Sain tämän näyn eräässä kotikokouksessa tuossa kesän alussa. Merkille pantavaa, että olimme kokoontuneet ilman kirkkokuntarajoja yhteen yksimielisesti Jeesuksen omina etsien Hänen kasvojaan eräällä pienemmällä paikkakunnalla Suomessa. Herramme ilmestyi väkevästi. Tässä näky:
Oli Jumalan sotilaista koostuva komppania pahasti alakynnessä sotatantereella kiivaassa taistelussa. Rivit olivat epäjärjestyksessä ja sotilaat kinastelivat eripuraisina keskenään. Haavoittuneita oli paljon ja siellä täällä jotkut harvat olivat päättäväisesti omalla paikallaan pidättelemässä vihollisjoukkoja. Alkoi jo näyttää siltä, että vihollisjoukot jyräävät voittoon, mutta yhtäkki apuun riensi toinen Jumalan komppania, jonka avulla vihollisjoukot saatiin yhteistyöllä lyötyä. Taistelun päätyttyä komppanioiden sotilaat alkoivat liikuttuneina halata toisiaan ja ymmärtää kuinka suuren potentiaalin ja voiman he voivat saada ollessaan päättäväisesti yhtä puhaltaen yhteen hiileen. Eripura ja riitaisuus muuttui sopuun ja keskinäiseen rakkauteen. Haavoittuneita sotilaita alettiin yksissä tuumin hoivata ja kouluttamattomia taistelijoita kouluttamaan. Näyn tarkoitus on innoittaa lopunaikana antamaan Pyhän Hengen yhdistää totuudessa(Jeesuksessa) Jumalan omat yhteen jykevämmin kuin koskaan ennen. Hilja Aaltonen on tästä antanut profetian myöskin. Teologisista kädenväännöistä on tullut monesti uskoville tärkeämpiä kuin kadotetun maailman tavoittaminen evankeliumin hyvillä uutisilla sekä toinen toisemme rakastamisesta. Muuta ei lähtökohtaisesti tarvita kuin palavia Jeesukselle kokonaan antautuneita sydämiä, jotka haluavat yhdessä etsiä Herran kasvoja ja antaa Hänen muuttaa meitä saman kuvan kaltaiseksi.
Oli Jumalan sotilaista koostuva komppania pahasti alakynnessä sotatantereella kiivaassa taistelussa. Rivit olivat epäjärjestyksessä ja sotilaat kinastelivat eripuraisina keskenään. Haavoittuneita oli paljon ja siellä täällä jotkut harvat olivat päättäväisesti omalla paikallaan pidättelemässä vihollisjoukkoja. Alkoi jo näyttää siltä, että vihollisjoukot jyräävät voittoon, mutta yhtäkki apuun riensi toinen Jumalan komppania, jonka avulla vihollisjoukot saatiin yhteistyöllä lyötyä. Taistelun päätyttyä komppanioiden sotilaat alkoivat liikuttuneina halata toisiaan ja ymmärtää kuinka suuren potentiaalin ja voiman he voivat saada ollessaan päättäväisesti yhtä puhaltaen yhteen hiileen. Eripura ja riitaisuus muuttui sopuun ja keskinäiseen rakkauteen. Haavoittuneita sotilaita alettiin yksissä tuumin hoivata ja kouluttamattomia taistelijoita kouluttamaan. Näyn tarkoitus on innoittaa lopunaikana antamaan Pyhän Hengen yhdistää totuudessa(Jeesuksessa) Jumalan omat yhteen jykevämmin kuin koskaan ennen. Hilja Aaltonen on tästä antanut profetian myöskin. Teologisista kädenväännöistä on tullut monesti uskoville tärkeämpiä kuin kadotetun maailman tavoittaminen evankeliumin hyvillä uutisilla sekä toinen toisemme rakastamisesta. Muuta ei lähtökohtaisesti tarvita kuin palavia Jeesukselle kokonaan antautuneita sydämiä, jotka haluavat yhdessä etsiä Herran kasvoja ja antaa Hänen muuttaa meitä saman kuvan kaltaiseksi.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Et nähnyt ihmistä joka ei ollut ihminen ja jolla oli suuri valta?
