Jos nopeutus
Elämä XLV
500
1217
Vastaukset
- E.A
Vaikka eipä tässä kiire ole mihinkään.
- 3 + 3
Eikö teidän näppäimistöstä enää silmä erota Home ja End - näppäintä kun haluatte ketjussa ylös tahi alas. Vai mistä se hitaus johtuu ja mitä mahdattte sillä tarkoittaa. Yst. terv..
Huumorilla- E.A
Ensin kokeilen, miten tuo laskuoppi oikein meni perille eli
3 3=7. Seuraava ynnälaskutesti on, kun lähetän tämän sepustuksen.
Sitten asiaan. Joskus täällä on väitetty, että homma hidastuu, kun värssy pitenee. No tekniikasta en tässä tapauksessa tiedä yhtikäs mittään. Toisaalta olisihan se mukavata lataa aina yksi yksi ketju loppuun, mutta mikäs sitä estää täyttämästä.
PS. huumorilla kans
- zip zap
Sanon pikaisesti, vain huumorilla, eiko teilla tosiaakaan ole Suomessa end-nappainta, jolla paasee hetkessa alas ja sitten tosiaan home - ja ylos.
Meilla on kasvislounas raikkaan valkoviinin kanssa.- E.A
On meillä nämä näppäimet, mutta kun lähettää viestiä, niin tuo hyrrä pyrkii pyörimään sitä kauemmin mitä pitempi ketju. Onks Teillä siellä hyrrää, hymiö.
PS. meillä oli just äsken kana-illallinen kera kasvisten.
- Alkuperäinen Rapu
Kiitos vanhasta ja samoin tästä uudesta! Huumorilla voin kertoa myös, että minultakin löytyy sekä End, että Home, ja myöskin se kuuluisa hyrrä, joka joskus pyörii, pyörii, pyörii...
Mutta... uskallanko edes "ääneen" sanoa, että nuo "punaiset herjat" ovat vihdoin ja viimein hyljänneet minut. Sain niitä ohjeita Saunalahdelta (veloittivat sitten niistä puhelimessa annetuista neuvoista jotain 25 euroa) ja sitten vävyni teki lisähommat tälle minun koneelleni ja se oli siinä!
No nyt ollaan taas täällä ylhäällä ja hyrrä ei hyöri ja pyöri - toivottavasti! Kovin kauan ainakaan.
Iltapala on vielä syömättä, mutta nyt taitaa olla sen aika. Saas nähdä, mitä jääkaapista löytyy! - Calvados
Kiitos E.A:lle uuden avauksesta ja Ali Baballe entisestä. Minullakin näkyy olevan tuo home ja end-nappi sekä hyrrä, joka pyörii välillä loputtoman kauan ja viesti ei lähde mihinkään. Varsinkin jos on pitkä ketju.
Meillä syötiin jauhelihamakaronilaatikkoa ja punajuuria.- Inger1
Minullekin valkeni nopeusnapit tuolla Runoketjussa. Ihmeellstä sekin kyllä on että siellä vasta. Mutta parempi.myöhään kuin ei ... ai joo eihän myöhä ajan kohta tarkoita kaikessa ilmaisussa - liian myöhäistä, jos ei tarkoittane liian aikaistakaan..
Sanan parret saavat olla puolestani rauhassa,,kunhan huumori ei tyystin unohdu..
- Calvados
Aurinkoista aamupäivää kaikille. Sää on mitä ihanin.
Koneeni on tavattoman hidas, lähellämme on kaivettu katua auki monesta kohtaa. Jotain kaapelitöitä taas tehdään, liekö joku piuha katkaistu siinä hommassa. Tv:mmekin temppuilee, jopa MTV3 ja Nelonen ilmoittavat vähän väliä, että ei signaalia.
Jo avatessani konettani, ilmoitti heti, että jokin häikkä ja kone suljettava. Johan nyt on markkinat. Maksan 35,90 e/kk:ssa, että pääsen nettiin, tv-vero otetaan kalleimman mukaan ja lisäksi on erillinen 20 e/kk:ssa oleva maksukortti, joten sietäisivät toimia.- E.A
" Maksan 35,90 e/kk:ssa, että pääsen nettiin, tv-vero otetaan kalleimman mukaan ja lisäksi on erillinen 20 e/kk:ssa oleva maksukortti, joten sietäisivät toimia."
Moro kaikille ja usvaisen aamun jälkeen kevyttä tuulta ja aurinkoa. Tuo lainaamani pätkä Ceen kirjoituksesta voi monasti aiheuttaa usvaa ja harmitusta. Ainoa kait, mitä Cee voit tehdä, on vaatia niistä tv ja nettikatkoksista palautusta maksuihisi. Siis jos katkos yksi päivä, niin netistä 35,6 / 30 = 1,1 € ja tv luvasta 1 henkilöä : 1 x 140 / 365 = 0,38 € ja jos ukkos lähtee mukaan karhuamiseen, niin sitten ... onkos se 0,76 €. Laskuun voi varmaan liittää pientoimituslisävaatimuksen eli vaivanpalkkavaatimuksen vaikkapa 10 €.
Veikkaus. Jos sinulla ei toimi edes se 20 € maksukortti, niin sen palvelun tarjoajalle soitto saattaa tuoda jotain korvausta takaisin päin. Peruutan, tuskin tuo.
Toinen veikkaus. Näissä kaikissa "sopimuksissa" on varmaan pienellä präntättynä, ettei palvelun tarjoaja ole velvollinen maksamaan toisten aiheuttamista vioista (se kaivurifirma).
No johan meni taas minulta höpinäksi. On varmaan syytä haukata raitista ilmaa. - Inger1
Saanko vuorostani ystävällisesti antaa vihia ja neuvoa Calvados sullekin, se on ANTENNIIN vaikuttava hienosäätöjuttu. - Minulla on sama ongelma. Kun katu sai hienon päällystyksen, järkkyi antenni piuhaliitännät ja yhteydet tien puoleisella asunnon seinustalla kun sattuvat koneetkin olla.. Vähän väliä on käytävä käsin korjaamassa antenniliitäntää. Netti-ja tv- ovat minulla yhdestä rasiasta yhdistäjän avulla toimivia. Se on hyvin pienestä korjaus liikkeestä kiinni, kun saa taas näkymään ja pelittämään..
- Calvados
Hih, pitääkin laittaa DNA:lle parin euron lasku ja ensi vuonna veronoikaisupyyntö näkymättömästä tv-ohjelmasta:-)))
- E.A
Kaksi euroa pientoimituslisä 10 euroa.
Ei se nääs ole sinunkaan ilimaista lähetellä laskuja. Lisäksi siihen maininta eräpäivästä ja ukaasi ulosotosta.
Verottajalle eräpäiväksi "heti" korkovaatimus menetetystä pääomasta ja samat ukaasit.
Toisaalta jos kuitenkin on Ingerin mainitsema antennin höltyminen kyseessä, niin sitten voit nostaa korvausvaateita. Urakoitsijalle ukaasit piuhaliitäntöjen järkkymisestä.
Surkeempaa olis, jos ...
http://www.youtube.com/watch?v=4AEjEUdTeDc
Hetkinen. Ei tainnut auttaa minua ulkoilma, vaikka kaunista olikin.
- Alkuperäinen Rapu
Ei soi minunkaan puhelin, ei! Mikään "onni" ei oo ikuista, eikä näemmä muuta kuin "jaksottaista"!
Mutta - olipa sentään ihana saunoa! Viime viikolla jäi saunan lämmitys väliin, kun oli mukamas niin kiire, mutta tänään saunoin ja vietin "laatuaikaa" löylyjenvälillä tuolla viherhuoneessani. Suomalaiset ja sauna - niitä ei voita mikään! Olikohan tuo nyt oikeastaan "sallittu" ilmaus?
Ilmakin on edelleen ihana ja minä olin taas tänään auringossa joten alan olla aika tumma, joten käyn hyvin taas tummasta suomalaisesta. En loukkaannu, vaikka tuota minun suomalaisuuttani saankin usein selitellä, ei se minua haittaa.
Minullekin tuli jossakin vaiheessa tv:hen noita "ei signaalia", mutta se korjaantui kun irroitin piuhat digiboxista ja kytkin uudestaan. Nyt niitä ei ole tullut aikoihin. - Calvados
Täytynee kokeilla noita antenninjohtoja, ovatko löystyneet ja irrottaa digiboxin piuhat, jos vaikka ovat nekin löysällä.
Rapu, oletko ihan varma, että molemmat vanhempasi ovat supisuomalaisia? Eräs miespuolinen työkaverini oli aivan italialaisen näköinen ja kun sanoin hänelle tästä, ei loukkaantunut, oli paremminkin tyytyväinen. Mutta oikeasti, hän oli ja on varmaan vieläkin aivan Al Pacinon näköinen.- Alkuperäinen Rapu
Kyllä Calvados, olen aivan varma, että molemmat vanhempani olivat aivan "supisuomalaisia", mutta äidin puolelta kyllä hyvin tummahiuksisia ja ihokin helposti ruskettuva. Näitä meidän sukuja on kyllä tutkittu paljonkin ja kyllä tuonne Ruotsiin päin on aika vahvat juuret molempien vanhempien suhteen, varsinkin isän, kun taas äidin suku viittaa tuonne itäänpäin melko vahvasti, joten sieltä varmaan tämä tummuus ja "ei suomalainen" ulkonäkö.
Tuo antennijohtojen irroitus ja takaisin laitto auttoi minua aina, vaikka eivät ne olleet löystyneet, mutta kun irroitin ja laitoin takaisin, niin signaali löytyi taas!
Nyt kirjan kanssa vuoteeseen, että jaksaa huomenna illalla valvoa!
Hyvää yötä kaikille!
- hhriitus
Koelähetys, jatkoa seuraa jos...
- hhriitus
Näytti tulevan nyt läpi. Eilen ei onnistunut kirjoitusten lähettely, Saunalahti oli kaapannut IP numeroni ja se oli estolistalla, mikä se sellanen on.
Kirjoitin, että minun tietsikalla ei ole hometta eikä endiä, niiden tilalla on Pos1 ja Ende.
Pitkän ketjun ongelma ei minulla olekkaan siinä, etteikö ketjun loppuun pääsisi vaan siinä, että koko ketju aukeaa hitaasti.
Rapuselle, että kyllä Suomesta löytyy paljon muitakin "tummia", ei se ole mikään harvinaisuus. Vuosisatojen aikana on suomalaiseenkin väestöön sekoittunut monia eri rotuja, ei niistä kukaan tiedä, mistä päin ja milloin, vanha olettamus, että suomalaiset ovat vain vaaleita ja sinisilmiä, on ihan höpöhöpöä.- Alkuperäinen Rapu
Huomenta vaan, on taas aamu uus!
Ai Saunalahti on nyt sinun koneesi "kimpussa"! Minä olen nyt saanut vapautuksen tuolta "häirikköjen estolistalta".
Vielä tuosta "tummuudesta"! Minäkin ihmettelen joskus sitä, miksi minä joudun niin usein selittelemään suomalaisuuttani!
Monesti käy niin, että minulle aletaan suoraan puhua englantia, siis suomalaiset miehet, tai sitten joku tuolla tanssipaikassa kun hakee tanssimaan, kertoo että hän mietti, uskaltaako hakea ja mitähän kieltä minä puhun? Olen kyllä jo melko hyvin tuohon tottunut, eikä se minua häiritse yhtään, kysyenhän tuo selviää "onko mistään kotoisin"?
Nyt on ryhdyttävä taas päivän hommiin, jos aion mennä illalla taas "tentattavaksi"!
- Calvados
Huomenta.
Minullakin on monesti se ongelma, etten saa ketjua auki, saa näpytellä otsikkoa kymmenen kertaa, ennen kuin suostuu aloittamaan avausta. Sitten sinne loppuun hujahtaa endillä nopeasti tiimalasia vilautellen. Chromella sentään pääsen tänne pitkiinkin ketjuihin, IE8:lla herjasi koko ajan ja kyseli keskeytetäänkö komentosarja.
Ajattelin anoa sähköistä palvelua hel.fi/asiointi, jolloin saisin koneelleni terveyskeskuksen lääkärien lähettämänä tiedot esim labravastauksista, mutta sitten huomasin, että koneellani olisi oltava java-tuki ja se toimisi vain IE7, IE8 ja Firefox-selaimilla. IE8 minulla vielä on, mutta ei javaa. - hhriitus
Onkohan Auroran koira tämän näköinen. Tän päivän lehdessä oli kymmenen kysymystä koiranomistajille, tietenkin muittenkin koirarotujen kuin tämän kuvassa olevan. Aurora osaisi varmaan lukea, jos sattuu katsomaan tänne.
- hhriitus
Niin, se linkki jäi kesken.
http://www.bild.de/10um10/2013/10-um-10/hitliste-um-zehn-haeufige-fragen-hundebesitzer-31093938.bild.html - Aurora4
On se just tuon näköinen kerjätessään. Naama on tosin valkoinen, ei musta. Tuttu rotu minulle mopsikin. Nykyinen on rodultaan "bostonkakku", jonka nimen taisi yksi elämäläinen aikoinaan keksiä.
- E.A
https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash2/p480x480/195859_421675787867728_1691681790_n.jpg
Tiedä häntä avautuuko, mutta hällä väliä, sillä nyt on kulunut se puoli vuotta, joten tiedätte missä olen.
Ai niin. Kiitos edelliselle ketjulle ja hyvää huomenta kans. Missä luuraa Ali ja Kustaa kans esiin, ainakin joskus. - Ali Baba
Haloo EA! Eihän tässä mitenkään luurata vaan lähdin taas pienelle k,ierrosmatkalle juuri kun aloitit uuden ketjun. Kävin siis taas tapaamassa "Rymättylän" tuttua ja sieltä Manseen tapaamaan Siskoa ja sen lapsenlapsia. En vaan muistanut ottaa mokkulaani mukaan vaikka sen miniläppärini kyllä muistin pakata mukaan.
Vasta lähtiessäni huomasin että sisjkollanihan on WLAN jakolaite pojantyttäriään varten poikansa asentamana jotta voivat mummilla käydessään olla älypuhelimillaan netissä- Siskolla ei ole edes tietokonetta tällä hetkellä joten hän ei tiennyt Wlaninsa salasanaa enkä siten pysytnyt sitä lähtiessäni käyttämään muuta kuin toteamaan että täysi kenttä on. Ensi kerralla sitten. - Calvados
Huomentapäivää kaikille!
Minulla alkoi tänään viikon hevoskuuri antibiootteja ja sen jälkeen alettava syömään rautaa, jotta saadaan toisia lukemia hilattua alas toisia ylöspäin.
Haitko Ali taas Rymättylän silliä ja kurkkuja ym herkkuja sieltä?
Ravulla oli varmaan illalla taas hyvä flaksi tansseissa?- Ali Pappa
Ei vaan kävin tapaamassa yhtä "rapu herkkua" siellä! :))))))
- Alkuperäinen Rapu
Tervehdys!
Nyt on taas hoidettu kauppa-asiat ja voi rentoutua kotona.
Toivottavasti saat taas labra-arvosi kuntoon, ja "rauta" sitten tehoaa. Minun ei tarvitse syödä rautaa, mutta kyllä sitä pitäisi ryhtyä nostelemaan, ettei aivan taas laiskistu.
Aika hauskaa kyllä oli tuolla "kellarissakin", vaikka olisin odottanut hieman enemmän ihmisiä sinne, kun siellä esiintyi tuo entinen tangokuningas Kari Piiroinen. Pääsin kyllä jo heti ensimmäiseen tanssiin, kun olin sinne tullut ja hiki kyllä tuli.
Sitten, mikä oli kivaa, terveisiä vaan, tapasin siellä pitkästä aikaa ystävämme Sishill'in. Kehoitin häntä kirjoittelemaan taas "Elämä"-ketjuunkin!
Hauska tuo Ali Pappa, mutta tottahan se on, että kyllä rapu on "herkkua"! En "osaa" vieläkään noita hymiöitä, vaikka weepeli yritti niitä jossain vaiheessa minulle opettaa - hyvä opettaja, mutta oppilas ei ollut kovin oppivainen!
Nyt täytyy varmaan ajatella jotain ruokaakin, ettei tule liian nälkä. Voi kun pärjäiskin pelkällä ajattelulla!
Jo vain iltapäivää.
Muistankohan väärin, kävitkös Ali kesällä hakemassa Rymättylästä myös kesän ensimmäisiä perunoitasi? No laitoin tuonne roffiiliini meittin syksyn iloja. Eräänlaista sadonkorjuuta on myös kärrätä kuivia klapeja sisään. Koko viikko hissun kissun olemme sitä tehneet. Ja radio Keski-Suomi loihtinut säveliä työn iloksi.
Aamu meni enstex Facessa. Siellähän meikkäkin on alkanut viihtyä tutussa seurassa. Siis aavistuksen tutummassa kuin täällä.- Ali Baba
Kyllä muistit aivan oikein. Käyn aina silloin tällöin siellä nurkilla helssaamassa erästä rapu horoskooppista hyvää ystävääni (tyttö) vanhoilta hyviltä ajoilta.
Mansessakin on siskoni ja porukkansa lisäksi yksi sellainen neitsyt horoskooppinen ystävä muinaisilta ajoilta.
"Vanhoista" hyvistä ystävistä (nykyisin siis) saa jopa muodostettua mukavan yhteisön! - E.A
Ali Baba kirjoitti:
Kyllä muistit aivan oikein. Käyn aina silloin tällöin siellä nurkilla helssaamassa erästä rapu horoskooppista hyvää ystävääni (tyttö) vanhoilta hyviltä ajoilta.
Mansessakin on siskoni ja porukkansa lisäksi yksi sellainen neitsyt horoskooppinen ystävä muinaisilta ajoilta.
"Vanhoista" hyvistä ystävistä (nykyisin siis) saa jopa muodostettua mukavan yhteisön!Huomenta
" "Vanhoista" hyvistä ystävistä (nykyisin siis) saa jopa muodostettua mukavan yhteisön!"
Jep, näin on.
- Alkuperäinen Rapu
Huomenta ja "kesän viimeistä päivää"!
"Vain syystuuli tuo, syksyn suudelman suo..." laulaa Agents-yhtye juuri radiossakin.
Kyllä se niin on taas, että kesä on menetetty tälläerää, mutta toivo jää siitä uudesta kesästä!
Nyt on kuitenkin viikonloppu, joten eipä murehdita nyt mitään ( minä kyllä kuitenkin hieman "murehdin"). Minä olisin saanut tänään pikkupojan yökylään, mutta kun nyt on ollut peräkkäin monta "raskasta" viikonloppua "katutöineen" taloyhtiössä ja viime viikonlopun vierailuineen, niin etten ole pitkiin aikoihin ehtinyt vain oleilemaan, joten "sydänsykkyrällä", kun en olisi halunnut kieltäytyäkään, mutta kun tuntuu siltä, että nyt en jaksa olla koko ajan pienen käytettävissä, minä kieltäydyin ja nyt tuntuu pahalta! Eihän mummit kieltäydy, vai voiko niinkin joskus tehdä? Tytär kyllä ymmärsi, mutta miksi minä sitten tuota nyt murehdin?- a mummu
Rapunen, semmoisia me mummut ollaan. Harvoin minäkin sanon ei lapsen tai koiranhoitotarpeeseen. Ja jos tuon ein sanonkin niin kyllä se rassaa, ja jotenkin sitä aina yritän paikata. Koira ei (kai) niin osaa pettyä, mutta lapset kyllä.
Calvados, onpa harmi että taas hevoskuurille jouduit. Toivottavasti siitä on sitten apua. Vahvat lääkkeet vain tuppaavat väsyttämään, ainakin minua, ja joskus tuntuukin, että pelkkä makoilukin on työtä.
Minäkin kävin kontrolleissa. Kaikki muuten kunnossa, mutta hemoglobiini on edellen yli rajojen. Hieman oli laskenut, mutta ei tarpeeksi. Kun itse "tautia" ei voi hoitaa niinjoudun nyt popsimaan kolesteroli- ja verenpainelääkkeitä, että se puuro mahtuu kulkemaan suonissa eikä käy sydämelle liian raskaaksi sen liikuttaminen. Arvojen vuoksi en niitä tarvitsisi. Kakarana olin aina aneeminen jajouduin vuosia syömään, tai paremminkin juomaan jotain karsean makuista maksauutetta. Mutta näin ne vuodet muuttavat.
Kaunis on kesän viimeinen päivä täällä mökilläkin. Aamuyöllä kun käännyin muutaman kerran vasemmalle huussireissulla niin portaan juuressa kököitti kissa, pörheäturkkinen ja kaunis. Vaivaamaan jäi, ettei olisi kesäkissa. Lähistöllä ei ole kuin yksi vakiasukas eikä hänelläkään ole kissaa. Itse en ole kissaihminen, mutta jos se alkaa enempikin nurkissa roikkua, niin pitää jostain yrittää saada sille omkstaja tai uusi koti, jos joku on ollut niin raaka ja jättänyt kesälemmikkinsä omilleen.
Nyt pitää lähteä hakemaan metsästä annos puolukoita, että saamme syödä uunissa muhivan kaaliboxin kanssa herkulliselle maistuvaa survosta.
Toivotan kaikille iloista iltapäivää ja iltaakin! - Alkuperäinen Rapu
a mummu kirjoitti:

Toivotan kaikille iloista iltapäivää ja iltaakin!Tervehdys a mummu!
Olenkin ihmetellyt, että minne olet kadonnut, mutta mökillähän sinä olet. Ai sinullakin on tuo Hb "yli rajojen", niin on minullakin aika korkea (150), mutta ei tuo vielä ole aiheuttanut muita toimenpiteitä kuin Aspirin Cardion käytön, koska minullakin on tuo rytmihäiriö taipumus. Niin, ja myös nuo verenpaine- ja kolesterolilääkkeet, juuri sen takia, ettei kaikki jäisi ruokavalion hoidettavaksi, vaan olisi joskus lupa hieman lipsuakin. Siksi tuo kolesterolituki lääkkeen muodossa. Minun arvoni ovat kyllä hyvät ja tytär on sitä mieltä, että kolesterolilääkitys on minulla turha, mutta hän ei ole minulle lääkäri, vaan tytär.
Niin, sitten tuosta mummin roolista. En minäkään yleensä osaa kieltäytyä lastenhoidosta (koiraa menin hoitamaan kyllä tyttären kotiin, mutta en mielelläni ottanut tänne), mutta nyt sen tein ja koko ajan se nyt minua kiusaa, kun olen "vain" nyt itsekseni. Tytär olisi halunnut mennä miehensä kanssa jonnekin ulos illalla.
Viime viikolla tapasin minäkin sellaisen kelta-valkoisen kissan useampaan otteeseen nukkumasta tuossa minun sisääntulon pensaiden juuressa. Eilen kyselin yhdeltä naapurin rouvalta, että tietääkö hän kenen kissa se mahtaa olla? mutta eipä tiennyt hänkään, oli kyllä nähnyt tuon kissan.
On se mukavaa, kun voi mennä itse poimimaan marjat lähimetsästä. Minä olen saanut hyvät puolukat tuolta lähi K-marketista. Siellä on mukava ja komea, "takatukkainen" mieskauppias, joka pitää huolta, että saan puolukat läheltä ja silloin kun heillä on "sisäänheittohinta" puolukoille! Talvellakin hän kyselee, että "vieläkö sinulla on puolukoita"?
No nyt tästä tulikin pitkä kertomus, mutta kun nyt olen viettämässä tätä "lepoaikaa" itsekseni.
Hyvää iltapäivää edelleen kaikille!
- enddne
enddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddd
- Alkuperäinen Rapu
Huomenta!
Olen sitkeä ja kirjoittelen täällä vaikka yksikseni!
Kävin äsken ottamassa osaa tuolla Hesarissa testiin: "Tunnetko vanhoja ministereitä" ja kaksi meni väärin, kun klikkasin juuri sitä väärää, vaikka ajattelin, että kyllä se on tuo toinen! Minä en pärjää veikkauspeleissä. Kaikki muut tiesin aivan varmasti ja testin tulokseksi sain vastauksen: Lienet politiikan toimittaja! No enpä ole, mutta kyllä politiikka on minua aina kiinnostanut. Ja seuraan sitä kyllä koko ajan.
Sää on tänään sateinen. Ajattelin, että pitäisi taas haravoida noita oravien pihalleni ja käytävälle männyistä pudottamia neulasia ja käpyjen kuoria, mutta jos sataa, niin eihän se onnistu.
Olin eilen jotenkin niin, niin, väsynyt, olisiko ollut jälkiväsyä niistä "katuhommista" viikon takaa? Kävin nukkumaan jo melko aikaisin ja heräsin tänään vasta seitsemän aikoihin.
Tässäpä tätä oli taas näin aamutuimaan - hyvää päivän jatkoa! - Calvados
Huomenta kaikille!
Minäkin olen väsynyt ja on etova olo tuon valtavan lääkekuurin takia ja tämä on vasta kolmas päivä kun niitä syön ja on 7 päivän kuuri. Vasta sitten alkaa se rautakuuri, mutta tuskin se tällaista oloa tuo.
Rannallamme oli illalla hieno ilotulitus kesäkauden päätteeksi. Katsoin sitä vain partsiltamme. Oli myöskin ukonilma, salamoi jonkin verran, mutta ei satanut ja meni melko pian ohi. Yöllä oli satanut, vieläkin on lätäköitä siellä täällä. - Calvados
Minäkin tunsin kaikki ministerit, sain tuloksen 100 %. Mutta Jarmo Rantasta en olisi tunnistanut, mutta kun siinä on ne 4 vaihtoehtoa, joista muut kolme olisin tunnistanut, jäi jäljelle Rantanen.
- Alkuperäinen Rapu
Hei Calvados!
Varmaan tuollainen lääkekuuri saa aikaan "etovan olon". Minä en edes muista, koska olen tarvinnut mitään antibioottikuuria, en ole niitä onneksi tarvinnut juurikaan käyttää. En myöskään rautaa ole tarvinnut, kun tuo Hb on muutenkin ylärajoilla.
Kyllä se on tänään tuntunut siltä, että syksy saa! Vähän väliä on satanut, nyt taas kyllä paistaa aurinko, mutta en ole lähtenyt mihinkään ulkotöihin, olkoot!
Sinulla on siellä paraatipaikat katsella ensinnäkin merta, ja kaikkia noita ilotulituksia sieltä omalta parvekkeeltasi. Minä olen sellainen "tulehen tuijottelija" ja samoin merelle, niin jos minulla olisi tuollainen mahdollisuus, niin taitaisi jäädä kaikki hommat tekemättä, istuisin vain siellä parvekkeella ja tuijottelisin merelle!
Vielä tuosta ministerien tunnistamisesta, niin sehän oli helppo, mutta kahden naisen kohdalla en ollut aivan varma ja tietysti veikkasin sitä väärää, vaikka ajattelin oikeaa! Ilmankos en voita missään "arpapeleissä"!
- Alkuperäinen Rapu
"Laiskotellen" - tuopas osui hyvin minun edelliseen kirjoitukseeni sopivaksi musiikiksi!
- E.A
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
"Laiskotellen" - tuopas osui hyvin minun edelliseen kirjoitukseeni sopivaksi musiikiksi!
Jep
Tuo laulu sopii minunkin profiiliini, monenkin asian suhteen. Tämä on mukavaa tämä sosiaalinen "meedio", mutta osa aikaa on mennyt tietyn yksityisyyden-avoimuuden harjoitteluun ja omaksumiseen facessa. Aistin kyllä heti sen ilmapiirin siellä tietyltä osin, ihan jees hommaa, ja siellä voi myös heittää tuttujen kanssa viestiä, mitä muut tutut eivät näe. Ym ym ym. - Alkuperäinen Rapu
E.A kirjoitti:
Jep
Tuo laulu sopii minunkin profiiliini, monenkin asian suhteen. Tämä on mukavaa tämä sosiaalinen "meedio", mutta osa aikaa on mennyt tietyn yksityisyyden-avoimuuden harjoitteluun ja omaksumiseen facessa. Aistin kyllä heti sen ilmapiirin siellä tietyltä osin, ihan jees hommaa, ja siellä voi myös heittää tuttujen kanssa viestiä, mitä muut tutut eivät näe. Ym ym ym.Terve!
Tulin juuri saunasta ja olo on sen mukainen - puhdas ja rentoutunut!
Minä en ole suostunut lähtemään mukaan tuonne "faceen", vaikka miniäni on minua sinne joskus houkutellut. Hänen äitinsäkin on siellä, kuulemma. Ovathan siellä myös kaikki lapseni ja lastenlapset, mutta minä en halua. Tämä ja Hesarissa kirjoittelu riittää minulle tätä elämää.
Chattailen nuorimmaiseni kanssa kyllä tuolla sähköpostissa, muiden kanssa minulla ei ole sielläkään tätä chattailuyhteyttä.
Nyt täytyy mennä föönaamaan hiukset, ennen kuin kuivuvat liikaa!
- Alkuperäinen Rapu
Aurinkoista aamupäivää kaikille!
Nyt paistaa aurinko, mutta hetki sitten ripotteli vettä. Näin se syksyn sää menee. Yö oli ollut viileä, täällä oli aamulla vain 6 astetta mittarissa. Nytkin tuntuu kylmältä paljaisiin varpaisiin, kun ovi on auki tuonne viherhuoneeseen.
Kävin postilaatikolla ja katselin taas tuota käytävää, pihaani ja parkkipaikkaa aitani takani - männyistäni on kyllä taas tippunut melkoinen matto pihalle! Pitäis nyt sade taukoa, niin ehkä minä taas tänään menisin pihatöihin! - hhriitus
Päivähän se jo on, siispä hyvää päivää kaikille.
Olen ollut viikonlopun pikkureissussa ja eilen illalla kun tulin kotiin, piti panna heti telkka auki, kun sieltä tuli Vuoden Duelli, amerikan malliin, neljältä kanavalta livenä, joka kanavalta oma moderaattori. Tämän syksyn tulevat kilpailijat kanslerin paikalle, Merkel ja Steinbrück (SDP) olivat kuulusteltavina. Merkelin kaulaketju herätti valtavan huomion. Sitä on kuulemma kommentoitu yli 4000 kertaa twitterissä (@schlandkette).
Syksy se on täälläkin ja satelee; loppuviikoksi on kuitenkin luvattu uutta lämpöaaltoa. - Calvados
Iltapäivän alkua täältäkin tuulesta ja välillä sateisesta säästä.
Kohta on kauppareissu edessä, ei yhtään huvittaisi lähteä, kun olo on kuin osuuskaupan hoitajalla. Mistä lie tuollainen sanonta.
Oliko Merkelin kaulaketju sellainen erittäin paksu kultaketju, tuskin se kovin krumeluurinen on, hän on aina pukeutunut melko askeettisesti, jakku ja pitkät housut.- hhriitus
Terve Calvados!
Se ketju on tällainen
http://www.bild.de/politik/inland/bundestagswahl/riesen-hype-um-schland-kette-von-merkel-32077728.bild.html
siis Saksan lipun värit.
En ole ennen kuullutkaan tuollasta sanontaa, että olo on kuin...
Uskon kyllä, että olosi ei ole paras mahdollinen tuollaisen lääkekuurin aikana, mistä kerroit tuolla edellä. Tsemppiä sinulle.
- zip zap
Huomenta vaan, lukaisin tuossa pari paivaa sitten pitkasta aikaa digihesarin otsikoita ja klikkasin auki tarinan, jossa kerrottiin Amazonin sademetsiin vajonneista ihmisista, jotka tahtoivatkin olla ns. kadoksissa. Paljonhan heimoja on jo kiusattukin. Eika viidakossakaan taloudellisesti niin kauhean hyvin mene, silla voimme hyvin sanoa, ettei Lamazonin sademetsassakaan raha kasva puissa.
Emme muuten ostaneet kaiken varaavaa takkaa, kun ilmatkin lampostoivat ja ukogrilissa on mukava silloin talloin grillailla luomuvihanneksia kera raikkaan valkoviinin.- hhriitus
Hei ZZ.
Minäkin luin jokin aika sitten jostain lehdestä, että jokin (en muista nimeä) alkuasukas kansa on tullut Amazonin viidakosta "sivilisaatioon" pyytämään ruokaa.
Kerroit jo aikaisemmin varaavasta takasta ja siellä vallitsevasta koleudesta. Luin sitten Venezian ilmastosta tietoa, ja siellä sanottiin, että silloin kun täällä on kesä ja lämmin, niin siellä on sadeaika, toukokuusta syyskuuhun. Ja silloin lämpötilakin laskee alle 20 asteeseen. Voin kuvitella, että on aika kalsaa ja kosteaa, ja silloin olisi takkalämpö mukava.
Täällä alkaa nyt olla sellainen säätilanne. - zip zip
hhriitus kirjoitti:

Täällä alkaa nyt olla sellainen säätilanne.Vastaanpa pikkaisesti Friituselle. Ne alkuperaisheimot olivat jossain Perun Amazonissa elavia Piroja ja Brasilian Kawahiwoja.
Mutta kosteus on sinallaan kurjaa, kun kaikki meinaa homehtua. Mutta yksi talvi aikoinaan kikkuratukan kanssa Portugalissa, liki Benficaa, jossa satoi lakkaamatta lokakuusta helmikuun loppuun ja kaikkialla oli kuraa. Pyykit eivat kuivuneet ollenkaan ja taloissa ei ollut mitaan lammityskalustoja ja hanoista tuli vain kylmaa vetta. Muistelemme tuota kaaosta usein ja toteamme silloin vasta oli humidadea, kosteata. Mutta kosteaa oli rakkauskin silloinkin. - hhriitus
zip zip kirjoitti:
Vastaanpa pikkaisesti Friituselle. Ne alkuperaisheimot olivat jossain Perun Amazonissa elavia Piroja ja Brasilian Kawahiwoja.
Mutta kosteus on sinallaan kurjaa, kun kaikki meinaa homehtua. Mutta yksi talvi aikoinaan kikkuratukan kanssa Portugalissa, liki Benficaa, jossa satoi lakkaamatta lokakuusta helmikuun loppuun ja kaikkialla oli kuraa. Pyykit eivat kuivuneet ollenkaan ja taloissa ei ollut mitaan lammityskalustoja ja hanoista tuli vain kylmaa vetta. Muistelemme tuota kaaosta usein ja toteamme silloin vasta oli humidadea, kosteata. Mutta kosteaa oli rakkauskin silloinkin.Ei ole kivaa tuollanenkaan sää, että puoli vuotta vain sataa. Sitä luulisi täällä, että siellä on aina aurinkonpaistetta ja lämmintä. Homeiset asunnotkin ovat aika ikäviä ja terveydelle haitallisia.
Mitenkähän niille alkuperäisheimoille kävi sitten; saivatko ruoka-avustusta ja menivät takaisin viidakkoon vai jäivätkö asutuille alueille?
Tuohon kosteaan rakkauteen en nyt osaa sanoa mitään...
- Inger1
Johan täällä ihmeitä tapahtuu, kun rakkauuvesta puhutaan, ja niin lempeen kosteesti tuulee...sen köyhä todeksi luulee...
Muistattehan olen täällä edelleenkin huumorilla liikenteessä! - Inger1
Ihanaa, ei ole syytä epäillä rakkauden todellisuuttakaan kun sen takana on zip zap...
- Calvados
Kaunis tuo Angelan kaulaketju ja tyylikäs jakku. Kiva, että zip zapkin on täällä. Aussisukulaisellamme on sama ongelma, kun siellä on talvi, niin he palelevat kotonaan, kun ei ole mitään lämmitystä. Ostivat itselleen uudet, paksummat täkit sänkyihin ja jotain kuumavesipulloja, joilla sänkyjä lämmitetään.
Minäkin luin tuosta Amatsonin viidakoista löytyneistä ihmisistä, jotka tulivat esiin ja pyysivät ruokaa. - E.A
Jahas sano, että huomenta vaan.
Z siis ei hankkinutkaan kikkaratukan kanssa jo esilämmitettyäkin varaavaa. No mikäs siinä, ainahan sitä lämpöä kylki kyljessäkin.
Omalta kohdaltani tietäisin varsin suomalais-amazonilaisen paikan Suomessa ja saisi olla rauhassa kaikelta "pahuudelta". En anna kordinaatteja. Siitä olen varma, ettei edes suomalainen rakennuslupatarkastaja vaivautuisi häiritsemään. Ei myös paikallinen tulevien eduskuntavaalien edustaja-ehdokas. Tuskin edes mikään herätysliike nykisi kylkeen.
Että tällaista aamupalaa tänään. - Calvados
Aurinkoista aamupäivää, taas on ihana ilma, partsilla 31.
E.A:lle, eiköhän Suomesta löydy noita salomaita useitakin, onhan tämä iso pinta-alaltaan, korpia ja metsiä pilvin pimein.Harvaan asuttua. Eikös Japanistakin ole löytynyt metsissä piileskelleitä erakoita, jotka eivät tienneet sodan loppuneen vuosikymmeniä sitten? Maa on väkiluvultaan tiuha ja pienempi kuin omamme.
Herätysliikkeet tuskin löytäisivät, meillä käy Jehovat laittamassa postiluukusta Herätkää ja Vartiotornia, ensin tosin soittivat ovikelloa, että saako antaa, koska meillä on kieltolappu ei mainoksia. Kesällä kävi pari kertaa Mormonitkin, onneksi oli kauppaan lähtö edessä, mies odotti jo autossa, kun kysyivät mikä on suhteeni Jumalaan. En ehtinyt jäädä pohtimaan.- Ali Baba
On tainnut antibioottikuuri ja rauta tehota Calvadokseen kun jo riittää energiaa taputella näppäimistöä ja jopa käydä ovella tervehtimässä vartiotornin jakajia.
Täällä taas tylsistyminen alkaa saada otetta kun ei ole enää moneen päivään ollut missään matkoilla. Siis Perjantaina Mansesta palattua.'
Pitää tästä ryhtyä keksijäpelleksi kun ei ole vielä tullut kutsua aavikokllekaan.
Suolakurkkujakaan ei voi enempää säilöä. Ehkä kokeilen sen pienenpanoksen hapankaalia kun siihen on tarvikkeet ämpäri mukaanlukien.
Meidän pitää kohta alkaa hätistellä sitä Weepeliä pois sieltä saaresta kuusen alta. Haetaanhan hevoset ja lampaatkin hyvinsyöneenä saaresta pois syksyn tullessa. - Calvados
Ali Baba kirjoitti:
On tainnut antibioottikuuri ja rauta tehota Calvadokseen kun jo riittää energiaa taputella näppäimistöä ja jopa käydä ovella tervehtimässä vartiotornin jakajia.
Täällä taas tylsistyminen alkaa saada otetta kun ei ole enää moneen päivään ollut missään matkoilla. Siis Perjantaina Mansesta palattua.'
Pitää tästä ryhtyä keksijäpelleksi kun ei ole vielä tullut kutsua aavikokllekaan.
Suolakurkkujakaan ei voi enempää säilöä. Ehkä kokeilen sen pienenpanoksen hapankaalia kun siihen on tarvikkeet ämpäri mukaanlukien.
Meidän pitää kohta alkaa hätistellä sitä Weepeliä pois sieltä saaresta kuusen alta. Haetaanhan hevoset ja lampaatkin hyvinsyöneenä saaresta pois syksyn tullessa.Olet sinä Ali Baba sellainen matkustaja, että jo neljäntenä päivänä kotiintulon jälkeen alkaa tylsistyttämään, kun ei ole missään matkoilla. Dubaissahan on järkyn kuuma edelleen, 40 ja 42 astetta tämänkin päivän lehdessä. Ja se tietenkin varjossa.
Weepelihän sanoi keväällä tulevansa lokakuussa pois saaresta, kun hänellä olisi ollut joku Meikkukäynti ja sai sen siirrettyä lokakuulle. Kyllä sitä ilopilleriä on täällä kaivannut jokainen meistä. Klups! - E.A
" E.A:lle, eiköhän Suomesta löydy noita salomaita ..."
Jep jep löytyy, mutta jatkuvana vaarana on se, että joku muu lähestyy, vaikka kuinka hornassa onkin, hih.
PS. opetanpa Rapua hymiön laitossa, kun muistin (vaikka itse käytänkin usein, että hih) Eli hymy kait on niin, että laittaa peukalon shiftille eli vaihtonäppylälle ja oikealla käden keskisormella painaa ensin kaksoispistettä ja perään sulkumerkkiä. :))) Jos oikein hirveesti naurattaa, niin laittaa useita sulkumerkkejä. Jos homma menee itkun puolelle, niin sitten näin :((( vai olisko toi huutoa?
Nythän on niin, että sormet voi valita ihan ite, ja ite käytän peukaloa, koska se on liki ainoa sormi, mikä ei ole minulla keskellä kämmentä. - Alkuperäinen Rapu
E.A kirjoitti:
" E.A:lle, eiköhän Suomesta löydy noita salomaita ..."
Jep jep löytyy, mutta jatkuvana vaarana on se, että joku muu lähestyy, vaikka kuinka hornassa onkin, hih.
PS. opetanpa Rapua hymiön laitossa, kun muistin (vaikka itse käytänkin usein, että hih) Eli hymy kait on niin, että laittaa peukalon shiftille eli vaihtonäppylälle ja oikealla käden keskisormella painaa ensin kaksoispistettä ja perään sulkumerkkiä. :))) Jos oikein hirveesti naurattaa, niin laittaa useita sulkumerkkejä. Jos homma menee itkun puolelle, niin sitten näin :((( vai olisko toi huutoa?
Nythän on niin, että sormet voi valita ihan ite, ja ite käytän peukaloa, koska se on liki ainoa sormi, mikä ei ole minulla keskellä kämmentä.Minä olen huono oppilas näissä ainakin, edelleen...:)))))))))))))))), mutta tulihan se sieltä - ja kuten huomaat, ei ainakaan itkettänyt! Kiitos, kun nyt vaan vielä muistaisin nuo myöhemminkin!
Hymyillään, kun tavataan! - E.A
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
Minä olen huono oppilas näissä ainakin, edelleen...:)))))))))))))))), mutta tulihan se sieltä - ja kuten huomaat, ei ainakaan itkettänyt! Kiitos, kun nyt vaan vielä muistaisin nuo myöhemminkin!
Hymyillään, kun tavataan!Jep
:))))))))))
- Z ja Z
Huomenta, Arantes Nascimento harmitteli kun emme ostaneetkaan kaiken varaavaa takkaa. Kyseessa oli kuitenkin takka- ja liesikauppias ja han hiukan kuumensi tunnelman. Koimme, etta kauppiaalle jai kuuma levy paalle.
- E.A
Jymmärrän eli
kauppiashan toimi tosi nolosti. Halusitte, että varaa takan valmiiksi lämpimäksi, mutta kuumensikin keittolevynsä. Ei oo kunnon kauppias, ei.
PS. koetan kohta laittaa vähän suomalaisen pikkujärven antia näytille eli kuvaa Suomi24:n maailmalle. Äläkää olko vihasii, mä oon tullu sellasex paparatsix.
En tiedä, tuliko kalansaalis jo näkyviin, mutta tositteeksi vaan sen lähettelin siitä, että kyllähän me jäykkätukkapellavapäätkin joskus kala-illallisia ...
- Zorroz
Noista Milton Arantesin kaloista tuli mieleeni, kun kolmas tyttaristamme on innostunut sukellusvalokuvaamisesta ja han haluaisi ostaa sellaisen kalansilmaobjektiivin, mutta niita kuulemma myydaan vain pareittain, koska kaloilla on kaksi silmaa. Se tulee digitaatliobjetein varsin kalliiksi. Tai sitten tuo chica huijasi. Mutta nyt menen valmistelemaan lounasta.
- hhriitus
Hei kaikki.
Hauskoja nuo Arantesin kuvat. Ja nuo syksyn antimet niin mehukkaan tuntuisia, vesi kielellä tässä katselen. Tuo sinun "järjestyksesi" muistuttaa hiukan minun vastaavaa. Se on "tekevän ihmisen järjestys"; kaikki tarvittavat , tai ainakin useimmiten tarvittavat, välineet on oltava heti käsillä.
Olet sitten ihastunut siihen Facebuukkiin. Minä olen yrittänyt silloin tällöin työntää naamaani sinne, eli rekisteröityä, ihan vaan sen takia, kun halusin etsiä muuatta tuttavaani sieltä, mutta kun olin lopulta saanut itseni sisäänajetuksi, niin "seisoin siinä ovensuulla monttu auki" tunsin olevani kuin liisa ihmemaassa, en tiedä mitä siellä pitäisi tehdä. Se on liian vaikeaa. Kysytään kaikenlaista "mitä teet juuri nyt", mikä on mieliohjelmasi tv. jne, jne. jne. Kirjoitin kerran yhdelle FB sivulle jotain kommenttia, ja halusin sen sitten poistaa, mutta vaikka kuinka yritin etsiä ohjetta, miten poistaa kirjoittamansa kommentti toisesta FB sivulta, niin en löytänyt ohjetta. Onko se yleensä mahdollista?
Kyllä tää suomi24 on paljon yksinkertasempi, helpompi, ei tartte edes rekisteröityä, vaikka olenkin sen tehnyt. Ja rekisteröityminen on helppoa, vaikka onkin kysymyksiä, mutta ei niihin kaikkiin tartte vastata. Eihän FB tartte vastata kysymyksiin, mutta siellä ollaan liian tunkeilevia yksityisyyden sekaan, ja jos tekee virhepainalluksen eikä kaikkea huomaa väistää, niin voi tulla ikäviä seurauksia. - E.A
hhriitus kirjoitti:
Hei kaikki.
Hauskoja nuo Arantesin kuvat. Ja nuo syksyn antimet niin mehukkaan tuntuisia, vesi kielellä tässä katselen. Tuo sinun "järjestyksesi" muistuttaa hiukan minun vastaavaa. Se on "tekevän ihmisen järjestys"; kaikki tarvittavat , tai ainakin useimmiten tarvittavat, välineet on oltava heti käsillä.
Olet sitten ihastunut siihen Facebuukkiin. Minä olen yrittänyt silloin tällöin työntää naamaani sinne, eli rekisteröityä, ihan vaan sen takia, kun halusin etsiä muuatta tuttavaani sieltä, mutta kun olin lopulta saanut itseni sisäänajetuksi, niin "seisoin siinä ovensuulla monttu auki" tunsin olevani kuin liisa ihmemaassa, en tiedä mitä siellä pitäisi tehdä. Se on liian vaikeaa. Kysytään kaikenlaista "mitä teet juuri nyt", mikä on mieliohjelmasi tv. jne, jne. jne. Kirjoitin kerran yhdelle FB sivulle jotain kommenttia, ja halusin sen sitten poistaa, mutta vaikka kuinka yritin etsiä ohjetta, miten poistaa kirjoittamansa kommentti toisesta FB sivulta, niin en löytänyt ohjetta. Onko se yleensä mahdollista?
Kyllä tää suomi24 on paljon yksinkertasempi, helpompi, ei tartte edes rekisteröityä, vaikka olenkin sen tehnyt. Ja rekisteröityminen on helppoa, vaikka onkin kysymyksiä, mutta ei niihin kaikkiin tartte vastata. Eihän FB tartte vastata kysymyksiin, mutta siellä ollaan liian tunkeilevia yksityisyyden sekaan, ja jos tekee virhepainalluksen eikä kaikkea huomaa väistää, niin voi tulla ikäviä seurauksia.Moi Riitu
Tänä kesänä ystävystyin kahteen nuorehkoon norjalaiseen, joista toinen osaa hyvin suomea. No meille syntyi sellainen lämpimähkö kaveruus ja he ehdottivat Facekaveruutta, jotta voimme kertoa kuulumisia. He Pohjois-Norjasta, minä täältä. Siitä se lähti ja poikani "miniöineen" kaveeraavat nyt kanssani Facessakin.
Tuosta tekstin poistamisesta en tiedä vielä, mutta profiilia ja kuvia voi muuttaa ja poistaa itseään kiusaavia juttuja. Jos niitä sinne on lipsahtanut. Kuitenkin tiedän sen, että vaikka poistankin jotain Facesta, niin merkit sinne jää joka tapauksessa, mutta en niitä kavahda. Itse pidän Facesta sen takia, että ne muutamat kaverini tuntevat minut. Se on vähän toinen juttu kuin täällä, vaikka ei minua kiusaa meittin Suomi24:n "tuntemattomuus". Olemmehan täällä kuitenkin tavallaan tuttujakin. En nyt osaa oikein sanoa, mitä tarkoitan.
PS. tuo kuvassani oleva "sekamelska" lähti siitä, kun Aurora jossain sanoi meittin kotia, olikos se nyt ... en muista. Todistin, että pidän hallitusta sekamelskasta, jota on aika ajoin kiva jopa siivotakin. Tai järjestää uudestaan. Ja hymiö siihen järjestämiseen. Kumppani haluaa aina keittiön olevan siisti, kun herää. Joskus tämä toivomus saa minut liikkeelle varsin myöhään iltaisin, sillä ymmärrän hänen haluaan.
- Ali Baba
Täällähän on onneksi ollut tylsää muillakin kuin minulla. Jopa Zorrokin on noussut ratsun selkään ja hakenut palmumustetta kirjoittaakseen meille kirjeen. Zorro varmaan tunteekin palmusokerin. Siitä sitä saa aromeja mukavasti vaikka syksyiseen rommitotiin.
Riitukin on löytänyt S bahniin ja kotiin kirjoittamaan sieltä Hampurin harrastetöistä.
No yksiä palaa, toisia läjhtee. Vuokko on jo tainnut lähteä ja unohtaa yhden kalan syömättä pesälleen. Eestin kalakotkat 2 poikasta vielä kiljuvat isukkia tuomaan herkut pöytään. Ovat siis henkisesti Vuokkoa jäljessä. Liekö Hailuodon enempi valo laittanut Vuokon aikuistumaan nopeammassa tahdissa. Seilin sakkikin taitaa olla nostanut kytkintä.
Minäkin kohta nostan kytkintä johonkin suuntaa koska muuten pelkään jämähtäväni suolapatsaaksi Kallion laelle.- Calvados
Vuokko oli tänäänkin pesällä, isukki tuo vielä kalaa ja on Vuokkokin kalastanut, kun on monesti vatsasulat märkinä pesällä.
- hhriitus
No voi hyvänen aika; missä kaikkialla sinun pitääkään vielä keretä käydä. Ennenkuin ehkä palaat sinne hiekka-aavikoille.
Kyllä se Hampurin homma kävi jo enemmänkin kuin harrastuksesta. Nyt olen lopettanut, kun saivat kaksi uutta ihmistä sinne ja nyt on panostettava tuleviin myyjäisiin; ei tosiaankaan tule aika pitkäksi. Olisit jäänyt tänne, niin ei olisi pelkoa "jämähtää suolapatsaaksi" :)
Kun käyn tuolla Hailuodon pesällä, niin se on aina tyhjä, enkä viitsi jäädä siihen pesän reunalle odottelemaan, että tuleeko joku vai ei.
Toivotaan vaan, että sääkset pääsevät onnellisesti sinne etelään ja sitten taas takaisin ensi keväänä. Hei, hei ja hyvää lentoa.
- Calvados
Täällähän on ollut hauskoja juttuja, hymiön teon opettamista, missä saa sormen itse valita, millä nappuloita painelee, on kaloja, hallittua kaaosta, kalansilmäobjektiiveja, kuumennettuja keittolevyjä ja facebookkia.
Katselin äsken Haluodon isukin Kemon kuvaa tuolta Osprey´sin sivulta, näyttää isukin siipisulkien päät aika rispaantuneilta ja kohta on lähdettävä etelänmatkalle.
Facebookista en mitään tiedä, mutta olen kuullut, että kirjoittamansa jutun sieltä voi myös poistaa. Tiedä sitten, jääkö se poistettu tietokin sitten jenkkien salaisiin kansioihin?- E.A
" Tiedä sitten, jääkö se poistettu tietokin sitten jenkkien salaisiin kansioihin?
Olen testannut. Jos minä häviän täältä, minut on kiikutettu salaiseen paikkaan pieksettäväksi, koska kirjuutin monta kertaa peräkkäin Faceen Tosin suomeksi eli Al Kaida, Al Kaida, Al Kaida...
- Alkuperäinen Rapu
Kerronpa nyt yhden tämänpäivän tarinan tuolta Malmin Novan käytävältä.
Siellä on kaikenlaista kauppiasta myymässä sitä sun tätä pikkutavaraa ja sitten siellä istuu näitä muualta tänne tulleita naisia lattialla kippoineen. Soittajiakin on usein, joskus melko monimiehinen orkesterikin soittelee siellä.
Olen nähnyt siellä lattialla myös silloin tällöin, ja olen tainnut hänestäkin jotain täällä myös kertoa ennenkin, siis nuori suomalainen mies ja iso susikoira hänen "työparinaa", edessään pahvilappu, missä lukee jotenkin näin: "suomalainen vaihtoehto", tai jotain sinne päin. Hän oli siellä taas tänään, kippo edessään ja kun asioin siinä lähellä olevassa kioskissa, niin huomasin että melkein kaikki pysähtyivät ja laittoivat hänelle oikein kunnolla rahaa ja jäivät juttelemaan hänen kanssaan ja silittelivät hänen koiraansa.
Olin utelias ja pysähdyin minäkin juttelemaan hänen kanssaan. Sanoin, että olen ihmetellyt itsekseni jo aiemmin, että miksi sinä kerjäät täällä, kun olet tuollainen nuori, terveennäköinen suomalainen mies? Oletko kenties opiskelija, joka hankit lisätuloja, vai miksi?
Hän sanoi että hän on vaan aivan tavallinen suomalainen työtön. Hän kertoi että ensimmäisen kerran, tuo kerjääminen alkoi aivan heidän kaveriporukan vitsinä, mutta kun hän tämän "työparinsa" (viittasi koiraansa) kanssa istui tähän, niin yksi näistä muunmaalaisista kerjääjänaisista tuli ja "räkäisi" suoraan hänen kasvoilleen isot liejut suustaan.
Sen jälkeen hän oli päättänyt "ajaa" ne naiset pois sieltä ja hänen kipossa kyllä oli aikalailla rahaa. Nyt siellä ei ollut yhtään naista istumassa, ovatko silloin sitten pois kun tuo suomalainen nuorimies istuu siellä koirineen? Kyllä niitä aina on siellä edelleenkin.
Tämä oli tämänpäivän tietoisku minulle elävästä elämästä ja sen yhdenlaisesta raadollisuudesta! - Al Ali
Tässä välillä kun valittelin tylsyyttä tuli aavikolta jo suuntaa antava kysely haluanko tulla Omaniin kuun lopussa eli hyvässä lykyssä olen siellä jo ennen sääksiä.
Heräsin (eli huomenta) hikeen, sillä
Suomessa kaupan kilpailu on saanut kerta kaikkiaan ratkaisunsa. Enää meillä tuskin vuoden päästä on kuin yksi liike maaseudulla. Se sitten leviää lisää, joka niemeen ja notkelaan. Syy on se, että toisella kilpailijoista ei ole enää tarjolla kuin tarjouslehti, ei varsinaisia eineksiä. Lieneekö syy sitten se, että hiipuva paperintuotanto haluaa kiiltopaperia levitykseen ja on lyönyt hyntteet yhteen tämän kaupan toisen keskusliikkeen kanssa. APUVA.Ali
Kait tiedät, että Vaasankadun katukirppis on 8.9 ? Toisaalta...hmmmm...onkohan se minkämoinen tapahtuma? Piru, täytyykin kysästä myös Sishilliltä.- Al Ali
En muuten tiennyt kun en ensimmäisenä seuraa paikallisa tapahtumia. Nyt tiedän ja menen hiippailemaan. Kiitos vihjeestä. Hyvälle romulle onm aina käyttöä. Ellei muuta niin poistettavaksi ! :)
- 3+3
Rohkenen sanoa että jos asettuisit suuren vahvan egosi kanssa alustaksi minun vanhalle puiselle lahvi kaapilleni, voisin tuoda sen kuka ties, ihmisten ihailtavaksi tapahtumaan. Muussa tapauksessa ei tulisi kuuloonkaan tuoda vain romutettavaksi.
- 4+4
3+3 kirjoitti:

Turpa kiinni noita akka.
- E.A
Jos on kaunis ilma
https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn2/1173858_621921021161434_2117902277_n.jpg
niin sehän on enemmän tuttujen tapaamista kuin krääsätoria. Voi voi, kyllä muistuu mieleen (ikävästikin) 1970- luvun Vaasankatu. Silloin hämyjesta, jossa sattu ja tapahtu, joskus. - hhriitus
4+4 kirjoitti:
Turpa kiinni noita akka.
Hehheh.
Osui ja upposi! Vilkase tuonne naapuriketjuun...
- zelopz
Huomenta, tuosta ylla mainitusta egologisuudesta voi sanoa sen, etta Elopin kotimatka on nyt egologisempi. Oliko se muuten Elop, joka osoitti maantieteellista tietoaan toteamalla, etta Finland on tuhansien kannykoiden maa?
- E.A
Z, onko yllä mainittu jokin ekologinen juttu?
Elopista en osaa sanoa mitään, mutta nyt kait on karsittu yrityksestä huonosti menestynyt puhelin.
Björn Wahlroos :"Suomalaiset ovat kehittäneet yhden, historiallisesti mahtavan tavaran ja se myytiin eilen." ja ""Innovoiva ict-bisnes alkaa siirtyä lähemmäksi Seattlea kuin Oulua"
Ihmettelen Wahlroosin lausuntoa. Jos omistaa historiallisesti mahtavan tavaran, jolla ei ole muuta antaa kuin historiallisuus. Innovoiva bisnes sortui jo muutama vuosi sitten, kun Ollilan ja Kallasvuon johdolla maattiin, kun muut menivät ohi. Onneksi maahamme on jäänyt osa tekijöitä ja ns. aivoja, jotka ovat levittäytyneet muillekin aloille kuin puhelimiin. Osa on aivan taatusti lähtenyt maasta. Enkä yhtään ihmettele.
PS. Olisiko Nokian tie kumisaappaista puhelinten kautta verkkojen tietotaitoon. Minä en sitä tiedä. Lisäksi. Enää en osta nokialaisia jalkaankaan, vaan "sievistelen" hyvillä ja kestävillä Sieveillä - E.A
E.A kirjoitti:
Z, onko yllä mainittu jokin ekologinen juttu?
Elopista en osaa sanoa mitään, mutta nyt kait on karsittu yrityksestä huonosti menestynyt puhelin.
Björn Wahlroos :"Suomalaiset ovat kehittäneet yhden, historiallisesti mahtavan tavaran ja se myytiin eilen." ja ""Innovoiva ict-bisnes alkaa siirtyä lähemmäksi Seattlea kuin Oulua"
Ihmettelen Wahlroosin lausuntoa. Jos omistaa historiallisesti mahtavan tavaran, jolla ei ole muuta antaa kuin historiallisuus. Innovoiva bisnes sortui jo muutama vuosi sitten, kun Ollilan ja Kallasvuon johdolla maattiin, kun muut menivät ohi. Onneksi maahamme on jäänyt osa tekijöitä ja ns. aivoja, jotka ovat levittäytyneet muillekin aloille kuin puhelimiin. Osa on aivan taatusti lähtenyt maasta. Enkä yhtään ihmettele.
PS. Olisiko Nokian tie kumisaappaista puhelinten kautta verkkojen tietotaitoon. Minä en sitä tiedä. Lisäksi. Enää en osta nokialaisia jalkaankaan, vaan "sievistelen" hyvillä ja kestävillä SieveilläPS.
Ollila on joillekin hirvee guru, mutta ei anna vastauksia, kun häneltä on kysytty Shellin hommeleista Nigeriassa. On se sitten hirvee guru. Fyi faan. Jos ois tienny, ei ois ...No nyt voi, koska guru on muualla.
- a mummu
Onn taas upea iltapäivä, mutta sisähommia olen silti tehnyt. Eilen tuli ulkoiltua koko viikon edestä ja tänään on olo kuin happimyrkytyksen saaneella. Piha kyllä kaipaisi tekijää, mm. maahan pudonneet omput taas kerääjäänsä ja nurmikkokin alkaa kohta hipoa polvitaipeita.
Minullekin on tuttu tuo sanonta osuuskaupan hoitajan olosta. Alkoi kiinnostaa enempikin ja netistä löysinkin sen. Aristoteleen kantapäästä selvisi "jutun juoni". Alkuperäinen sanonta kuuluu: outo olo kuin osuuskaupan hoitajalla ennen inventaariota. - Po. YLEn ohjelma on, muuten, yksi parhaimmista. Kuuntelen sitä aina, kun vain radion viereen sen aikaan osun. Kieli on ihmeellistä. Mutta vielä ihmeellisempää on sen käyttö!
Mielenkiinnostava päivä oli eilen, kun Nokiassa tapahtui. Taas. Saas nähdä, miten uudet kuviot alkavat potkia. Eiköhän Elopin galopin askeleet olleet jo koreografioituna ennen kuin Nokian palkkalistoille tuli. No, hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti. Nyt sitten vain uutta tuulta purjeisiin, että suomalaisillakin piisaisi töitä. Hassulta kuulosti, kun sanottiin, että nykyisiin Lumioihin saa huoltoa ja varaosia ehkä enää kolmisen vuotta. Hyvä kun kestävät kahtakaan vuotta, eivätkä siinä sen jälkeen enää huolto tai uudet osat paljon auta; särki mikä särki. Minunkin Lumiani tökkii vähän väliä, oikeastaan on tökkinyt alusta saakka, eikä ikää ole kuin vajaat puolitoista vuotta. Aika monta kertaa olen joutunut ottamaan yhteyttä Nokia Care'iin.
Enempiä jaarittelematta - johan sitä taas tässäkin tuli - kaikille, hiusten pituuteen tai silmien väriin katsomatta nautittavaa syysiltaa!- ZZ-TUP
Ryhdynpa kohta lounaspizzan valmistukseen, mutta tuo Lumiahan teki enkelin eteiseen: Tytto naki alypuhelimen naytolta kuinka mustaa,
kurssi oli alhaalla jossakin.
Aiti kysyi Miksi tuo kannykkaansa naplaa?
Lapsi on kai Elopista ja Nokiasta sekaisin. - E.A
ZZ-TUP kirjoitti:
Ryhdynpa kohta lounaspizzan valmistukseen, mutta tuo Lumiahan teki enkelin eteiseen: Tytto naki alypuhelimen naytolta kuinka mustaa,
kurssi oli alhaalla jossakin.
Aiti kysyi Miksi tuo kannykkaansa naplaa?
Lapsi on kai Elopista ja Nokiasta sekaisin.Aplodit sanoittajalle
ja sitten kaapista savulohta. Huom. sellaista, missä ei ole Itämeren mausteita.
- hhriitus
Hei taas täältäpäin.
Minäkin olen seurannut tuota Nokian juttua. On se vaan niin kuin kiveen kirjoitettu, että kun jostain ulkomailta, enimmäkseen USAsta, tulee joku herra Suomeen tekemään niitä hokkuspokkushommia, niin ei kestä kuin pari vuotta, jos sitäkään, kun yritys epäonnistuu ja ukko käärii suuret seteliniput taskuunsa ja häipyy muihin maisemiin.
Voi herranjestas, eikö suomalaisissa löydy omasta takkaa kyvykkäitä miehiä/naisia, jotka panisivat myllynkivet jauhamaan. Kyllä on ajat muuttuneet siitä, kun ...
Nyt on vain tärkeintä, että osakkeitten hinnat nousevat, jotta omistajat olisivat mielissään, viis työntekijöistä. No tämähän on jo vanha "vitsi".- E.A
"Voi herranjestas, eikö suomalaisissa löydy omasta takkaa kyvykkäitä miehiä/naisia, jotka panisivat myllynkivet jauhamaan."
Nokian puhelinbisnes aikoinaan oli historiallinen, pienestä maasta ponnistanut suuri ihme. o vuosia on todettu, ettei Nokia olisi saanut kuin rippeet takaisin entisestä markkinaosuudestaan. Nyt osittaista puhelinbisnestä koettaa tehdä mm. firma nimeltä Jolla. Ja muuta pienempää digibisnestä syntyy. Vika kait Suomessa on osittain juuri siinä, että koetetaan jauhaa vanhaa sellua vanhoilla myllynkivillä. Olen varma siitä, että Suomessa yhä syntyy sekä vientiin että kotimarkkinoille tuotteita ja kenttä laajenee. Vihdoin myös paperiteollisuus on lähtenyt uusiutumaan.
Toinen, vaikeampi kysymys minusta on se, että kestääkö maapallo jatkuvaa kehitystä. Sen kait se kestää, siis sellaisen kehityksen, mikä vie yhä vähemmän luonnon omia raaka-aineita. Mutta aineetonkaan kehitys ei kait voi kaikkea ratkaista. - hhriitus
E.A kirjoitti:
"Voi herranjestas, eikö suomalaisissa löydy omasta takkaa kyvykkäitä miehiä/naisia, jotka panisivat myllynkivet jauhamaan."
Nokian puhelinbisnes aikoinaan oli historiallinen, pienestä maasta ponnistanut suuri ihme. o vuosia on todettu, ettei Nokia olisi saanut kuin rippeet takaisin entisestä markkinaosuudestaan. Nyt osittaista puhelinbisnestä koettaa tehdä mm. firma nimeltä Jolla. Ja muuta pienempää digibisnestä syntyy. Vika kait Suomessa on osittain juuri siinä, että koetetaan jauhaa vanhaa sellua vanhoilla myllynkivillä. Olen varma siitä, että Suomessa yhä syntyy sekä vientiin että kotimarkkinoille tuotteita ja kenttä laajenee. Vihdoin myös paperiteollisuus on lähtenyt uusiutumaan.
Toinen, vaikeampi kysymys minusta on se, että kestääkö maapallo jatkuvaa kehitystä. Sen kait se kestää, siis sellaisen kehityksen, mikä vie yhä vähemmän luonnon omia raaka-aineita. Mutta aineetonkaan kehitys ei kait voi kaikkea ratkaista.Heippa hei kaikille. ja EAlle erikseen.
No nythän on sentään kaksi suomalaista ehdokasta Nokian johtoon, toivotaan parasta.
Maapallon ja ihmisten kehitys ovat kaksi eri asiaa. Olenkin enemmän huolissani jälkimmäisestä. Onko se kehitystä vai taantumusta?
