terrorists in the villages of Abu Hawadid, Rahoum, al-Dwaibeh, Masaada, Rajm al-Qassr, Salam Gharbi, between Maksar al-Hisan and Tloul al-Hawa, Um Sharshouh, al-Talila, al-Ghanto and Talbisheh.

Many terrorists were killed, among them Abu Hassan al-Hosmi and Riyad al-Hilawi.

Daraa

A unit of the army and armed forces carried out a special operation against dens and gatherings of terrorists in Tissia town in the countryside of Daraa near the southern border with Jordan,
according to a military source.

More of gatherings were also targeted in al-Ghariyeh al-Gharbiyeh village, northeast of Daraa, with numbers of terrorists getting killed and others wounded and their vehicles destroyed.

In al-Sheiliyeh town near al-Sheikh Miskin, an army unit destroyed a vehicle and a bulldozer for terrorists, killing all those aboard them.

A number of other terrorists were killed during intensive army operations that targeted their positions in Daraa al-Balad in the city.

A military source said army units hit terrorists’ dens near al-Kark, al-Arbaiyeen Park and northwest of Atman town in Daraa countryside, killing and wounding several terrorists and destroying their vehicles.

The source added that army units pounded terrorists’ hideouts in Ibta’a, west of Qarfa, Basr al-Harir and Qaita in the province’s countryside, killing many terrorists and wounding others.

Other army units eliminated a number of terrorists and destroyed their vehicles west of Huwaishat al-Rabe’a in al-Lajat area in Daraa countryside.

Damascus Countryside

Units of the army and armed forces killed many terrorists and wounded others in Jerod al-Qalamoun in the countryside of Damascus

Hama

Army units killed ISIS chief in the central region, known as “Wali”, along with other prominent military leaders in the terror organization in an airstrike against ISIS terrorists in Hama eastern countryside.

0Deeb Hdeijan al-Etaibi, nicknamed Abi Ammar, ISIS self-proclaimed chief in the central region and a prominent military leader in the organization, was killed during an airstrike carried out by the Syrian army in Hamadi Omar area in Hama eastern countryside, according to a military source.

The operation, which directed a heavy blow to the terror organization, also resulted in the destruction of a convoy comprising scores of military vehicles.

Other units of Army and Armed forces destroyed a number of terrorists’ vehicles, injuring tens of them in al-Lataminah , Alaqihrb, southern Qastal , Kafr Zita , Tahmaz and Salbah and al-mstrihah in Hama countryside.

Three vehicles were destroyed and many terrorists were killed in military operations launched against their dens in the towns of al-Latamina and Kafar Zita, adding that more terrorists were killed or injured in al-Mestriha village.

Meanwhile, intensive operations on terrorists’ gatherings left dozens of them killed and an armored vehicle were destroyed in the areas of al-Qastal al-Janoubi, Salbeh, Tahmaz and al-Oqeirbat.

Idleb

Units of the army and armed forces killed and injured a number of terrorists inal-Badria, al-Tibat, Majdoulia and Helouz poultry in Idleb province countryside.

Other units killed tens of terrorists in Saraqib, al-Suda ,wathfah, Mraeian and Abu al- duhur in Idleb countryside.

A special army operation was carried out in al-Hbeit town, 77 km southwest of Idleb, where a large number of terrorists were killed after targeting their gatherings.

Army units killed terrorists and wounded others in al-Rouj plain, Tal Salmo, and Um Jrein in Idleb countryside, destroying two vehicles equipped with machineguns.

Sweida

Units of the army and armed forces killed a number of terrorists, injured others and destroyed two vehicles equipped with anti-aircraft machineguns in Tal Ashhib and Tal Asfar in the northeastern countryside of Sweida province.

Quneitra

A military source said Army units destroyed dens and vehicles for terrorist organizations in the vicinity of al-Hamidieh village and Um

Äänestä

Ei ainakaan vielä ole presidentti al-Assad hirressä. Meneekö siihen vielä kauan aikaa?

Äänestä

Miksi Assad pitäisi hirttää?

Syyria on alueen ainoa rauhaa rakastava valtio, joka antoi turvapaikan tuhansille Irakin pakolaisille, jotka pakenivat mielipuoli-Usan silmittömiä pommituksia.

Äänestä

ISRAELIN ILMAVOIMAT TASOITTAVAT ISIS TERRORISTEILLEEN TIETÄ DAMASCUKSEEN JA LIBANONIIN.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421630010324.html

19.1.2015 5:47 Israel teki sunnuntaina helikopteri-iskun Syyriaan Hizbollah-järjestöä vastaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan iskussa kuoli kuusi henkilöä.
Libanonin Hizbollahia lähellä olevan lähteen mukaan iskussa kuoli järjestön edesmenneen johtajan, Imad Moughniyahin, parikymppinen poika Jihad.

Lähteen mukaan kuolleiden joukossa oli myös Hizbollah-komentaja Mohammed Issa.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1421636739585.html

19.1.2015 11:21 ISIS/ISIL-Terroristijärjestön varsinainen kohde on Libanonin Hizbollah, jonka se haluaisi kukistaa.
Terroristijärjestö Isis on Telegraphin mukaan viime aikoina värvännyt ja harjoituttanut taistelijoita Syyrian ja Libanonin välisen rajan tuntumassa. Lounais-Syyriassa sijaitseva Qalamounin alue on sotilaallisesti tärkeä Syyrialle, mutta se saattaisi pahimmassa tapauksessa toimia myös rajanylityspaikkana terroristeille.

http://www.magneettimedia.com/israel-auttaa-aari-islamistista-terroristijarjestoa-leviamaan-syyriassa/

-Israelin tuoreet iskut Syyrian hallituksen puolella taistelevia Iranin Vallankumouskaartin ja Hizbollahin sotilaita vastaan osoittavat, että juutalaisvaltio tahtoo äärimmäisestä väkivallastaan tunnetun IS-terroristijärjestön voimistuvan.


------------------------------------------------
https://www.youtube.com/watch?v=QdwksvcSzLE al-Baghdadi, a Mossad agent named "Elliott Shimon" report

-Published on Aug 7, 2014

Abu Bakr al-Baghdadi, so-called ,” the head of ISIL (Islamic State in Iraq and the Levant) is not only an agent of Mossad, the Israeli named "Simon Elliott" or "Elliott Shimon.
Publish Site American Veterans Today, a report in which he said that the leader of the "Daesh" Abu Bakr al-Baghdadi, is not only an agent of Mossad, the Israeli named "Simon Elliott" or "Elliott Shimon," was trained to head the organization Daesh in order to spread chaos in the Arab countries neighboring Israel.

The report, published by the site, the "Abu Bakr al-Baghdadi," was born to Jewish parents and picked up Israeli intelligence services, to get highly trained to spy, and then been planted in one of the countries to assess the organization "Daesh", which was published chaos throughout the Arab world and the demolition of states, which increases the chances of Israel's control over the region.

https://www.youtube.com/watch?v=TaH9LyYGjbk ISIS leader Abu Bakr Al Baghdadi is a Jewish Mossad Agent


https://www.youtube.com/watch?v=7OF5Gr086kw Zionist Author Admits ISIS is Israeli Secret Intelligence Service

Äänestä

Kaikki terrorismi maailmassa on Usaa ja Palestiinaa miehittävien khasaari"juutalaisten" aikaansaannosta.

Äänestä
  • Syyrian arabiarmeija nitisti ilmaiskulla terroristijärjestö ISIS:n johtajiin lukeutuvan Abou Ossama al-Nouaimin sekä muita terroristikomentajia.