Kyllähän se on kun pää menee sekaisin. Sitä on tuota itsensä korostamista uskonnollisuuden nimissä jos minkälaista näkyä ja merkitystä. Älyäisit mennä lääkäriin.
Synti rehoitta ja ihmiset tappelee. Niinpä niin. Huonosti tulee menemään jos ei tulee synnintuntoa kun oikea totuus paljastuu uskovista ja heidän elämästä.
Onnittelut savonarola. Ensimmäisen kerran huomaan sun kirjoittaneen kohtalaisen hyvällä ja ymmärrettävällä suomen kielellä. Jatka samalla tavalla niin useampi palstalainen varmasti ottaa kirjoituksesi vakavammin kuin ennen.
edistystä, kiitos-28.8.2013 16:24-4 SULJE
Onnittelut savonarola. Ensimmäisen kerran huomaan sun kirjoittaneen kohtalaisen hyvällä ja ymmärrettävällä suomen kielellä. Jatka samalla tavalla niin useampi palstalainen varmasti ottaa kirjoituksesi vakavammin kuin ennen.
MIKÄ sinä olet Savonarolaa ivaamaan??? Taisit jo koulussa olla koulukiusaaja, kun noin rumasti uskonveljelle kirjoittelet!!!
Suomi on vaikea kieli ja kuten olet EHKÄ huomannut, hän on ulkomaalainen tai ruotsinkieleinen ja siihen verrattuna kirjoittaa ihan hyvää suomen kieltä ja vieläpä ihan asiaa - toisin kun monet muut!!!
Tosi Kristuksen ruuumis on jo yhtä. Apostoli Paavali kehoittaa säilyttämään tämän Hengen yhteyden , EIKÄ IHMISTEKOISESTI SITÄ "NEUVOTTELEMALLA " yrittämään, tai saamaan sitä ,ainoastaan säilyttämään sen.Uudesti syntynyt ihminen on "Kristuksessa ", ts. "Hänessä" ,ei lähellä vaan sisällä, osana ruumista.
Ulkopuolella Kristuksen ei edes lähellä ei ole Hengen yhteyttä eikä pelastusta Ef. (2:22.) "..hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä........(4:3. )"..pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä.."
Ei tarvita "ekumeenisia neuvotteluja". Tosi Kristuksen ruumis on jo yhtä.
Jeesus itse määritteli millaiset henkilöt ovat Hänen kanssaan yhteydessä, kuten Hän on yhteydessä Isän kanssa.
Joh.(17.)".."Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä..."
Jeesus teki selväksi että yhteys on Hengen yhteyttä.
Joh.(17.) "..Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan..."
Joh.(10.)"..Minä ja Isä olemme yhtä.".."
Yhteys on yhteyttä Totuudessa.
Joh.(17.)"..Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus..."
Yhteys on yhteyttä agape rakkaudessa.
Joh.(17.)"..minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt
ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut......Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se
rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."
Jeesuksen rukoukseen on jo vastattu ( että he yhtä olisivat ) maailma näkee monia kirkkokuntia. Jumala näkee yhden Kristuksen ruumiin.
Ainoa tapa olla tosi seurakunnassa , on olla Pyhän Hengen asettama Kristuksen ruumiiseen uudesti syntymässä.
1.Kor."..Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä..."
Gal."..Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa..."
Universaalisen näkymättömän srk:n pienempi näkyvä ilmenemismuoto on paikallis srk. Universaalisessa srk:ssa ei voi toteuttaa Raamatun neuvomaa srk. kuria. Mutta paikallis srk:ssa sen voi toteuttaa.
(Matt.18:15. asiayhteys laajempi ,mutta keskeinen osa tässä )"..Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi. Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla.' Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani..."
Näin on,Yes!
On yhtä, true dat! Komppaan joka riviä. Ei ole yhteyttä Hengessä ilman yhteyttä totuudessa. Saman viinipuun oksat ovat samoja oksia eivätkä voi muuta kuin olla yhtä. Muotojumalisuus keskittyy ulkoiseen, uudestisyntynyt tuntee perheensä jäsenet.
Missaat tuon yhden asian tuossa: mitä jos joku tietää raamatun täysin ja käyttää sitä hyväkseen?
Aivan kaikin tavoin.