Niinkuin entisessä Roomassa; kansa on tyytyväinen, kun sillä riittää vaan leipää ja sirkushuveja. Nykysin "mäkkäreitä" ja tv-reality showta ja tietokonepelejä. - E.A
hhriitus kirjoitti:
Heippa hei kaikille. ja EAlle erikseen.
No nythän on sentään kaksi suomalaista ehdokasta Nokian johtoon, toivotaan parasta.
Maapallon ja ihmisten kehitys ovat kaksi eri asiaa. Olenkin enemmän huolissani jälkimmäisestä. Onko se kehitystä vai taantumusta?
Niinkuin entisessä Roomassa; kansa on tyytyväinen, kun sillä riittää vaan leipää ja sirkushuveja. Nykysin "mäkkäreitä" ja tv-reality showta ja tietokonepelejä.Samoin. Eli heippa vaan kaikille.
"Maapallon ja ihmisten kehitys ovat kaksi eri asiaa."
Niin on ja tuossa omassa jutussa en kirjoittanutkaan maapallon "kehityksestä", sillä se on enemmän geologiaa ja mannerlaattoja ja asteroideja (vai mitä ne nyt olivat). Jos joku ihminen katsoo realityä, niin se ei mitätöi mitään, ei esim. sitä, että tietoliikenteen kehitys on mahdollistanut paljon luonnonvarojen säästöä. Kyllä siis minusta ihmisen tulevaisuus näyttää, ainakin minun silmiini, hyvältä. Kunhan saavat järkityypit tuon rahamaailman järjestykseen eli katteeton raha häviää, veroparatiisit sulkevat ovensa ja ...jne.
Osa "kansasta" aina ehkä nojaa sirkushuveihin, mutta myös tietoisuus ja ajattelu leviävät myös. Onneksi ja siitä saa kiittää nykyteknologiaa.
PS. minäkin nojaan taas viikonloppuna sirkushuviin, sillä Suomi kohtaa Espanjan jalkapallossa ja on myös perinteinen yleisurheilumaa-ottelukin. Jippiiiiii.
- E.A
Poliittinen pläjäytykseni
Kuuden uutisissa jotenkin näin : "Päivän uutinen oli Obaman saapuminen Ruotsiin"
Voihan nenä, vai uutinen. Kuulemma Obama vain tasaa aikaeroa, kun jatkaa sitten virkeänä Russlandiaan. No olihan siinä sentään muutakin eli Obama ei tsekkaa, vaikka kirjoitan 10 x Al Kaida Al Kaida. - Calvados
Tämän päivän uutisaihe oli myös Kaarinasta löytynyt kivikasa, jonka arvellaan olleen 1100-luvulla jonkun kirkon peruskiveys. Taas kun meidän ajastamme on kulunut 1100 vuotta ja suoritetaan kaivauksia, niin arkeologit löytäessään posliinisen vessanpytyn, saattavat arvella sen olleen uhrimaljan.
ZZ:lla on taas hyvin välähtänyt, Hectorin laulu sai uudet sanat. E.A:kin jo aplodeerasi. Ja savulohi on herkkua minustakin, samoin savusiika.
Kiva kun A-mummu muisti vielä tuon osuuskaupanhoitajan olon ihan tarkasti, että se oli ennen inventaariota. - Alkuperäinen Rapu
Minä tulin juuri Kulttuuri ja ruokamatkalta Sisiliasta. Sen tarjosi Teema. Jatkoa seuraa vielä kahdenjakson verran. Nyt on hyvä mennä nukkumaan, jospa näkisi unta vaikka Palermosta!
Kauniita unia kaikille!- Ali Baba
Aavistinkin, että joku on Palermosta kirjoittanut ja heti heräsin kukkumaan. Palermossa olen pari kertaa käynyt. Ei nyt oikeastaan uniennäkemisen väärti paikka moneen muuhun Sisilian paikkaan verrattuna, mutta bene manzare Italiana sieltäkin irtoaa. Olen piipahtanut silloin hurjina vuosinani joskus 60 luvulla sellaisissa Sisilioan paikoissa kuin Riposto, Augusta, Catania ja Trapani. Palermossa kävin virkamatkoilla paljon, paljon myöhemmin. Miksi, siitä ei ole enää vainuakaan kun kaikkia matkoja ei voi päässä pitää tai niiden syitä.
Edelleenkin kaipaisin enemmän Etelä Amerikkaan, Alaskaan, Aleuteille tai Kamtshatkalle.
Tietysti jos kelloa saisi käännettyä takaisin päin niin jollekin vähän asutuylle Tyynen valtameren eteläpuolen saarelle, mutta en missikilpailuihin Papua Uusi Guinealle edes tuomariksi! :)))))))))))))))) - Alkuperäinen Rapu
Ali Baba kirjoitti:
Aavistinkin, että joku on Palermosta kirjoittanut ja heti heräsin kukkumaan. Palermossa olen pari kertaa käynyt. Ei nyt oikeastaan uniennäkemisen väärti paikka moneen muuhun Sisilian paikkaan verrattuna, mutta bene manzare Italiana sieltäkin irtoaa. Olen piipahtanut silloin hurjina vuosinani joskus 60 luvulla sellaisissa Sisilioan paikoissa kuin Riposto, Augusta, Catania ja Trapani. Palermossa kävin virkamatkoilla paljon, paljon myöhemmin. Miksi, siitä ei ole enää vainuakaan kun kaikkia matkoja ei voi päässä pitää tai niiden syitä.
Edelleenkin kaipaisin enemmän Etelä Amerikkaan, Alaskaan, Aleuteille tai Kamtshatkalle.
Tietysti jos kelloa saisi käännettyä takaisin päin niin jollekin vähän asutuylle Tyynen valtameren eteläpuolen saarelle, mutta en missikilpailuihin Papua Uusi Guinealle edes tuomariksi! :))))))))))))))))Huomenta!
Sisiliaan en päässyt unissani, enkä käynyt Palermossakaan, mutta - ai että nautin tuosta matka- kulttuuri- rokaohjelmasta! Olin siellä mukana aivan täysillä, ja nautin kaikista niin maisemallisista näkymistä, kuin myös kulinaristisista, sekä tietysti taiteesta! Kyllä maailma osaa olla myös kaunis!
Kateeksi käy ihmiset, jotka ovat päässeet näkemään hieman enemmän, kuin vain synnyinseutunsa. Olenhan minäkin saanut matkustella jonkun verran, mutta kaukokaipuu kyllä "polttelee" ja nuo TV:stä tulevat ohjelmat saavat sitten minusta innokkaan matkan "ahmijan".
Vielä on tuota herkkua tulossa kaksi jaksoa keskiviikkoisin. Silloin on pakko olla kotona. Nyt kuitenkin on taas mentävä. Päivän jatkoja! - E.A
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
Huomenta!
Sisiliaan en päässyt unissani, enkä käynyt Palermossakaan, mutta - ai että nautin tuosta matka- kulttuuri- rokaohjelmasta! Olin siellä mukana aivan täysillä, ja nautin kaikista niin maisemallisista näkymistä, kuin myös kulinaristisista, sekä tietysti taiteesta! Kyllä maailma osaa olla myös kaunis!
Kateeksi käy ihmiset, jotka ovat päässeet näkemään hieman enemmän, kuin vain synnyinseutunsa. Olenhan minäkin saanut matkustella jonkun verran, mutta kaukokaipuu kyllä "polttelee" ja nuo TV:stä tulevat ohjelmat saavat sitten minusta innokkaan matkan "ahmijan".
Vielä on tuota herkkua tulossa kaksi jaksoa keskiviikkoisin. Silloin on pakko olla kotona. Nyt kuitenkin on taas mentävä. Päivän jatkoja!"Kyllä maailma osaa olla myös kaunis!"
Tuohon on yhdyttävä, ehdottomasti. Aina joskus itse kukin sortuu vaikkapa pessimismiin, mutta kun etsii hyvää, niin sitäpä löytyy. Monestakin suunnasta.
Tuon ohjelman olen taltioinut ja eilen katsoin kakkoselta talousohjelmaa. Tykästyin uudestaan varsinkin tähän ohjelman taloustietäjään. Mutta se siitä, sillä talouden madonluvut aiheuttavat yhtä suurta kinaa kuin uskominenkin. Tässä suhteessa on ainoa järkevä tie hieman kallistua vasemmalle...klups ja taas A-mummu kohta kertoo kompastuneensa vessanpolulla. :))) - 3 + 3
E.A kirjoitti:
"Kyllä maailma osaa olla myös kaunis!"
Tuohon on yhdyttävä, ehdottomasti. Aina joskus itse kukin sortuu vaikkapa pessimismiin, mutta kun etsii hyvää, niin sitäpä löytyy. Monestakin suunnasta.
Tuon ohjelman olen taltioinut ja eilen katsoin kakkoselta talousohjelmaa. Tykästyin uudestaan varsinkin tähän ohjelman taloustietäjään. Mutta se siitä, sillä talouden madonluvut aiheuttavat yhtä suurta kinaa kuin uskominenkin. Tässä suhteessa on ainoa järkevä tie hieman kallistua vasemmalle...klups ja taas A-mummu kohta kertoo kompastuneensa vessanpolulla. :)))Kompastumisesta puheen ollen..Sinäkös itsekin suhteellisen kypsänä keskustelukaverina, R... kompastuit ja Kimpaannuit täällä - vanhan lipastoni kirpputavaramyynti-keskustelun yhteydessä. Että ihan noita akaksi nimittelemään ja suun kaikki ketjusassi tukkimaan 3 3: lta. - Kukas itse on monilla nimmareilla liikekannalla. Ole vaan rauhassa.
Sitä paitsi leikillään viestini oli kirjoitettu suoraan Alille: 1700 -lipastoni suojelijaksi ja kannattelijaksi markkinapaikalla, mutta sinun ekonomis-egoasi se loukkasi vissiin kaukaa sivusta - anteeksi vaan, uskoitko tosiaan, että olin tarkoittanut sinua lipaston suojelijaksi. heh johan nyt jotain.
Hei A-Rapu, Arantes ja kaikki toisetkin kirjoittajat. Oli mukava nähdä Rapu sinut pitkästä...viimeksi olinkin käynyt vajaa vuosi sitten Vanhalla. Tänään ajattelin taas mutta illalla sen taas näkee mitä touhuaa.
Olin niin yllättynyt Arantesin kirjoituksesta tanssi osiolla ennenkuin katsoin tarkemmin että kukas sitä on kirjoitellutkaan...
Kesä on mennyt taas nopeasti loppuillaan kun on, niinkuin aina, lyhyt kun on tää kesämme Suomessa.
Vaasankadun kirppari...olen pari kertaa käveleskellyt ja katsellut Vaasankadun menoa kirpputori päivinä. Myyjiä on ollut paljon ja tavaraa on esillä hieman huonosti kun harvalla on pöytiä tai rekkejä käytössä. Tavara on enimmäkseen vaatteita. Kalliossa on ollut myös palon kirppareita nurkkien tyhjennys päivinä. On niin muuttunut meno Helsigissä kaikinpuolin tänäkin aikana jonka olen asunut vähän yli neljäkymmentä vuotta.
Marraskuun lopulla menen jälleen Las Palmasiin ja tietoa ei ole vielä milloin palaan...hyvä ettei olekaan enää aikatauluja elämässäin.
Päivän jatkoja kaikille!- E.A
Kiva, kun tulit tännekin helssaamaan ja jos mahdollista, niin annapa kuulua itsestäsi sieltä talviparatiisistasikin.
Yst.terv.
Se utelias - Alkuperäinen Rapu
Tervehdys, sishill!
Oli minustakin kiva nähdä sinut siellä tanssilattialla yhtäkkiä pitkästä aikaa. Olen kyllä aina katsellut siellä käydessäni, josko sinäkin olisit, mutta parempi myöhäänkin ja niin edelleen!
Minäkin ajattelin mennä tänään, koska ensinnäkin, siellä laulaa viime vuoden tangokuningas, Heikki Koskelo ja toisekseen, tänään on "yrittäjien päivä" ja niinhän sitä myös sanotaan jossakin vanhassa viisaudessa että "yrittänyttä ei laiteta", mitä sitten mahtaakaan tarkoittaa? Sitten vielä minulla on kolmaskin syy sinne menoon tänään. Eräs "vanha heila" on yrittäjä ja nyt hän on taas "unohtanut" kiireidensä keskellä soitella minulle ja joskus käy sellainenkin "tuuri", että hän saattaa tulla sinne, tietään senkin koska minä siellä käyn, niin sitten kun me taas tapaamme, on kaikki hyvin!
Sää on ainakin ihana tänään, joten sekin kyllä houkuttelee lähtemään hieman ulos. Nähdään siellä, tule nyt vaan sinäkin sinne. Ensi viikon torstaina, muistaakseni, siellä on tämä uusi tangokuningas ja silloin täytyy taas mennä. Sitten minä olenkin seuraavalla viikolla taas Gbriellalla matkalla Ruotsiin, tiistailähdöllä, mutta kun paluu on torstaina, niin en jaksa kellariin sillä viikolla.
- E.A
Nyt pläjäys ennen kuin lähen helssaamaan naapureitamme. Edessä ehkä sienireissu.
http://yle.fi/uutiset/jari_korkki_takaisin_nokialle/6815137
Jari Korkki on minulle parempi kirjoittaja kuin tv:stä tuttu toimittaja.
PS. Tampereen sählingistä tunnelin suhteen kirjoitti myös Apunen. - Calvados
Kuumaa päivää! Partsilla on kuin olisi Dubaissa, vaikka ulkona ei varmaan helleraja ole ylittynyt. Yhdyn täysin Ravun mielipiteeseen, että kyllä maailma on kaunis, ihan täältä kotoakin katsottuna ulos. Vaikka olo on edelleen kuin osuuskaupan ja niin edelleen. Viimeinen antibioottipäivä onneksi menossa. Jospa siitä taas olo ennalleen palautuu vähitellen.
Kiva, kun Sishillkin kävi ketjussamme, nätti mekko sinulla tuossa kuvassa. - Zi Za
Hola, hupaisasti kavi tanaan, kun ravintoloitsija sanoi, etta kun hanelta joku viime yona rikkoi ison lasin ja ikkunafirmaakin vaivaa kauhea korruptio, niin poydassamme yksi hulivili vastasi, etta ikkunafirman taloudenhoitoon tarvitaan lapinakyvyytta. Kun naapuripoydatkin tajusivat jutun, niin lopulta koko ravintola rajahti nauruunremakkaan ja ravintolanpitaja tarjosi kaikille olutkierroksen.
- Calvados
Olipa hauska iltakevennys sinulta ZZ :-))
- E.A
Ihan vaan huomenta.
Elämä on mukavata, kun yksi ajanjakso päättyy, niin toinen alkaa. Joku voi käsittää nämä huomenet miten käsittää, mutta se on pitkälti kiinni se käsittäminen myös omista silmistä eli lukulaseista ja ehkäpä jopa käsityskyvystä.
Tänään kauppias lupaa muikkua tiskiltä. Sopuhintaan ja lupaa lisäksi, että on tuorretta, juuri verkosta nostettua. Kuinka kauppias voi noin luvata eilisessä mainoksessaan lehdessä ? Silloinhan hänen pitäisi tietää, että kalastaja on sen pystynyt pyytämään tänä aamuna. Ei ole luottamusta enää mihinkään, joten lähren ite kalaan. - Calvados
Aurinkoista alkuiltapäivää. E.A. on lähtenyt kalaan, koska ei luota kauppiaan ilmoitukseen että eilen olleen mainoksen mukaisesti olisi tänäänkin tuoretta muikkua tiskissä. On se kiva kun on kalavesi lähellä.
Menemme illalla käymään synttärikahveilla. Siinä poikkeus päivän rutiineihin.- E.A
Tuollainen synttärikahvi on mukava poikkeus päivän rutiineihin, eiks vaan. Minullakin tuli kiva poikkeus, kun käväisin kalareissun sijasta Norjasta saapuneen kirvesmiehen kanssa jutustelua.
Noista kalavesistä sen verran, että ei siinä enempiä tartte kuin vettä, missä kalat ui ja onki. Eiks siellä Hesassa oo vettä? :-))
PS. nyt vasta osasin kirjuuttaa minäkin tuon hymiön oikein, joten äläkää luattako neuvoihini. - Calvados
E.A kirjoitti:
Tuollainen synttärikahvi on mukava poikkeus päivän rutiineihin, eiks vaan. Minullakin tuli kiva poikkeus, kun käväisin kalareissun sijasta Norjasta saapuneen kirvesmiehen kanssa jutustelua.
Noista kalavesistä sen verran, että ei siinä enempiä tartte kuin vettä, missä kalat ui ja onki. Eiks siellä Hesassa oo vettä? :-))
PS. nyt vasta osasin kirjuuttaa minäkin tuon hymiön oikein, joten äläkää luattako neuvoihini.Kyllä meidän rannalla on harva se päivä onkijoita ja talvella jäällä pilkkijöitä:-)
- Alkuperäinen Rapu
Perjantai iltapäivää!
Kyllä tuoreet voissa paistetut muikut nyt maistuisi, mutta enpä viitsi tänään lähteä edes kauppaan kyselemään löytyisikö niitä. Piti keittää tänään pitkästä aikaa siskonmakkarakeittoa, mutta kun en viitsi sitäkään tänään tehdä, niin se on nyt minulla pizza-päivä. Nami, nami!
Tanssittua tuli eilen "hikipäässä" joten ei ihme jos nyt väsyttää. Auringossa olen lepäillyt partsillani, taitaa olla viimeisiä tänä kesänä nuo auringossa makailut. Nukahdin jopa siellä ja juuri kun olin unessa, soi puhelin ja kömmin ylös vastaamaan, niin joku lehdenmyyjä Oulusta! Vähän "näppäsi" ja sanoin aika tylysti että "ei kiitos" ja suljin "kylmästi" puhelimeni. Ajattelin, että nyt se ihminen siellä toisessa päässä toivottaa varmaan minulle "mukavaa viikonloppua", mutta ei noita aina jaksa, vaikka leipäänsähän hekin vain yrittävät tienata.
Nyt kyllä on nälkä, joten on mentävä tuonne alas ja uuni kuumaksi, sekä kyllä minä salaatin laitan myöskin.- Calvados
Rapu, jos puhelimeeni tulee soitto, enkä tunne numeroa, en yksinkertaisesti vastaa siihen, koska ne ovat aina jonkun sortin kauppiaita. Jos tiedän odottaa soittoa esim lääkäriltä tiettynä päivänä, jonka olimme sopineet, silloin vastaan tietenkin. Labran soitot tunnistan Hgin 09-310-aluista.
Meillä on myös lankapuhelin ja siitä ei näe, millaisesta numerosta on tulossa, en vastaa, sillä meidän tuttumme eivät edes tiedä sen numeroa. Jos mieheni on kotona, hän vastaa siihen ja lähes joka ainoa kerta minua kysyy joku lehtikauppias. En ole silloin kotona, vaikka oikeasti olenkin. Olen kyllästynyt kuuntelemaan, miten hieno tarjous minulle on taas varattu, en tilaa kuitenkaan enkä lyö myöskään luuria korvaan koskaan, mutta jotkut eivät millään usko, etten tilaa ja jankkaavat loputtomiin.
Jos aussisukulaisemme soittaa lankaan, eikä siihen vastata, hän soittaa jomman kumman kännykkään. - Alkuperäinen Rapu
Calvados kirjoitti:
Rapu, jos puhelimeeni tulee soitto, enkä tunne numeroa, en yksinkertaisesti vastaa siihen, koska ne ovat aina jonkun sortin kauppiaita. Jos tiedän odottaa soittoa esim lääkäriltä tiettynä päivänä, jonka olimme sopineet, silloin vastaan tietenkin. Labran soitot tunnistan Hgin 09-310-aluista.
Meillä on myös lankapuhelin ja siitä ei näe, millaisesta numerosta on tulossa, en vastaa, sillä meidän tuttumme eivät edes tiedä sen numeroa. Jos mieheni on kotona, hän vastaa siihen ja lähes joka ainoa kerta minua kysyy joku lehtikauppias. En ole silloin kotona, vaikka oikeasti olenkin. Olen kyllästynyt kuuntelemaan, miten hieno tarjous minulle on taas varattu, en tilaa kuitenkaan enkä lyö myöskään luuria korvaan koskaan, mutta jotkut eivät millään usko, etten tilaa ja jankkaavat loputtomiin.
Jos aussisukulaisemme soittaa lankaan, eikä siihen vastata, hän soittaa jomman kumman kännykkään.Nyt on nälkä tyydytetty ja voi taas vain oleilla ilman mitään ihmeempää tänään.
Minä kyllä vastaan puhelimeeni, mutta sen olen kyllä melko hyvin oppinut, että kun sieltä rupeaa tulemaan sitä "litaniaa", että "olipa hyvä kun sain sinut "langanpäähän", ym. ym., niin sanon kyllä heti, että jos on kysymys lehtitilauksesta, niin sanon "en tilaa mitään, joten kiitos", ja lopetan, koska sieltä alkaa tulla sitä seli, seliä kuitenkin.
Minullakin on lankapuhelin, sekä alhaalla, että ylhäällä ja alakerran puhelimesta näkee soittajan numeron ja läheisten kohdalla näkyy myös etunimi ja vielä sana "vip"! Eipä siihen nykyisin juuri kukaan soita, mutta minä soitan näitä pidempiä puheluita sisaruksille ja hekin minulle, sekä virallisia puheluita hoitelen myös lankapuhelimella.
Täytyy nyt kokeilla tähän tätä E.A:n hymyily- hymiötä ja toivottelen sinulle Calvados mukavia illan synttärikahvitteluja. :-))))
- zip zap
Huomenta, eilen illalla kavimme hauvojen kanssa kirjastossa, oli muuten avattu aivan uusi e-kirjasto, keksiakin tarjottiin. Mina etsin espanjankielista Linnan Tuntematonta sotilasta, koska siita on olemassa uusi kaannos. Etsin ja etsin L:n kohdalta. Jouduin kysymaan herttaiselta virkailijalta, kun Linnan kirjaa ei loydy L:sta. Virkailija sanoi katsovansa koneelta ja sanoi, etta niita on kaksi kappaletta hyllyssa, mutta se ei ole L.ssa, vaan E:ssa. Kysyin, etta miten niin E:ssa, kun kirjailija Linna alkaa L:lla? Virkailija hymyili ja sanoi, etta alkaa alkaa, siii, mutta kun se on e-kirja, niin se on E:ssa. Mina ihmettelin, kun kirjastotoimi on mennyt tuollaiseksi, vaikka aina Malmilla pikkupoikana ostin salmiakit E-liikkeesta.
- hhriitus
Hei taas.
Täällä on taas kesä. Lämpöasteet kolmessakympissä. Hieno viikonloppu tulossa. Kirpparitoria koko kaupunginosan keskusta ensi sunnuntaina. Vien sinne tyttäreni pöydälle omiakin tavaroita.
Ompa teillä riesaa noista lehtimyyjistä. Mistä he saavat teidän puhelinnumerot?
Minä en anna puhelinnumeroani kuin tuttaville, eikä sitä näy missään puhelinluettelossa.
Olen torpedoinut sitäpaitsi kaikki puhelut, jotka alkavat tietyllä numerosarjalla. Lankapuhelimeni näytöllä näkyy heti soittajan numero. Kännykkääni ei tule koskaan mitään myyntipuheluita, sekään numero ei ole missään listoilla.- Calvados
Lankanumeromme tulee automaattisesti puhelinluetteloon, koska omistamme sen osakkeen, emmekä ole erikseen kieltäneet luetteloon laittoa. Kännykkänumeroita emme ole antaneet mihinkään luetteloon, taitavat sitäpaitsi olla maksullisia, jos laittaa. Meillä on puhelinpalvelu, josta saa kaikkien numerot selville, jollei numeroa ole julistettu salaiseksi. Sieltä lehtikauppiaat niitä selville ottavat. Sekä kaikenmaailman asiakasrekistereistä.
Kun meille tulee mainoksia, niin niissä mainitaan yleensä, mistä rekisteristä osoitteemme on otettu, näin mainostajat saavat syötettyä meille mainoksia kaikenlaisesta tavarasta, koska ovat osoitteellisia lähetyksiä. Meillä on ovessa ei mainoksia kiitos -kyltti, joten sekin asia on kierretty nimellä tuleviin lähetyksiin.
Miehelleni tulee paljon lehtiä ja niiden väleissä on paljon mainoksia eri firmoista. Monet lehdet tulevat vieläpä läpinäkyvässä muovikääreessä, etteivät mainokset putoa väleistä. Sekin on ovelaa markkinointia. Lehti hyötyy siitä, että sujuttaa tilaajalleen muiden firmojen mainoksia. Eivät ne sitä ilmaiseksi tekisi. - hhriitus
Calvados kirjoitti:
Lankanumeromme tulee automaattisesti puhelinluetteloon, koska omistamme sen osakkeen, emmekä ole erikseen kieltäneet luetteloon laittoa. Kännykkänumeroita emme ole antaneet mihinkään luetteloon, taitavat sitäpaitsi olla maksullisia, jos laittaa. Meillä on puhelinpalvelu, josta saa kaikkien numerot selville, jollei numeroa ole julistettu salaiseksi. Sieltä lehtikauppiaat niitä selville ottavat. Sekä kaikenmaailman asiakasrekistereistä.
Kun meille tulee mainoksia, niin niissä mainitaan yleensä, mistä rekisteristä osoitteemme on otettu, näin mainostajat saavat syötettyä meille mainoksia kaikenlaisesta tavarasta, koska ovat osoitteellisia lähetyksiä. Meillä on ovessa ei mainoksia kiitos -kyltti, joten sekin asia on kierretty nimellä tuleviin lähetyksiin.
Miehelleni tulee paljon lehtiä ja niiden väleissä on paljon mainoksia eri firmoista. Monet lehdet tulevat vieläpä läpinäkyvässä muovikääreessä, etteivät mainokset putoa väleistä. Sekin on ovelaa markkinointia. Lehti hyötyy siitä, että sujuttaa tilaajalleen muiden firmojen mainoksia. Eivät ne sitä ilmaiseksi tekisi.Niin, no täällä ei ole mitään puhelinosakkeita, niinkuin Suomessa. On kyllä puhelinluetteloita, mutta olen jo aikoja sitten estänyt laittamasta numeroani luetteloon, eikä sitä numeroa saa mistään tiedustelustakaan.
Ja jos täällä ilmoittautuu johonkin rekisteriin, niin niissä on aina kysymys, haluaako saada mainospostia. Jos olen joskus sellaiseen pistänyt nimeni, niin olen aina kieltänyt mainosten lähettämisen, esim. jos olen tilannut jostain jotain, niin ne ovat kysyneet, haluanko saada mainoksia heidän tuotteistaan, olen aina kieltänyt. Niihin hukkuisi muuten. E-postissa on usein mainoksia, mutta ne menee automaattisesti spammiin.
Minulle ei tule mitään aikakausi- eikä päivälehtiä. Jos joskus haluan lukea jotain, ostan sen kioskista.
Kerran viikossa tulee muovipussiin pakattuna lähiliikkeitten mainosposti jakelu postilaatikkoon, jos siinä ei ole kylttiä "ei mainoksia". Minun kieltokyltti on jotenkin irronnut postiluukuusta, enkä ole saanut siihen liimattua uutta lappua. No tuo yksi mainospläjäys on harmiton ja oikeastaan katsonkin ne läpi, sillä niissä voi olla jokin tarpeellinenkin tai no joo (mikä on tarpeellinen) jota voisi mennä katsomaan, ostaako vai ei. Kuten tällä viikolla oli edullinen silitysrauta, minkä kävin ostamassa.
- hhriitus
Kiva nähdä, että me Kolme ollaan samoihin aikoihin näppäimillä eri puolilla maalimata.
Yksi Hesassa, toinen Caracasissa, kolmas Hampurissa.
Mutta kieli on sama, paitsi Toiselta puuttuu ääääät.
No löytyikö se Linna sieltä Eeeestä?
En ole muuten lukenut sitä, koska en tykkää mistään sotakirjoista.
Tosin luin tässä äskettäin oikein jännän "terroristi" kirjan. Sydney Sheltonin Menneisyyden jäljet. Siitäkin taas viisastuin; en ollut aikaisemmin tutustunutkaan ETAn joukkoihin, enkä sisteristiluostarin nunnamaailmaan. Enkä Espanjan poliisiin.- E.A
"En ole muuten lukenut sitä, koska en tykkää mistään sotakirjoista."
Linnan kirja on sodanvastainen kirja. - hhriitus
E.A kirjoitti:
"En ole muuten lukenut sitä, koska en tykkää mistään sotakirjoista."
Linnan kirja on sodanvastainen kirja.No, tiedänhän toki, että tämä ko. kirja on sodanvastainen; olen nähnyt sen elokuvana, koska se kuuluu ns. suomalaiseen kulttuurin peruskiviin. Mutta lukeminen on jäänyt sikseen vaikka se onkin tuolla hyllyssä. Myös Linnan muut romaanit tai kirjat on jäänyt lukematta. Kamala kulttuuriaukko suomalaiselle ihmiselle. Mutta en ole lukenut Mein Kampfiakaan.
Mutta ei se mitään, minulla ei ole monia muitakaan suomalaisia ns. "must" objekteja omistuksessani, kuten esim Wirkkalan aaltomaljakkoa, kansallispukua, ruska-astiastoa, Marimekko kankaita, saunaa, juuriharjaa, mäntysuopaa, nokiakännyä, porontaljaa seinällä ym.
Järvisen puukko kyllä on laatikossa. Tai ei se enää ole Järvisen, olen sen ihan rehellisesti ostanut.
. - E.A
hhriitus kirjoitti:
No, tiedänhän toki, että tämä ko. kirja on sodanvastainen; olen nähnyt sen elokuvana, koska se kuuluu ns. suomalaiseen kulttuurin peruskiviin. Mutta lukeminen on jäänyt sikseen vaikka se onkin tuolla hyllyssä. Myös Linnan muut romaanit tai kirjat on jäänyt lukematta. Kamala kulttuuriaukko suomalaiselle ihmiselle. Mutta en ole lukenut Mein Kampfiakaan.
Mutta ei se mitään, minulla ei ole monia muitakaan suomalaisia ns. "must" objekteja omistuksessani, kuten esim Wirkkalan aaltomaljakkoa, kansallispukua, ruska-astiastoa, Marimekko kankaita, saunaa, juuriharjaa, mäntysuopaa, nokiakännyä, porontaljaa seinällä ym.
Järvisen puukko kyllä on laatikossa. Tai ei se enää ole Järvisen, olen sen ihan rehellisesti ostanut.
."Kamala kulttuuriaukko suomalaiselle ihmiselle. Mutta en ole lukenut Mein Kampfiakaan"
Hih. Enpä ole minäkään lukenut riviäkään Linnaa, tai no vähän sitä Täällä Pohjan.. jne. Vai ei Nokian kännykkääkään, hyi ja hih. Hyvä luettelo sinulla näistä "must" objekteista. Terva...äsh, sehän on ollutkin melkein kiellettyjen listoilla.
Järvisen puukko? Ai onks sellanenkii? Kauhavalainen oli ja on, mutta...Järvisen sukset oli joskus, mutta mä hiihdin Lampisilla. Eli siis siinäkään en tehnyt kulduuria. - hhriitus
E.A kirjoitti:
"Kamala kulttuuriaukko suomalaiselle ihmiselle. Mutta en ole lukenut Mein Kampfiakaan"
Hih. Enpä ole minäkään lukenut riviäkään Linnaa, tai no vähän sitä Täällä Pohjan.. jne. Vai ei Nokian kännykkääkään, hyi ja hih. Hyvä luettelo sinulla näistä "must" objekteista. Terva...äsh, sehän on ollutkin melkein kiellettyjen listoilla.
Järvisen puukko? Ai onks sellanenkii? Kauhavalainen oli ja on, mutta...Järvisen sukset oli joskus, mutta mä hiihdin Lampisilla. Eli siis siinäkään en tehnyt kulduuria."Ai onks sellanenkii?"
En oo varma onko Järvistä, mutta piti ihan mennä lukemaan puukonterästä sitä nimikirjoitusta ja siinähän lukikin "Iisakki Järvenpää" ja kahva on visakoivua. Se on vaan kesäterässä, pitäisi viedä terotettavaksi, mutta siihen pitäisi kai anoa aseenkantolupaa, on se sen verran kookas että ei sitä ihan kädessään viitsi kannella.
Ainakaan näkyvästi.
Ai, et ole sinäkään lukenut Linnaa, no voihan nenä. On meitä sitten ainakin kaksi.
Terva... onkohan noissa Sisukarkeissa tervaa?
Satumaa on muuten ulkosuomalaisten "kansallislaulu", eikä kukaan suomalainen uskalla tulla esittämään konserttia tai ainakaan poistumaan lavalta, jos ei ole vetäissyt yhteislauluna Satumaata. - Alkuperäinen Rapu
hhriitus kirjoitti:
"Ai onks sellanenkii?"
En oo varma onko Järvistä, mutta piti ihan mennä lukemaan puukonterästä sitä nimikirjoitusta ja siinähän lukikin "Iisakki Järvenpää" ja kahva on visakoivua. Se on vaan kesäterässä, pitäisi viedä terotettavaksi, mutta siihen pitäisi kai anoa aseenkantolupaa, on se sen verran kookas että ei sitä ihan kädessään viitsi kannella.
Ainakaan näkyvästi.
Ai, et ole sinäkään lukenut Linnaa, no voihan nenä. On meitä sitten ainakin kaksi.
Terva... onkohan noissa Sisukarkeissa tervaa?
Satumaa on muuten ulkosuomalaisten "kansallislaulu", eikä kukaan suomalainen uskalla tulla esittämään konserttia tai ainakaan poistumaan lavalta, jos ei ole vetäissyt yhteislauluna Satumaata.Tervehdys, hhriitus!
Linnaa on luettu. Tuntematon sotilas on moneenkertaan luettuna (muidenkin kuin minun lukemanani), tuolla kirjahyllyssä. Yhden lahjaksi saamani ison Aaltomaljakon rikoin sitä pestessäni, ja se harmitti minua niin, että pakkohan minun oli ostaa tilalle uusi samanlainen.
Marimekon tuotteista, enkä kankaistakaan, niistä minä en tykkää, ovat liian värikkäitä, näin "mustavalkoiselle" ihmiselle! Uuden juuriharjan ostin juuri kun pesin mattopyykkiä.
Omistin minä joskus kansallispuvunkin (nuorena), kun yritin harrastaa jonkun aikaa kansantansseja, mutta kyllä tavallinen tanssi sopii minulle paremmin. Siis sekin vain harrastuksena näillä minun "taidoillani"!
Joskus, kun meillä oli kesämökki, niin siellä oli sekä poron- että hirventaljat.
Mutta - Satumaan tahdissa minä sain eilen tanssia. Eräs minua montakertaa eilen hakenut pitkä herrasmies haki minut myös tuohon Satumaahan!
Nyt uutisia katsomaan, mitähän on taas tapahtunut maailmalla? - Z y Z
hhriitus kirjoitti:
"Ai onks sellanenkii?"
En oo varma onko Järvistä, mutta piti ihan mennä lukemaan puukonterästä sitä nimikirjoitusta ja siinähän lukikin "Iisakki Järvenpää" ja kahva on visakoivua. Se on vaan kesäterässä, pitäisi viedä terotettavaksi, mutta siihen pitäisi kai anoa aseenkantolupaa, on se sen verran kookas että ei sitä ihan kädessään viitsi kannella.
Ainakaan näkyvästi.
Ai, et ole sinäkään lukenut Linnaa, no voihan nenä. On meitä sitten ainakin kaksi.
Terva... onkohan noissa Sisukarkeissa tervaa?
Satumaa on muuten ulkosuomalaisten "kansallislaulu", eikä kukaan suomalainen uskalla tulla esittämään konserttia tai ainakaan poistumaan lavalta, jos ei ole vetäissyt yhteislauluna Satumaata.Lounaan jalkeen on hyva mainita, etta opittuani, etsin eilisiltana myos josko olisi loytynyt Laila Hirvisaaren "Hylattyja taloja, autioita pihoja", kun nain sen joskus myyntilistojen karjessa Akateemisessa vieraillessani. Kaunis virkailija tuli avustamaan jalleen ja katsoi koneelta; Ja han sanoi, etta hyllyssa on puolitoistametria Hylattyja taloja.
Mutta ajattelin nyt niin, etta jos olisin Suomi-Finlandiassa, niis ostaisin kirjani K-kaupasta, romaanikirjallisuuden R-kioskista ja teille tuntemattomat sotakirjalliset S-marketista, V-liittyvat Valintatalosta......... - hhriitus
Z y Z kirjoitti:
Lounaan jalkeen on hyva mainita, etta opittuani, etsin eilisiltana myos josko olisi loytynyt Laila Hirvisaaren "Hylattyja taloja, autioita pihoja", kun nain sen joskus myyntilistojen karjessa Akateemisessa vieraillessani. Kaunis virkailija tuli avustamaan jalleen ja katsoi koneelta; Ja han sanoi, etta hyllyssa on puolitoistametria Hylattyja taloja.
Mutta ajattelin nyt niin, etta jos olisin Suomi-Finlandiassa, niis ostaisin kirjani K-kaupasta, romaanikirjallisuuden R-kioskista ja teille tuntemattomat sotakirjalliset S-marketista, V-liittyvat Valintatalosta.........Mitähän nuo V-liittyvat ovat?
Voisitko tarkoittaa ehkä Villahousuja?
R-kioskistahan saa nykyään passinkin Suomessa. Ihmettelen, että miksi täällä passi pitää hakea konsulaatista. Tai nyt kun Suomen konsulaatti on säästösyistä lopettanut toimintansa täällä kaupungissa, niin konsulin virapelinä on Merimieskirkon suojiin, kylläkin eri sisäänkäytävän kanssa järjestetty erillinen, moninkertaisten lukkojen ja suojatoimien taakse, omaan yksikköönsä sisustettu asunto, jossa passianomuksen voi jättää ja sitten passin hakea.
Lailaa olen lukenut, silloin kun hänen sukunimensä oli Hietamies. Sonja sarjan esimerkiksi.
- E.A
Sitten pläjäys kulttuuria.
Onneksi huomenna tulee koripalloa. Suomalainen koripallo-ilme on pelaajilla ja kannatusjoukoissa iloinen. Ei seliselitellä, kuten jalkapallossa heikkoa menestystä. Jos Suomen jalkapallomaajoukkueen kokoonpano olisi 10 x eräs kuuluisa jamaikalainen regeemies, niin voitais ottaa maalivahti pois maalilta ja saatettas pärjätäkkii.
PS. pyydän anteeksi häiriötä jo etukäteen kaikilta niiltä, jotka eivät tiedä, mistä kirjuutan. - Alkuperäinen Rapu
Tämä vielä tänään.
Katselin tv:n ykköskanavalta juuri äsken taas ohjelman, ja siinä näytettiin toisenlainen Palermo, kuin tuolla ylempänä hehkuttamassani Teeman esittämässä Sisiliasta kertovassa ohjelmassa. Nyt täytyy sanoa, että kyllä maailma on myös ruma! - Calvados
Hauskoja juttuja taas olette suoltaneet tänne, E.A laittaisi maalivahdiksi Usain Boltin tai Bob Marleyn (tosin jo kuollut), ZZ ostaa kirjat K-, S-, E-, R-, ja V-kaupoista riippuen kirjan aiheesta, Riitulla on tylsäksi käytetty Iisakki Järvinen veitsilaatikossa, Ravulla on Tuntematon luettuna moneen kertaan, Aalto-vaasi sekä eilen tanssinut Satumaata sydämensä kyllyydestä pitkän herrasmiehen kanssa.
Tuntemattoman olen lukenut, samoin "Pohjantähteet", Marimekkoa minulla on vain meikkipussi, saatu lahjaksi, Aalto-vaaseja iso ja pieni, lahjaksi saatuja, puukkoja löytyy Lapin leukua ja Kauhavalaista, Nokia-kännyjä, Nokia-tv oli, sitä ennen Salora, Kaj Frankin Kilta-astioita, ovat nykyään Teema-nimisiä, Savonia ja Elegia -aterimet, Arctica-lautasia jne. Aallon juomalaseista en pidä, ovat liian pokeloita. Ulkomaisia astioita saa paljon halvemmalla, esim englantilaisia. Mistähän se johtuu? Kai heillä on varmaan samat tekokustannukset kuin meillä.- E.A
"Bob Marleyn (tosin jo kuollut)"
Ei se mitään, kuolleenakin vahvistaisi joukkuettamme.
Muuten, näin olen lopullisesti paljastanut kyldyyritietoni. Ei harmainta hajuakaa Marin mekosta esim. Nokiastakin puhelimen lisäksi olen kuullut Missiosta. Iisakki Järviseen en halua etes tutustuu, koska vaatii lupia.
PS iltapizzat juur valmistuneet ja toinen puoliaika alussaan, joten good night everybody - Calvados
E.A kirjoitti:
"Bob Marleyn (tosin jo kuollut)"
Ei se mitään, kuolleenakin vahvistaisi joukkuettamme.
Muuten, näin olen lopullisesti paljastanut kyldyyritietoni. Ei harmainta hajuakaa Marin mekosta esim. Nokiastakin puhelimen lisäksi olen kuullut Missiosta. Iisakki Järviseen en halua etes tutustuu, koska vaatii lupia.
PS iltapizzat juur valmistuneet ja toinen puoliaika alussaan, joten good night everybodyMinäkin pidän kovasti Bob Marleyn reggaesta, yhteen aikaan eräs hänen levynsä pyöri levylautasellani jatkuvasti.
- Ali Baba
Haloo alles, kaikki keskustelut on mulla talles!
Mielipaikassani Pärnussa on käyttämääni motellia vastapäätä suomalaisen puukkotehtaan Marttiinin tehdas. Marttiini on melkein yhtä tunnettu kuin Iisakki Järvenpää. Kyllä puukot on hienoja ja jokaisen suomalaisen täytyy ihan perinteen vuoksi olla selvillä puukoista käytti tai ei. Pakko tunnustaa että minulla on käyttöpuukkona Mora puukko. Billnäsin kirveet, Viialan viilat ja Forssan.... on kaikkien suomalaisten kansallisaarteita
Muuten ilmat on kuin lapsuuden kesät. Harmi, että on edes vakavasti tapetilla Aavikolle lähtö vaikka kohta saisi kokea ihanaa räntää, loskaa, kuormittain Pollen päällä lumimoskaa joka ei lopu koskaan paitsi keväällä.
Niinkuin Calvados on jo parveklkeellaan todennut niin siellä on vielä julmetun kuumaa. No ei se mitään, ilmastoinnit pelaa siellä.
Ovathan täältä jo ilmeisesti pois lentäneet kaikki sääksetkin paitsi se yksi mi9kä vielä Eestin pesällä kotkotti.- E.A
" Marttiini on melkein yhtä tunnettu kuin Iisakki Järvenpää. "
Meillä kyllä Roselli uusine hiiliteräksineen on keskeisen Suomen ykkönen. Kauhavalainenkin kalpenee. Jos taas Mora on kädessä, niin sitten se vertautuu vähän siihen, että Suomi muka saataisi nousuun Lego-palikoilla :-)
" Haloo alles, kaikki keskustelut on mulla talles! "
Ny mää hiljenen, sillä mitä onkin tullut kirjuutettua, se sitten voidaan vetää esiin. Onnex vaan aihetodisteita, ei etes valtakunnansyyttäjä pääse käsix. :-)
- Alkuperäinen Rapu
Huomenta kaikille kauniina lauantaiaamuna!
Harmittaa niin, niin..., vaikka turhaahan se on vikistä, kun "maito on jo kaatunut"!
Syy harmitukseen, en laittanut eilen sisään Kenoa, panos olisi ollut kaksi euroa ja "menetin" sitten noilla vakiriveilläni 400 euroa! Kummassakin rivissä olisi ollut 5-oikein ja sillä olisi saanut 200 euroa per rivi tuolla euron panoksella. Ei onnea rakkaudessa, eikä peleissä, en kyllä paljon "pelaa" kumpiakaan, mutta kun joskus "kokeilen", niin tyhjän saan ja "onni" menee aina ohi!
Mutta - ei maha mittään! Nyt on lähdettävä Malmille pyöräilemään, mutta Kenoa tuskin kannattaa tänään laittaa? tuskin samat rivit taas voittaisivat ja uusia en kokeile!- hhriitus
Tervehdys kaikille.
tuo on kyllä suututtavaa, että noinkin iso voitto meni sivu suun.
Onneksi ei kuitenkaan ihan miljoona ollut kyseessä, jos siitä on lohtua.
Silloin kun minäkin lottosin lähes joka viikonloppu, aina samoilla numeroilla, unohdin joskus lotota. Silloin en uskaltanut tarkistaa ollenkaan, olisinko voittanut jotain. Sillä olin varma, että juuri silloin kun en vienyt kuponkia, olisin voittanut miljoonan.
Minulla ei kertakaikkiaan ole onnea peleissä. Miehistä en osaa sanoa; riippuu ihan siitä, mitä pitää Onnena... rikkaaksi en ainakaan ole tullut. - Alkuperäinen Rapu
hhriitus kirjoitti:
Tervehdys kaikille.
tuo on kyllä suututtavaa, että noinkin iso voitto meni sivu suun.
Onneksi ei kuitenkaan ihan miljoona ollut kyseessä, jos siitä on lohtua.
Silloin kun minäkin lottosin lähes joka viikonloppu, aina samoilla numeroilla, unohdin joskus lotota. Silloin en uskaltanut tarkistaa ollenkaan, olisinko voittanut jotain. Sillä olin varma, että juuri silloin kun en vienyt kuponkia, olisin voittanut miljoonan.
Minulla ei kertakaikkiaan ole onnea peleissä. Miehistä en osaa sanoa; riippuu ihan siitä, mitä pitää Onnena... rikkaaksi en ainakaan ole tullut.Tämä on jo toinen kerta, kun Kenossa menee oman "huonontuurini" takia tuo isompi voitto ohitseni. Tätä edellisellä kerralla tosin vain 200 jäi saamatta.
Ei minulla ole peleissä mitään tuuria, enkä usein pelaakaan, mutta nyt on iso lottopotti jaossa, niin laitoin kaksi riviä sitäkin ja toinen on minun vakiorivi ja toisen laitoin "alkulukujen" perusteella. Luen yhtä kirjaa ja siinä puhuttiin alkuluvuista ja minä sain idean!
Mitä tulee miehiin, niin minä pidän Onnena sitä "Ikuista Rakkautta", mutta sehän on harhaa vaan, ja sen minä olen saanut kokea, joten enpä juuri sitäkään ole enää pahemmin hakenut! En ole minäkään hakenut koskaan mitään rikkautta rahan suhteen, mutta kunhan tulee toimeen.
- Calvados
Heissan kaikille! Aurinko paistaa leppeästi ja on lähes tyyntä.
Tänään oli HS:ssa, että Iisakki Järvenpään puukot on vaihtanut omistajaa, mutta osakekannan omistajat ovat kolme yrittäjää Etelä-Pohjanmaalta, eli puukot jäävät Suomeen toisin kuin Artek, joka myytiin Sveitsiin. Kuuluisin Järvenpää-puukon omistaja oli kuulemma J.F. Kennedy, joka piti puukkoa työpöydällään valkoisessa talossa.
Harmittaa tuo Ravun 400 euroa, kun meni ohi suun. En ole ikinä kenonnut, sillä voittaa kuulemma helpommin pikkuvoittoja kuin lottoamalla.- Alkuperäinen Rapu
Kenossa minäkin saan, jos saan, jotain voittoja. Aika monta kertaa olen saanut yhdeksän euroa, euron panoksella tai jopa 18 euroa, kun on ollut molemmilla riveillä tuo voitto, niin kuin eilen olisi ollut ja vieläpä se täysi potti! Lotossa en kyllä voita mitään!
- E.A
Tilannetiedoitus alakulttuurin lehtereiltä
Eli Ruotsi-Suomi yleisurheilu saa tänään tämän vuoden sinetttinsä ja Suomi pelaa Venäjää vastaan koriksessa. Ja tähän kun lisää ulkona paistavan auringon, niin avot.
Eilen opin jotain. Windows kaheksikko kait on ensimmäinen (en tiedä onko) käyttöjärjestelmä ...hetkinen, en nyt muista niitä termejä, joten hiljennyn enemmistä selittelyistä. Oli kuitenkin mukava seurata poitsun uuden tietsika-masinan ja hänen puhelimensa keskinäistä synkkaamista.
Mitähän muuta? No en tuo Facessa kavereitten kanssa olleita pohdintoja tänne kuin otsikkojen kautta. Mm. mehiläisten ongelmat Amerikoissa ovat auenneet hieman lisää tutkijoiden toimesta. Siitä Uuden Suomen nettipuheenvuorossa. Hesari on saanut uuden päätoimittajan ja ... pohtivat Hesaria eilen Pressiklubissa. Joku sanoi, ette edelleen odotellaan lehden keskittyvän enempi analyysiin kuin sellaisiin julkaisuihin, jotka ovat jo ennen ilmestymistään tiedossa.
Siinä pläjäykseni ja nyt akuja ruokkimaan.- a mummu
Terveiset taas täältä rantakalliolta. Ilma on kuin morsian. Harmi vain että pitää lähteä kohta polkemaan kohti rintamaita. On tuolla perheen työläisellä heti aamulla joku palaveri. Aika usein lähdemme täältä maanantaiaamuna, mutta nyt ei voi sitä tehdä.
Aika monta asiaa olette taas kerinneet repostella. Harmi, että Rapuselta meni voitto sivu suun. Toivottavasti tärppää pian uudelleen. Minä en ole koskaan kenonnut, enkä juuri pelannut mitään muutakaan. En edes tiedä mitä pelejä on olemassa. Töissä ollessani olin 10v:n ajan mukana kimppalotossa, josta pari kertaa tuli pieni voitto. Siinä minun kokemukseni pelaamisesta. Siippa kyllä lottoaa muutaman kerran vuodessa, mutta eipä monta euroa niistäkään ole herunut.
Suomi-design'ia meilläkin on aika vähän. Pakolliset Aalto-vaasit olen saanut lahjaksi, Savonioita saimme myös lahjaksi ja niitä itse täydentäneet, Arabiaa on astioina, ja Marin mekkoa sisustustekstiileinä jonkin verran. Vaatteita en minäkään Marista ole löytänyt kuin pari puseroa
Tykkään kyllä uusista kankaistaan, vanhoista siedän vain Unikkoa, päälleni en kuitenkaan niitäkään laita, mustan ystävä kun minäkin olen. Jokapoika ja raidat suorastaan kammottavat, niinkuin kaikki muukin retro. Tuovat mieleen ankeat ajat ja tietyn poliittisen tuputuksen. Vaan nythän retro on nuorten keskuudessa kovin suosittua. En vain jaksa ymmärtää miksi. No, nykynuoret eivät ole eläneet s i t ä aikaa.
Mutta Fiskarsin halkaisukirves on paras kaikesta. On nautinto kuulla se losahdus, kun terä uppoaa puuhun ja pölli halkeaa. Klapien teko on terapeuttista ja lisäksi vielä hyödyllistä hommaa.
Nyt tämä eukko lähtee pakkaamaan kamppeet ja tyhjentämään jääkaapista mukaan otettavat. Ensi viikonloppuna emme tänne tule, koska vietämme lauantaina pojantytön 9v-synttäreitä. Kauhistuttaa tämä ajan kulu. Vastahan tyttöä pitelin vauvana sylissäni! Nyt en enää jaksa nostaa. Onneksi itse kömpii vielä syliini istumaan. Ei ehkä sitäkään enää kovin kauan.
Rauhallista pyhän viettoa! - E.A

Rauhallista pyhän viettoa!Heräs mielenkiinto
"Jokapoika ja raidat suorastaan kammottavat, niinkuin kaikki muukin retro. Tuovat mieleen ankeat ajat ja tietyn poliittisen tuputuksen. Vaan nythän retro on nuorten keskuudessa kovin suosittua. En vain jaksa ymmärtää miksi. No, nykynuoret eivät ole eläneet s i t ä aikaa."
Selitäs vähän tarkemmin, ku ehdit. Mitä poliittista tuputusta? Eikös Marin kankaat olleet (ovat?) kestäviä, värit pysyvät. Lasten tasaraitapaidat joskus silloin. Mää en snaijjannut sun pointtii. - a mummu
E.A kirjoitti:
Heräs mielenkiinto
"Jokapoika ja raidat suorastaan kammottavat, niinkuin kaikki muukin retro. Tuovat mieleen ankeat ajat ja tietyn poliittisen tuputuksen. Vaan nythän retro on nuorten keskuudessa kovin suosittua. En vain jaksa ymmärtää miksi. No, nykynuoret eivät ole eläneet s i t ä aikaa."
Selitäs vähän tarkemmin, ku ehdit. Mitä poliittista tuputusta? Eikös Marin kankaat olleet (ovat?) kestäviä, värit pysyvät. Lasten tasaraitapaidat joskus silloin. Mää en snaijjannut sun pointtii.EA, se oli sitä aikaa, suomettumista - vai miksi sitä nyt jälkeenpäin sitten on ruvettukin nimittämään - teinikunnissa, opiskelijapiireissä, kulttuuriympyröissä, mediassa, poliittisissa piiireissä yleensäkin, jne. No, monihan sai tietysti siinä yhteydessä ansiotonta arvonnousua, etenkin kulttuuri- ja taidepiireissä, miksei politiikassakin. Ja aika usein noissa piireissä nähtiin raitoja, silloin kyllä enempi "alan miesten" kuin naisten päällä.
Näen vieläkin silmissäni erään, tuona aikana suuren nousuun kiitäneen lauluyhtyeen, joka usein esiintyi mm. koulussani sen takia, että eräs laulajista kävi sitä koulua. Ja joka herran kerta, kun he esiintyivät, yhdellä oli päällään jokapoika. Eikä yhtyeen poliittisesta sanomasta voinut erehtyä. Myös yliopistolla kurssikavereinani oli pari yliopistopolitiikan aktiivia, ja jokapoika oli silloin todella poikaa. Ja voi sitä pärmennystä, minkä he pitivät kun vaalit olivat käynnissä! Olen aina ollut kiltti ja noudattanut viisaampieni neuvoja, mutta silloin en.
Noilta ajoilta siis on peräsin minun raitakammoni. Minun päässäni em. vaatteet yhdistyvät silloiseen ankeaan yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Luultavastikaan Nurmesniemi (tai Marimekkokaan) ei tarkoittanut paitoja poliittiseksi tuputukseksi- tai mistäs minä tiedän - mutta niin siinä vain kävi, ainakin minun silmissäni.
Jos joku noita raitoja pitää - ja moni pitääkin juuri hyvän laadun takia - niin ne ovat hänen valintansa. Itse vain en niitä päälleni pistä. En tiedä, onko ihmisillä yleensä vastaavia esinekammoja tai muuten vain jostain tavarasta niin negatiivisia mielleyhtymiä, että noita esineitä ei halua nähdäkään. Minulla on tuollaisia esineitä muitakin, mutta ne liittyvät ihan muihin kokemiini asioihin.
Kun kirjoitin, että retroa hypettävät nykynuoret eivät ole eläneet s i t ä aikaa, niin tarkoitin juuri sitä.
Kaikille hyvää alkanutta viikkoa! - E.A
a mummu kirjoitti:
EA, se oli sitä aikaa, suomettumista - vai miksi sitä nyt jälkeenpäin sitten on ruvettukin nimittämään - teinikunnissa, opiskelijapiireissä, kulttuuriympyröissä, mediassa, poliittisissa piiireissä yleensäkin, jne. No, monihan sai tietysti siinä yhteydessä ansiotonta arvonnousua, etenkin kulttuuri- ja taidepiireissä, miksei politiikassakin. Ja aika usein noissa piireissä nähtiin raitoja, silloin kyllä enempi "alan miesten" kuin naisten päällä.

Kaikille hyvää alkanutta viikkoa!Jos jotain raitoja olen välttänyt, niin
liituraitoja.
Jos jotain asustetta olen välttänyt, niin
pukua.
Syy. Pääsääntöisesti oikeistolaista hapatusta ja kaavoihin jähmettymistä. Jo pelkkä puku joillekin on mieltymys siitä, että pukeutuu muka korrektisti. Pelkkää pyhäinjäännöstä. Liki kaikki maailman johtajat pukeutuvat "korrektisti" ja herää kysymys, onko korrekti vaatetus vastaus ongelmiin.
Asiasta toiseen tältä sektorilla. Odotan mielenkiinnolla päätöstä EU:sta, jonka johtavia voimia ovat oikeistokonservatiivit. Ja se päätös tehdään ennen seuraavia EU- vaaleja ja koskee...
http://fifi.voima.fi/artikkeli/2013/syyskuu/omistukset-piiloon
Nythän on niin, että voima.fi mielletään kait sitten nykyajan marimekkoväkeen. On se niin väärin, että mekkokansa raitoineen nostaa asioita esiin eli kapuloita konservatiivien rattaisiin.
Retroa hypettävät nykynuoret ovat aivan eri planeetalta kuin 1970- luvun nuoret, oli sitten kyseessä vaikka kangistuneet holkerilaiset tai punasilmäkuorolaiset. Kaikki koti, uskonto ja isänmaa hypetys on juuri tuolta pysähtyneisyyden suunnalta. Ja tässä tarkoitan vain konservatiiveja.
Ugh, olen sytyttänyt rauhanpiipun, äsh.:-) - a mummu
E.A kirjoitti:
Jos jotain raitoja olen välttänyt, niin

Ugh, olen sytyttänyt rauhanpiipun, äsh.:-)Paappa sen piippus päälle kansi, ettei sammu sateessa:-))
Kyllä se liituraitakin omassa tilassaan on ihan omiaan, samoin puku. Tavallinen ihminenhän aika harvoin joutuu/pääsee sellaiseen paikkaan, mutta ainakin minulle tulee tapahtuman tuntu jo siitä, että pukeudun eri tavalla kuin arkena. Mitä tolkkua ois lähtee suoraan hellan äärestä verkkareissa ja kulahtaneessa t-paidassa oopperaan, tai vaikkapa vain kyläreissulle? Sekös tekee ihmisestä oikeistojämähtäneen, jos pukeutuu oman mieltymyksensä mukaan, omasta mielestään korrektisti. Pukeutuuhan "edistyksellinenkin" just niin kuin parhaaksi katsoo.
Mitähän pahaa on kodissa, uskonnossa ja isänmaassa? No, uskonnon kyllä arvaan, mutta että kotikin edustaísi pysähtyneisyyttä. Jos niin on, niin sitten olen mielelläni pysähtynyt. Hämäläinen ei taida koskaan oikein vauhtiin päästäkään!
Minä en pistä hanttiin, että asioita selvitetään ja avataan. Päinvastoin. Kun muistelen tuota raita-aikaa, niin silloinkin yritettiin avata, mutta sepä torpattiin voimaperäisen taustan tuella ja uhkailuilla.
Määkin, vaikka en koskaan yhtä henkosta ole tupakistakaan vetäissyt, voin tehdä nyt poikkeuksen ja hönkäistä rauhanpiipusta savuja väärään kurkkuun:-D
Hihhih, jos jonain viikonloppuna kylällä käydessäsi näet eukon, jolla pikkumusta ja 12cm:n korot, ynnä juhlameikki, niin se olenvain minä pukeutuneena mökkihöperön viikonlopun kohokohtaan: kaupassa käyntiin. - Alkuperäinen Rapu
a mummu kirjoitti:
Paappa sen piippus päälle kansi, ettei sammu sateessa:-))
Kyllä se liituraitakin omassa tilassaan on ihan omiaan, samoin puku. Tavallinen ihminenhän aika harvoin joutuu/pääsee sellaiseen paikkaan, mutta ainakin minulle tulee tapahtuman tuntu jo siitä, että pukeudun eri tavalla kuin arkena. Mitä tolkkua ois lähtee suoraan hellan äärestä verkkareissa ja kulahtaneessa t-paidassa oopperaan, tai vaikkapa vain kyläreissulle? Sekös tekee ihmisestä oikeistojämähtäneen, jos pukeutuu oman mieltymyksensä mukaan, omasta mielestään korrektisti. Pukeutuuhan "edistyksellinenkin" just niin kuin parhaaksi katsoo.
Mitähän pahaa on kodissa, uskonnossa ja isänmaassa? No, uskonnon kyllä arvaan, mutta että kotikin edustaísi pysähtyneisyyttä. Jos niin on, niin sitten olen mielelläni pysähtynyt. Hämäläinen ei taida koskaan oikein vauhtiin päästäkään!
Minä en pistä hanttiin, että asioita selvitetään ja avataan. Päinvastoin. Kun muistelen tuota raita-aikaa, niin silloinkin yritettiin avata, mutta sepä torpattiin voimaperäisen taustan tuella ja uhkailuilla.
Määkin, vaikka en koskaan yhtä henkosta ole tupakistakaan vetäissyt, voin tehdä nyt poikkeuksen ja hönkäistä rauhanpiipusta savuja väärään kurkkuun:-D
Hihhih, jos jonain viikonloppuna kylällä käydessäsi näet eukon, jolla pikkumusta ja 12cm:n korot, ynnä juhlameikki, niin se olenvain minä pukeutuneena mökkihöperön viikonlopun kohokohtaan: kaupassa käyntiin.Tervehdys!
a mummu, tuo viimeinen kappale kirjoituksessasi oli niin hauska, että nauroin oikein "tirskuen"!
Minulla vain nuo seitsemän sentin korot, mutta muuten "suurinpiirtein" voin sanoa, että "samma här"!
"Pukumiehet" jostakin kumman syystä hakeutuvat minun seuraani, mutta ovat kuitenkin urheilullisia kaikki ja osaavat kyllä pukeutua tilanteen mukaan.
Kun minä lähden vaikka joskus oopperaan, niin aivan varmasti pukeudun vähän toisella tavalla kuin esimerkiksi "kellariin", mutta sinnekin pukeudun "toisella tavalla" kuin useimmat toiset ja saan kyllä siitä kuullakin siellä, miehiltä yleensä, mutta en koskaan kuitenkaan moitteita.
Viime torstaina seuraani siellä hakeutui minusta paljon nuorempi, kaunis tumma nainen. Hänellä oli musta mekko ja kaunis kampaus, sekä meikki ja huomasimme, että meitä tansitti samat miehet molempia. Sitten yksi mies sanoi meille, että te erotutte täällä kyllä kaikista toisista, aivan omaksi kaksikoksi. Sitten hän sanoi, että jos hän kuvailisi meitä "jääkiekkotermillä", niin me olisimme joku...en kuullut, mikä me olisimme, kun musiikki soi niin kovaa, mutta ei se mitään huonoa ollut!
Eli - minä tykkään pukeutua, meninpä sitten vaikka vain lapsille kylään ja meikkaan arkiselle kauppareissullekin melkein kuin a mummu, "juhlameikki" päälle vaan ja baanalle. Ilman mitään sen kummempia miettimisiä, että joku "pahoittaa" mielensä, vaan päinvastoin! Ilo on katsella ihmisiä, jotka huolehtivat itsestään, jos siihen ei ole mitään esteitä olemassa, jos on, niin sen kyllä ymmärrän hyvin! - E.A
a mummu kirjoitti:
Paappa sen piippus päälle kansi, ettei sammu sateessa:-))
Kyllä se liituraitakin omassa tilassaan on ihan omiaan, samoin puku. Tavallinen ihminenhän aika harvoin joutuu/pääsee sellaiseen paikkaan, mutta ainakin minulle tulee tapahtuman tuntu jo siitä, että pukeudun eri tavalla kuin arkena. Mitä tolkkua ois lähtee suoraan hellan äärestä verkkareissa ja kulahtaneessa t-paidassa oopperaan, tai vaikkapa vain kyläreissulle? Sekös tekee ihmisestä oikeistojämähtäneen, jos pukeutuu oman mieltymyksensä mukaan, omasta mielestään korrektisti. Pukeutuuhan "edistyksellinenkin" just niin kuin parhaaksi katsoo.
Mitähän pahaa on kodissa, uskonnossa ja isänmaassa? No, uskonnon kyllä arvaan, mutta että kotikin edustaísi pysähtyneisyyttä. Jos niin on, niin sitten olen mielelläni pysähtynyt. Hämäläinen ei taida koskaan oikein vauhtiin päästäkään!
Minä en pistä hanttiin, että asioita selvitetään ja avataan. Päinvastoin. Kun muistelen tuota raita-aikaa, niin silloinkin yritettiin avata, mutta sepä torpattiin voimaperäisen taustan tuella ja uhkailuilla.
Määkin, vaikka en koskaan yhtä henkosta ole tupakistakaan vetäissyt, voin tehdä nyt poikkeuksen ja hönkäistä rauhanpiipusta savuja väärään kurkkuun:-D
Hihhih, jos jonain viikonloppuna kylällä käydessäsi näet eukon, jolla pikkumusta ja 12cm:n korot, ynnä juhlameikki, niin se olenvain minä pukeutuneena mökkihöperön viikonlopun kohokohtaan: kaupassa käyntiin." Mitähän pahaa on kodissa, uskonnossa ja isänmaassa "
No pahaa ja pahaa. Eihän kuoseissa mitään pahaa, kunhan eivät sorru. Eli pidetään kulisseja vaan pystyssä, nin maailma senkun pelastuu.
Nykyisin koti merkitsee monelle muutakin kuin vuosikymmeniä toitotettua omistusasuntoa, missä kasvatetaan lapset kuriin. Koti kuulemma on se paikka, missä saa suomalainen ainutlaatuista kasvatusta (ja pisakoulussa jatkuu), missä telotaan kumppani kirveellä ja perään ammutaan lapset. Jne. Ei siinä mitään. Kodilla on liiaksi asti merkityskuormitusta. Asumus on minulle läheisempi käsite ja pitää sisällään myös laatumatkailuvaunun ja osoitteena postrest.
Uskonto on valtion ja kirkon sopimus ainoasta oikeasta jumalasta. Piste. Eikä siinäkään mitään pahaa ole. Sopikoot, aamen.
Isänmaa on varsin nuori käsitys paikasta, joka sai rajat. Eli liittyy valtioiden kehitykseen. Ei siinäkään mitään pahaa ole, mutta rautaa on jo kannettu rajoille tarpeeksi.
Nyt tää ukko laittaa piippuun kannen, hih.
