Oli ilo katsoa Sipilää tänään ruudusta. Hänestä huokuvat ulospäin ne ominaisuudet ja arvot, jotka eivät ole myytävänä.
Rauhallinen ja mutkaton elämä, perhe sekä ystävät kuuluvat siihen oleellisena osana.
Erityisen hienon asian hän ilmaisi hyväosaisille: Kantakaa myös tekin osuutenne yhteiseen kekoon! Älkää hamutko aina vaan lisää!
Rauhallinen ja mutkaton elämä, perhe sekä ystävät kuuluvat siihen oleellisena osana.
Erityisen hienon asian hän ilmaisi hyväosaisille: Kantakaa myös tekin osuutenne yhteiseen kekoon! Älkää hamutko aina vaan lisää!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Totta joka sana. Sipilä on hieno mies, hänen kelkkaan in helppo hypätä.Näin on näreet???
Hieno ja päättäväinen ihminen Sipilä on ja saa varmasti tukea myös Väyryseltä. Paavohan on ihan omassa luokassaan politiikan osaajana.
Toivottavasti Sipilä jatkaa pitkäkestoisia fyysisiä treenejään jo senkin perusteella kun löysää lihaa näyttää hieman olevan ympärillä.
Ongelma ei ole Juha Sipilä. Hän vaikuttaa tolkun mieheltä. Ongelma on se, että tämä tolkun mies edustaa täysin tolkutonta puoluetta eli Kepua. Kykeneekö Sipilä kahlitsemaan kepulaisen mentaliteetin ja maata köyhdyttävän aluepolitiikan. Siinä on se suuri kysymys. Ennen muuta hänen pitäisi olla täydellinen vastakohta Päävo Väyryselle, jos mielii saavuttaa kansan suosion ja onnistua.
Sipilä ei ole elänyt rauhallista ja mutkatonta elämää. Hän ollut yritysjohtajana ja sai mojovat myyntivoitot yrityksestään myymällä kotimaisen osaamisen amerikkalaisille. Erityisen suurta isänmaanrakkautta se ei ehkä osoita, mutta ehkä Sipilä tajusi, ettei hänestä ole pitemmän päälle yritysjohtajaksi. Tämän jälkeenhän Sipilän omistamat yritykset ovat soutaneet raskaasti tappiollisella veneellä niin, että koko paatti alkaa olla tiukasti pohjamudassa kiinni.
Sipilän valtiomieskyvyt ovat täysin punnitsematta. Kovin suuria meriittejä ei voi ainakaan antaa siitä, että hän puoluejohtajana antaa Kimmo Tiilikaisen räksyttää omiaan puolueen kantoina. Olli Rehnin hän tosin pyrki panemaan kuriin sanomalla, ettei Kepulla ole kärkiehdokkaita. Kun näitä taustakepuja on laidasta laidaan ja toinen toistaan hullumpia, siinä Sipilällä on iso urakka hoidettavana, että joku tolkku säilyy. Ei se mikään ihme, että Kepun johdossa sairastellaan, kun paimennattavana on tuollainen joukkio. Tulee siitä kelle tahansa päänsyrkyä ja mahavaivoja vähintään.
Kepun johtajat eivät ole koskaan pyrkineetkään siihen, että puolue muodostuisi yhdestä samanmielisten massasta. Se on ollut kepun onni, sillä juuri näiden joskus värikkäidenkin aloitteiden ansiosta puolue on kyennyt vaivihkaa uudistautumaan ja sitä myötä säilyttämään asemansa suurena puolueena.
Myös kokoomus on onnistunut uudistautumaan, mutta se on tapahtunut isommissa ja harvemmissa sykleissä. Nelisenkymmentä vuotta sitten ns. remonttimiehet tekivät vallankaappauksen kypäräpappipuolueessa ja ulkopoliittisen suunnanmuutoksen ohella lanseerasivat termin sosiaalinen markkinatalous. Holkerin noustua pääministeriksi oli pakko palata reaalitalouteen, mutta kokoomuksen pelastajaksi nousi kylmän sodan päättyminen ja puolueen ennakkoluuloton eurooppalaistuminen. Onnekseen samaan aikaan myös kansainväliset virtaukset suosivat oikeistolaisempia linjauksia sosiaalipolitiikassa. Euroopan nykytilanne edellyttäisi jälleen uudistusta kokoomuksen politiikassa, mutta ainakaan vielä sitä ei ole tullut ja siksi kokoomus on alkanut menettää kannatusta persuille.