"My name is Flagg, Randall Flagg. And I'll set to BURN".
"Gospel Preacher" ja "On yhtä" kirjoittavat asiaa, ikään kuin saman kolikon kahdesta puolesta.
Avaaja huomauttaa aivan oikein, että kristityt taistelevat näkyvästi erillään toisistaan, jolloin pelastuksen kannalta epäolennaisista asioista tehdään suuria kiistakapuloita. Kuinka moni helluntailainen kokee aitoa, rakkaudellista yhteyttä esimerkiksi luterilaiseen veljeen tai siskoon Kristuksessa, joka on uudestisyntynyt ylhäältä, saanut Pyhän Hengen ja elää Jeesusta seuraten?
Mitä itsekkäästä, rakkaudettomasta asenteestamme, sen tuo esille "Savonarola" toteamalla, että synti rehottaa ja ihmiset tappelee. Ketju menee jotenkin seuraavasti: koska meillä ei ole rakkautta Raamatun totuuteen, me elämme itsekkäästi synnissä tekemättä parannusta ja kovettaessamem sydämemme Jumalalle meissä ei ole keskinäistäkään rakkautta.
Jäljelle jää vain puhe rakkaudesta ja armosta, mutta sanat ja teot ovat räikeässä ristiriidassa keskenään. Raamatun mukaan syntiä suosiva uskova kieltää elämällään Jeesuksen ja sen, että hän todellisesti olisi Hänen seuraajansa.
"Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen".
"On yhtä" kirjoittaa aivan oikein: me emme itse asiassa tee, eikä meidän tule yritätä tehdä yhteyttä. Yhteys on Pyhässä Hengessä ja sen perusta on "yksi Herra, yksi usko, yksi kaste". Asiayhteydessä kasteella tarkoitetaan kastetta Pyhässä Hengessä, johon meidät kaikki kristityt on kastettu - totuudessa vaeltavien kesken vallitsee yhteys, joka toimii Pyhässä Hengessä.
"On yhtä" mainitsee myös, että yhteys on vain niiden välilä, jotka elävät parannuksessa ja armossa. Nuhtelu on täysin raamatullista, eikä meidän tule teeskennellä hymy naamallamme yhteyttä niiden kanssa, jotka elävät näkyvästi ja tietoisesti syntielämää tämän maailman ajan mukaan. Raamatun sana sanoo, että karta harhaoppista varoitettuasi kerran tai kahdesti .
Se, että uskovien välillä ei ole rakkaudellista yhteyttä tai sitä tuntuu olevan niin vähän osoittaa, että jotain on pielessä. Uskovien välinen rakkaus ja yhteys on luonnollinen olotila. Ainoa asia, mikä yhteyden eteen on tehtävä, on elää Jeesuksen lähellä ja ojentautua elämässä Raamatun Sanan mukaan.
Halleluja! Täyttä asiaa! Kukin tutkikoon sydämessään onko tarvetta parannukseen!
* Kaikki-saman-katon-alle-yhteisö ei onnistu koskaan. Sitä ovat monet yrittäneet, ja juuri siitä syystä kun yritetään neuvottelemalla, egumenian avulla olla yhtä. Aivan niin kuin "OnYhtä" asian jo sanoi. Yhteys uskovien kesken ei ole yhdessä asumista, vaan se on Hengen yhdys siteellä Pyhän Hengen osallisuudessa Kristukseen ja Kristuksessa. Ja tämä yhteys syntyy aina, kun joku uudestisyntyy Jumalan Hengen kasteessa, se on Henki Jumalan joka luo yhteyden, ei se, että rakennettaisiin joku valtaisa Kristalli-kirkko !
* Yhteys syntyy nimenomaan Hengessä kastettujen kesken, vesikaste sitä yhteyttä ei voi luoda, koska Hengen kaste on sisäinen, siinä yhteys Jumalaan. Vesikaste on ulkoinen , ja sitäpaitsi, kaste on kuolemaa, kasteen haudasta nouseminen on ylösnousemuksen symboli. Yhdessä Kristuksen kanssa.
* Aloittajan näky ei ole Jumalan Hengen aikaan saamaa, vaikka asiasiältö on sinänsä oikeaa ja kuvastaa uskovien välistä erimielisyyttä, ja juuri siksi, että ei ole HENGEN yhteyttä, on vain egumeniaa ja karismaattista yhteyttä.
