Se on sitten s**tana selvä, persujen kanssa ei tulla "takiaispuolueeksi" häiritsemään niin maan mainion Soinin työtä. Jonka ansiosta Suomesta tuleekin aivan niin maan perusteellinen paratiisi.
Soini vihaa Arhinmäkeä
sitä odotellessa
473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Menossa takiaispuolueet ja hyvä niin:)
Kaikkihan punikki Audinmäkeä vihaavat.
Mikähän tiedotusvaline on ilmoittanut, että Soini vihaa Arhinmäkeä? Kansan Uutisetko, vai tämän ketjun aloittaja joka on poliittinen huippuasiantuntija suomi24 osastolla?
Tekee mullakin pahaa lukea, kuinka perussuomalaisten puheenjohtaja ja sen puolueen perussuomalaiset monet muutkin kansanedustajat kenenkään tekohurskaasti puuttumatta, nimittelee lehdistöä myöten muutamaa nykyhallituksessa istuvaa demokraattista puoluetta jatkuvasti "takiaispuolueiksi". Pahoitan mieleni siitä joka päivä, kun näen niitä juttuja, missä perussuomalaisten edustajat puhuu. Silloin kun tää perusuomalaiset oli pienpuolue, ei kukaan niitä mennyt nimittelemään, kuten ne epädemokraattisesti tekee nyt poliittisille vastustajilleen. Osa herrasmiehiä ja osa populisteja.
He - perussomalaisset- haluaa demareiden jäsenkunnan, vassarien ja rkp:n katoavan ja vihreiden vaikutusvallan vähentyvän ja Suomesta yksikielisen ja lopputulemana luultavasti sitä, mikä on äärioikeistolaisten kannattajapuolueidensa meininki Euroopassa. Sillä Suomi ei ainakaan lamasta selviäisi, jos perussuomalaisista tulisi pääministeripuolue, veikkaan aika vahvasti... Mutta jokaisella mielipiteensä.
No mutta onhan sekin populistinen keksintö, etä ne muka olis joku "uusi puolue", kuten itseään kutsuvat, koska eikös siellä ole veltot ja vitstbackat ja soinit ja halmeet olleet jo vuosikymmeniä kohta eduskunnassa... Sitten kun ne keksi sen populisitisen rasistien äänten kalastelun, sillä ne sai "jytkyvoittonsa" viime eduskunnassa, mutta voi olla montaa mieltä, kuinka moraalista sellainen touhu on.
Ainakin tässä Suomi24:ssa jotkut pelkää vasemmiston kannatuksen nousua, ilmiselvästi. Vassareilla kun on suuri määrä fiksuja nuoria, jotka eivät niele enää ihan sentään kaikkea oikeistopropagandaa. Mulle on sama olisko oikeistohallitus vaiko vasemmistohallitus seuraavien vaalien jälkeen, mutta rasismia ja suvaitsevaisuutta rasismille ei enää saa ajaa maahan populismilla enempää, kuten persut tekee.
Tämä nimettömän aloitttaneen Suomi24-keskustelupalstatekstiin keskustelupalstatekstivastineena. Vilpitön mielipide.