    Abou Ossama al-Nouaimi the high leader of the terrorist organization known as FSA was killed in SyAF airstrike in al-Qunaytirah last night.

    Also other number of terrorist commands were killed as their meeting was bombed based on Syrian military intelligence data.
    Muistuksena,ettei totuus unohtuisi: Former CIA contractor Steven Kelley says that the ISIL terrorist group is a completely fabricated enemy created and funded by the United States.

    Äänestä

Syyrian ilmavoimat eliminoivat murskaavalla iskulla terroristijärjestö FSA:n korkean portaan komentajia ja heidän ulkomaalaisia neuvonantajiaan.
"Intel cam in, a meeting will be held near the borders of the Liberated, and occupied sides of the Golan Heights, and high value targets will be there, possibly coordinating with foreign intelligence officers an attack on SAA positions after the launch of Operation Liberation of The South to regain what terrorists lost.

Orders came in, take out the building at all costs.

At 03:55, an SyAAF Attack bomber, and fighter escorts took off, orders were clear, make sure the attack bomber reaches its target, at all costs, and you are allowed to engage any foreign air force that would try and intervene.

Long range air defense batteries, and ground controllers were given orders to provide cover from the ground for the air formation.

By the name of God, the Homeland, their fellow fallen heroes, and the command, the cargo was released, and leveled down the building where the meeting was held. The results were killing the head of FSA terrorist organization in the region, along side 11 other high level terrorists command. Two foreign intelligence officers from two different nationalities were in that meeting, and possibly were eliminated as well.

The attack bomber and its fighter escorts landed back to their bases safely."

Äänestä
  • Syyrian armeija antaa murskaavia iskuja Turkin,Saudi-Arabian,Qatarin,USA:n ja muiden länsimaiden tukemille terroristeille.
    "Till the moment, the situation in Idlib is under control. SAA units relocated from number of the checkpoints established around the city toward the countryside after terrorists attacked. SAA units managed to redeploy around the city, and foiled the attacks coming from the countryside.

    SyAAF provided air sport around the clock, at least three attack bombers were in the sky at once targeting terrorist convoys. Furthermore, SyAAF intelligence have provided SyAAF command with intel regarding terrorist HQs, and command centers in the countryside, the targets were left until the attack began, and SyAAF destroyed all the designated targets at once, leaving terrorists paralyzed.

    The largest terrorist convoy was also destroyed by SyAAF attack bombers coming from Ban'sh in Idlib countryside.

    People in Idlib have joined the defending forces willingly, and are now standing guard with the Syrian Army units.

    A sleeping cell managed caused some disturbance inside the city and was dealt with at once.

    al-Nusra terrorists and 7 other terrorist formations attacked Idlib earlier last night, however, they never managed to make it passed SAA's first defense line."

    Äänestä

  • Iskuri kirjoitti:

    Syyrian armeija antaa murskaavia iskuja Turkin,Saudi-Arabian,Qatarin,USA:n ja muiden länsimaiden tukemille terroristeille.
    "Till the moment, the situation in Idlib is under control. SAA units relocated from number of the checkpoints established around the city toward the countryside after terrorists attacked. SAA units managed to redeploy around the city, and foiled the attacks coming from the countryside.

    SyAAF provided air sport around the clock, at least three attack bombers were in the sky at once targeting terrorist convoys. Furthermore, SyAAF intelligence have provided SyAAF command with intel regarding terrorist HQs, and command centers in the countryside, the targets were left until the attack began, and SyAAF destroyed all the designated targets at once, leaving terrorists paralyzed.

    The largest terrorist convoy was also destroyed by SyAAF attack bombers coming from Ban'sh in Idlib countryside.

    People in Idlib have joined the defending forces willingly, and are now standing guard with the Syrian Army units.

    A sleeping cell managed caused some disturbance inside the city and was dealt with at once.

    al-Nusra terrorists and 7 other terrorist formations attacked Idlib earlier last night, however, they never managed to make it passed SAA's first defense line."

    Siinä taas kremliini hehkuttaa tuuleen vinkumalla yhtä Natsi-Putlerinsa tukemaa ja "laillisella kansanäänestyksellä" valittua diktaattoria.

    Äänestä

  • Syyrian armeija eliminoi terroristeja.Tämä näyttää harmittavan terroristien tukijoita.
    "Idlib, last nights after match.

    Terrorists were dealt heavy loses by the defending forces. Not only the Syrian army units but all of those capable of bearing arms in the city of Idlib were defending their city against the largest terrorists attack yet."

    Äänestä

  • Syyrian armeijan puhdistaa alueita länsimaiden rahoittamista ja tukemista syöpäläisistä ja rotista.
    "Increasing numbers of terrorists are being killed daily at the army units’ hands during continued operations that target their positions all across the country, with many of those terrorists linked to the notorious terrorist organizations of the Islamic State in Iraq and Syria (ISIS) and Jabhat al-Nusra.

    Damascus Countryside

    An army unit killed a number of terrorists of the so-called “Jaish al-Islam” group in the eastern farms of Zabdeen village in Damascus Countryside.

    Another unit destroyed in a special operation two vehicles and a den for Jabhat al-Nusra terrorist organization in northeastern Zabdeen, killing the Jordanian terrorist Abdul-Rahman al-Mouawedeh among others. Those included Ziad Armoush, Sadeq al-Tali, Feras Kanjo, Ghazi al-Hussein, Mustafa al-Dalati and Fares Tabbaa.

    A Tunisian terrorist named Nazem Abu Salim and a Lebanese terrorist named Imad al-Sayyad were killed in al- Nashabiyeh area, in addition to terrorists Fouad al-Khen, Suheil al-Sheikh, Naji Haleimeh, who are all affiliated to “Liwa al-Islam” group in Harasta al-Qantara in Harasta city.

    An army Unit destroyed two vehicles for Jabhat al-Nusra terrorists between Hazeh village and Ein Tarma town, killing all the terrorists on board.

    Among those were Feras al-Zoubi, Said Nader, Khalifeh al-Samadi, Nader Hourani and Jihad al-Qseir.

    In the Eastern Ghouta, army operations resulted in the destruction of a weapons and ammo depot used by Jabhet al-Nusra terrorists in the village of Hazza, leaving a number of terrorists dead including Ahmad al-Jaberi from Libya.

    On the northern side of Eastern Ghouta, 13 terrorists were killed in clashes which erupted between Units of the army and armed terrorist organizations in al-Rihan farms and Tal Kurdi in northeastern Douma city.

    At the northern outskirts of Douma, an army unit clashed with terrorists in Aaliya farms, which resulted in the death of terrorist Yasster Abdelhaq, while another unit clashed with terrorists near Barakat Mosque in Harasta and killed a number of them.

    An army unit chased a terrorist group to the east of Shammout auto company and the northern farms of Harasta, killing 5 of its members.

    An army unit carried out a special operation in the town of Erbin, destroying a hideout for the Islam Army terrorist group along with the terrorists inside it.

    In al-Zabadani city, where the army assumed control of the western mountain chain around it two days ago, units of the army destroyed in accurate operations several terrorist hotbeds in the neighborhoods of al-Seilan and al-Mahatta in the city, leaving 15 terrorists dead or injured, among them Mustafa Tinawi, Bahaa Kharita, Abdul-Aziz Awad and Abdul Latif al-Shamali.

    Another army unit carried out a precision strike against a terrorist hideout in al-Zabadani, resulting in the death of Lebanese terrorist Abdelhakim al-Be’albaki, in addition to destroying three vehicles and a 23mm gun.

    In the western mountains of al-Qalamoun near the border with Lebanon, an army unit destroyed terrorists’ dens with terrorists inside in the towns of al-Masherfeh, Flita, al-Jebbeh and Ras al-Maara.