Eiköhän siinä puhuttu juuri hengen yhteydestä, voi teitä yksisilmäisiä katsojia!
"Muuta ei lähtökohtaisesti tarvita kuin palavia Jeesukselle kokonaan antautuneita sydämiä, jotka haluavat yhdessä etsiä Herran kasvoja ja antaa Hänen muuttaa meitä saman kuvan kaltaiseksi"
Siitä huolimatta aloittajan näky ei ollut Jumalasta ja piste. Jos sulla on Pyhä Henki oppaanas, tiedät että ei ollut Jumalasta
On totta, että uutta antikristillistä maailmanjärjestystä kaavaillaan jo ja se on tulossa. Silloin myös yhdistetään kaikkia uskonnot ja siihen suuntaan ollaan jo viemässä ns. Kristillisiä kirkkokuntia. Se on ihan eri asia mistä näyssäni on kysymys. Ymmärrän siis huolesi mohikaani, mutta täsmennän vielä. En ole tässä kaavailemassa mtn "valtaisaa KristalliKirkkoa" ja kaikki saman katon alle. Kuten kerroin viestissäni niin kokoonnuimme kodissa (emme missään kristallikirkossa) yksimielisesti etsien Herramme kasvoja ja koimme siunattua Pyhän Hengen yhteyttä. Pyhä Henki yhdistää totuudessa(Jeesuksessa) Hänen omansa yhteen. Surullista niiden kannalta, jotka vetäytyvät kaikesta uskovien yhteydestä täysin omaan poteroonsa sen nojalla, että ovat olevinaan totuudellisempia kuin muut. Näitäkin tapauksia tulee ajoittain vastaan. Yleensä nämä tapaukset näkevät eksytystä joka paikassa tai kaikialla muualla paitsi oman puseronsa alla. On totta että eksytystäkin on lopunaikana, mutta myöskin sitä aitoa uskovien yhteyttä missä lähdetään viisaina neitsyinä yhdessä ylkää vastaan valvoen ja laitetaan lamput kuntoon ja otetaan öljykin(Pyhä Henki yhdistämään Totuudessa eli Kristuksessa) siihen mukaan.
Mohikaanilta:
"Kaikki-saman-katon-alle-yhteisö ei onnistu koskaan".
Mohikaanille:
Ei onnistu sellainen 'yhteisö', ei ole eikä tule koskaan onnistumaan, mutta sellainen paikallisseurakunta onnistui alussa. Miksi ei enää?
Uskovat veljet ja sisaret! Onko Jumalan tahto ja aivoitus seurakunnasta muuttunut? Onko Kuningas (Messias) Jeesuksella monta morsianta? Onko Jumalan käsi voimaton liittämään omiaan yhteen yhdeksi seurakunnaksi kullakin paikkakunnalla? Eikö Jeesuksen rukous Isälle toteudu "että he kaikki olisivat yhtä niin kuin me olemme yhtä, Sinä Minussa ja Minä Sinussa, että hekin meissä olisivat"?
Jeesus on ilmoittanut tahtonsa ja aivoituksensa seurakunnastaan. VT:n ja UT:n pyhissä kirjoituksissa on suuri määrä lupauksia pyhien yhteydestä. Jos luemme kirjoituksia vaikkapa Ilmestysmajasta, on tämä ilmoitus valtava kertomus jo VT:n ennustamasta pyhien yhteydestä, ja kuitenkin, se on vain kuva ja varjo siitä, joka toteutui Kristuksessa.
Alussa Jumalan seurakunta oli jakamaton paikallisseurakunta jokaisella omalla maantieteellisellä alueella. Onko sitten Jumalan tahto ja ilmoitus muuttunut, sen saa jokainen itse päättää. Minä uskon, ettei Jumala ja hänen tahtonsa ja ilmoituksensa ole muuttunut eikä muutu. Jos minä väärin kirjoitan ja Jumalan Sanan vastaisesti niin jättäydyn Herran käsiin tuomittavaksi.
Uskovat erottaa tänä päivänä sanonta, "eri hengessä". Jos ei tule toimeen tai ei pidä ylipäätään jostain toisesta, sanotaan hurskaasti "olemme eri Hengessä/hengessä".