SDP on Suomen suurista puolueista uudistuskyvyttömin. Lipponen kyllä pyrki uudistamaan puolueen, mutta perinteinen ay-liike säilyi ulkokuoren alla vahvana. Urpilainen yrittää tasapainoilla Lipposen ja ay-liikkeen linjausten välillä, sillä demareille perinteiseen tyyliin puolueessa ei sallita vahvasti toisistaan poikkeavia näkemyksiä julkisuuteen.
Näin ollen Sipilällä ei ole mitään tarvettakaan hillitä erilaisten näkemysten esille tuontia puolueen sisällä. Siinä mielessä ihan oikean huomautuksen teki Olli Rehnin suhteenkin. Rehn on ilmeisesti asunut liian kauan Brysselissä tajutakseen, että suomalaisessa järjestelmässä vaaleja käydään eri lailla kuin listavaalimaissa.
Oikein hyvä analyysi, noinhan asiat ovat. Mielipidepankin yksisilmäisyys ja kepukauna estävät häntä asiallisen aiheen käsittelyn.
Keskusta on aina kyennyt uusiutumaan ajan vaatimusten mukaan. Niin teki SDP:kin hyvin pitkään, ja punamulta oli hallituspohja pitkään. Kokoomus nousi kolmantena mukaan valtionhoitajapuolue sarjaan kun Kepu ja demarit eivät voineet enää käyttää Moskovan korttia pelotemielessä Kokoomusta vastaan.
SDP on noiden perinteisten valtionhoitaja aikojen jämähtänyt joksikin josta ei ota selvää Erkkikään. Puolueen vastuuttomuus esimerkiksi rahan jaossa maakuntiin peittoaa Keskustan ja muut perinteiset "aluetukipuolueet" mennen tullen. Nytkin lisäbudjetti oli suoranainen siltarumpubudjetti, jossa rahaa osoitetaan lähinnä maakuntien teihin ja siltoihin, toki silmänlumeeksi Helsinki-Vantaan kentällekin.
Nyt kirjoitat puuta heinää. Kepun johtajat ovat pyrkineet kovastikin siihen, että puolue olisi mahdollisimman yksituumainen. Tämä näkyi erityisesti Väyrysen ja Ahon puheenjohtakkausilla.
Aloitetaan Sukselaisesta, joka oli sotien jälkeisen ajan ensimmäinen Kepu-johtaja. Hänethän Kekkonen arvioi täydeksi tomppeliksi ja pani sitten mahtikäskyllään vaihtoon. Sukselaisen aikana Kepun kahtiajako vahvistui, kun K-linja jyräsi. Ei Sukselaisella ollut mitään mahdollisuuksiakaan yhdistää Kepun eri sävellaljissa soljuvia ääniä. Sama koski Johannes Virolaista, joka lopulta tympäntyi täysin Kekkoseen ja linjalaisiksi nimittämiinsä Kekkosen hännystelijöihin.
Paavo Väyrynen onnistui muuttamaan tilanteen. Hän tähtäsi yhteen kepulaiseen tahtoon ja vahvana persoonana ja kieroilijana siinä aika hyvin onnistui. Virolaisen edustama talonpoikaisuus jäi taka-alalle niin kuin se oli koko sotien jälkeisen ajan jäänyt, mutta silloin näkyvnä eripurana. Esko Aho onnistui jatkamaan lyhyen aikaa tätä kepulaista yhden äänen politiikkaa, mutta EU-kysymys nousi sitten häntä vastaan ja oli hajoittaa koko puolueen kahtia Kepuun siirtyneet sosiaalilberalistit alkoivat olla sen verran vaikutusvaltainen ryhmä, että heidän turvinsa Aho jatkoi kuitenkin EU-myönteisellä tiellä. Tässä ei ollut kyse mistään halusta antaa kaikkien kukkien kukkia, vaan sekä EU-kysymys että linjalaisuus aiemmin olivat Kepu-puheenjohtajille erittäin kiusallinen ja raastava kysymys.