PS. puvun ja keittiöasun väliin mahtuu huomattava määrä erilaisia siistejä asusteita, mutta villatakkikin on/oli liikaa eduskunnan istunnossa. Kyllä näytelmissä voi villatakissakin näytellä ihan hyvää komiikkaa. Komiikan huippu kuitenkin on puhua läpiä päähän puku päällä. No oopperaan nyt ei sovi sentään käärityissä hihansuissa, mutta parjattuun alikulttuuriin voipi. Jippii ja suomalainen koripallo.
"Hihhih, jos jonain viikonloppuna kylällä käydessäsi näet eukon, jolla pikkumusta ja 12cm:n korot, ynnä juhlameikki, niin se olenvain minä pukeutuneena mökkihöperön viikonlopun kohokohtaan: kaupassa käyntiin."
Hih, arvaa, enkö ole tarkkana, sillä tuossahan on tyyliä ja ei kait siinä mitään, ettei voi pukeutua omaksi ilokseen, mutta kun vieläkin on niitä oikeita pukupakkojakin. - a mummu
E.A kirjoitti:
" Mitähän pahaa on kodissa, uskonnossa ja isänmaassa "
No pahaa ja pahaa. Eihän kuoseissa mitään pahaa, kunhan eivät sorru. Eli pidetään kulisseja vaan pystyssä, nin maailma senkun pelastuu.
Nykyisin koti merkitsee monelle muutakin kuin vuosikymmeniä toitotettua omistusasuntoa, missä kasvatetaan lapset kuriin. Koti kuulemma on se paikka, missä saa suomalainen ainutlaatuista kasvatusta (ja pisakoulussa jatkuu), missä telotaan kumppani kirveellä ja perään ammutaan lapset. Jne. Ei siinä mitään. Kodilla on liiaksi asti merkityskuormitusta. Asumus on minulle läheisempi käsite ja pitää sisällään myös laatumatkailuvaunun ja osoitteena postrest.
Uskonto on valtion ja kirkon sopimus ainoasta oikeasta jumalasta. Piste. Eikä siinäkään mitään pahaa ole. Sopikoot, aamen.
Isänmaa on varsin nuori käsitys paikasta, joka sai rajat. Eli liittyy valtioiden kehitykseen. Ei siinäkään mitään pahaa ole, mutta rautaa on jo kannettu rajoille tarpeeksi.
Nyt tää ukko laittaa piippuun kannen, hih.
PS. puvun ja keittiöasun väliin mahtuu huomattava määrä erilaisia siistejä asusteita, mutta villatakkikin on/oli liikaa eduskunnan istunnossa. Kyllä näytelmissä voi villatakissakin näytellä ihan hyvää komiikkaa. Komiikan huippu kuitenkin on puhua läpiä päähän puku päällä. No oopperaan nyt ei sovi sentään käärityissä hihansuissa, mutta parjattuun alikulttuuriin voipi. Jippii ja suomalainen koripallo.
"Hihhih, jos jonain viikonloppuna kylällä käydessäsi näet eukon, jolla pikkumusta ja 12cm:n korot, ynnä juhlameikki, niin se olenvain minä pukeutuneena mökkihöperön viikonlopun kohokohtaan: kaupassa käyntiin."
Hih, arvaa, enkö ole tarkkana, sillä tuossahan on tyyliä ja ei kait siinä mitään, ettei voi pukeutua omaksi ilokseen, mutta kun vieläkin on niitä oikeita pukupakkojakin.Kyllä minulle koti on koti, isolla koolla. Ja luulen, että en ole ihan ainut lajissani, oli koti sitten oma tai vuokrakämppä.
Ei kai omistusasunto ole mikään synti sekään. Olihan aika, esim. juuri silloin kun oma perheeni olisi tarvinnut isompaa asuntoa, että lapselliselle ei löytynyt vuokrakämppää. Ennenvanhaanhan, muuten, juuri omistettiin, ei ollut kuin pieniä tai vähän vielä pienempiä "omakotitaloja". Mieshän ei ollut mies, ellei pykännyt perheelleen mökkiä ja pientä maatilkkua. Omassa syntymäkylässänikin oli lähes kaikilla oma mökki. Oli siellä yksi isompi talo, missä kahdessa kerroksessa oli kuusi vuokrakämppää, mutta siinä se sitten olikin. Kylän surkein juoppokin asui omistamassaan mörskässä. Samoin kylän köyhin perhe eli omassa talossaan pientä peltotilkkua viljellen, mutta kyläläiset veivät heille ruokaa ja lapsille vaatteita.
Ja ainahan on kotioloissaKIN esiintynyt väkivaltaa, sortoa ja "väärää" kasvatusta, mutta nykyään kaikesta - negatiivisesta eritoten - saadaan vain niin pajon aiempia aikoja enemmän tietoa, kun on tämä kaikkivaltias media, joka isoveljen lailla valvoo ja kyttää uutisia, joista saattaisi netota.
Joo, uskonto onkin ihan eri asia kuin usko. Kun koulussa opetetaan uskontoa, luullaan, että siellä opetetaan uskoa, ja sitä kauhistellaan; kuuluu nykyään asiaan.
Isänmaakin on minulle yksi hienoimmista asioista. Oli aika, taisi just liittyä tuohon halvatun suomettumiseen, kun sotaa käyneille tylysti sanottiin, että mitäs menitte sinne. Eräs kovin ihannoitu pressammekin matkusti virkakautensa aluksi Etelä-Amerikkaan juhlimaan jotain sikäläistä presidenttiä, kun täällä olisi samaan aikaan ollut paikka sotaveteraanijuhlallisuuksissa.
Hiisi, kun tuo rauhanpiipun savu käy kurkkuun. Pitääpä lähteä turauttamaan kahveet, että köhiminen helpottaisi. Ei, niin jämähtänyt en ole, että ryystäisin kahvin tassilta sokeripalan läpi. En käytä sokeria, ja kahvitassitkin pitäisi kaivaa "parempien astioiden":-) hyllystä ihan erikseen, joten suomalaisdisainerin, Anu Pentikin jänismuki saa toimittaa asian.
Kohta kai sataa täälläkin; tupakat pois ja piiput piiloon!!! - hhriitus
a mummu kirjoitti:
EA, se oli sitä aikaa, suomettumista - vai miksi sitä nyt jälkeenpäin sitten on ruvettukin nimittämään - teinikunnissa, opiskelijapiireissä, kulttuuriympyröissä, mediassa, poliittisissa piiireissä yleensäkin, jne. No, monihan sai tietysti siinä yhteydessä ansiotonta arvonnousua, etenkin kulttuuri- ja taidepiireissä, miksei politiikassakin. Ja aika usein noissa piireissä nähtiin raitoja, silloin kyllä enempi "alan miesten" kuin naisten päällä.
Näen vieläkin silmissäni erään, tuona aikana suuren nousuun kiitäneen lauluyhtyeen, joka usein esiintyi mm. koulussani sen takia, että eräs laulajista kävi sitä koulua. Ja joka herran kerta, kun he esiintyivät, yhdellä oli päällään jokapoika. Eikä yhtyeen poliittisesta sanomasta voinut erehtyä. Myös yliopistolla kurssikavereinani oli pari yliopistopolitiikan aktiivia, ja jokapoika oli silloin todella poikaa. Ja voi sitä pärmennystä, minkä he pitivät kun vaalit olivat käynnissä! Olen aina ollut kiltti ja noudattanut viisaampieni neuvoja, mutta silloin en.
Noilta ajoilta siis on peräsin minun raitakammoni. Minun päässäni em. vaatteet yhdistyvät silloiseen ankeaan yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Luultavastikaan Nurmesniemi (tai Marimekkokaan) ei tarkoittanut paitoja poliittiseksi tuputukseksi- tai mistäs minä tiedän - mutta niin siinä vain kävi, ainakin minun silmissäni.
Jos joku noita raitoja pitää - ja moni pitääkin juuri hyvän laadun takia - niin ne ovat hänen valintansa. Itse vain en niitä päälleni pistä. En tiedä, onko ihmisillä yleensä vastaavia esinekammoja tai muuten vain jostain tavarasta niin negatiivisia mielleyhtymiä, että noita esineitä ei halua nähdäkään. Minulla on tuollaisia esineitä muitakin, mutta ne liittyvät ihan muihin kokemiini asioihin.
Kun kirjoitin, että retroa hypettävät nykynuoret eivät ole eläneet s i t ä aikaa, niin tarkoitin juuri sitä.
Kaikille hyvää alkanutta viikkoa!Heip hei.
Minulle tuo aika on mennyt jotenkin ohi, enkä ole huomannut mitään. Mitähän aikaa tarkemmin olet tarkoittanut, a-mummu? Olinko jo silloin täällä muualla?
Marimekolta minullakin oli raitayöpaita, jota pidin silloin kyllä muutenkin kesäasuna.
Ja millainen on tuo "jokapoika" paita, sellanen edestä napitettava pituussuuntaraitainenko? Samanlainen sinivalkoraitainen kuin täällä rannikon kalastajamiehillä, mm. mieskuorolla, jotka laulavant näitä pohjoissaksalaisia merilauluja. Heillä on myös punakirjava pikkuliina kaulan ympärillä ja päässä musta lippalätsä.
Marimekon paidat ovat kyllä "arvokkaita" mutta kieltämättä hyvälaatuisia, sietävät satoja pesukertoja. - E.A
a mummu kirjoitti:
Kyllä minulle koti on koti, isolla koolla. Ja luulen, että en ole ihan ainut lajissani, oli koti sitten oma tai vuokrakämppä.
Ei kai omistusasunto ole mikään synti sekään. Olihan aika, esim. juuri silloin kun oma perheeni olisi tarvinnut isompaa asuntoa, että lapselliselle ei löytynyt vuokrakämppää. Ennenvanhaanhan, muuten, juuri omistettiin, ei ollut kuin pieniä tai vähän vielä pienempiä "omakotitaloja". Mieshän ei ollut mies, ellei pykännyt perheelleen mökkiä ja pientä maatilkkua. Omassa syntymäkylässänikin oli lähes kaikilla oma mökki. Oli siellä yksi isompi talo, missä kahdessa kerroksessa oli kuusi vuokrakämppää, mutta siinä se sitten olikin. Kylän surkein juoppokin asui omistamassaan mörskässä. Samoin kylän köyhin perhe eli omassa talossaan pientä peltotilkkua viljellen, mutta kyläläiset veivät heille ruokaa ja lapsille vaatteita.
Ja ainahan on kotioloissaKIN esiintynyt väkivaltaa, sortoa ja "väärää" kasvatusta, mutta nykyään kaikesta - negatiivisesta eritoten - saadaan vain niin pajon aiempia aikoja enemmän tietoa, kun on tämä kaikkivaltias media, joka isoveljen lailla valvoo ja kyttää uutisia, joista saattaisi netota.
Joo, uskonto onkin ihan eri asia kuin usko. Kun koulussa opetetaan uskontoa, luullaan, että siellä opetetaan uskoa, ja sitä kauhistellaan; kuuluu nykyään asiaan.
Isänmaakin on minulle yksi hienoimmista asioista. Oli aika, taisi just liittyä tuohon halvatun suomettumiseen, kun sotaa käyneille tylysti sanottiin, että mitäs menitte sinne. Eräs kovin ihannoitu pressammekin matkusti virkakautensa aluksi Etelä-Amerikkaan juhlimaan jotain sikäläistä presidenttiä, kun täällä olisi samaan aikaan ollut paikka sotaveteraanijuhlallisuuksissa.
Hiisi, kun tuo rauhanpiipun savu käy kurkkuun. Pitääpä lähteä turauttamaan kahveet, että köhiminen helpottaisi. Ei, niin jämähtänyt en ole, että ryystäisin kahvin tassilta sokeripalan läpi. En käytä sokeria, ja kahvitassitkin pitäisi kaivaa "parempien astioiden":-) hyllystä ihan erikseen, joten suomalaisdisainerin, Anu Pentikin jänismuki saa toimittaa asian.
Kohta kai sataa täälläkin; tupakat pois ja piiput piiloon!!!Nyt on takki tyhjä ja se ei ole koskaan tyhjennyt yleisistä konservatiivien vedätyksistä, vaan korkeakulttuurisesta esityksestä eli Suomi-Kreikka korisottelusta.
Kaikki lähti Marin paitojen politiikasta, kiersi (konservatiivisen) pyhän kolminaisuuden pyhätön ja omalta kohalta taitaa päätyä kahvikupposeen, jonka nautin muumimukista, koska tykkään niin suomenruots...eiku kahvista.
Asiasta kolmanteen. Pieni huomio vaan. Järkyttävät konservatiivit ovat voittamassa Norjan vaalit ja siellä saattaa Breivikin puoluekin päästä hallitusvastuuseen. Pärkkele. - hhriitus
E.A kirjoitti:
" Mitähän pahaa on kodissa, uskonnossa ja isänmaassa "
No pahaa ja pahaa. Eihän kuoseissa mitään pahaa, kunhan eivät sorru. Eli pidetään kulisseja vaan pystyssä, nin maailma senkun pelastuu.
Nykyisin koti merkitsee monelle muutakin kuin vuosikymmeniä toitotettua omistusasuntoa, missä kasvatetaan lapset kuriin. Koti kuulemma on se paikka, missä saa suomalainen ainutlaatuista kasvatusta (ja pisakoulussa jatkuu), missä telotaan kumppani kirveellä ja perään ammutaan lapset. Jne. Ei siinä mitään. Kodilla on liiaksi asti merkityskuormitusta. Asumus on minulle läheisempi käsite ja pitää sisällään myös laatumatkailuvaunun ja osoitteena postrest.
Uskonto on valtion ja kirkon sopimus ainoasta oikeasta jumalasta. Piste. Eikä siinäkään mitään pahaa ole. Sopikoot, aamen.
Isänmaa on varsin nuori käsitys paikasta, joka sai rajat. Eli liittyy valtioiden kehitykseen. Ei siinäkään mitään pahaa ole, mutta rautaa on jo kannettu rajoille tarpeeksi.
Nyt tää ukko laittaa piippuun kannen, hih.
PS. puvun ja keittiöasun väliin mahtuu huomattava määrä erilaisia siistejä asusteita, mutta villatakkikin on/oli liikaa eduskunnan istunnossa. Kyllä näytelmissä voi villatakissakin näytellä ihan hyvää komiikkaa. Komiikan huippu kuitenkin on puhua läpiä päähän puku päällä. No oopperaan nyt ei sovi sentään käärityissä hihansuissa, mutta parjattuun alikulttuuriin voipi. Jippii ja suomalainen koripallo.
"Hihhih, jos jonain viikonloppuna kylällä käydessäsi näet eukon, jolla pikkumusta ja 12cm:n korot, ynnä juhlameikki, niin se olenvain minä pukeutuneena mökkihöperön viikonlopun kohokohtaan: kaupassa käyntiin."
Hih, arvaa, enkö ole tarkkana, sillä tuossahan on tyyliä ja ei kait siinä mitään, ettei voi pukeutua omaksi ilokseen, mutta kun vieläkin on niitä oikeita pukupakkojakin.No hei EA.
Onpa sinulla aika negatiivinen käsitys KODISTA.
Tietysti Koti tarkoittaa sitä asuntoa, vuokra tai omistus, missä on lämmin ja mukava eli "kotoisat" olot. Kotini on linnani, vaikka olisi kuinka pieni ja vaatimaton, kuitenkin ihan oman näköinen ja tuntuinen, missä voi heittää kengät nurkkaan vetää "verkkarit ja t-paidan" tms. päälleen ja nukkua yönsä rauhassa, ovi lukkoon jne. Minulle ainakin se tarkoittaa Kotia.
Mitä kukin sitten siellä Kotonaan tekee, se on eri juttu; se voi olla tosiaan lastenkuritushuone tai eukontappokolo, mutta eiköhän se ole enimmäkseen muuta.
Uskonto ja usko on jokaisen henkilökohtainen juttu. Ei siinä valtiolla ole mitään sanomista, eikä kyllä kirkollakaan.
Isänmaa on minulle, ulkosuomalaisena, tärkeä juttu. En haluaisi, että sinne rajoille kukaan muukaan kantaa rautaa, sinne vastapuolelle. Mutta nykyään ainakin Suomen kohdalla näyttää siltä, että sinne kannetaan "tuohta" sieltä toiselta puolelta; toivottavasti se ei muutu jonain päivänä raudaksi. - hhriitus
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
Tervehdys!
a mummu, tuo viimeinen kappale kirjoituksessasi oli niin hauska, että nauroin oikein "tirskuen"!
Minulla vain nuo seitsemän sentin korot, mutta muuten "suurinpiirtein" voin sanoa, että "samma här"!
"Pukumiehet" jostakin kumman syystä hakeutuvat minun seuraani, mutta ovat kuitenkin urheilullisia kaikki ja osaavat kyllä pukeutua tilanteen mukaan.
Kun minä lähden vaikka joskus oopperaan, niin aivan varmasti pukeudun vähän toisella tavalla kuin esimerkiksi "kellariin", mutta sinnekin pukeudun "toisella tavalla" kuin useimmat toiset ja saan kyllä siitä kuullakin siellä, miehiltä yleensä, mutta en koskaan kuitenkaan moitteita.
Viime torstaina seuraani siellä hakeutui minusta paljon nuorempi, kaunis tumma nainen. Hänellä oli musta mekko ja kaunis kampaus, sekä meikki ja huomasimme, että meitä tansitti samat miehet molempia. Sitten yksi mies sanoi meille, että te erotutte täällä kyllä kaikista toisista, aivan omaksi kaksikoksi. Sitten hän sanoi, että jos hän kuvailisi meitä "jääkiekkotermillä", niin me olisimme joku...en kuullut, mikä me olisimme, kun musiikki soi niin kovaa, mutta ei se mitään huonoa ollut!
Eli - minä tykkään pukeutua, meninpä sitten vaikka vain lapsille kylään ja meikkaan arkiselle kauppareissullekin melkein kuin a mummu, "juhlameikki" päälle vaan ja baanalle. Ilman mitään sen kummempia miettimisiä, että joku "pahoittaa" mielensä, vaan päinvastoin! Ilo on katsella ihmisiä, jotka huolehtivat itsestään, jos siihen ei ole mitään esteitä olemassa, jos on, niin sen kyllä ymmärrän hyvin!No hei, Rapuraps.
Kukin taaplaa tyylillään, sanotaan. Niinhän se on. Hienoa, että jaksat aina vetää meikin päälle, kun poljet kauppaan, ei kai siitä kukaan voi mieltään pahoittaa. Minä en kyllä "viitsi" meikata, pitäähän se meikki sitten taas poistaakkin; enkä pistä jalkaani korkkareitakaan.
Puen kyllä normaalit farkut tai kesällä kesähousut jalkaani ja jonkun ei-niin-venyneen puseron ja säähän sopivan jakun tai takin päälleni. Ja kampaan tukkanikin, nykyään ponnarin niskaan. Siinä se on. Ei täällä kukaan nyrpistele nenäänsä tai katso pitkään. Olen ihan massaanuppoava tyyppi. Hyvä niin.
No, jos menisin oopperaan tai tanssimaan (missä en ole käynyt herranvuosiin) niin kyllähän sinne sitten meikkiä ja "jotain parempaa" mutta yksinkertaista päälle.
Minulla kun ei ole mitään haluja herättää kenenkään huomiota, ei ainakaan kenenkään "herrasmiehen".
No, itsestään huolehtiminen ei tarkoita välttämättä meikkaamista ja hepenissä kulkemista. Tää on vaan mun mielipide. - Alkuperäinen Rapu
hhriitus kirjoitti:
No hei, Rapuraps.
Kukin taaplaa tyylillään, sanotaan. Niinhän se on. Hienoa, että jaksat aina vetää meikin päälle, kun poljet kauppaan, ei kai siitä kukaan voi mieltään pahoittaa. Minä en kyllä "viitsi" meikata, pitäähän se meikki sitten taas poistaakkin; enkä pistä jalkaani korkkareitakaan.
Puen kyllä normaalit farkut tai kesällä kesähousut jalkaani ja jonkun ei-niin-venyneen puseron ja säähän sopivan jakun tai takin päälleni. Ja kampaan tukkanikin, nykyään ponnarin niskaan. Siinä se on. Ei täällä kukaan nyrpistele nenäänsä tai katso pitkään. Olen ihan massaanuppoava tyyppi. Hyvä niin.
No, jos menisin oopperaan tai tanssimaan (missä en ole käynyt herranvuosiin) niin kyllähän sinne sitten meikkiä ja "jotain parempaa" mutta yksinkertaista päälle.
Minulla kun ei ole mitään haluja herättää kenenkään huomiota, ei ainakaan kenenkään "herrasmiehen".
No, itsestään huolehtiminen ei tarkoita välttämättä meikkaamista ja hepenissä kulkemista. Tää on vaan mun mielipide.Täällä rapu rapsuttaa, hhriitus jos kuulolla on!
Ei se nyt aivan noinkaan ole kuin aiemmin kerroin. Kesärusketuksen kanssa riittää kauppareissun meikiksi ripsiväri ja huulipuna. Kun pyöräilen, niin caprit ja joku paita vaan, sekä matalakorkoiset kengät. Illalla on sitten sen "juhlameikin" aika, eikä sekään tarkoita tietysti mitään "sotamaalausta", kun on nämä omat väritkin aika hyvät.
Se on kyllä totta, että vaikka en menisi edes kauppaan, niin siinä kuin olen tottunut pesemään hampaani, niin olen myös tottunut hieman laittamaan meikkiä vaikka olisin yksin kotona - ja sitten illalla olen ne tottunut myös poistamaan, samoin kuin käyn pesullakin. Tottumus on toinen luonto!
Ja mitä tulee "herrasmiehiin", niin yksi sellainen "hyöri ja pyöri" (oli muuten aivan Simo Frangenin näköinen, en tykkää Simon "huumorista"), ympärilläni viime torstaina, sanoi, "sinä olet asunut Tampereella" ( en ole, luuliko joksikin toiseksi)? kehui hiuksiani ja kampaustani ja mekkoani, - ei se minua "häirinnyt" kyllä yhtään, mutta täytyy vain osata ottaa nuo "huomiot" hyvin lungisti vastaan. Ei ne merkitse mitään sen enempää minulle!
Olet oikeassa siinä ettei itsestä huolehtiminen ole välttämättä meikkaamista ja hepeneitä, mutta kyllä sitten taas sekin voi olla juuri sitäkin. Jos on oikein mieli maassa, niin silloin ei paljon jaksa välittää mistään mitään, joten - kaikki liittyy kaikkeen ja ovat pieniä elämän osasia! - E.A
hhriitus kirjoitti:
No hei EA.
Onpa sinulla aika negatiivinen käsitys KODISTA.
Tietysti Koti tarkoittaa sitä asuntoa, vuokra tai omistus, missä on lämmin ja mukava eli "kotoisat" olot. Kotini on linnani, vaikka olisi kuinka pieni ja vaatimaton, kuitenkin ihan oman näköinen ja tuntuinen, missä voi heittää kengät nurkkaan vetää "verkkarit ja t-paidan" tms. päälleen ja nukkua yönsä rauhassa, ovi lukkoon jne. Minulle ainakin se tarkoittaa Kotia.
Mitä kukin sitten siellä Kotonaan tekee, se on eri juttu; se voi olla tosiaan lastenkuritushuone tai eukontappokolo, mutta eiköhän se ole enimmäkseen muuta.
Uskonto ja usko on jokaisen henkilökohtainen juttu. Ei siinä valtiolla ole mitään sanomista, eikä kyllä kirkollakaan.
Isänmaa on minulle, ulkosuomalaisena, tärkeä juttu. En haluaisi, että sinne rajoille kukaan muukaan kantaa rautaa, sinne vastapuolelle. Mutta nykyään ainakin Suomen kohdalla näyttää siltä, että sinne kannetaan "tuohta" sieltä toiselta puolelta; toivottavasti se ei muutu jonain päivänä raudaksi.Moro
Koti, isänmaa ja uskonto ovat näiden konservatiivisten oikeistolaisten teennäistä höpinää. Jokainen kait tietää kodin merkityksen tuossa sinun kirjoittamassa muodossa, mutta kun sitä käytetään poliittisen konservatiivisen oikeiston iskusanana, niin sanoudun het irti. Näin käy myös silloin, kun liirumlaarataan konservatiivien uskonto ja isänmaahöpinöillä. Ihminen toki uskoo usein johonkin ja asustaa monessa sukupolvessa tuttua maaperää, mutta siinä on minun rajani, kun näistä käsitteistä puhellaan konservatiivien kielellä ja mielellä. Monet maan isät ja muut johtajat ovat ihmisten verellä isänmaansa rakennuttaneet ja Suomikaan ei ole mikään "oman maansa" pelkkä puolustaja, sanoo sotilaspastorit mitä hyvänsä. Minulla on aika lähellä samanlainen käsitys isänmaasta kuin intiaaneilla aikoinaan oli. Monessa Euroopan maassa ääntään ja kukkomaista päätään näissäkin kysymyksissä nostaa monet oikeistopuolueet ja oikeistopopulistit.
PS. uskosta vielä sen verran, että usko on jokaisen oma asia, mutta sitä en hyväksy, että kirkollisveroa peritään täysin uskonnottomilta yrityksiltä. Todennäköisesti vieläkin jonkun takaportin kautta, esimerkiksi osakeyhtiön yhteisöveron. Näin oli ainakin vielä muutama vuosi sitten. - a mummu
hhriitus kirjoitti:
Heip hei.
Minulle tuo aika on mennyt jotenkin ohi, enkä ole huomannut mitään. Mitähän aikaa tarkemmin olet tarkoittanut, a-mummu? Olinko jo silloin täällä muualla?
Marimekolta minullakin oli raitayöpaita, jota pidin silloin kyllä muutenkin kesäasuna.
Ja millainen on tuo "jokapoika" paita, sellanen edestä napitettava pituussuuntaraitainenko? Samanlainen sinivalkoraitainen kuin täällä rannikon kalastajamiehillä, mm. mieskuorolla, jotka laulavant näitä pohjoissaksalaisia merilauluja. Heillä on myös punakirjava pikkuliina kaulan ympärillä ja päässä musta lippalätsä.
Marimekon paidat ovat kyllä "arvokkaita" mutta kieltämättä hyvälaatuisia, sietävät satoja pesukertoja.Hhriitus, en tiedä milloin olet täältä muuttanut, ehkä juuri noihin suometta-/umisen aikoihin, joka parhaimmillaan (lue:pahimmillaan) vaikutti 60-70-lukujen taitteesta 80-luvun alkuun. Silloin suomalaisen yhteiskunnan, yksilöidenkin, toimintojen ja tekojen piti olla itänaapurimyönteinen tai ainakin mieleen sen täkäläisille hyysääjille. - Jokapoika-paita on peltinappinen, jäykkäkankainen, vaihtelevin värein pystyraitainen paita.
Nyttemminhän MM on saanut kyseenalaista mainetta kahden aika ikävän plagiointitapauksen paljastuttua. Plagioinnista kiinni saadut designerit kyllä väittävät, että sitä tapahtuu taiteessa kaikkialla, ihan pakosta, kun esim. luonnosta poimitut muodot ovat samoja, taiteilijasta riippumatta. Tiedä häntä, kun en ole taiteilija.
MM:n laatu oli ainakin aikaisemmin huippua, etenkin trikoiden. Nyt en enää ole varma. Lapsenlapsillani on joitakin MM:n vaatteita, mutta kyllä ne vain pesuissa ovat kärsineet ihan samoin kuin ei-MM vaatteet, värit kyllä ovat säilyneet jonkin verran kirkkaampina. Vaan niinhän se on kaiken käyttötavaran kanssa. Meillä on esim. 29v vanha pakastin, joka käy ja kukkuu edelleen moitteettomasti. Kun se jossain vaiheessa - luulen, että aika pian - hajoaa ja joudun hankkimaan uuden, niin hyvä jos tuo uusi kestää takuuaikansa, onnella ehkä jopa viisi vuotta. - hhriitus
a mummu kirjoitti:
Hhriitus, en tiedä milloin olet täältä muuttanut, ehkä juuri noihin suometta-/umisen aikoihin, joka parhaimmillaan (lue:pahimmillaan) vaikutti 60-70-lukujen taitteesta 80-luvun alkuun. Silloin suomalaisen yhteiskunnan, yksilöidenkin, toimintojen ja tekojen piti olla itänaapurimyönteinen tai ainakin mieleen sen täkäläisille hyysääjille. - Jokapoika-paita on peltinappinen, jäykkäkankainen, vaihtelevin värein pystyraitainen paita.
Nyttemminhän MM on saanut kyseenalaista mainetta kahden aika ikävän plagiointitapauksen paljastuttua. Plagioinnista kiinni saadut designerit kyllä väittävät, että sitä tapahtuu taiteessa kaikkialla, ihan pakosta, kun esim. luonnosta poimitut muodot ovat samoja, taiteilijasta riippumatta. Tiedä häntä, kun en ole taiteilija.
MM:n laatu oli ainakin aikaisemmin huippua, etenkin trikoiden. Nyt en enää ole varma. Lapsenlapsillani on joitakin MM:n vaatteita, mutta kyllä ne vain pesuissa ovat kärsineet ihan samoin kuin ei-MM vaatteet, värit kyllä ovat säilyneet jonkin verran kirkkaampina. Vaan niinhän se on kaiken käyttötavaran kanssa. Meillä on esim. 29v vanha pakastin, joka käy ja kukkuu edelleen moitteettomasti. Kun se jossain vaiheessa - luulen, että aika pian - hajoaa ja joudun hankkimaan uuden, niin hyvä jos tuo uusi kestää takuuaikansa, onnella ehkä jopa viisi vuotta.Hei a-mummu,
palaan vielä tuonon MM>:n plagiaattikohuun. Seurasin sitä juttua myös Hesarista ja niitten kuvien perusteella ei kukaan voi väittää, etteikö ne olisi plageja. Taiteilijan tyttärellä on varmaan kova paine olla äitinsä veroinen.
Tuollasen jokapojan paidan sain jokin aika sitten, käytettynä, mutta hyvässä kunnossa kuin uusi, eräältä tuttavalta suomalaiselta rouvalta, jonka poika oli pitänyt sitä ja käynyt jo aikaa sitten pieneksi. Annoin sen paidan tyttäreni pojalle, mutta tämä murrosikäinen poika ei (ainakaan vielä) halunnut laittaa sitä päälleen.
- Calvados
Aurinkoista iltapäivää!
Minullakin on kokemusta Fiskarsin kirveestä. Asuimme yhdessä elämänvaiheessa puulämmitteisessä asunnossa, oli kova pakkastalvi, mieheni oli eri kaupungissa opiskelujen takia ja minä jouduin hakkaamaan viikolla puita. Hyvin halkesivat, mutta tuli minulle niin paljon hutilyöntejä, että kirveenterän alta varsi on puoliksi jyrsiytynyt pois. - E.A
Sateista maanantaita, mutta
olemmeko muka sokerista, häh :-).
Loistava eilinen päivä ravitsee koko tulevan viikon. Näin yksinkertaisesti toimii alakulttuuri. Iloisin mielin. Hymy ei hyydy tiukassakaan tilanteessa, ja näin kaatuu suuri koripallovaltio pienen Suomen edessä. Koripallofanien suuret sydämet eivät pakahdu, vaikka Kreikka tänään voittaakin, sillä suuri sydän suo myös kärsivälle kansalle lohtua. - Calvados
Aurinkoista huomenta! Ai E.A.n nurkilla sataa jo. Vielä ei ole meille asti ehtinyt. Partsilla on 35. Onneksi emme ole sokerista tehdyt.
Sääkset ovat lähteneet pesiltään, eilen lensi talomme yli kymmeniä valkoposkihanhiauroja kaakattaen takana tuleville jotain koordinaatteja suunnasta.
Mereltä purjehtii rantaa kohti pari keppivenettä. Ulkona on tavattoman hiljaista, ei uskoisi olevansa kuitenkin kaupungissa eikä maaseudun rauhassa.- hhriitus
Juu, niin näyttää. Sääksen pesä on tyhjä eikä siellä ole ollut enää mitään eloa, joka kerta kun olen sinne kurkkinut.
Kirjoitin tänne muuten eilen yhden viestin, mutta se ei lähtenyt liikkeelle, hyrrä vaan pyöri.
En muista enää, mitä tai mistä asiasta kirjoitinkaan, eli ei ollut varmaan kovin tärkeää.
Täällä on satanut koko aamupäivän aika rankasti, ja oli pakko lähteä asioille, sateenvarjon kanssa ja peräkärryä vetäen, kun vein lehdet ja paperit sekä lasipurkit keräyskonttiin.
Nyt on alkanut kirkastua ja sade on lakannut, mutta vain viisitoista astetta lämmintä.
Eilen oli täällä koko kaupunginosan keskustan alueella jokavuotinen kirppari, onneksi oli kaunis ilma ja väkeä oli valtavasti liikkeellä. Tavaraa oli enemmän kuin parissa tavaratalossa yhteensä. Monet pikkuyrittäjät, jotka tyhjentävät jäämistöä, asuntoja, olivat levittäneet koko huushollien irtaimiston myytäväksi. Kyllä sielä moni löytääkin jotain sopivaa ja raha vaihtoi omistajaa. Minun vävy on myös kirpparimyyjä, hän kerää koko vuoden autotalliinsa kaikenlaista "miesten tavaraa", autoihin ja moottoripyöriin liittyviä enimmäkseen tai muuta sähkö- ja työkalukamaa.
Nuorempi tyttärenikin oli tullut lastensa leikkikalujäämistön, legolandiansa kanssa. Kyllä niitä legonosia riittikin säkkikaupalla, kokonainen ritarinlinna, kaikkine osineen ja kokoonpanoohjeineen, merirosvolaiva, ym. ym. Minä en ollut ostanut yhtään legopelejä heille, mutta tyttäreni appivanhemmat ovat ostaneet ja ostavat vieläkin, tosin nykyään tietenkin jo varttuneemman ikäisille, tietotekniikkaa, televisiot, koulureput, ym. ties mitä. Kyllä niihin on mennyt tuhansia euroja rahaa, mitä ovat ostaneet ja ostavat edelleenkin. Olenkin sanonut heille, että ei pitäisi ostaa kaikkea, mitä lapset haluavat, kohta tulee se aika kun haluavat oikean auton. Tämä anoppi sanoi, että "no, kun he ostavat, ettei lasten tartte tuntea olevansa huonommassa asemassa kuin toiset". Tyttäreni ei nimittäin pystyisi koskaan siihen, milläs ostaisi, kun ei ole mitään vakituista työpaikkaa. Ja kaverikin kuuluu ennemmin siihen luokkaan, mikä vetää mieluummin lonkkaa ja haihattelee jostain paremmasta.
Menin myös sinne kirpparille ja olin pari tuntia myyjänäkin. Kivahan siellä oli, ja onneksi oli hyvä ilma, tänään olisi ollut aika huono sää sellaiseen.
- Calvados
Minunkin ex-miniäni harrastaa kirppareita ja ostaa sieltä milloin vaatteita, milloin huonekaluja muutamilla euroilla. Ja onkin saanut todella käypää tavaraa.
Poikamme oli innokas legoilla leikkijä pienenä, rakensi niistä alituiseen milloin mitäkin vempeleitä soveltaen eri pakettien osia toisiinsa. Samoin hän harrasti pieniä Matchbox-autoja, niitä oli satapäin. Itselläni oli pienenä vain kireä pipo ja puuleluja. Mutta ne puiset nukenvaunutkin olivat aivan ihania ja ensimmäinen muovinukke vähän myöhemmin oli kuin unelmien täyttymys. Ristin sen Ullaksi.Leikin Ullalla vielä 12-vuotiaana, kunnes 10-v sisareni sanoi, että tää on jo liian lapsellista, en enää ala. Sitten seuraavana kesänä 13-veenä hoidin jo tätini 8-kuista vauvaa. Kun kuljetin vauvaa rattaissa torilla, torimyyjät sanoivat: hei rouva, ostakaa vauvallenne mansikoita. Minäkö muka tämän äiti ihmettelin mielessäni, ainoa aikuisuus minussa oli kait pituus, olin jo noin 167 cm laiha ruipelo.- hhriitus
Tuli mieleen noista nukeista, että siellä kirpparilla oli eilen jonkun huushollinjäämistössä ainakin kymmenen vanhanaikaista nukkea, toinen toistaan kauniimpia ja vanhanaikaiset mekot niillä päällä, kengät ja hatut. Ne oli varmaan vanhoja; olisin ostanut niitä, mutta olivat kuitenkin sen verran hinnakkaita, että en voinut ostaa. Harmitti. Minulla on kaksi sellaista vanhaa nukkea, posliinipäät ja peruukit.
Oletpa sinä aikaisin venähtänyt tuollaiseen pituuteen. Tyttäreni tytär täyttää marraskuussa kolmetoista ja hän on jo pari senttiä pitempi kuin minä (160).
- E.A
Kuka helskutti on ... hetkinen ... huomenta ... kirjoittanut nuo kommenttini kodista uskonnosta ja isänmaasta. :-)
Siksi jatkankin aiheena työ. Sana työ on myös erilainen käsitteenä, siis riippuen siitä, kummalta puolen Pitkääsiltaa sitä tutkailee. No kaikille niille, jotka eivät tiedä, mikä on Pitkäsilta, kerrottakoon. Se on se lyhyempi silta, joka yhdistää ... meinasin kirjoittaa edistyksen ja taantumuksen. No niinhän se ... äsh.
Jos pureudun nyt kuitenkin tuohon työhön sinänsä, en käsitteeseen. Jätän käsitteen korrektisti pukeutuville poliitikoille.
http://www.youtube.com/watch?v=RW4CnLB4ylc- hhriitus
Hei EA. Aiheet vaihtuvat täällä nopeasti kuin IS otsikot. Meinasin eilen jo vastata sinulle, mutta ... en saanut oikein langan päästä kiinni, mitä oikeastaan tarkoitit Kodin merkityksellä. No, tässä ihan vaan lyhyesti, että jos kokoomukselaiset nostavat Kodin merkityksen korkealle, niin mitä pahaa siinä on. Olisi muittenkin puolueitten tehtävä samoin. Missäs muualla lapset saavat, tai ainakin pitäisi saada, ensikädessä kasvatusta ja huolenpitoa. Vai minkä sinä asetat sen yläpuolelle?
- E.A
On perustettu uusi FOORUMI. Ei tarkoita laajennusta siihen, missä Ajatar on ollut.
Uusi oppi-aine kouluhin.fi/heti.com
Agnostisismi.
Tähän kun yhdistää tieteenfilosofian, niin sekä usko, epäusko ja tiede ovat lyöneet kättä keskenään ja räkänokat kouluissamme saavat vihdoin ansaitsemaansa opetusta. Sitten he kertovat vanhemmilleen, kuis se oikeen menee ja näin koulu tulee koteihimme. - E.A
APUVA
Joku home-aivo ahistelee. Pelekään ja ahistun pirusti, ku minnuu ei hyväksytä hiekkikselle. Ei millekään hiekkikselle. Kaikki lelut viedään käsistä. - E.A
Onko kyseessä hyperhyökkäys?
Myrkkynuolten ja muiden pössähdysten sijasta bittipommeja, häh. Onko naapurissa kokoonnuttu pöydän ääreen ja yhteisellä neuvoston tuella isketty täsmään. Tuleekos pommit rajojen ulkopuolelta, vaikka yhteisöt ovatkin rajattomia? Uutta sodankäyntiä, missä heikoilta menee hermot, vaikka ei pisaraakaan hermokaasuja ilimassa.
APUVA - E.A
Hiljenen koht, koska hommat kutsuvat. Olen oottanu, että kaste hiljaa haihtuu ja viimeiset puut lähtevät siten varastoon, mutta sitä ennen Hesarista opittu tieto-isku.
Talousbarometristä etnobarometriin.
Vaviskaa isänmaat, sillä : "Jopa ulkomaalaiset opiskelijat suhtautuivat hyvin nihkeästi pakolaisten vastaanottoon."
Lainaus Yleltä ja tarkoitettiin pakolaisten vastaanottoa nimenomaa Suomessa. Näin siis ulkolaiset opiskelijat, hellurei. Olis aika laittaa rautaa rajalle, häh. Isänmaata uhkaavat ulkomaalaiset opiskelijat.
Ei, myönnän, olen käsittänyt väärin. Nämä ulkomaalaiset opiskelijathan tukevat suomalaisia koteja, hengittävät samaa ilmaa. Tehkäämme tuolle hienolle aatokselle ja ulkomaiden opiskelijoiden tahtotilalle tilaa ja avatkaamme isänmaatamme oikeaan suuntaan. Kuvissa tuhat sanaa
- 4+4
Jo puoliltapäivin mies kännissä kuin käki, näistä viimeisistä kirjoituksista päätellen.
. - E.A
4+4 kirjoitti:
Jo puoliltapäivin mies kännissä kuin käki, näistä viimeisistä kirjoituksista päätellen.
.Mähän sanoin jo jossain muualla, että se on ymmärryksestä kiinni. Ja jos ymmärrys loppuu, niin sille sitten ei voi mitään. Ei kande kait alkaa vääntää rautalangastakaan.
Kaikille hiekkalaatikoille on kyllä lusikat jaettu, mutta mitens sen kauhalla vaatimuksen suhteen onkaan? Eli suomex, suutarin olisi hyvä vaan käyskennellä lestinsä kanssa ja...onhan näitä sanalaskuja.
Avot, kun pidän anarkiasta. Tykätkää te mistä tykkäätte. - E.A
E.A kirjoitti:
Mähän sanoin jo jossain muualla, että se on ymmärryksestä kiinni. Ja jos ymmärrys loppuu, niin sille sitten ei voi mitään. Ei kande kait alkaa vääntää rautalangastakaan.
Kaikille hiekkalaatikoille on kyllä lusikat jaettu, mutta mitens sen kauhalla vaatimuksen suhteen onkaan? Eli suomex, suutarin olisi hyvä vaan käyskennellä lestinsä kanssa ja...onhan näitä sanalaskuja.
Avot, kun pidän anarkiasta. Tykätkää te mistä tykkäätte.Lisäys
Tiedän, että joitakin helpottaa huutelu humalassa, mutta voin kertoa joihinkin muihin sairauden hoitoihin jo kauan sitten ehdottamaani ... muistakaa pillerit. Weepeli, apuva.
Jotenkin tuntuu muuten oudolta ja vieraalta, että omiinsa sulkeutuneesta seurakunnasta tullaan viettämään tänne laatu-aikaa. No jos se edes vähän auttaa, niin mikä ettei... - E.A
4+4 kirjoitti:
Jo puoliltapäivin mies kännissä kuin käki, näistä viimeisistä kirjoituksista päätellen.
.Veikkaus.
Näin se toimii. 3 3 yrittää jotain vaivalloisesti, 4 4 yrittää samoin, kunnes 3-4 sotkeutuu jo vaikeampaan yhteenlaskuun. Eli viittaan taas lusikkaan ja kauhaan.
PS. jos weepeli olis paikalla, niin ei meittin kandeis lyödä edes tähän vitosta vetoo, koska ei olisi mitään vedonlyöntikohdettakaan. Pitääkös taas vääntää rautalangasta? Kertokaa ihmeessä, mitä ette ymmärrä, niin koetan auttaa.
- Calvados
Iltapäivän alkua. Sää on viilentynyt, illalla jo alkoi sataa.
En eilen huomannutkaan, että on ilmestynyt niin paljon kirjoituksia kodista, isänmaasta, uskonnosta jne.
No kotini on kotini, eli paikka, jossa on tavaramme ja toisemme. Isänmaa on syntymämaani, jota isämme ansiokkaasti puolustivat. Uskonto on kenellä mikäkin, kunhan ei liikaa tuputa omaansa parhaana ja ainoana oikeana. - Zorroz
Huomenta, huomasin että reippaita ihmisia syytetaan juopottelusta, mutta myos toisinpain laatuajan vietosta. Erityisesti horjuvassa Euroopassa ei lapsiperheiden yhteinen aika ole ollenkaan itsestaanselvyys. Sen vuoksi usein panostetaan ns. kakkoslaatuaikaan. Jommalla kummalla vanhemmalla tulee olla sen hetkinen aika, etta ehtii kayda laittamassa lapsille telkkari auki, vanhemmilla on kiire viinmaisteluiltaan seurakuntatalolle.
- E.A
Tuo laatuajan vietto
No hieman sitä on helpottanut myös kaukosäätimen käyttö ja vuorotteluvapaat. Samoin ahdistus seurakunnissa on lisännyt tarjontaa eli niillä viininmaistajaisilla lähestytään ahdistunutta, annetaan synnit anteeksi, saatetaan uuden ajan seurakunnan syliin ja herran nuhtees...ei nyt sentään.
Ei passais louskutella minun näitä näppäimiä uskonnon kysymyksissäkään. Joten ...
tervetuloa vaan 3 3 ja 4 4 ja 3-4 vain näppäintä painamalla laatu-ajan viettoon. Mukaan mahtuu myös Tyynet, Ryynäset, Myrskyt ja Taunot ja muut taivaan isät ja äidit, vaikka "olen aina kokenutkin teidän kirjoittamisen tänne vähän kiusalliseksi, koska ette kuitenkaan pidä meitä samassa arvossa kuin ystäviänne vessan pöntöllä".
PS. tuo oli tuo viimeinen kappale vähän sisäpiirijuttua, joten usko vaan ZZ en todella ole humalassa. Muuta kuin siinä syntymähumalassa. - Ze Zorro
E.A kirjoitti:
Tuo laatuajan vietto
No hieman sitä on helpottanut myös kaukosäätimen käyttö ja vuorotteluvapaat. Samoin ahdistus seurakunnissa on lisännyt tarjontaa eli niillä viininmaistajaisilla lähestytään ahdistunutta, annetaan synnit anteeksi, saatetaan uuden ajan seurakunnan syliin ja herran nuhtees...ei nyt sentään.
Ei passais louskutella minun näitä näppäimiä uskonnon kysymyksissäkään. Joten ...
tervetuloa vaan 3 3 ja 4 4 ja 3-4 vain näppäintä painamalla laatu-ajan viettoon. Mukaan mahtuu myös Tyynet, Ryynäset, Myrskyt ja Taunot ja muut taivaan isät ja äidit, vaikka "olen aina kokenutkin teidän kirjoittamisen tänne vähän kiusalliseksi, koska ette kuitenkaan pidä meitä samassa arvossa kuin ystäviänne vessan pöntöllä".
PS. tuo oli tuo viimeinen kappale vähän sisäpiirijuttua, joten usko vaan ZZ en todella ole humalassa. Muuta kuin siinä syntymähumalassa.Enhan mina lainkaan uskonut, etta Pele olisi todella humalassa, vaikka sitten ajattelin siirtyneesi karppaamisesta horppaamiseen. (Aseta itse viimeisen sanan ylle o:n ja a:n laikut) - vaikka eihan kielioppi aina ole grammatiikkaa; Englannissa kielioppi saattaa olla unssitiikkaa.
- E.A
Ze Zorro kirjoitti:
Enhan mina lainkaan uskonut, etta Pele olisi todella humalassa, vaikka sitten ajattelin siirtyneesi karppaamisesta horppaamiseen. (Aseta itse viimeisen sanan ylle o:n ja a:n laikut) - vaikka eihan kielioppi aina ole grammatiikkaa; Englannissa kielioppi saattaa olla unssitiikkaa.
Mitäs me kieliopeilla, kun on kyseesä vaikkapa spoken english. Ja muutenkin. Minä ymmärrän kaikkia muita kieliä suomessa paitsi savoo ja raumalaista.
Tein ehdotuksen Faceen. Johtui pitkälti myös täällä käydystä isänmaa keskustelusta moinen käytökseni. Norjaa johtaa hetken oikeistoluutuneet Breivikin suosikkipuolue. Ehdotin itsenäisen maan synnyttämistä, mihin kuuluisi Pohjois-Suomi Sodankylästä ylöspäin ja siitä Ruotsin puolelta läheltä Kiirunaa kulkisi raja kohti Norjaa. Norjasta mukaan liittyisi kaksi pohjoisinta lääniä eli Tromssa ja Finnmark. Siellä olisi isänmaani ja perustelut tulee rautalangasta vääntäen, jos kahden kopla sitä janoaa.
Tromssa ja Finnmark vastustivat laajalti Norjan vaaleissa oikeisto-konservatiivista luutumista. Suomessa änkyräkepulaisten viimeiset suuremmat valta-alueet Keminmaalla, joten selvä hajurako shitinpuhujiin. Jos vielä mukaan saataisi Venäjän hallinnassa oleva Petsamon alue vaikkapa vuokraamalla ja yhteistyötä Venäjälle tarjoamalla, niin sotilasnäkökulmastakin siellä vallitsisi tasapainotila.
PS. heh tuo karppaamisesta hörppäämiseen. Nykyään ruokavalioni noudattaa Pekka Puskan kiusaksi 5/2 linjauksia. Viisi päivää maha täyteen ja kaksi sitten röyhtäillään. - Zellainen Zorro
E.A kirjoitti:
Mitäs me kieliopeilla, kun on kyseesä vaikkapa spoken english. Ja muutenkin. Minä ymmärrän kaikkia muita kieliä suomessa paitsi savoo ja raumalaista.
Tein ehdotuksen Faceen. Johtui pitkälti myös täällä käydystä isänmaa keskustelusta moinen käytökseni. Norjaa johtaa hetken oikeistoluutuneet Breivikin suosikkipuolue. Ehdotin itsenäisen maan synnyttämistä, mihin kuuluisi Pohjois-Suomi Sodankylästä ylöspäin ja siitä Ruotsin puolelta läheltä Kiirunaa kulkisi raja kohti Norjaa. Norjasta mukaan liittyisi kaksi pohjoisinta lääniä eli Tromssa ja Finnmark. Siellä olisi isänmaani ja perustelut tulee rautalangasta vääntäen, jos kahden kopla sitä janoaa.
Tromssa ja Finnmark vastustivat laajalti Norjan vaaleissa oikeisto-konservatiivista luutumista. Suomessa änkyräkepulaisten viimeiset suuremmat valta-alueet Keminmaalla, joten selvä hajurako shitinpuhujiin. Jos vielä mukaan saataisi Venäjän hallinnassa oleva Petsamon alue vaikkapa vuokraamalla ja yhteistyötä Venäjälle tarjoamalla, niin sotilasnäkökulmastakin siellä vallitsisi tasapainotila.
PS. heh tuo karppaamisesta hörppäämiseen. Nykyään ruokavalioni noudattaa Pekka Puskan kiusaksi 5/2 linjauksia. Viisi päivää maha täyteen ja kaksi sitten röyhtäillään.Si, facebook onkin oiva vehje ehdotelmien tekemiseen. Mikaan ei voita rauhallista rupattelua kavereiden kanssa, kun on joskus yksin kotona tietokoneen aaressa niin sanotusti facebook to facebook. Ennen Kekkosen aikaan sanottiin, etta saunassa kaytaisiin parhaimmat ja syvallisimmat keskustelut. Eika kai mikaan tietokone, edes Nokiankaan valmistama, kesta saunan kuumuutta ja kosteutta?
- Ali Baba
Zellainen Zorro kirjoitti:
Si, facebook onkin oiva vehje ehdotelmien tekemiseen. Mikaan ei voita rauhallista rupattelua kavereiden kanssa, kun on joskus yksin kotona tietokoneen aaressa niin sanotusti facebook to facebook. Ennen Kekkosen aikaan sanottiin, etta saunassa kaytaisiin parhaimmat ja syvallisimmat keskustelut. Eika kai mikaan tietokone, edes Nokiankaan valmistama, kesta saunan kuumuutta ja kosteutta?
Mitä ihmettä täällä joristaan. Kaikenlaisista 5/2 asioista kun minä olen masentunut!
Ai että masentunu ja miksi muka?
No siksi, että juuri kun on syksyn ensimmäisiä sateita tulossa ja pimeä laskeutuu entistäkin aikaisemmin ja ennenpitkää joutuisi taas pukeutumaan raappahousuihin ja aloittaa päivänsä rapsuttelemall Pollen puhtaaksi jäähilasta, niin näyttääkin siltä, että olisi ihan pakko lähteä aavikolle ennen lokakuun sateita ja marraskuun ensilumia. Kuivaan, lämpimään ja aurinkoiseen taas taateleita tallaamaan.
Kyllähän sellainen ketä tahansa masentaisi.
Hyvä puolikin asiassa tietysti on ja se on se sama vanha, että varmaa se ei ole ennekuin on lippu kourassa!
Aurinkoista loppupäivää toivottelee Ali B - E.A

Aurinkoista loppupäivää toivottelee Ali BHih vai masentunut
Joo, ymmärrän tuon harmituksesi. Toisaalta voimme muistaa sinua keksimällä jotain kivaa lähettämistä sinne, missä hiekka jauhaa puruelimet kelvottomiksi.
- E.A
Koetan kirjoittaa myös hurskaille, sillä heidän on taivas.
Siis te 3 3 ja 4 4 ja 3-4
Ottaessani älykännyn mukaan pönthölle, niin meinasin luiskahtaa aukosta sisään, sillä joku oli lukenut näitä laatujulkaisuja ja julkistanut, kylläkin erikoisella nimmarilla mielen piteensä laadukkaasta kirjoittelustani. Ja vielä toisessa piirissä moititaan toisia, hyi. Kas kummaa tai ei se kummaa ole, jos vedetään kirjuutushistoria näiltä pitkiltä lehdyköiltä esiin. Nimittäin tuota noin, olen varma siitä, että ne, jotka moittivat toisia siitä, että kirjoittavat toisesta ketjusta toiseen ketjuun, ovat niitä, jotka juuri sitä itse ovat harrastaneet. Tässä kohdin muistutan leveistä hartioista ja Alinkin tapaan omaavastani kestävästä egosta ja myös siitä, että osaan se minäkin.
Voi Ryynänen parka, tule kotiisi. - 1+1
"Osui ja upposi! Vilkase tuonne naapuriketjuun..." Elämä XLV, 5. 9. 9:50
"Ja vielä toisessa piirissä moititaan toisia, hyi." Elämä XLV, 10. 9 16:11
Näinhän täällä tehdään, puolin ja toisin. So what?- E.A edelleen
" "Ja vielä toisessa piirissä moititaan toisia, hyi." Elämä XLV, 10. 9 16:11 "
Allekirjoittanut vastaa vain tästä. Klo 16:11 en ole moittinut ketään, päinvastoin. Hurskaus olkoon edelleen hyveenne. Jos nyt kehun vähän omaa kirjoitustani laatukirjoitukseksi, niin ei se teiltä alibin lukijoilta pois ole.
Muuten, joukkoomme ilmestyy jatkuvasti uusia kirjuuttajia, nyt siis 1 1. Tämäkin todistaa sen, missä se laatu piilee. Vaikka siellä tyynessä ja myrskyssä usein näkeekin, että varotellaan toisia suuresta vaarasta erehtyä laatukirjoittajien joukkoon.
- E.A
Ei täs ehi ny vilkuilla mihinkään 5.9 historiaa, ku on joillain tuo Ryynänen hukussa. Silloin kun Viljo teki saman tempun, niin en ollut huolissani. Nyt sitten kun tyyneen ja myrskyyn ei oltu alun perin kutsuttu ees Ryynästä, niin siellä ollaan huolissaan, josko se olisi sinne johonkin väliin päässyt jotain kirjuuttamaan. Vain pieni kusetus minulta ja tyynessä ja myrskyssä koitetaan etsiä olematonta.
Mutta kyl vaan se niin on, että muutamia on niin harmittanu tämä laatuketjumme ja niissä ilmestyneet laatujutut, että vaikka kuinka ovatkin päättäneet olla tänne kirjoittamatta, niin pettävät aina itsensä ja mut.- Calvados
Ryynäsistä en tiedä mitään ja kun Viljookaan ei ole näkynyt, on se kiva, että meillä on sinut. E.A.
Olet aina niin oikeudenmukainen, sanot sanottavasi suoraan, etkä piilottele eri nimmarien takana, silloin kun haluat piruilla.
On hyvä, että ketjujemme vakikirjoittajat ovat pysyneet tietyssä laadussa, sen huomaa kun vertaa kirjoituksiamme satunnaisiin poikkeuksiin, joita tänne silloin tällöin ilmestyy, ovat kuin eri maailmasta. - E.A
Calvados kirjoitti:
Ryynäsistä en tiedä mitään ja kun Viljookaan ei ole näkynyt, on se kiva, että meillä on sinut. E.A.
Olet aina niin oikeudenmukainen, sanot sanottavasi suoraan, etkä piilottele eri nimmarien takana, silloin kun haluat piruilla.
On hyvä, että ketjujemme vakikirjoittajat ovat pysyneet tietyssä laadussa, sen huomaa kun vertaa kirjoituksiamme satunnaisiin poikkeuksiin, joita tänne silloin tällöin ilmestyy, ovat kuin eri maailmasta.Mä oon ... tere ... muuten ollu vanhalla päälläni liikkeellä eli jumalattoman tyly ja tylyydestä en vielä halua edes eroon. Lisäksi nautin provosta. Ja anarkiasta.
Tiedäks Cee, mä kerron sulle, mut ei kerrota muille, että ominaislaatuni ei aina ole ihan vatupassissa hyvien tapojen kanssa. Oikeudenmukaisuudenkin pystyn järkkäämään niin, että ohitan itse sen lievästi vasemmalta. En kuitenkaan koskaan ojan kautta.
Kohta taas korkeakulduuria kun Suomi vaihtaa pallon jalkapalloksi ja on matkustanut Georgiaan. - Salli mun nauraa
Calvados kirjoitti:
Ryynäsistä en tiedä mitään ja kun Viljookaan ei ole näkynyt, on se kiva, että meillä on sinut. E.A.
Olet aina niin oikeudenmukainen, sanot sanottavasi suoraan, etkä piilottele eri nimmarien takana, silloin kun haluat piruilla.
On hyvä, että ketjujemme vakikirjoittajat ovat pysyneet tietyssä laadussa, sen huomaa kun vertaa kirjoituksiamme satunnaisiin poikkeuksiin, joita tänne silloin tällöin ilmestyy, ovat kuin eri maailmasta.Lurpsis lurpsis, fiiniviini. Olet säälittävä nuoleskelija. Mitä muuten sun yksinäiselle miesparallesi kuuluu?
Laatua? Teissä? Ravussa voi olla, a-mummussa myös. Sinusta sitä ei löydy ennen kuin keksit jotain omaperäistä sanottavaa.
Mustasukkaisuus esiintyy joskus hyvin oudossa muodossa. - Aurora4
Sitähän sä oot ajanut takaa. Samalla tuonut riidan teidän rauhalliseen ketjuunne.
Sulle en ole tehnyt mitään. Mistä moinen vaino? - Calvados
Salli mun nauraa kirjoitti:
Lurpsis lurpsis, fiiniviini. Olet säälittävä nuoleskelija. Mitä muuten sun yksinäiselle miesparallesi kuuluu?
Laatua? Teissä? Ravussa voi olla, a-mummussa myös. Sinusta sitä ei löydy ennen kuin keksit jotain omaperäistä sanottavaa.
Mustasukkaisuus esiintyy joskus hyvin oudossa muodossa.Sen kun naurat vaan, oikein sielusi kyllyydestä. Se ei minua hetkauta.
- Osuu ja uppoaa
Salli mun nauraa kirjoitti:
Lurpsis lurpsis, fiiniviini. Olet säälittävä nuoleskelija. Mitä muuten sun yksinäiselle miesparallesi kuuluu?
Laatua? Teissä? Ravussa voi olla, a-mummussa myös. Sinusta sitä ei löydy ennen kuin keksit jotain omaperäistä sanottavaa.
Mustasukkaisuus esiintyy joskus hyvin oudossa muodossa.Hurskaan noidan tyylinäyte
- Calvados
Osuu ja uppoaa kirjoitti:
Hurskaan noidan tyylinäyte
Ja sinulle laatu, tyyli ja omaperäinen sanottava on sitä, miten parhaiten keksii ivallisia haukkumasanoja muista kirjoittajista.
- Aurora4
Calvados kirjoitti:
Ryynäsistä en tiedä mitään ja kun Viljookaan ei ole näkynyt, on se kiva, että meillä on sinut. E.A.
Olet aina niin oikeudenmukainen, sanot sanottavasi suoraan, etkä piilottele eri nimmarien takana, silloin kun haluat piruilla.
On hyvä, että ketjujemme vakikirjoittajat ovat pysyneet tietyssä laadussa, sen huomaa kun vertaa kirjoituksiamme satunnaisiin poikkeuksiin, joita tänne silloin tällöin ilmestyy, ovat kuin eri maailmasta.Mistä Calvados luulet sen johtuvan, että kirjoittajat pakenevat ketjustanne? Neljän hengen laatu... no jaa.
EA, teit karhunpalveluksen Elämä-ketjulle, kun aloit rähjäämään naapuriketjulle. Se on minun aloittamani ketju, jonka itse halusit jättää oman mielenkiinnon puutteesi takia.
Hemmotellun miehen oikutteluja. Tosi "oikeudenmukaista", hyi hitto! - E.A
Aurora4 kirjoitti:
Mistä Calvados luulet sen johtuvan, että kirjoittajat pakenevat ketjustanne? Neljän hengen laatu... no jaa.
EA, teit karhunpalveluksen Elämä-ketjulle, kun aloit rähjäämään naapuriketjulle. Se on minun aloittamani ketju, jonka itse halusit jättää oman mielenkiinnon puutteesi takia.
Hemmotellun miehen oikutteluja. Tosi "oikeudenmukaista", hyi hitto!Oot väärässä ainakin yhden (tai kahden) asian suhteen ja huomaat sen kyllä
eli karhunpalvelus ei 99% todennäköisyydellä toteudu. En rähjännyt vaan provosoin (jippii) teittin pönthöä ja ensin siellä ilmestyi pari viitettä tähän ketjuun. Hammas hampaasta ja aamen. Ja jos kaivellaan, niin... Ja vaikka saatas jostain keskustelun juonesta kiinnikin, niin provoon lisää (jippii). Ja sitten kysyn, että ettekös ymmärrä huumoria, häh.
On kiva ku hemmotellaan, ja itse osaan kyl oikutella. Pidän näitä kuitenkin erillään. Tässä illansuussa en jaksa, mutta huomenna jatkan.
Duoda duoda, ketkähän ovat paenneet ketjustamme? Joku kirjoittaa harvemmin, joku on muualla, joku menee koht muualle ja joku palaa silloin tällöin. Nämä ovat ihan jees juttuja, ei sitä naimisissa olla, ei edes vapaassa parisuhteessa.
- Alkuperäinen Rapu
Tulin minäkin tänne vietettyäni aamusta iltapäivään aikaa tuolla kaupungilla ja siitä muutaman tovin myöskin Iho-allergiasairaalassa, missä minua hieman "jäädytettiin"!
Suuresti rakastamani aurinko ei ole aina se paras mahdollinen ihmisen "rakastaja", ja niinpä minäkin, kun nykyisin meitä valistetaan ja muistutetaan jatkuvasti auringon vaaroistakin, ryhdyin taas "tarkkasilmäiseksi" ja sain kuin sainkin ajan ensin terveysasemaltani, viime torstaina ja lääkäri sanoi laittavansa lähetteen tuonne mainitsemaani sairaalaan ja sieltäpä soitettiin jo heti seuraavana päivänä. Olin kyllä suoraan sanoen hieman hämmästynyt ja tietysti myös "pelotti", kun aika tuli noin nopeasti.
No tänään olin sitten siellä ja onneksi nuo ihonpinnan pienet karheudet olivat vain aurinkokeratoosimuutoksia, jotka lääkäri hoiti jäädyttämällä. En tiedä, uskallanko enää edes haaveilla mistään etelän kuumasta auringosta, kun minäkin saan jopa kotimaan auringosta aurinkokeratoosia!
Mutta täytyy kyllä antaa kiitos meidän terveydenhoidollemme, se toimi kohdallani nopeasti. Minulle annettiin jopa kontrolliaika jo tänään tuonne maaliskuulle, ensivuoden puolelle.
Nyt on levollinen olo, mutta vaikka hieman lueskelinkin kirjoituksianne, niin nyt ei minulla oikein "säteillyt"! Ryynänen on hakusessa jollakin ja Viljokin! Viljoa kannattaisi kysellä Heikki Kinnuselta, jos hän olisi jo Viljon löytänyt, mutta Ryynäsestä en ole kuullutkaan ennen tätä kyselyä!- Calvados
Tuosta aurinkokeratoosista voi kehittyä okasolusyöpä, joten hyvä, että sinut hoidettiin heti. Apeltani on hoidettu keskeltä rintalastaa se jo kolmesti, viimeksi juuri tuolla kryohoidolla ja kerran korvalehdestä.
Juu, muistan kun Heikki Kinnunen aina kyseli niissä sketseissä tv:ssä, että onks Viljoo näkynyt? - Aurora4
Calvados kirjoitti:
Tuosta aurinkokeratoosista voi kehittyä okasolusyöpä, joten hyvä, että sinut hoidettiin heti. Apeltani on hoidettu keskeltä rintalastaa se jo kolmesti, viimeksi juuri tuolla kryohoidolla ja kerran korvalehdestä.
Juu, muistan kun Heikki Kinnunen aina kyseli niissä sketseissä tv:ssä, että onks Viljoo näkynyt?Miksi pelottelet Rapua okasolusyövän mahdollisuudella? On siinäkin ystävä.
- Taas osui
Aurora4 kirjoitti:
Miksi pelottelet Rapua okasolusyövän mahdollisuudella? On siinäkin ystävä.
Nyt noita yrittää kerätä sympatiaa eniten kiusaamaltaan kirjoittajalta.
- A. Noita
"Nyt noita yrittää kerätä sympatiaa eniten kiusaamaltaan kirjoittajalta."
En kerää enkä saa, Riitu. Sitäpaitsi jos aikuinen ihminen antautuu kiusattavaksi, se on sen oma syy. Liian herkkien ei pitäisi osallistua anonyymiin nettikirjoitteluun. Tää on raaka maailma.
Luuletteko muuten että noita on minulle kovinkin paha haukkumanimi? Ettekö kamalampaa keksi?- Taas uppoaa
Mitättömälle riidankylväjälle riittää mitätön haukkumanimi. Kukaan ei muuta toivo kuin että pysyvästi poistuisit näistä keskusteluista.
- Noita 1+1
Lisäys
Lainaamani lauseen kieliasu saattaa viitata myös erääseen miespuoliseen kirjoittajaan. Huoliteltua mutta köyhähköä kieltä. Miksihän sekin herra on jättänyt laatukeskustelunne? - Hyvä kylvö
Taas uppoaa kirjoitti:
Mitättömälle riidankylväjälle riittää mitätön haukkumanimi. Kukaan ei muuta toivo kuin että pysyvästi poistuisit näistä keskusteluista.
Taidat olla aika upoksissa itsekin. Miten käsi jaksaa?
- Alkuperäinen Rapu
Aivan täällä alhaalla kirjoittelen nyt.
Kiitos vaan kommenteista kaikille. Aivan tarkoituksella minä tämän kerroin, koska eikös jossakin laulussa sanota että "onhan surujakin siellä, vaikka päältä ei näy..."
Minä en kovin herkästi kerro ihan kaikista asioista, mutta kyllä minun täytyy sanoa, että en tunne myöskään itseäni kiusatuksikaan, ja vaikka Auroran kanssa on tullut joskus otettua yhteen, niin onhan meillä ollut myös hyviä keskusteluja paljonkin näiden vuosien aikana, kun olemme kirjoitelleet täällä. Kaksi "tempperamenttista" sanailijaa joskus saattaa sanoa suoraan sen mitä mieleen tulee, mutta kyllä minä yleensä yritän sitten olla hiljaa, kun tuntuu siltä että minä en millään "jaksa" enää riitasointuja. En kenenkään, elävässä elämässäkään, siirryn silloin sivummalle ja odotan että riidat menee ohi. Ei noita kyllä ole pahemmin ollutkaan, onneksi!
Niin, Calvados, tiedän tuon mitä noista voisi kehittyä, mutta täytyy vain olla tarkkana ja huolehtia itsekin ja vaikka "väkisten" vaatia myös hoito- tai näyttöaikoja terveydenhuollosta. Nyt sain aikoja aivan kiitettävän nopeasti, mutta enpä ole juuri tarvinnut kuormittaa terveyskeskuksia vuosiin juuri ollenkaan.
Kyllä tuo lääkäri (nuori naislääkäri) tuolla Iho- ja allergiasairaalassa sanoa lipsautti minulle, että minä voisin käyttää myös yksityislääkäriä ( en tiedä, tiesikö että tyttäreni on lääkäri)? mutta silloin minä "näin punaista" ja pidin pienen "esitelmän" tuolle lääkärille asiasta. Tiedän tasan tarkkaan, että sellaista ei lain mukaan saa edes ehdottaa julkisessa sairaan- ja terveydenhoidossa potilaalle. Jos joku käy yksityislääkärillä, niin se osaa mennä sinne aivan itsekseen.
Kyllä tuo lääkärini sanoi sitten heti, että tänne sitten ja/tai terveyskeskukseen tarvittaessa.
No, tässä nyt oli tätä sairaskertomusta, mutta palataan mukavampiin aiheisiin ja mukavaa kun olitte "mukana" tavalla jos toisella. Kiitos! Tätä(kin) se elämä on!- E.A
Moi rapu
Suonette anteeksi, mutta olen ylpeä itsestäni. Sain kuin sainkin riidan pystyyn. Saatan joskus ehkä tai sitten en muuttaa tyyliä, mutta vain silloin, jos minua ei enää hemmotella. Voimme myös ehkä joskus kirjoittaa asiastakin. - Alkuperäinen Rapu
E.A kirjoitti:
Moi rapu
Suonette anteeksi, mutta olen ylpeä itsestäni. Sain kuin sainkin riidan pystyyn. Saatan joskus ehkä tai sitten en muuttaa tyyliä, mutta vain silloin, jos minua ei enää hemmotella. Voimme myös ehkä joskus kirjoittaa asiastakin.Moi E.A!
Suonet sinäkin "anteeksi", mutta nyt minä en ymmärrä mitä tarkoitat!
En minä ole millään tavalla "tarttunut" sinun "tyyliisi"!
En ole edes kommentoinut mitään kirjoittamaasi aikoihin, kun ei ne ole olleet mitenkään minulle osoitettujakaan!
Kerro minulle, mitä tarkoitit tuolla? En ole myöskään esittänyt mitään "arvioita" kenestäkään tai arvaillut kuka on aloittanut ja mitä!
Olen ollut melkein koko päivän pois kotoa, eikä ole ollut oikein mitään puhtia pohtia näitä "ketju" riitoja tai sitä, kuka on riidan aloittaja! - E.A
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
Moi E.A!
Suonet sinäkin "anteeksi", mutta nyt minä en ymmärrä mitä tarkoitat!
En minä ole millään tavalla "tarttunut" sinun "tyyliisi"!
En ole edes kommentoinut mitään kirjoittamaasi aikoihin, kun ei ne ole olleet mitenkään minulle osoitettujakaan!
Kerro minulle, mitä tarkoitit tuolla? En ole myöskään esittänyt mitään "arvioita" kenestäkään tai arvaillut kuka on aloittanut ja mitä!
Olen ollut melkein koko päivän pois kotoa, eikä ole ollut oikein mitään puhtia pohtia näitä "ketju" riitoja tai sitä, kuka on riidan aloittaja!Pakko vielä ennen kuorsausta täsmentää.
Oikeastaan kirjoitin yleistä, vaikka sinulle ikään kuin vastasin. Tuolla aiemmin minua haukuttiin hemmotelluksi ja aiemminkin on viitattu siihen, että Elämän vakiväki (mitä se nyt onkaan) on sisäänpäin kääntynyt ja jaamme toinen toisillemme symppistä emmekä päästä toisia sisäpiiriin. Eli siis tämä oli sisäpiirivastaus, vaikka ei ollut mitään vastattavaakaan.
Siksi hölisin mitä hölisin sinullekin tyylistä eli tiedotin vain muutoksestani henkilökohtaisesti, vaikka et siihen aihetta ollut antanutkaan.
No typeräähän se, että toiselle moikkaa näin ja saattaa tulla kaikenlaisia käsityksiä.
No minä taas olen ollut voimissani pohtiessani riitoja tai sitä, kuka aloitti mitä. Mutta olen vaan lasketellut suurelta osin niin kovaa provoa, että se on saanut liikettä aikaan eli eipä ole voimat kadonneet. Eikä minua hämää itseäni, vaikka hiljenen muutamaksi päiväksi. Tai joku muu hiljenee. Senkin tiedän, etten ryhdy niin korrektiksi, että ilmoittaisin, jos täältä häippäisisin. - Aurora4
E.A kirjoitti:
Pakko vielä ennen kuorsausta täsmentää.
Oikeastaan kirjoitin yleistä, vaikka sinulle ikään kuin vastasin. Tuolla aiemmin minua haukuttiin hemmotelluksi ja aiemminkin on viitattu siihen, että Elämän vakiväki (mitä se nyt onkaan) on sisäänpäin kääntynyt ja jaamme toinen toisillemme symppistä emmekä päästä toisia sisäpiiriin. Eli siis tämä oli sisäpiirivastaus, vaikka ei ollut mitään vastattavaakaan.
Siksi hölisin mitä hölisin sinullekin tyylistä eli tiedotin vain muutoksestani henkilökohtaisesti, vaikka et siihen aihetta ollut antanutkaan.
No typeräähän se, että toiselle moikkaa näin ja saattaa tulla kaikenlaisia käsityksiä.
No minä taas olen ollut voimissani pohtiessani riitoja tai sitä, kuka aloitti mitä. Mutta olen vaan lasketellut suurelta osin niin kovaa provoa, että se on saanut liikettä aikaan eli eipä ole voimat kadonneet. Eikä minua hämää itseäni, vaikka hiljenen muutamaksi päiväksi. Tai joku muu hiljenee. Senkin tiedän, etten ryhdy niin korrektiksi, että ilmoittaisin, jos täältä häippäisisin."Mutta olen vaan lasketellut suurelta osin niin kovaa provoa, että se on saanut liikettä aikaan eli eipä ole voimat kadonneet. - -Senkin tiedän, etten ryhdy niin korrektiksi, että ilmoittaisin, jos täältä häippäisisin."
Kismittää vieläkin se sinun häippäämis-ilmoituksesi minun ketjustani.
Ei siksi, että olisin väkisin halunnut pitää sinut siellä meidän kolmen naisen "vahvistuksena", vaan siksi että leimasit pienen ketjun "atmosfäärin" syyksi lähtöösi.
Olisi hyvin riittänyt maininta että olet kyllästynyt siihen ketjuun. Tai vain liuennut ilman selityksiä. Atmosfääriin puuttuminen tuntui helvetin pahalta. Esim. Tyynen kommentit ovat aina olleet valoisia ja rakastettavia kaikessa lyhyydessään, emmekä me kaksi muutakaan ole siellä riitaa haastaneet. Se on ollut meille "kotipesä".
No, kohtahan se meidän ketju päättyy. Surullista, koska ainakaan minulla ei ole rohkeutta enää ainoankaan ketjun perustamiseen. Toivon, että I vielä jaksaisi, loistava rautamummo.
- a mummu
Onkohan porukka jo näin iltasella väsynyttä, kun on ilmaanutunut noita vain muutaman sanan "sutkautuksia". Taitaa Timo S. olla inspiroinut joitakuita.
Kyllä minäkin päivällä olin hieman huuli pyöreänä, kun noita EA:n juttuja luin. Mutta sitten laskin yhteen 3 3 4 4 3-4 ja totesin, että "koettelee, vaan ei hylkää. - Aurora4, muuten, kyseli, miksi kirjoittajat pakenevat tästä ketjusta. Lisäähän heitä/meitä on nyt tullut:-D.
Tänään olen taas ulkoillut olan takaa ja puuhannut kaikennäköistä fyysistä, moneen kertaan jo siirtämiäni hommia, joten nyt ramasee niin vietävästi, että voisin vaikka mennä nukkumaan. Mutta yritän sinnitellä kymmeneen. Silloin alkaa Beck, ja jos nyt unettaa, niin sitten ei enää. Juu, kyllä voisin "nauhallekin" sen laittaa, mutta olen sen verran kahjo, että katselu on nautittavampaa h-hetkellä, siis nyt iltamyöhään. Päiväsaikaan taltioitua krimiä katsllessa tunnelma ikäänkuin latistuu, se ei ole sama kuin "suorassa lähetyksessä". Olen kyllä kova tallentamaan, mutta lähes kaikki ohjelmat boxissani ovat katsomatta. Välillä niitä joudun deletoimaankin uusien tieltä, kun alkaa tila loppua.
Kukas kirjallisuuden henkilö aikoinaan murti suuta, murti päätä, murti mustoa haventa! Luulen, että Ali B. todellakin joutuu niin tekemään, kun ei ehkä pääse nautiskelemaan aamuisista tuulilasin skrabaamisista, loan heittelystä ja vaakasuorasta räntäsateesta. Pitäisiköhän YT:iin laittaa katsottavaa, ettei siellä taatelipuiden alla, riippukeinussa makoillessa kovin haikeus valtaa.
No niin. Nauru seis, ja valmistautumaan totisempiin kuvioihin. Toivotan kaikille, sutkautusten pituuteen katsomatta rauhaisia yöunia ja virkeätä uutta päivää.- E.A
Moi mummo
Määhän sanoin jossain, että olen valmis vääntämään rautalangasta kaikki esiin tuomat ihmeellisyydet, jolleivat ne muuten sula. Eli siis isänmaa...äsh. Eiku koti se vasta on koti, ku ensin on asunnon löytäny. Loppu on sisustamista.
- Aurora4
"Kyllä minäkin päivällä olin hieman huuli pyöreänä, kun noita EA:n juttuja luin."
Upottakaa tai ei, mutta tuossa a-mummun lauseessa olen havaitsevani pientä pyrkimystä tasapuolisuuteen.
Nyt hyvillä mielin nukkumaan.- E.A
Kosimista piru, ei ois uskonna
- Aurora4
E.A kirjoitti:
Kosimista piru, ei ois uskonna
EA:lle uutta sytykettä päivän provoilulle
En edelleenkään ymmärrä mistä juuri minulle suutuit. Mielestäni sinulla ja minulla on ollut ihan mukavia keskusteluja Tyyntä ja myrskyä -ketjussa. Sitten paikalle ilmestyi joku vieras "numeronikki", ja saman tien ilmoitit minulle tylysti lopettavasi siellä, koska ketjussa on huono atmosfääri. Tottakai me perustyypit, "kahden kopla" kuittasimme lähtöilmoituksesi vastaavasti ei-niin-ystävällisellä sävyllä.
Täällä alat harjoittaa raskasta provoa ketjuani vastaan. Provoat ja provoat kunnes saat minut suuttumaan. Koulukiusaamisista tuttu mekanismi.
No eihän tämä selittely mitään hyödytä. Harva täällä kai vaivautuu ottamaan selvää, mistä surkeassa riidassamme on kysymys. Mutta se joka haluaa sen tehdä edes huvikseen, voi lukaista Tyynen ja myrskyn kommentit muutamalta viime päivältä. Aikaa siihen ei paljon tuhraantuisi, sen verran harvoin sinne päivityksiä tehdään.
Vähän minua harmittaa, että minut taas vedettiin tällaiseen, vaikka olin päättänyt, että Elämä-ketjuun en palaa. Eikä tämäkään varsinainen riemuisa comeback ollut. Jälleen kerran yhden ja toisen vanhat kaunat nousivat esille "noidan" palatessa.
Upottaja ei vissiin oikein tiennyt, hukuttaisiko vai polttaisiko ämmänryökäleen roviolla. Kivaa silti, että hänkin palasi Elämään, vaikka vain riidelläkseen.
"Kosimista piru, ei ois uskonna". Tuo kiihkeä lause todistaa hämmästyttävästi, että olet ihan vakavissasi tämän "pelin" suhteen. Kuvittelet - väärin - että meillä kirjoittajilla on jonkinlaiset jo taivaassa säädetyt pelipaikat tällä kentällä.
Kerran vastustajia, aina vastustajia, niinhän? Haiskahtaa kovin miehiseltä ajattelutavalta.
- hhriitus
Hyvää iltaa vaan kaikille.
Aikamoista sanasotaa on täällä käyty, hämmästyin ihan säikähtäin, kun luin. Toisaalta kiva, että tähän on tullut näin paljon kirjoituksia.
Kaikille epäilijöille tiedoksi, että aloitin lukemisen tuolta ihan yläpäästä (tänpäiväisistä) ja ekakommenttini oli klo 21:21 a-mummulle, jotta tulikohan selväksi kaikille, että minä en ole osallistunut millään nimimerkillä edelliseen jupakkaan.
Hyvää yötä! - Ali Baba
Täällähän on taas vilskettä kuin Kyöpelinvuorlla pääsiäisyönä.
Kertokaa joku minullekin mitä ovat ja missä ovat nämä mielenkiintoiset naapuri yms ketjut joihin usein viitataan. Ja kuinka ne löyrtää. EA voisi vaikka postittaa linkit jos on perillä. Täytyishän se ihan yleistiedonkin vuoksi päästä näkemään mitä "naapurissa" ajatellaan; tai ainakin kirjoitellaan!, Eller hyr?
ps. ettei vaan kävis niin, että ehdin taateleita tallomaan vielä 35 lämpötilaan ennenkuin Peeweli palaa näyttämölle!- E.A
Ali
Usein täällä ylivoimaisessa laatuElämässä ei ole viitattu mielenkiintoisiin naapureihin. Väittäisin mieluummin niin, että siellä jossain on viitattu enempi tänne. Löytyy helposti Aloittelijoista, jonka otsikossa on jotain syksyistäkin eli tyyntä ja myrskyä. Pääpuheenvuorossa ei kylläkään Tyynen ja Myrskyn sekaan ole suotu kuin muutamalle paikka, ei paikkaa Ryynäselle. Siis se ketju ei nimenomaa ole tarkoitettu kaikille, vaikka meitä sellaisesta rajaamisesta siellä haukutaan.
Täällä on helpompi löytää yleistietoa, jos siitä on puute. Voisin tässä pitää esimerkiksi luennon uudesta sivustosta ja sen aiheesta. No sivusto on Angnostikosta.fi/uskon ja epäuskon kautta.com/tieteen filosofiaan.home. Siellä kaipaamassasi ketjussa minut haukuttiin pelleksi ja täällä juopoksi, mutta periksi ei anneta yleistiedon levityksen kapeilla poluilla.
PS. me lähetetään weepelin kans terveisii, ihan kirjeen muodossa. Ollaan meinaan sellasii pulun eli kirjekyyhkyn kasvattajii, että. - Aurora4
"Kertokaa joku minullekin mitä ovat ja missä ovat nämä mielenkiintoiset naapuri yms ketjut joihin usein viitataan. Ja kuinka ne löyrtää. EA voisi vaikka postittaa linkit jos on perillä. Täytyishän se ihan yleistiedonkin vuoksi päästä näkemään mitä "naapurissa" ajatellaan; tai ainakin kirjoitellaan!, Eller hyr?"
Älä Ali suotta vaivaudu. Ei siellä ole mitään kiinnostavaa. Joku on vain tehnyt liian suuren numeron kokemastaan loukkauksesta.
Pari kommenttia ylempänä on selvitystä kyseisestä kalabaliikista omalta kannaltani. Eikös vanhassa roomalaisten laissa ollut sellainenkin sääntö, että 'audiatur et altera pars' eli kuunneltkoon myös toista osapuolta.
- Mervi Patso
Kuka peweli? Mutta taidatte olla aika sekaisin kaikki. Kiva ketjukeskusteluhan teillä on ollut.
- E.A
Kirjuuttajaryhmä vaan kasvaa.
Kuules Mervi, säästyt paljolta, jos et ota koulutuksemme suosimaa psykiatrista otetta ihan heti. Viittaat sekaiseen oloon, huomenna jo haistelet ehkä haiseekos henki ja viimeistään ylihuomenna huomaat, että tätä ei ratkaista ihan koulupsykologialla.
Nyt koisimaan, että jaksaa provota huomennakin.
- hhriitus
Huomenta tänne aamuvirkuille ja muillekkin.
Hienoa, että näitten uusien nimmareitten paljoudesta huomaa, että tätä Elämää seurataan.
Kaikille vielä tiedoksi, että eiliseen "keskusteluun" en ole ottanut osaa, kaikki "upottavat" kirjoitukset eivät ole minun näppäimistöltä kotoisin. Ainoa "osui ja upposi" oli 5.9. minun ja sen näki jo nimmarista.
Turha nimitellä minua, missään kirjoitusten välissä, Aurora. Keksi jotain parempaa.- Aurora4
Jos tunnet nimimerkkisi loukatuksi, syytä sitä matkijaa, älä minua.
Itse asiassa arvaan, kuka se "copycat" on. Se on se joka aina tulee minun kimppuuni, kun jotain rähinää esiintyy. Muuten on aika vaisu kirjoittaja. - hhriitus
Aurora4 kirjoitti:
Jos tunnet nimimerkkisi loukatuksi, syytä sitä matkijaa, älä minua.
Itse asiassa arvaan, kuka se "copycat" on. Se on se joka aina tulee minun kimppuuni, kun jotain rähinää esiintyy. Muuten on aika vaisu kirjoittaja.No kyllä tuo A. Noita nimimerkki eilen klo 20:57 viittasi ihan suoraan sitä edeltävään Aurora4 nimimerkkiin. Vai onko nyt niin, että Aurora4nenkin on jonkun toisen kuin sinun?
- A sitä sun tätä
hhriitus kirjoitti:
No kyllä tuo A. Noita nimimerkki eilen klo 20:57 viittasi ihan suoraan sitä edeltävään Aurora4 nimimerkkiin. Vai onko nyt niin, että Aurora4nenkin on jonkun toisen kuin sinun?
Minulla on monta nimimerkkiä ja uusia keksin tarpeen mukaan. Sitoutumattomuuden etuja.
- E.A
Aamukylvöt
Ei teittin tartte kommentoida, minusta pitäkää vaan vanhoillisporvarilliset ajatuksenne. Niistä ajatuksista on kuitenkin vain kukonaskel Eurooppaakin vaivaavaan ruttoon, minkä pesät on rakennettu uusliberaalien ja muiden vanhoilliskonservatiivien päähän.
Aloitan siis rautalangan muotoilemisen isänmaasta. Ainoat ryhmät Suomessa, jotka elävät tai elivät isänmaallisesti, kunnes juntit piirsi omistusoikeuden papereihin, olivat Lapissa asujat ja mustalaiset.
Kummallakaan ei omistus maahan ollut se isänmaan merkki. Kummatkaan eivät olleet ajatusmaailmaltaan suur-isänmaan luomisen puolustajia viime hyökkäyssodassa.
Tämä yllä oleva vain täsmätiedote.
Huvittuneena seuraan isänmaallisen Kokoomuksen kolmen siiven taktiikkaa. Säyseät eturintamamiehet, pressa ja piäministeri. Heillä kuitenkin taktiikka luotuna. Toinen liennyttää ja kaunis vaimo hymyilee, toinen toistaa mantraansa. Heidän takanaan on nousemassa nuor-isänmaalliset.- E.A
Kun ei aukea ilman sulkua tämä alin kirjoitusboksi, niin ikään kuin vastaan itselleni.
Lähinnä vastaan itsestäni. Anteeksi en pyytele, vaikka olisin luokannutkin. En kohdista tätä vastauksena loukatuille/loukatulle, sillä jo se, että vastaa yhdelle, on aiheuttanut liian paljon vääntöä molemmissa ketjuissa ja aiemminkin.
PS. isänmaalla on mielenkiintoinen kytkös länsimaiseen kulttuuriin, johon taidan olla osin salaa sidottu, osin kyllä tarkkaan erkanemassa. Enää pelkkä kulttuuriperintö ei minua riemastuta, siinä on niin paljon sortoa kuin vain voi olla. Kun historiamme kirjoittaa jostain ihmeellisestä yhteishengestä, millä selvittiin jostain (ja selvitään nyt), niin se on liirumlaarumia korvilleni ja ne jotka harrastivat yhteispeliä, eivät muuhun kyenneet.
Kokeilen täälläkin, seuraakos isoveli ja lausahdan kolmesti : Al Kaida, Al Kaida, Al Kaida. Heijaa Baader-Meinhof. Koko kokonaisuus on niin kompleksinen juttu ja ilman netissä virtaavaa vastavirtaa istuisin vieläkin koulumme penkillä oppimassa muka uutta ja analysoitua. Fyi faan.
- Alkuperäinen Rapu
Puoltapäivää näiltä kulmilta!
Minä en onnistunut edes noissa kesäkylvöissä, kun ei tullut perunasatoa, joten näin aamutuimaan en kylvöjä harrasta, mutta valmista satoa on kyllä taas lähdettävä katselemaan tuolta kauppojen laareista, minne maanviljelijät ovat niitä kuskanneet, että kaupunkilaisetkin pysyisivät hengissä!
Huh, huh - tulipas pitkä virke, aivanhan tässä hengästyy.
No, yö tuli nukuttua hyvin. Unia kyllä näin, mutta enpä enää muista mitä! Hesariinkin olen ehtinyt tänään jo jostakin asioista hieman kirjoitella, kun tuntui siltä, että on pakko sanoa ja kyllä ainakin ensimmäinen kirjoitukseni on julkaistukin, toisen lähetin juuri äsken ja se koski tänään paperi Hesarista lukemaani erään äidin surua. Saa nähdä julkaistaanko, kun aihe on osittain paperilehdestä, vaikka kyllä tuota käsitellään myös laajasti verkossa! Elämä on, niin - mitä se on...?
Nyt on kuitenkin ryhdyttävä valmistautumaan sille kauppareissulle, joten "nähdään" myöhemmin. - Inger1
Kun Äiti Amma tulee milloin näille keskustelu palstoille, kuvitellaan..niiin verkko hajoaa...Mikäli täälläkin ihmiset yhtä innolla ja mustasukkaisesti tahtovat sen ensimmäisen tilan ja paikan eli kommunikointi-lähihoito yhteyden Ammaan.
Niin on Intiassakin. Naiset melkein repivät toisiaan ja tyrkkivät että saavat olla lähimmäisimpänä ja aina sillä samalla paikalla. Myös miehissä löytyy lähikontakti terabiaa tarvitsevia. - Yksi nainen kertoi Intian matkastaan.
Voisiko meillä täällä olla kukaan niin kateellinen ja mustan kipee jostain vastaavasta Amma-terapeuttisesta kaverista..Kukapa nyt esim. mulle olisi mustasukkainen jostain kirjoittajasta. - Kun jo tietoisesti hieman kauempana pysyttelen - itsesäilytysvaiston turvin. Vaikka välittömän lämminkin ja avoin tavallisissa ihmissuhteissani mielestäni olen.
Tämä juttu syntyi kun lukasin äsken noita eilisiä aika mukavia keskusteluja. Itse en tainnut kirjoittaa kuin yhden ihan ylähällä - johonkin EA:n kompastelusta kertovaan ( 3 3 nim.)- hhriitus
Tuo äiti Amma on minulle ainakin aika vieras juttu. Olen kyllä joskus nähnyt kuvia, kun oli Suomessakin käymässä. Minulle jäi vain epäselväksi, kerääkö hän jollain tavalla rahaa noissa kokouksissa ja minne ne rahat menevät.
Kuka tietää tarkemmin?
Pitäisköhän vielä vanhoilla päivillään alkaa samaan tyyliin syleilemään halukkaita...
olisikohan niitä ?-) Voisin lurauttaa vielä jonkin taikasanankin jokaisen korvaan. - Inger1
hhriitus kirjoitti:
Tuo äiti Amma on minulle ainakin aika vieras juttu. Olen kyllä joskus nähnyt kuvia, kun oli Suomessakin käymässä. Minulle jäi vain epäselväksi, kerääkö hän jollain tavalla rahaa noissa kokouksissa ja minne ne rahat menevät.
Kuka tietää tarkemmin?
Pitäisköhän vielä vanhoilla päivillään alkaa samaan tyyliin syleilemään halukkaita...
olisikohan niitä ?-) Voisin lurauttaa vielä jonkin taikasanankin jokaisen korvaan.Minä olen tutustunut Amma-aiheeseen muutamien uskonnon opettajien kautta täällä Helsingissä. Teoriassa en ole vielä perehtynyt tai lukenut paljon mitään näistä uusista uskonto-suuntauksista. Mutta kyllähän kouluissa lapsille opetetaan kuulema luennoilla Itä-maisista uskon opeista Kansainvälisenä oppiaiheena. - Yllätyin sellaisella luennolla ollessa, miten samnanlaista oppia oli kuin meidän evank.luter ja Raamattu. Poikkeus oli sisällössä hyvyyden ja kauneuden merkitys ihmismielessä. Ei väkivallaa. Sopivaa Äiti-Amman oppia sydämellistä kuin Amma varmaan itsekin on: Hiljaisuutta, rakkautta, nöyryyttä ja hyvää tahtoa. No ei sellainen pahaa tee tuntea ja vaikka rohkaistuu Ammaa lähestyä uudesta hyvyydestä käsin ymmärrettynä. - Ilman minkaanlaista ismispelkoa ja ennakkoluuloa. Uskon siis kyllä sellaiseen uudenlaiseen ihmisen ajatusten puhtauteen, rakkaudesta ja hyvästä tahdosta toistaan kohtaan ja koko ihmiskuntaakin kohtaan. Miksi ei siinä myös halaiskin mielellään.
Oletko miten tietoinen Taavi Kassisen kirjallisesta tuotannosta, erikoisen herkistä ja henkevistä rakkausruno-Kirjoistaan. Muu kaikki unhoittuupi kun rakkaus tulee luo. Kassila kääntää paraillaan itämaista isoa Eepposta kai se julkistetaan Helsingissä ensikuussa. - Olen tilannut sen itselleni alle 30 e taisi olla hinta etuajassa tilattuna. - iso ja painava kuvitettu kirja tietääkseni. Nuori naapuri suomalainen uskonnon opettaja oli siitä myös jotenkin erityisen kiinnostunut, Asumme aivan lähekkäin -ihastuttava nuoripari ja Pikku-Petra tyttönen heillä ilona. - Inger1
Inger1 kirjoitti:
Minä olen tutustunut Amma-aiheeseen muutamien uskonnon opettajien kautta täällä Helsingissä. Teoriassa en ole vielä perehtynyt tai lukenut paljon mitään näistä uusista uskonto-suuntauksista. Mutta kyllähän kouluissa lapsille opetetaan kuulema luennoilla Itä-maisista uskon opeista Kansainvälisenä oppiaiheena. - Yllätyin sellaisella luennolla ollessa, miten samnanlaista oppia oli kuin meidän evank.luter ja Raamattu. Poikkeus oli sisällössä hyvyyden ja kauneuden merkitys ihmismielessä. Ei väkivallaa. Sopivaa Äiti-Amman oppia sydämellistä kuin Amma varmaan itsekin on: Hiljaisuutta, rakkautta, nöyryyttä ja hyvää tahtoa. No ei sellainen pahaa tee tuntea ja vaikka rohkaistuu Ammaa lähestyä uudesta hyvyydestä käsin ymmärrettynä. - Ilman minkaanlaista ismispelkoa ja ennakkoluuloa. Uskon siis kyllä sellaiseen uudenlaiseen ihmisen ajatusten puhtauteen, rakkaudesta ja hyvästä tahdosta toistaan kohtaan ja koko ihmiskuntaakin kohtaan. Miksi ei siinä myös halaiskin mielellään.
Oletko miten tietoinen Taavi Kassisen kirjallisesta tuotannosta, erikoisen herkistä ja henkevistä rakkausruno-Kirjoistaan. Muu kaikki unhoittuupi kun rakkaus tulee luo. Kassila kääntää paraillaan itämaista isoa Eepposta kai se julkistetaan Helsingissä ensikuussa. - Olen tilannut sen itselleni alle 30 e taisi olla hinta etuajassa tilattuna. - iso ja painava kuvitettu kirja tietääkseni. Nuori naapuri suomalainen uskonnon opettaja oli siitä myös jotenkin erityisen kiinnostunut, Asumme aivan lähekkäin -ihastuttava nuoripari ja Pikku-Petra tyttönen heillä ilona.Korjaus runoilijan nimeen: pitää olla Kassila.
kiitos. - hhriitus
Inger1 kirjoitti:
Minä olen tutustunut Amma-aiheeseen muutamien uskonnon opettajien kautta täällä Helsingissä. Teoriassa en ole vielä perehtynyt tai lukenut paljon mitään näistä uusista uskonto-suuntauksista. Mutta kyllähän kouluissa lapsille opetetaan kuulema luennoilla Itä-maisista uskon opeista Kansainvälisenä oppiaiheena. - Yllätyin sellaisella luennolla ollessa, miten samnanlaista oppia oli kuin meidän evank.luter ja Raamattu. Poikkeus oli sisällössä hyvyyden ja kauneuden merkitys ihmismielessä. Ei väkivallaa. Sopivaa Äiti-Amman oppia sydämellistä kuin Amma varmaan itsekin on: Hiljaisuutta, rakkautta, nöyryyttä ja hyvää tahtoa. No ei sellainen pahaa tee tuntea ja vaikka rohkaistuu Ammaa lähestyä uudesta hyvyydestä käsin ymmärrettynä. - Ilman minkaanlaista ismispelkoa ja ennakkoluuloa. Uskon siis kyllä sellaiseen uudenlaiseen ihmisen ajatusten puhtauteen, rakkaudesta ja hyvästä tahdosta toistaan kohtaan ja koko ihmiskuntaakin kohtaan. Miksi ei siinä myös halaiskin mielellään.
Oletko miten tietoinen Taavi Kassisen kirjallisesta tuotannosta, erikoisen herkistä ja henkevistä rakkausruno-Kirjoistaan. Muu kaikki unhoittuupi kun rakkaus tulee luo. Kassila kääntää paraillaan itämaista isoa Eepposta kai se julkistetaan Helsingissä ensikuussa. - Olen tilannut sen itselleni alle 30 e taisi olla hinta etuajassa tilattuna. - iso ja painava kuvitettu kirja tietääkseni. Nuori naapuri suomalainen uskonnon opettaja oli siitä myös jotenkin erityisen kiinnostunut, Asumme aivan lähekkäin -ihastuttava nuoripari ja Pikku-Petra tyttönen heillä ilona.Kiitos Inger asiallisesta vastauksestasi.
Ennätin vasta nyt tähän vastaamaan.
En tosiaan tiedä yhtään, mitä tämä Amma-uskonto on.
Minua vain kiinnostaa, että kerätäänkö näissä kokouksissa myös rahaa, eräänlaista kolehtia, ja mihin tarkoitukseen.
Taavi Kassilaa en ole lukenut. Täytyy panna "korvan taakse" muistiin. - Inger1
hhriitus kirjoitti:
Kiitos Inger asiallisesta vastauksestasi.
Ennätin vasta nyt tähän vastaamaan.
En tosiaan tiedä yhtään, mitä tämä Amma-uskonto on.
Minua vain kiinnostaa, että kerätäänkö näissä kokouksissa myös rahaa, eräänlaista kolehtia, ja mihin tarkoitukseen.
Taavi Kassilaa en ole lukenut. Täytyy panna "korvan taakse" muistiin.Hyvä !
En tiedä kerätäänkö sen kummemmin rahaa tai muuta lahjaa. Ehkäpä sentään vapaehtoisesti, kuten yleensä kaikissa henkisissä / kulttuurillisissa nyky-tilaisuuksissa, luennoilla ym..ymmärtääkseni - ainakin Kirkossa kolehtia.
Minä tiedän vaan omalta kannaltani, että pidän Taavi Kassilan, nykyaikana ehkä aika harvinaisesta henkisestä ajatelmarunoudesta, kuten Rakkauden Auringossa Runokirjasta, kaikkine sen ihanine runo tikapuineen..
Kannatan Hriitu kuules..sinuakin tutustumaan!
- Calvados
Huomentapäivää.
Oli hauska Fingerpori tänään lehdessä. Mies pitää käsillään kiinni jaloistaan ja pyörii ympyränä mäkeä alas. Puhelin soi johon vastaa: Halojaa, eipä kummempia, olen pyöräliikkeessä.
Joten eipä kuulu minullekaan kummempia, ei mitään omintakeista tekstiä synny. Ilma on kuten eilen, viileähkö, lievätuulinen. Soitin äsken "yksinäiselle miesparalleni", että tuo tullessaan kaupasta pari broitsua, saamme ne esivalmisteltua huomiseksi ruuaksi myös vieraillemme, jotka muuttavat perjantaina pois pääkaupunkialueelta tuonne yli 300 km:n päähän. Mieheni kun on vielä työelämässä mukana, vaikka on jo lähes 68 v. Aikoo tämän vuoden lopulla lopetella vähitellen. Huominen on ilman ruuan esivalmisteluja liian kiireinen, kun on apellakin käytävä kaupassa ym pikahommia tekemässä.
Mieheni kävi muuten eilen rengasliikkeessä hankkimassa uudet kitkat autoomme. Sopii vaikka talven tulla.
Politiikasta en mitään muuta sano kuin että ihmettelen kokoomusnuoria.- hhriitus
Heippa Calvados.
Kauhistuin jo tuota ylläolevaa kuvaa, jossa kysytään "mitä naapurin pitää sietää?" Äkäsen koiran kuva, luulin jo, että tarkoitettiin meidän keskusteluketjuja, tätä ja tuota naapurin myrskyä ja tuulta. Kuva on melkein kuin tuo EAn profiilikuva, siinä vaan akka suu auki huutaa.
No niin, olen jo rauhottunut.
Minäkin varustauduin eilen jo tulevaan talveen ja liukkaaseen tiehen. Ostin Woolwoodista viikon tarjouksena kitkajarrut kenkien pohjaan. Kokeilin jo niitä jääkaapin pakastelokerossa. :-)
Hyvin pitävät nastat pohjissa.
Minäkään en pahemmin ole perillä politiikasta, täällä on kohta vaalit ja kansa(nedustajat) käyvät kuumina. Joka ilta telkassa joku puolue tentissä. En ole katsonut. - Calvados
hhriitus kirjoitti:
Heippa Calvados.
Kauhistuin jo tuota ylläolevaa kuvaa, jossa kysytään "mitä naapurin pitää sietää?" Äkäsen koiran kuva, luulin jo, että tarkoitettiin meidän keskusteluketjuja, tätä ja tuota naapurin myrskyä ja tuulta. Kuva on melkein kuin tuo EAn profiilikuva, siinä vaan akka suu auki huutaa.
No niin, olen jo rauhottunut.
Minäkin varustauduin eilen jo tulevaan talveen ja liukkaaseen tiehen. Ostin Woolwoodista viikon tarjouksena kitkajarrut kenkien pohjaan. Kokeilin jo niitä jääkaapin pakastelokerossa. :-)
Hyvin pitävät nastat pohjissa.
Minäkään en pahemmin ole perillä politiikasta, täällä on kohta vaalit ja kansa(nedustajat) käyvät kuumina. Joka ilta telkassa joku puolue tentissä. En ole katsonut.Olet hauska Riitu! Kokeilit uusia kenkiesi kitkajarruja jääkaapin pakastelokerossa. Ja toimivat hyvin. Se on pääasia, ettei liukastu tiellä ja murra jalkaa tai kättä. Itselläni polvi kerran murtui ja sen seurauksena vasen jalkani viettää vasemmalle. Luutui hiukan väärään asentoon, mutta en ole halunnut sille korjausta. Riittää, että kävelen itse ilman apuvälineitä.
- z y Z
Huomenta, olin aamuhamarassa hauvojen kanssa rannalla ja siella oli tuttuja nunnia suorittamassa aamuvenytyksia. Jutustelimme Syyrian ja Egyptin kristittyjen ongelmista ja ikivanhoista kulttuureista Lahi-Idassa. Sitten keskustelu siirtyi ihmisen vanhenemiseen. Puhelimme kasvissyonnin eettisyydesta etcetteraa. Ilmeisesti vanhin nunnista siina kavellessamme kaupunkiin pain sanoi kuin ohimennen, etta han on huomannut kuinka monet ihmiset vanhetessaan osaavat vaihtaa pelkonsa ivanauruun. Sitten he erkanivat toiselle tielle ja mina jain juttelemaan hauvoille, etta depende (riippuu) varmaan peloistakin.
- Ali Baba
Olipa mukavaa filosofointia aamun hämärissä. Minäkin filosofoin ihan itselleni aikaisemmin aamun hämärissä että ilmeisesti ero Suomen ja Intian välillä on se, että intialaisia riemastuttaa Äiti Amma, mutta meitä suomalaisia viihdyttää Äiti Ämmä!
Olihan siellä' Kolkatassakin se albanialainen äiti Nunna.
Kuitenkin yhteenvetona voi varauksetta todeta että ammunhämärä on parasta filosofointi aikaa, Carpe diem! ja kirjoita se eetteriin! - Inger1
ZZ - Äitini sanoi ja varoitti koskaan ivaamasta mitään tai ketään, koska mm ivanauru ja -puhe vihavoittelee toista ihmistä välittömän syvältä, kuin nokkonen polttaa iholla. Ja siksi on kavalampaa kuin suoranainen äkki viha.
Rakastakaamme siispä kaikki toisiamme - Terveisiä myös Hänelle, eli sille vanhenevalle viisaalle nunnalle, Intiassa. - 18+10
Inger1 kirjoitti:
ZZ - Äitini sanoi ja varoitti koskaan ivaamasta mitään tai ketään, koska mm ivanauru ja -puhe vihavoittelee toista ihmistä välittömän syvältä, kuin nokkonen polttaa iholla. Ja siksi on kavalampaa kuin suoranainen äkki viha.
Rakastakaamme siispä kaikki toisiamme - Terveisiä myös Hänelle, eli sille vanhenevalle viisaalle nunnalle, Intiassa.Miksi sitten itse ivaat milloin minkäkin salanimen takaa?
- Inger1
18+10 kirjoitti:
Miksi sitten itse ivaat milloin minkäkin salanimen takaa?
En ole ivannut ketään. Ole hyvä ja näytä toteen, mitä nimimerkkejä mm olen tässä ketjussa mielestäsi käyttänyt, muuta kuin Ingeri1 ja 3 3 kai pari kertaa Muilla nimimerkeillä en ole kertaakaan tässä ketjussa kirjoittanut.
Aiheeton solvaus ja ilkeä ivasi ovat nyt itselläsi hallussa huomaan, korjaappa väitteesi . Pyydän ystävällisesti ole siis hyvä!
- a mummu
Aamupäivä se minultakin vilahti lähes huomaamatta. Syynä osin taas kerran viime yön valvontatuokio; puoli kuuden aikaan aamulla vielä katselin kelloa, enkä siihen mennessä ollut nukkunut silmääkään. Ja vasta aamulla alkoi uni maittaa. No, myönnettäköön, että alkuyöstä eilinen Beck - oli aika hurja, etenkin minulle, ahtaanpaikan kammoiselle - vaikutti, mutta sen unohdin parin sudokun jälkeen. Sitten vain odottelin nukkumattia, joka ilmeisesti unohti osoitteemme.Eikä ollut ensimmäinen kerta.
MInä olen ihan totaalisesti pudonnut näiden vaihtelevien nimmareiden rattailta. En enää edes yritä pysyä mukana. En ihan tarkkaan ymmärrä, mitä vitsiä on samassa ketjussa esiintyä monella eri nimmarilla. Mustia sukkiakaan en oikein hiffaa. Mitä hiivatin tekemistä niillä on täällä(kin)? No, se on minun omaa yksinkertaisuuttani; itse viitsi vaivata päätäni keksimällä aina uutta, saati sitten kytätä kuka kenenkin kanssa kulloinkin on kaveri. Kun kirjoitan täällä, niin takuuvarmasti teen sen a mummuna, en minään muuna.Jos joku vielä kirjoituksiani täällä viitsii ja jaksaa lukea, niin mukavaltahan se tuntuu. Muissa ketjuissa en kirjoittele, millään nimmarilla, en edes enää ole pitkään aikaan lukenut niitä.
Joskus aikoinaan, kun HS:n elämä loppui ja selailin tämän foorumin ketjuja, niin totesin, että ei ole minua varten: monet kirjoitukset silkkaa tuubaa tai törkeyksiä. Kun sitten sain vinkin - taisi olla Riitu - tulla tänne, niin täältähän löytyi turvallisia tuttuja "vanhoilta hyviltä ajoilta" (EA, anteeksi jämähtyneisyys, ehkä jopa taantumus:D.) No, täälläkin välillä läydään pieniä kärhämiä, mutta ehkä se tavallaan piristääkin. Kunhan vain jäisi kärhämän tasolle.
Jos ei luonnossa olisi niin paljon keltaista, niin ei uskoisi, että syyskuun ensimmäinen kolmannes on jo mennyt. Ulkona on suorastaan lämmin. Tänään on yksi mailmanhistorian merkkipäivä, tosin ei missään positiivisessa mielessä. Tänään myös on ensimmäisen lapsenlapseni syntymäpäivä. Kävin äsken häntä onnittelemassa, juhliin päästään viikonloppuna.
Iloista syyspäivän viettoa kaikille tasapuolisesti, nimmariin tai lakin kokoon katsomatta!- hhriitus
Hyvä kirjoitus sinulta, a-mummu.
Voin vain allekirjoittaa. Mietin usein, niinkuin nytkin olen miettinyt, että onko välttämättä tultava "lapsen kaltaiseksi" kun vanhenee. Samat hiekkalaatikkoleikit, tuo-on-tuhma-potkas-mun-ämpäriä jne. ja vielä "mustasukkaisena" - voi tseesus.
Mikähän tuo Beck - sarja on? Onko se englantilainen vai saksalainen? - 4-3
hhriitus kirjoitti:
Hyvä kirjoitus sinulta, a-mummu.
Voin vain allekirjoittaa. Mietin usein, niinkuin nytkin olen miettinyt, että onko välttämättä tultava "lapsen kaltaiseksi" kun vanhenee. Samat hiekkalaatikkoleikit, tuo-on-tuhma-potkas-mun-ämpäriä jne. ja vielä "mustasukkaisena" - voi tseesus.
Mikähän tuo Beck - sarja on? Onko se englantilainen vai saksalainen?Dorka, sehän on ruotsalainen. Noin vanha eikä tiedä mitään.
- hhriitus
4-3 kirjoitti:
Dorka, sehän on ruotsalainen. Noin vanha eikä tiedä mitään.
Mistäs tiedät, miten vanha olen.
No, et tiedä kuitenkaan näköjään, että en istu (ole istunut neljäänkymmeneen vuoteen) suomalaisen telkun ääressä. Että ei kaikkea voi tietää täältäasti. - 4 x 3
hhriitus kirjoitti:
Hyvä kirjoitus sinulta, a-mummu.
Voin vain allekirjoittaa. Mietin usein, niinkuin nytkin olen miettinyt, että onko välttämättä tultava "lapsen kaltaiseksi" kun vanhenee. Samat hiekkalaatikkoleikit, tuo-on-tuhma-potkas-mun-ämpäriä jne. ja vielä "mustasukkaisena" - voi tseesus.
Mikähän tuo Beck - sarja on? Onko se englantilainen vai saksalainen?Lapsen kaltaisten on taivasten valtakunta. Joka kiusaa yhtä näistä pienimmistä, sille ripustettakoon myllynkivi kaulaan ja tuliseen järveen upotettakoon,
- Calvados
Meille tulee minun nimelläni sellainen lehti kuin Kirkko ja kaupunki, koska kuulumme kirkkoon ja maksamme siis kirkollisveroja. Tänään oli hyvä Isä Ruben -sarjakuvan strippi: Siinä munkki lukee lehdykästä seurakuntansa munkeille, että aloitamme Yt-neuvottelut: Teidät irtisanotaan. Penkkiriviltä joku kysyy: Ja mikähän siinä on tavoitteena? Vastaus: Siirrämme rukoustoiminnan Kiinaan!
Toinen hyvä aihe mainitussa lehdessä on: Tarkkana somessa. (eli sosiaalisessa mediassa). Tykkäysten takana netin keskustelupalstalla saattaa esiintyä valekannatusta. Esim yksi ihminen on usean eri nimimerkin takana ja pyrkii luomaan vaikutelman kuumasta keskustelusta.
Kolmas aihe samasta: Nettikeskustelu käy kuumana. Hengellisten nettikeskustelujen kulttuuri on nuori, mutta kiihkeä. Mitä älämölön keskeltä löytyy: häiriköksi koettu on tyypillisesti keski-ikäinen tai sitä vanhempi mies. Suomi 24:n, Kotimaa24:n ja Kirkko Suomessa -Facebook-seinän moderaattoreilla on tästä yhteneväinen kokemus.
Itse en ole kovin hengellinen, eikä kukaan meidän vakikirjoittajamiehistäkään, mutta tulipahan luettua nuokin jutut ja todettua, että henkinen pilkkaaminen on myös uskovaisten palstoilla jokapäiväistä.- a mummu
Calvados, pilkkaaminen, ivailu ja nimittely taitaa olla tämän päivän trendi. Puhutaan epäystävälliseen sävyyn, tiuskitaan, rähistään, haukutaan. Enää ei osata olla edes vieraskoreita, siis että voitaisiin puhua asiallisesti ja ystävällisesti, vaikka ei niin ystäviä oltaisikaan. Nimimerkki etenkin tekee kirjoittajastaan todella rohkean, voi näköjään laukoa ihan minkälaisia törkeyksiä tahansa.
Telkkarin ohjelmista saa hyvää mallia, em. käytökseen. Kaikissa, ainakin meikäläistä nuoremmalle profiloidussa filmeissä, sarjoissa, ja mitä niitä nyt onkaan, ihan tavallinenkin kommunikointi pitää sisälläänt töykeyttä, komentelua, evvk-mentaliteettia, nimittelyä, kiroilua, jne. Olen kuullut mm. opettajien kommentteja siitä, että jo ekaluokkalaiset puhuttelevat toisiaan hyvin epäystävällisellä tavalla.
Ja mitä tulee tuon älämölön suoltajiin, niin uskon, että juuri tuo porukka, minkä mainitsit on usein asialla. Mistä se sitten johtuukin. Olisiko kyseessä tyyppi: "pois alta, akkavalta, ukko huutaa sängyn alta!
- a mummu
Hhriitus, kiitos!
Beck on ruotsalainen krimi, jota olen katsonut aina, kun se telkasta tulee. On tullut täällä varmaan jo useanakin uusintana. Tässä viimeksi esitetyssä sarjassa oli kuitenkin uusiakin jaksoja. Sarja on (minun mielestäni) todella hyvin tehty, hyvät nayttelijät etenkin pääosan Peter Haber ja hänen alaistansa näyttelevä Mikael Persbrandt. Huumoriakin on välillä niin, että saa nauraa koivet ristissä.
Toinen ruotsalaiskrimi, jota katson, kun vain tulee on Wallander-sarja. Sekin on erittäin hyvä, mutta tunnelma on kaiken aikaa synkkä, toisin kuin em. Beckissä. Voi olla, että Wallanderit jäisivät katsomatta, jos Mankel ei olisi tekijänä. Olen vissiin lukenut kaikki Mankelin kirjatkin.- hhriitus
Huomenet kaikille.
Minäkin olen lukenut lähes kaikki Mankelit, ja ne Wallander krimit, jotka pyörivät myös täällä telkassa. Katsoin ensin jonkun niistä, mutta se pääosan esittäjä ei ole ollenkaan sen tyylinen, miksi Wallanderin kuvittelin kirjoja lukiessani. Siksi en jatkanut sarjojen katselua, eikä niissä tietenkään ollut kaikkea filmattu, mitä kirjassa seisoi. Tosiaan aika synkkiä, vaikka kirjatkin ovat synkkiä, mutta kuitenkin ovat erilaisia. Niissä Mankelin kirjoissa on jokin sanoinkuvaamaton atmosfääri, mikä kiehtoo. Sitä ei filmeissä ole.
Tuota ruotsalaista Beckiä ei täällä tule telkasta, tai jos on tullutkin, en ole huomannut. Katson niin vähän telkkaa. Luen kyllä ohjelmalehtistä päivittäin, mutta se mitä ehkä olisin voinut katsoa, unohtuu sitten illalla ja aika on mennyt jo ohi.
- Alkuperäinen Rapu
Sumuisen aamun huomenet kaikille!
Aurinkoa on kyllä luvattu tänne päin tänään, ja kyllä se varmaan tuossa puolilta päivin sitten kirkastuukin. Kun olin lapsi, niin äiti sanoi noin aina kesällä jos sää oli aamulla pilvinen ja sen ei olisi pitänyt olla juuri sinä päivänä sellainen. Yleensä sää sitten saattoi kirkastuakin iltapäivällä.
No, kyllä nyt on kuitenkin parasta varautua sateenvarjolla, jos pitää lähteä tuonne ulos ja pitäisi myöskin säilyä kuivana!
Ei nyt tule oikein mitään ihmeempää "kerrottavaa" mieleen, mutta ketjumme on taas päivitetty tähän päivään. - E.A
Huomenta
Olen velvollinen pyytämään anteeksi osaa käytöstäni täällä. No noita täsmätietoiskuja en toki anteeksi pyytele, sillä niissä on omaa tulkintaa maailmanmenosta ja muusta. Joten seuraava isku koskee kotia. Siis tietoisku.
En odottanut näin suurta meteliä. Toki osaan ärsyttää, kuten koulukiusaajat, mutta sukupuolikysymys tämä ei liene. Vain pieni, ehkä epäystävällinen tölväys minuun siellä toisessa ketjussa, herätti turhan pitkälle menevän herkkäsieluni. Siitä sai kärsiä turhaan ainakin Aurora, pahoittelut.
Mitä sitten taas tulee nimimerkin takaa laukojiin, niin tuskin teistä kukaan tulisi omalla nimellä tänne. Vai tulisiko? Samalla luonteellani ja omituisuuksineni olen ollut omalla nimelläni kyllä kirjoittamassa muualla. Tekisin sen täälläkin ja samaan "tyyliin". Joku entisajan vieraskoreus ilmeni aikoinaan mm. niin, että kun paikalta oli lähtenyt sisäsiittoisiin kuvioihin kuulumaton, niin sitten alkoi loanheitto. Sain omalla "tyylilläni" kerran sopivan ja mehukkaan sopan aikaan näihin "koko suku nai keskenään" sisäsiitoslaisiin pikkuserkkuihin. Jippii, eläköön anarkismi. Vittumaisuudesta voimaa. fi tiedottaa kaikille seuraavassa postauksessa...- Calvados
Huomentapäivää.
Serkuista ja pikkuserkuista puheen ollen, minullakin on liuta näitä sukulaisia, mutta en pidä heihin mitään yhteyttä. Yksikin asuu vajaan kahden kilometrin päässä meiltä, mutta emme ole kertaakaan vierailleet toisillamme. Yleensä näemme vain hautajaisissa ja häissä, joita on nykyään ollut vähän. Emme ole myöskään mitenkään vihoissamme mistään asiasta toisillemme. Ei vaan tule tavattua. No, viimeisin serkkutapaaminen oli pari vuotta sitten Mikkelin torilla, sisareni järjesti sen. Oli meitä 11 kasassa, osalla puolisot mukana, joten meitä oli 18. Ei vaan tule pidettyä yhteyksiä. Mieheni serkut tapaavat useammin toisiaan, heidän kanssaan olemme tehneet ne monet Venäjän matkatkin.
Sääkin alkaa jo kirkastua, aurinko paistaa. - a mummu
Keskipäivää kaikille!
Minä varmaan voisin omallakin nimelläni täällä kirjoitella, mutta "maassa maan tavalla". Se, että nimmari antaisi luvan töryn suoltamiseen, on minusta koko nimmarikonseptin väärin ymmärrystä.Kyllä luku- ja kirjoitustaitoisen ihmisen pitäisi tajuta käyttäytyä nimmarinkin takaa ihmisiksi. Asioista voidaan ja pitääkin olla eri mieltä, muutenhan keskustelu menee silkaksi hymistelyksi, mutta erimielisyydenkin voi hoitaa siivosti. Etenkin kun missä tahansa nimmareilla toimivissa keskusteluissa suurin osa osallistujista on toisilleen täysin vieraita.
Nyt tässä haluan erikoisesti korostaa, että näillä Elämän langoilla ketjuissa kirjoittavilta vakinimien, miesten tai naisten suusta törkyä ei ole tullut (jos olisi, niin itse en silloin täällä viihtyisi). Joskus kyllä joku satunnainen matkaaja on käynyt heittämässä rapaa, mutta nekin heitot ovat olleet Takkailtain Tarinoita verrattuna joihinkin kirjoituksiin, joita silmiini sattui monta silloin aikoinaan, kun uutta foorumia HS:n jälkeen etsin. Se olikin syy, miksi aluksi en näille langoille meinannut tullakaan.
Minäkin osallistuin viime kesänä serkkutapaamiseen, ja meitäkin oli koolla 18henkeä. Siellä ei riidelty eikä paneteltu poissaolevia. Joskus aiemmissa tapaamisissa yksi ihminen on ottanut esiin hänen mielestään epäreilun perinnönjaon, mutta nyt hänkin oli siitä asiasta hissuksiin. Itse olen sitä mieltä, että miksi tuhlata aikaa toraamiseen ja toistensa raateluun, kun tuota aikaa kellään ei ole rajattomasti. - E.A
a mummu kirjoitti:
Keskipäivää kaikille!
Minä varmaan voisin omallakin nimelläni täällä kirjoitella, mutta "maassa maan tavalla". Se, että nimmari antaisi luvan töryn suoltamiseen, on minusta koko nimmarikonseptin väärin ymmärrystä.Kyllä luku- ja kirjoitustaitoisen ihmisen pitäisi tajuta käyttäytyä nimmarinkin takaa ihmisiksi. Asioista voidaan ja pitääkin olla eri mieltä, muutenhan keskustelu menee silkaksi hymistelyksi, mutta erimielisyydenkin voi hoitaa siivosti. Etenkin kun missä tahansa nimmareilla toimivissa keskusteluissa suurin osa osallistujista on toisilleen täysin vieraita.
Nyt tässä haluan erikoisesti korostaa, että näillä Elämän langoilla ketjuissa kirjoittavilta vakinimien, miesten tai naisten suusta törkyä ei ole tullut (jos olisi, niin itse en silloin täällä viihtyisi). Joskus kyllä joku satunnainen matkaaja on käynyt heittämässä rapaa, mutta nekin heitot ovat olleet Takkailtain Tarinoita verrattuna joihinkin kirjoituksiin, joita silmiini sattui monta silloin aikoinaan, kun uutta foorumia HS:n jälkeen etsin. Se olikin syy, miksi aluksi en näille langoille meinannut tullakaan.
Minäkin osallistuin viime kesänä serkkutapaamiseen, ja meitäkin oli koolla 18henkeä. Siellä ei riidelty eikä paneteltu poissaolevia. Joskus aiemmissa tapaamisissa yksi ihminen on ottanut esiin hänen mielestään epäreilun perinnönjaon, mutta nyt hänkin oli siitä asiasta hissuksiin. Itse olen sitä mieltä, että miksi tuhlata aikaa toraamiseen ja toistensa raateluun, kun tuota aikaa kellään ei ole rajattomasti.Jep joo
Minua ei oikeastaan kiinnosta tämä sosiaalisen median järkkääminen, ei sen moittiminen eikä kehuminen. Sitä ovat harrastaneet, varsinkin moittimista, niin moni julkinen tuhka-aivo. Kuten z tuolla ylempänä kirjoitti, niin face to face kirjan avulla on mielenkiintoinen väylä seurata sitä, miten laidoilla luodaan ja ajatellaan. Ja pitkälti eri lailla kuin yleisessä poliittisessa, ns. kansaa kiinnostavassa ja harhauttavassa, farssissa ja peittelyssä.
Täydellisen töryn suoltamiseen. Mutta minustakaan täällä ei ole ollut ainoatakaan sellaista kirjoitusta, mikä kuuluisi tuohon luokkaan. Itse kyllä pyrin enenevässä määrin provoomaan ja koetan käyttää sellaisia ilmaisuja, jotka eivät ole korrekteja. Siis kirjoitukseni on synkassa pukeutumiseni kanssa. Silloin, kun menen henk.kohtaisuuksiin, olen tehnyt huonosti. Sitäkään ei oikeuta se, vaikka olisi kokenut jonkun aloittaneen. Ja tuotakin on sattunut minulle, ikävä kyllä ja varmaan joskus tulevaisuudessakin sattuu. Piikittely.fi ja anarkismi kunniaan.com ovat minulle mukavampia sivuja kuin liity lähetyssaarnaajaksi.home tai ... no en nyt viitsi keksiä enempiä.
- Calvados
Viron II-pesällä on edelleen toinen poikasista, Kenno, jolle isä Ilmar toi tänäkin aamuna kalaa. Kaidoa ei ole näkynyt 8.9. jälkeen, joten on jo lähtenyt. Kenno oli aivan märkä aamulla, eli on ollut sukeltelemassa itsekin. Hailuodon pesä tyhjeni jo 4.9. illalla, eikä siellä ole satunnaisiakaan kulkijoita näkynyt, kuten monena vuonna.
Viron puolelta vilkaisen välillä erästä metsäaukeamaa, siellä oli yksi ilta kaksi karhua, kettuja ja supikoiria aivan vilisee tiettyinä hetkinä illan suussa. Eivät ole yhtaikaa näkyvissä ainakaan karhujen kanssa. Sitten on yksi hyljeranta, siellä harvoin näkee ketään, mutta yhtenä päivänä kivillä makoili ainakin 20 hyljettä. Tänä aamuna siellä oli kivellä yksinäinen kotka. - E.A
Koti ...
Onhan se niin, kun vuosisatoja pikkuserkut keskenään pienissä kyläpahaisissa ovat vaihdelleet sukusolujaan keskenään, niin siitä ei synny kuin lapsia, joilla on sian saparot. Tähänkin ongelmaan löytyy monia vastauksia. Yksi on adoptio, toinen täysin vapaa maahanmuutto. Jolleivat nämä käy, niin munat poikki, siis munakanavat tai munat.
Jotenkin tuolla aatoksella ja eräänä ajatuksenaan eräs maailmankirjailija sai nobelin. Joten syyttäkää häntä ja hänen vittumaisuuttaan. Kunhan hinkkaan itseäni lähelle luutuneiden konservatiivien kolmatta pyhää eli uskontoa, niin...
Tähän koti-aiheeseen tein näin vain pienen raapaisun eli aihe muhii lisää. Mutta kun tuo korismatsikin lähestyy...sen verran vaan, että ennen kuin omilla avaimilla menee sinne suojaansa, niin se paikka on pitänyt ensin jotenkin piirtää kartalle, anoa lupa, ostaa tai vuokrata ja sitten kirjoittautua ehkä sisään. Sitten pääsee kotia kuorruttamaan, kotia uuteen uskoon laittamaan, kotia vaihtamaan ja laskemaan, paljonko jäi viivan päälle.- zip zap
Kotoisaa huomenta. Papukaijat herattivat, kun heilla oli jokin keskustelu. Mutta tuosta E. arantesin kotiaiheesta sanoisin, etta muutosten kourissa ovat myos amerikkalaiskodit. Katsokaas: amerikkalaistuvat amerikkalaistuvat
- E.A
zip zap kirjoitti:

Hih, vaikka jotain asiaa kätkeytyikin tuon hauskan sanaväännön sisään. Siis amerikkalaistupiin.
No minä olen niin rajoittunut pitkälti siksi, että olen asunut keskellä piikkitukkia ja yhden ainoan totuuden maassa. Haaveilin joskus haistelevani kansainvälisempiä tuulia, mutta ei sitä enää ehi, kun on liian kauan ollut paikallaan. Viikon retket Thaimaahan, ei kiitos, vaikka ilmatteeks saisin. Lähen kuitenkin hetkeksi mustalaisten vankkurien vietäväksi, jollei niitä armaat viranomaisemme ole kulkuneuvoina kieltäneet. - E.A
Korjaus
Paljon huonoa suomenkieltä minulta ja liian nopeasti kirjuutettua provoa. Lisäksi anteeksiantamaton virhe. Eihän voitot viivan ylle jää, vaan viivan alle. Ja jos sinne kertyy miinusmerkkinen tulos, syystä että pankki on jaellut kuin yleinen tyttö, niin pankki pelastetaan ja kusetusten (ja tietty oman ahneuden) uhri saa kitua. Koti on koti ulosotossakin ja katu muuttuu monelle kodiksi pitkin maailmaakin. Että kyllähän koteja riittää.
Ja vielä tuo kotihoidontukikin...äsh. Aiheita riittää ja luutunut perusjunttikonservatiivi kiittää ja hieroo karvaisia käsiään, kun uhrit ja muut kusetetut nukkuu. - Alkuperäinen Rapu
E.A kirjoitti:
Korjaus
Paljon huonoa suomenkieltä minulta ja liian nopeasti kirjuutettua provoa. Lisäksi anteeksiantamaton virhe. Eihän voitot viivan ylle jää, vaan viivan alle. Ja jos sinne kertyy miinusmerkkinen tulos, syystä että pankki on jaellut kuin yleinen tyttö, niin pankki pelastetaan ja kusetusten (ja tietty oman ahneuden) uhri saa kitua. Koti on koti ulosotossakin ja katu muuttuu monelle kodiksi pitkin maailmaakin. Että kyllähän koteja riittää.
Ja vielä tuo kotihoidontukikin...äsh. Aiheita riittää ja luutunut perusjunttikonservatiivi kiittää ja hieroo karvaisia käsiään, kun uhrit ja muut kusetetut nukkuu."Ja jos sinne kertyy miinusmerkkinen tulos, syystä että pankki on jaellut kuin yleinen tyttö,..."
E.A - nyt en minäkään voinut olla pistämättä (panematta) lusikkaani tuohon kirjoitukseesi, kun tällaisena tasa-arvon aikana pitää kai huomioida kaikki sukupuolet ja neutrit myös.
Ei voida enää sanoa että "jaellut kuin yleinen tyttö"? Kyllä niitä on (ja paljon) tuolla "kaduilla" myös "yleisesti jakelevia poikia/miehiä"!
Tuntuu usein siltä, kun vähänkin liikkuu tuolla iltaelämässä, niin eipä siellä paljon muunlaisia miespuolisia kohtaa, kuin noita "jakeluhaluisia" ja siinä joutuu ei yleinen, tavallinen "tyttö" sitten torjuntalinjalle!
Onneksi on sentään koti minne mennä, se on tytölle(kin) tärkeä suoja - korvaamaton! - E.A
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
"Ja jos sinne kertyy miinusmerkkinen tulos, syystä että pankki on jaellut kuin yleinen tyttö,..."
E.A - nyt en minäkään voinut olla pistämättä (panematta) lusikkaani tuohon kirjoitukseesi, kun tällaisena tasa-arvon aikana pitää kai huomioida kaikki sukupuolet ja neutrit myös.
Ei voida enää sanoa että "jaellut kuin yleinen tyttö"? Kyllä niitä on (ja paljon) tuolla "kaduilla" myös "yleisesti jakelevia poikia/miehiä"!
Tuntuu usein siltä, kun vähänkin liikkuu tuolla iltaelämässä, niin eipä siellä paljon muunlaisia miespuolisia kohtaa, kuin noita "jakeluhaluisia" ja siinä joutuu ei yleinen, tavallinen "tyttö" sitten torjuntalinjalle!
Onneksi on sentään koti minne mennä, se on tytölle(kin) tärkeä suoja - korvaamaton!Helskutti
Olen jäljessä näissä sukupuoli/tasa-arvokysymyksissä. Siinäkin suhteessa, että pankin jakelijat kait ovat olleet ja ehkä vieläkin ovat pääsääntöisesti miehiä. Ainakin siellä pankin taustavoimissa, holvin vartioina ja ...äsh. No ainakin finanssityhjää jakamassa.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa se perinteinen, ehkä hieman ahdas, mutta turvallinen symbolikoti jakaa suojaa. - Inger1
E.A kirjoitti:
Hih, vaikka jotain asiaa kätkeytyikin tuon hauskan sanaväännön sisään. Siis amerikkalaistupiin.
No minä olen niin rajoittunut pitkälti siksi, että olen asunut keskellä piikkitukkia ja yhden ainoan totuuden maassa. Haaveilin joskus haistelevani kansainvälisempiä tuulia, mutta ei sitä enää ehi, kun on liian kauan ollut paikallaan. Viikon retket Thaimaahan, ei kiitos, vaikka ilmatteeks saisin. Lähen kuitenkin hetkeksi mustalaisten vankkurien vietäväksi, jollei niitä armaat viranomaisemme ole kulkuneuvoina kieltäneet.Minusta amerikkalaistumisessa juuri on vielä suomalaisittainkin - pikkuporvareilla omassa leivässä kiinni pitelemistä...Kun se Nokiakin! - ja jos liikaa eelleen vaan -tutaan!