Tuolla tietyt uskovat kastitavat uudestisyntyneet. He jotka katsovat kuuluvansa tähän erityisen voideltuun joukkoon, kokontuvat keskenään ja rukoilevat Hengen vuodatusta ja herätystä paikkakunnalle. He eivät ymmärrä että juuri itsensä ylentämällä heidän rukouksensa kuulostavat vain Jeesuksen kertomalta rukoilevalta fariseukselta.
Teidän ongelma on se, että te ette ymmärrä mistään mitään koska ette lue heprealaista raamattua, se nimittäin on se pääasia. Se ei ole vanhentunut testamentti eikä kansa ole ' hylätty kansa.' vaan...
Juutalaiset ovat voittaneet maailman, he eivät ole kääntyneet muihin uskontoihin kuten kristinuskoon, vaan pysyneet uskollisina.
Helluntailais-karismaattiset ovat kautta aikain nähneet kaikenlaisia "näkyjä", joilla ei ole mitään annettavaa kenellekään. Sisältö tuntuu noissa "näyissä" olevan aika samanlainen kaikilla.
Olen miettinyt sitä, missä vaiheessa nuo "näyt" nähdään. Ilmeisesti tila on silloin hyvin hurmoksellinen; kovaääninen kielilläpuhe.
KRISTITTYJEN YHTEYS
Ef. 4:1-6
4:1 Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
4:2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
4:3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
4:4 yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
4:5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
4:6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
>>>>>>>>>>>
Minua tämä liikutti koska näen tämän riidan ja kinastelun vievän uskottavuuden ja masentavan enemmän ihmisiä. Toivon, että näkysi on totta ja löydämme keskinäisen rakkauden.
Näyn tarkoitus on innoittaa ja saada toimimaan sen mukaisesti, että näky voisi toteutua. Kaikki lähtee siitä kun on kokosydämisesti antautunut Jeesukselle ja antaa Pyhän Hengen alati täyttää ja Jumalan sanan tutkimisen ja uskovien yhteyden ravita ja vaeltaa Hengessä niin Henki yhdistää totuudessa(Kristuksessa) Jeesuksen omat yhteen. Jokaista Kristuksen ruumiin jäsentä tarvitaan ja alkakaamme kukin kokoamaan Herran kanssa. Ei hajottamaan tai kylvämään lustetta.
Olen NIIIN lopenkyllästynyt näihin SUUURIIIN ihmisnäkyihin.
Nämä reppanat pitävät näitä subjektiivisia ihmisen itsensä keksimiä "näkyjä" ja mielikuvituksen tuotteita miltei Raamatun Totuuden veroisena...
HUH HUH, kauheaa pilkkaa...
Kyllä nämä näyt, jos mitkä ovat suurta juksausta ja ihmisen sielullista mönjää täynnä olevia "julistuksia", joilla koittavat saada itselleen ihmiskunniaa.
Olen NIIIN lopenkyllästynyt näihin SUUURIIIN kirjanoppineisiin ja fariseuksiin.
Nämä reppanat pitävät näitä subjektiivisia itsensä keksimiä "raamatuntulkintoja" ja
mielikuvituksen tuotteita miltei Raamatun Totuuden veroisena...
HUH HUH, kauheaa pilkkaa...
Kyllä nämä farisealaisuudet, jos mitkä ovat suurta juksausta ja ihmisen sielullista mönjää täynnä olevia "julistuksia", joilla koittavat saada itselleen ihmiskunniaa.
Täytyis aina koetella Jeesuxen Nimessä ja Veressä näyt,,,, kestääkö ne Jumalan Ainokainen Poika joka tuli kuolemaan meidän puolesta Ristillä ja nousemaan ylös kolmanteena päivänä.
Gospel Preacher: "Näyn tarkoitus on innoittaa ja saada toimimaan sen mukaisesti, että näky voisi toteutua."
