Kaunis=yksinäinen?

Olen poikkeuksellisen kaunis. Voin sen itsekin
myöntää,mutta älkää erehtykö luulemaan,että se
olisi minulle aihe ylpeilyyn. 21-vuotisen elämäni
aikana olen saanut kärsiä ulkonäöstäni niin
paljon,että on alkanut tuntua siltä,kuin
vastassani olisi muuri. Yläasteelta asti olen
ollut enemmän tai vähemmän silmätikkuna. Lukiossa
helpotti,sillä koulumme oli pieni ja monet
tutustuivat minuun. En ole ilkeä,koppava,tyhmä
tai pinnallinen,vaikka kyseisiä ominaisuuksia
usein kauneuteen yritetäänkin yhdistää. Lukiossa
sain jopa ystäviä. Tänä syksynä pääsin
korkeakouluun opiskelemaan ja aloitin innosta
puhkuen. Itseluottamukseni oli jo myönteisten
kokemuksien ansiosta noussut,mutta nyt olen taas
onnistunut olemuksellani ärsyttämään erästä
naista niin,että hän on alkanut kyttäämään
tekemisiäni ja mustamaalaamaan minua opettajille
sekä muille opiskelijoille. Viimeinen tikki
kiusaamisen aloittamiseen saattoi olla
komea,menestyvä mieheni...? Tuntuu,että voimani
ehtyvät. Ilkeily on sen verran epäsuoraa,että
siihen on vaikeaa tarttua,mutta sellaista
ennenkin kokeneena tunnistan kyllä vaaran merkit.
Haluaisin puuttua tilanteeseen ennenkuin se
pahenee. Luulin ettei tällaista enää
korkeakoulussa kohtaa,mutta taisin luulla väärin!
Pelkään yksinäisyyttä,juoruja ja sitä,ettei
kukaan enää halua/uskalla olla seurassani. Vaikka
minulla onkin ihana perhe ja rakas mies,haluaisin
kuitenkin nauttia myös opiskelustani ja saada
naispuolisia ystäviä. Ne muutamat,joita minulla
on,ovat opintojensa takia joko toisessa
kaupungissa tai toisessa koulussa.

Ongelmansa kullakin,tämä on minun. Toivoisin
kuulevani mielipiteitä teiltä muilta ikään ja
sukupuoleen katsomatta,sekä myös jos jollain
sattuisi olemaan vastaavia kokemuksia!
5523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tunnistan itseni Sinussa ja voin todeta, että
mikään ei ole kohdallani muuttunut. Olen pystynyt
saamaan itselleni pari hyvää ystävää ja olen
tyytyväinen siihen. Mainitsemaasi "syrjintää"
tulee olemaan niin kauan kuin kauneutesi ikääntyy.

Hyvä konsti saada sivullisia tajuamaan, että olet
ihan samanlainen ihminen kuin hekin ovat, että
hakeudut itse sellaisten ihmisten seuraan, jotka
ehkä eivät ole niitä "kauniita ja rohkeita".

Äänestä
  • Hyvin kirjoitettu! Tuttua tarinaa. Kavereita
    minulla on tosin paljon, ja ihmiset yleensäkkin
    pitävät minusta. Avoin iloinen mieli,
    huumorintaju ja se että olet näytät olevasi
    samalla viivalla kuin kaikki muutkin, oli avain
    ainakin minun kohdalla muutokseen.
    Tsemppiä =)

    Äänestä

Lämmin kiitos vastauksistanne! On helpottavaa
kuulla että muillakin on samanlaisia kokemuksia.
Sain voimaa kirjoituksistanne ja tartuin asiaan
keskustelemalla ohjaavan opettajani kanssa.
Yllättävää oli se,että ennenkuin olin edes
kertonut ongelmia aiheuttavan naisen nimen, hän
arvasi kenestä on kyse! Tämä henkilö kuulemma
synnyttää jatkuvasti konflikteja sekä luennoilla
että niiden ulkopuolella. Ehkä asiat kääntyvät
vielä parhain päin...? Joka tapauksessa maailmani
näyttää vihdoinkin valoisammalta.