Tiedän jo ennalta että E.A sanoo ei ymmärrä...no sanoopa vaan, mutta aina on joku joka sattaa ymmärtää minuakin. Hei hei. - E.A
Inger1 kirjoitti:
Minusta amerikkalaistumisessa juuri on vielä suomalaisittainkin - pikkuporvareilla omassa leivässä kiinni pitelemistä...Kun se Nokiakin! - ja jos liikaa eelleen vaan -tutaan!
Tiedän jo ennalta että E.A sanoo ei ymmärrä...no sanoopa vaan, mutta aina on joku joka sattaa ymmärtää minuakin. Hei hei."Tiedän jo ennalta että E.A sanoo ei ymmärrä"
Etpä tiedä, koska en sano mitään. Pitääkös mun sanoo aina jotain, häh? Mutta kysäsen, että olikos kyseessä Nokia Missio? Siellähän kait loppui leivänjako, kerhon pikkuporvareille. - hhriitus
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
"Ja jos sinne kertyy miinusmerkkinen tulos, syystä että pankki on jaellut kuin yleinen tyttö,..."
E.A - nyt en minäkään voinut olla pistämättä (panematta) lusikkaani tuohon kirjoitukseesi, kun tällaisena tasa-arvon aikana pitää kai huomioida kaikki sukupuolet ja neutrit myös.
Ei voida enää sanoa että "jaellut kuin yleinen tyttö"? Kyllä niitä on (ja paljon) tuolla "kaduilla" myös "yleisesti jakelevia poikia/miehiä"!
Tuntuu usein siltä, kun vähänkin liikkuu tuolla iltaelämässä, niin eipä siellä paljon muunlaisia miespuolisia kohtaa, kuin noita "jakeluhaluisia" ja siinä joutuu ei yleinen, tavallinen "tyttö" sitten torjuntalinjalle!
Onneksi on sentään koti minne mennä, se on tytölle(kin) tärkeä suoja - korvaamaton!En tiedä noista pankkijutuista juuri mitään muuta kuin sen mitä omakohtaisesti koen, että "se menee, mikä tulee", mutta eikös siellä ole tuo "yleinen jakelu" kaduilla ankarasti kiellettyä hommaa? Ja muutenkin.
- Inger1
E.A kirjoitti:
"Tiedän jo ennalta että E.A sanoo ei ymmärrä"
Etpä tiedä, koska en sano mitään. Pitääkös mun sanoo aina jotain, häh? Mutta kysäsen, että olikos kyseessä Nokia Missio? Siellähän kait loppui leivänjako, kerhon pikkuporvareille.Ei ollut kyseessä Missio. Yritän yleensä uskoista puhuessa noudattaa jonkinlaista nk hienotunteisuutta, ettei omalla puheella aiheuttaisi turhaa, kiusaavaa ilmapiiriä.
Emmehän me sellaista tahdo!
- a mummu
Aikainen lintu madon löytää! Oonks mää siis eka tänään? Taitavat jotkut muutkin nukkua myöhään, en vai minä:-)
Kävi aika hassu, tai ei oikeestaan hassu vaan järkyttävä juttu. Naanpuriin tuli sähkömies selvittämään asunnon sähköongelmaa. Sitä varten myös meidän asunnostamme piti katkaista sähkö. Kun sitten mittarista käännettin pääkatkaisija nollille, niin ei sähkö katkennutkaan. Sitä sitten ihmettelemään. Selvisi, että katkaisunamiska ei ollut kytketty mihinkään, nappula vain laitettu paikalleen tauluun.
Että näin on joskus tehty sähkötöitä! Nykyään muka tehdään huonoa jälkeä, mutta on sitä osattu näköjään ennenkin. Vanhaan hyvään aikaan. Olemme tässä samassa asunnossa asuneet jo 27v, eikä koskaan vielä ole tullut tilannetta, että sähköt olisi pitänyt saada katkaistua koko huushollista. Onneksi ei ole, sillä mahdollisen sähkölaiteturman sattuessa emme olisi voineet tilanteeseen antaa ensiapua. Huh, oikein alkoi kammottaa pelkkä ajatus.
TGIF! Tai eihän sen oikeastaan eläkeläiselle pitäisi enää mitään merkitä. Mutta merkitseepä silti, ainakin minulle. Siis pelotonta perjantaita, laulattavaa lauantaita ja suloista sunnuntaita kaikillle!- Calvados
Ohoh, on se hyvä, ettei mitään pahempaa ole tapahtunut, jolloin sähkömiehen viimeisiksi sanoiksi olisi voinut jäädä: tämä meisseli kestää vaikka 1000 volttia, tai: sulake on irti, tai: se olikin se viereinen nappula. Huh.
- hhriitus
Hei a-mummu.
Kyllä minullakin selkäpiitä puistattaisi, jos vasta vuosien jälkeen selviäisi, että sähköt olisi jotenkin viallisesti asennettu. Siis tuolleen kuin kerroit. Tuohan on ihan edesvastuutonta hutilointia, missä olisi voinut mennä henki. Esim. naisihminen, olisi mennyt vain ruuvimeisselin kanssa johonkin johdon päähän ja luottanut siihen, että sähköt on pois päältä. Huihhhitto.
Onko ko. sähköasentajalla vielä puhelinnumeroa? - a mummu
hhriitus kirjoitti:
Hei a-mummu.
Kyllä minullakin selkäpiitä puistattaisi, jos vasta vuosien jälkeen selviäisi, että sähköt olisi jotenkin viallisesti asennettu. Siis tuolleen kuin kerroit. Tuohan on ihan edesvastuutonta hutilointia, missä olisi voinut mennä henki. Esim. naisihminen, olisi mennyt vain ruuvimeisselin kanssa johonkin johdon päähän ja luottanut siihen, että sähköt on pois päältä. Huihhhitto.
Onko ko. sähköasentajalla vielä puhelinnumeroa?hhriitus, veikkaan, että po. sähkäri ei enää ole tällä planeetalla, jos hänen taitonsa on ollut tuota tasoa. Kukaan ei tiedä häntä, eikä talon rakentanutta firmaakaan enää ole olemassa, kaatui kuulema kohta talon valmistumisen jälkeen. Yksi talon "alkuasukkaista" kyllä vanhoilla päivillään muisteli, että aikoinaan rakennusvaiheessa sähkötöihin napattiin tekijä suoraan kadulta, kun oli pula tekijöistä. Ja siltä se todella vaikuttaa. Taitaa tulla yhtiöömme iso remontti, kunhan oikea sähkäri on tutkinut systeemimme läpikotaisin. Selvitys alkaa ensi viikolla.
Jos oltaisiin ameriikoissa, niin voisi ehkä jotain korvausjuttuja syntyä. Tai sitten ei.
- Calvados
Upeata perjantaita! Lämpötila partsilla on taas kuin Dubaissa, kesä sen kun jatkuu. On se mukavaa, perjantai 13 päivä on oikea onnenpäivä. Lento 666 HEL Kööpenhaminasta on täyteen buukattu, vaikka on 13. ja perjantai.
Hyvää päivänjatkoa kaikille. - E.A
Vai on mummulla sellaisii sähkö-ongelmii ollut.
Sähköistä en ny jaksa, mutta tällaisena sähkökoulutuksen kesken jättäneenä teen aina niin, että tarkistan jännitteen olemassaolon tai olemattomuuden, vaikka sulakkeenkin olisin poistanut.
Tämä perjantai alkoi aamutuimaan etsimällä aivan pohjoisesta halpaa tonttia. Sellaista, mihin saisi raijattua halvan, vanhan asuntoperävaunun. No voi jäädä haaveeksi, mutta kuhan kyhäilen ja myhäilen viimoisen mahdollisen retkeni aatoksissa. Ei mitään lomatonttia, vaan sitten siellä asuisin ja toinen täällä alempana. Tontin etsintä luontuu kuitenkin paremmin paikan päällä ollessa ja ei näitten kodinvälitysvedättäjien toimesta.
Kohta savustuu taas jotain leivän päälle. Metsässä olisi upeita suppiloitakin. Perunat taisivat myyrät ja se yksi pirun kova sade viedä suureksi osaksi. No aina niitä on seuraavaksi kevääksikin ja alkukesäksi jäänyt. Haluaisin vielä elää hetken kädestä suuhun, ilman mitään muuta yhteyttä maalimaan kuin tämä netti. Ja vaikka sitten vaivaisestikin toimiva puhelinlinja.
Että tällaisia haaveita tänään.- a mummu
Meillä ei ole koskaan tarvinnut sulakkeidenkaan kanssa pelata saati sitten pääkatkaisijan kanssa. Meidänkin huushollissa kyllä on sähkömies, joten kun hätä on suurin olisi apukin lähellä, mutta hänenkään osaamistaan ei vielä tuon mittarin kanssa ole tarvittu.
Siis meinaat haja-asutuksen viritystä. Mites meinaat sinne tontilles sähvön saada, vai toimiiko nettis kaasulla? Pohjoinen on kyllä hienoa aluetta. Itse en kyllä tämän ikäisenä enää ihan korpeen lähtisi, yksinäni, enkä kyllä seurassakaan, vaikka maisema ja yksinkertainen elämismuoto houkuttaisikin. Aika rohkea olet. Mutta mitenkäs sinä niin kaukana Pirpasta voisit olla? Minä en kovin pitkälle omistani kykenisi. Semmoista omaa houkutusta ja iiliä ei olekaan, joka niin saisi tekemään.
Onnea etsintään. Toivottavasti haaveesi toteutuu. - Ali Keksijäpelle

Onnea etsintään. Toivottavasti haaveesi toteutuu.Ideapanelin ehdotus no:1 netin operoimiseksi ilman töpselisähköä:
Hankkikaa puolen ikkunan kokoinen aurinkopaneli aklkulaturilla, 100 Ah akku, 12V-220v 300W invertteri ja asentakaa aurinkopaneli eteläisimmälle ikkunalle. Virtaa riittää lataamaan akkua lähes ympäri vuoden ja tuon kokoisella akulla operoi hyvin vaikka tornitietokonetta mihin on laitettu mokkula nettiyhteyttä hoitamaan.
EA saa laittaa paremmaksi!
ps. Investointi ei koskaan maksa itseään takaisin mutta viis siitä kun se toimii vaikka mökilläkin ja joka päivä' laitamme rahaa turhempaankin. Oikein taitava saisi tuolla systeemillä toimimaan samahkosta lähteestä jääkaapinkin ja television. - hhriitus
EA on tainnut saada hirvikärpäsen pureman. Viimeaikaiset kommentit viittaavat siihen.
Hehheh.
Vai nyt jo mökkiä sinne lapinperukoille, eikun asuntoperävaunua. Pitääkö siihen olla ihan oma tontti, voihan sen kokeeksi ensin viedä vaikka leirintäalueelle ja koeasua ensin yksi talvi. Mikä se "toinen täällä alempana" olisi; vaimoasiko tarkoitat. Tuskin hän enää lähtee sellaiselle seikkailulle jonnekkin Lapin perukoille.
Ali neuvoi panelien käyttöä sähkön saantiin; mutta mites nekään toimii kaamosaikaan, kun aurinko ei paista. En tiedä, ajattelin vaan naisen logiikalla heheh.
Ai niin, kaavailit jo jokin päivä aikaisemmin jonkinlaista yhteispohjoismaista Lappia. Pohjoinen osa kaikista maista yhdeksi valtakunnaksi tjs. ala Kurdistan esimerkiksi.
Ihan vaan huumorilla tässä mietiskelen; EA eka presidentti, hallitusrakennus asuntoperävaunu. Siitä se alkaisi, on sitä huonompiakin ollut.
No, sitten niitä pakolaisia tulisi sieltäkin päin. - E.A
Ali Keksijäpelle kirjoitti:
Ideapanelin ehdotus no:1 netin operoimiseksi ilman töpselisähköä:
Hankkikaa puolen ikkunan kokoinen aurinkopaneli aklkulaturilla, 100 Ah akku, 12V-220v 300W invertteri ja asentakaa aurinkopaneli eteläisimmälle ikkunalle. Virtaa riittää lataamaan akkua lähes ympäri vuoden ja tuon kokoisella akulla operoi hyvin vaikka tornitietokonetta mihin on laitettu mokkula nettiyhteyttä hoitamaan.
EA saa laittaa paremmaksi!
ps. Investointi ei koskaan maksa itseään takaisin mutta viis siitä kun se toimii vaikka mökilläkin ja joka päivä' laitamme rahaa turhempaankin. Oikein taitava saisi tuolla systeemillä toimimaan samahkosta lähteestä jääkaapinkin ja television." Investointi ei koskaan maksa itseään takaisin "
No huomenta.
Vähän riippuu eli paljonkin, mistä lähtökohdasta lähtee laskemaan, tuon investoinnin takaisin saantia. Jollei valmiita linjoja ole, niin...
No teen hiljaa laskelmia, vaikka mikään ei toteutuisikaan. Näin etukäteen aatellen, minun ainoat kustannukset liittyisivät yhteiskuntaa kohtaan muutamalta taholta. Eläkkeestä vero tietysti. Yle-vero (jees), kiinteistövero (pakollinen, mutta minimoitavissa) ja jätehuolto (hieman vielä epäselvä). Ostaessa tontin, silloin jotain kuluja ja veroja, kertaluontoisia kuitenkin. Tässä tapauksessa osto on ainoa mahdollisuus, sillä tuskin valtio tai kunta minulle luovuttaa oman käden oikeudella ottamaansa maata edes upottavasta suosta. Pitäkööt tunkk...eiku suonsa. Jos maa-alue on "liian" suuri, niin jotain ehkä metsäveron tapaista, mutta sekin on minimoitavissa. Tässä kohtaa ainoastaan astuu kyseeseen laillinen verosuunnittelu.
Mutta lisää hyvää löytyy. Ei vakuutuksia, ei rak.lupia, ei ........ ei ... ja ei.
PS. veikkaan, että kukaan ei edes erota minua tavallisesta ihmisestä pukeutumisen suhteen, kun kylällä piipahtaa. On oltava tavallisen näköinen, muuten...
Veikkaan, että vuotuiset kustannukset yhteiskuntaa kohtaan kaikkineen ovat minimaaliset, minimaalinen tulovero jne. Mitä elämä sitten maksaa, sekin on minimaalista. Jos tulonlähteenä olisi peruspäiväraha, niin ei tarttis tasan tarkaan millään luukulla käydä ja jäis vielä säästöönkin. Tätä älkää käsittäkö niin, että peruspäiväraha on liian suuri.
PS. ny paistaa aurinko ja eiku mettään. - E.A
hhriitus kirjoitti:
EA on tainnut saada hirvikärpäsen pureman. Viimeaikaiset kommentit viittaavat siihen.
Hehheh.
Vai nyt jo mökkiä sinne lapinperukoille, eikun asuntoperävaunua. Pitääkö siihen olla ihan oma tontti, voihan sen kokeeksi ensin viedä vaikka leirintäalueelle ja koeasua ensin yksi talvi. Mikä se "toinen täällä alempana" olisi; vaimoasiko tarkoitat. Tuskin hän enää lähtee sellaiselle seikkailulle jonnekkin Lapin perukoille.
Ali neuvoi panelien käyttöä sähkön saantiin; mutta mites nekään toimii kaamosaikaan, kun aurinko ei paista. En tiedä, ajattelin vaan naisen logiikalla heheh.
Ai niin, kaavailit jo jokin päivä aikaisemmin jonkinlaista yhteispohjoismaista Lappia. Pohjoinen osa kaikista maista yhdeksi valtakunnaksi tjs. ala Kurdistan esimerkiksi.
Ihan vaan huumorilla tässä mietiskelen; EA eka presidentti, hallitusrakennus asuntoperävaunu. Siitä se alkaisi, on sitä huonompiakin ollut.
No, sitten niitä pakolaisia tulisi sieltäkin päin.Hih ja hymiö
Ensin tuohon pakolaisongelmaan. Juuri siksi en olisi edes ehdokkaana missään vaaleissa, sillä se se pakolaistulvan aiheuttaisi, pelkkä ehdokkuuskin.
Leirintäalue on liian kallis. Menee rahat sinne ties vaikka veroparatiiseihin, jollei ole tarkkana. Eli vähän kovat ovat suunnitelmani (lue haaveeni), mutta se johto-"ajatus" on se, ettei centtiäkään kulutukseen ja kiertoon. Saavat miettiä talousgurut eli talousjumalat eli talouspyhimykset uudet kaavat kusetuksiinsa.
PS. muuten, naisen logiikka kyllä pelas eli naiset yleensä jäävät kunnon A- luokan matkoista pois.
- Calvados
Rapu puhui tässä taannoin siitä nuoresta miehestä, joka oli koiran kanssa kerjäämässä siellä Malmin ostoskeskuksessa. Hänellä oli kyltti Kotimainen vaihtoehto ,edessään kuppi rahalle. Nyt hän oli Hgin keskustassa , kymmenkunta romanialaista soittajaa oli paikalle ihmetellen, että heiltä vietiin normaali soitto- ja kerjäyspaikka. Mitään varsinaista välienselvittelyä ei kuitenkaan syntynyt ja romanialaiset soittajat lähtivät pois. Nuori mies jäi siihen koiransa ja rahakuppinsa kanssa istumaan. Asiasta kertoi Is äsken oikein kuvan kera.
- Alkuperäinen Rapu
Tervehdys!
Ai hän oli keskustassa ja tuli sitten taas Malmillekin vielä tänään. Romanialaisia ei ollut yhtään, ne nähtävästi pysyvät täältä silloin pois kun tämä mies koirineen on täällä. Hän kyllä sanoikin minulle, että hän päätti ajaa ne pois! Vai on IS tehnyt heistä juttua, täytyy käydä lukemassa.
Minulle soitti miniäni äsken ja kysyi, että haluatko mennä oopperaan huomenna? Hän oli saanut veljeltään, joka on oopperalaulaja ja jolla on aika iso rooli Carmenissa, kaksi lippua sinne ja miniäni ei nyt voi tulla joten golf-kierrokselta tavoitettu vanhempi tyttäreni lähtee kanssani. Toivottavasti hänellä ei nyt ole muuta huomisillaksi.
Tapasin eilen taas tuolla "kellarissa" yhden tutun herran, ja hän tuli sinne konsertista. Helsingin kaupunginorkesterin syksy on taas avattu. Hän kehui kovasti esimerkiksi Linkolaa ja Iiro Rantalaa ja hänen eläytymistään. Tämä tuttuni harrastaa itsekin musiikkia muutenkin kuin käymällä jatkuvasti konserteissa, hän soittaa käyrätorvea. Se on kuulemma romantikkojen soitin. Piti minulle eilen pitkän esitelmän klassikko musiikintekijöista ja kuinka moni niistä tykkäsi käyrätorvista. Joku, oliko se nyt sitten Brahms vai joku muu, oli laittanut teokseensa kahdeksan käyrätorvea, vaikka yleisesti siinä olisi kuulunut olla vain 2 - 4. Meni kyllä vähän minun "ymmärrrykseni yli", mitä tulee musiikkiin, mutta oli se mielenkiintoista kuunnella. Jotkut osaa ja ymmärtää.
Tämä viikonloppu kuluu nyt sitten oikein musiikin merkeissä, enkä valita yhtään. Toivottavasti se tytär pian soittaa ja hänellekin sopii.
Nuorempi tyttäreni soitti eilen lentokentältä, oli matkalla Lontooseen, miehensä aveciksi. Mies on siellä työmatkalla ja he jäävät vielä viikonlopuksi Lontooseen. Poika on hoidossa famulla, joten minä olen vapaa vaikka oopperaan!
- Ali Silmä ja Korva
Minä puolestani en ollut missään kerjäämässä vaan avasin Hampurista Aldista ostamani vakuumipakatun italialaisen suolatun läskipalan, italianischer speck.
Juuri sellaista mitä ei Suomesta enää lainkaan saa mutta mistä voi pannulöla paistaa rapsakoita rusehtavia läskipaloja, juuri sellaisia mitä tukkikämpillä oli perusruokana ennenkuin Pekka Puska alkoi mainostamaan kaninruokaa ja muutakin pidättäytymistä kaikesta maistuvasta tai mistä yleensä nautintoa saisi.
Oli muuten taivaallisen makuista varsinkin kun kuumensin siitä läskistä sulaneessa rasvassa samalla pannulla perunamuussin niiden läskinkappaleiden lisukkeeksi.
Riitulla on mahdollisuus käydä ostamassa sitä Aldista mutta teillä muilla ei ellette matkusta Saksaan tai Italiaan.
Siinä påaistellessani kkuntelin lintuja ja katselin kettua ja supeja Alutagusen metsässä.
Siitä ilopsta laitan teille todella hypnotisoivan kassakkanaaraiden tanssin. Musiikki ei ole mitään mutta se ryhmän liike. Sitä kannattaa seurata silmä kädessä!
http://www.youtube.com/watch?v=lp2FqZjqRbU
ja jos ei ruoka vielä sulanut niin sitten tämä tanssimaan niin jo häipyi italialaiset läskitkin
http://www.youtube.com/watch?v=q4v1nDa7tLY- hhriitus
No moi,
mistäs päin nyt tuulee? Että ihan kaksi videollista ...
Täytyypä katsella mitä se italialainen läskipakkaus on, en tiedä ostanko, pitää vielä harkita.
Olen enemmän naudanlihan kannalla. - Ali Baba
hhriitus kirjoitti:
No moi,
mistäs päin nyt tuulee? Että ihan kaksi videollista ...
Täytyypä katsella mitä se italialainen läskipakkaus on, en tiedä ostanko, pitää vielä harkita.
Olen enemmän naudanlihan kannalla.Ei nyt mistään erityisemmin tuule, mutta loogistahan on, että kun olen laittanut intialaisia suolakurkkuja valmistumaan ja hankin italialaista läskiä ihan puhtaaseen läskiherkutteluun niin siihen sopii venäläinen tanssi ja musiikki vauhdittajaksi.
- hhriitus
Ali Baba kirjoitti:
Ei nyt mistään erityisemmin tuule, mutta loogistahan on, että kun olen laittanut intialaisia suolakurkkuja valmistumaan ja hankin italialaista läskiä ihan puhtaaseen läskiherkutteluun niin siihen sopii venäläinen tanssi ja musiikki vauhdittajaksi.
Eikös siihen olisi sopinut myös venäläinen vodka?
- hhriitus
hhriitus kirjoitti:
Eikös siihen olisi sopinut myös venäläinen vodka?
En vastaa itselleni, vaan kerron, mitä täällä tulee tänä iltana telkasta;
alkaa kohta Sat1:llä. BB saksalaisittain, promit astuvat tänään areenalle tai no, siihen BB taloon. En ole katsonut sitä ohjelmaa koskaan, ehkä eka kerran joskus muutama vuosi sitten alkumetreillä, mutta tänään täytyy katsoa; D-luokan promit ovat D.Hasselhof amerikoista ja täkäläinen Jenny Elvertzhagen, josta on ollut paljon sensaatiolehtien sivuilla, hänen alkoholilallatuksistaan television suorissa lähetyksissä, vierotuskuurista ym. näiden lisäksi on muitakin siinä liveohjelmassa, mutta nämä kaksi ovat nyt suurennuslasin alla. Kestääkö pokka, eli sortuvatko alkoholiin, David H. on myös tunnettu alkoholiongelmistaan. Sektipullot on kuulemma jo kylmässä.
Surkeaa, sitähän yleisö odottaa, sortuu vai eil On siinä huvia kerrakseen, pääasia, että on katsojia ja mainostajat iskevät rahaa pottiin. No, sanotaan, että mitäs itse suostuvat tuollaseen; palkkio on tietenkin houkutteleva jotain 250 tuhatta euroa, ja kun ei ole enää juuri muita tuloja, niin kukapa sitä ei yrittäisi keinolla millä hyvänsä.
Toivon ainakin Jennylle, että hän näyttää pitkää nenää kaikille katsojille, jotka kieli pitkällä vain odottavat, että "no johan sen arvasi etukäteen, että ei se kestä".
Ja huomenna on sitten Bild-lehdessä pääotsikoissa.
Onnellinen tämä maailma, kun ei ole sen suurempia uutisia... - Calvados
Ja sinulla Ali on siis kolesteroliarvot kunnossa, kun niin läskiä syöt. Lurps. Ei minullakaan korkeat ole, 5,3 on kokonaiskolesteroli, mutta en minä läskiä uskalla syödä, joulukinkustakin vuolen ohuenkin kerroksen reunasta pois.
Isäpuoleni söi aina rasvat ja läskit ruuista, mutta ei sitten elänyt kuin 66-vuotiaaksi, pumppuun oli laitettu tahdistinkin, mutta se ei auttanut kuin 2 vuotta.
Minäkin näin taas tänään Alutagusen metsässä monta supikoiraa, ketun ja lintuja. Kettu ja supi eivät toisiaan vierastaneet. - Läski Ali
Calvados kirjoitti:
Ja sinulla Ali on siis kolesteroliarvot kunnossa, kun niin läskiä syöt. Lurps. Ei minullakaan korkeat ole, 5,3 on kokonaiskolesteroli, mutta en minä läskiä uskalla syödä, joulukinkustakin vuolen ohuenkin kerroksen reunasta pois.
Isäpuoleni söi aina rasvat ja läskit ruuista, mutta ei sitten elänyt kuin 66-vuotiaaksi, pumppuun oli laitettu tahdistinkin, mutta se ei auttanut kuin 2 vuotta.
Minäkin näin taas tänään Alutagusen metsässä monta supikoiraa, ketun ja lintuja. Kettu ja supi eivät toisiaan vierastaneet.Jep, minulla on ollut jo monta vuotta kolesterolit välillä 2.5-3.5 eli kärsin kyllä joskus herkutella läskillä. Sithän oikein kaipaan sitä latvialaista valkosipulilaardia, mutta vain kerran olen sitä sieltä löytänyt.
On minullakin sattunut silmään, että ketut ja supikoirat eivät juurikaan toisiaan vierasta, mutta aina kun karhu tulee, kaikki muut ovat ottaneet ritolat. - Calvados
hhriitus kirjoitti:
En vastaa itselleni, vaan kerron, mitä täällä tulee tänä iltana telkasta;
alkaa kohta Sat1:llä. BB saksalaisittain, promit astuvat tänään areenalle tai no, siihen BB taloon. En ole katsonut sitä ohjelmaa koskaan, ehkä eka kerran joskus muutama vuosi sitten alkumetreillä, mutta tänään täytyy katsoa; D-luokan promit ovat D.Hasselhof amerikoista ja täkäläinen Jenny Elvertzhagen, josta on ollut paljon sensaatiolehtien sivuilla, hänen alkoholilallatuksistaan television suorissa lähetyksissä, vierotuskuurista ym. näiden lisäksi on muitakin siinä liveohjelmassa, mutta nämä kaksi ovat nyt suurennuslasin alla. Kestääkö pokka, eli sortuvatko alkoholiin, David H. on myös tunnettu alkoholiongelmistaan. Sektipullot on kuulemma jo kylmässä.
Surkeaa, sitähän yleisö odottaa, sortuu vai eil On siinä huvia kerrakseen, pääasia, että on katsojia ja mainostajat iskevät rahaa pottiin. No, sanotaan, että mitäs itse suostuvat tuollaseen; palkkio on tietenkin houkutteleva jotain 250 tuhatta euroa, ja kun ei ole enää juuri muita tuloja, niin kukapa sitä ei yrittäisi keinolla millä hyvänsä.
Toivon ainakin Jennylle, että hän näyttää pitkää nenää kaikille katsojille, jotka kieli pitkällä vain odottavat, että "no johan sen arvasi etukäteen, että ei se kestä".
Ja huomenna on sitten Bild-lehdessä pääotsikoissa.
Onnellinen tämä maailma, kun ei ole sen suurempia uutisia...Meilläkin on meneillään tv:ssä ns julkkis-BB, en sitä seuraa, mutta IS:ssä on joka päivä revitelty isoja otsikoita, se teki sitä ja tämä teki tätä. Kuka suuteli ketäkin jne. Ne meidän julkut siellä on sellaisia, etten niistä tunnistanut kuin lähinnä Andy McCoyn ja Anu Saagimin.
Hasselhoffin olisin tunnistanut.
- Calvados
Ali, sinullahan on aivan loistavat kolesteroliarvot. Onko 2,5 - 3,5 todellakin kokonaisarvosi? Siitä sitten erotellaan HDL ja LDL ja se LDL ei saisi olla korkea. Kyllä ihminen kolesteroliakin tarvitsee solujen uudistumiseen.
- Ali Baba
Juu, kokonaisarvoja ovat. Yhdessä vaiheessa oli hiukan huono LDL ja HDL suhde, mutta sekin on ollut järjestyksessä ainakin kaksi viimeistä vuotta, eli minun ei kolesterolista tarvitse erityisen huolissani olla.
Mutta minä syönkin säännöllisesti kauralesepuuroa minkä pitäisi monellakin tapaa olla erityisen hyvää kolesterolin kannalta. - Ali Baba
Ali Baba kirjoitti:
Juu, kokonaisarvoja ovat. Yhdessä vaiheessa oli hiukan huono LDL ja HDL suhde, mutta sekin on ollut järjestyksessä ainakin kaksi viimeistä vuotta, eli minun ei kolesterolista tarvitse erityisen huolissani olla.
Mutta minä syönkin säännöllisesti kauralesepuuroa minkä pitäisi monellakin tapaa olla erityisen hyvää kolesterolin kannalta.ps. ja unohdin mainita mitä en paljoakaan syö ja se on kananmunat ja sellaiset pastatuotteet joiden valmistuksessa opn käytetty paljon kananmunaa.
- zip zap
Mina menen aivan vallankumouksellisen sekaisin, kun taalla liikkuu laski-ali, alibaba etecetteraa. Tama on ihan kamalaa, kun en tajua kuka puhuu. Tein muuten goergialaista kasvisruokaa, kun taalla on lahella yksi gruusialainen sankari ja opetti minua. Hauvat menivat varjoon levolle. Koshta alkaa Thin tankissa zellainen viikonlopetus.
- Ali Sörsseli
Älä ulvo kuin coyote, zippadiduudaa zippadidei! Kyllä tiedät que parla! Siltä georgialaiselta kostjalta voisit selvittää mikä on se siellä päin käytetty punainen mauste mitä saa mm. soseena. Kadotin sen nimen jo vuosia sitten ja olen ulvonut sen perään kun siinä oli aivan individuelli maku. Hiukan kuin sampisäilykkeessä mitä sitäkään ei hevin enää löydä kun vaihtokauppa Neuvostoliiton kanssa loppui siloin kauan sitten, you remember commandante?
- zippeli zappeli
Ali Sörsseli kirjoitti:

Nyt ymmarrys palasi, comandante Chávez lepaa. Uskon, etta soosi valmistetaan chilista, valkosipulista, valinnaisista yrteista, suolasta (meri) ja ota etikkaa mita haluat. Nyt on ikava kylla mentava lahiterasille, kun Thin tank sulkee paaoven ja pikkufiesta se comienza, alkaa. La música kuuluu jo....
- Alkuperäinen Rapu
Hyvää iltapäivää tässä "ulvontaa odotellessa"! Noinhan monet sanovat oopperalaulusta, mutta minä odotan nautinnollista iltaa, kun pääsen kuuntelemaan Carmenia tänään oopperaan tyttäreni kanssa.
Minä tykkään myös noista "tulisista sooseista"!
Mukavaa lauantaista iltapäivää ja iltaa kaikille. - a mummu
Rapunen, varmaan nautit oopperasta. Se on genressään yksi kauneimmista. Don Josén Kukkaisaaria on ehkä sen kirkkain helmi. Kansallisoopperan esityksessä on paljon minulle tuntemattomia nimiä. Hyvä kuitenkin, että uusia solisteja on löytynyt.
Ihan hiljakkoin onkin käyty mm. Hesarissa keskustelua siitä, miksi enää ei synny suomalaisia huippumuusikkoja ja -laulajia, orkesterisoittajistakin joka toinen jo valitaan ulkomaalaisten hakijoiden keskuudesta.
Jo silloin kun omat poikani kävivät koulua, kiinnitin huomiota musiikkituntien sisältöön, joka karttoi klassista ja tavallista koulumusiikkia. Ja trendi on vain voimistunut, poppia soitetaan ja lauletaan kyllä, mutta ns. vakavampi musiikki on monessa koulussa jätetty lähes kokonaan pois opetussuunnitelmasta. Kunnathan saavat itse päättää musiikin opetuksestaan. Kai sitten on helpompaa pitää levotonta luokkaa aloillaan, kun saavat musisoida oman mielensä mukaan. Sääli.
Sanotaan, että klassinen ei kiinnosta nuoria. Eihän sellainen voikaan kiinnostaa, mistä ei mitään tiedä.
Rapunen, jouduitko maksamaan narikkamaksun? Jos, niin Weepeli on varmasti iloinen:-)))- Alkuperäinen Rapu
Aurinkoista huomenta kaikille!
Nukuin tänään melkein kahdeksaan asti, ja nyt on levännyt olo.
Kiitos vaan a mummu, kyllä nautin oopperasta kovasti. Olen nähnyt/kuullut Carmenin aiemminkin tuolla Kansallisoopperassa muutamia vuosia sitten nuoremman tyttäreni ja hänen miehensä, sekä appivanhempiensa kanssa, mutta tämä oli taas kuitenkin eri esitys. Silloinkin oli kyllä tämä miniäni veli siinä. Tämä Carmen oli muuten 40. esitys. Meille oli hyvät paikat varannut tämä "upseeri", jonka "vieraina" olimme - 13. rivi permannolta. Täynnä näytti olevan taas parvia myöten, kyllä ooppera kiinnostaa ja houkuttaa. Eikä mitään narikkamaksuja, weepelille tiedoksi, jos luet vielä näitä juttuja!
Tämä miniäni veli sai mahtavat ablodit kun hän tuli yksin kumartamaan esityksen jälkeen, jopa bravoota kuului. Oli hyvin tyytyväinen "suosiostaan" ja oli kuullut nuo "bravoo-huudot". Juoksi meidät kiinni ulkona, kun olimme kotiin menossa ja saimme kiittää häntä jo heti tuoreeltaan siinä kädestä pitäen.
Don Josen osan lauloi Valter Borin ja hän sai myös valtavat taputukset, samoin tietysi Carmen, Niina Keitel, sekä Micaela, Anna-Kristiina Kaappola.
Tytär tarjosi väliajalla kuohuviinin ja suklaaleivoksen, joten ilta oli aivan täydellinen - eikä maksanut minulle mitään.
Nyt taidan lähteä tarkistamaan, olisiko tuolla taloyhtiön pesutuvassa vapaana maanantai tai tiistai, niin ei auta muu kuin ryhtyä "juhlan" jälkeen arkisiin hommiin, koska pyykkejä on taas kertynyt lakanoiden vaihdon takia.
- hhriitus
Moi, moi.
Tänään on tänne tullut vain neljä kirjoitusta. Calvadoskin loistanut poissaolollaan.
Minäkin olen tuhertanut kaikenlaista muuta. Tyttäreni piti tulla sieltä kauempaa tänään tyttärensä kanssa kunnostamaan minun tietsikkaa, jotta lopultakin voisin kuunnella musiikkia ilman häiritseviä sivuääniä ja takerteluja, mutta kuis siinä sitten taas kävikään.
Tyttärensä oli mennyt toisen mummonsa kanssa ostoksille isompaan kaupunkiin, kengät ym. syysvaatteet taas muutamaa numeroa suuremmiksi, kun kasvukausi on pahimmillaan. Eivät olleet vielä puoleenpäivään mennessä tulleet takaisin, jätskit oli kaivielä syömättä jossain baarissa, niin tyttäreni soitti ja sanoi, että ei enää kannata tulla tänne. Mutta hän lupasi tulla huomenna yksistään ja olla sitten yötä luonani.
Saas nähä. Olen merkannut seinäkalenteriini joka kerran, milloin hän on luvannut tulla, ja vuoden lopussa voin sanoa sitten hänelle, miten monta kertaa on pettänyt tyhjillä lupauksilla. En tiedä mistä tuo tuollainen luonne on periytynyt, ei ainakaan minulta eikä exältänikään, vai onko se nykyajan tyyli, olla epäluotettava. En tiedä.
Eilen tuli sitten telkasta se BB saksal. versio, katsoin varttitunnin, en edes niin kauan, että nämä pääpromit, Hasselhoff ja Jenny E., tulivat lavalle esittäytymään. Ihan typeriä ne moderaattorit ja kaikki muut "taloon" menijät ovat jokseenkin tuntemattomia tekijöitä, ainakin minulle, kun en katso mitään. Heille ei varmaan maksetakkaan sitä 250 tuhatta euroa. Kyllä on roskaohjelma. No lukeehan se joka aamu lehdessä, tässä "pääsontalehdessä" mitä BB talossa on tapahtunut, kuka on ketäkin.... jne.
Olen nyt kuitenkin jotenkin saanut päähäni pitää peukkuja sille Jennylle, että ei sortuisi siellä porukassa alkoholiin, mitä kylläkin suurin osa katsojista varmaan odottaa. - Calvados
Hyvää iltaa Riitu ja kaikki! Olimme tänään yhden ystävämme mökillä tuolla 80 km:n päässä, siksi en ole ollut täällä langoilla. Mökki on järven rannalla ja kyllä on kovasti tehty siellä töitä, että on saatu mökki ja piha hyvännäköiseen kuntoon. Nytkin siellä kolme miestä sahasi ja pilkkoi puita talveksi, saunaan ja takkaan. Sirkkelit ja halkaisukoneet olivat käytössä. Talossa oli aivan ihana tyyliin sopiva kattolamppu olkkarissa, jostain risupuista katkaistuja kepakkoja säteen epämuotoon asetettu ja rautatangosta taottu tietyt osat, johon lamput asennettu, lamput olivat sellaiset, jotka saa himmennettyä tunnelmavalolle tai täysin kirkkaalle, mitä valoa milloinkin tarvitsee.
Sääkin oli hyvä ja aurinkoinen.- hhriitus
Teillä oli varmaan kaunis päivä ja puuhakas.
Ei ollut miehesi varmaan "yksinäinen" (joidenkin sellaisesta sinua syyttävien huomioitavaksi).
Tuollaisia syksyisiä maaseuturetkiä minä kaipaan eniten täällä suurkaupungin sateessa. Syksyiset puolukka ja sieniretket ja mökin talvikuntoon laittamisreissut...
Kuulas sininen taivas ja raikas syysilma.
Muistan ne aina elämäni loppuun asti.
- Ali Baba
Hitto vie! Hyvähän teitin on kuvailla maalaismaisemia ja mökkejä kun on vbielä täysi kesäkin. Minulle sensijaan tuli ilmoitus että on ntapaaminen Dubaissa tiistaina 17.09, eli se on sitten menoa vielä nopeammin kuin alunperin arveltiin yllätysnopeana. Sieltä hetimiten autolla Omaniin. Ei tule ainakaan paleltamaan ensimmäisinä viikkoina.
No niinkuin muistetaan niin pelaahan se netti Omanistakin, joskin viimeksi hiukan kakien. - E.A
Huomenta kaikille ja tästä alaspäin katkoviivaan asti lainausta
TARINA JOKA INSPIROI KOKO MAAILMAA
A caffè sospeso (Italiaksi) suspended coffee (englanniksi) tarkoittaa tuntemattoman hyväntekijän tarjoamaa kahvikupillista hyväntekeväisyystarkoituksessa sitä eniten tarvitsevalle. Traditio alkoi yli sata vuotta sitten Napolissa, jossa hyvää onnea kohdannut asiakas osti
yhden kahvikupin sijaan kaksi, mutta kulutti vain yhden. Kun myöhemmin vähäosainen henkilö tuli kahvilaan, hän kysyi olisiko yhtään ”sospesoa” tarjolla, jonka jälkeen hänelle tarjottiin, kahvikupillinen ilmaiseksi.
---
Huomasin aamutuimaan, että syntymäpaikkani osoitteessa on yksi tällainen kahvila. Ja minä vaan mötkötän ja suunnittelen irtautumisia...- E.A
Lisäys
Ei pirun sivusto hyväksy katkoviivoja eli viimeinen kappale omaa. Nyt kokeilen, mitä tämä hyväksyy
....
hyväksyiköhän pisteet?
***
hyväksyiköhän ?
---
Kokeilin uudestaan katkoviivaan.
- Calvados
Huomenta. Ei näköjään hyväksynyt.
---------------------------------------------------
Mistähän johtuu?- E.A
En tiedä, mutta hälläkös väliä. Tai no, voi johtua siitä, että tästä kirjoitusruudusta on tehty mahdollisimman kevyt tai jotai siihen suuntaan.
Saa ne lainausmerkit laitettuu tietty, kun lainaa, mutta jotta tällainen sokea ne hoksaa, niin ...ja kappalejaotuksellahan montaa juttua voi selventää.
Kokeilen vielä. Ensin se kertomerkkimerkki pelkästään, sitten tuhman sanan keskellä.
****
Ja sana vaikkapa p**ka.
- E.A
Voihan nenä, kun on kivaa, siis
liittyä ekaan Facen ryhmään. Roskalava HKI nimiseen. Se, että eihän näillä ehkä suuria juttuja rakennella, kun lavalta haetaan pois täysin käyttökelpoista tavaraa. Suurin osa näistä ryhmätyön tekijöistä on nuorempaa väkeä. Vielä tästä roskasta ja roskaamisesta pientä juttua.
Katselin yhtä eurooppalaisia kauppatoreja esittävää dokkaria. Toisessa osassa oli Torinon tori ja sen vilkas kaupankäynti. Toreja kehutaan paljon mm. siksi, että sieltä saa ehkä tuorretta ja muutakin hyvää. Nyt kuitenkin moitin, ainakin Torinon toria. Jokaisen toripäivän päätteeksi valtavat siivousmasinat eli isot koneet keräävät pahvia, paperia ja muuta sälää noin 12 000 kg. Sitten aamulla on taas tori niin soma niin soma. - Alkuperäinen Rapu
"Oikein hyvää alkanutta viikkoa"!
Noin toivotteli juuri äsken Radio Suomen toimittaja.
Huomenta vaan kaikille, toivotan minä ensin täältä alhaalta ja tietysti myös hyvää alkanutta viikkoa, selvä se!
Asiaa ei oikein ole mitään, mutta ei sekään ole mikään huono juttu, että on vain aivan rauhallinen tilanne, ilman mitään sen kummempia tapahtumia.
No, radiossa kyllä juuri poliitikot "lupaavat" lisää veroja ja maksuja, mutta sehän ei ole mikään yllätys!
Ketju on hiljainen, minne kaikki ovat kadonneet?
Ali on lämpöön lähdössä - hyvää matkaa! E.A suunnittelee myös muuttoa, mutta ei lämpöön. En oikein suosittele, mutta jos on "matkakuume", niin minkäs teet!
Hyvää päivänjatkoa nyt kuitenkin, ja viikon alkua!- hhriitus
Viikko on alkanut täälläkin tuntia myöhemmin kylläkin.
Eilen en voinut kirjoitella tänne enää mitään, kun tyttäreni askarteli tämän tietsikan kanssa. Siirsi kaikki tiedostot ja käyttöjärjestelmät uudelle kovalevylle ja se vei koko päivän.
Ei ole tässä minullakaan mitään erikoista kerrottavaa, odotellaan mitä tämä päivä tuo tullessaan. Kunhan saan tässä ensin aamukahvin ryystettyä, ei kuitenkaan lautaselta. - Alkuperäinen Rapu
hhriitus kirjoitti:
Viikko on alkanut täälläkin tuntia myöhemmin kylläkin.
Eilen en voinut kirjoitella tänne enää mitään, kun tyttäreni askarteli tämän tietsikan kanssa. Siirsi kaikki tiedostot ja käyttöjärjestelmät uudelle kovalevylle ja se vei koko päivän.
Ei ole tässä minullakaan mitään erikoista kerrottavaa, odotellaan mitä tämä päivä tuo tullessaan. Kunhan saan tässä ensin aamukahvin ryystettyä, ei kuitenkaan lautaselta.Aamupäivää hhriitus!
Onko koneesi nyt kunnossa? Hyvä kun tyttäresi osaa nuo tietsikan korjaushommat, se on aikamoinen etu sekin. Ei tarvitse aina maksaa vieraille ainakaan kalliita korjausmaksuja. Minulle nuorempi vävyni hoitaa nuo ongelmat - eikä maksa mitään minulle!
Hyvää maanantai päivää sinne päin maailmaa!
- Calvados
Huomenta täältäkin. Aurinko ei paista, tuulee melko kovasti, meressä aallot tyrskyää. Eilen oli merellä purjelautailija, vai mikä se sellainen on, että on patjavarjo taivaalla ja mies sellaisen laudan päällä meni kovaa vauhtia märkäpuku päällään, sillä molskahti vähän väliä kundi mereen, mutta patjavarjon avulla pääsi taas nopeasti ylös tuulen vietäväksi aalloilla kovaa kiitäen.
Meiltä hajosi digiboksi reilu viikko sitten, saimme tutuilta uuden boksin kun jäi heille tarpeettomaksi, mutta tämä ei toimi kunnolla vanhan telkkumme kanssa, aiomme mennä ostamaan uuden telkan, joka ei tarvitse mitään erillistä digiboksia.
On taas kauppa- ja appipäivä, siellä on pestävä koneellinen pyykkiä, että hommaa riittää.
Hyvää matkaa Alille, kirjoittelehan sieltä taas kuulumisia ja hyvää alkanutta viikkoa kaikille!- Alkuperäinen Rapu
Ei paista aurinko, ei! Mutta toivotaan kuitenkin muuten hyvää päivää!
Ensi viikolla tiistaina minä olen lähdössä Gabriellalla Ruotsiin. Toivottavasti ei ole silloin myrskyä, "laudan päällä" en suostuisi kyllä merellä purjehtimaan, niin innokas merelle menijä en sentään ole! Minulle pitää olla iso laiva.
Minä tulin juuri tuolta taloyhtiön pesutuvasta. Se oli vapaana, niin vein kaikki pyykit sinne kun siellä on suuri pesukone ja mankeli, niin pesen ne nyt siellä kaikki kerralla.
Kauppaan ei tarvitse tänään mennä, joten on "helppo" päivä, jos ei tapahdu mitään kummempia!
- E.A
Vuoroin paistoi, vuoroin satoi, mutta ei se haitannut ulkohommia.
Oli meinaan tuoli tallin oven suussa, lipan alla. Kolmen vuoden puupinojen alustatkin raijattu kivenkoloihin ja muuta pientä, sillä syssy on mun vuodenaika. Ulkosuihkunkin vesi lämpeni just ja just, joten ei kun sulku auki ja hiki veden mukana maihin. No kuona-aineet valu varmaan Itämereen, kun eivät joutuneet ihmisen keksimän tehostetun puhdistuksen piiriin.
Niiskus huomaatte, eipä täälläkään niin asioita, ku ei toi provomoottorikaan lähe oikein käyntiin. Onks se "läski"Ali jo lähteny, häh. - Alkuperäinen Rapu
Minä nyt hieman "juoruan" tuolta Hesarista lukemaani ja itsekin siellä aivan ensimmäiseksi tuosta asiasta kirjoittaneena.
"Lukijat ovat lehdentekijöitä"
Tuollainen otsikko uudelta päätoittajalta pääkirjoituksessa. Kirjoitin minäkin kommenttini ja esitin taas kerran, että jos päätoimittaja on tuota mieltä, niin eikö olisi aika antaa taas Hesarissakin takaisin meidän lukijoiden omien juttujen palsta - entisen Elämän tapainen omien mielipiteiden keskusteluosio?
Nyt siihen on tullut muutamia muitakin mukaan keskustelemaan tuosta Hesarin entisestä Elämä-ketjusta ja joku mainitsee tämän Suomi24:n hieman halveksien, mainiten, että siellä kirjoittavat entiset Hesarin Elämäläiset. Kaihoten siellä muuten kyllä jotkut muistelevat sitä meidän entistä Hesarin Elämää ja joku muistelee niitä siellä kirjoitettuja eri aiheisia keskusteluja ja seikkailuketjuja. Melkein tiedän kuka, vaikka nyt eri nimimerkillä, koska hänkin oli "kadottanut" vanhan nimimerkkinsä tuossa uudistuksessa, niin kuin minäkin kadotin pelkän Rapu-nimimerkkini. Minun se kuitenkin on, koska olinhan sillä rekisteröitynyt jo alusta asti, silloin jo, kun ei ollut mitään rekisteröitymis pakkoa. Sitä ei vain "osattu" antaa minulle, kun kone ilmoitti, että Rapu on jo varattu. No niin oli - minulle.
Käykää lukemassa jos huvittaa, joku muukin varmaan tunnistaa ainakin yhden entisen Elämäläisen, joka on kommentoinut siellä minullekin. Calvados ja hhriitus ja varmaan E.A myös ja a mummu - uskoisin niin. Minä nyt sitten "juorusin" ja juorujoukoksi meitä täällä kirjoittavia sanotaankin siellä. En ole kyllä juuri mitään sieltä tuonut tänne, mutta nyt toin.- Calvados
Heippa Rapu. Kävin lukemassa ja tunnistin heti nimimerkin Cadmus entiseksi Dulkkikseksi. Cadmus nimmarikin on jostain oopperasta kuten oli Dr Dulcamarakin. Cadmus sanoi olleensa mm monen seikkailuketjun aloittaja HS:n elämässä. Muistan kun olimme Sipoon korvessa ja Aruballa. Hauskaa oli. Mitään juoruja sieltä emme ole tänne tuoneet, pelkkiä muisteloita ja hyvällä mielellä kaivaten.
- hhriitus
Hyvää iltaa.
Voi kun harmillista, en löytänyt sitä otsikkoa Hesarista, mistä puhutte.
Voisitko sinä tai Calvados laittaa tänne linkin.
Tyttäreni lähti juuri kotiinsa, nyt juutuupini antaa korvin kuunneltavaa musiikkia ja muutkin audiolähetykset ovat siedettäviä.
Eikä tuo kovalevy pidä minkäänlaista kolinaa. - E.A
Illat vaan kaikille
Sanotaan, ettei "sota yhtä ihmistä kaipaa" eli vaikka perustaisivat minkä tahansa vapaan kirjoittamiskanavan sinne hesariin, niin minä en enää palaa sinne. Mitä tulee tämän dr.dulcan napinaan näistä meittin juorukerhoista, niin se on vain ja yksinomaa tämän itseään niin objektiivisena pitävän oma mielipide. Minun vaa'assani ei tuo ilmoitus painanut höyhenen vertaa.
Sitä paitsi en usko hesarin lopettavan tuota ennakkosensuuriaan ja satavarma olen myös siitä, ettei sinne mitään vapaampaa palstaa tule. Kunhan uusi päätoimittaja puhuu lämpimikseen lukijoista lehden tekijöinä.
PS. minulle löytyy paljon parempia kanavia asioistakin kirjoittamiseen ja niissä viihtyvät monet asioista tietävätkin. Itse roikun täällä niin kauan kuin ... no olenhan aiheuttanut hieman häslinkiäkin, mutta sekään ei estä tänne kirjoittamasta. Nettihesariakaan ei meillä lue enää kuin kumppani, minä hyvin harvoin, joten katkolla lehti heti, kun kumppani kyllästyy. Olen koettanut näyttää hänelle kaikkia niitä kanavia, mistä ajankohtaista uutisointia voi myös seurata. - zip zap
hhriitus kirjoitti:
Hyvää iltaa.
Voi kun harmillista, en löytänyt sitä otsikkoa Hesarista, mistä puhutte.
Voisitko sinä tai Calvados laittaa tänne linkin.
Tyttäreni lähti juuri kotiinsa, nyt juutuupini antaa korvin kuunneltavaa musiikkia ja muutkin audiolähetykset ovat siedettäviä.
Eikä tuo kovalevy pidä minkäänlaista kolinaa.Minakaan ei loytanyt Linkkikkiikia. Mutta keksin Latinoversion Popeda-klassikosta, joka saa sikarit sauhuamaan: Se menee nain: Pitka Kuuba kesa se sytyttaa lantiot.
Menemme ehka kikkuratukan kanssa rantabileisiin, kun kaikki lapsoset ovat riennoissaan ja rantabileisiin hauvat saavat tulla mukaan. - Noitapillitölli
E.A kirjoitti:
Illat vaan kaikille
Sanotaan, ettei "sota yhtä ihmistä kaipaa" eli vaikka perustaisivat minkä tahansa vapaan kirjoittamiskanavan sinne hesariin, niin minä en enää palaa sinne. Mitä tulee tämän dr.dulcan napinaan näistä meittin juorukerhoista, niin se on vain ja yksinomaa tämän itseään niin objektiivisena pitävän oma mielipide. Minun vaa'assani ei tuo ilmoitus painanut höyhenen vertaa.
Sitä paitsi en usko hesarin lopettavan tuota ennakkosensuuriaan ja satavarma olen myös siitä, ettei sinne mitään vapaampaa palstaa tule. Kunhan uusi päätoimittaja puhuu lämpimikseen lukijoista lehden tekijöinä.
PS. minulle löytyy paljon parempia kanavia asioistakin kirjoittamiseen ja niissä viihtyvät monet asioista tietävätkin. Itse roikun täällä niin kauan kuin ... no olenhan aiheuttanut hieman häslinkiäkin, mutta sekään ei estä tänne kirjoittamasta. Nettihesariakaan ei meillä lue enää kuin kumppani, minä hyvin harvoin, joten katkolla lehti heti, kun kumppani kyllästyy. Olen koettanut näyttää hänelle kaikkia niitä kanavia, mistä ajankohtaista uutisointia voi myös seurata.miksi olet täällä, jos sinulla on parempia sivuja ja ennen kaikkea hienompia keskusteluja, senkin snobi, juntti?
- Alkuperäinen Rapu
Calvados kirjoitti:
Heippa Rapu. Kävin lukemassa ja tunnistin heti nimimerkin Cadmus entiseksi Dulkkikseksi. Cadmus nimmarikin on jostain oopperasta kuten oli Dr Dulcamarakin. Cadmus sanoi olleensa mm monen seikkailuketjun aloittaja HS:n elämässä. Muistan kun olimme Sipoon korvessa ja Aruballa. Hauskaa oli. Mitään juoruja sieltä emme ole tänne tuoneet, pelkkiä muisteloita ja hyvällä mielellä kaivaten.
Hei Calvados ja hhriitus!
Samaan tulokseen tulin minäkin tuosta nimimerkistä kuin sinäkin. En osaa laittaa linkkiä muuta kuin tuon jutun nimi. Pääkirjoitus se on ja sitten otsikko tuo: Lukijat ovat lehdentekijöitä. Etkö hhriitus löydä sitä tuolla haulla? zip zap myös, kyllä se pitäisi löytyä!
E.A elä nyt ihan "hurjaksi" heittäydy, kyllä me sinusta täällä tykätään!
Nyt minä menen kirjan pariin vähäksi aikaa.
Hyviä unia kaikille! - Calvados
hhriitus kirjoitti:
Hyvää iltaa.
Voi kun harmillista, en löytänyt sitä otsikkoa Hesarista, mistä puhutte.
Voisitko sinä tai Calvados laittaa tänne linkin.
Tyttäreni lähti juuri kotiinsa, nyt juutuupini antaa korvin kuunneltavaa musiikkia ja muutkin audiolähetykset ovat siedettäviä.
Eikä tuo kovalevy pidä minkäänlaista kolinaa.http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Lukijat ovat lehdentekijöitä/a1379134988715?ref=hs-hitaat-e-3
Tässä linkki. Kirjoituksen jälkeen tulee kommenttiosio, jossa oli äsken 34 kirjoitusta. - Noidaksi haukuttu 2
Noitapillitölli kirjoitti:
miksi olet täällä, jos sinulla on parempia sivuja ja ennen kaikkea hienompia keskusteluja, senkin snobi, juntti?
Mä tiedän, se odottaa Tietäjätaikurin paluuta, että pääsee taas lyömään vetoja.
- hhriitus
Huomenta kaikelle kansalle.
Kiitos linkistä Calvados, sitä näpsäämällä olin heti oikealla sivulla. No joo, tää "uusi entinen nimmari" ... kaikki muut ovat/olivat törkeyksien kirjoittajia, selvähän se
ja tää täällä on "juorupalsta", kyllä kyllä.
Eiköhän meidän Ali istu jo tai ainakin pian lennokissa. Oliko se tiistai, kun hänen piti lähteä.
Hohhoijaa, kun haukottaa. Aurinko näyttää paistavan tuolla puitten takana ja jotain pitäs tehä.
Jatkakaa.... - E.A
Morot vaan kaikille
Noita se vaan jaksaa. Ja millä kateellisuudella, kun ei ymmärryskyky riitä. Mutta olkoot, itse en viitsi hypätä toisaalle ja vaihtaa nimmareita kesken kaiken.
Ei oikeastaan muuta mielessä kuin se, että onhan täällä näissä Elämä 1-...monenlaisista asioista kirjoitettu, joskus väännetty kättä ym. Eli katkera se Dr on, kun ei mennyt leikit hiekkalaatikolla kuten juuri hän, ehdoton objektiivisuuden (hih ja höh) vaatija halusi. - Calvados
Huomenta kaikille!
Kävimme eilen kaupoilla ja uusi tv tulee parin päivän kuluttua. Entinen lähtee tuojan mukaan, joten pääsemme eroon tuosta isosta möhkäleestä, jonka värit heiluvat ja vaihtelevat reunoilla. Samalla jää digiboxi pois käytöstä, mutta X-boxi jää DVD:n katseluun.
Kävimme myös netti- ja tv-korttikaupassa, myyjä sai meidät houkuteltua vaihtamaan myös kännyoperaattorin. Mies sanoi, että oli kyllä viimeinen kerta kun sitä vaihdamme. Taas saa temppuilla numeroiden kanssa, kun ne pitäisi saada simkortilta puhelimeen ja siitä taas uudelle sim-kortille. Huomasin jo, että oman puhelimeni kaikki numerot eivät mahtuneet puhelimeni muistiin kun kopioin ne pois simkortiltani. Meillä on niin vanhat puhelimet, nykyisiinhän mahtuu vaikka kuinka paljon tietoa.- zip zap
Varhaisaamua, Kiitos linkkivinkista ja Tohtori Dullmaccara loytyi. Vastaan linkkilla, koska zip zapin sivut ovat myos uusiutuneet:
http://www.youtube.com/watch?v=bhMxnbgQV70&feature=c4-overview&list=UUtUUqk85ZzSEuEg9OhJv9JQ
http://www.youtube.com/watch?v=Rh7tJgVTdzU - Inger1
zip zap kirjoitti:
Varhaisaamua, Kiitos linkkivinkista ja Tohtori Dullmaccara loytyi. Vastaan linkkilla, koska zip zapin sivut ovat myos uusiutuneet:
http://www.youtube.com/watch?v=bhMxnbgQV70&feature=c4-overview&list=UUtUUqk85ZzSEuEg9OhJv9JQ
http://www.youtube.com/watch?v=Rh7tJgVTdzUParemmaksi kaikki muuttuu: Sydämelliset kiitokset upeista, suorastaan Juhlavista videoistasi !!!
- a mummu
Minä en juurikaan ole enää HS:n kommenteissa käynyt. Silloin tällöin uutisia lukiessani bongaan kyllä jutun, josta ehkä luen jonkun kommentin, mutta siihen se useimmiten jää. Rapusen ja Cadmuksenkin kommentteja olen löytänyt muutaman kerran. Aikoinaan tehdyn muutoksen jälkeen omat (edelleen A-mummuna)kommenttini voidaan laskea yhden käden sormilla. Sen olen huomannut, että jos joku mielenkiintoinen - siis minulle - juttu siellä onkin, niin se häviää näyttämöltä alta aikayksikön, l. kuolee kohta synnyttyään, enkä haeskelemaan viitsi ryhtyä. Ehkä se on tätä nykytyyliä, hetki yhtä, hetki toista, mutta ei mitään jatkuvampaa. Ikäänkuin ihmisillä ei enää olisi kykyä omaksua tai tehdä jotain pidempijännitteistä. Niinhän on telkkariohjelmienkin laita: puoli tuntia yhtä, sitten taas toinen puolituntinen toista ohjelmaa, jne.
Minä odotan, että julkista mediaa, etenkin sitä, mitä verovaroin ja tilausmaksuin ylläpidetään, tehdään mahdollisimman ammattitaitoisesti, neutraalisti, tosiasiohin perustuen. Ja siinä kohdassa on rooli yleisöllä; jos totuus värittyy tai vääristyy, niin oikaisua tarvitaan siltä, joka mahdollisesti asian oikean laidan tietää. Muuten en niin piittaa yleisön tekemästä lehdestä tai radio-ohjelmasta niiltä osin, joissa käsitellään oikeita asioita. Näitä nk. realityjä on jo ihan tarpeeksi.
Minulla ei mistään muusta somesta ole kokemusta tämän paikan lisäksi kuin sen verran FB:stä, että käyn katsomassa siellä ehkä pari kertaa kuussa, kaikkien 5 (aatelkaas, niin monta!) kaverini valokuvia, kun kertovat että uusia on lisätty. Jonkun kerran olen myös niissä yhteyksissä lueskellut postejaan ja näyttää siltä, että FB:ssa on helppo löytää samanmielistä porukkaa. Siellä enimmältään suitsutellaan omia upeita kokemuksia ja elämyksiä, otetaan vastaan leikkisän kateuden värittämiä, aah-, ooh-huudahduksia ja paremmaksi pistämisiä. Huonokin päivä saadaan käännettyä elämykseksi, velat muuttuvat saataviksi. Varsinaiseen keskusteluun en siellä ole törmännyt. No, minun FB-maailmani onkin "kavereideni" lukumäärästä johtuen hyvin, hyvin pieni ja rajallinen, joten sen perusteella ei minun pitäisi sanoa mitään, mutta tulipahan nyt sanottua.
Nyt ei muuta kuin loput tiistain tikut vuoluun!- hhriitus
Tervehdys a-m (saanko lyhentää?).
Käyn joka aamu Hesarin pääsivulla katsomassa pääuutiset, mutta harvoin luen edes sisältöä, en voisikaan kuin viisi per viikko, mutta sekin jää useimmiten käyttämättä. En ole enää kirjautunut sinne pitkiin aikoihin, mikähän se juttu olikaan, jonka takia viimeksi kirjauduin, koska halusin esittää kommenttini, ja kyllä se näköjään julkaistiinkin.
Cadmus-nimmari oli minulle aivan tuntematon eiliseen saakka.
Tosi on, että uutinen on jo tunni perästä "vanhanen", eikä niitä löydy enää kuin roskaläjästä, jos vaikka haluaisi ehkä lukea. No, tämä maailma menee hurjaa vauhtia eteenpäin tai taaksepäinkö lie. - Inger1
Ruthin puu-ukot: oli mainio kertomus TV1:ssä tänään, missä perheen äidillä oli syttynyt luova halu vuolla puusta ihmishahmot, värikkäät puu-ukot kertomaan heidän kodin ja ympäristön jokapäiväistä elämää kaikkine tapahtumineen ja tunteineen. Veitsellä vuoltujen puu-ukkojensa välityksellä, alusta loppuun ilmeisen varmasti ja hellästi - Rakkaudella.
Hyvää päivän jatkoa. - E.A
hhriitus kirjoitti:
Tervehdys a-m (saanko lyhentää?).
Käyn joka aamu Hesarin pääsivulla katsomassa pääuutiset, mutta harvoin luen edes sisältöä, en voisikaan kuin viisi per viikko, mutta sekin jää useimmiten käyttämättä. En ole enää kirjautunut sinne pitkiin aikoihin, mikähän se juttu olikaan, jonka takia viimeksi kirjauduin, koska halusin esittää kommenttini, ja kyllä se näköjään julkaistiinkin.
Cadmus-nimmari oli minulle aivan tuntematon eiliseen saakka.
Tosi on, että uutinen on jo tunni perästä "vanhanen", eikä niitä löydy enää kuin roskaläjästä, jos vaikka haluaisi ehkä lukea. No, tämä maailma menee hurjaa vauhtia eteenpäin tai taaksepäinkö lie." Tosi on, että uutinen on jo tunni perästä "vanhanen", eikä niitä löydy enää kuin roskaläjästä, jos vaikka haluaisi ehkä lukea. "
Ja yksi on kanssa mielenkiintoista siellä hesarin kommentoinneissa. Siellä on vasemmassa laidassa "viimeksi kommentoidut" palsta ja äsken siellä oli kolme hesarin uutista, joissa ei edes ollut yhtään kommenttia. Pitäköön hesarikin tunkkinsa. Ja niin se tekeekin, kuulemma jatkuvasti uudistuu, tähtää laajasti pohjustettuun laatu-uutisointiin ja toisella kädellä heittää toimittajia ulos. Nykyisin kehuskelevat sillä, että ovat satsanneet ulkomaankirjeenvaihtajiin. No joku uskoo tuon pelkästään sen takia, että hesari näin ilmoittaa.
- Alkuperäinen Rapu
Illan kevennys!
Postilaatikkoon oli tullut yhden mainoslehden mukana "Seiskan erikoisnumero" ja siinä oli juttuja ja valokuvia joista oli maksettu kuvan lähettäjälle!
3 ooo euroa oli hinta kuvalla, missä presidentti Tarja Halonen on "tukka pystyssä" päiväkaljoilla etnofestareilla kuuntelemassa Paavo Arhinmäen (ei näy kuvassa, mutta kerrotaan jutussa) ja parin turvamiehen kanssa "Hoippu Orkesteri -reggaeryhmän keikkaa Raaseporissa!
Otsikko oli S'LUuuuuuuuRPS!
PÄIVÄKALJOILLA
ETNOFESTAREILLA!
Jutussa kerrottiin vielä, että Tarja oli "hyvissä tunnelmissa" ja "poseerasi mielellään valokuvaajille".
Nyt tuli "juoruttua" taas, kun tuollainen "juorulehti" tuli postilaatikkoon "pyytämättä" ja tilaamatta, niin kuin entiselle pääministerille tuli postia "pyytämättä" Halosen kansliasta aikoinaan!- E.A
Aloitetaan nyt sitten Ravun kevennystä seuraten aamun avauksella
Huvittuneena kuuntelin eilen yle uutisia, missä pikaisesti mainittiin kaikkien aikojen suosituimmasta suomalaisia kiinnostavasta suorasta verkkolähetyksestä. No tietysti, jos laivan pystyynnostoa ei olisi seurattu silmä tarkkana, olisi joku valittanut taas yleverosta ja todennut, että yle ei ole ajan tasalla. Ei helppoa millään perinteisellä uutiskanavalla.