    Homs

    Units of the army and armed forces destroyed terrorist organizations’ dens, killing many of their members, in Rajm al-Qasr, Rajm al-Ali, al-Houm, al-Msheirfeh al-Shamaliyeh and al-Rastan in the countryside of the central Homs province.

    Quneitra

    An army unit killed a number of terrorists in Mas’hara village and around it and in Rasm al-Khawaled in the countryside of the southern Quneitra province.

    Daraa

    The army destroyed a den for terrorists in the area surrounding Busra al-Sham city in the countryside of the southern Daraa province, killing a number of terrorists along with their leaders.

    More terrorists were killed in the area surrounding the old Customs building, al-Menshiye neighborhood, near the SyriaTel building, and in other separate areas in Daraa al-Balad neighborhood in Daraa city.

    Units of the army also destroyed two vehicles with terrorists on board in al-Mleiha al-Gharbiyeh and four other vehicles in al-Ghariyeh al-Sharqiyeh and al-Soura in the countryside. Gatherings of terrorists were targeted in al-Lajat area, with many getting killed.

    Units of the army and armed forces destroy terrorists’ dens, killing many and injuring others, in Atman, Umm al-Mayazen, and southeastern Inkhel town in the countryside.

    An army unit killed a number of terrorists, injured others, and destroyed their vehicles on the road between Oum al-Mayathen near the Jordanian borders and Seda east of Daraa city.

    Another unit carried out concentrated operations in the towns of Koum al-Wawiyat and al-Sheikh Miskeen north of Daraa city, destroying concentrations of terrorists from Jabhet al-Nusra and the “Muthanna Islamic Movement” terrorist organizations.

    Other army operations in Tal al-Mal east of Mas’hara village resulted in the

    Äänestä

2800 terroristia on motissa Idlipissä ja sen maaseudulla. Pian alkaa siviilien murhaajien eliminointi.
Terrorist lost in the past 36 hours ~2800 terrorist in Idlib and its countryside alone.

Not every movement is disclosed, and at war things are rarely as they appear, for you civilians out there, this is called the fog of war. Wait until the aftermath and you will see why every move was taken the way it was.

Äänestä
  • Länsimaiden perustamat ja rahoittamat terroristit eivä eivät saa armoa.
    It is inhumane to treat terrorists with humanity. Let everybody know, we speak on behalf of every Syrian soldier and Para-military fighter when we say, we lost people who we would give our lives for, we lost people who are closer that brothers, who for the passed five years, we lived with, fought with, got injured with and killed as many terrorists as we could with.

    We will retaliate every single one of them, and let every foreign terrorists know, we will not stop, we will not show mercy, and we will be as brutal as we can when dealing with terrorists.

    Every terrorists lost all his human rights the second he stepped on Syrian soil!

    Some what so called "human rights activists" try to attack us and call the Syrian military one of the most brutal armies there is, well we will show all foreign terrorists where we got that reputation from.

    We will protect our people, our homeland, and our command till the last man standing!

    This is our word, and a free man's word is a free man's bond.

    Äänestä

Saudi-Arabian,Gatarin, Turkin kouluttamille ja rahoittamille terroristeille aiheutettiin murskaavia tappioita useissa kaupungeissa ja maaseudulla tapahtuneissa Syyrian armeijan operaatioissa.
Army kills over 40 Jabhat al-Nusra terrorists in Daraa, and others in various provinces

10 June، 2015

Units of the army and the armed forces on Tuesday carried out large-scale military operations against the Takfiri terrorist organizations across Syria, killing dozens of their members and destroying their arms and ammunition.

Damascus Countryside

The army air force eliminated tens of terrorists and destroyed their hideouts and vehicles in Kherbat al-Hamam, Kherbat al-Khanzeir and San Tekha in Qalamoun in Damascus Countryside.

Earlier, an Army unit destroyed a number of terrorists’ dens and killed many of them in the farms of Zibdin and al-Qasimia villages in al-Nashabia area in Damascus Countryside.

SANA’s field correspondent said that Walid al-Khatib, Bashar Hjirati and Mohamed Naeem were identified among the dead terrorists.

In Douma city, an Army unit destroyed terrorists’ hideout and two of their vehicles in al-Jara rotary, eliminating many terrorists in the process including Zuheir Mustafa, Abadelrahman Njoum, Sleiman Abadelrazzak al-Khatib, and Seifo Awad al-Amori.

Another Army unit targeted a terrorist group in Aaliya farms at the northern outskirts of Douma, inflicting heavy losses upon them.

Daraa

At least 40 Jabhat al-Nusra terrorists were killed as the army launched airstrikes on their positions in the northeastern countryside of Daraa province, southern Syria.

The airstrikes hit positions in the towns of al-Mleiheh al-Sharqiyeh, al-Karak and al-Hrak, according to a military source.

Sail al-Badawi, a terrorist group’s leader, was confirmed dead along with all members of his group.

Four other terrorist groups’ leaders were killed as army units clashed with terrorists who attacked a military post on the axis of al-Hrak and al-Karak al-Sharqi towns, the source told SANA.

Those are Sail al-Shar’eh, Fouad al-Qedri, Nabil al-Hariri and Abu Hossam al-Kour.

The terrorist organizations acknowledged on their social media pages the deaths of dozens of their groups’ leaders in al-Hrak, including Abdul-Hamis Mohammad Kheir al-Saad of the so-called “Ahbab al-Rasoul Brigade”.

Army units carried out concentrated operations on Monday night against dens and supply routes of the terrorists in southern Daraa province, destroying three of their vehicles.

A number of terrorists from Jabhat al-Nusra and other takfiri organizations were killed and others were injured in the towns of al-Karak and al-Gharyiat and heavy losses were inflicted upon them.

An army unit also carried out concentrated blows against terrorists, who were moving in the vicinity of Rakhm village in the eastern countryside of the province, destroying one of their vehicles loaded with arms and ammunition, and killing a number of terrorists.

Army units killed a number of terrorists from Jabhat al-Nusra and so-called “Al-Muthana Islamic Movement” and injured others in Daraa al-Balad, destroying one of their vehicles on the road of al-Sadd-al-Arsad al-Jawiya, in addition to destroying a truck in the vicinity of Bilal al-Habashi Mosque.

Units of the army also repelled an attempt by terrorists to attack military posts in the area surrounding Ataman town, 4 km to the north of Daraa, killing and injuring scores of terrorists.

Quneitra

Units of the army destroyed a vehicle equipped with a heavy machinegun and a mortar launcher of Jabhat al-Nusra terrorists in the villages of al-Hamidiya and Mas’hara in the countryside of southern Quneitra province.

The army killed a number of terrorists during the operation.

The army also targeted gatherings of terrorists in al-Qahtaniya village in Qunaitera northern countryside, destroying weapons and killing several terrorists.

Sweida

The army units, in cooperation with the popular defense groups, targeted a vehicle equipped with a heavy machine gun belonging to the Islamic State in Iraq and Syria (ISIS) around al-Qasr in the northeastern countryside of the southern Sweida province. All the terrorists on board the vehicle were killed

The army operations against the terrorists’ hideouts and positions around the village continued, leaving many of them killed and their weapons and ammunition destroyed.

Aleppo

Meanwhile, army units directly targeted dens, positions and supply routes of Jabhat al-Nusra terrorists in Mare’, Tal Rifaat, Harbel and Talalin in the northern countryside of Aleppo province.

Many terrorists were killed and others were injured and their arms and ammunition were destroyed in the operations, according to the source.

More Jabhat al-Nusra terrorists were killed in Khan al-Asal, Khan Touman and al-Zirba in Jabal Samaan area and to the west of al-Nairab Airport in the southern countryside of the province.