Toivon Teille kaikkea hyvää elämässänne! =)

Äänestä

Sama tilanne täällä. Unohda hetkeksi ulkonäkösi
ja anna kiusaajille samalla mitalla takaisin -
uskon, että hallitset myös "piilovittuilun", tai
kokeile bitchingiä. Esim. jos nainen aukoo
sinulle päätään, katsot häntä säälivästi ja sanot
jotain tämän tyyppistä: "Ymmärrän, että
tuollaisella
naamalla/luonteella/ulkonäöllä/elämänasenteella
on vaikea elää, mutta onneksi kaikki eivät siitä
katkeroidu kuten sinä." Tehoaa 100%-sesti!

Äänestä
  • Paljon kiitoksia vastauksestasi! Annoit hyviä
    neuvoja!Olen aina yrittänyt välttää suoria
    riitatilanteita,mutta olisi kyllä jo aika päästä
    eroon turhasta varovaisuudesta,sillä se taas
    tuntuu pitkittävän asioiden ratkeamista.

    Tein muuten viikonloppuna hiukan tutkimustyötä
    koskien kyseistä naista.Kyselin tuttaviltani
    tietävätkö tyypin,ja sain kuulla tämän
    harrastaneen kiusaamista myös yläasteella ja
    lukiossa,eli hänen käyttäytymismallinsa on tämä!
    Todella mielenkiintoista... ;D


    Kaikkea hyvää sulle,Zaza!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Prinsessa kirjoitti:

Olen poikkeuksellisen kaunis. Voin sen itsekin
myöntää,mutta älkää erehtykö luulemaan,että se
olisi minulle aihe ylpeilyyn. 21-vuotisen elämäni
aikana olen saanut kärsiä ulkonäöstäni niin
paljon,että on alkanut tuntua siltä,kuin
vastassani olisi muuri. Yläasteelta asti olen
ollut enemmän tai vähemmän silmätikkuna. Lukiossa
helpotti,sillä koulumme oli pieni ja monet
tutustuivat minuun. En ole ilkeä,koppava,tyhmä
tai pinnallinen,vaikka kyseisiä ominaisuuksia
usein kauneuteen yritetäänkin yhdistää. Lukiossa
sain jopa ystäviä. Tänä syksynä pääsin
korkeakouluun opiskelemaan ja aloitin innosta
puhkuen. Itseluottamukseni oli jo myönteisten
kokemuksien ansiosta noussut,mutta nyt olen taas
onnistunut olemuksellani ärsyttämään erästä
naista niin,että hän on alkanut kyttäämään
tekemisiäni ja mustamaalaamaan minua opettajille
sekä muille opiskelijoille. Viimeinen tikki
kiusaamisen aloittamiseen saattoi olla
komea,menestyvä mieheni...? Tuntuu,että voimani
ehtyvät. Ilkeily on sen verran epäsuoraa,että
siihen on vaikeaa tarttua,mutta sellaista
ennenkin kokeneena tunnistan kyllä vaaran merkit.
Haluaisin puuttua tilanteeseen ennenkuin se
pahenee. Luulin ettei tällaista enää
korkeakoulussa kohtaa,mutta taisin luulla väärin!
Pelkään yksinäisyyttä,juoruja ja sitä,ettei
kukaan enää halua/uskalla olla seurassani. Vaikka
minulla onkin ihana perhe ja rakas mies,haluaisin
kuitenkin nauttia myös opiskelustani ja saada
naispuolisia ystäviä. Ne muutamat,joita minulla
on,ovat opintojensa takia joko toisessa
kaupungissa tai toisessa koulussa.

Ongelmansa kullakin,tämä on minun. Toivoisin
kuulevani mielipiteitä teiltä muilta ikään ja
sukupuoleen katsomatta,sekä myös jos jollain
sattuisi olemaan vastaavia kokemuksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu