Jos haluat saada kyyneleit' silmiisi ja olet herkk' , lue tama teksti. A ei muuten toimi '''
Elain rakkaat alkaa lukeko!!!
Kirsikkapuut ovat puhjenneet kukkaan Uenon el'intarhassa. Hiljainen tuulenhenki puhaltaa, ja ter'lehdet leijuvat ja v'lkehtiv't auringossa.
Paiva on kaunis, ja kirsikkapuiden alla on paljon vakea menossa elaintarhaan. Kaksi norsua esittaa ulkona temppujaan haliseville katsojille.
Ne puhaltavat leikkitrumpettejaan pitkilla karsillaan ja kulkevat paksuja lankkuja pitkin.
Aivan halisevan aukion lahella on hautakivi.
Harvat huomaavat taman muistomerkin, joka on pystytetty Uenon elaintarhassa kuolleille elaimille. Paikka kylpee auringossa. Siella on hiljaista ja rauhallista. Eraana paivana muuan elaintarhan tyontekija puhdisti hellasti kivea ja kertoi minulle surullisen tarinan norsuista, jotka on haudattu muistokiven alle. "Taalla oli siihen aikaan kolme norsua niin kuin nytkin", han aloitti ja sitten sain kuulla koko surullisen tarinan. Norsujen nimet olivat John,Tonky ja Wanly. Silloin Japani oli sodassa ja sota kavi paiva paivalta ankarammaksi. Pommeja satoi Tokyoon yota paivaa. Enta jos pommit osuisivat elaintarhaan? Jos hakit hajoaisivat ja vaaralliset elaimet karkaisivat vauhkoina kaupunkiin. Se olisi kauheaa. Sen takia armeijan komentaja maarasi etta kaikki leijonat, tiikerit, leopardit, karhut ja jattilais kaarmeet pitaisi myrkyttaa. Ja niin tuli myos kolmen norsun vuoro. John oli ensimmainen. Perunat olivat Johnin herkkua, ja niinpa norsujen hoitajat sekottivat sen ruokaan myrkytettyja perunoita. Mutta John oli hyvin alykas norsu. Se soi hyvat perunat, mutta sylkaisi myrkytetyt perunat suustaan, PTHUI!
"Nyt ei taida muu auttaa" sanoivat elaintenhoitajat, "norsuun pitaa pistaa myrkkypiikki". He ottivat valtavan kokoisen ruiskun, jota kaytettiin hevosten pistamiseen.
Mutta Johnilla oli niin paksu nahka, ett' kuului vaan NAPS ja neula toisensa jalkeen napsahti poikki. Kun tamakaan keino ei onnistunut, hoitajat vastahakoisesti paattivat, etta elain pitaisi naannyttaa nalkaan. Norsuparka kuoli seitsemantoista paivan paasta. Sitten tuli Tonkyn ja Wanlyn vuoro. Nama norsut olivat aina suhtautuneet lempeasti ihmisiin. Ne olivat kiltteja ja hyva sydammisia. Koska elaintenhoitajat halusivat kovasti saastaa Tonkyn ja Wanlyn hengen, he toivoivat etta norsut lahetettaisiin turvaan Sendain elaintarhaan Tokion pohjoispuolelle. Mutta enta jos myos Sendaita pommitetaan? Jos norsut paasevat irti ja villintyvat siella? Mita sitten tapahtuu? Myos Tonky ja Wanly tuomittiin kuolemaan niin kuin muutkin Uenon elaintarhan elaimet. Elaintenhoitajat eivat enaa antaneet norsuille ruokaa. Paiva paivalta norsut laihtuivat ja heikkenivat. Aina kun hoitajat kulkivat hakin ohi, norsut nousivat kahdelle jalalle ja pyysivat toitottaen " Antakaa meille ruokaa, antakaa meille vetta" Norsujen lempeat silmat alkoivat nayttaa luonnottoman suurilta niiden laihoissa ja kuihtuneissa kasvoissa.
Korvat nayttivat suhteettoman suurilta. Mahtavat elaimet olivat vain varjoja entisestaan.
Norsujen kouluttaja rakasti Tonkya ja Wanlya kuin omia lapsiaan. Nyt han ei voinut muuta kun seista hakin edessa ja huokailla "Voi teita raukkoja! Saalittavia norsu raukkoja" Eraana paivana Tonky ja Wanly nousivat makuulta, hoippuivat jaloilleen ja tulivat kouluttajaa kohti. Viimeisilla voimillaan ne esittivat temppunsa. Ne nousivat takajaloilleen ja nostivat etujalat niin korkealle kun pystyivat. Sitten ne kohottivat karsansa ilmaan ja paastivat mahtavan huudon. Nyt varmasti heidan ystavansa antaisi palkaksi ruokaa ja vetta niin kuin aina ennenkin. Kouluttaja ei kestanyt enempaa. "Voi Tonky, voi Wanly" han vaikersi ja ryntasi ruokavarastolle. Han haki ruokaa ja vesisankoja ja tyonsi ne elainten eteen."Syokaa nyt, Syokaa ja juokaa"
Muut elainten hoitajat eivat olleet huomaavinaankaan tapausta. Kukaan ei sanonut sanaakaan. Elaintarhan johtaja istui aivan hiljaa, puri huultaan ja tuijotti poytaansa. Kellaan ei ollut lupaa antaa elaimille ruokaa. Mutta jokainen toivoi ja rukoili etta jos norsut selviaisivat viela yhden paivan, sota saattaisi loppua ja norsut pelastuisivat. Lopulta Tonky ja Wanly eivat pysyneet enaa liikkumaan. Ne makasivat vain kyljillaan ja tuskin nakivat edes valkoisia pilvia, jotka purjehtivat taivaalla. Niiden silmat olivat kuitenkin kirkkaamat ja kauniimmat kuin koskaan. Kun norsujen kouluttaja naki rakkaitten elaintensa kuolevan talla tavalla, han tunsi sydamensa murtuvan. Han ei enaa pystynyt katsomaan norsuja. Muut hoitajat tunsivat samoin ja kaikki pysyivat poissa hakin lahettyvilta. Vei yli kaksi viikkoa ennen kuin Tonky ja Wanly kuolivat. Kuollessaan molemmat nojasivat hakin ristikkoon ja ojensivat karsansa korkealle ilmaan tehdakseen viela kerran parhaan temppunsa ihmisille, jotka olivat ennen ruokkineet niita. "Norsut ovat kuolleet!", norsujen kouluttaja huusi tuskissaan ja juoksi toimistoon. Han hautasi paansa kasivarsillaan, itki ja hakkasi nyrkillaan poytaa. Muut elaintenhoitajat juoksivat norsujen luo ja ravistelivat niitten laihoja ruumiita ikaan kuin herattaakseensa ne taas henkiin. He purskahtivat itkuun ja takoivat nyrkeillaan norsujen jalkoja ja karsaa syvan surun vallassa. Heidan ylapuolellaan, kirkkaalla sinisella taivaalla kuului taas viholliskoneiden uhkaava jyrina. Tokiota pommitettiin jalleen. Elaintenhoitajat syleilivat norsujen ruumiita, heristivat nyrkkejaan taivasta kohti ja huusivat "Lopettakaa sota!" Kun norsujen ruumiita myohemmin tutkittiin, niiden valtavista mahalaukuista ei loytynyt mitaan, ei edes veden pisaraa. Kyyneleet silmissaan elaintenhoitaja lopetti tarinansa "Nama norsut, John,Tonky ja Wanly lepaavat nyt taman muistomerkin alla."
Han siveli yhta hautakivea , ja samassa tuuli puhalsi kirsikankukkiin ja valkeat teralehdet leijuivat haudalle kuin hiljaiset lumihiutaleet.
Written by Yukio Tsuchiya
ITKETTIKO? Kommentteja???

Vastaukset 3
Vanhimmat
siis eikö ne sit siinä yhes vaihees saanu ruokaa...niin eiks ne syöny sit?
ei tietoa.
En jaksanut lukea juttuasi. Mutta asenna nyt hyvä ihminen tietokoneesi skandinaaviset näppäimet, jotta saat ä- ja ö-kirjaimet teksteihisi!