Groups of the Islamic State in Iraq and Syria (ISIS) suffered heavy losses in personn

Äänestä
  • USA:n,Saudi-Arabian,Qatarin ja Turkin rahoittamat ja heiltä sotilaallista tukea saavat ISIS-terroristit ovat motitettuna Palmyran kaupungissa. Syyrian armeijan sotilaat kiristävät mottia. ISIS-terroristit pakenevat pakokauhun vallassa.Osa piileskelee rotankoloissaan,jonne heidät tuhotaan.
    How operations look like in Palmyra City, coming from the western side, after securing number of locations; SAA rangers are deployed along side brigades from the 11th, and 18th Armored Divisions, the 18th being the spearhead in this operation.

    Syrian Army units secured the territories surrounding the city, and the mountains to the Southwest of the city; now they are 3km away from the ancient town, and hundreds of meters away from what is known as the triangle of Palmyra inside the city.

    ISIS terrorists fled their positions and are retreating outside the city while SAA units advance.

    Command
    Palmyra, July 26, 2015

    Äänestä

  • Syyrian arabiarmeija on jälleen suorittanut menesteyksellisiä sotilasoperaatioita länsimaiden tukevia ja rahoittamia ISIS-terroristejä vastaan tuhoamalla terroristien asekalustoa ja nististämällä rotat koloihinsa.
    Uusia alueita on vapautettu terroristien hirmuhallinnon alaisuudesta.

    Äänestä

USA=ISIS=SOTA=Israel!

Äänestä
  • Syyrian arabiarmeija on antanut murskaavia iskuja länsimaiden tukemille terroristijoukkioille.
    Army establishes control over building blocks in Zabadani, kills 28 terrorists in al-Ghouta
    4 August، 2015
    The army and armed forces supported and aided by the Air force and the Lebanese Resistance, established control over areas, repelled terrorists’s infiltration attempts, killed and injured terrorists in others.
    Al-Zabadani, Damascus Countryside
    Members of the army and the Lebanese Resistance advanced further into al-Zabadani city, establishing control over more building blocks, according to a military source.
    The new blocks that have come in the hands of the army and the Resistance are in the western part of al-Zabadani city, which is located 45 km to the north-west of Damascus.
    This progress, the source explained, was a result of intensive operations carried out against dens and gatherings of terrorists linked to Jabhat al-Nusra and the so-called “Ahrar al-Sham Movement” in the area. Many of those were killed and their arms and ammunition were destroyed.
    At least 15 terrorists from” Al-Islam Army” terrorist organization were killed and 10 others were injured in strikes carried out by an army unit on terrorists’ hideout to the east of Zamalka town in the orchards bordering Erbin town in Damascus Countryside.
    An army unit targeted terrorists’ movements at the southern entrance of Douma town which leads to Misraba village, and destroying three pickup trucks and killing five terrorists.
    In the depth of the Eastern Ghouta, the army destroyed an ammunition depot and a pickup truck for “Al-Islam Army” terrorist organization and killed three of its members.
    Meanwhile, 4 more terrorists were killed and their arms and ammunition were destroyed in the farms of Deir al-Asafir village on the southern side of the Eastern Ghouta.
    The army also destroyed a tunnel in al-Zahra’a neighborhood in Harasta city and killed many terrorists.
    Daraa
    In the southern Daraa province, units of the army carried out intensive bombardments against dens of Jabhat al-Nusra and other Takfiri organizations in Daraa al-Mahata, destroying a den of terrorists as all terrorists inside it were killed, in addition to destroying a number of their vehicles and killing and injuring scores of them.
    The source added that an army unit also killed a number of terrorists and destroyed their arms and ammunition in Ma’araba town, 32 km to the east of Daraa city.
    More terrorists were killed in Busra al-Sham city, while other army units killed a number of terrorists in a concentrated operation against their gatherings and movements to the west of Atman town.
    Sweida
    In the neighbouring province of Sweida, an army unit repelled an armed terrorist group’s attempt to infiltrate into Tal al-Sheikh Hussein to the south of al-Tha’ala Airport in the northern countryside of the southern province of Sweida.
    The army units bombarded the Takfiri terrorist organizations; hideouts and movements at the surroundings of Tal al-Sheikh Hussein, killing and injuring a number of their members and destroying their weapons and ammunition.
    Homs
    In the countryside of the central province of Homs, units of the army and armed forces inflicted heavy losses upon ISIS terrorist organization in arms and personnel through carrying out concentrated bombardments against their dens and positions in Palmyra city and its countryside.
    A military source in the area told SANA that units of the army and armed forces destroyed a mortar launcher belonging to the ISIS terrorists, killing all terrorists who had been using it in the village of al-Tamathil in Palmyra city.
    The source stressed that heavy losses were inflicted upon ISIS terrorists in arms and personnel in intensive strikes against their hotbeds and dens in Muthalath Tadmur area in the eastern countryside of the central Homs province.
    Hama
    Army units killed a number of terrorists in Kfar Zeita, to the east of Morek and al-Madeeq Citadel in the countryside of Hama province.
    Lattakia
    The army units, aided with the army air force, destroyed a rockets’ depot and a car equipped with heavy machinegun for the terrorist organizations with all terrorists on board in Marj Khoukha village in the northern countryside of the coastal province of Lattakia.
    A military source told SANA Tuesday that 7 terrorists were killed, 15 others were injured most of them are non-Syrians, among them Abu Osman al-Tajiki, self-claimed leader of one of the armed terrorist groups and Ma’moun al-Hatar, nicknamed Abu Mohammed al-Muhajer, from Lebanon.
    Idleb
    A military source told SANA that the Army’s Air Force destroyed terrorists’ dens in the area surrounding Abu Al-Duhour, Mareyan, Kansafra, Elin, Jazaf, al-Tamanaa, al-Hbeit and Skeik in the countryside of Idleb province.
    Source: Syrian Arab News Agency SANA

    Äänestä

  • Länsimaiden tykemien terroristien raatoja Pohjois-Aleppossa.

    casualities of western-backed rebels during fight against isis in north of Aleppo http://justpaste.it/nddy

    Äänestä


  • Portinvartija kirjoitti:

    Syyrian armeijan vangitsemat terroristit saavar maistaa ruoskaa:
    https://www.facebook.com/E.R.U.IRAQI/videos/1056030434436897/

    Vähän on erillaiset otteet isis-sotureita kohtaan kuin täällä Suomessa.
    Täällä annetaan rahaa ja tarjotaan vastaleivottua pullaa sekä haastatellaan tv:ssä pääministerien kanssa...

    Äänestä

  • Korjaus:

    Irakin armeijan vangitsemat ISIS-terroristit saavat maistaa ruoskaa.

    Taitavat pian olla päättömiä.

    https://www.facebook.com/E.R.U.IRAQI/videos/1056030434436897/

    "4 isis creatures captured...and one of them who were launching mortars...your brother play alittle with them...the iraqi soldier says...after questioning i will send their heads for their familis...good job "

    Äänestä


  • Länsimaiden tukemien ISIS-terroristien raatoja Pohjois-Aleppossa.

    Luciferus on avannut ovensa länsimaiden perustamille ja rahoittamille(raha-ja aseapu)ISIS-terroristeille.
    casualities of western-backed rebels during fight against isis in north of Aleppo http://justpaste.it/nddy

    Äänestä

Milloinka ihmiset heräävät? USA haluaa sodan Eurooppaan omien etujensa tähden



Yhdysvallat on imperiumina hajoamispisteessä ja maailmanherruuden säilyttääkseen luo Washington epävakautta, levottomuuksia ja sotaa ympäri maapallon.

