Luettiinko (mies)kanttorit aikoinaan papistoon kuuluviksi? Olen kuullut, että heidät olisi tästä kategoriasta poistettu, kun kanttoriksi alkoi päästä naisiakin.
Entäpä esim. ponomari? Onko ns. pysyviä ponomareja, vai siunataanko tehtävään joka kerta erikseen ennen palveluksen alkamista?
Entäpä esim. ponomari? Onko ns. pysyviä ponomareja, vai siunataanko tehtävään joka kerta erikseen ennen palveluksen alkamista?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Periaatteellisesti kirkon kanonisen perinteen valossa papisto voidaan ymmärtää suppeassa ja laajassa mielessä. Suppeassa: varsinaiseen papistoon kuuluvat piispat, presbyteerit(=papit) ja diakonit. Tämä kolmiasteinen pappeus kehittyi jo apostolisena aikana ja se on yksi tärkeimmistä kirkon rakenteellisista tukipylväistä.
Laajassa mielessä papistoon kuuluvat edellä mainittujen lisäksi myös ne henkilöt, joista yhteisesti voidaan käyttää nimitystä klerus, kleerikot. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi ipodiakonit, ponomarit, lukijat ja kanttorit, käsittääkseni perinteisessä mielessä myös kirkkolaulajat. Kaikkien näiden kirkonpalvelijoiden paikka jumalanpalveluksessa on joko alttarissa tai sitten klirossilla (vrt. sanan klerus etymologia!!). Klirossi on koroke ikoniseinän edessä, se paikka josta lukijan tulisi lukea ja kuoron tulisi laulaa. Klerukseen kuuluvien asuna on perinteisesti ollut musta viitta ja heidät kaikki on siunattu tehtäväänsä.
Nykyaikana kleruksen ja maallikoiden välinen raja on jossain määrin hämärtynyt. Laulajia ei esimerkiksi enää siunata erityisesti tehtäväänsä, he eivät kanna viittaa eivätkä läheskään kaikissa kirkoissa laula klirossilta.
Ei pitäisi kuitenkaan unohtaa, että kaikkia klerukseen kuuluvia koskevat edelleen ne säännöt, joita kanonit heille asettavat.
Ponomarit ovat pääsääntöisesti pysyviä. Tilapäisesti ponomari voidaan kuitenkin siunata tehtäväänsä, jos heistä on muuten pulaa. Useissa seurakunnissa toimii myös pikkupojille tarkoitettu ponomarikerho, jonka jäsenet automaattisesti voivat toimia palveluksessa ponomareina, vaikka he eivät tässä tehtävässä vielä vakituisesti toimisikaan.
Täsmennyksenä vielä, että pappi (tai piispa) siunaa varsinaisen papiston ulkopuoliset stikarin käyttäjät poikkeuksetta tehtäväänsä joka kerta, kun palvelevat. Tähän ryhmään kuuluvat ponomarit, lukijat ja ipodiakonit (joilla lisäksi orari).
Ponomarelle ja laulajille ei käsittääkseni nykyään ole olemassa mitään pysyvän tason vihkimystä, toisin kuin lukijoilla ja ipodiakoneilla, jotka kuuluvat alempaan papistoon. Ipodiakonin ja lukijan tehtäviä voi tosin hoitaa myös maallikko.
Niinpä. Olin aikoinani pitkähkön ajan talkoolaisena Valamossa ja toimin ponomarina puolisen vuotta. Ja aina ennen kutakin palvelusta pappismunkki siunasi stikarini. Roomalaiskatolisuuteni ei ollut mikään este ponomarina toimimiselle - vaikka siis ponomari lasketaan Johanneksen jaottelun mukaan alempaan papistoon eli kleerukseen...
Minusta kleerukseen katsotaan yleensä kuuluvaksi vain ja ainoastaan piispan kätten päällepanemisella vihityt (piispat, papit diakonit) ja siunatut (ipodiakonit ja lukijat). Ts. kanttorit, ponomarit ja muut vihkimättömät ovat maallikoita.
Kleeros on ollut ja on vähän laajempi kuin pelkkä diakonista ylenevä osa.Vanhoissa kirkonkirjoissa papilliseen säätyyn laskettiin myös kirkon isännöitsijä "starosta" ja kirkkoleivän paistaja,
(usein leskirouva).
http://www.genealogia.fi/genos/69/69_12.htm
Ponomareille käsitääkseni on olemassa vihikikaava, mutta sitä käytetään hyvin harvoin täällä Suomessa. Veisaajille on myös siunaus, koska esim. Kreikassa laulajilla on viitankanto-oikeus. Korjatkoon joku etten ole väärässä....