Onko se silloin Jumalalta tullut näky, vaan ainoastaan innostava ajastus? Jos ehdotan, että perustetaanpa kirpputori, josta saamme varoja lähetystyöhön ja sitten kaikki innostuvat ja toimivat sen mukaan, niin kirpputorihan siitä syntyy. No, joo, ettei kukaan ehdi saivarrella, sillä varauksella, että Jumala ei sitä radikaalilla väliintulolla estä. Eikö kristillinen työ ole pääasiassa sitä, että saaaan ajatus jostain työmuodosta ja jos se saa tarpeeksi laajaa kannatusta, niin sitä ruvetaan toteuttamaan.
Uskovien tulisi näyn mukaan siis yhdistää voimansa ja "puhaltaa yhteen hiileen". Miten teet sen luterilaisten, ortodoksien ja muiden kristillisten yhteisöjen kanssa käytännössä? Jos kaikki toimivat omilla tahoillaan kuten nytkin, niin miten tuo "lopunajan armeija" käytännössä tarkoittaa? Uskovien on kaikkina aikoina tehtävä parannus ja ojentauduttava elämässä Jumalan Sanan mukaan - mitä enemmän näitä kokosydämisiä kristittyjä on, sitä parempi evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Tämä asia on jo Raamatussa. Mikä on avauksen näky j amiten ajattelet JUMALAN sen toteuttava?
Vastasin jo tuossa aiemmin tähän, mutta vastaan vielä uudelleen. Pyhä Henki yhdistää totuudessa (Jeesuksessa) Hänen omansa riippumatta kirkkokunta tai elämäntaustoista ylipäätään. Jeesuksen omat tuntevat oman pelastajansa ja toisensa läheisesti ja alati vaalivat suhdetta toisiinsa ja Herraamme. Tämäkin asia on jo Raamatussa. Tätä on jo tapahtunut ja tapahtuu edelleen ympäri Suomen eri paikkakunnilla tälläistä verkostoitumista, että uskovat kokoontuu koteihin yhdessä etsimään Herran kasvoja. Uskon, että paljon tarvitaan uudispellon raivaamista kirkkokuntiin, että seurakuntaelämän ei tarvitsisi enää olla rutiinia, kaavoihin kangistumista, tarkoitan nyt lähinnä kaikkea sellaista mikä voi tulla esteeksi Pyhän hengen työlle ja aidolle sydämen uskolle. Me saatamme saada aikaan paljon sellaista näennäisesti potentiaalista touhuilua ja projekteja mutta ne jäävät kuolleiksi töiksi ilman Herraamme jos jätämme Hänet taka-alalle emmekä anna Pyhän Hengen olla mukana ohjaamassa asioita. Pyhä Henki sitten antaa inspiraatiota niin virallisemmissa kuin epävirallisimmessa häppeningeissä. Kokoonnuttiin sitten seurakuntarakennuksessa, jonkun kodissa tai vaikkapa uskonveljekset pertsa ja tontsa saa Herralta inspiraation tuunata autoa uskosta osattomien kanssa samalla tavottaen ja evankelioiden heitä. Tai sitten uskonsisaret helvi ja kerttu rukoilevat paljon yhdessä naapuruksina ja kotikokouksessa ja keksivät ottaa kolmannen ateistikotirouvanaapuri iidan messiin vääntelemään karjalanpiirakoita Pyhän Hengen inspiraatiossa ja evankelioivat hänet uskontielle. Me helposti ajatellaan, että evankeliointi on vaan näitä herätyskokouskampanjoita vaikka sen tulisi olla päivittäin elämäntapana. Nyt innostuinki kirjottelemaan enemmän ku mitä alunperin piti mut siinä nyt se mitä tässä on sydämellä paljon ollu. Siu!
Eli eletään normaalia elämää niinkuin uskovat sitä elävät. Ei tätä tarvisi näyllä alkaa komppaamaan.
no tuskin näystä haittaakaan on jos innoittaa ja vahvistaa joidenkin veljien ja sisarten uskoa. mutta onhan se näinkin että uskovaiset eivät elä sellaista elämää joka mielletään maailmassa yleisellä tasolla hyväksytyksi ja "normaaliksi". maailman ihmisen ja uskovaisen ihmisen arvomaailma ja henki kun on niin vastakkaisia.
"Eli eletään normaalia elämää, niinkuin uskovat sitä elävät..."
Juuri noin, sillä uskon huume-elämä ei ole elämää, se on houoreilua , sairasta houreilua.