Sosiaaliberalismin voittokulku jatkui kuitenkin Kepussa ehkä hiukan yllättäenkin ja voimistuneena Ahon jälkeen. Tästä piti huolen Anneli Jäätteenmäki, joka oli sosiaaliliberaalisen ajattelun ehdoton keulakuva Kepussa ja lienee sitä edelleen. Tätä kansaan hyvin purrutta linjavalintaa ei ole Kepussa oikein osattu tiedostaa, koska Vanhanen Jäätteenmäen seuraajana painotti edelleen liberalismia, mutta jätti siitä sosiaalisuuden pois ja sitä myötä alkoivat myös äänestäjät kadota kyydistä. Kun aitovieriläiset lisäksi tekivät heikon puheenjohtajan niin salliessa Jarmo Korhosen johdolla paluuta, palattiin vanhalle tutulle ja turvalliselle kaksien kärryjen politiikalle. Kiusallista se oli Vanhaselle, mutta yritti sitä jotenkin sietää. Mistään tavoitteellisesta monen äänen politiikasta ei sinäkään ollut kyse. Kiviniemen pesti jäi tyngäksi, mikä lienee Kepulle suuri onni. Kiviniemi oli jo persoona niin itsekeskeinen, ettei hänen olisi onnistunut millään jatkaa ilman suuria välirikkoja. Hänen viisain poliittinen päätöksensä oli luopua tavoittelemasta Kepun puheenjohatjuutta. Se on hänen poliittisen uransa suuri plussa, valitettavasti vain ainoa sellainen.
Sipilä on vielä kääntämätön kortti. Hän ei ole suitsunut toistaiseksi kepulaista moniäänisyyttä. Siinä voi vain käydä niin, että sen minkä taakseen nyt jättää, sen myöhemmin edestään löytää. Kepussa on aina riittänyt itsellisiä kansavillitsijöitä, joista pahin on Väyrynen. Kimo Tiilikainen yrittää kovasti seurata Väykyn jalanjäljillä ja Pikku-maurinkin ajatukset pääsevät aina enemmän kuulumaan, kun on eriseuraisuutta. Kokoomuksen uudistusprosessti on ollut hallittua, Kepussa moniäänisyys on täysin hallitsematonta ja puoluetta yleensä jakavaa.
Parhaiten Kepun on minusta yhdistänyt Anneli Jäätteenmäki. Sosiaalipainotteisuus ihastutti erityisesti naisäänestäjiä, jotka toivat Kepulle suuria vaalivoittoja hänen kaudellaan. Asiaosaamisessa Jäätteenmäellä oli muuten suuriakin puutteita, mutta hänen onnekseen rinnalla oli Kepun ehkä kaikkien aikojen osaavin puoluesihteeri Eero Lankia.
Sipilän miljoonat perustuvat aika paljon Suomen valtiolta saatuihin yritystukiin, joilla Sipilä kasvatti firmaansa kunnes myi sen sitten amerikkalaisille. Amerikkalaiset sitten ajoivatkin firman alassa ja iso joukko osaajia jäi Sipilän ansiosta työttömäksi.
Sekoitat keskenään johtajien vahvat omat mielipiteet pyrkimykseen ehdottomasta yksituumaisuudesta. Sehän vasta naurettavaa olisi, ettei puoluejohtaja pyrkisi millään tavalla ohjaamaan politiikkaa näkemystensä mukaiseksi. Tottakai puoluejohtajien on tuotava omat näkemynsä ilmi ja sitä selkeämmin, mitä suurempaan ääneen vastakkaiset mielipiteet ilmaistaan.
Nuo poimimasi esimerkitkin osoittavat, ettei pyrkimystä suiden suitsimiseen ole ollut, eikä varsinkaan kenttä ole sellaista hyväksynyt. Otetaan vielä yksi pieni, mutta usein käytetty esimerkki. Sama puoluekokous, joka valitsi Väyrysen Virolaisen tilalle puheenjohtajaksi, äänesti seuraavana päivänä MTV:n uutisten sallimisen puolesta, vaikka Väyrynen käytti painokkaan puheenvuoron niitä vastaan ja Virolainen puolesta. Seuraavana vuonna hän hävisi kahden tohtorin kisan puolueen presidenttiehdokkuudesta., eikä Väyrysen kaikkia mielipiteitä hyväksytty myöhemminkään.
Massiivisella puoluekokouksella on ylipäätään ollut suuri merkitys siihen, mikä on puolueen kanta asioihin. Sen kautta itse puoluejohdossa vähemmistössä olevatkin mielipiteet pääsevät ohjelmiin ja toteutukseen.