Minusta papisto ja pappissääty ovat eri asioita ja kleeros tarkoittaa nimenomaan papistoa. Pappissäätyyn kuuluivat papiston lisäksi näiden perheet ja kaikki kirkon työntekijät.
Minkälainen on muuten veisaajaksi siunaaminen? En ole koskaan ollut tällaista näkemässä. Ponomarin vihkikaavasta en ole kuullutkaan, onko sellainen tosiaan olemassa??
Siis klerukseen (sanan suomalaisessa oikeinkirjoituksessa taitaa olla horjuvuutta) kuuluvat muutkin kirkonpalvelijat kuin varsinainen papisto (=piispat,papit ja diakonit).
En muista täsmällisiä tietoja, mutta kirkkolaulajaksi siunaamisen toimitus on ollut aikanaan olemassa. Vielä ainakin ennen Suomen itsenäistymistä myös Helsingin Uspenski-katedraalin miespuoliset laulajat käyttivät stikaria muistuttavaa asua.Asiaan liittynee myös se seikka, että nunnaluostareita lukuun ottamatta
kirkkolaulussa alettiin käyttää Venäjälläkin sekakuoroja vasta 1800-luvun lopussa. Siihen asti esimerkiksi keisarillisen hovikapellan kuorossa korkeita ääniä lauloivat poikasopraanot.
Konstantinopolin patriarkaatissa ja yleensäkin kreikkalaisessa perinteessä kirkkolaulu perustuu toisenlaisiin periaatteisiin: laulajien määrä on vähäinen, he ovat miehiä ja heillä on ymmärtääkseni poikkeuksetta viitta. Bysanttilaista perinnettä vaalien Konstantinopolin patriarkaatissa on olemassa myös erityinen laulajan arvonimi, joka on kymmenellä miehellä kerrallaan: "Kristuksen Suuren Kirkon Ruhtinaslaulaja". He ovat bysanttilaisen lauluperinteen suvereeneja taitajia, käyttävät arvonsa merkkinä viittaa ja pyöreää mustaa lakkia.
Trullon synodin kirkkolaulua koskevassa kanonissa todetaan, että kirkossa saavat laulaa vain kanoniset (=vihityt, erityisesti tehtäväänsä asetetut) laulajat, ja heidän on laulettava kirjasta. Periaatteessa tämä sääntö on edelleen voimassa, vaan onkohan myös käytännössä?
Ainakin nykyisin Suomessa käytettävässä lukijaksivihkimismonisteessa otsikko kuuluu "... lukijaksi tai laulajaksi vihittäessä". Toimitus on muuten täsmälleen sama, paitsi että kohdassa, jossa lukijaksi vihittävä lukee epistolan, laulajaksi vihittävä laulaa prokimenin. Ja toinen ero on se, että jälkimmäistä ei toimiteta...
Ponomariksi vihkimisestä en ole henk. koht. kuullutkaan, joten rohkenen vahvasti epäillä sen olemassa oloa. Voihan sitä vielä tuon Arhieratikonin ja Suuren Euhologionin tsekata.
Serafimin kysymys saattaa viitata lainsäädännölliseen kiepaukseen, joka Suomen ortodoksisessa kirkossa jouduttiin tekemään, että naisiakin voitiin ottaa kanttoreiksi. Lakia (koskikohan se papiston kirkolliskokousedustajia tai jotakin sellaista) muutettiin siten, että kun aikaisemmin kanttorit luettiin papistoon kuuluviksi, nyt mainittiin erikseen papisto ja kanttorit. (Kovin epäselvää muistikuvaa 1980-luvulta, ei mikään ex cathedra -totuus.) ;-)
Suomen ortodoksisessa kirkossa oli tosiaan sellainen tilanne, että kirkolliskokoukseen valittiin omana kiintiönä maallikoiden edustajat ja omana kiintiönä papiston edustajat ja tähän papiston ryhmään luettiin myös kanttorit (virassa olevat kanttorit).
Kun sitten kanttorikoulutus houkutteli naisia alalle ja heitä tuli virkoihin olisi syntynyt sellainen tilanne, että meillä kirkolliskokouksen naisedustaja olisi voinut olla pappisedustajien kiintiössä valittuna. Tätä ei haluttu päästää tapahtumaan ja niin tehtiin lainmuutos, joka on edelleen voimassa: valitaan maallikoiden edustajat ja sen lisäksi papiston ja kanttorien edustajat. Eli tuolla erottelulla pidetään ryhmät erillään kirkolliskokouksen valinnassa.
Muuten, edellisessä kirkolliskokouksessa oli maallikkojäsenistä puolet naisia, mikä oli historiaa!