Kaste Pyhässä Hengessä", ja terve hengellinen elämä Kristuksessa ei ole mitään "öljyllä läträämistä" . Vertaus "tyhmistä ja viisaita neitsyiestä" ja heidän "öljyastiostaan " tulee tulkita asia yhteydesään , eikä lähteä mielikuvitus tielle.
Kun UT:n pilkkominen lukuihin ja jakeisiin noin 1500 luvulla tapahtui , niin sen jälkeen asiayhteyksistä irroitetuilla jakeilla on saatu jos millaisia puheita aikaan. Yksi esimerkki on " viisaat ja tyhmät neitsyet" .
Kuitenkin Jesuksen kertomuksen runko ajatus onkin "uskolliset " palvelijat ja "kelvottomat palvelijat", eikä se onko "öljyä lampussa" ?
Jo tuo "neitsyt vertauksen " alkusana "SILLOIN" (Matt.25:1) tulisi herättää ajatuksen "MILLOIN? ,eli jotain on jo edellä puhuttu. Tulee lukea edellisestä luvusta , ja nyt huomaa kun lukujakoa ei alkujaan ollut tehdään asiayhteydstä irroitettu puhe , ja kirjoituksen alkuperäistä tarkoitusta ei ymmärretä.
Tarkemmin tutkittuna, että koko Jeesuksen puhehan koskee palvelijoita eikä neitsiytä yksistään ? Ei kysymys ole "öljyn määrästä" vaan uskollisuudesta ja ymmärtäväisyydestä ?
Kertomuksen "punainen lankahan" on "uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija sekä "paha palvelija" tai "kelvoton palvelija . ". Kertomus alkaa Matt.24:45 ".. Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija,.." Kertomus loppuu Matt.25:30."... Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.' ..."
Kaikki välissä oleva käsittelee samaa asiaa eri kielikuvin? Kertomus alkaa Matt.24:45 ".. Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija,...." Kun isäntä sitten tulee ,niin pahan palvelijan käy huonosti , uskollinen ja ymmärtäväinen palkitaan.Sama puhe jatkuu luvussa 25. ""Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen,...." Neitsyt vertauksen jälkeen puhe jatkuu edelleen jakeessa 14."..Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa;..."
Katkeamaton puhe (Matt.24:45 - 25:30 )"uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija".. "kymmenen neitsyttä"..."kymmenen leiviskää" on yhtä ainoata opetusta. Jeesus aloittaa uskollisuuden ja ymmärtäväisyyden tarpeesta : "ymmärtäväinen palvelija" on kuin "ymmärtäväiset neitsyet" , he varustautuvat oikein."Uskollinen palvelija" on kuin ne jotka asioivat leivisköillään uskollisesti. "Kymmenen leiviskän vertaus" on jatko "kymmenen neitsyen " vertaukselle. Molemmat taas ovat selitystä vertaukselle palvelijoista.
Onko tarpeeksi "öljyä astioissa", vai eikö ole ? Missä on profeetta joka sanoo paljonko ja milloin on tarpeeksi?
Jos ei ole "öljyä tarpeeksi " ei pääse sisälle? Pelstus on uskosta ja uskon kuuliaisuudessa elämisestä , eikä "öljumääristä ".Koko esitelmä on vastoin tervettä Kristuksen oppia.
Jeesuksen Kristuksen seuraaja elää (vaeltaa) joko Hengen tai lihan mukaan. Eikä "öljymäärien mukaan".
Gal.".. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, . kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme..."
"HENGEN HEDELMÄ" on kirjoitettuna YKSIKKÖ MUODOSSA
Hedelmä--- teon tai elämän tavan seuraus
Eihän "Hengen hedelmä" ole joku "appelsiini " ? Hedelmä on seurausta jostakin tässä yhteydessä ( hedelmä =seuraus )? Mistä seurausta tässä ? Hengessä vaeltamisen (elämisen ) seurauksena ilmenee (Gal.5.)" Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen."
Synnissä elämimisen "hedelmää" (seurausta )---- (Room.6.)"Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta. Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema. Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä."
Väärien profeettojen "hedelmät" ( monikko- seuraukset -"heidän teoistaan" (Matt.7.) " Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'
Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."