Olennaista on tuo, minkä itsekin totesit, että moniäänisyys on ollut usein täysin hallitsematonta. Demareiden pienessä puoluekokouksessa puoluejohdosta poikkeavat mielipiteet kaiketi jossain määrin seulotaan etukäteen tai ainakin itsesensuuri estää arvostelemasta puoluejohtoa rankasti.
Mutta mikä pääpointtini kannalta tärkeintä, kepu on ollut pakotettu uudistumaan. Sen tulit itsekin tuossa kommentissasi moneen otteeseen myöntäneeksi.
Puolue on väline sitä varten, että se asettaa äänestäjien punnittavaksi vaaliohjelmansa. Äänestäjien kuluttajansuojaan kuuluu tieto siitä, minkä puolesta hän äänensä antaa. Kepun moniäänisyys on ollut paitsi hallisematonta, osin täysin vastakkaista. EU-kysymyksissä on varsinkin esiintynyt toisilleen täysin vastakkaisia näkemyksiä toisin kuin yhdelläkään toisella puolueella. Kyllä puolueen puheenjohtajan tehtävänä on yrittää markkinoida äänestäjille puoluetta ja sen ohjelmaa yhtenä suhteelisen selväpiirteisenä kokonaisuutena eikä kertoa vaalitilaisuuksissa, että meidän ehdokkaat ovat lähes asiasta kuin asiasta useaa mieltä.
Kepu ei ole vaivihkaa uudistunut minkään aloitteiden vuoksi. Kepussa on elänyt vahvana jyrkkiä linjaeroavuuksia ja Väyrynen on jälleen vouhkaamassa Kepuun linjavaalia eurovaaleista. Nämä linjaerot ovat jakaneet Kepua erittäin vahvasti, jopa hajoamisen partaalle asti. Se on täysin eri asia kuin joihin aloitteihin perustuva uudistuminen. Kriittisimmät hetket koettiin silloin, kun Kekkonen vastoin kaikkia parlamentarismin sääntöjä käski Virolaista eroamaan niin puheenjohtajan kuin eduskunnan puheenjohtajan paikalta sekä EU-kansanäänestyksen aikoihin, kun EU-vastaiset ajoivat jyrkästi eri tietä Keijo Korhosen johdolla kuin Kepun puheenjohtajisto. Ahollehan jopa kostettiin myöhemmin tämä kuten puoluetoveri Pekkarinen on kertonut.
Normaaliin uudistusprosessiin on kuulunut kyllä Jäätteenmäen sosiaaliliberalismin edistäminen ja sen hyväksyminen puolueen linjaksi silloin. Se tuottikin suuria vaalivoittoja, kun puolue näytti pitkiin aikoihin yhtenäiseltä. Tosin yhtenäisyys oli ehkä näennäistä, mikä koettiin sitten, kun demarien Mikko Elo oli ainoa, joka halusi puolustaa Jäätteenmäkeä tiukankin paikan tullen. Omat hylkäsivät hänet liukkaasti.
Puolueen uudistuminen ei ole mikään itseistarkoitus. Demareilla on ollut aikoinaan selkein tavoiteohjelma, jota on sitten haluttu puolustaa, kun monet siihen kuuluvat asiat on saavutettu. Tällöin on ehkä luontevaakin, että puolueella ei ole ollut tarvetta uudistua. Silti voi sanoa, että demareilla on jäänyt huomioimatta yhteiskunnan rakenteelliset uudistukset ja ennen kaikkea globalisaation vaikutukset, mihin se ei ole kyennyt vastaamaan. Tässä suhteessa voi toki puhua uudistuskyvyttömyydestä, mutta ei Kepulla näihin kysymyksiin ole ollut juurikaan parempia lääkkeitä.
Kepussa eri linjat lyövät toisiaan korville ja ovat suorastaan vahingollisia toisilleen. Tämänhän Paavo Väyrynen on hyvin havainnut ehdottaessaan, että Kepun tulisi erota Euroopan liberaalidemokraateista. Nämähän vaativat mm. maataloustukien lopettamista ja vapaan kilapilun edistämistä. Se ajatus istuu kovin huonsoti kepulaiseen valtiojohtoiseen tukipolitiikkaan ja on ideologisesti täysin vastakkainen.
Meille on syntynyt hiukan uusi poliittinen asetelma, jossa Keskusta ei ole keskellä vaan demarit.