Asiasta toiseen. Muutamat miettivät nimmarin vaihtoa, doktori oli kuulemma liian nopeasti napannut Cadmuksen jne. Onhan se niinkin, jos ei kestä paineita, niin muutetaan sitten nimmaria tai ns. uusiudutaan. Omastani en luovu, sillä muutaman vuoden kuluessa olen saanut mielenkiintoisia luonne-analyyseja itsestäni, nyttemmin miinushyökkäyksiä, sisäpiirisyytöksiä jne.
A-mummulle siitä Facesta. Oikeastaan se on paljon laajempi juttu kuin annoit ymmärtää tai tietysti, sehän oli sinun kokemuksesi. On erilaisia ryhmiä, jotka pohtivat elämän erilaisia ilmentymiä. Noissa kavereiden viestittelyissäkin on linkkejä tapahtumiin ja monenlaisiin kiinnostuksen kohteisiin. Ihan varmaan testaan twiittaamisenkin, kunhan tulee se hetki. Google tarjoaa lisäksi jotain uutta tänne sos.mediaan. Siis vain sen takia, että saan omia kokemuksia näistä, haistelen nykyisiä tiedotuskanavia ja viestintää. Ennen en pysty sanomaan juuta jaata tai eihän sitä tarvii edes sanoa mitään, vaan sulkee ne kanavat, joista ei välitä. Weepelin kanssa kyllä pystyttiin silloin hesarin uudistuksen yhteydessä "viserryksestä" vääntämään juttua. - a mummu
E.A kirjoitti:
Aloitetaan nyt sitten Ravun kevennystä seuraten aamun avauksella
Huvittuneena kuuntelin eilen yle uutisia, missä pikaisesti mainittiin kaikkien aikojen suosituimmasta suomalaisia kiinnostavasta suorasta verkkolähetyksestä. No tietysti, jos laivan pystyynnostoa ei olisi seurattu silmä tarkkana, olisi joku valittanut taas yleverosta ja todennut, että yle ei ole ajan tasalla. Ei helppoa millään perinteisellä uutiskanavalla.
Asiasta toiseen. Muutamat miettivät nimmarin vaihtoa, doktori oli kuulemma liian nopeasti napannut Cadmuksen jne. Onhan se niinkin, jos ei kestä paineita, niin muutetaan sitten nimmaria tai ns. uusiudutaan. Omastani en luovu, sillä muutaman vuoden kuluessa olen saanut mielenkiintoisia luonne-analyyseja itsestäni, nyttemmin miinushyökkäyksiä, sisäpiirisyytöksiä jne.
A-mummulle siitä Facesta. Oikeastaan se on paljon laajempi juttu kuin annoit ymmärtää tai tietysti, sehän oli sinun kokemuksesi. On erilaisia ryhmiä, jotka pohtivat elämän erilaisia ilmentymiä. Noissa kavereiden viestittelyissäkin on linkkejä tapahtumiin ja monenlaisiin kiinnostuksen kohteisiin. Ihan varmaan testaan twiittaamisenkin, kunhan tulee se hetki. Google tarjoaa lisäksi jotain uutta tänne sos.mediaan. Siis vain sen takia, että saan omia kokemuksia näistä, haistelen nykyisiä tiedotuskanavia ja viestintää. Ennen en pysty sanomaan juuta jaata tai eihän sitä tarvii edes sanoa mitään, vaan sulkee ne kanavat, joista ei välitä. Weepelin kanssa kyllä pystyttiin silloin hesarin uudistuksen yhteydessä "viserryksestä" vääntämään juttua.Niinpä, EA, kuten sanoin, minun kokemukseni FB:sta ovat hyvin rajattu, mutta kokemus se on sekin ja faktaa, josta kommentteja olen lukenut muuallakin.Toinen havainto, minkä noista vierailuista olen tehnyt on se, että siellä kovasti linkitetään, ratsastellaan toisten sanomisilla, tekemisillä, aforismit ovat erittäin suosittuja. H:ssakin minua otti pannuun, kun nämä besserwisserit lainailivat milloin tilastoja, milloin lehtiä, milloin muita kirjoituksia, tutkimuksia. Monesti oli "keskustelua", missä ei ollut omia mielipitetiä lainkaan, mutta ääneen vain piti päästä vaikka toisen argumenteilla. Pelkään pahoin, että juuri sellaiset kommentoijat saavat niitä tähtimerkkejä; ahkeria suun soittajia, mutta itsellä ei lopulta paljonkaan sanottavaa. Elämä oli siitä hyvä osio, että siellä näitä besserwissereitä ei paljon näkynyt. Eivät alentuneet moiseen.
Sen verran Cadmuksesta, että tiedän hänellekin käyneen samoin kuin Rapuselle: HS:n systeemi ei enää hyväksynyt vanhaa nimmaria. Siitä syystä nimmarin vaihto, ei siis mistään paineen sietokyvyn puutteesta.
Kuten on moneen kertaan todettu, ei ahkeraa kirjoittajaa nimmarin vaihto auta piiloutumaan, kirjoitustyyli paljastaa kyllä. Sen mitä itsekin kirjoitan, kirjoitan aina a-m:na (hhriitus, hyvä lyhennys!). Jo silkka laiskuus estää minua vaihtamasta. Uusikin nimmari pitäisi aina keksiä. On elämässä (siis pieni e) tärkeämpääkin keksimistä.
Yleensäkin minusta tuntuu siltä, että näitä viestimiä ja tietokanavia on jo niin runsaasti, että ihmiset alkavat olla niiden kanssa pyörryksissä. Kaikessa ei voi olla mukana, ja on siis tehtävä valintoja. Totta, että helppo on sulkea ne kanavat, joista ei välitä. Mutta mitäs, jos sulkeekin juuri sen luotettavimman kanavan? Sen, joka ei vastaa omia käsityksiä ja mielipiteitä. Ihmisellä kun on usein pyrkimys hakeutua sinne, mihin tuntee kuuluvansa - yhteisöllisyyden yksi puoli. En tiedä, käykö näin mutta mahdollistahan se on. - Päivänjatkoja kaikille pienestä sateen uhasta huolimatta! a mummu kirjoitti:
Niinpä, EA, kuten sanoin, minun kokemukseni FB:sta ovat hyvin rajattu, mutta kokemus se on sekin ja faktaa, josta kommentteja olen lukenut muuallakin.Toinen havainto, minkä noista vierailuista olen tehnyt on se, että siellä kovasti linkitetään, ratsastellaan toisten sanomisilla, tekemisillä, aforismit ovat erittäin suosittuja. H:ssakin minua otti pannuun, kun nämä besserwisserit lainailivat milloin tilastoja, milloin lehtiä, milloin muita kirjoituksia, tutkimuksia. Monesti oli "keskustelua", missä ei ollut omia mielipitetiä lainkaan, mutta ääneen vain piti päästä vaikka toisen argumenteilla. Pelkään pahoin, että juuri sellaiset kommentoijat saavat niitä tähtimerkkejä; ahkeria suun soittajia, mutta itsellä ei lopulta paljonkaan sanottavaa. Elämä oli siitä hyvä osio, että siellä näitä besserwissereitä ei paljon näkynyt. Eivät alentuneet moiseen.
Sen verran Cadmuksesta, että tiedän hänellekin käyneen samoin kuin Rapuselle: HS:n systeemi ei enää hyväksynyt vanhaa nimmaria. Siitä syystä nimmarin vaihto, ei siis mistään paineen sietokyvyn puutteesta.
Kuten on moneen kertaan todettu, ei ahkeraa kirjoittajaa nimmarin vaihto auta piiloutumaan, kirjoitustyyli paljastaa kyllä. Sen mitä itsekin kirjoitan, kirjoitan aina a-m:na (hhriitus, hyvä lyhennys!). Jo silkka laiskuus estää minua vaihtamasta. Uusikin nimmari pitäisi aina keksiä. On elämässä (siis pieni e) tärkeämpääkin keksimistä.
Yleensäkin minusta tuntuu siltä, että näitä viestimiä ja tietokanavia on jo niin runsaasti, että ihmiset alkavat olla niiden kanssa pyörryksissä. Kaikessa ei voi olla mukana, ja on siis tehtävä valintoja. Totta, että helppo on sulkea ne kanavat, joista ei välitä. Mutta mitäs, jos sulkeekin juuri sen luotettavimman kanavan? Sen, joka ei vastaa omia käsityksiä ja mielipiteitä. Ihmisellä kun on usein pyrkimys hakeutua sinne, mihin tuntee kuuluvansa - yhteisöllisyyden yksi puoli. En tiedä, käykö näin mutta mahdollistahan se on. - Päivänjatkoja kaikille pienestä sateen uhasta huolimatta!No se vähän kait riippuu mistä keskustellaan, siis noiden tilastojen esiintuominen. Jokainenhan niitä, meitti hallituskin. Tilastokeskus kautta työministeriö jne. Joo ja galluppeja, pirkatit. Minulla on vain haituvainen kokemus tuolta facesta, ja kavereita 9 enkä halua edes toistaiseksi laajentaa tai siis yrittää kysästä. Houkutus oli yhen kerran suuri, kun sain kaverin kaverilta kivan kirjoituksen Pohjois-Norjasta.
Se, että se mikä näkyy siellä facessa kavereiden linkityksissä ja muussa kaikille, ei ole lähellekään kaikki, mitä siellä tapahtuu, sen olen huomannut. Esimerkiksi henkilöiden väliset viestit ovat usein piilossa. Jne. jne. No se siitä.
No tuo Dr:n nimenvaihto. Niinhän hän sanoi siellä sen syyn. Mutta kertoi myös käyneensä täällä (ja satavarmaan heitti myös joskus tänne pari kommenttiakin). Ihmettelen, ettei tullut silloin vaikkapa Doktorina. Tuskin täällä olisi ollut estettä, vaan eipä kehdannut kuin urkkia.
Jos sulkee sen luotettavimman kanavan? Niinpä. Uskon, että en häviä mitään, vaikka sen sattuisin sulkemaankin. Ensinnäkään en oikein luota yhteenkään poliittiseen puolueeseen. Paitsi aikoinaan tulleeseen "Ihmisten puolueeseen" vai mikä poliittinen satiiri se olikaan ykkösen lauantain iltaohjelmassa.
PS. täältä onneksi hävisi aikoinaan viljellyt merkinnät. Viljelin niitä minäkin, ei sen puoleen. Tarkoituksella tervehtiä vaan "tuttuja". Ehkä tässä on se sisäpiiririkos, en tiedä.- a mummu
earantes kirjoitti:
No se vähän kait riippuu mistä keskustellaan, siis noiden tilastojen esiintuominen. Jokainenhan niitä, meitti hallituskin. Tilastokeskus kautta työministeriö jne. Joo ja galluppeja, pirkatit. Minulla on vain haituvainen kokemus tuolta facesta, ja kavereita 9 enkä halua edes toistaiseksi laajentaa tai siis yrittää kysästä. Houkutus oli yhen kerran suuri, kun sain kaverin kaverilta kivan kirjoituksen Pohjois-Norjasta.
Se, että se mikä näkyy siellä facessa kavereiden linkityksissä ja muussa kaikille, ei ole lähellekään kaikki, mitä siellä tapahtuu, sen olen huomannut. Esimerkiksi henkilöiden väliset viestit ovat usein piilossa. Jne. jne. No se siitä.
No tuo Dr:n nimenvaihto. Niinhän hän sanoi siellä sen syyn. Mutta kertoi myös käyneensä täällä (ja satavarmaan heitti myös joskus tänne pari kommenttiakin). Ihmettelen, ettei tullut silloin vaikkapa Doktorina. Tuskin täällä olisi ollut estettä, vaan eipä kehdannut kuin urkkia.
Jos sulkee sen luotettavimman kanavan? Niinpä. Uskon, että en häviä mitään, vaikka sen sattuisin sulkemaankin. Ensinnäkään en oikein luota yhteenkään poliittiseen puolueeseen. Paitsi aikoinaan tulleeseen "Ihmisten puolueeseen" vai mikä poliittinen satiiri se olikaan ykkösen lauantain iltaohjelmassa.
PS. täältä onneksi hävisi aikoinaan viljellyt merkinnät. Viljelin niitä minäkin, ei sen puoleen. Tarkoituksella tervehtiä vaan "tuttuja". Ehkä tässä on se sisäpiiririkos, en tiedä.Juu, Dr käväisi, heitti pari kommenttia, mutta hävisi sitten. Harmi!
No, aina ei ole kyse politiikasta, voidaanhan asioita puida ilmankin. Ei sen puoleen en minäkään luota poliitikkoihin, mutta elämässä on todella muutakin kuin politiikkaa!
Peukutuksia, plussia, miinuksia, tähtiä, nyrkin kuvia tai mitä niitä nyt onkaan en ole koskaan ymmärtänyt. Ymmärrän kyllä, mitä ne tarkoittavat, mutta so wot. Varmaan olen moneen kertaan todennutkin, että en niitä anna itse, enkä mahdollisesti saamiani huomaakaan. Mitä hiton virkaa niillä on! Jos joku tykkää tai ei tykkää niin ihan sama; meitähän on niin moneen junaan. No, tietysti kai olisi korrektia ja ystävällistä antaa ainakin niitä plussia, jos joku kirjoittaa hyvin, mutta en plussallani usko suurestikaan vaikuttavan po. kirjoittajan elämänlaatuun tai mielipiteisiin. En toimi näin siksi, että nonchaleeraisin kirjoittajia ja kirjoituksia, vaan yksinkertaisesti olen sitä mieltä, että jokainen kirjoittaa juuri sitä mitä haluaa, eikä siihen voi eikä kannatakaan mitenkään yrittää vaikuttaa. Vaan sisäpiiririkokseksi plussien antamista ei kai kuitenkaan voi kategorisoida:-).
Törkeydet ovatkin ihan toinen juttu, niille pitäisi keksiä semmoinen "peukku", että ao. kirjoittaja vetäisi oikean johtopäätöksen ja häviäisi oma-aloitteisesti langoilta. Itse en sellaisilla langoilla istu.Tämä ketju on täälläkin ainut, missä lenkkeilen, koska tekstit ovat taattua tavaraa. - hhriitus
a mummu kirjoitti:
Niinpä, EA, kuten sanoin, minun kokemukseni FB:sta ovat hyvin rajattu, mutta kokemus se on sekin ja faktaa, josta kommentteja olen lukenut muuallakin.Toinen havainto, minkä noista vierailuista olen tehnyt on se, että siellä kovasti linkitetään, ratsastellaan toisten sanomisilla, tekemisillä, aforismit ovat erittäin suosittuja. H:ssakin minua otti pannuun, kun nämä besserwisserit lainailivat milloin tilastoja, milloin lehtiä, milloin muita kirjoituksia, tutkimuksia. Monesti oli "keskustelua", missä ei ollut omia mielipitetiä lainkaan, mutta ääneen vain piti päästä vaikka toisen argumenteilla. Pelkään pahoin, että juuri sellaiset kommentoijat saavat niitä tähtimerkkejä; ahkeria suun soittajia, mutta itsellä ei lopulta paljonkaan sanottavaa. Elämä oli siitä hyvä osio, että siellä näitä besserwissereitä ei paljon näkynyt. Eivät alentuneet moiseen.
Sen verran Cadmuksesta, että tiedän hänellekin käyneen samoin kuin Rapuselle: HS:n systeemi ei enää hyväksynyt vanhaa nimmaria. Siitä syystä nimmarin vaihto, ei siis mistään paineen sietokyvyn puutteesta.
Kuten on moneen kertaan todettu, ei ahkeraa kirjoittajaa nimmarin vaihto auta piiloutumaan, kirjoitustyyli paljastaa kyllä. Sen mitä itsekin kirjoitan, kirjoitan aina a-m:na (hhriitus, hyvä lyhennys!). Jo silkka laiskuus estää minua vaihtamasta. Uusikin nimmari pitäisi aina keksiä. On elämässä (siis pieni e) tärkeämpääkin keksimistä.
Yleensäkin minusta tuntuu siltä, että näitä viestimiä ja tietokanavia on jo niin runsaasti, että ihmiset alkavat olla niiden kanssa pyörryksissä. Kaikessa ei voi olla mukana, ja on siis tehtävä valintoja. Totta, että helppo on sulkea ne kanavat, joista ei välitä. Mutta mitäs, jos sulkeekin juuri sen luotettavimman kanavan? Sen, joka ei vastaa omia käsityksiä ja mielipiteitä. Ihmisellä kun on usein pyrkimys hakeutua sinne, mihin tuntee kuuluvansa - yhteisöllisyyden yksi puoli. En tiedä, käykö näin mutta mahdollistahan se on. - Päivänjatkoja kaikille pienestä sateen uhasta huolimatta!"Kuten on moneen kertaan todettu, ei ahkeraa kirjoittajaa nimmarin vaihto auta piiloutumaan, kirjoitustyyli paljastaa kyllä."
No, kävin sen verran kurkkimassa tuolla suljetulla ketjulla, mitä sinne oli viime päivinä kirjoitettu; "noidilta" on tainnut katketa luudanvarsi, ja nyt sitten valitetaan yhdessä. Odotellaas nyt sitten, minkä nimimerkkisiä "uusia miehiä" tänne ilmestyy... Me muut naisethan odottelemme jo kieli pitkällä, että niitä tulisi...
- Alkuperäinen Rapu
Hyvää syksyistä, mutta ei vielä jouluista aamupäivää kaikille!
"Joulu on houkutusten aikaa, täynnä ihania tuoksuja, suussa sulavia suklaakonvehteja ja salaperäistä pakettien rapinaa."
Näin tunnelmoidaan eilen saamassani Yves Rocherin kirjeessä! Ajattelin ensin, ettei tuo VOI OLLA TOTTA! Nyt on syyskuun puoliväli ja nytkö joudun vastaanottamaan kolme kuukautta joulutuputusta!!!
Jos sieltä tulee vielä ennen marraskuuta yksikin joululahjoja mainostava kirje, niin "menen melulla" lankoja pitkin antamaan palautetta siitä, mitä mieltä olen heidän "ylellisistä joulutarjouksistaan" syyskuussa minulle!
Sepä sitten siitä!
Kävin minäkin lueskelemassa näitä toisia ketjuja tässä naapurissa, ja sen sanon, että nimimerkkiäni en vaihda ja "supuoltanikaan" en vaihda! Minussa ei ole siihen vaihdokseen tarpeeksi "miestä", eikä mitään tarvettakaan - olen niin "totinen torvensoittaja", että sen minkä sanon, uskallan myös allekirjoittaa koska vain. Ei minun tarvitse piiloutua eri nimimerkkien tai sukupuolien taakse.
Nyt kuitenkin on kaivettava imuri esiin ja töihin!- a mummu
Äläs, Rapunen mittään. Juuri puoli tuntia sitten Classic-kanavalla, jota kuuntelen lähes aina, kuulin ensimmäisen joululaulun "Rauhaa, rauhaa, kellot ne soi", vai mitens ne sanat nyt menikään. Oiskohan YR ja C ottaneet kisan, kumpi kerkiää enne!. Classic tosin myy harvoin mitään, mutta joulun alla varmaan sillekin enempi tulee busineksen teko ajankohtaiseksi.
Olen samaa mieltä, että kyllä joulun hehkutus saisi alkaa vasta tulla marraskuulla. Itse olenjouluihminen, mutta tällä menolla hyvin pian kurkkua myötenä täysi sitä, eikä se sitten enää tunnu miltään, fiilis pilalla jo ennen kuin päästään joulukuuhun.
Mitä varten kaikkea pitää olla kaiken aikaa: kesällä hypätään hyppyrimäestä, hiihdetään rullasuksilla, talvella vastaavasti pitää voida jatkaa kesälajeja. Pyhät vietetään kauppakeskuksissa, työnantajat haluavat pois arkipyhät, nuoriso bailata pitkin viikkoa, jne.
Muistan kakarana, kun ensimmäiset vihreät kurkut tulivat kesän alussa kauppoihin. Ne tuoksuivat ja maistuivat, samoin uudet perunat joskus juhannuksen jälkeen. Mansikoitakin oli saatavana vain rajallisen ajan, nyt niitäkin - mauttomia - myydään ympäri vuotta, mistä milloinkin tuotettuina. Kaikesta muusta, entisestä sesonkisyömisestä puhumattakaan.
Eikö olisi paljon mukavampaa, että kohokohtia hieman odottaa: työviikon jälkeen sunnuntaita, pimeän talven jälkeen ihania vihanneksia ja marjoja, lumen jälkeen luonnon vesissä uintia, talven ensimmäisiä suksikelejä tai luisteluretkeä, pitkän syksyn jälkeen joulun juhla-aikaa! Kohokohtia tarvitaan, ei sitä yhtä samaa kaiken aikaa, jolloin mikään ei tunnu miltään. No, tasapäistäminen oli peruskoulunkin ideana!
Hieman kärjistettynä: en enää ihmettele kovasti kovien päihteidenkään käyttöä. Kun mikään ei tunnu miltään, niin sitä tuntua sitten moni yrittää löytää vaikka hengen menon uhallakin.
No, taisi tässä joulu levitä yli äyräiden. - Alkuperäinen Rapu

No, taisi tässä joulu levitä yli äyräiden.Tervehdys a mummu tässä silitysten lomassa. On saatava välillä istahtaa, vaikka ei istuminenkaan ole ihmiselle hyväksi, mutta kun tuo silityslaudan vieressä seisominenkin rupesi jo tuntumaan tuolla alaselässä.
Nuo kaikki asiat, mistä tuossa hyvin kerroit, ovat juuri niitä asioita ja nautintoja ihmisen elämässä, mitkä olen valmis allekirjoittamaan myös omina "tykkäyksinäni"!
Jouluihminen olen minäkin aina ollut, mutta nykyisin joulu on niin kaupallistettu, että minä näen "punaista" ( joulun väri), mutta kielteissä merkityksessä kun tuo mainostajien joulumyynti alkaa jo syyskuun puolivälissä.
Sitten tuo tuoreen, kotimaisen kurkun tuoksu keväällä joskus pääsiäisen tienoilla - se oli niin ihana! Koko keittiö tuoksui. En tiedä mitä kurkuillekin on tehty, ei ne enää tuoksu, eivätkä maistu millekään?
Eikä ennen saanut vähänkään kalliimpia tavaroita, ennen kuin oli säästänyt siihen rahat ja sitten oli kyllä kiva se saada. Nyt ihmiset ostaa mitä vain, kun mieli tekee, vaikka ei sitä ikinä edes käyttäisi, tarvitsemisesta puhumattakaan.
Jospa taas jaksaisi lähteä jatkamaan silitystä. Eilen onnistuin melkein "rikkomaan" taloyhtiön mankelin, vaikka en laittanut siihen silloin kuin muutaman tyynyliinan ja astia pyyheliinan, niin se jumittui, enkä saanut niitä sieltä pois. Meillä on hallituksessa jokapaikantaituri mies, ja kun en ketään muuta osannut avuksi hakea, niin hänet hain, mutta ei hänkään saanut niitä sieltä pois ja hän oli sitten soittanut huoltomiehen ja naapuri toi illalla nuo minun mankeliin "juuttuneet" tyynyliinani minulle. Mankelissa oli joku vika, kun se tuon teki, ei syy ollut minun taitamattomuudessani, mutta en tiedä uskallanko enää koskea tuohon mankeliin! Omasta mankelistani meni se mankeliliina rikki, se oli jo niin paljon käytetty. - hhriitus
Olen samaa mieltä, että joulutohinat alkavat ihan liian aikaisin.
Tuolla halpakaupassa oli jo joulukoristeet ja -pukit hyllyllä. Pitäisi lailla kieltää.
Mikään ei tunnu enää miltään sitten kun Joulun aika on ajankohtainen joulukuun lopulla.
No, lahjojakin lapset saavat pitkin vuotta. Tietenkin aikuiset edellä, ostetaan aina heti se, mitä katsotaan olevan vailla. Kukapa siihen ei syyllistyisi, kukin varojensa mukaan.
PS tänä iltana pyörii tuo hyrrä ihan älyttömän kauan.
- Ali Baba aavikon
Hän on jo asettunut aavikolle tänään ja juuri sai koneensa kytkettyä konttorin nettiin. Oli rankka reissu kun olivat sekä Suomen että Lontoon kone myöhässä. Lontoon koneesta jouduttiin ensin poistamaan sairastunut henkilö ja hänen bagaasinsa ruumasta. Sitten rullattiin jo radalle mutta tekninen vika pakotti takaisin terminaaliin lisäkorjaukseen. No lopulta liikkeelle mutta koko yöhän siinä meni valvoessa.
Nyt jo eilisen levänneenä konttorilla tutkailemassa Omanin tilannetta. Sinne taidetaan ajella perjantaina tai Lauantaina.
Niinkuin ainakin Calvados tiesi niin kovin kylmää ei ollut vastassa, mutta ei nyt aivan mahdotontakaan. Hyvin siihen lehmänhenkäykseen pystyi astelemaan.
Nyt vaan taateleita etsimään.- Calvados
Huomenta! Viileätä on, partsillakin vain 17. Dubaissakin vain noin 32, eli ei Alin mielestäkään ihan mahdotonta.
Ei ole minullakaan tarvetta muuttaa nimmariani eikä sukupuolta. Ihmettelen, miksi Cadmus nimmarinvaihdon joutui tekemään ja vastoin tahtoaan. Eli HS:ssa töpeksineet kuten Ravunkin tapauksessa. Cadmus sanoo kirjoitelleensa HS:ssa vuodesta 2006 vuoteen 2011 entisellä nimmarillaan, kyllä Dulkkiksena oli kirjoituksiaan vielä joulukuussa 2012.Olikohan sitten "oikea" Dulkkis. - a mummu
Ei lämmin luita riko, kunhan ei ihan hulluuksiin lämpö mene. Tosin itse alan kärisä jo 25 graadissa. Onnea ja menestystä, AB, taateleiden(kin) etsintään!!
Tuli mieleen tuosta matkatavaroiden poistamisesta eräs kerta, kun itse olin matkalla. Olin matkalla Kansan Cityyn ja vaihdoin lentoa Dallasissa. Siellä oli karmea keli, vettä tuli kuin saavista ja lento oli sateen takia myöhässä jo toista tuntia. Istuttiin koneessa, joka oli kyllä lähtenyt standilta rullimaan, mutta pysähtyi hetken päästä. Istuin ikkunan vieressä siitä ulos katsellen, kun vieressäni istuva nainen kiekaisi kovalla äänellä, että hänen matkalaukkunsa seistä tökötti platalla koneen lähtöpaikan vieressä, siinä sateessa. Samassa hetkessä huomasin, että niin tekee omakin matkalaukkuni. Meidän kummankin laukut olivat hyvin erikoisen väriset, joten ne oli helppo tunnistaa.
No, hakemaan niitä ei tietenkään käännytty. Sain matkatavarani myöhemmin perillä hotelliin. Iso osa vaatteista oli läpimärkiä, ja piti "liputtaa" kunnolla huoneessa, jotta sain seuraavaksi päiväksi vaatetta päälleni. Kysyessäni, miksi laukkuni oli jäänyt platalle, sanottiin vain että "for security reasons" . Oikeastihan minutkin olisi silloin pitänyt poistaa koneesta. Mutta se olisi myöhästyttänyt lentoa lisää, joten kai siellä sitten toimittiin pienemmän pahan periaatteella. Kaipa siitäkin tapauksesta seurasi uusia määräyksiä. - hhriitus
Ja Ali Aavikko se lämmittelee siellä arabeissa.
Hyvää lomaa vaan, vai mikä se sitten onkin...
Löysin muuten tänään Aldista sitä ital. läskiä. Se olikin vakuumipakkauksessa ja ei kylmätiskissä, mistä sitä ensin etsin. Mutta sitä läskikasaa en kyllä osta, vaikka kehutkin maasta taivaaseen. Sehän on ihan pelkkää läskiä, ei lihan lihaa joukossa. No, siellä missä nyt paistelet, et sitä varmaan saa paistaakkaan.
- Calvados
Tv:stä tulee juuri mielenkiintoinen ohjelma aivojen toiminnasta tiettyjen asioiden, kuten mielihyvän tuntemisen tai vastenmielisten tunteiden aistimisen ja muistamisen suhteen. Esim kaupassa asioidessamme mantelitumake stimuloituu ja saa meidät ostamaan sellaista mitä emme aikoneetkaan. Tai sitten se varoittaa meitä, jos tiedostamme, että rahat eivät kenties riitä.
Eilen olimme tv-kaupassa aikeenamme oli ostaa tietyn merkkinen ja hintainen tv. Myyjä tokaisi oitis, että se on ohi menossa oleva malli ja alkoi esitellä siitä 300 e kalliimpaa ja parempaa versiota. Aikansa soiteltuaan eri liikkeisiin, mistä löytyy lähin juuri tätä kappaletta, niin hän houkutteli meitä hankkimaan siitäkin vielä parannellun version, joka maksaisi vielä huikeamman summan mutta saisimme kolmesataa alennusta. Silloin mantelitumakkeemme toimi ja kieltäydyimme. Nyt sitten odottelemme sitä versiota, joka maksoi 300 enemmän kuin ajattelimme. Tulee se lisäosan, kotiintuonnin ja entisen poisviennin lisäksi maksamaan vielä 90 e lisää. Lisäosa on adapteri tv-kortille, ettei tarvita digiboksia. Että silleen.- hhriitus
"...mantelitumake stimuloituu ja saa meidät ostamaan sellaista mitä emme aikoneetkaan"
tuollanen mantelitumake on kyllä paha juttu, voisikohan sen poistattaa aivoista?
En olisi ostanut tänään Tutti Frutti pussia meidän "toimintapisteen" kioskista.
- E.A
Journalistista tutkintaa
Hilpeästi huitaisin tuon otsikon ja voin olla kyllä aika hakoteilläkin, mutta nyt asiaan. Ylen verkkosivuilla yksi paljon keskustelua (Ylellä) aiheuttanut otsikko :"Kaikkien aikojen veronkiertotutkinta kuivui kokoon" (kotimaan uutiset 13:24)
En löytänyt sanaakaan nettihesarista, iltalehdistä jne. Hyvin päivittävät kyllä joitain Wahlroos- uutisia, hih hih. Koitin etsiä veronkiertotapauksesta edellämainituista, mutta kaihileikatut silmäni eivät ainakaan mitään löytäneet.
Että iltoja vaan kaikille - Alkuperäinen Rapu
Minä toivottelen nyt jo melkein iltapäivää, vaikka eiköhän tämä kellonaika käy vielä keskipäivästä!
Kävin kaupassa ja tietysti juuri tuon kovimman sateen aikana lähdin sinne. Kun pääsin perille, niin sade lakkasi siihen paikkaan, mutta sateenvarjosta huolimatta minä olin märkä, koska kaikki hanat olivat auki tuolla taivaalla. Nyt olen saanut kuivaa ylleni ja mitään "vahinkoa" ei tapahtunut.
Ei tässä nyt oikeastaan mitään muuta, mutta ketju on päivitetty "elämään"!
Minä lähden tästä paistamaan kananpojan fileitä ruoaksi, niin jaksaa taas itsekin elossa pysyä, ei ainakaan nälkään kuole!- hhriitus
Minäkin toivotan täältäpäin hyvää päivänjatkoa kaikille ketjuun osallistuville.
Itseni on lähdettävä kohta sinne "toimipaikkaan" missä olin eilenkin koko päivän, illalla en enää jaksanut lukea tai kirjoittaa tänne. Olette olleet eilen kuitenkin ahkeria kirjoittajia, täytyy lukea ne tänä iltana, jos tulen "ihmisten aikaan" kotiin.
Tuo naapuriketju on saavuttanut päämääränsä, täytyy käydä sielläkin lukemassa jäähyväiskirjoitukset.
Mihins Tyyne nyt kirjoittaa? Ehkä hän osaisi avata uuden ketjun.
Eli, hyviä jatkoja.
- Calvados
Alkuiltaa täältä sateiselta rannikoltakin. Olimme kauppa- ja appireissulla, huomenna ajamme tuonne 250 km:n päähän sisarelleni viikonlopuksi. Saamme ämpärillisen puolukkasurvosta, jotka pakastan pikkurasioihin sunnuntaina. Mieheni rakastaa puolukkasurvosta vaikka minkä ruuan kanssa.
Minäkin ajattelin tuota Tyyneä, että mihin hän nyt alkaa kirjoittamaan, kun ketju on täynnä. Tyyne on aina niin neutraali, ei riitele koskaan kenenkään kanssa, ei myöskään vastaa ikinä kenenkään kyselyihin, kirjoittaa vain omat kuulumisensa ja sillä siisti.
Minulla on kaksi kaslerpaistia uunissa, toisen otan huomenna mukaani, säästyy siskoni isommalta ruuanlaitolta lauantaina. Huomenna syömme hänen tekemäänsä lihapiirakkapaistosta, jota toivoin hänen tekevän kun se on niin hyvää. Sitä on uunipellillinen ja sen kanssa syömme salaattia ja juomme punaviiniä. Sitten istumme huvimajassa, satoi tai paistoi.- hhriitus
Toivotan hyvää matkaa teille.
Ja herkullisia hetkiä huvimajassa. Puolukkasurvos on minunkin herkkua. Minun on vain ostettava sitä lasipurkeissa, purkki kerrallaan täältä Aldista. Purkin etiketissä kyllä lukee, että se olisi skandinavista puolukkaa, liekö sitten niitä puolukoita, mitä thaipoimijat siellä poimivat. Varmaankin, ehkä jopa suomalaisia.
- E.A
Herätellääns : hori op hori op, huhuu, pring pring
Ei vaan, nukkukaa ja matkustakaa rauhassa. Veli valvoo, ainaski joskus.
Noin viisikymmentä (valehtelen) omenaa kuivattu. Kalamies ei pääse koskaan saaliin mittauksen saloista ihan jetsulleen selville.
No tässä oottelen kumppania tulevaksi just koht Hesasta ja sitten loppuu taas kusetus. Ei pysty ei. - a mummu
TGIF! Taas! Juurihan oli perjantai! Miten tämä aika voikin juosta niin hurjaa vauhtia. Hämäläinen ei meinaa perässä pysyä.
Puin jo ulkoiluvaatteetkin niskaani lähteäkseni tuulettamaan miniän ja pojan koiraa. Ja nyt sitten alkoi sataa ihan suoranaan. Onneksi ei tuule, joten sontikka pysyy käsissä. Sitten on kyllä melkoinen koirankin siivoaminen, kun se oikein taas rapaa itsensä (haluaa aina lenkillä kaivaa jotain). Täytyy tässä katsella muutama hetki, jos vaikka sade laantuisi. Eilen kyllä uhkailivat, että sataisi pitkin päivää, mutta katsotaan löysikö sokea kana tällä kertaa jyvän, vai meneekö ennuste taas kerran puihin.
Calvados, tuo sinun ja perheeesi huvimajaistuskelu kuullostaa houkuttelevalta. En yhtään ihmettele, vaikka siellä viihtyisitte aamutunteihin. Meilläkin parilla ystävällä on pihassaan huvimaja ja jotain kokemusta siitä on siis meilläkin. On kuin istuskelisi ulkosalla, mutta silti suojassa. Meillä on mökillä, kalliolla oleskeluterassi, jossa kylläkään ei ole katetta eikä seiniä, mutta siellä mekin viihdymme aina kun vain sää sallii. Kun on viileämpää, niin vaatetta lisäämällä siitäkin selviää. Pikkutunneille mekin siellä istumme, grillaten ja hyvää viintä nauttien. Mutta jotenkin kyllä kaipaisin kattoa ja edes joillekin sivuille seiniä. Kattoa mm. siksi, että tykkäisin istua siellä sateellakin ja nauttia sen ropinasta, kuitenkin itse kuivana pysyen. Siinä on ihan oma tunnelmansa silloin. Täytyy miettiä, jos ensi kesänä saisimme asennettua sinne vaikkapa vain jonkinlaisen rullattavan markiisin katoksi sateen tullen.
Nyt menox, sanoi Annie Lennox. Ettei tule koiranpojalle liian kova hätä (oli aamulla saanut tehdä väin hätäisen lenkin, kun lenkittäjänsä oli nukkunut pommiin).
Iloista päivää kaikille! - Alkuperäinen Rapu
Iltapäivää toivottelen täältä Pohjois-Helsingistä! Sateista on, vaikka juuri nyt ei taida sataa, mutta ei paljon puutukaan!
En kyllä tykkää yhtään näistä pimeistä ja märistä päivistä. Ensi viikolla menen taas Tukholmaan, mutta mahtaako se sää sielläkään olla paljon tätä kummempi. Kuinka ihmeessä sitä kestää pitkän pimeän ajan taas. Kukaan ei vie eteläänkään minua, voi, voi!
En minä nyt kyllä ihan oikeasti valita! Kyllä tämä aika menee nopeasti, kuten a mummukin totesi tuossa ylempänä. Ei meinaa vilkas karjalainenkaan pysyä ajan vauhdissa mukana, vaikka "tanssien" yrittäisi vauhtia ottaa.
Tänäänkin olisi pitänyt ehtiä tehdä vaikka mitä, mutta huomiseen jäi suurin osa tekemisistä. Tuolla Malmilla meni niin kauan aikaa kaupoissa ja asioilla ja sitten tuli "kuvioihin mukaan" laiskuus ja peli oli selvä - hommat jäi huomiseen!
Mutta katellaan, vieläkö tässä tänään vaikka kirjoitteluun jää aikaa. Mukavaa perjantai-iltaa kaikille! - zip zap
Suunnilleen mainiota keskipaivaa. Laitoin jo eilenillalla kikherneet likoamaan ja aamulla laitoin ne kiehumaan ja menin hauvojen kanssa juoksemaan rannalle. Rantaveden tuntumassa oli pari kaveria, jotka verryttelivat sunnuntaina pidettavaa puolimaratonia varten. Kyselin aikatavoitteista ja valmistautumisesta. Toinen sanoi, etta oikein hyvin on mennyt, silla han on taysin puolikunnossa, mika sopii puolimaratonille. Aikatavoitteena hanella oli olla viimeistaan a las horas 9 hakemassa autoaan huollosta.
Juoksimme kotiin, sitten katselin papereita ja ryhdyin falafel-pallojen tekoon. Falafel-pyorykat ovat oikein maustettuina ja omista tomaateista tehdyn murskan kanssa herkullisia ja lautaselle tomaattikastikkeen alle viela pastaa, jota nyt en tehnyt itse.
Sitten katsomme josko Thin tank sulkeutuisi hieman aiemmin, kun on Thank Jesus Friiiday. Saatamme viettaa kansainvalisen illanvieton tahtitaivaan alla kivassa tahdissa. - Inger1
Ihmettelen mikä on tämä hiljaisuus. Vaikka zip zap on kertonut herkullisesta Intian kikherneistä valmistetusta ruuasta ja lämmin tunnelmaisesta Thank Jesus Friidaystä, sekä illan vietosta tähtitaivaan alla - kivassa keinuvassa tahdissa....
Ihmettelen ! - Alkuperäinen Rapu
Huomenta taas tänä sateisen harmaana lauantaiaamuna!
Tänään on sitten edessä ne eilen tekemättä jääneet kotityöt. Pari päivää sitten haravoin männyn neulaset tuosta kulkukäytävältä ja heti seuraavana päivänä käytävä näytti siltä, ettei sitä ole siivottu viikkoihin. Sinnekin pitäisi siis tänään ehtiä, mutta kun sateessa ei oikein huvita haravoida.
Inger tuossa ylempänä ihmettelee täällä vallitsevaa hiljaisuutta, mutta eihän täällä ole paljon väkeä enää kirjoittelemassa ja nyt kun Calvadoskin on sukuloimassa, niin meitä kirjoittajia on tosi vähän. hhriitus tekee töitä, Ali on lämmössä, a mummu taitaa olla mökillä, E.A kalastaa ja mietiskelee, P. Kustaa on pitkällä tauolla, ketäs vielä, unohdinko jonkun kirjoittajan? jos, niin en kuitenkaan tarkoituksella.
Hyvää päivänjatkoa ja kirjoitellaan kun ehditään!- hhriitus
Hyvää huomenta ja lauantaita.
Kiva Rapu, kun aloitat aina aamutuimaan. Mistähän tuokin sana saa alkunsa - tuimaan?
En ollut eilen kylläkään missään muualla töissä enkä tehnyt kotonakaan oikeastaan mitään, mutta oli vieras ja hänen kanssaan meni jutellessa. Illalla kyllä katsoin tänne mutta en ihmetellyt, kun mitäs tässä on ihmettelemistä. En tiedä mitä Inger sitten ihmetteli???
Vai on siellä jatkuvaa sadetta. Se on kyllä ikävää, se sade, jos siitä ei tule loppua.
Täällä on nyt ollut puolipilvistä ja välillä tullut vettäkin, mutta kaikenkaikkiaan ihan normaalisyksyä. Sateevarjo on kuitenkin otettava aina mukaan. Tänään alkaa sitten yöt olemaan pidempiä kuin päivät. Mutta aamut ovat pitempään pimeitä, kiitos tuon typerän "kesäaika" keksinnön. Sen saisi mielestäni muuttaa 21.9. normaaliaikaan. Siitä on etua, jos sitä siksi voi nimittää, vain sellaisille työssäkäyville, jotka muutenkin menevät vasta "puoliltapäivin" töihin. Tavalliselle duunarille tai esim. hoitajille, joilla työaika alkaa klo 6 aamulla, siitä ei ole mitään iloa, päinvastoin. - E.A
Pikaiset morot kaikille
Mietiskelee??? Siis minä. Millä hiton välineillä?
Lähen vähän sieneen ja sit palailen. Suatanan politiikka taas sotki aamupäivän, ku kuuntelin ... mun on kuitenkin parempi pitää täällä mesoomiset kurissa, sillä se on vain subjektiivista anarkismia kuiteski. Toivoisin sitä itseltäni, että löytäisin yhen positiivisenkin jutun. Sitä siis etsimään sienten jälkeen. - a mummu
hhriitus kirjoitti:
Hyvää huomenta ja lauantaita.
Kiva Rapu, kun aloitat aina aamutuimaan. Mistähän tuokin sana saa alkunsa - tuimaan?
En ollut eilen kylläkään missään muualla töissä enkä tehnyt kotonakaan oikeastaan mitään, mutta oli vieras ja hänen kanssaan meni jutellessa. Illalla kyllä katsoin tänne mutta en ihmetellyt, kun mitäs tässä on ihmettelemistä. En tiedä mitä Inger sitten ihmetteli???
Vai on siellä jatkuvaa sadetta. Se on kyllä ikävää, se sade, jos siitä ei tule loppua.
Täällä on nyt ollut puolipilvistä ja välillä tullut vettäkin, mutta kaikenkaikkiaan ihan normaalisyksyä. Sateevarjo on kuitenkin otettava aina mukaan. Tänään alkaa sitten yöt olemaan pidempiä kuin päivät. Mutta aamut ovat pitempään pimeitä, kiitos tuon typerän "kesäaika" keksinnön. Sen saisi mielestäni muuttaa 21.9. normaaliaikaan. Siitä on etua, jos sitä siksi voi nimittää, vain sellaisille työssäkäyville, jotka muutenkin menevät vasta "puoliltapäivin" töihin. Tavalliselle duunarille tai esim. hoitajille, joilla työaika alkaa klo 6 aamulla, siitä ei ole mitään iloa, päinvastoin.Aika harmaa näyttää päivä olevan. Ihan ei sada, mutta on kyllä meinan pykälällä.
Rapunen uumoili, että olen mökillä. Tänä viikonloppuna siippa sai mennä sinne yksikseen. Minä hoivailin eilen lapsosia ja kuskasin tyttöä soittotunnilleen, kun kummallakin vanhemmalla pitkä päivä töissään. Tänä iltana sitten tyttö tulee minulle yökylään. Aamulla hänen pitää olla jo kahdeksalta uimaharjoituksissa, äitinsä lähtee anivarhain kuskaamaan pikkuveljeä fudisturnaukseen pitkän matkan päähän, ja isänsä on töissä. Eli tytön kuskaaminen uimahallille on minun hommani. Ja kyllä siellä mökilläkin näihin aikoihin alkaa olla jo aika pimeää, joten melkein sama käkkiikö sitä täällä telkkarin ääressä vai siellä, missä kaiken lisäksi pitää aina tehdä käännös vasemmalle:), kun lähtee pikkulareisulle; täällä kotona sinne mennään suoraa käytävää pitkin.
Junioreita kyllä sorretaan joka lajissa ainakin harkka-ajoissa. Uimahallissakin olisi myöhäisempiä vuoroja, mutta ne on annettu isoille. On pienelle koululaiselle aika rankkaa nousta joka arkiaamu kahdeksaksi kouluun ja sitten vielä sunnuntaisin yhtä aikaisin uimaan. Sama toistuu taas jalkapallossakin, kunhan sisähallikausi alkaa. Sunnuntaiaamukahdeksan on siinäkin tarjolla. Isot saavat aamulla nukkua. Onneksi ei lätkä vielä ole iskenyt kumpaakaan lapseen. Siellä vasta surkeat harjoitusajat onkin!
Piha on täynnään keltaisia lehtiä, jotka odottavat haravointia. Silti en sitä hommaa aio tehdä ennen kuin puut ovat vähän tyhjempiä. Jos nyt haravoin, niin huomenna tilanne on lähes sama kuin nyt. Joskus ottaa pannuun, kun omassa pihassa ei ole yhtä ainutta koivua ja silti niiden riesaa riittää koko kesäksi: keväällä joka paikka tukkeessa siitepölystä, sitten tulee kaamea siemensato ja nyt sitten lehdet. Naapuriyhtiön tontilla on noita törkyä suoltavia koivuja pilvin pimein. Etenkin pimein, koska varjostavat meidänkin asuntoa niin, että kesälläkin joutuu pitämään valoja, jos aikoovaikkapa lukea lehteä. Pyydetty on, että kaataisivat muutaman puun, mutta yhtiössä on useampi puunhalaaja, jotka estävät kaatoaikeet.
Radiossa meuhkaa joku uutta, aika hirveää musiikia. Puoli tuntia sitten tuli kuitenkin ihanaa vanhaa: Try to Remember. Pehmeä-ääninen Perry Como lauloi tuon kappaleen, jota niin harvoin enää kuulee, kuten on laita yleensäkin tuon ajan musiikín kanssa. Harmi, mutta meikäläisen ikäisethän eivät sovi minkään kanavan profiilliin. Yksi ikääntymisen vitsauksista.
Ikääntymisestä huolimatta virkistävää viikonloppua kaikille! - Alkuperäinen Rapu
E.A kirjoitti:
Pikaiset morot kaikille
Mietiskelee??? Siis minä. Millä hiton välineillä?
Lähen vähän sieneen ja sit palailen. Suatanan politiikka taas sotki aamupäivän, ku kuuntelin ... mun on kuitenkin parempi pitää täällä mesoomiset kurissa, sillä se on vain subjektiivista anarkismia kuiteski. Toivoisin sitä itseltäni, että löytäisin yhen positiivisenkin jutun. Sitä siis etsimään sienten jälkeen."Mietiskelee??? Siis minä. Millä hiton välineillä?"
Sinäpä sinä! Olen tuon tullut huomaamaan, että kyllä sinulta noita "välineitä" löytyy - yhteen jos toiseenkin tarpeeseen!
Tulin juuri pihatöistä ja ulkona paistaa ajoittain jopa aurinko, vaikka aamulla oli niin sakea sumukin ettei nähnyt mitään ja sateista muutenkin. Sain taas haravoitua nuo havunneulaset, mutta ei se kauan taas kestä, kun näyttää samalta kuin kottikärryllinen sitten. Männyissä näyttää olevan ruskeita neulasia vaikka kuinka.
Meilläkin on tuossa naapuriyhtiössä koivuja, niin kuin a mummullakin ja juuri tuota samaa koivunlehti souvia ihmettelimme yhden naapurin rouvan kanssa kun hän tuli "auttamaan" minua. Olin kyllä jo haravoinut kaiken, mutta hän tarjoutui viemään tuon kärryllisen meidän kaatopaikalle ja kärryt varastoon. Otin tuon avun vastaan. Minullakin joudutaan varmaan kaatamaan tuo käytävän viereinen mänty, se kun on työntänyt juurensa käytävätiilien alle ja ne tiilet ovat nousseet "pystyyn" ja käytävä "aaltoilee". Joku voi kompastua niihin.
On se kyllä aikamoinen apu, kun sinä a mummu olet kuljettelemassa noita lapsukaisia heidän harrastuksiinsa. Muuten se voisi olla hankalaakin järjestelyä vaativaa, kun nuo treeniajatkin ovat noin hankalat!
Täällä on sitten kuitenkin tänään meitä koolla näin paljon. hhriituskin on kotimaisemissaan, eikä työntouhussa. auttamishommissa tänä viikonloppuna.
Yllätys olisi, jos Kustaakin ilmoittelisi hieman kuulumisiaan - ja tietysti - weepeli! - Inger1
hhriitus kirjoitti:
Hyvää huomenta ja lauantaita.
Kiva Rapu, kun aloitat aina aamutuimaan. Mistähän tuokin sana saa alkunsa - tuimaan?
En ollut eilen kylläkään missään muualla töissä enkä tehnyt kotonakaan oikeastaan mitään, mutta oli vieras ja hänen kanssaan meni jutellessa. Illalla kyllä katsoin tänne mutta en ihmetellyt, kun mitäs tässä on ihmettelemistä. En tiedä mitä Inger sitten ihmetteli???
Vai on siellä jatkuvaa sadetta. Se on kyllä ikävää, se sade, jos siitä ei tule loppua.
Täällä on nyt ollut puolipilvistä ja välillä tullut vettäkin, mutta kaikenkaikkiaan ihan normaalisyksyä. Sateevarjo on kuitenkin otettava aina mukaan. Tänään alkaa sitten yöt olemaan pidempiä kuin päivät. Mutta aamut ovat pitempään pimeitä, kiitos tuon typerän "kesäaika" keksinnön. Sen saisi mielestäni muuttaa 21.9. normaaliaikaan. Siitä on etua, jos sitä siksi voi nimittää, vain sellaisille työssäkäyville, jotka muutenkin menevät vasta "puoliltapäivin" töihin. Tavalliselle duunarille tai esim. hoitajille, joilla työaika alkaa klo 6 aamulla, siitä ei ole mitään iloa, päinvastoin.No ihmettelinpähän vaan..Täytyy vissiin seurata tilannetta uudemman kerran ja toisesta näkökulmasta. Josko sitä oltaisiin täällää niin vakiintuneen yltäkylläisiä, että voidaan olla tuppisuuna vaikka koko perjantai-illan, virkkamatta mitään. Sitä minä vaan ihmettelin! Itseasiassa ei siinä mitään ihmettelemistä omalta kannaltani olekkaan. Mutta yleensä...
kun on mihin tyyliin missäkin tilanteessa jo ehtinyt tottua!
Päivää päivää..paistelee jo taas...kummasti muikkuja! - hhriitus
Inger1 kirjoitti:
No ihmettelinpähän vaan..Täytyy vissiin seurata tilannetta uudemman kerran ja toisesta näkökulmasta. Josko sitä oltaisiin täällää niin vakiintuneen yltäkylläisiä, että voidaan olla tuppisuuna vaikka koko perjantai-illan, virkkamatta mitään. Sitä minä vaan ihmettelin! Itseasiassa ei siinä mitään ihmettelemistä omalta kannaltani olekkaan. Mutta yleensä...
kun on mihin tyyliin missäkin tilanteessa jo ehtinyt tottua!
Päivää päivää..paistelee jo taas...kummasti muikkuja!Mulla nyt vähän taas takkuilee tuon ymmärryksen kanssa; että mitäs oikein tarkoitat;
" Josko sitä oltaisiin täällää niin vakiintuneen yltäkylläisiä, että voidaan olla tuppisuuna vaikka koko perjantai-illan, virkkamatta mitään."
Kas kun sitä on vähän muutakin siinä oikeassa Elämässä kuin tämä ketjustelu täällä. Mitä on "vakiintuneen yltäkylläinen"? ja mistä "näkökulmasta" sinä seuraat? Sinähän se juuri ihmettelit, ihan omalta kannaltasi, ei kukaan muu.
Taidat mennä solmuun itsekkin noitten sanojesi kanssa. - S-kutirallaa
hhriitus kirjoitti:
Mulla nyt vähän taas takkuilee tuon ymmärryksen kanssa; että mitäs oikein tarkoitat;
" Josko sitä oltaisiin täällää niin vakiintuneen yltäkylläisiä, että voidaan olla tuppisuuna vaikka koko perjantai-illan, virkkamatta mitään."
Kas kun sitä on vähän muutakin siinä oikeassa Elämässä kuin tämä ketjustelu täällä. Mitä on "vakiintuneen yltäkylläinen"? ja mistä "näkökulmasta" sinä seuraat? Sinähän se juuri ihmettelit, ihan omalta kannaltasi, ei kukaan muu.
Taidat mennä solmuun itsekkin noitten sanojesi kanssa.Nimimerkkisi pitäs olla hhriita, hah hh hh. Koetas rauhoittua.
- hhriitu
S-kutirallaa kirjoitti:
Nimimerkkisi pitäs olla hhriita, hah hh hh. Koetas rauhoittua.
Kyllä sinut tunnistaa, kirjoita sitten vaikka millä nimmarilla.
RiimiRaimossa Kiäh ja täällä hah hh hh
Samoihin aikoihin molemmat pöläykset. - Inger1
hhriitu kirjoitti:
Kyllä sinut tunnistaa, kirjoita sitten vaikka millä nimmarilla.
RiimiRaimossa Kiäh ja täällä hah hh hh
Samoihin aikoihin molemmat pöläykset.Kyllä täällä Suomi 24:ssä aletaan myös sinut hhriitu, tuntea. Eikös ole ihan hyvä asia, että tunnemme toisemme, kuten Auroraa lienet tarkoittanut, - Mites siellä Saksassa, kuka ne vaalit voitti. eikö vielä ole selvillä. En ole ollut uutisten näkösällä. Tulin kotiin juuri.
Muuten eikö sinusta hhriiu olekaan tärkeää - tänne Suomeen kirjoitellessasi, meidän kaikkien kanssa olla hyvissä väleissä. Vaikka ei yhtäpataa olisikaan, mutta jos ei meinaa vaan oppia ymmärtämään joitain millään. Niin voi siitä ajan oloon alkaa olla turhaa ikävää haittaa yhteishengelle, väkisinkin. - Inger1
Inger1 kirjoitti:
Kyllä täällä Suomi 24:ssä aletaan myös sinut hhriitu, tuntea. Eikös ole ihan hyvä asia, että tunnemme toisemme, kuten Auroraa lienet tarkoittanut, - Mites siellä Saksassa, kuka ne vaalit voitti. eikö vielä ole selvillä. En ole ollut uutisten näkösällä. Tulin kotiin juuri.
Muuten eikö sinusta hhriiu olekaan tärkeää - tänne Suomeen kirjoitellessasi, meidän kaikkien kanssa olla hyvissä väleissä. Vaikka ei yhtäpataa olisikaan, mutta jos ei meinaa vaan oppia ymmärtämään joitain millään. Niin voi siitä ajan oloon alkaa olla turhaa ikävää haittaa yhteishengelle, väkisinkin.Korjaan, epähuomiossa kirjoitin nimimerkkisi väärin, jäi t pois. Aika kiva olisi jos olisimme vaikka kaikki nimeltämme hhriiuita. Se tarkoittaisi että olemme tytöt täällä riiailemassa. Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa. No, että riiata poikien kanssa ja olla silti kiltisti!
- hhriitus
Inger1 kirjoitti:
Kyllä täällä Suomi 24:ssä aletaan myös sinut hhriitu, tuntea. Eikös ole ihan hyvä asia, että tunnemme toisemme, kuten Auroraa lienet tarkoittanut, - Mites siellä Saksassa, kuka ne vaalit voitti. eikö vielä ole selvillä. En ole ollut uutisten näkösällä. Tulin kotiin juuri.
Muuten eikö sinusta hhriiu olekaan tärkeää - tänne Suomeen kirjoitellessasi, meidän kaikkien kanssa olla hyvissä väleissä. Vaikka ei yhtäpataa olisikaan, mutta jos ei meinaa vaan oppia ymmärtämään joitain millään. Niin voi siitä ajan oloon alkaa olla turhaa ikävää haittaa yhteishengelle, väkisinkin.Inger1, minuthan tuntee aina koska kirjoitan aina tuolla ylläolevalla nimmarilla. Ei kai siinä ole mitään probleemaa.
Miksikäs sinä muuten vastaat tuohon minun edelliseen kirjoitukseeni, jos meinaat, että tuo S-kutirallaa on Aurora. Enhän maininnut missään sinun, Inger1, nimeä. Taisit paljastaa nyt epähuomiossa itsesi, että S-kutirallaa olet sinä.
Mutta mikset vastaa siihen kysymykseen, jonka esitin edellisessä viestissäni; lukisitko, please, uudelleen sen mitä kirjoitin eilen klo 19:22
En todellakaan ymmärtänyt mitä tarkoitit.
Älä minusta huolehdi, Ink... Inger1, minä olen ihan hyvissä väleissä täällä, ainakin kaikkien muiden kanssa kuin .... sinun. Mutta vika ei ole minussa.
Ja täällä on ollut hyvä yhteishenki, ei se minusta ole ollut kiinni. Jatketaanko samallalailla? - Inger1
hhriitus kirjoitti:
Inger1, minuthan tuntee aina koska kirjoitan aina tuolla ylläolevalla nimmarilla. Ei kai siinä ole mitään probleemaa.
Miksikäs sinä muuten vastaat tuohon minun edelliseen kirjoitukseeni, jos meinaat, että tuo S-kutirallaa on Aurora. Enhän maininnut missään sinun, Inger1, nimeä. Taisit paljastaa nyt epähuomiossa itsesi, että S-kutirallaa olet sinä.
Mutta mikset vastaa siihen kysymykseen, jonka esitin edellisessä viestissäni; lukisitko, please, uudelleen sen mitä kirjoitin eilen klo 19:22
En todellakaan ymmärtänyt mitä tarkoitit.
Älä minusta huolehdi, Ink... Inger1, minä olen ihan hyvissä väleissä täällä, ainakin kaikkien muiden kanssa kuin .... sinun. Mutta vika ei ole minussa.
Ja täällä on ollut hyvä yhteishenki, ei se minusta ole ollut kiinni. Jatketaanko samallalailla?Hei hhriitus, no en todella ole kirjoittanut S-kutirallaa nimimerkillä, En myöskään ole ole kirjoittanut muulla kuin omalla nimmarilla ja ne parit kerrat 3 3. tässä ketjussa.
Kyllä me kaikki muutkin kirjoittajat, kuin sinä uskoakseni tunnemme toisemme kirjoituksista,..eivät vaan muut taida kehdata ottaa hernettä siitä, henkilökohtaisesti, kuten Auroraakaan aina tai minuakaan.. Kuten sinä taidat olla herkempi " ottamaan " vissiin itseesi, jos et ole varma ymmärtäessäsi kaikesta, kuka mitäkin sanoo ja kenelle ja millä nimimerkillä. Hyvää yötä tai kyllä tässä jaksaa valvoskella. On ihan hyvä olla ja iloista myös haastella joskus kanssasi. - hhriitus
Inger1 kirjoitti:
Hei hhriitus, no en todella ole kirjoittanut S-kutirallaa nimimerkillä, En myöskään ole ole kirjoittanut muulla kuin omalla nimmarilla ja ne parit kerrat 3 3. tässä ketjussa.
Kyllä me kaikki muutkin kirjoittajat, kuin sinä uskoakseni tunnemme toisemme kirjoituksista,..eivät vaan muut taida kehdata ottaa hernettä siitä, henkilökohtaisesti, kuten Auroraakaan aina tai minuakaan.. Kuten sinä taidat olla herkempi " ottamaan " vissiin itseesi, jos et ole varma ymmärtäessäsi kaikesta, kuka mitäkin sanoo ja kenelle ja millä nimimerkillä. Hyvää yötä tai kyllä tässä jaksaa valvoskella. On ihan hyvä olla ja iloista myös haastella joskus kanssasi.".eivät vaan muut taida kehdata ottaa hernettä"
et viittis naurattaa, Inger.
Kas, kun en ihan oikeasti ymmärrä, mitä tarkoitit niin kysyin ihan vaan testatakseni, ymmärrätkö itsekkään, ottamati itseeni. Hehheh.
Koulussa kun sanottiin, että "jos et ymmärrä niin kysy" ja sitä olen noudattanut elinikäni. Onhan se vähän kiusallista toisille, mutta minkäs teet.
No olkoon; ei viittitä jatkaa enää, se jäi nyt arvoitukseksi, ja sen kanssa on jatkettava Elämää.
Hyvää viikonalkua sinullekin. - Inger1
hhriitus kirjoitti:
".eivät vaan muut taida kehdata ottaa hernettä"
et viittis naurattaa, Inger.
Kas, kun en ihan oikeasti ymmärrä, mitä tarkoitit niin kysyin ihan vaan testatakseni, ymmärrätkö itsekkään, ottamati itseeni. Hehheh.
Koulussa kun sanottiin, että "jos et ymmärrä niin kysy" ja sitä olen noudattanut elinikäni. Onhan se vähän kiusallista toisille, mutta minkäs teet.
No olkoon; ei viittitä jatkaa enää, se jäi nyt arvoitukseksi, ja sen kanssa on jatkettava Elämää.
Hyvää viikonalkua sinullekin.No jos sulla HHriitus ajatus takkuilee, niinkuin sanoit, yritä takkuila vastaan. Jos sekään ei auta. Jatka itsesi kanssa keskustelua niin kärsivällisesti, että lopulta ymmärrät itseäsi 100 %. Samalla huomaat miten alkaa helpottaa muidenkin ymmärtäminen tai ainakin vähän helpottaa kuitenkin. Kun vääränlaiset tunteet hälvenevät pois määräämästä ajatuksiasi keskustelun tiimoilla.
Muuten eikö SAISI olla hämmästynyt mistään tahi milloinkaan...
- hhriitus
Täss yhteistä kannanottoa edellisiin.
On se siinä hyvä puoli, että ei ole omaa tonttia, niin ei tartte haravoida. Vaikka toisaalta olisihan sekin hyvää liikuntaa. Koivut ovat kyllä ihania puita, ihailen niitä aina Suomessa käydessäni, koska siellä ne ovat valkorunkoisia, täällä ne ovat viherlevärunkoisia, koska meriilmasto värjää ne.
Ettekös te, Rapu, vasta kesällä uusineet ne käytävät, ja nyt jo taas aaltoilevat?
Toinen hyvä asia on, että ei omista autoa, ei kukaan kerjää kuskiksi ja asioitten toimittelijaksi. :) Lastenlapsetkaan eivät harrasta mitään, mihin pitäisi viedä autolla. Ja vaikka harrastaisivatkin, niin jokapuolelle pääsee paikallisella tai U-bahnalla.
Minä kyllä silloin tällöin "kerjään" tyttäreltäni tai vävyltäni jotain kyytiä esim. suurempaan kauppaostokseen. Mutta senkin hyvin harvoin.
EA se kiroilee poliitikkojen hommia; siihen en osaa sanoa mitään. Tiedän vaan että täällä on tänä viikonloppuna, siis huomenna, valtakunnalliset kanslerivaalit.
En saa äänestää, mutta olen silti seurannut joitakin keskusteluja telkasta. Kummallakin tuntuu olevan hyvät mahdollisuudet, kumpikaan ei ole eri galluppien mukaan voittaja. Vaaleista tulee varmaan aika jännä juttu.
EAlle toivotan runsasta sienisatoa.
"...kyllä sinulta noita "välineitä" löytyy - yhteen jos toiseenkin tarpeeseen!" sanoo Rapu; uskon myös tähän, mitä "välineitä" sitten missäkin hommassa tarvitaan ;-))- Alkuperäinen Rapu
Uusimme kyllä pätkän noita käytäviä, mutta näitä kyllä riittää kun tämä on iso taloyhtiö ja nämä käytävät kulkevat täällä talojen väleissä vähän jokapuolella niitä on - niin on kyllä noita mäntyjäkin.
Sitten on vielä sekin, että nämä talot on rakennettu savipohjaiselle maalle (tai kai talojen pohjat on vahvistettu, mutta ei käytävien pohjia kovin hyvin), nyt sitten poistimme tuota savimaata siltä uusimaltamme pätkältä ja laitoimme tilalle jotain öljysoraako se nyt oli? Savikin upottelee ja nostaa noita käytäviä, männynjuurien lisäksi.
Eilen bussissa "hermostuin" kun lippulaite ei suostunut millään näyttämään vihreää valoa vaikka olin juuri ladannut kortille arvoakin, niin sanoin kuskille että, "minua sitten suututtaa nämä "vehkeet" kun ne eivät pelaa". Kai sitä olisi oikeampaa ollut kutsua "laitteeksi"! Jälkeeni bussiin tuleva rouva nauroi ja sanoi että "on se hyvä, kun joku muukin kuin hän, huomaa etteivät nuo pelaa ja sanoo sen myös"!
Mutta hei, täällä paistaa aurinko todella kirkkaasti nyt. Mannytkin näyttävät tuossa ikkunanalla niin kauniilta auringonvalossa.
Minä aion laittaa tänään saunan lämpiämään kun eilen en ehtinyt. Tänään olen saanut paljon tehtyäkin, niin sisällä, kuin ulkonakin!
- ali baba
Minä olen syyntakeeton näkymättömyyteen, sillä netti toimii toistaiseksi miten toimii. Ehkä se tästä parane ennenpitkää. Omanissakin pitkän tähtäimen sääennuste kertoo lämpötilan putoavan jo vain noin 34C tasolle ennenkuin seuraavan kuun sisällä putoaa 30C tasolle :) Ottakaa rauhallisesti ole alustavast WEEPiELIKIN ole tulossa takaisin lokakuun alussa?
- a mummu
Sanotaan, että aikainen lintu löytää madon. Niin ollen minullakin pitäisi nyt olla niitä ainakin tippaleivän verran, mutta ei ole kuin hiekkaa silmissä.
