Kaukana maan äärissä asusti kansa, sen kansan kieli oli erilainen.
Tämä kansa oli uskovaa ja ei uskovaa.
Mutta vaikka kansa oli jakaantunut sisäisesti uskoviin ja ei uskoviin, ei näiden statuksien omaajilla ollut paljon eroa, vain sanojensa mukaan olivat mitä olivat.
Moni ei nähnyt heissä eroa kuin ulkoista puhetta ja vaatetusta.
Oli sydänten tuntija, joka katseli kansaa ja lausui mielessään:
Minun nimeäni he tahraavat, nimeäni he käyttävät omiin tarkoituksiinsa.
Itselleen kunniaa hakevat nimestäni ja tahraavat sen.
Hän lausui vielä: Jokaiselle annan tekojensa mukaan, mutta kirkastan nimeni ja sen tahrijat joutuvat maksamaan kunniallaan.
Kuka on itsensä nimeni suojissa korottanut, se alennetaan.
Hän huutaa, Herra Herra, katso mitä olen tehnyt?
Ja minä vastaan: oliko vanhurskautesi suurempi kuin fariseusten?
suullaan hekin minua kunnioittivat, ei suun sanat ole kuin pelkkää helinää sydämen salaisuuksien rinnalla.
Puhdas sydän, sanojensa takana seisova minulle kelpaa, ei kullattu kuori, sisältä musta.
tämä on vain tarina jonka tahdoin tänne jostain syystä kirjoittaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.