Ovat seurausta siitä että toiset ovat vaivan nähneet (Joh.4.)" Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, josta te ette ole vaivaa nähneet; toiset ovat vaivan nähneet, ja te olette päässeet heidän vaivansa hedelmille."
Yhteisen lahjan keräämisen seuraus (hedelmä" ) --- on jotakin viemistä "niille Jerusalemin pyhille, jotka ovat köyhyydessä " (Room.15.)"Sillä Makedonia ja Akaia ovat halunneet kerätä yhteisen lahjan niille Jerusalemin pyhille, jotka ovat köyhyydessä. Niin he ovat halunneet, ja he ovatkin sen heille velkaa; sillä jos pakanat ovat tulleet osallisiksi heidän hengellisistä aarteistaan, niin he puolestaan ovat velvolliset auttamaan heitä maallisilla. Kun olen tehtäväni suorittanut ja heille tämän hedelmän perille vienyt, lähden teidän kauttanne Hispaniaan;..."
Aasian evankelioimis toiminnan seuraus (hedelmä " Epainetukselle, rakkaalleni, joka on Aasian ensi hedelmä Kristukselle " (Room.16.) "Tervehdys Priskalle ja Akylaalle, työkumppaneilleni Kristuksessa Jeesuksessa, jotka minun henkeni puolesta ovat panneet oman kaulansa alttiiksi ja joita en ainoastaan minä kiitä, vaan myös kaikki pakanain seurakunnat, ja seurakunnalle, joka kokoontuu heidän kodissansa. Tervehdys Epainetukselle, rakkaalleni, joka on Aasian ensi hedelmä Kristukselle.
Akaian evankelioimis toiminnan seuraus (hedelmä ) "Stefanaan perhekunnan ja tiedätte, että se on Akaian ensi hedelmä" (1.Kor.16.)"Mutta minä kehoitan teitä, veljet: te tunnette Stefanaan perhekunnan ja tiedätte, että se on Akaian ensi hedelmä ja että he ovat antautuneet pyhien palvelukseen."
Pienryhmissä on voimaa ja näkyä tavoitteesta. Tämä tarkoittaa, että on tekijöitäkin eikä vain kommentaattoreita. Ajatelkaa, miten tylsää olisi, jos kaikki kuuluisivat Helluntaihertäykseen tai ev.lut.kirkkoon. Keskitetty johto, joka kertoisi täsmällisesti lampaille, mikä on oikein ja väärin. Nämä kristilliset pienseurakunnat Suomessa ovat piristys ja toivo monelle kadun tallaajalle.
Muuten, eikö arvostettu profeetta Hilja Aaltonen puhunut herätyksestä ennen hänen lähtöään? Missähän se herätys on?
Hilja oli tavallinen kuolevainen. Kuolevaiset näkevät mitä haluaisivat näkevän ja tapahtuvan. Hiljalla ei ollut mitään yliluonnollisia kykyjä niinkuin ei ole kellään kuolevaisella.
gospel preacher. Taas yksi Vapaakirkollinen hiljan profetioista sama on myös viki limenkon profetiat jotka ei myöskään toteudu koskaan. Realismi on pahasti hukassa molemmilta.
JUMALAN LOPUNAJAN ARMEIJASTA SUOMESSA
Termi "lopunajan armeija" on valtateologinen käsite ja profeettaliikkeen väärä raamatuntulkinta Joelin armeijasta.
Militanttinen terminologia evankeliumissa on harhaisen mielen ja omien haaveiden tulosta ei totuus. Militanttiset viittaukset UTssa ovat todella harvinaisia paitsi Ilmestyskirja on sotaisaa tekstiä mutta uskovaiset eivät ole mitään sotilaita kuten muslmit ovat.
Mutta helluntailaiset toivat Branhamin suomeen ja sitten Leo Meller toi tätä amerikklaista hapatusta myöhemmin.
Gospel preacher, näkysi on lainattu menestysteologeilta.
real täti2.9.2013 08:01
Gospel preacher, näkysi on lainattu menestysteologeilta.
Olen samaa mieltä kanssasi - Ei vaikuta oikealta Raamatun tulkinnalta, vaan nimenomaan on tämän SAARNAAJAN omaa subjektiivista kuvitelmaa imelässä mennarihengessä.