Herätyskello soi siis tänä aamuna jo varttia vaille seitsemän. Piti nousta laittamaan uimaritytölle aamupalaa, että jaksaisi 2,5t.:n kovat harkkansa. Tyttö tuli jo illalla yökylään, joten aamutoimet hieman minulla yksinkertaistuivat. Mutta minä EN todellakaan ole aamunousija, en ole koskaankaan sitä ollut, ja nyt vielä vähemmän. Yö meni minulta kelloa kytätessä ja laskiessa, kuinka monta tuntia vielä saisin nukkua, jos nukahtaisin. No, ei pitäisi rutista, kun kuitenkin enimmäkseen saan aamuisin nukkua niin pitkään kuin kehtaan.
Nuokuin äsken tunnin verran uimahallin kahviossa katselemassa vesihiisien harjoituksia, mutta tulin sitten vähäksi aikaa kotiin lukemaan sanomaa ja tietysti tännekin. Kohta lähden hakemaan tyttöä.
Ihana ilma on taas. Saas nähdä toteutuuko ennustus kylmistä öistä. Jos, niin eiköhän loputkin lehdet pian tule maahan, että pääsen (lue:joudun) haravahommiin. Vielä en tänään mene.
Mukavaa pyhäpäivää!- E.A
Morot kaikille ja mummulta utelen
Uimarityttö, kuis vanha? Olet varmaan kertonutkin, mutta ... Melkoisen kovaa harjoittelua näillä uimareilla. Joskus varsin nuorena olin hetken uimisesta kiinnostunut, mutta "onneksi" ei sentään sen enempää. Lyhyt varsi ja pieni jalka eivät siihenkään lajiin oikein ole parhaita fyysisiä ominaisuuksia. Tuo oli vain selitystä, sillä laiskuus se pahin este minulle oli silloinkin. Ja itsekuri.
PS. olin ällikällä lyöty eilen, kun katselin toisella silmällä urheiluruutua. Siellä esiteltiin lajia nimeltä vapaaottelu. Aivovammaisten laji, jota kuulemma selostetaan myös Puheradiossa. Eli potkimista, lattiassa päähän lyöntiä ja mitä kaikkea muuta. Katselijat kuulemma pitävät viihteenä ja kunnon miehisenä lajina. Pyörrän kaikki aikaisemmat mielipiteeni siitä, että Puheeseen sopii myös urheilun selostaminen. - a mummu
E.A kirjoitti:
Morot kaikille ja mummulta utelen
Uimarityttö, kuis vanha? Olet varmaan kertonutkin, mutta ... Melkoisen kovaa harjoittelua näillä uimareilla. Joskus varsin nuorena olin hetken uimisesta kiinnostunut, mutta "onneksi" ei sentään sen enempää. Lyhyt varsi ja pieni jalka eivät siihenkään lajiin oikein ole parhaita fyysisiä ominaisuuksia. Tuo oli vain selitystä, sillä laiskuus se pahin este minulle oli silloinkin. Ja itsekuri.
PS. olin ällikällä lyöty eilen, kun katselin toisella silmällä urheiluruutua. Siellä esiteltiin lajia nimeltä vapaaottelu. Aivovammaisten laji, jota kuulemma selostetaan myös Puheradiossa. Eli potkimista, lattiassa päähän lyöntiä ja mitä kaikkea muuta. Katselijat kuulemma pitävät viihteenä ja kunnon miehisenä lajina. Pyörrän kaikki aikaisemmat mielipiteeni siitä, että Puheeseen sopii myös urheilun selostaminen.Tyttö on 9v, ja jo hirmumenijä. Viime kisoissa peittosi vuotta vanhempia poikiakin, 2v vanhemmat poika ja tyttö tulivat kisassa ekoina ja "mun" tyttö oli kolmas. Oman ikäluokkansa kisoissa on ollut aina ykkönen. Saa nähdä jatkuuko into. harjoittelu on jo aika intensiivistä: sunnuntaisin 2,5t ja lauantainakin tunti. Lisäks käy omineen uimassa pari kertaa viikossa. Vesi on elementtinsä ollut vauvauinnista saakka. Rakenteeltaan tyttö on pitkä ja enempi vankka kuin hippiäinen, joten en tiiä, miten semmoinen pärjää pidemmän päälle. Mutta erinomainen harrastus, vaikka kilpailu tyssäisikin.
Kyllähän kilpaurheilu, tai minkä tahansa muun lajin kisaaminen, vaatii sitkeän luonteen ja kunnianhimoakin aimo annoksen. Jää nähtäväksi mihin se tytöllä riittää. Tähän saakka ainakin on aina parhaansa tehnyt, ja on hyvin riittänytkin. Vaan tahti vain koko ajan kovenee.
Minustakin vanhempani olisivat halunneet konsertoivaa muusikkoa, mutta omat himot eivät olleet samassa faasissa, ja harjoittelin laiskasti. No, soittelen ainakin omaksi ilokseni ja pystyn opastamaan lapsenlapsiani. Joskus kyllä pukeudun säkkiin ja tuhkaan ajatellessani kuinka paljon rahaa köyhässä perheessä uhrattiin sisareni ja minun musiikkiopintoihin. Eikä kummastakaan tullut kotipianistia kummempaa. Toivottavasti lapsenlapsilla on ainakin tässä kohdassa paremmat geenit.
- Alkuperäinen Rapu
Huomenta kaikille!
Aurinko paistaa kirkkaasti, mutta kovin lämmintä ei ole ja yhä kylmempää on luvassa ensiviikolle. Toisin kuin ali baballe! No, tasan ei käy onnenlahjat(kaan)! Hyvä kuitenkin että kaikki "näkyillään", vaikka joskus vähän heikomminkin.
Nyt ei tuule ja niinpä minäkin sain aamulla ihailla puhdasta käytävää, kun männynneulaset ovat pysyneet puissa. Oravat kyllä hyppivät noissa puissa ja pitävät välillä juoksu- ja hyppykilpailuja. Aikamoisia loikkia tekevät, se on tuota "elämänriemua"!
No, tämä oli nyt taas tässä, mutta jos jää aikaa päivemmällä, niin sitten lisää.
Mukavaa ja rauhaisaa sunnuntaita toivottelen kaikille. - E.A
Pi ... piippi .. pi ... pii tarkoittaa
että pienviljelijä on saanut nostetuksi varhaisperunat. Ei kannata ei, sillä palkkana vain vaiva. Mutta eipäs olla valitettu, (ku muutama kerta ja se oon ollu minä).
Aamun sade muuttui auringoksi, ja jatkuisi vaan syksy näin. En pane pahakseni, vaikka talvi vähän lyhenisi.
http://www.youtube.com/watch?v=wKOJ8OLqv3Q - Calvados
Hyvää iltapäivän loppua kaikille! Kotiuduimme noin kello neljätoista matkalta, purin matkatavarat, purkitin raikkaan puolukkasurvoksen ½-litran rasioihin pakkaseen, söimme hiukan ja nyt olen lukenut viikonvaihteen kirjoituksianne. Matka oli antoisa, koska saimme talven puolukat, söimme hyviä ruokia, mm kanttarellikastiketta porsaan kaslerin ja naudanpaistin kera, tuoreita luumuja ja omenoita, sekä hyviä juomia huvimajassa. Illallakin oli lämpöä 13 ja ½ astetta ja vaikka satoi, pysyimme kuivina, koska huvimajassa on katto ja osa seiniä, täysin umpinainen se ei ole. Kynttilät ja lyhdyt paloivat luoden tunnelmaa ja ei tuullut juuri ollenkaan. Jotkut linnutkin vielä liversivät. Huvimajan reunoilla ja amppeleissa olivat kukatkin vielä täydessä loistossaan. Systeri oli istuttanut uusia, syksyn kestäviä lajeja niihin ruukkuihin ja amppeleihin. Talvella, pakkasillakin istumme siellä kynttilöiden ja valoköynnösten keskellä, silloin ruukuissa on kanervia ja havukasveja.
Täällä stadissa paistaa aurinko, lämpötila ulkona oli tullessamme kotiin 15 astetta. Matkalla satoi välillä rankastikin tuolla ennen Heinolaa.- Calvados
Juuri kun kehuin, että aurinko paistaa niin alkoi sataa kuin kaatamalla. Vaihtelevaa säätä siis.
- Alkuperäinen Rapu
Calvados, tosi ihana viikonloppu sinulla on ollut!
Kyllä ihminen tarvitsee noita romanttisia kynttilä-huvimaja-hyväruoka hetkiäkin ainakin joskus!
- hhriitus
Hyvää iltaa sinne kotimaahan. Taitaa olla jo pimeetä- niinkun täälläkin kohta.
Olen seurannut vaaliohjelmaa. Se alkoi klo 18 heti kun vaalilokaalit oli suljettu, ja nyt näyttää siltä, että Angela on edelleen kansleri. Ihan hyvä. Puolueensa on saanut yli kahdeksan prosenttia enemmän ääniä kuin viime vaaleissa, ja on vielä sillä hilkulla voiko hallita yksin (CSUn kanssa) vai onko otettava joku muu puolue rinnalle. Sossut saivat myös paljon lisää ääniä, mutta eivät niin paljon, kuin oli odotettu.
En toivo ainakaan että nämä kaksi muodostaisivat hallituksen, siitä ei tule kuin jatkuvaa kinastelua, eikä mistään tule mitään. Pienet puolueet menettivät paljon ääniä, liberaalit eivät luultavasti pääse edes eduskuntaan, menettivät paljon ääniä konservatiiveille ja uudelle AfD puolueelle (Alternatiivi Deutschland), mikä pääsee luultavasti heti kertaheitolla eduskuntaan.
Mutta mitä minä teitä tällä tiedolla vaivaan, täällä on ollut muuten hiljaista ja sää kohtuullinen.- E.A
Aamut kaikille
Et vaivaa Riitu ainakaan minua noilla Saksan vaaliasioilla. Täytyy lukea lehtiemme kirjoituksia, kunhan setvivät ensin Saksan vaalitulosta.
Toisaalta taas sitä varsinaista politiikkaa tehdään ainakin meillä Suomessa niin, että käytetään kummallisia sanoja, joita "kansa" ja poliittiset toimittajatkaan eivät vaadi yksityiskohtaisesti selittämään. 1990- luvun lamasta saakka on puhuttu meillä rakennemuutoksista ja hyvinvointivaltion pelastamisesta. Tällainen tavallinen matti meikäläinen toteaa vain kuulemansa perusteella, että nämä hallitustemme toimet laman jälkeen ovat merkinneet tuloerojen kasvua, suurta työttömyyttä ja yleistä epävarmuutta monelle ihmiselle. Loistava maaperä populismille.
Täällä sataa ja on niin syksyä.
PS. koitetaan olla riitelemäti, vaikka itsehän tuossa jokin aika sitten kaivoin maata jalkojen alta. Tämä ei ollut kohistettu sinulle Riitu, vaikka sen tähän laitoinkin. Ihan vaan yleisesti. Toisaalta nämähän ovat osittain sellaisia ihmisille kuuluvia purkauksiakin. Eivät ehkä niin vakavia ja kun vielä olemme toisillemme vieraitakin. On näissä jutteluissamme ollut paljon kivaa ja sellaista uutta itse kullekin. Muistaakseni viimeisin "uutuus" minulle oli Z:n kertomus niistä kasvispullista. Ja varmaan muutakin on ollut.
- hhriitus
Huomenta ja hyvää viikonalkua.
EA, kiitos vastauksestasi. Klikkasin heti aamulla täkäläisille lehtisivuille nähdäkseni eilisen vaalin lopputulokset. Ja niinhän se sitten on, että Merkel jatkaa kolmatta kautta. Mutta ei pysty ihan yksin päättämään asioista, hänen on etsittävä kaveri hallitukseen ja siinä se onkin tenkkapoo. Kyllä oli hilkulla, etteikö olisi yksin pystynyt.
Eilen näytettiin telkassa, miten paljon mitkäkin puolueet saivat ääniä esim. miehiltä ja naisilta (mistä ne sen tietävätkin) niin siinä todettiin, että CDU ta äänestäneistä oli suurempi osa naisia kuin miehiä. Mitä tästä voi päätellä? Nämä oli naisten vaalit, naiset äänestävät naista, vaikkeivat politiikasta niin kovin hyvin perillä olekkaan. Sitäpaitsi saksalaiset ovat konservatiiveja siinä(kin) suhteessa, että "ei helposti vaihdeta uuteen, kun vanha on osoittautunut ihan käyttökelpoiseksi". Tiedetään missä mennään Merkelin kanssa, Steinbrückenin kanssa on totuteltava taas "uuteen".
Tässä vaalipiirissä, missä asun, sai SPD eniten ääniä ja ehdoton ykkössija tuli turkkilaistaustaiselle ehdokkaalle. Olisin itsekkin äänestänyt häntä, jos olisin saanut.
PS eihän me toki täällä riitelemään aleta. Huvittaa vaan joskus vähän tökkiä jotakutarallaa. Minussa on pikkuriikkisen "kiusanhenkeä" huulet vinossa ja pilke silmissä.- Tökkijä 2
"PS eihän me toki täällä riitelemään aleta. Huvittaa vaan joskus vähän tökkiä jotakutarallaa. Minussa on pikkuriikkisen "kiusanhenkeä" huulet vinossa ja pilke silmissä."
Kai annat vieraallekin luvan olla pikku kiusanhenki huulet vinossa ja pilke silmissä? Ei kai muiltakaan sitä hauskuutta voi kieltää?
- Alkuperäinen Rapu
Ihana aurinkoinen sää täällä meilläpäin juuri nyt, mutta kuinka kauan, niin siitä ei näin syksyllä ainakaan voi olla varma ollenkaan.
Minulla on pienet pakkaukset tuossa suunnitteilla, kun en oikein nyt tiedä mitä vaatteita ottaisin mukaani huomenna tuolle risteilylle. Turhia ei viitsisi raahata, mutta kun mitkään vaatteeni eivät nyt tunnu "mieluisilta" - kaikki ovat vanhoja ja sen sata kertaa pidettyjä! Kyllä vaihtelu kummasti virkistää myös vaatetuksen suhteen, mutta kun kaupoissakaan ei ole mitään juuri minua miellyttävää uutta!
No, nämä huolet nyt eivät ole niitä kaikkein suurimpia ( jäin miettimään: suuri, suurempi, suurin, noin se menee, joten oikea muoto) ja eiköhän noista vanhoistakin löydy jotain aivan sopivaa päälle laitettavaa. Toivottavasti kaikki "tärkeä" tulee mukaan kuitenkin! Esim. tanssikengät ovat jo laukussa!
Tänäänhän oli Hesarissa juttua muistisairauksista. Alle prosentilla 60-64 vuotiaista on muistihäiriöitä, 70-vuotiaista 3-4 prosentilla ja yli 90-vuotiaista joka kolmannella! Onhan niitä kyllä jo paljon nuoremmillakin, mutta kuitenkin... - edson A
Jo vain iltaa
Päivällä lukuisat lintuaurat kertoivat taas jotain. "Emme viihdy enää täällä pohjoisessa". No Ali saa kavereita sinne lähistölle. Ainakin osa lentää yli ja osa saattaa pysähtyäkin.
Hamsterina olen kuivattanut muutaman kilon porkkanoita ja kymmenisen kiloa omenoita. Kumppani on ollut pari pykälää ahkerampi perunan nostossa ja niin taas on kellariin viemistä. Syyshommat jatkuvat vielä ja ilmoista riippuen sienimetsän tarjonta vastaa kysyntään. Ja päinvastoin, eli täällä on homma paremmassa jamassa kuin yleisessä taloudessa.
Jos Aurora on langoilla, niin katsotkos vielä "Siltaa"?- A-ra
Tietysti katson lempiohjelmaani, varsinkin kun on upouusi hieno telkkari.
- Calvados
Huomenta! Kolea aamupäivä on valjennut, partsilla on 16. Saimme eilen sen uuden telkkarin, vanha mötikkä lähti tuojan mukaan. On hyvää HD-tason kuvaa ilo katsella, mikäli ohjelma kiinnostaa. Rukalla on kuulemma satanut jo lunta sanottiin juuri uutisissa.
Merkeliä on ylistetty tv-uutisissa, Kenian tapahtumia kauhisteltu. Mitä terroristit saivat tuolla tempauksellaan aikaan? Ei mitään muuta kuin viattomien sivullisten kuolemia.
Rapu on lähdössä risteilylle. Hyvää matkaa ja loistavaa tanssiseuraa sinulle:-)) E.A. ahertaa puutarhassa ja sienimetsällä. Olet kuivattanut porkkanoita. Kuivatuista hedelmistä olen kuullut, mutta porkkanoista, olenkohan pudonnut kokonaan vihanneskärryiltä?- Alkuperäinen Rapu
Nopeat keskipäivän toivotukset kaikille risteilytunnelmissa, on pakkaustouhuissa!
Kiitos Calvados matkatoivotuksista! Riippuu tuo tanssiminen siitä, millaista porukkaa nyt on reissussa laivalla. Jos on paljon pariskuntia ja lapsiperheitä, niin ei taida paljon tanssikengille olla käyttöä. Mutta sen näkee sitten ja kyllä minä kerronkin kunhan palaan. Oli sitten hauskaa tai vähemmän hauskaa.
On varmaan kiva katsella uudesta telkkarista ohjelmia. Minullakin on vielä tuo vanha mötikkä, pitäisi varmaan minunkin pian tulla nykyaikaan tuon tv:ni suhteen!
Minä mietin muuten myöskin sitä, että miten tuo porkkanoiden kuivatus tehdään? Kyllä niitä kuivatettuja porkkanaviipaleita on myynnissä noissa erikoiskaupoissa ja ovat hyviä, mutta ehkä E.A kertoo meille miten tuo kuivatus tapahtuu.
Nyt lähden tästä suihkuun ja valmistautumaan matkaan, joten palailen torstaina!
- A-ra
Kuivattuja porkkananpaloja ostettiin kaupasta sota-aikana. Niitä sanottiin namimuruiksi. Ne korvasivat puuttuvat karkit ja olivat terveellisempiä.
- E.A
Jahas, niin se tämäkin päivä on kohti kylkiasentoa lipumassa
Aurora ja Cee ne nauttivat uuden telkun kuvasta. Nämä nykytelkut ovat kuvan suhteen hienoja. Muutama vuosi sitten, kun mekin päästiin siitä painavasta masinasta, niin ihmettelin sitä, että voiko hd kuva tehdä vieläkin paremmaksi kuvalaatua. Tääkin riittäisi ihan hyvin.
Ihan pikasesti tuohon kuivatukseen. Keittiössä, puuhellan päälle rakentelin sellaisen metallikehyksen ja siihen kolme tasoa. Joka tasossa on kanaverkko ja sen päällä vanhaa lakanaa. Vain kevyt tuli pienillä puilla vie kosteuden sisäilmasta ja samalla saa leikiskeltyä eri raaka-aineiden kuivatuksella. Oikeastaan syksymme yksi kohokohta on noutaa jotain ulkoa ja sitten kuivata (tai muuten säilöä).
PS. Aurora, se oli ihan uutta minulle, että porkkanoita sodan aikana sai kuivattuna. Pikkulikallehan näitä "tuotteita" tullaan tarjoamaan ja kuivatut omenatkin ovat nami nami.- A-ra
EA, olen tästedes A-ra. (Lempinimi olkoon Miinus-A-ra, heh, onkohan porkkanoissakin jotain rivoa jonkun sairaan mielestä).
Namimuruja myytiin pienissä pusseissa siirtomaatavarakaupassa. Ne olivat pikkurillin kynnen kokoisia lastuja. Hinta oli mitätön. Yhtä halvalla sai vain puuronkastikejauhoa, pula-ajan lasten toista herkkua, paljaaltaan syötävää vaaleanpunaista pulveria.
Juu, olen oikein tyytyväinen uuteen telkkariin. Harmi vain, että asentaja vei tallentavan boksini kierrätykseen väittäen senkin olevan aikansa elänyt. Seuraavaksi täytyy siis säästää se parisataa uuteen boksiin. Liki kaikki katseltavat ohjelmat kun tulevat lähempänä puoltayötä ja usein rinta rinnan monella kanavalla.
- Z y z
Hyvaa siestan iltapaivaa, kerronpa mita nyt on ilmassa. Koska Hugo Chávez oli kaiken uudistaja, niin nyt on paatetty kloonata taysin uusi Hugo - ja kaiken lisaksi yhden hanen tyttaristaan kohdussa. Asia menee hiukan kosmisuuden puolelle, mutta kaikki magia vetoaa taalla. Nyt kyseessa on humanoidien idea ja kuitenkin yksi Chávezin tytoista on lupautunut kloonivartaloksi. Mina menen neuvottelemaan asiasta lahibaariin ja Thin tank toimii.
- Inger1
jArmo ja Sallimus auttoivat minut taas löytää Elämä-ketjussa hauskan Huomenen!
Ihmeen Hyvää huomenta
;)) - E.A
Huomenta kaikille
Vai sellaista meininkiä siellä kosmisessa ja maagisessa maassa että kloonausta. Jospa kaikkialla keskityttäisiin enemmän geenimanipulaatioon ja tulevat päättäjät sitten vihdoin viimein olisivat niitä rahan (korjaan rauhan) ja hyvän tahdon esimerkkejä.
Piikkitukkien maassa on koetettu itkua, mantraa ja rukousta. Jos oikein itkee ja rukoilee, niin Kekkonen tulee ja pelastaa. Suuresta sotapäälliköstämme en loihi muuta lausumaan kuin että sotiemme yksinvaltiaan kruunun asentoa ollaan joiltain osin hieman oikaisemassa. Tiedä häntä, mitä tällainen värkkääminen auttaa, kun asiat ovat olleet tiedossa jo monille.
PS. nyt piru on hieman laitettava puita piisiin. Tääl on kylymä, vaikka aurinko paistaa. - Calvados
Huomenta!
Aurinkoinen aamu aiheuttaa sen, että partsillamme on 25 lämmintä. Aamu on kuitenkin ollut hyvin kylmä, auton lasitkin olivat olleet jäässä.
Illalla on tullut vielä ZZ:n hauskat terveiset Venezuelasta. Vai alkavat siellä kloonata uutta Chevezia:-)) Kaipa ottivat talteen hänen dna:taan, joten saattaapi onnistuakin, varsinkin kun Thin tank vielä auttaa. - E.A
Tiedotus
Kello 11:45 kevyttä lumisadetta. Taitaa jäädä intiaanikesät tältä vuodelta väliin.- Calvados
No, voihan nenä! Lunta jo niinkin etelässä? Ja on vasta syyskuu.
- Inger1
Calvados kirjoitti:
No, voihan nenä! Lunta jo niinkin etelässä? Ja on vasta syyskuu.
Minusta Petri Laaksosen " Täällä Pohjan tähden alla" hieno laulukin, usein toistettuna tv:ssä, on alkanut tuntua surulliselta ja viileeltä. Entä teistä muista, pakkasen puremat nenät..
- E.A
Calvados kirjoitti:
No, voihan nenä! Lunta jo niinkin etelässä? Ja on vasta syyskuu.
Täytyy huhuilla sinun kautta Elämää ja kertoa vaikkapa, että lumi on jo sulanut.
Eipä se niin ihmeellistä ole nuo ensimmäiset hiutaleet tähänkään vuodenaikaan, ja kun asennetta viilaa kohilleen, niin ei mitti hätti.
Niikus huomaatte, ei mitään asiaa. Sinä ja A-ra varmaan tölläätte uusia telkkareitanne. Tänään myöhäis-illassa tulee hyvä dokkari kakkoselta. Food Inc. - Calvados
E.A kirjoitti:
Täytyy huhuilla sinun kautta Elämää ja kertoa vaikkapa, että lumi on jo sulanut.
Eipä se niin ihmeellistä ole nuo ensimmäiset hiutaleet tähänkään vuodenaikaan, ja kun asennetta viilaa kohilleen, niin ei mitti hätti.
Niikus huomaatte, ei mitään asiaa. Sinä ja A-ra varmaan tölläätte uusia telkkareitanne. Tänään myöhäis-illassa tulee hyvä dokkari kakkoselta. Food Inc.Tuli katsottua sitä lentopalloa. Ja Suomi hävisi.
Täällä pohjan tähden alla -lauluhan on tosi surullinen ja siinä itketään ja ollaan taivasalla. Hieno, virsimäinen lauluhan se on.
- Alkuperäinen Rapu
Terveiset ulapalta!
Kotona ollaan ja en nyt ehdi paljon vielä tässä vaiheessa kertoilemaan itse matkasta muuta, kuin sen, että sää oli mitä mainioin. Aurinko paistoi, eikä myrskyä ollut. Siellä huomasin, että monella, niin miehellä, kuin naisellakin, oli keppi turvanaan, mutta hyvin pärjäsivät kun ei laiva keikkunut ollenkaan.
Palaan myöhemmin ketjuun, kunhan saan taas kiireisimmät hommat tehtyä pois kiusaamasta.- Ali Baba bin Kamel
Minulta samat sanat kuin Rapuselta; ainoastaan niin että terveisiä aavikolta. Asioihin on palattava kunhan saa stabiilimman nettiyhteyden toimimaan. Nyt esimerkiksi Sharjahin hotellistani en pysty lähettämään Suomi24 hyväksy kommentteja kun on yleisellä IP osoitteella heidän mukaansa. No ei ole vilu päässyt yllättämään ja Lauantaina tulee lähtö Omaniin ja siellä kunnes ohjelmoidusti tulen piipahtamaan Hesassa Marraskuun lopusssa ellei mitään yllätyksiä satu. Villaamme pitäisi tulla nettikaapeli tällä kertaa. Saa nähdä.
Täällä on ollut aina iltakymmenen tienoista mukavan noin 30C viileää! :)
Sain kurkkuköhän vaihdettuani tähän ilmastoituun elämään, mutta vanhan itselääkinnän konkarina otin siitä heti kuristusotteen ja ajoin sen kolmessa päivässä maanpakoon muiden kiusaksi - zip zap
Ali Baba bin Kamel kirjoitti:
Minulta samat sanat kuin Rapuselta; ainoastaan niin että terveisiä aavikolta. Asioihin on palattava kunhan saa stabiilimman nettiyhteyden toimimaan. Nyt esimerkiksi Sharjahin hotellistani en pysty lähettämään Suomi24 hyväksy kommentteja kun on yleisellä IP osoitteella heidän mukaansa. No ei ole vilu päässyt yllättämään ja Lauantaina tulee lähtö Omaniin ja siellä kunnes ohjelmoidusti tulen piipahtamaan Hesassa Marraskuun lopusssa ellei mitään yllätyksiä satu. Villaamme pitäisi tulla nettikaapeli tällä kertaa. Saa nähdä.
Täällä on ollut aina iltakymmenen tienoista mukavan noin 30C viileää! :)
Sain kurkkuköhän vaihdettuani tähän ilmastoituun elämään, mutta vanhan itselääkinnän konkarina otin siitä heti kuristusotteen ja ajoin sen kolmessa päivässä maanpakoon muiden kiusaksiHuomenta! Ilmastointi on paha ja siita saa monet nuhan, siksi ajan aina avoautolla, vaikka sataisi. Mutta nyt alan tehda hienoa kasvishernekeittoa, koska lapset tulevat syomaan kottiin, kun teitavat, jotta papukeitto on mainiota.
- Alkuperäinen Rapu
Ali Baba bin Kamel kirjoitti:
Minulta samat sanat kuin Rapuselta; ainoastaan niin että terveisiä aavikolta. Asioihin on palattava kunhan saa stabiilimman nettiyhteyden toimimaan. Nyt esimerkiksi Sharjahin hotellistani en pysty lähettämään Suomi24 hyväksy kommentteja kun on yleisellä IP osoitteella heidän mukaansa. No ei ole vilu päässyt yllättämään ja Lauantaina tulee lähtö Omaniin ja siellä kunnes ohjelmoidusti tulen piipahtamaan Hesassa Marraskuun lopusssa ellei mitään yllätyksiä satu. Villaamme pitäisi tulla nettikaapeli tällä kertaa. Saa nähdä.
Täällä on ollut aina iltakymmenen tienoista mukavan noin 30C viileää! :)
Sain kurkkuköhän vaihdettuani tähän ilmastoituun elämään, mutta vanhan itselääkinnän konkarina otin siitä heti kuristusotteen ja ajoin sen kolmessa päivässä maanpakoon muiden kiusaksiSanon aivan suoraan, että olen kade sinulle, Ali Baba, ja kaikille muillekin, jotka saavat nyt nauttia lämmöstä. Ruotsissa oli ainakin aurinkoista ja vaikka en kovin paljon liikkunut tällä matkallani ulkona, niin ei siellä palellut. Jossain vaiheessa istuin myös laivan kannella ja aurinko suorastaan kuumotti kasvoihin.
Mitä tulee noihin nettiyhteyksiin, niin tapasin eilen laivalla yhden tutun miehen(tuttu sillä tavoin, että tapasimme tuolla Gabriellalla ensimmäisen kerran varmaan jotain kahdeksan vuotta sitten ja olemme sen jälkeen tavanneet siellä myös sattumoisin, noin 3-4 kertaa). Hän asuu Berliinissä, on kyllä suomalainen, yrittäjä, ja nyt hän oli tulossa tänne lähinnä siksi, että näkee poikansa, joka on lähdössä Amerikkaan opiskelemaan. Niin, nyt rönsyilin, ne nettiyhteydet, - hän sanoi, ettei saanut hyttiä kuin kakkoskannelta ja siellä ei ollut kuulemma kenttää, joten hänen piti tulla ylös, voidakseen esimerkiksi lukea kännykältään asioita, jotka ovat yrittäjälle tärkeitä. Kiva kaveri hän on ja vaikka emme olleet tavanneet nytkään pariin vuoteen, niin vieläpä tunsimme toisemme.
Lähdimme eilen yhtäaikaa hytteihimme ja hän sanoi minulle "leikillä", että "lähde nukuttamaan minut", johon vastasin etten "lähde sinun alakerran hyttiisi, kun omani on kuudennella kannella", mihin hän heitti että, "jospa minä tulen nukuttamaan sinut sinun hyttiisi"? Sitten totesimme, että eiköhän me vain mennä kumpikin omiimme, hyviin tai huonoihin!
Minulla oli hyvin vaiherikas risteily, tanssin kirkkaassa auringonpaisteessa iltapäivätansseja ja sitten illalla hämärässä yökerhossa iski paniikki, kun tuo "pakkoruotsi" ei ollut oikein hallinnassa ja englantikin unohtui, kun laivan yökerhoon tuli iso joukko ruotsalaisia "pukumiehiä" ja minä olin aika lailla heidän kiinnostuksensa kohde. Yksi tanssi ja esitti pantomiimia kun pyysi minua tanssimaan, enkä jostain "hyytymissyystä" lähtenyt, niin hän tanssi tuon "Dilailan" minulle, minun edessäni ja sai esityksensä jälkeen mahtavat ablodit muiltakin kuin minulta, joka tietysti taputin hänelle, oli se niin "sydämeen" käyvä esitys! Sitten hän vielä ojensi molemmat kätensä minuun päin ja kertoi, että "se oli hänelle"!
Laivalla tapahtui niin paljon kaikkea kivaa, etten edes pysty kertomaan ja se vaikuttaisi jo aikamoiselta itsensä kehumiselta, mutta ei se sitä kyllä olisi, ne asiat vain nyt sattuivat tapahtumaan minulle, enkä itsekään ymmärrä, että miksi? Se suomalainen itsetunto taas astuu kehiin, vaikka olen kyllä yrittänyt sitä kohentaa omallakohdallani ja siihenkin on syynsä, jotka olen kertonut täälläkin monta kertaa.
Nyt tuli taas tälläinen pitkä juttu, mutta Alille sinne Omaniin, nauti lämmöstä kun sinulla on siihen nyt taas mahdollisuus. Meillä, täällä Pohjois-Helsingissä mittari näytti äsken 8 astetta, vielä kuitenkin plussaa!
- katsoja3
Mutta Rapu, kateus ei tee onnelliseksis,
- Paljon seilannu
Onnelliseksis on hauska sanaseksintö. Sopii laivaristeilyihin mummojen ja pappojen kesken. Jautaa.
- Alkuperäinen Rapu
"Mutta Rapu, kateus ei tee onnelliseksis,"
Ei teekään, enkä tuota "kateutta" nyt tunne aivan niin kirjaimellisesti, että se vaikuttaisi minun onne- tai muun elämänitilaan mitenkään!
- Calvados
Alkuiltaa täältä rannikolta! Tänään oli taas kauppa- ja appipäivä. Pesin hänellä pyykkiä mutta kun hänen koneensa on niin pieni, toin osan pyykeistä meille, pyörivät tuolla koneessa.
Ravulla on ollut taas oikein mukava reissu merellä, sääkin oli Ruotsin puolella suosiollisempi kuin meillä. Kerro vaan lisää sattumuksiasi siellä, minusta on kiva lukea niitä, enkä pidä sitä itsensä kehumisena, koska nehän ovat totta. Vedät miehiä puoleesi kuin hunaja mehiläisiä, mutta silti et antaudu heidän vietävikseen, sehän jättää mielenkiinnon ylle vuosien jälkeenkin, kuten olet huomannut. Olet salaperäisen saavuttamaton:-)))
Ali paahtaa itseään aavikolla. Vai on sinun IP:si liian yleinen? Tuo on yleinen riesa langattomissa yhteyksissä kaiketi, minulla on tämä kiinteä kaapeliyhteys, ei ole kone herjannut muuten kuin S24:n hyrrä pyörii välillä loputtomiin. Se taas johtuu varmaan vain tämän sivuston palvelimen liiallisesta käyttökapasiteetista.
Zippi keittää papukeittoa ja ajaa avoautolla, sataa tai paistaa. Ettei vaan tule liiallisen ilmastoinnin takia nuhaa. Kun tukka hulmuaa vapaasti tuulessa, on se erilaista ikäänkuin luonnon tuulta verrattuna siihen, että katto laitetaan kiinni ja pannaan puhallin täysillä päälle. Siinähän silmätkin alkavat vetistää. Älkää sitten laittako herneitä kneebeen:-)- Alkuperäinen Rapu
Calvados, palaan taas jossakin vaiheessa noihin meri muisteloihin.
- Syksyn ystävä
Kauhea kohtalo syntyä Suomeen, jos kaipaa koko ajan lämmintä säätä. Eiks oisi syytä muuttaa etelään, jos työ tms ei sido tänne pakkasiin.
- Alkuperäinen Rapu
Toiset tykkää syksystä, toiset talvesta ja onhan meitä kesäihmisiäkin paljon. Ei se nykypäivänä, eikä tietysti ole ollut ennenkään, mikään "kauhea kohtalo", kun on syntynyt Suomeen. Halutessaan täältä kyllä pääsee helposti lämpimiin maihin.
Vaikka työ ei sido, niin voi olla paljon muuta, joka/jotka sitoo, ja silloin on mietittävä se, kummalle puolelle vaakakuppi painuu, niin kuin monissa muissakin asioissa kun niitä ratkoo!
Silti voi sanoa että kaipaa lämpöön! - Syksyn ystävä
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
Toiset tykkää syksystä, toiset talvesta ja onhan meitä kesäihmisiäkin paljon. Ei se nykypäivänä, eikä tietysti ole ollut ennenkään, mikään "kauhea kohtalo", kun on syntynyt Suomeen. Halutessaan täältä kyllä pääsee helposti lämpimiin maihin.
Vaikka työ ei sido, niin voi olla paljon muuta, joka/jotka sitoo, ja silloin on mietittävä se, kummalle puolelle vaakakuppi painuu, niin kuin monissa muissakin asioissa kun niitä ratkoo!
Silti voi sanoa että kaipaa lämpöön!Kaipaat lämpöön? Eikös sulla ollut sauna siinä rivarissasi? Pistät sähköä haisemaan vaikka joka ilta.
Miksi leidi alennut vastaamaan roskasakin heittoihin? Peukuttaisit vaan kuten nuo kirjoitustaidottomat kaverisi. - Alkuperäinen Rapu
Syksyn ystävä kirjoitti:
Kaipaat lämpöön? Eikös sulla ollut sauna siinä rivarissasi? Pistät sähköä haisemaan vaikka joka ilta.
Miksi leidi alennut vastaamaan roskasakin heittoihin? Peukuttaisit vaan kuten nuo kirjoitustaidottomat kaverisi."Kotisaunan lauteilla, kotisaunan lauteilla..."
Niinpä, sähköllä sitä lämpöä tietysti saa taiottua sinne saunan kiukaalle, mutta kyllä puilla lämmitetty olisi parempi, vaikka siitä ei sitten taas luonto tykkää, joten monenlaiset ovat nuo haitat kuitenkin, valitsipa ihminen mielestään kuinka viisaasti tahansa. Aurinko nyt on kuitenkin se "elämän ylläpitäjä" sieltä tärkeimmästä päästä, tietysti myös omine riskitekijöineen.
"Leidi" - niin, miksipäs ei, mutta ei tämä ole mitään "alentumista", vaan aivan aitoa keskusteluyhteyden ylläpitoa ja mitä tulee noihin "peukutuksiin", niin minä en usko että ne ovat kenenkään tähän ketjuun kirjoittavan tekosia. Suomi24 on ketjuja täynnä ja jos niitä vähänkään vilkaisee, niin sieltä voi niitä tottuneita peukuttajia tulla tähän harvinaiseen Elämä-ketjuun, koska onhan tämä nyt aikamoinen saavutus jo ikänsäkin suhteen ja ketjujen pituuden suhteen, verrattuna noihin muihin ja se saattaa ärsyttää joitakin ! - Poika vrj kujalta
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
"Kotisaunan lauteilla, kotisaunan lauteilla..."
Niinpä, sähköllä sitä lämpöä tietysti saa taiottua sinne saunan kiukaalle, mutta kyllä puilla lämmitetty olisi parempi, vaikka siitä ei sitten taas luonto tykkää, joten monenlaiset ovat nuo haitat kuitenkin, valitsipa ihminen mielestään kuinka viisaasti tahansa. Aurinko nyt on kuitenkin se "elämän ylläpitäjä" sieltä tärkeimmästä päästä, tietysti myös omine riskitekijöineen.
"Leidi" - niin, miksipäs ei, mutta ei tämä ole mitään "alentumista", vaan aivan aitoa keskusteluyhteyden ylläpitoa ja mitä tulee noihin "peukutuksiin", niin minä en usko että ne ovat kenenkään tähän ketjuun kirjoittavan tekosia. Suomi24 on ketjuja täynnä ja jos niitä vähänkään vilkaisee, niin sieltä voi niitä tottuneita peukuttajia tulla tähän harvinaiseen Elämä-ketjuun, koska onhan tämä nyt aikamoinen saavutus jo ikänsäkin suhteen ja ketjujen pituuden suhteen, verrattuna noihin muihin ja se saattaa ärsyttää joitakin !"Aurinko nyt on kuitenkin se "Elämän ylläpitäjä" sieltä tärkeimmästä päästä."
Niinpä näyttää olevan, tärkein keskustelunaihe Teille, "onnelliset lapset auringon". Toivotaan ettei aurinko koskaan laske ketjunne päältä.
Onnea myös 15-vuotiaalle Isä Aurinkoiselle Googlelle.
- Inger1
Maijaaa! Kuuleeko Maija?Espoossa.
MIten ihmeellistä olikaan, että sinä ystävällisyyttäsi juoksit ratikkapysäkiltä asti perääni huomatessasi sieltä että minulta lensi kassi polkupyörän tarikalta . Itse sitä en huomannut, koska juuri samaan aikaan ajoi Ambulassit Mannerheimintiellä sillä kohtaa kulkuväylää. Kurvasin nimittäin aika vauhdilla meidän talon kulmalta ajatuksena jaksaa ajaa takapihalle yhtä kyytiä pienestä vastamäestä huolimatta. SINÄ MAIJA olit kiltti toimiessasi nopeasti, Vältyin valtavan suurelta harmilta, koska jos sen kassin olisi ehtinyt korjata joku, joka ei olisi voinut tietää hetikään kenen kumman kassi se oli. Paitsi sisällön katsottuaan olisi löytänyt 2 pankkikirjaa ynnä matkakortin ja muita kortteja, mitä nyt jokaisella on ostosasioita varten. Tätä tapausta ei voi kertoa kotiväelleni ensinkään. On tää niin hirveä tapaus, jos olisin kadottanut kaikki nyt justiinsa.
Mutta miten voin palkita Maija-tyttöselle vähäin parmmin kuin kiitoksilla mitkä kyllä vuodatin sydämestäni. Nimen osasin sentään kysyä mutta en riittävän hyvin sitäkään. Vaikka ymmärsin heti asian tärkeyden ja sen hyvän työn, minkä teki minulle, harmista hän minut pelasti! Maijaaa, sinä olet ulkomaalainen, aasialainen kasvoista päätellen? ehkä japanilainen puhuit suomen kieltä! Olet ijältäsi 17-18 v Espoosta kotoisin. Lämmin kiitos vielä kerran, ja kaikkea hyvää. Elä elämääsi onnellisena Suomessa oman Enkelisi Varjeluksessa. Hyvää syksyä. Terveisin Inger. (Talon tiedät missä asun, jos satut lukemaan tämän ja jos liikut toistekin varsinaisissa "pelastustoimissasi "
IHMEITTEN AIKA ei ole ohi. SE NÄYTTÄYTYY suloisuudessaan aika ajoin meille ihmisille. Luojan kiitos.- Poika varj kujalta
Onnea Maijalle nousevan auringon talosta... eiku maasta.
Mutta aurinko laskee länteen eli Espooseen sinne länsiväylän tienoille. Eikä hevin nouse. - Inger1
Poika varj kujalta kirjoitti:
Onnea Maijalle nousevan auringon talosta... eiku maasta.
Mutta aurinko laskee länteen eli Espooseen sinne länsiväylän tienoille. Eikä hevin nouse.Vastauksesi on hyvin moniulotteinen. Vähän kuin kuin toiselta tasolta tahi Blanetalta. Mutta myös lähialueellisesti jännästi nähty ja puhutteleva: Oletkos tietoviisas Poika kujosilta. Kiitos että Tahdoit tuoda noinkin poliittisen näkökulman minulle sattuneeseen pikkuhaaveriin liikenteessä. - Mihin acutisti merkittävällä tavalla jo oli puuttunut lähimmäisen auttava käsi. Rakkauden elementti on olemassa joka hetki, myös ihmisten keskinäisissä kohtaamisissa. Elämmepä sitten auringon nousun tahi - laskun maassa. Onnea voimme kokea ilmansuunnasta ja sääolosuhteista riippumatta: niin Idässä kuin Lännessä.
Ehkä kuitenkin Maanosat ja Maat pitäisi työntää taammaksi eläessämme arkipäivää Globaalissa maailmassa. Kuitenkin enemmän ihmisinä luontoon sidoksissa.
- Alkuperäinen Rapu
Iltapäivää ja nyt jo hieman aurinkoistakin, ainakin täältä meiltä päin ja kaikille tietysti, myös sinne missä on vielä varjoa! Kyllä se vielä varjokin kirkastuu, siihen voi luottaa, vaikka ilmastonmuutosta onkin havaittavissa!
Minä olen tullut juuri kauppa-asioiltani tuolta Malmilta. Siellä se "kotimainen vaihtoehto", mies koirineen oli taas kerjäämässä. Hänestä oli nyt eilen juttu paikallisessa lehdessä ja kuvia myös. Kehui hankkivansa paremmin, kuin työttömyyskorvauksilla tuolla kerjäämisellä. Hän on työtön ja asunnoton 28-vuotias kaveri.
Nyt minun täytyy kuitenkin poistua tuonne keittiöön, kun en ole aamiaisen jälkeen syönyt mitään, juonut vain vettä, niin nyt kyllä alkaa verensokerit mennä liian alas, joten - syömään! - zip zap
Huomenta, tuli tuosta Alkuperaisen rapun ja Malmin oloista, mieleni, etta kun olin pikkukundi siella Malmilla, niin ei ollut kerjalaisia. Maailmalla niihin kylla ollaan totuttu. Mutta sitten voin sanoa, Ravun keittioelamaan viitaten, etta valmistin eilen naapuriemme kanssa mainion ilta-aterian. Se oli nimeltaan Chili sin carne, eli siis vegeversio kuuluisasta ruuasta. Hyva riisi on tietenkin osa, mutta itse chilisoossin valmistin ulkona isossa pannussa. Siina oli tietenkin kunnolla clilia, joita taalla on tosi mainioita (muistan kun esimmaisia aikoja olimme taalla, niin kikkuratukka luuli isoja chileja paprikoiksi ja teki niista paparikapastan, mutta se oli niin tulinen, ettei kukaan voinut syoda sita kuin yhden haarukallisen). Laitoin pohjalle tomaatteja, linsseja ja annoin linnssien kypsya tomaattiliemessa, sitten lisasin hiukan vetta ja leikkaamani ananaspalat, hiukan rusinoita, kunnolla valkosipulia, sitten puristin limen joukkoon, hienoa sinappia, oliivioljya ja paloittelin viela yhden omenan.
Raikkaan valkoviinin kanssa lahes juovuimme ulkoilmassa.- Alkuperäinen Rapu
Chili sin carne - resepti laitettu muistiin.
Nuorempi tyttäreni on vegetaristi, niin täytyy kokeilla tuota joskus, kun hän tulee käymään. Hän myös itse kasvattaa chilejä ja on tuonut niitä minullekin joskus.
Ei ennen tarvinnut Suomessa kerjätä, mutta nythän meillä on nuo pitkät leipäjonotkin, ja kyllä se on aivan joukko kerjäämistä, ja sen ovat saaneet meidän poliitikkomme aikaan päätöksillään.
Tuo suomalainen Malmin kerjääjä, kertoo, että hän halusi karkottaa pois nuo romanialaiset kerjäläiset, jotka sylkivät hänen päälleen ja on hän siinä onnistunutkin, ei niitä näy siellä silloin kun tämä mies on siellä koirineen.
Nyt alkaa täällä pian illan pää uutislähetys joten täytyy mennä katselemaan, mutta mukavaa iltapäivää sinne, vai onko siellä vasta alkuiltapäivä?
- E.A
Hyvää iltapäivää
Lokakuu lähestyy ja joissain piireissä sitä vietetään teemalla "Lihaton lokakuu". No täytyi hakea äsken kaupasta pari pitsaa, missä on eräänä raaka-aineena lokakuulla kielletyä salamimakkaraa. Jännä muuten se, että kala on sitten lokakuussa sallittua eli kalan liha ei ole lihaa. No hyvä niin, sillä pelkällä kasviksella ei ihan koko kuukautta meikkämanne sentään, näin aluksi. Minuun teki vaikutuksen Food Inc. dokumentti, vaikka paljon siinä olikin jo ennestään tuttua.
Jos olisin Roope-Ankka ja nuorempi, niin perustaisin suuren kasvihuoneen ja loihtisin kotomaan vihanneksia koko talven. (Jos ja jos, osaan siis myös selittelyt) Nyt vain kuivaan kasviksia muiden raaka-aineiden lisäksi. Energia tulisi tähän jos ja jos laitokseen tuulesta (ja auringosta), kasvihuoneen pohjalla kulkisi lämminvesiputket. Vara-energiaa tietty laadukkaasta polttolaitoksesta, missä polttoaineena puu ja nykyinen tekniikka, missä osa hiilidioksidista käytetään kasvien hyödyksi, osa varastoidaan kasvukaudeksi ja osa sitten pannaan kiertoon. Kunhan vielä yleistyvät sähköautot, pienet sellaiset, niin avot. Suomen Vihreät kateellisena seuraavat ja mitään eivät voi. Samoin poliittiset päättäjät, jotka ovat kytköksissä öljy-yhtiöiden kanssa, voisivat päättää jo päiv...oho. Uuden Auringonnousun Aamun voidaan todeta alkaneen. Aamen.
Täällä sataa, siis ulkona. Terveisiä kaikkialle lämpimäänkin. - zip zap
Hola, Thin tank sulkeutuu ehka pian, mutta Rapuseijaalle sanoisin, muistuksellisesti, etta chileja ei koskaan kannata panna paahtumaan alkuoljyyn, silla se menettaa makunsa ja tulee ainoastaan kitkeraa. Me ehka menemme viela koirien kanssa rantakahvilaan, koska on se paiva ja sitten ilta on vapaa...........
- a mummu
Aika jännää, että chilejä voi käsitellä niin erilaisesti. Olen silmä kovana seurannut telkasta Jamie Oliverin ruokaohjelmia, joista lähes jokaisessa hän tekee ainakin yhden ruoan, jossa chilejä. Alkuöljyynkin hän niitä laittaa muiden mausteainesten kanssa: yrttien, valkosipulin, kevätsipulin yms. Itsekin olen kokeillut aika monta hänen reseptiään, mihin chili pistetään ensimmäisenä pannuun paahtumaan.
En pidä kovin vahvasta chilin mausta, joten käytän ruokiin sitä varmaan selvästi vähemmän kuin joku tulisen ystävä. Ehkä siinä - vai olisiko lajikkeesta kiinni - on syy, miksi en ainakaan itse ole huomannut aloituspaahteessa syntyvää kitkeryyttä. Maku on kyllä ollut aina mieto, mutta en tulisimpia lajeja käytäkään. Eikä tuo siippakaan ole - vielä - mukissut.
Pitää varmaan testata tuota alkupaahtamista hieman tujummilla paloilla. Olen nimittäin ihan tuore chilin käyttäjä, joten opettelua piisaa. Chilin pelko syntyi nuorena, 70-luvun alussa, ensimmäisellä Pariisin reissullani. Menin sinne juuri muuttaneiden ystävieni kanssa syömään kiinalaiseen ravintolaan, missä nuo ystävätkään vielä eivät olleet kerinneet käydä. Pöydässä, yhdessä maustekipoista oli ihanan punaista sosetta, jota rohkeasti kauhoimme lautasillemme, tietämättä mitä se oli. Ihmettelimme kyllä, kun kiinalaistarjoilijat niin tiiviisti seurasivat ateriointiamme, mutta ajattelimme, että se kuuluu asiaan. Kunnes sitten totesimme, että odottivat reaktiotamme, kun tuo tulinen tahna meni suuhumme. Ja reaktiotahan piisasi! Koko loppuillaksi. Ja tarjoilijoita nauratti. Kuulemma väkevimmistä chileistä tehtyä tahnaa olisi riittänyt yksi muru lihapalan ja lisukkeidensa päälle. Me pistimme sitä kunnolla, ei ehkä ihan teelusikallista, mutta lähes. Eikä paloa sammuttanut vesi, viini tai leipä. Suu liekehti vielä yölläkin.
Näin vanhoilla päivillä osaan olla jo varovainen. Isäni pruukasikin aina sanoa, että jos ei elämä muuta opeta, niin ainakin hiljaa kävelemään!
Lokoisaa lauantaita kaikille!
- E.A
Huomenta kaikille
Pikaisesti pientä, sillä joudun matkustamaan, vaikka tiedän, että se on yksi saastuttavimmista ihmisen tavoista. Ja vielä autolla lähden, sillä takakontti on täynnä pilkottua koivua. Entiselle naapurille muistoksi ja pienen pieneksi avuksi tulevaa talvea varten.
No saastuttamisen kautta aasinsillalle (ja kohta Kulosaaren sillalle). Eilisessä ohjelmassa oli taiteilija ja luomuviljelijä Rauhala puolustelemassa Kukkenheimin museota Suomeen. Kansainvälinen taide kuulemma on tuleva ratkaisu työn rankkaan murrokseen lännessä ja näin taide houkuttaa turismin kasvua, mihin Suomen hyvinvointi sitten tulevaisuudessa kuulemma perustuu. "Huikaisevia" visioita luomuviljelijältä.
No ni, ny sitten raaputtelemaan jäitä pirssin ikkunoista.- Ali Baba
Hyi sinua EA kun sillein koivuklapeja ympäriinsä vanhalla savuavalla mersulla kuljettelet ja ilmaa saastutat. Tuomiojakin jo YK yleiskokouksessa julisti, että maailmanloppu tulee 20 vuoden kuluttua ellemme muuta tapojamme.
Itseäkin alkoi hävettämään kun ihan näinä tunteina olemme projektipoppoon kanssa siirtymässä Omaniin.
Siinäkin bensaa palaa ja ilmasto saastuu, mutta onneksi projekti on kaasuvoimaa joten se taas vähemmän saastuttaa.
Lähetän raportteja seuraavan kerran kun olen saanut yhteydet toimimaan Omanissa.
Terveisiä kaikille mukaan lukien chili sin carne Zay Z. Minun chilissäni on kyllä se carne mukana ja eilen ostin pussin extra hot dry chillies. - E.A
Ali Baba kirjoitti:
Hyi sinua EA kun sillein koivuklapeja ympäriinsä vanhalla savuavalla mersulla kuljettelet ja ilmaa saastutat. Tuomiojakin jo YK yleiskokouksessa julisti, että maailmanloppu tulee 20 vuoden kuluttua ellemme muuta tapojamme.
Itseäkin alkoi hävettämään kun ihan näinä tunteina olemme projektipoppoon kanssa siirtymässä Omaniin.
Siinäkin bensaa palaa ja ilmasto saastuu, mutta onneksi projekti on kaasuvoimaa joten se taas vähemmän saastuttaa.
Lähetän raportteja seuraavan kerran kun olen saanut yhteydet toimimaan Omanissa.
Terveisiä kaikille mukaan lukien chili sin carne Zay Z. Minun chilissäni on kyllä se carne mukana ja eilen ostin pussin extra hot dry chillies.Hellou Ali ja muut
Sain taas läksytystä (tai paremminkin opastusta) eilen entiseltä naapurilta suhtautumisesta maailmanparannukseen. Ensinnäkin hän väitti, että ajan liian hiljaa ja siitä syystä moottori ei käy parhaalla tavalla ja kulutus ja remontit autoon voivat kaataa ekolokisen lokeroni. Mukkun meil ei oo niitä baanoja, missä vois lasketella, vaan meittin pitää nostaa kierroslukuja ajamalla kolmosella. Näin myös vältämme puskissa väijyvät pollarit ja muut valvojat. Eilisen matkan luonnolle aiheuttamat rasitteet korvaan lokakuussa syömällä ruohoa. Maustan sen chilillä ja vältän metaaniröyhtäisyjä ja piereskelyä.
Koitas väistellä Ali sitten siellä jossain mahdollisia hutiluoteja.
Muuten, Tuomioja on ottanut opikseen ja käyttänyt videoneuvotteluja. Läksytin äijää sähkärillä turhista lennoistaan Intiaan muutama vuosi sitten ja kerroin, että videoneuvottelutkin on jo keksitty. Äijä vastas ja varmaan valehteli, ku sanoi puolustuksekseen, että veroeuroja ei kulunut siihen matkaan.
- Alkuperäinen Rapu
Terveiset sähkölämmitteisestä saunasta. Kyllä sielläkin saa hyvät löylyt, mutta kyllä noilla E.A:n koivuklapeilla saisi jotenkin "pehmoisemmat" löylyt, mutta kun on vain tuo sähkökiuas. Olen kuitenkin "etuoikeutettu", kun minulla on Helsingissä aivan ikioma sauna, en valita yhtään.
Niin se tämäkin päivä on taas illassa ja alkaa jo hämärtääkin, kun on pilvinen päivä, ei kai se muuten vielä!
Huomenna pitäisi (siis pitäisi) tehdä pihatöitä. Leikata nurmi ja leikellä hieman noita kasvejakin ja sitten tietysti - taas on paksulti noita havunneulasia maassa!
Nyt kuitenkin on mentävä föönaamaan nuo hiukset etteivät kuivu kokonaan. - Alkuperäinen Rapu
Eipä jäänyt pelkäksi aikomukseksi pihatyöt. Taas on niin siistiä. Kaksi kottikärryllistä vein tuonne kaatopaikalle havunneulasia etupihaltani kun olin ne ensin haravoinut kasoihin.
Sisäpihani nurmikon leikkasi naapuri ystävällisesti omalla trimmerillään, kun taloyhtiön käsivoimin työnnettävä ruohonleikkuri oli rikki ja ei sinne bensakonetta kannattanut raahata, pienille nurmikoille!
Nyt ei sitten taas ole muutamaan päivään noita huolia, mutta kyllä tuota "siivoushommaa" on täällä sisätiloissakin, ei ole siis työstä puutetta.
Nyt taitaa olla aika mennä hieman oikomaan selkää, joten kirjoittamiin! - Calvados
Iltapäivää. Kylläpä te olette ahkeria, Rapu on taas siivonnut pihansa ja E.A. pilkkonut klapeja ja vienyt ne naapurille. Ali Baba työskentelee pian Omanissa. Zipzap kokkaa Venezuelassa. Minä kokkasin äsken liharuokaa ja tuli niin tulista ilman chiliäkin, että pippuri poltti suuta. Onneksi tulee raikasta vettä hanasta, kun ei ole viiniäkään tullut ostettua.
Nauratti tuo A-mummun kertomus ekasta chilitahnakokemuksestaan Pariisissa. Alille olisi varmaan maistunut isompikin lusikallinen.- Alkuperäinen Rapu
Hyvää uutta viikkoa kaikille! Myös Omaniin, Venezuelaan, ja Saksaan ja sitten tietysti kaikille täällä kotimaassa, myös niille kirjoittajille joita saamme tässä vielä "odotella" joukkoon!
Syyskuu on lopuillaan, mutta viikko vasta alkamassa. Nyt täytyy miettiä mitä sitä pitäisi tehdä ensimmäiseksi?
Tällä viikolla aion minäkin kokeilla tuota zip zap'in chiliruokaa, se tuntui jo melkein makuna suussa kun kirjoitin noita aineita ja ohjetta paperille!
Kyllä tämä taas tästä lähtee käyntiin, joten aloitanpa jollakin pienellä askareella ensin ja sitten kun pääsen vauhtiin, niin tulee valmistakin. - E.A
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
Hyvää uutta viikkoa kaikille! Myös Omaniin, Venezuelaan, ja Saksaan ja sitten tietysti kaikille täällä kotimaassa, myös niille kirjoittajille joita saamme tässä vielä "odotella" joukkoon!
Syyskuu on lopuillaan, mutta viikko vasta alkamassa. Nyt täytyy miettiä mitä sitä pitäisi tehdä ensimmäiseksi?
Tällä viikolla aion minäkin kokeilla tuota zip zap'in chiliruokaa, se tuntui jo melkein makuna suussa kun kirjoitin noita aineita ja ohjetta paperille!
Kyllä tämä taas tästä lähtee käyntiin, joten aloitanpa jollakin pienellä askareella ensin ja sitten kun pääsen vauhtiin, niin tulee valmistakin.Morot eli päivät sinulle ja kaikille.
" saamme tässä vielä "odotella" joukkoon! "
ja tämän lainauksen päätteeksi visainen kysymys. Mihin seuraava kappale liittyy?
http://www.youtube.com/watch?v=LsbrTSdcYSU - Alkuperäinen Rapu
E.A kirjoitti:
Morot eli päivät sinulle ja kaikille.
" saamme tässä vielä "odotella" joukkoon! "
ja tämän lainauksen päätteeksi visainen kysymys. Mihin seuraava kappale liittyy?
http://www.youtube.com/watch?v=LsbrTSdcYSUNyt jo voi toivotella keskipäivää, kun istahdin hieman "levähtämään" noiden kesäksi viherhuoneeseen viemieni ruukkukukkien sisään roudaamisen lomassa, eli "Sommaren är kort", E.A - vaikka, kuten Calvados tuossa toteaa, että "se oli tänä vuonna melko pitkä", niin minulle se on aina liian lyhyt!
Aloitin nämä tämänpäivän hommat noilla kasvieni "pelastustöillä" tuolta hallan kynsistä pois viherhuoneesta. Siellä ei ole mitään lämmitystä, on vain ne lasiseinät, mutta jos tulee kovempi kylmyys, niin ei ne kasvit siellä tarkene.
Nyt täytyy taas jatkaa hommia, muuten iskee laiskuus, jos liian kauan lepäilee!
- Calvados
Huomenta. No ainakin lyhyeen kesään. Tosin se oli tänä vuonna melko pitkä.
- E.A
Minäpäs kerron ainakin yhden tapauksen, mihin tuo kappale liittyy. Tai kun "kiusaan" vielä hiukan, vaikka teillä ehkä ei ole aikaa "kiusoitteluilleni".
Vedänpä tähän viitteeksi seuraavaa. 15.5 klo 23:57 ja Elämä XLII
Minä en itse ole oikein, ainakaan kuuman kesä hehkuttelija. Hiki tuli eilenkin, vaikka vain aluspaidan lisäksi pitkähihainen kauluspaita ja jalan alla hyväkulkuinen, sammalpeitteinen kuusimetsä. Neljäkymmentä vuotta sitten kyllä nautin kesän lämpimistä päivistä ja upeista illoista, mutta nyt on jotenkin voimat pois.
Tänne on kiva kuitenkin kirjoittaa. Tuolla Facessa en oikein ole nuorison kanssa samalla aallolla. Kiva niitä toisten päivityksiä toki on vilkuilla. Täällä olisi vielä kivempaa, jos mahtuisimme "myrskyn" aikanakin samoille "baanoille".- Alkuperäinen Rapu
No nyt selvisi!
"Ja muistakaa seuraavat sanat:"
Sommaren är kort - Tomas Ledin - Calvados
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
No nyt selvisi!
"Ja muistakaa seuraavat sanat:"
Sommaren är kort - Tomas LedinEli E.A. on sanonut nämä sanat 15.5. Elämä XLII:ssa, kun kesä ei ollut vielä alkanutkaan? Että Sommaren är kort. No, se on yleensä totta. En minäkään jaksa pitkää kuumaa kesää jatkuvasti, me useimmat pohjolan asukkaat saamme kaikenlaisia vaivoja liiasta lämmöstä. Muistan, kun olin vielä suht nuori, oli helteinen kesä, ajelimme ilmastoimattomalla autolla ikkunat auki sinne sun tänne ja sain korvien soimisvaivan ja suorastaan huimasi. Menin Hakaniemen lääkäriasemalle, jossa lääkäriksi sattui joku ulkomaalainen lääkäri, joka ihmetteli suomalaisten suurta sairastavuutta helteiden aikana. Määräsi minulle silti lääkkeet Menieren tautiin, mitä en sairasta vielä tänäkään päivänä, onneksi. En syönyt niitä lääkkeitä. Korvahäiriö oli jotain muuta.
A-mummu on puhunut tinnituksestaan, sekin on ikävä vaiva. Minulla korvien soiminen ja säröäänet ovat liittyneet reumalääkkeitteni sivuvaikutuksiin, ovat olleet tilapäisiä, korjautuneet lääkkeen vähentämisellä tai vaihtamisella.
Baanalla mennään, satoi tai paistoi:-)) - Alkuperäinen Rapu
Calvados kirjoitti:
Eli E.A. on sanonut nämä sanat 15.5. Elämä XLII:ssa, kun kesä ei ollut vielä alkanutkaan? Että Sommaren är kort. No, se on yleensä totta. En minäkään jaksa pitkää kuumaa kesää jatkuvasti, me useimmat pohjolan asukkaat saamme kaikenlaisia vaivoja liiasta lämmöstä. Muistan, kun olin vielä suht nuori, oli helteinen kesä, ajelimme ilmastoimattomalla autolla ikkunat auki sinne sun tänne ja sain korvien soimisvaivan ja suorastaan huimasi. Menin Hakaniemen lääkäriasemalle, jossa lääkäriksi sattui joku ulkomaalainen lääkäri, joka ihmetteli suomalaisten suurta sairastavuutta helteiden aikana. Määräsi minulle silti lääkkeet Menieren tautiin, mitä en sairasta vielä tänäkään päivänä, onneksi. En syönyt niitä lääkkeitä. Korvahäiriö oli jotain muuta.
A-mummu on puhunut tinnituksestaan, sekin on ikävä vaiva. Minulla korvien soiminen ja säröäänet ovat liittyneet reumalääkkeitteni sivuvaikutuksiin, ovat olleet tilapäisiä, korjautuneet lääkkeen vähentämisellä tai vaihtamisella.
Baanalla mennään, satoi tai paistoi:-))Calvados, se oli weepeli, joka lähti silloin sinne Viinijärvelle ja tuo oli hänen viimeisimmästä kirjoituksestaan silloin toukokuussa ja hän oli laittanut meille "lohduksi" tuon Ledinin levyn, Sommaren är kort!
- Calvados
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
Calvados, se oli weepeli, joka lähti silloin sinne Viinijärvelle ja tuo oli hänen viimeisimmästä kirjoituksestaan silloin toukokuussa ja hän oli laittanut meille "lohduksi" tuon Ledinin levyn, Sommaren är kort!
Rapu, ai se oli Weepeli silloin 15.5., jahas, no on se kesä tuntunut todella pitkältä siitä huolimatta, että on ns lyhyt. Ilmojen haltijatar on suosinut meitä. Viikon lopulla taas lämmöllä hellitään meitä. Onneksi Weepelin on silti palattava taas stadiin, ellei ole taas sopinut jotain muuta. Aina Suomessa vähintään marraskuussa syksy alkaa. Muistan kyllä joitakin vuosia elämästäni, jolloin syksy jatkui ja jatkui, talvea ei tullut ollenkaan, ainakaan lumista ja keväällä paljastui jään polttamat nurmikot, kun niitä ei lumikerros suojannut.
Muistan myös sellaisen talven Malmin ajoiltani, jolloin lunta oli niin valtavasti, että kun kuljin Malmin radan vartta kulkevaa tietä Ormusmäkeen päin, olin kuin raamatunaikaisessa tarinassa kulkemassa kapeaa tietä, jota monenmetrin korkuiset lumivallit reunustivat, tuli mieleen se meri, joka aukesi ihmisille kulkea ja osa ehti yli, ennen kuin aallot palasivat. - E.A
Calvados kirjoitti:
Rapu, ai se oli Weepeli silloin 15.5., jahas, no on se kesä tuntunut todella pitkältä siitä huolimatta, että on ns lyhyt. Ilmojen haltijatar on suosinut meitä. Viikon lopulla taas lämmöllä hellitään meitä. Onneksi Weepelin on silti palattava taas stadiin, ellei ole taas sopinut jotain muuta. Aina Suomessa vähintään marraskuussa syksy alkaa. Muistan kyllä joitakin vuosia elämästäni, jolloin syksy jatkui ja jatkui, talvea ei tullut ollenkaan, ainakaan lumista ja keväällä paljastui jään polttamat nurmikot, kun niitä ei lumikerros suojannut.
Muistan myös sellaisen talven Malmin ajoiltani, jolloin lunta oli niin valtavasti, että kun kuljin Malmin radan vartta kulkevaa tietä Ormusmäkeen päin, olin kuin raamatunaikaisessa tarinassa kulkemassa kapeaa tietä, jota monenmetrin korkuiset lumivallit reunustivat, tuli mieleen se meri, joka aukesi ihmisille kulkea ja osa ehti yli, ennen kuin aallot palasivat.Huomenta päivää kaikille
Rapu jo selasikin, kelasikin, sen 15.5 Weepelin lähetyksen. Sinulla Calvados on lohdullinen asenne. "Aina Suomessa vähintään marraskuussa syksy alkaa." Tuosta voisi jatkaa ja vaikkapa säätää päänupin aistit niin, että kevät se taas kurkistaa helmikuun viimeisinä päivinä. Jäähän siihen hiihtokansalle sentään joitain hetkiä ja onhan niitä hiihtotunneleitakin, höh.
Suhtautumiskysymyksiä lienevät nuo vuodenajat. Olkoot termiset määrittelyt sitten mitä ovat. Oma suhtautumiseni on kyllä tänä vuonna heitellyt niin, ettei siitä ota pirukaan selvää, mitä vuodenaikaa tunnen eläväni. Vaikka eläkepaperit lähetän kohta, niin siitä huolimatta noteeraan vielä viikonpäivät ja kelloajat. Helskutti, niistä ei pääse ei sitten millään eroon. - Calvados
E.A kirjoitti:
Huomenta päivää kaikille
Rapu jo selasikin, kelasikin, sen 15.5 Weepelin lähetyksen. Sinulla Calvados on lohdullinen asenne. "Aina Suomessa vähintään marraskuussa syksy alkaa." Tuosta voisi jatkaa ja vaikkapa säätää päänupin aistit niin, että kevät se taas kurkistaa helmikuun viimeisinä päivinä. Jäähän siihen hiihtokansalle sentään joitain hetkiä ja onhan niitä hiihtotunneleitakin, höh.
Suhtautumiskysymyksiä lienevät nuo vuodenajat. Olkoot termiset määrittelyt sitten mitä ovat. Oma suhtautumiseni on kyllä tänä vuonna heitellyt niin, ettei siitä ota pirukaan selvää, mitä vuodenaikaa tunnen eläväni. Vaikka eläkepaperit lähetän kohta, niin siitä huolimatta noteeraan vielä viikonpäivät ja kelloajat. Helskutti, niistä ei pääse ei sitten millään eroon.Huomenta, päivää ja iltapäivää kaikille.
Niin se on E.A., että vaikka olemme eläkkeellä, viikonpäivät ja kellonajat jatkavat vääjäämättä kulkuaan, tajuamme sen tai ei. Vuodenajat myös tulevat ja menevät, ovat sitten termisiä tai ei.
Muistan kun anopille oli tehty muistitesti Koskelan sairaalassa joskus 1995, ei hän tiennyt mikä päivä oli ja kuka oli presidenttimme. Oli vastannut Kekkonen, varmaan ihan piruuttaan. Mitä väliä sillä on, kun kaikki päivät siellä osastolla olivat samanlaisia.
Me olemme siinä onnellisessa asemassa, että elämme omissa kodeissamme, siivoamme, hakkaamme puita, käymme puolukassa, merellä tanssimassa, viemässä lapsenlapsia soittotunneille, kuka mitäkin. On muutakin kuin yhdet seinät ympärillä.
Elämä on laiffii. - E.A
Calvados kirjoitti:
Huomenta, päivää ja iltapäivää kaikille.

Elämä on laiffii.En tiedä, miksi ihmisen pitäisi tietää kelloaika ja päivä ja vuosiluku. Noin siis ylimalkaan.
Samoin se, kuka on pressa.
Sitten vasta, kun lähtee ulos talvipakkasella ilman sukkia ja kenkiä, voidaan siirtyä testeihin. Sekin riippuu vähän...joissain tapauksissa vain alkometriin puhallus tarpeellinen. Tietysti muistisairaus on sairaus, mutta jos minut nyt pantaisiin testiin ja kysyttäisi vaikkapa sitä, että onko nyt yö? Ilman vastausta soittaisin heti 112 ja pyytäisin kysyjälle pikaista kiikutusta sairaalaan. - Calvados
E.A kirjoitti:
En tiedä, miksi ihmisen pitäisi tietää kelloaika ja päivä ja vuosiluku. Noin siis ylimalkaan.
Samoin se, kuka on pressa.
Sitten vasta, kun lähtee ulos talvipakkasella ilman sukkia ja kenkiä, voidaan siirtyä testeihin. Sekin riippuu vähän...joissain tapauksissa vain alkometriin puhallus tarpeellinen. Tietysti muistisairaus on sairaus, mutta jos minut nyt pantaisiin testiin ja kysyttäisi vaikkapa sitä, että onko nyt yö? Ilman vastausta soittaisin heti 112 ja pyytäisin kysyjälle pikaista kiikutusta sairaalaan.Hihhih, E.A. Että kysyjälle soittaisit kiikutuksen sairaalaan, jos sinulta kysytään, onko nyt yö vai päivä? Kun meillä on talvi ja valoisaa vain noin 4 tunnin ajan keskellä päivää, ei appeni tiedä, onko yö vai päivä. Esim viime talvena kello oli ½ 9, oli pimeää ja appi puki päälleen ulos lähteäkseen. Käytävässä hän sai kuulla, että on ilta, älä enää ulos lähde. Kellonaika ja pimeys ei paljasta, onko ilta vai aamu. Varsinkin kun on ottanut pitkähköt päivänokoset, ei herätessään tiedä, onko jo seuraava päivä.
Anopille kävi monesti niin, että lähti pakkasella ulos ilman sukkia esim kumisaappaat jaloissaan kahlaamaan lumeen ja etsimään heidän koiraansa, joka oli eläinlääkärillä nukutettu ikiuneen 10 vuotta aiemmin. Puhallustesti olisi näyttänyt nollaa, mutta lääketokkurassa oli usein.
Apellekin on teetetty noin vuosi sitten se MMSE-testi ja totesin, että kaikista ihmisistä saadaan muistitautinen sen perusteella. Testi sisältää juuri noita kysymyksiä, päiväyksiä, asunnon osoitetta, ihmisten nimiä, joita hän ei muista.
- zip zap
Huomenta, kylla nyt on kummat jutut, kun youtubessa kiertaa jutut, etta Presi Comandante Chávez olisi siepattu ja on tuntemattomassa paikassa parantumassa.
Presi Maduro kylla kertoi, etta kyseessa on Floridan aarioikeiston alhainen juoni.
Mutta tarkeampi asia on alkup. rapurouvalle, etta toivottavasti chili sin carnesi onnistuu! Mutta muistan Suomestakin varmaan saa kokojyvariisia, joka tekee ruoasta todella forten.- Alkuperäinen Rapu
Tervehdys, zip zap!
Kummat jutut on parasta sivuuttaa, se on minun mielipiteeni, mutta kyllä toki kokojyväriisiä saa Suomesta. Riisi onkin nyt kaapistani aivan loppu, joten seuraavan kerran kauppareissullani aion katsella meidän kauppojen riisivalikoimia.
Viimeistään ensi viikonloppuna kokeilen ja kerron sitten miten onnistuin!
- E.A
Hellurei ja hyvin alkoi
lihaton lokakuu, sillä kanaviipaleet löysivät tiensä ja lopullisen päätepisteensä risottoomme. Sienien alle ne kanat piilotin. Kerron joskus, kuinka ehkä epäonnistuin purjojen kuivatuksessa. Ja seuraava rehu, mikä odottaa kuivatuksen kokeilua, on nauris. - Alkuperäinen Rapu
Pakkasaamun huomenet!
Mittarissa juuri nyt, kello 8,00, oli kolme astetta alle nollan!
Ei sille mahda mitään, kyllä se talvi on tulossa taas. Heräsin aikaisin tänä aamuna, enkä meinannut saada eilen illalla untakaan ja "syynä" taisi olla tuo eilen tv:stä katsomani dokumentti tuosta yhdessä saaressa yksin asuvasta Dorasta. Se tarina oli samalla kertaa kaunis ja kamala!
Missä muuten hhriitus luuraa, ei ole kuulunut mitään sieltä päin aikoihin?- E.A
Huomenta päivää kaikille
Minusta tuo Doran tarina oli hyvin lohdullinen. Tai no. Tietysti yksinäisyys toi jotain haikeutta, samoin se, että jonkun olisi pitänyt kyllä sen kaivon kannen turvallisuus ... ja jotain muutakin pientä remppaa voisi joku mennä heti Doralle tekemään. Pidin hänen joulunviettoaan hienona. Ja elämänasennetta kaikkiaan.
Tuosta olisi voinut enemmänkin kirjoittaa. Muutamathan olivat ehdottaneet Doran "puolesta" omista näkökulmistaan "parempaa ja turvallisempaa elämää" Doralle, mutta...
Joo, Riitu on ehkä duuneissaan. - Alkuperäinen Rapu

Joo, Riitu on ehkä duuneissaan.Niin, E.A - Dora oli valinnut osansa itse tavallaan, mutta kyllä siinä oli sekin ollut silloin nuorena, ettei hän hennonnut jättää vanhempiaan, jotka "tiesivät", ettei Dora olisi "onnellinen" silloisen kihlattunsa kanssa, mutta saattoi siinä olla kyseessä myös vanhempien pelko kahden jäämisestä.
Hävettää kyllä kun kuuntelee monien paljon nuorempien ainaista valitusta elämän vaikeudesta ja miettii tuon Doran elämän "mukavuuksia"! Jäin miettimään sitä, että miten peseytyminen onnistuu, ainakin talvella, kun tuskin hän pystyy saunaa lämmittämään ja kun vesikin, jopa juomavesi, oli joskus sulatettava lumesta!
Sitkeä ja nähtävästi aivan onnellinen hän oli siellä saarellaan kaikesta päätellen. Tuo joulunvietto oli kyllä hyvin koruton ja joulumänty oli kuitenkin kauniisti koristeltuna ikkunanedessä roikkumassa. Välähti mielessäni meidän joulunviettomme, kun meitä oli koolla toistakymmentä henkeä, eri ikäisiä ja oma nautinto meidänkin joulussamme oli, koska kaikki joulunviettoon osallistuneet olimme kuitenkin hyvin läheisiä toisillemme!
Koskettava dokumentti ja eipä muuta voi, kuin toivotella terveyttä edelleenkin Doralle!
- Calvados
Haloo HHRiitus! Piti oikein katsoa, milloin olet viimeksi kirjoitellut, löysin viestisi 23.9. Oletko ollut matkoilla vai niin uupunut työstäsi, ettet jaksa edes riviä laittaa tänne. Et tosin kirjoittanut lähteväsi minnekään erityisesti.
- E.A
" Kop kop, Hyvää iltaa, ja tasan kaikille. "
Näillä alkusanoilla 23.10. 2012 klo 20:31 Weepeli virkisti meitä.
Siis noin vuosi sitten. Muutenkin kirjoituksia oli tullut silloin hiukkasen ahkerammin ja Kustaakin oli mukana. Muutoksiahan aina sattuu, aina ei jaksa eikä viitsi, joskus on känkkäränkkäpäiviä, mutta kaipaan vanhaa ... siis en hesaria. - Inger1
Onnea ja Hyvää huomenta Rai...hei oletko Raimo nimeltäsi? Onnea joka tapauksessa, kun kerta jo kerkesin aloittaa Nimipäivä onnitteluilla!
- Ali Baba
Ali Baba update.
Nyt olen projektipääkonttorin kaapelinetissä päivällä. Muuten villan mokkulanettiyhteys ei hyväksy suomi24. Samat kommentit kuin Sharjah wifi hotellitsakin. Liikkuva IP numere, ei sallita.
No olen hyvin hengissä ja hyvässä vedossa. Päivisin tosin vielä aika kuumaa, 35 , mutta iltaisin ja öisin varsin leppeä ilma siellä 30 alapuolella ja iltatuuli aina puhaltaa kosteuden pois iholta ulkona istuessaan. Ruokaa on tarjolla jemeniläisestä kiinalaiseen keittiöön. Jemeniläinen keittiö on mukava tuttavuus erilaisessa maustamisessaan ja esimerkiksi kanan "halstraamisessa"
Toivottavasti joku päivä saamme vedettyä kaapelinetin sinne villaan jotta pääsisi "työajan" jälkeen runoilemaan. - Alkuperäinen Rapu
Keskipäivän kuulumisia!
Aurinko se paistaa tänään meilläkin, mutta lämpöä ei ole kyllä niin runsain mitoin kuin on tuolla Ali Baballa, mutta kun siivosin sekä yläkerran, että alakerran, tuuletin vuodevaatteet ja vaihdoin lakanat, niin hiki tuli, joten näinkin saa itsensä "suihkukuntoon"! Ja kun katselee tuota häikäisevän sinistä taivasta ja kirkasta aurinkoa ikkunanlävitse, niin voi "pettää" itseään kesän tuntemuksella!
Tänään ei ole kauppapäivä, mutta on jonkun muun "harrastuksen" ilta. Onneksi ei tarvitse vielä liukkailla jalkakäytävillä liukua, vaan voi kävellä pelkäämättä liukastumista ainakaan jään takia. - Calvados
Hyvää torstai-iltaa! Rapu on siis lähdössä tantsuihin, se on hyvää liikuntaa ja pitää mielen virkeänä ja vartalon notkeana. Toivottavasti parketilla on sen verran liukasta, että tanssi sujuu hyvin.
Minulla oli kauppapäivä ja pesin koneellisen pyykkiä apella. Eli hyvin arkista touhua.
Harmi, ettei Ali Baba pääse iltaisin nettiin, mikä estää vapaa-ajalla kirjoittelun. Mahtaa halstrattu kana maistua hyvältä. HS:ssä tänään yksi henkilö nauttii hapansilakasta, avaa sen purkin ulkona, ettei pahin haju jää keittiöön. - E.A
Puolipäiväanarkistilta hyvää iltaa kaikille
Nettihesari :
"Puhemies antoi Hirvisaarelle ..."
EVVVK
"Tuoreet ravintosuositukset sanovat..."
EVVVK
Ja sitten niihin Välimeren antimiin. Nimittäin tuota noin, "Välimeren ylityksen aikana kolme kalastusalusta näki meidät, mutta he eivät auttaneet"
Tämä kyllä kiinnosti. Vaikka en ole koskaan syönyt välimerellistä kalaa, niin nyt en ainakaan syö, vaikka tarjottaisi.
Sitte mul oli asiaaki. Perunat kuopassa, pellot kynnetty ja masussa kaalikääryleitä, vaikka onkin lihaton lokakuu. Tietoisku: 6 kpl tuoretta tyrnimarjaa päivässä riittää, ei tartte ostaa appelsiinia. - Calvados
E.A. Eli kaalikääryleesi eivät sisältäneet lihaa? Ja kanapalat piilotit sienien alle, joten et ole syönyt kananlihaa? Hyvin on lihaton lokakuusi alkanut:-))
- Alkuperäinen Rapu
Huomenta!
Hereillä ollaan, takana unta neljä tuntia. Tangokuningattaren tahdissa tuli tanssittua eilen todella paljon. Uusi tangokuningaskin näkyi olevan "kellarissa" kuningattarensa mukana.
Nyt lähden pian tuonne Malmin suuntaan hankkimaan tarvikkeita zip zap'in chilireseptin ruokaan. Kokeilen sitä nyt aivan vain itselleni ja jos saan sen onnistumaan, niin laitan sitä taas seuraavana viikonloppuna kun nuoremman tyttären perhe tulee käymään. Vävylle kyllä laitan jotain liharuokaa silloinkin. Tai kalaa.
Sää näyttää kyllä vielä kolealta, joten en taida lähteä pyöräilemään vaan bussiin hyppään, joten nyt pian menoksi. - Calvados
Aurinkoista päivää! Partsilla oli pari tuntia sitten 30, eli on kuin olisi Dubaissa. Pian aurinko siirtyy jo sivummalle ja sitten siellä on kohta kuin stadissa lokakuussa.
Rapu oli tanssimassa tangokuningattaren tahdissa, oliko hän se tämänvuotinen, täytyy oikein muistella, onko Heidi Pakarinen? Useimmat näistä jäävät heti unholaan, kiintotähtiä, kuten Jari Sillanpää ja Marita Taavitsainen on harvassa.- Alkuperäinen Rapu
Kauppareissu tehty ja chlisoosi tarvikkeet hankittu sekä kokojyväriisi myöskin löytyi Prismasta. Varmaan löytyisi mistä kaupasta vaan.
Niin, tämänvuoden tangokuningatar on Heidi Pakarinen ja hän siellä lauleli, mutta eipä juuri tangoa laulanut, pari ehkä, mutta enimmäkseen hänkin on jo siirtynyt "nopealle" linjalle! Näin heidän kanssaan aina käy! Ihmetytti vähän, kun tuo tangokuningas, Mäkimattila, niinköhän tuo hänen nimensä nyt oli? niin hän siellä notkui lavansyrjässä ja nähtävästi poistuivat sitten yhdessä, koska odotti siinä käytävällä kun kuningatar lauloi viimeistä kappalettaan. Ovathan he molemmat kyllä naimisissa omalla tahollaan, mutta eihän tuo tietysti tarvitse merkitä yhtään mitään, jos saattelee kuningatartaan.
Nyt on mentävä syömään, mutta ehkä illemmalla vielä tulee kirjoiteltua! - Inger1
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
Kauppareissu tehty ja chlisoosi tarvikkeet hankittu sekä kokojyväriisi myöskin löytyi Prismasta. Varmaan löytyisi mistä kaupasta vaan.
Niin, tämänvuoden tangokuningatar on Heidi Pakarinen ja hän siellä lauleli, mutta eipä juuri tangoa laulanut, pari ehkä, mutta enimmäkseen hänkin on jo siirtynyt "nopealle" linjalle! Näin heidän kanssaan aina käy! Ihmetytti vähän, kun tuo tangokuningas, Mäkimattila, niinköhän tuo hänen nimensä nyt oli? niin hän siellä notkui lavansyrjässä ja nähtävästi poistuivat sitten yhdessä, koska odotti siinä käytävällä kun kuningatar lauloi viimeistä kappalettaan. Ovathan he molemmat kyllä naimisissa omalla tahollaan, mutta eihän tuo tietysti tarvitse merkitä yhtään mitään, jos saattelee kuningatartaan.
Nyt on mentävä syömään, mutta ehkä illemmalla vielä tulee kirjoiteltua!Suomessa jumaloidaan Tangokuningatarta, kun Intiassa Äiti - Ammaa. Molempien läheisyys lisää tunnetta, rakkautta ja lämpöä ihmisten kesken. Minulle sopivat molemmat Ilmiöt aivan hyvin. Kuin tasavertaisina lahjoina.. Vai mitä Alkuperäinen Rapu sinä ajattelet? Ovatko he molemmat omalla tavllaan Valaistuneita jumalattaria.
Sopinee hyvin tässä välissä lähettää lämpimät terveiset iki-eksoottisten Herkkujen pää mestarillemme zip zap: ille!
Kukkuu kun jo polttaa chlsoosi kieltä. - Calvados
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
Kauppareissu tehty ja chlisoosi tarvikkeet hankittu sekä kokojyväriisi myöskin löytyi Prismasta. Varmaan löytyisi mistä kaupasta vaan.
Niin, tämänvuoden tangokuningatar on Heidi Pakarinen ja hän siellä lauleli, mutta eipä juuri tangoa laulanut, pari ehkä, mutta enimmäkseen hänkin on jo siirtynyt "nopealle" linjalle! Näin heidän kanssaan aina käy! Ihmetytti vähän, kun tuo tangokuningas, Mäkimattila, niinköhän tuo hänen nimensä nyt oli? niin hän siellä notkui lavansyrjässä ja nähtävästi poistuivat sitten yhdessä, koska odotti siinä käytävällä kun kuningatar lauloi viimeistä kappalettaan. Ovathan he molemmat kyllä naimisissa omalla tahollaan, mutta eihän tuo tietysti tarvitse merkitä yhtään mitään, jos saattelee kuningatartaan.
Nyt on mentävä syömään, mutta ehkä illemmalla vielä tulee kirjoiteltua!Piti oikein googlata, kuka on tangokuningas 2013 ja hän on Kyösti Mäkimattila, komea mies näyttää olevankin. Kolmen lapsen perheenisä. Heidi Pakarinen taas on entisen tangokuninkaan Mika Pohjosen vaimo, Mika on kunnostautunut ooppera-alalla. Lauloiko Mäkimattila lainkaan siellä kellarissa? Useimmat ottavat vain kuninkuuden ja kuningattaruuden tangokilpailuissa ja sitten siirtyvät laulamaan kaíkkea muuta kuin tangoa. Useimmat muusikotkin soittaisivat mieluimmin vain jazzia. Mikähän siinä on? Saa tietysti inspiroida enemmän.
- Inger1
Calvados kirjoitti:
Piti oikein googlata, kuka on tangokuningas 2013 ja hän on Kyösti Mäkimattila, komea mies näyttää olevankin. Kolmen lapsen perheenisä. Heidi Pakarinen taas on entisen tangokuninkaan Mika Pohjosen vaimo, Mika on kunnostautunut ooppera-alalla. Lauloiko Mäkimattila lainkaan siellä kellarissa? Useimmat ottavat vain kuninkuuden ja kuningattaruuden tangokilpailuissa ja sitten siirtyvät laulamaan kaíkkea muuta kuin tangoa. Useimmat muusikotkin soittaisivat mieluimmin vain jazzia. Mikähän siinä on? Saa tietysti inspiroida enemmän.
" Harakka huttua keittää, hännällänsä hämmentää. Munii munan piiloon viepi kainaloonsa kierittää."
Kukas nyt Soppaa jaksaa Keittää viikonvaihteessa Höyryyttää! - Calvados
Inger1 kirjoitti:
" Harakka huttua keittää, hännällänsä hämmentää. Munii munan piiloon viepi kainaloonsa kierittää."
Kukas nyt Soppaa jaksaa Keittää viikonvaihteessa Höyryyttää!Minä keitin juuri tänään jauhelihakeittoa ja hyvällä ruokahalulla söimme. Että kyllä jaksaa soppaa keittää ja höyryttää viikonvaihteessakin, mutta ilman häntää. Chiliä en siihen laittanut, sipulia ja muita vihanneksia runsaasti. Hyydytettyjä munia ja silliä söimme eilen iltapalaksi.
- Inger1
Calvados kirjoitti:
Minä keitin juuri tänään jauhelihakeittoa ja hyvällä ruokahalulla söimme. Että kyllä jaksaa soppaa keittää ja höyryttää viikonvaihteessakin, mutta ilman häntää. Chiliä en siihen laittanut, sipulia ja muita vihanneksia runsaasti. Hyydytettyjä munia ja silliä söimme eilen iltapalaksi.
Hei mitä ihmettä ne hyydytetyt munat ovat? Ovatko ne vähän niinku säikäytettyjä,että hyytyvät siihen paikkaansa? Miten ne valmistetaan? Aika hauska juttu, jos ilman keittämistä.
- Alkuperäinen Rapu
Inger1 kirjoitti:
Suomessa jumaloidaan Tangokuningatarta, kun Intiassa Äiti - Ammaa. Molempien läheisyys lisää tunnetta, rakkautta ja lämpöä ihmisten kesken. Minulle sopivat molemmat Ilmiöt aivan hyvin. Kuin tasavertaisina lahjoina.. Vai mitä Alkuperäinen Rapu sinä ajattelet? Ovatko he molemmat omalla tavllaan Valaistuneita jumalattaria.
Sopinee hyvin tässä välissä lähettää lämpimät terveiset iki-eksoottisten Herkkujen pää mestarillemme zip zap: ille!
Kukkuu kun jo polttaa chlsoosi kieltä.Terve!
Minä en kyllä "jumaloi" sen enempää tangokuningatarta kuin Äiti-Ammaakaan, hän on muuten taas tulossa tänne meillekin, jostakin luin, että hän halailee olikohan marraskuun alussa, muistaakseni Myyrmäessä (en ole varma, oliko siellä)?
Tangoa tykkään tanssia ja kun on valintatilanteessa luvannut laulaa niitä jatkossakin, niin kyllä pari tangoa keikkapaikassa on liian vähän tangoja -kuninkaalta tai -kuningattarelta!
Eivät siis ole mielestäni "Valaistuneita jumalattaria"! Tai sitten minäkin olen "kuningatar" niin kuin yksi tanssittajani sanoi minulle, kun kerroin että kuningatar laulaa, niin tuo mies sanoi että "Ai, minä kun luulin juuri tanssivani "kuningattaren" kanssa"! - Alkuperäinen Rapu
Calvados kirjoitti:
Piti oikein googlata, kuka on tangokuningas 2013 ja hän on Kyösti Mäkimattila, komea mies näyttää olevankin. Kolmen lapsen perheenisä. Heidi Pakarinen taas on entisen tangokuninkaan Mika Pohjosen vaimo, Mika on kunnostautunut ooppera-alalla. Lauloiko Mäkimattila lainkaan siellä kellarissa? Useimmat ottavat vain kuninkuuden ja kuningattaruuden tangokilpailuissa ja sitten siirtyvät laulamaan kaíkkea muuta kuin tangoa. Useimmat muusikotkin soittaisivat mieluimmin vain jazzia. Mikähän siinä on? Saa tietysti inspiroida enemmän.
Calvados, ei Mäkimattila laulanut eilen yhtään kellarissa, mutta hän oli siellä esiintymässä pari viikkoa sitten. Koko illan hän kuitenkin oli. Komea ja pitkä mies hän on ja hienosti pukeutuneena oli siellä eilenkin. Tumma puku ja asiaankuuluvat asusteet.
En tiedä mikä siinä oikein on, että se tango "unohtuu" ohjelmistosta melkein kokonaan valinnan jälkeen, sitä ihmettelimme eilenkin yhden ystävättären kanssa siellä! - Alkuperäinen Rapu
Calvados kirjoitti:
Piti oikein googlata, kuka on tangokuningas 2013 ja hän on Kyösti Mäkimattila, komea mies näyttää olevankin. Kolmen lapsen perheenisä. Heidi Pakarinen taas on entisen tangokuninkaan Mika Pohjosen vaimo, Mika on kunnostautunut ooppera-alalla. Lauloiko Mäkimattila lainkaan siellä kellarissa? Useimmat ottavat vain kuninkuuden ja kuningattaruuden tangokilpailuissa ja sitten siirtyvät laulamaan kaíkkea muuta kuin tangoa. Useimmat muusikotkin soittaisivat mieluimmin vain jazzia. Mikähän siinä on? Saa tietysti inspiroida enemmän.
Calvados, ei Mäkimattila laulanut eilen yhtään kellarissa, mutta hän oli siellä esiintymässä pari viikkoa sitten. Koko illan hän kuitenkin oli. Komea ja pitkä mies hän on ja hienosti pukeutuneena oli siellä eilenkin. Tumma puku ja asiaankuuluvat asusteet.
En tiedä mikä siinä oikein on, että se tango "unohtuu" ohjelmistosta melkein kokonaan valinnan jälkeen, sitä ihmettelimme eilenkin yhden ystävättären kanssa siellä!
Nyt jos tulee viestit moneen kertaan, niin ei ole minun syyni! Tämä taas väittää ettei "yhteenlaskun tulos ole oikein", mutta taatusti oli oikein äskenkin. Nyt sitten taas uusi lähetys, lisättynä tällä jälkikirjoituksella. - Calvados
Inger1 kirjoitti:
Hei mitä ihmettä ne hyydytetyt munat ovat? Ovatko ne vähän niinku säikäytettyjä,että hyytyvät siihen paikkaansa? Miten ne valmistetaan? Aika hauska juttu, jos ilman keittämistä.
Hyydytetyt munat tehdään paistinpannulla, mutta niin alhaisella lämmöllä, että ne vain hyytyvät ja keltuaiset jäävät lähes häränsilmiksi eli kosteiksi. Munia ei käännetä ylösalaisin, vaan paistetaan vain yhdeltä puolelta. Äitini paistoi aina munat kahta puolta ja niin kypsiksi, että valkuaisen reunat olivat kovettuneet. Sellaisista en pitänyt lapsena.
Keitettyjä munia teen munankeittimellä, jossa on 3 vaihtoehtoa, joko soft, medium tai hard. Teen aina niitä mediumeja eli keltuainen ei ole täysin läpikypsä. Keittimeen kuuluu pieni mitta, jolla annostellaan vesimäärä keittimeen riippuen toivotusta kypsyysasteesta sekä munien määrästä. Kuusi munaa mahtuu kerrallaan, mutta voi keittää vaikka vain yhden. Mitassa on pieni piikki, millä rei´itetään munan levempi pää ennen keittimeen laittoa. Kuvun alla vesi höyrystyy ja merkkiääni ilmoittaa, milloin ovat halutun kypsiä. - E.A
Calvados kirjoitti:
Hyydytetyt munat tehdään paistinpannulla, mutta niin alhaisella lämmöllä, että ne vain hyytyvät ja keltuaiset jäävät lähes häränsilmiksi eli kosteiksi. Munia ei käännetä ylösalaisin, vaan paistetaan vain yhdeltä puolelta. Äitini paistoi aina munat kahta puolta ja niin kypsiksi, että valkuaisen reunat olivat kovettuneet. Sellaisista en pitänyt lapsena.
Keitettyjä munia teen munankeittimellä, jossa on 3 vaihtoehtoa, joko soft, medium tai hard. Teen aina niitä mediumeja eli keltuainen ei ole täysin läpikypsä. Keittimeen kuuluu pieni mitta, jolla annostellaan vesimäärä keittimeen riippuen toivotusta kypsyysasteesta sekä munien määrästä. Kuusi munaa mahtuu kerrallaan, mutta voi keittää vaikka vain yhden. Mitassa on pieni piikki, millä rei´itetään munan levempi pää ennen keittimeen laittoa. Kuvun alla vesi höyrystyy ja merkkiääni ilmoittaa, milloin ovat halutun kypsiä.Huomenta
Hyydytetyt munat, nam nam. Kolme kappaletta pyttipannun päälle ja sitten keltuainen valumaan pyttiksen ainesosien sekaan.
Eilinen menikin kokolailla juniorin kanssa rupatellessa. Koska tällä hetkellä keskusteluissamme on liki kaikki naisia, niin en lähetä youtube linkkiä, missä suomalaisnuoret ovat Nurburgringin kilparadalla kokeilemassa sähköautoaan. Sen verran kerron, että noin 20 kilometrin radalla ja kovassa vauhdissa auto kulutti noin kahdenkymmenen kWh:n verran energiaa, mikä vastaa noin kahta litraa bensiiniä. Samaan aikaan joutui WV Golfin kilpa-auto tankkaamaan puoleentoista kierrokseen eli kolmeenkymmeneen kilometriin noin 40 litraa bensiiniä.
Kohtapuoliin pitää hakea ankoille talvijyvät ja luonnonlinnuille myös. Minulle tuo luonnonlintujen syöttäminen on vähän kaksipiippuinen juttu, mutta kumppani sen hoitaa, vaikka olemmekin sitä monesti pohtineet. - Calvados
Alkuperäinen Rapu kirjoitti:
Terve!
Minä en kyllä "jumaloi" sen enempää tangokuningatarta kuin Äiti-Ammaakaan, hän on muuten taas tulossa tänne meillekin, jostakin luin, että hän halailee olikohan marraskuun alussa, muistaakseni Myyrmäessä (en ole varma, oliko siellä)?
Tangoa tykkään tanssia ja kun on valintatilanteessa luvannut laulaa niitä jatkossakin, niin kyllä pari tangoa keikkapaikassa on liian vähän tangoja -kuninkaalta tai -kuningattarelta!
Eivät siis ole mielestäni "Valaistuneita jumalattaria"! Tai sitten minäkin olen "kuningatar" niin kuin yksi tanssittajani sanoi minulle, kun kerroin että kuningatar laulaa, niin tuo mies sanoi että "Ai, minä kun luulin juuri tanssivani "kuningattaren" kanssa"!Rapu, ei tulisi mieleenikään mennä halauttamaan itseäni rahaa vastaan. Hyvää työtähän Äiti-Amma tekee, kerää rahaa Intian vähäosaisille ja kurjuudessa eläville. Naisten asema, varsinkin kastittomien, on Intiassa todella huono. Luulen, että suurin osa tuotosta menee Amman matkusteluun ja järjestön ylläpitoon, vaikka hänellä onkin paljon ihmisiä töissä pelkällä ruokapalkalla. Näin olen lukenut, esim meidän Taavi Kassilamme, entinen elokuvaohjaaja, Matin poika.
- Inger1
Johan minä vähän uumoilin, että sillä tavalla ne valmistetaan, kuin kerroit Calvados
Nyt jokatapauksessa, iloista viikonvaihdetta kaikille! - Ali Baba
Tänä aamuna tapahtui sellainen ihme että Villan mokkula otti eka kerran kiinni 3G nettiin ja kaikki tuli esiin erittäin nopeasti. Nyt olen kylläkin projektikonttorin kaapelinetissä, siksi pääsen myös suomi24 ketjuun. Saa nähdä pysyykö se 3G päällä vielä illallakin ja pääsisikö sillä suomi24 kirjoittamaan´. Aamulla ei sitä ehtinyt testata. Voi olla että yöllä olivat kytkeneet uuden linkkiaseman kun nopeus oli aivan relaista ja kenttävahvuuskin siis.
Muuten täällä ollaan päästy rutiineihin ja tavallaan asetuttu "villaksi".
Täällä aika on pysähtynyt verrattuna tapahtumiin siellä Euroopan puolella,muusta maailmasta puhumattakaan. Vierailin eilen sellaisella sinkholella eli veden alta kaivertamaan onkaloon mikä sitten oli sorunut pyöreähkoksi reiäksi maassa. Tämä oli sellaiset 50 metriä halkaisijaltaan ja noin kaksikymmentä metriä syvä. Pohjalla syvää vettä osassa reikää lisäksi. Paikallisia uimassa siellä kun alas oli rakennettu portaat. Yksi omanilainen kyseli minulta istuessani siellä reunalla että meteori vai asteroidiko sen on synnyttänyt. Selvitin hänelle sitten veden kulkua maan alla ja sen voimaa. Vesi ja voimahan ovat minun hommiani.
Hausaa suomalaista viikonloppua kaikille, meillä on tänään taas työpäivä, vain perjantai on sunnuntai! - Calvados
Huomenta. Ali Baba on päässyt kirjoittamaan nettiin. Ajattelinkin kerran kysyä milloin siellä on pyhäpäivä, kun olen huomannut, että siellä on lauantai ja sunnuntai työpäiviä, eli siellä siis perjantai on sunnuntai.
En uskaltaisi mennä uimaan tuollaiseen syvällä maassa olevaan onkaloon, tiedä mitä virtauksia siellä on, imaistuu vielä jonnekin maan sisuksiin.
Onko E.A. tuo lihaton lokakuu joku facebookin porukan juttu? Tänään oli HS:ssa siitä kirjoitus, että syömällä lihaa huononnamme ilmanalaa ja kehitämme itseemme syöpiä. 300 gr viikossa lihaa on jo suorastaan liikaa yhtä ihmistä kohti. Jos perunaa, leipää ja lihaa ei saa syödä, vihanneksilla, hedelmillä ja marjoillako vatsa olisi saatava täyteen joka päivä? Muistan kun olimme kerran Teneriffalla, niin aamiaisella oli yksi pariskunta, jotka söivät vain viime mainittuja ruoka-aineita ja täytyy sanoa, että heidän oli syötävä valtava määrä, että tulivat ravituiksi. - zip zap
Huomenta. Taas puhutte ruuasta. Sixi sanonkin, etta eilen taas tein huimaa ruokaa. Voisi sanoa vaikka bataatti-pinaatti-curryksi. Ja tapahtui ulkona nain: Vajaa kilo bataatteja, jotka tietysti kuoritaan ja sitten paloitellaan kuutioiksi, sitten laitoin wokin tapaiseen astiaan oljyssa kypsymaan, kuorin avallisen sipulin, n. kolme valkosipulin kyntta ja raastoin inkivaarin, kun samalla kaantelin bataattipaloja, sitten laitoin paloitellut sipulit joukkoon ja raastetun inkivaarin seka pari ruokalusikallista currya. Hetken kuluttua lisasin n. teelusikallisen sinapinsiemenia ja kookosmaitoa, varmaankin pari deslitraa. Sitten kaantelin, jotta batatit kypsyvat muutaman minuutin. Sitten pari paloiteltua tomaattia sekaan, hienonsin punaisen chilin joukkoon ja sitten pinaatinlehdet ja annoin kiehua hetken. Maustoin merisuolalla. Herkun soimme kvinoan kanssa, joka on lahituotantoa, ja perjantain kunniaksi raikas valkoviini taydensi.
Toivottavasti Rapusen soossi onnisuu, mutta kokeile tatakin, sekin on hyvaa varmasti kokojyvariisin kanssakin.- Alkuperäinen Rapu
Tervehdys zip zap ja kaikki muutkin tietysti!
"Soossi" varmaankin onnistui, koska ei nyt pahemmin lyö "liekit" suusta! Hieman "tulisuutta" tuolla kitalaessa tuntuu, mutta kai niin pitääkin, mitäs chilisoossia se muuten olisi ollut. Hyvää siitä tuli ja sitä jäi vielä, voikohan sen pakastaa?
Tuon uuden reseptinkin otin talteen ja aion kyllä jossain välissä sitäkin kokeilla. Kiitos!
Nyt laitoin juuri äsken saunan lämpenemään ja aion nauttia taas siitäkin nautinnosta, nyt kun vielä tarkenee istua löylyjen lomassa tuolla viherhuoneessa ja ihastella ympärillä olevaa ruskaa. Täällä ei ole lehdet vielä pudonneet juurikaan puista ja ne hehkuvat nyt upeissa väreissä.
Mieli on hyvä muutenkin, kuin hyvän ruoan nauttisen takia. Sain eilen taas soiton "vanhalta ystävältä", joka aina "katoaa" silloin tällöin, mutta aina hän kuitenkin löytää takaisin luokseni. Se riittää minulle, en ole mitenkään "riippuvainen"!
- Ali Baba
Jopas on Zay Z läjäyttänyt bataatti-curry sopan kokoon. Melkein tuli nälkä minullekin. Makeahkot bataatit varmaan anvat erikoisen sweet vivahteen siihen. Vähän niinkuin Nykäsen 50:60.
Itse joudun nyt tyytymään ravintolaruokaan, mutta menetteleehän se paremman puutteessa kun vaihtelee välillä ravintolaa jemeniläisestä, omanilaisen kautta intialaiseen. Qvinoaa täällä ei voi koittaa kun se ei ole lähiruokaa täällä, mutta yllättäen ainakin emiraateissa löytyy mate melkein joka puodista. Sitä ilmeisesti pilippiinot ostavat ja käyttävät.
Minä "raukka" olen joutunut nyt projektituristina muuttamaa yön kukkujan tapani tällaiseksi aamuvirkun tapaukseksi. No jahka palaan niin taas palautuu nopeasti kukkumisajoitukseen ja aamun torkuksi mikä on minulle luonnollisin olotila johtuen kai siitä että heti nuorena poikana tuli aloitettua yövuorotöissä ja kello jäi päälle..
3G verkko kävi vain pikavisiitillä eilen aamulla. Nyt siitä ei saa enää otetta ja Villa yhteys toimii jos toimii vain 2G hitaudella, mutta onneksi on "työ" josta ehtii jonkun viestin päivälläkin kirjoittaa. - puolipuutarhuri
Tämän viestiketjun alussa puhutaan havunneulasista, voinko kysyä tähän perään vielä, että kun muutin juuri pieneen mummonmökkiin, jota ympäröi männyt, ja nyt noita neulasia on paahteisen karun pihan pinta täynnä ---> kannattaako havut haravoida pois? Happamoittaako ne maata niin, että on parempi haravoida? Jos ne jättää talveksi maahan niin maatuvatko ensi kevääksi, onko siis parempi jättää maahan vaiko kerätä pois? Mielipiteitä! T. vain puolikas puutarhuri...
- Alkuperäinen Rapu
Tervehdys puolipuutarhuri!
Kysyä saa, mutta vaikka minä olen noita männynneulasia kärrännyt taas tänäkin syksynä vaikka kuinka ja paljon tuonne kaatopaikalle, niin enpä osaa vastata tuohon, että happanoittavatko ne maata, mutta eivät ne kyllä ehdi maatua ensi kevääksi, näin ainakin luulen!
Minä olen ne kyllä haravoinut aina pois, koska niitä tulee niin paljon, että luulen nurmikon keväällä kärsivän jos tuo neulasmatto peittää sen paksulti. En tosin osaa varmasti sanoa! Osaiskohan E.A?
Kyllä "puolikas puutarhuri" on aivan tervetullut kysymyksineen ketjuun! - zip zap
Melkein keskipaivaa. Mina muistan hyvin kuinka vanhempani keraavat kaikki mannynneulaset alppiruusuille eli rodoille, koska rodot pitavat hyvin happamasta maasta. Rodoille voi tehda paksun neulaskatteen ja ne ilostuvat. Mutta muuten mummonmokin miljoo lienee kaunista metsamaata, jossa neulaset ovat olennainen osa kokonaisuutta. Toki suurin osa puutarhakasveista on varsinaisen kalkin suosijoita, eli Ph-arvoltaan ns. happaman maan suosijoita. Sitten taas kotoperaiset ja alkuperaiset kasvit eivat harmittele varsinkaan neulasia.
Tallainen kuva asiasta minulla taalla on. - Alkuperäinen Rapu
zip zap kirjoitti:
Melkein keskipaivaa. Mina muistan hyvin kuinka vanhempani keraavat kaikki mannynneulaset alppiruusuille eli rodoille, koska rodot pitavat hyvin happamasta maasta. Rodoille voi tehda paksun neulaskatteen ja ne ilostuvat. Mutta muuten mummonmokin miljoo lienee kaunista metsamaata, jossa neulaset ovat olennainen osa kokonaisuutta. Toki suurin osa puutarhakasveista on varsinaisen kalkin suosijoita, eli Ph-arvoltaan ns. happaman maan suosijoita. Sitten taas kotoperaiset ja alkuperaiset kasvit eivat harmittele varsinkaan neulasia.
Tallainen kuva asiasta minulla taalla on.En tiennytkään että rodoille voi laittaa noita neulasia juurille, tällainen "puutarhuri" minä olen? Minulla on nimittäin tässä etupihallani kaksi erittäin hyvinvoivaa rodoa, aivan näiden mäntyjeni läheisyydessä, joten olisi ollut lyhyt matka viedä muutama lasti niiden juurille. Nytpä tiedän, että seuraava satsi menee niille. Hyvä neuvo!
- E.A
zip zap kirjoitti:
Melkein keskipaivaa. Mina muistan hyvin kuinka vanhempani keraavat kaikki mannynneulaset alppiruusuille eli rodoille, koska rodot pitavat hyvin happamasta maasta. Rodoille voi tehda paksun neulaskatteen ja ne ilostuvat. Mutta muuten mummonmokin miljoo lienee kaunista metsamaata, jossa neulaset ovat olennainen osa kokonaisuutta. Toki suurin osa puutarhakasveista on varsinaisen kalkin suosijoita, eli Ph-arvoltaan ns. happaman maan suosijoita. Sitten taas kotoperaiset ja alkuperaiset kasvit eivat harmittele varsinkaan neulasia.
Tallainen kuva asiasta minulla taalla on.Melkein iltaa, jo hämärää kuitenkin
Rodolle joskus annoimme piimää ja mainitsemiasi neulasia. Siis pesimme piimätölkit ja se huuhteluvesi sitten... Muuten Valio nostaisi hinnat, jos sinne Rodon juurelle litratolkulla piimää.
Ihan asian vierestä. Syön ja mutustelen joskus kuusenkärkkiä. Siinä syy happamoitumiselleni. Toisaalta turpeesta tehty peruukkini...äsh, taas menee mihkä menee.
- E.A
Hellou evripadi
Puolipäivä-anarkisti ei oikein noista happamoitumisista ... no ehkä se ei ole niin maan ph tilanteelle juurikaan merkityksellistä, haravoiko neulaset vai ei. Havumetsät lienevät aina happamampia kuin esimerkiksi lehdot. Siis kai. Haravointi on enemmän kosmeettinen. Kai.
Toisaalta ilman hiilidioksiditilanne vaikuttaa suurten merten happamoitumiseen. Ja todennäköisesti sillä saattaa olla myös metsien ph tilanteeseen omat suuret vaikutuksensa. Hiilidioksidi haluaa sitoutua, mutta ihminen ei.
Puolipäivä-anarkistina olen kuitenkin pettynyt ihmisen kaksinaamaisuuteen. Ensin koetetaan puhua toisella kädellä ja toisella kädellä, äsh. Mää meen ihan sekasin, joten avaudun.
Calvadokselle siis siitä, että lihaton lokakuu jatkuu ja hieman avonaisempana. En saanut suurta broilerin rintapalaa jettattua mihinkään. Kaalikääryleet vielä olivat helppo nakki, ja taas puhun lihasta, siis nakista.
PS. tervetuloa puolipuutarhuri. Koetan olla asiallisempi ensi kerralla. Tietävämmäksi minusta ei kyllä ole. - Alkuperäinen Rapu
Huomenta!
"Alla Saarnipuun, aikaan täydenkuun..."
Noin lauloi juuri Kari Tapio radiossa. Eipä näy saarnipuita, vain mäntyjenlatvat tuossa heiluvat. Ei taida olla täysikuun aikakaan ja Kari Tapiokin on poissa!
Mutta me olemme vielä elämässä, joten "nautitaan" siitä. Sää on meillä mitä se nyt on, harmaa, mutta lämmintä oli sentään mittarissa 10 astetta, joten ei vielä pakkasta sentään.
Nyt on muistettava tänään soittaa taas leikkausaikaa (hiusten leikkaukseen vain), ja Malmillakin pitäisi käydä mutta ei ole kyllä aivan pakko, joten siitä asiasta "neuvottelen" itseni kanssa!
E.A on "pettynyt ihmisten kaksinaamaisuuteen" ja eihän se mukavaa ole, varsinkin jos sellaista ilmenee aivan lähipiirissä.
Nyt kuitenkin mukavaa päivää toivottelen kaikille ja tulkaahan linjoille te kaikki "tauolla" olleet! - Ali bin Kamel
Rhododendronit ovat yksi sopeutuvimmista kasvilajeista. Luullaan niitä kasvavan kylmässä ja kallioilla (Alppiruusu) mutta esimerkiksi meillä Omanin villan pihalla on useita rhodoja suoraan paikallisessa hiekassa ja ne voivat erinomaisen hyvin ja kestävät jopa kuivuutta ja kuumaakin erinomaisen hyvin. Yksi niistä kukkii paraikaa.
Muuten on hiukan agavea ja palmua sekä kukkivia varpukorkeita erämaan kukkia joiden punaisesta violetin suuntaan olevat kukat suorastaan säihkyvät päivällä. Yöksi menevät nukkumaan.
Hiekka on niin hyvä kasvualusta, että siinä kasvaisi vaikka makarooni jos istuttaisi!- E.A
Ehdotus
Jos saatas kauppamerenkulku toimimaan pienillä energioilla, niin Suomesta (ja myös Pohjoismaista) voitais tuoda suurten superhypermaximarkettien alusmaat eli mullat sinne Lähi-Itään ja sieltä hiekkaa tänne. Pelloillehan ne täällä pärkkeleet rakentavat.
Yst.terv.
Bisnismän
- E.A
Hämeeksi hyveä huomenta. Korjaa mummu, jos meni väärin.
Heitin tuossa edellisessä hölötyksessäni aika ihmeellisen "väitteen" ihmisten kaksinaamaisuudesta sen paremmin sitä perustelematta. Yritän yhdellä esimerkillä sen nyt tehdä.
Jos meillä olisi suora meriyhteys Jäämereen ja minä muiden joukossa äänestämässä sen meren kaasu- ja öljyrikkauksien hyödyntämisestä, niin miten äänestäisin. Jos äänestäisin hyödyntämisen puolesta, niin voisinko enää millään ilveellä lausahdella mitään huoliani ympäristöjen, merien, eläinten ja ilmakehän kärsimyksistä. Mielestäni en. No huono esimerkki ehkä ja en viitsi paljastaa enempää omia ja muitten kaksinaamaisuuksia. Oikeastaan jo lihan jemmaamiseni kaalinlehtien sekaan oli yksi sellainen.
Tänään jatkuu syys ja kohtapuoliin lähden yhteen jokavuotiseen talkoohommaan. Sillä poikkeuksella kuitenkin, että emme lähde kylämme ruokapaikkaan juhlistamaan aterialla tapahtumaa. Juhlat kerran vuodessa ovat pröystäilyä ja mukavampaa istua meittin keittiössä kahveella ja turista. Vaviskaa valtioiden talouksista huolissanne olevat päättäjät, sillä emme tue kotomaankaan kysyntää. Liittykää UAA:n.
Yst.terv.
Puolipäiväanarkisti - Calvados
Huomenta. Aurinko paistaa sen verran, että partsin mittarissa on 25. Meri on lähes peilityyni.
En osaa tuohon Jäämeren öljynporaukseen sanoa oikein mitään, onko se vaarallisempaa kuin muiden merien öljynporaukset luonnolle.
Lihattomaan lokakuuhunkaan ei ole mielipidettä, eilenkin söin sitä jauhelihakeittoa, vaikka kuinka yritän vähän keittää mukamas, niin aina sitä kahdelle vähintään kolmeksi päiväksi riittää.
Pitäisikö joka kuukausi olla jotain täysin ilman? On jo tipaton tammikuu, (joillakin), mitä muuta keksittäis? Munaton maaliskuu, (söimme eilenkin kananmunia) huviton huhtikuu, sienetön syyskuu, lihaton lokakuu, murheeton marraskuu, joululahjaton joulukuu. Mitä ilman olisimme helmikuussa, toukokuussa, kesäkuussa, heinä- ja elokuussa? Toivottavasti ei eloton elokuu. Jäisi talven viljat saamatta. En nääs karppaa, vaikka kuinka sanotaan, että ruisleipä se vasta vaarallista on, mikäli uskoo viime viikon yhteen tv:ssä olleeseen paneelikeskusteluun.- zip zap
Huomenta taas, taalla meri loiskuaa ja oljynporaus on kaikkialla ymparistoa tuhoavaa. Kuitenkin, kun olen asiasta luonnonsuojelijoitten kanssa keskustellut - ja tukeni Suville antanut - on kaynyt selvaksi oljynporauksen jaisissa olosuhteissa olevan valtava ymparistoriski, koska oljyvuotojen siivoaminen herkasta arktisesta luonnosta on kaytannossa mahdotonta.
Olen lukenut Thin tankin ranskalaisista lehdista, etta esimerkiksi ranskalainen oljyfirma Total, samoin kuin venalainen Lukoil, ovat tehneet paatoksen olla lahtematta arktiselle alueelle juuri noiden valtavien riskien vuoksi.
Sen sijaan tuo Gazprom ja Shell ovat solmineet yhteistyosopimuksen arktisesta oljynporauksesta. Ja tuo nimenomaan Gazprom aikoo olla maailman ensimmainen firma, joka aloittaa oljynporauksen jaatyvilla merilla.
Mutta kaikki yhtiot eivat siis ole yhta vastuuttomia kuin Gazprom. - Edson A
"Pitäisikö joka kuukausi olla jotain täysin ilman?"
Ei pidä. Kaikki on vapaaehtoista.
Jotkut asiat kuitenkin on hyvä tuoda tietoisuuteen, vaikka niistä nyt suurin osa ihmisistä ei välitä tippaakaan. Ei edes tiedosta sitä, mistä on kysymys.
Karppaaminen on jees, jos tutustuu siihen paremmin. Korjaan. Siis minulle. Samalla saa omasta kehostaan tuntemuksia ja erilaisia karppauksia voi soveltaa. Ei se ole rasvalla ja punaisella lihalla mässäämistä. Mutta jos meille on toitotettu pienestä pitäen kaurapuuron ja ruisleivän erinomaisuutta, niin siihenhän voi myös jokainen uskoa, ken haluaa. En viitsi tästä sen enempää. Jätän yleiselle neuvonnalle eli hyvinvoinninlaitokselle ihan vapaat kädet puhua hiilihydraattien suurista määristä ja rukiin ainutlaatuisuudesta. Itse en niihin hokemiin usko.
Mitä tulee viime viikon tv keskusteluun, sitä vääntöä on käyty jo melko kauan.
PS. asiallisia vuosia (ei kuukausia) saattaisi olla lisäaineeton vuosi jne. Mutta herran jestas, mitens sitten kävisi meidän elintarviketeollisuutemme. - Edson A.
zip zap kirjoitti:
Huomenta taas, taalla meri loiskuaa ja oljynporaus on kaikkialla ymparistoa tuhoavaa. Kuitenkin, kun olen asiasta luonnonsuojelijoitten kanssa keskustellut - ja tukeni Suville antanut - on kaynyt selvaksi oljynporauksen jaisissa olosuhteissa olevan valtava ymparistoriski, koska oljyvuotojen siivoaminen herkasta arktisesta luonnosta on kaytannossa mahdotonta.
Olen lukenut Thin tankin ranskalaisista lehdista, etta esimerkiksi ranskalainen oljyfirma Total, samoin kuin venalainen Lukoil, ovat tehneet paatoksen olla lahtematta arktiselle alueelle juuri noiden valtavien riskien vuoksi.
Sen sijaan tuo Gazprom ja Shell ovat solmineet yhteistyosopimuksen arktisesta oljynporauksesta. Ja tuo nimenomaan Gazprom aikoo olla maailman ensimmainen firma, joka aloittaa oljynporauksen jaatyvilla merilla.
Mutta kaikki yhtiot eivat siis ole yhta vastuuttomia kuin Gazprom.En tiedä, paukuttaako Shell henkseleitään ylväästi vielä Nigeriassa?
No se siitä. Näitä luontoaktivisteja Suomessa pääsääntöisesti vielä pilkataan. Ainakin nauretaan ja pidetään jopa terroristeina joissain piireissä. Nyt moititaan siitä, että nämä "merirosvot" olivat siellä venäläisellä öljynporauslautalla vain saadakseen itselleen julkisuutta.
Kyl mää suuresti ihmettelen.
PS. ei mene viestit läpi, jos kirjuutan E.A Varmaan olen suomi24:n terroristilistalla.
- a mummu
Täällä olette taas kerinneet turista vaikka mitä. Minä olen ollut operaattorilleni nokka kippurassa, kun yhteys"ulkomaailmaan" on viime aikoina takkuillut ihan kunnolla. Viikonloppu taas meni mökkimaisemissa, missä sää suosi hommiamme. Puhelimestani välillä lueskelin juttujanne, mutta se vehje ei innosta kirjoittamaan. Sain kyllä pankista (lahjusta) sellaisen kynänkin, mikä toimii Lumiassakin, mutta sellainen tökkiminen tuntuu ihan torvelta, joten puhelinkirjoittelen vain välttämättömät.
Tämä suomalainen ruokakohkaus on mennyt ihan yli äyräiden. Joka tuutti suoltaa kymmentä sorttia dieettiä, ruokaympyrää, karppausta, ei karppausta, voita makkaran päälle, ei missään tapauksessa voita, ei lihaa, mutta kalaa monta kertaa viikossa paitsi, että kaloissa on myrkkyjä, lisäravinteita pitäisi mättää kitusiinsa kassikaupalla, jne. Melkoisessa suossa mennään tässä ruumiinravintobisneksessä. Sillä sitähän se(kin) on. Samalla suulla kuitenkin syyllistetään kansalaisia hiili- ja kaikenmaailman muista jalanjäljistä. Syöt sitä tai tätä aina luonto kuluu. Ja syödä täytyy.
Minä jaksan uskoa "kohtuus kaikessa"-kaavaan. Yltiöpäisyyksistä ja ääri-ilmiöistä ei koskaan seuraa mitään hyvää, oli sitten asia mikä tahansa, vaikkapa vain sapuska. Itse syön lähes kaikkea (en sisäelimiä tai grillattuja sirkkoja/matoja tms!!) aika tasapuolisesti, käytän voita paistamiseen ja välillä leivänkin päällä, öljyjä harrastan ruoanlaitossa muuten, syön kaiken väristä lihaa, kalaa ja rehuja käytän aika paljonkin. Viiniäkin juon silloin, kun haluan. Ostan tuontihedelmiä ja tuontivihanneksia, mistä synnistä kai sitten loppupeleissä hirteen joudun, ne kun (myös) synnyttävät niitä halvatun jalanjälkiä. Muovikassinkin joudun välillä ostamaan kaupasta ostoksilleni. Lentomatkojakin teen sillon tällöin ja ajan omalla autolla. Siis syntejä tulee säkkiin joka herran päivä. Ilmankos tässä alkaa hartiat jo painua.
Hengissä en siis selviä omilla ruokatavoillani, mutta en sitä tee kenenkään muunkaan neuvoja kuunnellen. Ikää on sen verran, että nyt jo tiedän, mikä on minulle hyväksi. Tiedän myös mikä on pahaksi ja silti joskus sorrun siihenkin, tarvitsevathan makuhermotkin hemmottelua. Syntymäkylässäni elelee omassa talossaan eräs pariskunta, n. 85v. Heillä kävi ihminen kotisairaanhoidosta, kun lääkeasioita piti setviä. Samalla hoitaja kyseli pariskunnan ruokatottumuksia. "Aamulla kuudelta syömme perunaa ja kastiketta, voileipää ja maitoa...". Siltä istumalta hoitaja määräsi pariskunnan ruokaterapeutin vastaanotolle, kun ne kolesteroliarvotkin olivat koholla. Voi pyhä yksinkertaisuus!!!
Lähdenpä tästä vielä turauttamaan iltakaffet. Sen kanssa taidan ottaa pienen pullasiivun, sitä kun jäi viikonlopusta. Pullaa syön ehkä palan kuussa, mutta nyt taisi minuun iskeä ruoka-anarkia. Jos saan suggeroitua itseeni lisää kiukkua, niin syön kaksi pullasiivua, ja kerron huomenna Fågelholmille ja Puskalle, samoin kuin karppaja-Heikkilällekin. Sitäpaitsi kaiken lisäksi juuri nyt istun, istuin päivemmälläkin. Vehnän ohella istuminenkin tappaa:(. Toivotan silti kaikille kauniita ja rauhallisia yöunia.
Ps 1. EA Edson, en ihan ole varma tuosta hämeen murteesta, mutta näyttää minun silmissäni ihan kelpokieleltä.
Ps 2. Missä ihmeessä Hhriitus on! - Calvados
Kiitos Zip zapille ja E.A:lle vastauksista. Öljynporaus arktisilla alueilla on siis erittäin riskialtista verrattuna lämpimämpíin alueisiin ja ravintoaineiden syönti tai syömättömyys on kunkin itsensä asia. Ikuisuuksien ajan on kiistelty milloin minkäkin ruoka-aineen hyvyydestä tai vahingollisuudesta ihmiselle. Kenelle sopii mikäkin, toisille taas ei lainkaan. Ei ole yhtä sopivaa ruokailutapaa, joka sopisi kaikille. Joten jatketaan kuten tähänkin asti, kohtuudella kaikkea.
- Calvados
Jatkan vielä. Kun yritin tätä kirjoitustani tehdä, unohduin välillä katsomaan tv:stä kuinka mies testautti itsensä geenit ja syöpäänsairastavuutensa ja lopputulos oli, että vaikka syöpägeeniä ei löytynyt, löytyi alttius huonoon LDL-kolesteroliin ja sen myötä mahdollinen eteisvärinä 75-79-vuotiaana. Eteisvärinä ei välttämättä aiheuta kuolemaa, mutta sen seuraustaudit kyllä. Mies oli sitä mieltä, ettei olisi kannattanut teettää koko testiä.
Kun olin sitten lähettänyt kirjoitukseni eetteriin, huomasin A-mummun mainion kirjoituksen. Samoilla linjoilla ollaan syömisten suhteen.
Hämeen murteesta en mitään tiedä, hämeessä asuvat mieheni sukulaisetkin kun puhuvat karjalaa. Ja Hhriitus taitaa olla matkoilla.
- Alkuperäinen Rapu
Olenko minäkin jo "yö kyöpeli", kun tähän aikaan kirjoittelen, mutta huomasin, että ketju loppuu aivan kohta, mikäs nyt neuvoksi?
Se olisi aika hauskaa, jos aamulla huomaisimme, että uuden ketjun "Elämään" on avannut vaikkapa joku "lomalta palannut"!
Olen muuten minäkin samoilla linjoilla, mitä tulee noihin syömisiini, kuin a mummu ja Calvados. Silti lab.arvoni ovat aina olleet hyvät ja LDL-kolesteroli arvot loistavat suorastaan. Silti olen saanut tuon eteisvärinän, rytmihäiriön yhteydessä.
Nyt kuitenkin hyvää yötä ja kauniita unia kaikille! - Ali Baba
Kun täällä on keskusteltu pohjoisen öljynporauksen riskeistä niin kysynpä ihan aiheen laajentamiseksi Zay Z korrespondilta Venezuelasta että miltäs näyttää maisema Maracaibon lahdella?
- Edson A
Hellurei
En mie pelottele, vaan tuon julki joskus "luotettavien" viranomaisten "luotettavaa" ravintotietoa. Kaikkihan täällä kuollaan, en sitä pelkää. Mutta sitä kylläkin, että viranomainen vielä minut hautaisikin.
http://yle.fi/uutiset/ruotsi_varoittaa_lohen_taimenen_ja_silakan_syonnista/6684777
Tästähän taas piikkitukka suomalainen voi haukkua vaikka ruotsin kielen. En tarkoita teistä ketään. Minä olen kait ainoa piikkitukka, koska Alilla kuuluu olevan kiharat pitkät hiukset. Weepelist en tiedä muuta kuin, että käyttää kolmea kerrastoa talvisin päällekkäin. Z on taas jo niin geenistöltään muuntunut, että varmaan on kiharat hiukset. Turkulainen kertokoon sitten kun palaa. Multa kun tukka lähtee, niin kumppani lupas värkätä sammalperuukin.- Alkuperäinen Rapu
Aamupäivää vaan kaikille!
Ravintoasiaa en aio nyt puida, muuten kuin siltä osin, että sain aamukahvini juotua vasta nyt, kun olin tuolla hammaskiven poistossa ja tuli vähän kiire aamulla, kello oli pysähtynyt näyttämään aikaa 4.40 ja ajattelin ettei ole mitään kiirettä ja jatkoin nukkumista, kunnes valoisuus alkoi olla sellainen että täytyi tarkistaa aika kännykästä ja silloin tuli kiire!
Hiukseni menen leikkauttamaan huomenna. Se on tehtävä noin kuuden viikon välein, että edes jotenkin säilyisi tuo malli mikä on tarkoitus niissä olla. Minullakin on luonnostaan kiharat hiukset ja onkin aika työ föönata niitä "suoriksi", niin kuin tähän malliin kuuluu!
Sää on mukava täällä meillä nyt. Ei tuule, ei sada, on aika lämmin ja aivan mukava pyöräily tai kävely sää siis. - Calvados
Itämeren kalaa voi syödä huoleti, kun laittaa kalat häntäevästä roikkumaan pakkaseen ja kun elohopea on laskeutunut mahdollisimman alas, leikataan kalan pää pois ja loppukala on vapaata elohopeasta.
Et sinäkään Edson mikään piikkitukka ole kuvistasi päätellen, eikä kaljuus uhkaa vuosikausiin.
- Alkuperäinen Rapu
Menin ja aloitin uuden Elämä-ketjun! Tulikohan tuo järjestysnumero nyt oikein?
Kiitos E.A tästä pian loppuunkäytetystä ketjusta ja tulkaa nyt sankoin joukoin mukaan tuonne ylös!- Calvados
Kävin jo uudessa ketjussasi Rapu, pitäähän tännekin se 500 saada täyteen, vielä ehkä yhtä vailla.
- zip zap
Buenos Dias, eli huomenta! Aavikon Ali kyselee Maracaibon luonnonmaisemista. Kuten aiemmin sanoin: Oljynporaus on kaikkialla ymparistoa tuhoavaa. Maracaibossa oljynporaus aloitettiin vuotta vaille 100 vuotta sitten. Maracaibon jarvi on Latinalaisen Amerikan suurin jarvi eika se enaa ole tavattoman kaunis jarvi.
Sata vuotta kovaa bisnesta ja Maracaibosta loytyy koko ajan uusia oljylahteita eika ymparistonsuojelu ole tuossa liiketoiminnassa ollut koskaan etusijalla. Chávezin aikana aluksi uskottiin, etta oljybusiness muuttuisi Venezuelassa lapinakyvammaksi, mutta se oli luulo. Jarvella on aina ollut kalastajia, joita vielakin on noin 20 000. Heidan elinolosuhteensa huononevat koko ajan. Chávezin hallinto paransi koyhien asemaa hurjasti, mutta ymparistosta on sanottu, etta se on hallituksen akilleen kantapaa.
Kaikki kalastajat ovat chavisteja, joten suurimittainen ymparistonvarjeleminen pysahtyi. Sadan vuoden poraukset ovat aiheuttaneet sen, etta maa vajoaa hurjaa vauhtia ja noin 60 000 ihmista jarven itarannalla ovat jatkuvassa vaarassa. Kaiken lisaksi koko Venezuela on hyvin maanjaristysherkalla alueella ja jaristyksen tapahtuessa ymparistokatastrofi on melkoinen muun katastrofin lisaksi.
Kaiken lisaksi 2003 Maracaibo-jarvi tayttyi jostakin oudosta vesiheinasta, sekin oli ymparistokatastrofi ja tilanne on ajoittain jatkunut. Itse Chávez sanoi, etta edistyksen edetessa ymparisto karsii. Pahin tilanne oljysta on aiheutunut alkuparaiskansoille ja luonnolle. Ns. intiaanit on ajettu pois asuinseuduiltaan ja joutuneet perikatoon ja jopa nalanhataan. - Calvados
Täytyy tänne 500. viesti laittaa. Toivottavasti maanjäristys ei kohtaa lähivuosina Venezuelaa, millä voisi olla todella ikävät seuraukset sekä ympäristön että ihmisten takia. Niitä ihmisiä ei voi siis siirtää pois siltä alueelta jo hyvissä ajoin ennen mahdollista katastrofia? Helpommin sanottu kuin tehty. Edistyksen edetessä ympäristö kärsii ja sen myötä väliinputoajaihmiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata892638Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2031668- 1161600
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411461Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641222Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761015- 56979
- 45867
- 64864
- 61835