Yhdysvallat on myös sisäisesti täyden sekasorron tilassa. Poliisivoimat vastaavat jo armeijaa, eikä Washingtonin oikeisto-eliitti välitä omaa maailmanherruutta ajaessaan omista kansalaisistaan sen enempää, kuin muun maailman ihmisistä.

Oma kansa nousee vielä kapinaan tulevaisuudessa ja Kiina ja Aasian talous on jossain vaiheessa syrjäyttämässä Yhdysvaltojen aseman.

Yhdysvaltojen neokonservatiivisella sotateollisuuskompleksilla ei mene hyvin.

Jokainen Euroopassa käyty sota on aina tulkittu Yhdysvalloissa ns. hyväksi sodaksi ja Euroopassa käytyjen sotien myötä on Yhdysvaltojen talous- ja sotapoliittinen asema rakentunut.

Yhdysvallat on tietoisesti luomassa Ukrainan tapahtumien avulla Eurooppaan uutta sotaa, joka toimisi jälleen sen omia maailmanherruus- tavoitteita edesauttaen.

Suomalainen valtamedia pitää kansalaiset täysin pimennossa niiltä vakavilta tosiasioilta joita on meneillään.

Tämänhetkisten tapahtumien vakavuus ja luonne tuodaan yhä useammin esille myös Yhdysvaltalaisten asiantuntijoiden suulla, mutta on aivan sama, sanooko asian venäläinen, amerikkalainen, vai aasialainen, kunhan tapahtumien vakavuus tulee esille. https://www.youtube.com/watch?v=cikvqdMRTTA

Äänestä

Wounded Kneestä Afganistaniin

World Trade Centeriin ja Pentagoniin 11. syyskuuta tehtyjen terrori-iskujen jälkeen tavalliset yhdysvaltalaiset olivat shokissa. Myös siksi, että he eivät voineet käsittää, miksi jotkut saattoivat vihata Yhdysvaltoja niin paljon, että ryhtyivät tällaiseen barbaariseen hyökkäykseen. Samanlaista ihmettelyä esiintyi myös muualla maailmassa. Tehtyä joukkomurhaa ei voi oikeuttaa mikään. Mutta on silti paikallaan palauttaa mieliin USA:n sekä omassa maassaan että maailmalla harjoittaman sotilaallisen voimankäytön pitkä historia, jotta voitaisiin ymmärtää, miksi USA:sta ei pidetä.

Seuraavaan luetteloon on poimittu esimerkkejä USA:n sotilaallisesta voimankäytöstä ja valtioterrorismista vain runsaan sadan vuoden ajalta, Wounded Kneessä tapahtuneesta intiaanien joukkomurhasta Afganistanin pommituksiin. Jo paljon ennen Wounded Kneetä USA:ssa oli tapettu maan alkuperäisväestö lähes sukupuuttoon.

Kokonaan oma lukunsa olisi USA:n suuryhtiöidensä ja hallitsemiensa ylikansallisten instituutioiden avulla harjoittama kapitalistinen, uusliberalistinen globalisaatiopolitiikka, jonka uhrien määrä ylittää moninkertaisesti USA:n sotilaallisen voimankäytön uhrien määrän.



Etelä-Dakota 1890 : Armeija surmaa joukkomurhassa Wounded Kneessä 300 intiaania.

Argentiina 1890 : USA:n joukkoja lähetetään Buenos Airesiin.

Chile 1891 : USA:n joukkoja osallistuu paikallisen liikehdinnän kukistamiseen.

Haiti 1891 : USA:n joukot kukistavat mustien työläisten kapinan Navassan saarella, jota USA vaatii itselleen.

Idaho 1892 : Armeija tukahduttaa suolakaivostyöläisten lakon.

Havaiji 1893 : Merijalkaväki nousee maihin, kukistaa riippumattoman hallituksen ja liittää alueen USA:han.

Chicago 1894 : Armeija tukahduttaa rautatietyöläisten lakon, 34 työläistä saa surmansa.

Nicaragua 1894 : USA:n joukot nousevat maihin ja miehittävät kuukaudeksi Bluefieldsin.

Kiina 1894-95 : USA:n joukot sekaantuvat japanilais-kiinalaiseen sotaan.

Korea 1894-96 : USA:n merijalkaväen joukkoja sijoitetaan Söuliin koko sodan ajaksi.

Panama 1895 : USA:n merijalkaväen joukot tunkeutuvat kolumbialaiseen provinssiin.

Nicaragua 1896 : USA:n merijalkaväen joukot nousevat maihin Corinton satamassa.

Kiina 1898-1902 : USA:n joukot sekaantuvat boksarikapinaan, jonka ulkomaiset joukot kukistavat.

Filippiinit 1898-1910 : USA:n joukot miehittävät maan, 600 000 filippiiniläistä saa surmansa.

Kuuba 1898-1902 : USA:n joukot miehittävät maan.

Puerto Rico 1898 : USA:n joukot miehittävät maan, miehitys jatkuu yhä.

Guam 1898 : USA:n joukot miehittävät alueen ja siitä tulee USA:n siirtomaa.

Minnesota 1898 : Armeija käy tuhoamissotaa intiaaneja vastaan Leach Lakessa.

Nicaragua 1898 : USA:n merijalkaväki nousee maihin San Juan del Surissa.

Samoa 1899 : USA:n joukot sekaantuvat taisteluun kruununperimyksestä.

Nicaragua 1899 : USA:n merijalkaväki nousee maihin Bluefieldin satamassa.

Idaho 1899-1901 : Armeija miehittää Coeur d'Alenesin kaivosalueen.



Oklahoma 1901 : Armeija tukahduttaa intiaanien kapinan.

Panama 1901-14 : USA:n joukot vedetään Kolumbiasta 1903, USA ottaa haltuunsa Panaman kanavavyöhykkeen (1914-99).

Honduras 1903 : USA:n merijalkaväki sekaantuu Dominikaanisen tasavallan vallankumoukseen 1903-04.

Korea 1904-05 : USA:n joukot nousevat maihin venäläis-japanilaisessa sodassa.

Kuuba 1906-09 : USA:n merijalkaväki nousee maihin demokraattisten vaalien yhteydessä.

Nicaragua 1907 : USA:n joukot tunkeutuvat maahan pystyttääkseen "dollaridiplomatian" protektoraatin.

Honduras 1907 : USA:n merijalkaväki nousee maihin Hondurasin ja Nicaraguan välisen sodan yhteydessä.

Panama 1908 : USA:n merijalkaväki sekaantuu vaalitaisteluun.

Nicaragua 1910 : USA:n merijalkaväki nousee maihin Bluefieldissä ja Corintossa.

Honduras 1911 : Joukkoja lähetetään suojelemaan USA:n intressejä kansalaissodassa.

Kiina 1911-41 : USA:n joukkoja käytetään jatkuvaan miehitykseen.

Kuuba 1912 : Joukkoja käytetään USA:n etujen suojaamiseen Havannassa.

Panama 1912 : USA:n merijalkaväki nousee maihin paikallisen vaalikamppailun yhteydessä.

Honduras 1912 : Joukkoja lähetetään suojeleman USA:n taloudellisia etuja.

Nicaragua 1912-33 : USA:n joukot miehittävät maan 20 vuodeksi.

Dominikaaninen tasavalta 1914 : USA:n joukkoja osallistuu taisteluun kapinallisia vastaan Santo Domingon herruudesta.

Colorado 1914 : Armeija murtaa kaivoslakon.

Meksiko 1914-18 : USA:n joukkoja lähetetään taistelemaan kansallismielisiä vastaan.