Suomessa on kaksi kaupunkipuoluetta, Kokoomus ja Vihreät. Meillä on myös kaksi maakuntapuoluetta, Keskusta ja Perussuomalaiset. Siinä välissä SDP koettaa olla kaikkea kaikille ja puolustaa milloin minkäkin pienryhmän (luultuja) etuuksia.
Kokoomus ja Vihreät ovat ajaneet Helsinkivetoista keskittämistä, joka nyt on karahtanut pahemman kerran kiville ja vie Suomea kohden perikatoa. Heurekassa pohditaan parhaillaan mm sitä, miten pääkaupunkiseudun kestämätön asumisen hinta saataisiin sellaiselle tasolle, että ihmisillä olisi varaa muuttaa työn perässä. Vihreät ovat eritoten olleet kaikkea kaupunkirakentamista jarruttava voima vaikka puheissaan vaativatkin lisää kaupunkia. Millään puolueella milloinkaan ei ole olleet puheet ja teot yhtä kaukana toisistaan kuin Vihreillä.
Hallitsemattoman keskittymiskehityksen varjopuolien paljastuttua näin karmaisevalla tavalla (siis Suomen elinkeinoelämän lähes katastrofaalinen tilanne) ovat maakuntapuolueet nostaneet kannatustaan. Kun demarien vahvat alueet, pienemmät teollisuustaajamat, ovat taas metsä- ja muun teollisuuden alasajon seurauksena kriisiytyneet, Keskustan ja Persujen imu ei kun vahvistuu. Keskusta on vuosien saatossa kyennyt muuttumaan valtakunnalliseksi asioiden hoitajaksi jota nytkin tarvitaan laittamaan maan asiat kuntoon, sen kannatusmittausten tulokset osoittavat kiistatta
Suomessa parlamenttivaalit ovat jo lähtökohtaisesti henkilövaalit. Edes vuoden 2000 perustuslaki ei juuri noteeraa eduskuntaryhmiä, eikä sitäkään vähää sitä tehnyt pitkään voimassa ollut valtiopäiväjärjestys. Kun lisäksi vaaliohjelmien toteuttamista ovat vaikeuttaneet monipuoluehallitukset, suomalaiset eivät juurikaan "punnitse" niitä keskenään. Vaalien alla tärkeämpää on, mitä edellisellä eduskuntakaudella on tehty ja miten se kyetään selittämään.
Toki vaaliohjelmiakin esitellään, mutta noista käytännön syistä äänestäjät eivät usko, että ne tulevat toteutumaan. Huomio kiinnittyy puolueittain vain yhteen tai kahteen "vaalilupaukseen", eikä puolueiden kannata muutenkaan hajauttaa koko ohjelma-arsenaaliaan. Esille nostettavat asiat ovat sellaisia, että niistä ei ehdokkaiden kesken ole erimielisyyksiä. Kepun osalta seuraavissa vaaleissa sellaisen olettaisin olevan omaishoidontuen siirtäminen Kelan maksettavaksi.
Eiköhän tuokin asia ole noussut juuri kentältä puoluejohdon agendalle. Ja moni muu ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Se on sitä vaivihkaa uudistumista, että reagoidaan pieniin asioihin yksi kerrallaan.
Jos kepun kenttä on erimielinen EU:sta ja muitakin linjaerimielisyyksiä, miksi puoluejohdon pitäisi ne kiistää. Juuri myöntämällä ja sallimalla asian puoluejohto pitää puolueen koossa. En usko, että Timo Soini on ainakaan viisaampi hyssyttelemällä puolueen maahanmuuttovastaisen rintaman kommentteja. Jos mamu-ongelma ajankohtaistuu, persut varmasti jakautuvat kahtia.
Sipilä on ollut jo syntyessään kyvykäs valtiomieheksi. Aivan samalla tavalla myös itse olen näköjään jo geneettisestikin sotilas.
Hämmästyttää virkavejeni kohkaaminen "mukasotilaana". Eihän esikuntamies voi olla kovin uskottava taistelujohtajana.
Mutta myös HV:ni on ulottuvuutensa moniarvoiseen keskusteluun, jossa Kokookmus = säälittävä ja vallanhimoinen typeryys.
Aina Sipilä voittaa verkkosukkiin tungetun ihran.
Joo-o. Sitä ihraa tosiaan on Kepun vara-pj Annika Saarikolla.