Haiti 1914-34 : USA:n joukot miehittävät maan 19 vuodeksi.

Dominikaaninen tasavalta 1916-24 : USA:n merijalkaväen joukkoja käytetään maan miehittämiseksi kahdeksaksi vuodeksi.

Kuuba 1917-33 : USA:n joukkoja käytetään maan sotilaalliseen miehittämiseen ja USA:n taloudellisen protektoraatin pystyttämiseen.

Ensimmäinen maailmansota 1917-18 : USA osallistuu sotaan Saksaa vastaan Euroopassa. Kyse on imperialististen valtojen taistelusta maailman uudelleenjaosta.



Venäjä 1918-22 : USA:n joukkoja osallistuu sotaan neuvostovaltaa vastaan.

Panama

Äänestä

Panama 1918-20 : USA:n joukkoja käytetään vaalien jälkeisten levottomuuksien tukahduttamiseen.

Jugoslavia 1919 : USA:n joukot suorittavat intervention Italian hyväksi serbejä vastaan Dalmatiassa.

Honduras 1919 : USA:n merijalkaväki nousee maihin vaalikamppailun aikana.

Guatemala 1920 : USA:n joukot suorittavat intervention unionisteja vastaan.

Länsi-Virginia 1920-21 : Armeijaa käytetään kaivostyöläisten lakon tukahduttamiseen.

Turkki 1922 : USA:n joukkoja lähetetään taistelemaan kansallismielisiä vastaan Izmirissä.

Kiina 1922-27 : USA:n joukkoja nousee maihin kansallismielisen kapinan aikana.

Honduras 1924-25 : USA:n joukkoja käytetään kaksi kertaa vaalikamppailujen aikana.

Panama 1925 : USA:n merijalkaväkeä käytetään yleislakon tukahduttamiseen.

Kiina 1927-34 : USA:n merijalkaväen joukkoja sijoitetaan eri puolille maata.

El Salvador 1932 : USA:n sotalaivoja lähetetään maahan Farabundo Martin vapautusrintaman johtaman kapinan aikana.

Toinen maailmansota 1941-45 : USA taistelee kunnialla akselivaltoja vastaan. Yhdysvaltalainen suurpääoma harjoittaa koko sodan ajan yhteistyötä natsien kanssa. USA pudottaa kaksi atomipommia Japaniin ja surmaa yli 200 000 ihmistä.

Detroit 1943 : Armeijan joukot tukahduttavat mustan väestön liikehdinnän.



Kreikka 1947-49 : USA:n kommandojoukkoja käytetään oikeistovoimien johtamiseen sisällissodassa.

Filippiinit 1948-54 : USA:n kommandojoukkoja käytetään CIA:n johtamassa sodassa Huk-kapinaa vastaan.

Puerto Rico 1950 : USA:n kommandojoukot tukahduttavat riippumattomuusliikkeen liikehdinnän Poncessa.

Korea 1950-53 : USA:n joukot osallistuvat sotaan Kiinaa ja Pohjois-Koreaa vastaan. Ydinpommin käyttämisellä uhkaillaan.

Iran 1953 : CIA:n johtamalla kommando-operaatiolla syöstään vallasta demokraattinen hallitus ja nostetaan shaahi valtaan.

Vietnam 1954 : USA auttaa Ranskaa tarjoutumalla käyttämään ydinpommia taistelussa vapautusliikettä vastaan.

Guatemala 1954 : USA:n kommandojoukot ja CIA osallistuvat demokraattisen hallituksen kaatamiseen.

Egypti 1956 : USA tukee Egyptin vastaista aggressiota Suezin kriisin aikana.

Libanon 1958 : USA:n joukkoja käytetään maan demokraattisen opposition kukistamiseen.

Kiina 1958 : USA uhkaa ydinaseen käytöllä Taiwan-kysymyksessä.

Panama 1958 : USA:n joukkoja lähetetään maahan.

Vietnam 1960-75 : USA:n joukot osallistuvat sotaan Vietnamia vastaan, sodassa kuolee yli kaksi miljoonaa vietnamilaista. USA uhkaa käyttää ydinasetta 1968 ja 1969.

Kuuba 1961 : CIA:n johtama Sikojenlahden maihinnousu epäonnistuu.

Kuuba 1962-? : USA:n laivastosaarto ja ydinsodalla uhkailua Kuuban kriisin aikana. USA:n saarto Kuubaa vastaan jatkuu. CIA:n johtamia terroritekoja ja salamurhayrityksiä.

Laos 1962 : USA suorittaa kommando-operaatioita sissisodan aikana.

Indonesia 1965 : USA:n kommando-operaatio ja CIA:n avustama sotilasvallankaappaus, jonka tuloksena miljoonia ihmisiä surmataan.

Dominikaaninen tasavalta 1965-66 : USA:n pommituksia ja merijalkaväen maihinnousu vaalikamppailun aikana.

Guatemala 1966-67 : USA: vihreitä baretteja lähetetään tukahduttamaan kapinaliikettä.

Detroit 1967 : Armeijaa käytetään mustaa väestöä vastaan, 43 ihmistä kuolee.

USA 1968 : Armeijaa käytetään tilanteen hallintaan Martin Luther Kingin murhan jälkeen.

Kambodzha 1969-75 : USA pommittaa ja käyttää joukkoja. Kaksi miljoona ihmistä kuolee pommitusten, sodan ja USA:n tukemien punakhmerien hirmuhallinnon seurauksena.

Oman 1970 : USA:n kommando-operaatio Iranin invaasion tukemiseksi.

Laos 1971-73 : USA:n kommando-operaatio, pommituksia ja viljelysmaiden myrkyttämistä, USA johtaa Etelä-Vietnamin invaasiota.

Etelä-Dakota 1973 : Armeija johtaa kommando-operaatiota intiaanien Wounded Knee -liikehdintää vastaan.

Lähi-itä 1973 : USA:n ydinsotavalmius Lähi-idän sodan aikana.

Chile 1973 : CIA:n johtama sotilasvallankaappaus, jonka seurauksena tuhansia chileläisiä murhataan.

Kambodzha 1975 : USA lähettää joukkoja ja suorittaa kaasupommituksia.



Angola 1976-92 : USA auttaa Etelä-Afrikan tukemaa kapinaliikettä.

Iran 1980 : USA uhkailee ydinaseen käytöllä ja suorittaa epäonnistuneen operaation Teheranin suurlähetystön pankkivankien vapauttamiseksi.

Libya 1981 : USA ampuu alas kaksi libyalaiskonetta.

El Salvador 1981-92 : USA osallistuu sisällissotaan ja rankaisutoimiin vapautusliikettä vastaan.

Nicaragua 1981-90 : USA osallistuu contrasotaan vallankumouksen kukistamiseksi.

Libanon 1982-84 : USA pommittaa ja käyttää merijalkaväkeä PLO:ta vastaan falangistien puolella.

Honduras 1983-89 : USA:n joukot tukevat diktatuurihallitusta ja auttavat tukikohtien pystyttämisessä rajoille.

Grenada 1983 : USA:n joukot hyökkäävät maahan ja miehittävät sen.

Iran 1984 : Kaksi iranilaista konetta ammutaan alas Persianlahdella.

Libya 1986 : USA suorittaa sotilaallisia hyökkäyksiä kaataakseen maan hallituksen.

Bolivia 1986 : USA:n joukkoja osallistuu taisteluihin.

Iran 1987-88 : USA osallistuu sotaan Irakin puolella.

Panama 1989-90 : USA:n joukot osallistuvat maan hallituks

Äänestä

Panama 1989-90 : USA:n joukot osallistuvat maan hallituksen kukistamiseen, yli 2 000 ihmistä kuolee.



Persianlahden sota 1990-91-? : USA hyökkää Irakia vastaan sen tunkeuduttua Kuwaitiin. USA käyttää myös köyhdytetystä uraanista valmistettuja ammuksia. USA:n sotavoimat asettuvat pysyvästi Persianlahden alueelle. Irakia vastaan julistettu saarto ja pommitukset jatkuvat edelleen.

Jugoslavia 1990-91 : USA päättää leikata rahoituksen miltä hyvänsä Jugoslavian osalta, joka ei julistaudu itsenäiseksi kuuden kuukauden sisällä. Päätöstä pidetään laajalti Jugoslavian "kuolemantuomiona". USA tukee Kroatian fasistijohtaja Franjo Tudjmania.

Somalia 1992-94 : USA lähettää joukkoja ja suorittaa pommituksia sisällissodan aikana.

Bosnia ja Kroatia 1992-95 : USA sabotoi Bosnia kansanryhmien sopimusta monikansallisesta yhtenäisestä valtiosta ja antaa tukensa Alija Izetbegovicin johtamille äärioikeistolaisille nationalisteille. USA julistaa Serbian ja Montenegron saartoon samalla kun se salaa aseistaa ja kouluttaa Kroatian ja Bosnian hallituksen joukkoja. USA auttaa pommikonein Izetbegovicin joukkoja. Kroatiassa USA:n lentokoneet hyökkäävät serbejä vastaan ja avaavat tien oikeistolaisten hyökkäykselle Krajinan serbialueelle. Satoja tuhansia serbejä karkotetaan ja 14 000 tapetaan.

Kosovo 1995-99 : CIA organisoi ns. Kosovon vapautusarmeijan KLA:n, jonka sotilaista osa koulutetaan Osama bin Ladenin leireillä, sekä käynnistää sen hyökkäystoiminnan Kosovossa.

Sudan 1998 : USA tekee ohjushyökkäyksen lääketehtaaseen väittäen, että siinä oli valmistettu hermokaasua terroristien käyttöön.

Afganistan 1998 : USA tekee ohjushyökkäyksen entiseen CIA:n koulutusleiriin väittäen, että siellä oli koulutettu islamistisia terroristeja.

Jugoslavia 1999 : USA käynnistää ilmasodan Jugoslaviaa vastaan sen kieltäydyttyä hyväksymästä Rambouillet'n miehityssopimusta. USA käyttää myös köyhdytetystä uraanista valmistettuja ammuksia. Hyökkäykset aiheuttavat suuret humanitaariset ja ympäristötuhot.

Makedonia 2001 : USA:n joukkoja lähetetään maahan osana Nato-operaatiota.

USA 2001 : Terroristihyökkäys New Yorkin ja Washingtoniin. USA ampuu alas yhden kaapatun matkustajakoneen?

Afganistan 2001 : USA pommittaa ja tekee ohjusiskuja Afganistaniin. Maajoukkoja lähetetään. Sodan laajentamisesta Irakia, Sudania ja muita mahdollisia maita vastaan vihjaillaan.

Lähteet mm.: Zoltan Grossmanin kokoama lista (Kominform, internet), USA:n merijalkaväen historiaa käsittelevä "180 maihinnousua" sekä Ellen C. Collierin "Esimerkkejä Yhdysvaltain joukkojen käytöstä ulkomailla 1798-1993".

Äänestä

Johan Galtung: ”Syyrian kemiallisen aseiskun takana on Yhdysvallat”
Rauhan- ja konfliktintutkimuksen isä, norjalainen Johan Galtung sanoo, että Yhdysvallat haluaa iskeä Damaskokseen ennen kuin YK:n tutkimusryhmän raportti valmistuu. Ja syystä.

Samaan aikaan kun maailmalla väännetään kättä siitä, pitäisikö Syyrian hallitusta rangaista kemiallisen aseen käytöstä, Johan Galtung kehottaa miettimään, kuka kemiallisen aseen käytön takana todellisuudessa on.

”Olen 99,9 prosenttisen varma että se oli amerikkalaisten järjestämä peiteoperaatio.”

Kun väitettä sanoo rankaksi, Galtung vastaa, että on paljon rankempaa sanoa, että Assadin hallinto teki sen.

”Ei pidä unohtaa, että Assadin hallinto sanoi, että YK:n tutkijat ovat tervetulleita ja että he ovat valmiita tukeman sen työtä.”

Toinen peruste on, että vain muutama päivä aiemmin pidetyssä salaisessa tapaamisessa Ranska, Britannia ja Yhdysvallat keskustelivat risteilyohjuksen ampumisesta Damaskokseen.

”Ranska ja Britannia sanoivat, että odotetaan YK-raportin valmistumista. Yhdysvallat ei halunnut odottaa. Ne tiesivät, mitä raportti saattaa paljastaa. ”

Ja jo ennen kuin YK:n tarkastajat pääsivät paikalle Damaskoksessa, Yhdysvallat viestintäkoneisto aloitti voimakkaan kampanjan, jonka viesti oli, että todisteita on ehditty tuhota jo niin paljon, että luotettavaa tietoa paikan päältä ei voi enää saada.

Asiantuntijat olivat eri mieltä.

”Kaikki tietävät, että siellä oli käytetty sariinia, mutta kuka sen teki, sitä Yhdysvallat ei halunnut selvitettävän.”

Galtung muistuttaa, että kun vuonna 2003 YK:n selvitystiimi teki selväksi, että ei ole olemassa riittävää näyttöä Saddam Husseinin joukkotuhoaseesta, Yhdysvalloille selvitys ei kelvannut. Ruotsalaisen Hans Blixin johtama YK:n tiimi heitettiin maasta ja hyökkäys Irakiin alkoi.

Eikä joukkotuhoaseita koskaan löytynyt.

Afganistanin ja Irakin kokemukset ovat olleet niin huonoja, että Yhdysvaltain puolustusvoimat ei nyt halua lähettää maajoukkoja Syyriaan, sanoo Galtung.

”Toiseksi paras on lähettää joku muu ja maksaa heille. Siihen Qatar ja Saudi-Arabia ovat olleet sopivia kumppaneita.”
Yhdysvalloilla pitkän aikavälin suunnitelma

Rauhan- ja konfliktintutkimuksen 82-vuotias uranuurtaja muistuttaa, että hän on seurannut Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa hyvin syvällisesti ja korkealla tasolla jo 50 vuotta.

Sosiologian ja matematiikan tohtori on toiminut vuosikymmenet tutkijana ja vetänyt rauhanneuvotteluihin ja -prosesseihin keskittyvää kansalaisjärjestöä.

Galtung uskoo, että vaihtuvista presidenteistä riippumatta Yhdysvalloilla on selkeä pitkän aikavälin suunnitelma. Sen tehtävä on turvata Yhdysvaltain edut ja raaka-aineiden saanti.

Mutta näiden päämäärien toteuttamista varten maan johto tarvitsee kerta toisensa jälkeen verukkeen, jonka toimivuutta mitataan säännöllisillä mielipidemittauksilla.

”Kuten Afganistanissa. Jo seitsemän kuukautta ennen 9/11 iskua Yhdysvalloilla oli selkeä suunnitelma iskusta Afganistaniin eikä sillä ollut mitään tekemistä talebanin kanssa. Yhdysvallat halusi öljyputken maan halki. Jo tuolloin esimerkiksi Bagramin tukikohta oli jo tuolloin piirretty amerikkalaisten kartalle.”

”Näin itse Pakistanissa ne kartat.”

”Silloin George W. Bushista tuli yllättäen feministi, joka halusi vapauttaa afgaaninaiset. Ja hyökkäys Afganistaniin alkoi.”
Kiina ja Venäjä kokivat tulleensa huijatuiksi

Sillä että Venäjä ja Kiina ovat tiukasti seisseet Syyrian hallituksen rinnalla ja torpedoineet ratkaisuyritykset YK:n turvaneuvostossa, on Galtungin mielestä perin vähän tekemistä Syyrian kanssa.

”Venäjä ja Kiina ovat äärimmäisen vihaisia siitä, mitä tapahtui Libyassa. Ne eivät YK:n turvaneuvoston äänestyksessä käyttäneet veto-oikeuttaan.”

YK:n turvaneuvosto päätti, että siviilien suojaamiseksi voidaan käyttää ilma-asetta.

”Mutta päätöslauselman tarkoitus oli suojella siviilejä, ei vaihtaa hallitusta. Kiina ja Venäjä kokivat tulleensa huijatuiksi.”

”Eivätkä ne halua enää kokea sitä koskaan enää uudestaan.”

Venäjän ongelmat sen etelähelmoissa kuin Kiinan ongelmat Tiibetissä saavat ne varpailleen kaikissa toimissa, joissa siviilien suojaamisesta seuraakin hallituksen vaihto. Kuka tietää, mikä olisi seuraava?

Yhdysvallat ei halua lähettää maajoukkojaan Syyriaan. Siksi se valmistelee ilmaiskua.

Venäjän osalta on kyse siitä, keitä se voi käyttää omana edustajanaan alueella.

”Vastaus on Hamas ja Iran.”

Venäjän ja Kiinan vahva yhteys Iraniin toteutuu vähän tunnetun järjestön, Shanghain yhteistyöjärjestön SCO:n kautta.

SCO perustettiin 2001 ja sen päämaja on Pekingissä. Jäseninä ovat Venäjä, Kiina sekä neljä Keski-Aasian valtiota jäseninä. Muun muassa Intia, Pakista, Afganistan ja Iran ovat tarkkailijajäseniä.

”Se on hiljainen sotilasliittouma, eräänlainen Varsovan liiton jatko, mutta sata kertaa suurempi ja painopiste on reilusti enemmän idässä. ”

Galtungin mukaan SCO on yksi keskeisimmistä valtatekijöistä maailmassa tänä päivänä, vaikka länsimedia puhuu siitä hyvin vähän.

Äänestä
  • Se on myös väylä, jossa Venäjä ja Kiina sopivat yhteisestä linjastaan suhteessa kansainvälisiini asioihin. Kuten Syyriaan.
    Mikä oli Mursin suurin synti?

    Egyptin tilannetta Galtung katsoo huolestuneena.

    Hänen mukaansa maan tapahtumat ovat paljon monimutkaisemmat, kuin mitä julkisuudessa haluttaan kertoa.

    Galtung uskoo, että Yhdysvaltain ja sen liittolaisten silmissä vaaleilla valitun presidentti Mohamed Mursin suurin synti ei suinkaan ollut maan islamisoiminen vaan sosiaaliset uudistukset.

    ”Mursi halusi teollistaa Suezin alueen, luoda työpaikkoja ja hän ajoi vahvasti sosiaalisia uudistuksia, kuten minimipalkkaa. Yhdysvalloille, Saudi-Arabialle ja Qatarille se kuulosti sosialismilta. Ne tekivät kaikkensa saadakseen Mursin ulos.”

    Miljoonat egyptiläiset saatiin kaduille vaatimaan Mursin eroa, kun sähkökatkot jatkuivat päivästä toiseen eikä bensa-asemilta saanut enää polttoainetta.

    Poliiseja ei näkynyt kaduilla pitämässä järjestystä ja maan annettiin valua anarkiaan.

    ”Ei ollut mikään sattuma, että samana päivänä kun kenraali al-Sisi nousi valtaan, Saudi-Arabia ja Qatar, Kuwait ja muut Persianlahden emiraatit antoivat Egyptille 18 miljardia dollaria apua – ja avasivat öljyhanat.”

    Sähkökatkot loppuivat, bensaa virtasi letkuista.

    ”He vain tekivät Mursin johtamisen mahdottomaksi.”

    Samansuuntaisia analyyseja ovat tehneet myös amerikkalaiset toimittajat ja tutkijat.

    Politiikantutkijat ovat toistuvasti varoittaneet, että Muslimiveljeskunnan kieltäminen ja Mursia tukevien mielenosoitusten tukahduttaminen voi johtaa liikkeen radikalisoitumiseen ja ääri-islamilaisen terrorismin nousuun Egyptissä.

    Tällä viikolla Kairossa räjähti ensimmäinen autopommi.

    Äänestä

On jo kolmevuotta kulunut ja eikä Assad ole joutunut hirteen jotkut muut saattaa olla.

Äänestä

Missähän Suomi nyt olisi, jos suurvallat olisivat tulleet tänne huseeraamaan kansalaissodan aikana?
Niille on ihan sama kuka taistelee ja missä, jos Venäjä menee tuolle puolen, me menemme vastapuolelle ja aseteollisuus kukoistaa. Öljyä, kaasua, timantteja, harvinaisia mineraaleja, kultaa. Onnellinen se maa, josta ei löydy noita. (Suomalaiset lahjoittavat kultansa ja mineraalinsa suosiolla ulkomaisille kaivosyhtiöille, missä vihreät ovat silloin kun ne saastuttavat maata? Itse suomalaisilta kielletään kaivostoiminta.)

Assadin hallinto on kiduttanut ja tappanut kansalaisiaan ja ajanut kaikki kynnelle kykenevät maanpakoon. Assad kieltäytyi kuulemasta kansaa, hän mieluummin tuhosi koko maan. Assadit ovat sukudynastia kuten Kimit. Kaikille diktaattoreille tulee pask..nen loppu jossain vaiheessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


1.2.3. ja toimiin! kirjoitti:

Jo oli aikakin!

Länsimaiden täsmäpommitukset pikaisesti käytäntöön ja jo loppuu siviilien kaasutukset. Jos Venävä vielä vastustaa niin mitä väliä, länsimaiden on toimittava. Toivotaan että osa ökyrikkaista arabimaista maksaisi edes osan kustannuksista. Miksi hyvän pitää aina tehdä paskaduunit ja selvittää asiat kuntoon? Ehkäpä siksi että hyvällä on vastuu paremmasta huomisesta meille kaikille.

Nyt tarvitaan arabimaiden rahoitusta sekä uskonnotonta kantaa alueen hyvinvoinnin puolesta. Ongelmana on että nämä maat ovat niin sekaisin islamista ja ihmisarvojen polkemisesta.


------------------------------------
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Britannian pääministeri David Cameron ovat ilmaisseet syvän huolensa Syyrian kemiallisia iskuja koskevista väitteistä.

Heidän mukaansa on olemassa merkkejä siitä, että Syyria on tehnyt huomattavan kemiallisen iskun siviiliväestöä vastaan. Obaman ja Cameronin mukaan kemiallisten aseiden käyttö antaisi aiheen kansainvälisen yhteisön väliintulolle.

- Presidentti Bashar al-Assadin kieltäytyminen yhteistyöstä osoittaa, että hänen hallintonsa yrittää peitellä jotain, sanoi Britannian pääministerin tiedottaja.

Johtajat aikovat pysyä tiiviisti yhteydessä mahdollisten vastatoimien suunnittelemiseksi. He olivat yhteydessä myös Kanadan pääministeriin.

http://yle.fi/uutiset/obama_ja_cameron_ilmaisivat_huolensa_syyrian_tilanteesta/6793183

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu