Matala ÄO yleinen syy syrjäytymiselle?

matalan ÄO.n väki

Syrjäytymisen ehkä yleisin syy on ÄO heikkolahjaisuuden (ÄO 70 - 85) alueella. Moni matalan ÄO:n nuori putoaa jo varhaisessa vaiheessa pois työ- ja kouluelämästä, joka vaatii mm. teknologisen kehityksen myötä yhä korkeampaa ÄO:ta.

Automatisoitumisen myötä yhä enemmän yksinkertaista toistoa vaativista työtehtävistä tullaan suorittamaan koneita käyttäen, siinä missä taas ennenvanhaan nämä olivat matalan ÄO:n ihmisten työtehtäviä.

Poliitikot eivät poliittisen korrektiuden takia viitsi mainita tätä todellista ongelmaa. On mukamas väärin puhua matalan kongitiivisen tason ihmisten muodostamasta taloudellisesta ja sosiaalisesta ongelmasta. Ennenpitkään kuitenkin ihmisten on välttämättä kohdattava totuus ja alettava puhua syrjäytymisestä sellaisena ilmiönä kuin se todellisuudessa on. Kongitiivinen alaluokka on todellisuutta eikä mitkään temput tätä muuta, koska on kyse geeneistä.

68

5298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutkija_

      Totta. Lisäksi räjähdysmäisesti lisääntyvät neuropsykiatriset ongelmat pahentavat tilannetta, mm. asperger ja adhd.

      • Mielenterveysongelma

        "Totta. Lisäksi räjähdysmäisesti lisääntyvät neuropsykiatriset ongelmat pahentavat tilannetta, mm. asperger ja adhd. "
        Älä unohda mielenterveysongelmia.

      • tuota noin111

        Yritysten luontoon ja ruokaan dumppaamat kemikaalit ja raskasmetallit aiheuttavat neurologisia ongelmia. Vaarallisten kemikaalien ja raskasmetalli käyttäminen on tuottavaa eikä siitä voi joutua vastuuseen, koska asian todistaminen on lähes mahdotonta kenen dumppaamat kemikaalit aiheuttavat ongelmasi ja mistä ne kehoosi sait.

        Ei ne kemikaalit mihinkaan katoa kun ne kaadetaan luontoon toisin kuin yritykset ovat uskotelleet. Siellä ne ovat ravintoketjussa ja kulkeutuvat ihmisen kehoon pikkuhiljaa veden ja ruuan mukana.

      • zulu

        Mutta miksi ne lisääntyvät? Eikö niitä ole ennen ollut, vai lissääkö hallitus juomaveteen jotakin?

      • gland
        zulu kirjoitti:

        Mutta miksi ne lisääntyvät? Eikö niitä ole ennen ollut, vai lissääkö hallitus juomaveteen jotakin?

        Ainakin jenkeissä juomaveteen lisätään fluoria joka heikentää miesten siittiömääriä ja vaikuttaa merkittävästi ihmisten älykkyyteen esim. aiheuttaen käpyrauhasen vajaatoimintaa. Fluori tekee ihmisistä "zombeja". Ajattelematonta massaa.

    • samaa mieltä

      Jos ei ole annettu kauhalla ja vaaditaan lusikala, niin ei siitä mitään tule. Kyllä on osa väestöä yhteiskunnassa, jotka eivät selviydy haastavasta ja monialaista vastuuta ja taitoja vaatiamsta työelämästä. Ja nykyään ei ole enää niitä lapiohommia, halonhakkuuta ja liukuhihnatehdastyötä.
      Turhaan näitä ihmisiä haukutaan luusereiksi ja laiskoiksi.
      Kun ihminen ei pärjää ja suoriudu ja itsekkin huomaa sen, hän alkaa ryyppäämään, msentuu ym.
      Jos joku kokee kuuluvansa juuri noihin matalaälyisiin, niin mitä itse toivoisitte itselle: pysyvä eläke, jotain helppoa työtä.
      On todella enää harvoja ammatteja joissa pärjää heikkolahjainen, vaikka ei oliskaan kehitysvammainen.

      • tuhat mahdollisuutta

        Tuhansin mahdollisuuksien yhteiskuntamme,
        seuraavissa ammateissa usein pärjää yhden nappirivin ihmisetkin
        kunhan vain on motivaatiota ja asenne kohdallaan, riittävän työhullu.

        Vartijat. autonkuljettajat,monet muutkin logistiiikan perustyöläiset, kaupan myyjät eli tavaran hyllyttäjät, Muut tavaran lempaajat.
        kapiaiset, palomiehet, puhelinmyyjät. Lumenpudottajat, jätekuskit, lakasijat, lehmänhoitajat, kissan silittäjät, muu elukkatyö. heiroja, ilotyttö, rattopoika.
        Monet yksinkertaiset teollisuustyöt,

        Hoitoalalla (lähihoitajat) ei tarvi osata kiun 100 sata sanaa suomea jotenkin sinnepäin. kun on sososiaalinen kuuntelee ja hymyilee.

      • mennään afrikkaan
        tuhat mahdollisuutta kirjoitti:

        kaikkein parhaimmat vanhustenhoitajat ovat mustia naisia mm ja filippiiniläisiä. ei heille ole raskasta palvella ja auttaa ja toivottavasti vakkari suomalainen hoitohenkilökunta eivät hyllytä kateudessaan näitä mamuja ja näytä hapanta naamaa.mustat voivat kuvitella hapankaaliksi je kohta keitellä soppaa:)

      • Juhana Elop
        tuhat mahdollisuutta kirjoitti:

        Tuhansin mahdollisuuksien yhteiskuntamme,
        seuraavissa ammateissa usein pärjää yhden nappirivin ihmisetkin
        kunhan vain on motivaatiota ja asenne kohdallaan, riittävän työhullu.

        Vartijat. autonkuljettajat,monet muutkin logistiiikan perustyöläiset, kaupan myyjät eli tavaran hyllyttäjät, Muut tavaran lempaajat.
        kapiaiset, palomiehet, puhelinmyyjät. Lumenpudottajat, jätekuskit, lakasijat, lehmänhoitajat, kissan silittäjät, muu elukkatyö. heiroja, ilotyttö, rattopoika.
        Monet yksinkertaiset teollisuustyöt,

        Hoitoalalla (lähihoitajat) ei tarvi osata kiun 100 sata sanaa suomea jotenkin sinnepäin. kun on sososiaalinen kuuntelee ja hymyilee.

        Unohdit Eläkeyhtiöiden johtajat, poliisipäälliköt , maisterivirat kehityspäälliköt ,konsultit ym ym.

      • HEJJJJEE

        Ei älyä voi mitata....moni "oppinut ei pysty suorittamaan joitakin yksinkertaisia käytännön asioita..

      • Stubbelo
        Juhana Elop kirjoitti:

        Unohdit Eläkeyhtiöiden johtajat, poliisipäälliköt , maisterivirat kehityspäälliköt ,konsultit ym ym.

        Kokkoomuksen puheenjohtaja puuttu listalta.

    • anonyymi8

      "Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia".

    • luonnonsuojelija 1

      Heikkolahjaisia ja kehitysvammaisia on aina ollut olemassa ja on yhä tänäänkin. He ovat pieni vähemmistö, mutta usein juuri heitä ei monikaan työnantaja palkkaa normaalisti töihin.

      Kehitysvammaisille löytyy harvoin töitä vapailta markkinoilta. He tekevät hoitolaitoksissa yleensä omia ohjattuja töitään tai sitten he työskentelevät työkeskuksissa.

      Heikkolahjaisille jo normaalin peruskoulun suorittaminen on vaikeaa. Kun ei pärjää peruskoulussa, niin usein ei pärjää myöskään normaalisti järjestetyissä ammatillisissa opinnoissa vaan opinnot on järjestettävä heidän tasolleen vastaavasti ammatillisissa oppilaitoksissa.

      Moni heikkolahjainen turhautuu, kun ei pääse töihin ja masentuu ja siitä usein alkaa ongelmat. Moni turhautuu ja alkoholisoituu. Liian usea pitkästyy jatkuvaan työttömyyteen ja aloittaa sitten juomisen ja humalapäissään nämä ihmiset usein myös käyttäytyvät todella typerästi, jopa niin, että osa ajautuu rikolliselle tielle. Kun on päästy jo siihen pisteeseen, että alkaa sitten jatkuva ja lähes koko elämän kestävä vankilakierre, niin sitten aletaan olla jo sellaisissa ongelmissa, mistä ei oikeastaan ole ulospääsyä kuin se, että kuolee ennen aikojaan.

      Tässä vaiheessa kukaan ei voi enää mitään tilanteelle eikä ketään enää asia jaksa juurikaan kiinnostaa. Tässä vaiheessa jo syrjäytymisen kierre on jo niin paha, että ominpäin ulospääsy ongelmista on jo lähes täysin mahdotonta.

      Tällaisten ihmisten toimeentulo on läpi elämän niukkaa ja myös näiden ihmisten elämän muut veronmaksajat kustantavat veroasteellaan. Se on varmaa, vaikka tästä asiasta ei ole poliittisesti juurikaan korrektia puhua. Asia koskettaa marginaalista ryhmää, joten asia ei poliittisesti kiinnosta juuri ketään.

      Ei syrjäytyneiden ihmisten asiat kiinnosta juuri ketään tässä maassa. Itse tunnen henkilökohtaisesti yhden tällaisen ihmisen ja voin sanoa, että tällaisten ihmisten kanssa ei ole mukava kenenkään elää.

    • monta syytä ja

      Kuitenkin kaikki ihmiset ovat tasavertaisia ja arvokkaita. Se että ei ihan kykene suoriutumaan tehoyhteiskunnan työvaatimuksista, ei päitäisi johtaa siihen että joutuu elämään köyhänä ja toimettomana.
      Kyllä vielä nykyäänkin löytyis töitä, joita hitaat ja matalaälyisemmät voisivat tehdä. Laitoksissa on liian vähän hekilökuntaa. Ei tarvitse niin paljon älyä jos lukee ja ulkoilee vanhuksen kanssa, on helppoja puutarhatöitä, siivouspuolella töitä tehdään rutiinilla, tarvitaan tiskaajia...
      Monen älykkyys riittää kun saa ajatella rauhassa, ja ei tarvitse hallita liian paljon monta asiaa yhdellä kertaa. Kyllä työ pitäisi jakaa eri tavalla, että yhä usemapi voisi antaa panoksensa yhteiskunnalle ja saada elämäänä sisältöä.
      Minä en kyllä mielelläni edes lähde jakamaan ihmisiä syrjäytyjiin. Ensinnäkään käsitettä on vikea loppuun asti määritellä, kuka on syrjäytynyt.

      • Pitkäaikatyötön

        Myös kiinteistöpuolella on työtehtäviä, jotka eivät vaadi lukupäätä. Huoltoyhtiön työntekijöitä tarvitaan taloyhtiöissä vaihtamaan lamppuja, leikkaamaan nurmikkoa, haravoimaan käytäviä ja muuta sellaista.

    • hmmmmm1

      Kannattaa kyseenalaistaa ÄO älykkyyden mittarina. Se todella mittaa vain tietynlaista älykkyyttä, ei sitä että pärjääkö ihminen elämässä oikeasti. Se on eliitin keksintö kansan alistamiseen. Mielestäni kyse on vain teoriasta, eikä mistään oikeasta faktasta. Se on vain tapa mitata asiaa ja kertoo enemmän siitä mitä sen testin laatineet pitävät itse älykkyyden mittana. Se on jokin yläluokkainen ajattelu, josta sen testin lähtökohdat ponnistavat. Niitä testejä voi tehdä ihan pilke silmäkulmassa.

      Voi surkeus. Eiköhän ole pikemminkin siitä kyse, että koulutus ei tee herraksi, jos on valmiiksi köyhä. Herraksi synnytään ja se kehitys on vain vahvistumassa.

      Ei kannata vetää mutkia suoriksi ja yksinkertaistaa asioita liikaa. Matalan äo:n työt, no voi herranjesta. Ei ihmiset tee tiettyä työtä sen takia, että niillä ei rahkeet riittäisi muuhun. Kyse on monasti siitäkin että ajaudutaan tietylle alalle, kun sitä rahaakin pitää tienata että pysyy hengissä.

      • turandot1

        "Herraksi synnytään, koulutus ei tee herraksi". Voi herrajestas mitä P..kaa. Suomessa on KAIKILLE ilmainen yliopisto/korkeakoulu/muu koulutuslaitos, opintotuki, asuntotuki ja opintolainat. Minä kuten useat ystäväni ovat korkeasti koulutettuja hyvissä duuneissa. Itse koulutusaikana elantomme tienanneiden esim siivoamisella yms ilman vanhempien avustusta. Ei ole ollut mallia/uskoa/älykkyyttä/rohkeutta/sisua/motivaatiota ta muuten vaan asiat huonosti, jos ei ole hyville paikoille opiskelun kautta päässyt. RAHASTA se ei tässä maassa ole kiinni.

      • hmmmmmm
        turandot1 kirjoitti:

        Olet ehkä vieraantunut nykytilanteesta, nimittäin nykyisin se nimittäin on kiinni rahasta. Opintotuki kokonaisuudessan asuntolisineen kattaa (hädintuskin) vain vuokran ja kaikki eivät halua ottaa lainaa. Kirjatkin ja opiskelumateriaali maksavat. Eivät ole suinkaan ilmaista, kuten annat ymmärtää.

        Herraksi nimenomaan synnytään, sen kertovat tilastotkin. Yleisesti mitä koulutetummat vanhemmat niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä myös jälkikasvu kouluttautuu hyvin. Siihen viittasin. Sen lisäksi meillä on kasvava suuri hyvin koulutettujen työttömien juokko. Se vain alkaa kertoa siitä, ettei koulutus enää toimi rikkaiden ja köyhien välisen kuilun kuromisessa kuten ennen.

        Asiat nimenomaan ovat ennen olleet sen verran paremmin, että useampi koulutus on taannut sen leipäpuun. Enää nykyisin voi sanoa, että varma työllisyys on harvoilla aloilla. Koulutus alkaa olla tilastojen kaunistelua ja todellisuus onkin sitten jotain ihan muuta.

      • huuhaata--
        hmmmmmm kirjoitti:

        Opintotuen ja sen asumislisän päälle on sitten myös mahdollisuus hakea opiskelijana toimeentulotukeakin. Kustantavat sossussa varmasti harkinnanvaraisesti kirjat ja muut tuollaiset. Opiskelija-asunnot ovat myös varsin halpoja. Ei voi olla mahdollista, että rahat eivät riitä tässä maassa, jossa koulutus ilmaista ja läjäpäin erilaisia tukiaisia ja avustuksia periaatteessa kaikkiin mahdollisiin inhimilissiin tarpeisiin. Jos ei silti pysty muka kouluttautumana, niin kyllä sillon yhteiskunta on tehnyt voitavansa ja joku piirre (alhainen ÄO?) on vikana itse yksilössä.

        Hyvin koulutettujen lapset taipuvat myös olemaan hyvin koulutettuja varmasti jo siitäkin syystä, että ovat perineet vanhemmiltaan mm. biologisen taipumuksen ahkeruuteen tai älykkyyteen.

      • hmmmmm3
        huuhaata-- kirjoitti:

        Kirjoitus on melkoista huuhaata, kuten nimimerkkikin sen kertoo.

        Sossu ei kustanna kenenkään kirjoja, eikä opintotuen lisäksi voi saada toimeentulotukea muutoin kuin kesällä, jolloin on tuet yleensä katkolla ja silloin sen vuoksi jos ei rahaa tule mistään eikä ole säästöjä.

        Käsityksesi maamme kattavasta sosiaaliturvasta on täyttä huuhaata.

        Opiskelija-asunnot ovat monasti lähellä markkinahintoja, joten käsitystä sinulla ei taida olla.

        Nautit varmasti, kun saat katsella muita korkeammalta. Päähänpotkiminen taitaa olla ihan harrastuksesi?

        Ei kyse ole biologisesta taipumuksesta vaan siitä, että ilmapiiri on suosiollinen kouluttautumiselle ja sille myös on olemassa paremmat puitteet ja kannustus jo kotoa.

        Mutta mutta niinhän se ymmärtämättömyys vaan kasvaa mitä etuoikeutetumpi sattuu olemaan.

      • eikoskekaikkia
        hmmmmm3 kirjoitti:

        Sot sot !!!
        Kyllä vaan sossu kustantaa monenkin opiskelijan kirjat. Ja opintotuen lisäksi voi saada toimeentulotukea muulloinkin kuin vain kesällä.
        Esimerkkinä kotona asuva lukiolainen. Jos vanhempi/vanhemmat saavat tt-tukea niin lukiolaisen ei tarvitse ottaa opintolainaa sekä sossu kustantaa opiskelukirjat ja vielä opintotuen lisäksi tulee tt-tukea.

      • näin meillä
        eikoskekaikkia kirjoitti:

        Sot sot !!!
        Kyllä vaan sossu kustantaa monenkin opiskelijan kirjat. Ja opintotuen lisäksi voi saada toimeentulotukea muulloinkin kuin vain kesällä.
        Esimerkkinä kotona asuva lukiolainen. Jos vanhempi/vanhemmat saavat tt-tukea niin lukiolaisen ei tarvitse ottaa opintolainaa sekä sossu kustantaa opiskelukirjat ja vielä opintotuen lisäksi tulee tt-tukea.

        Sossu kuule ei kustanna yhtään mitään, varsinkaan jos vanhemmilla on rahaa, mutta he eivät halua sitä käyttää lapseensa eikä näin ollen lapsen opiskeluunkaan.

      • väärää tietoa
        huuhaata-- kirjoitti:

        Opintotuen ja sen asumislisän päälle on sitten myös mahdollisuus hakea opiskelijana toimeentulotukeakin. Kustantavat sossussa varmasti harkinnanvaraisesti kirjat ja muut tuollaiset. Opiskelija-asunnot ovat myös varsin halpoja. Ei voi olla mahdollista, että rahat eivät riitä tässä maassa, jossa koulutus ilmaista ja läjäpäin erilaisia tukiaisia ja avustuksia periaatteessa kaikkiin mahdollisiin inhimilissiin tarpeisiin. Jos ei silti pysty muka kouluttautumana, niin kyllä sillon yhteiskunta on tehnyt voitavansa ja joku piirre (alhainen ÄO?) on vikana itse yksilössä.

        Hyvin koulutettujen lapset taipuvat myös olemaan hyvin koulutettuja varmasti jo siitäkin syystä, että ovat perineet vanhemmiltaan mm. biologisen taipumuksen ahkeruuteen tai älykkyyteen.

        Se on aivan FAKTA, että opiskelijakin voi saada toimeentulotukea. Sitä on turha kenenkään taliaivon tällä palstalla alkaa kiistämään.

        Jos käteen jää 50 e kuukaudeksi vuokran ja laskujen jälkeen, niin totta helvetissä sinulla on oikeus toimeentulotukeen Kelalta. Hitto mitä älyvapaata porukkaa tällä palstalla, kun ei edes tiedä faktoja ja alkaa väittämään jotain muuta. Eikä osaa miettiä mitään konkreettisesti, pelkän huuhaa- tiedon perusteella.

      • Stubbido
        hmmmmm3 kirjoitti:

        Kirjoitus on melkoista huuhaata, kuten nimimerkkikin sen kertoo.

        Sossu ei kustanna kenenkään kirjoja, eikä opintotuen lisäksi voi saada toimeentulotukea muutoin kuin kesällä, jolloin on tuet yleensä katkolla ja silloin sen vuoksi jos ei rahaa tule mistään eikä ole säästöjä.

        Käsityksesi maamme kattavasta sosiaaliturvasta on täyttä huuhaata.

        Opiskelija-asunnot ovat monasti lähellä markkinahintoja, joten käsitystä sinulla ei taida olla.

        Nautit varmasti, kun saat katsella muita korkeammalta. Päähänpotkiminen taitaa olla ihan harrastuksesi?

        Ei kyse ole biologisesta taipumuksesta vaan siitä, että ilmapiiri on suosiollinen kouluttautumiselle ja sille myös on olemassa paremmat puitteet ja kannustus jo kotoa.

        Mutta mutta niinhän se ymmärtämättömyys vaan kasvaa mitä etuoikeutetumpi sattuu olemaan.

        Tuo oli Kokoomuskriminaalipuolueen kannattajan heikkolahjaista ymmärrystä vailla olevan henkilön lausumaa.

    • olemme kaikki arvokk

      Ei tietenkään saa tuosta noin vain ajatella että hekilöt jotka tekevät noita töitä ovat öykkyydeltään heikkolahjaisia. Joku vain haluaa tehdä helppoa duunia ja toteuttaa sitten itseään vapaalla.
      Hyvä että niin onkin, koska silloin heikkolahjaiset eivät leimaannu ja erotu. Voi olla että kukaan ei edes tiedä että ei eivät jaksaisi projekti-insinöörinä tai sairaalan osastonhoitajana.

    • 19+1

      Täyttä paskaa. Jo ton eka kirjoituksen perusteella arvioisin, että ihan joka ikinen syrjäytynyt ihminen on vähintään aloituspostaajaa viisaampi.

    • meitä on moneksi

      On myös ryhmä syrjäytyneitä: erittäin älykkäät hekilöt. Heille tavisten elämä on tasapaksuista ja tylsää. ja nerot kokevat maailman ongelmat herkemmin, pohtivat paljon ja heitä ei ymmärretä.
      Oikeastaan ei ole homogeenistä ryhmää syrjäytyneistä, sillä heitä on kaikenikäisiä, rikkaita ja köyhiä, alykkäitä ja vähemmän älykkäitä. Koulukiusaaminen on yksi riskitekijä.

      • älykkyys

        Ehkäpä syrjäytyneet alitajuntaisesti aistivat että yhteiskunta ei toimi heidän hyvinvointinsa puolesta ja vetäytyvät suojaan. Vähemmän älykkäät hyppäävät autuaasti yhteiskunnan oravanpyörään mihin saattaa kuulua ylitöitä ja itsensä loppuun kuluttaminen edes sitä tajuamatta. Eli syrjäytyneet eivät suostu muiden pompoteltaviksi.

      • eräänlainen tarina

        Nimenomaan syrjäytyneissä on myös älykkäiden henkilöiden ryhmä. He eivät kelpaa liian älykkäinä, liian koulutettuina ja liian hyvinä työntekijöinä työnantajille, koska työntantajat haluavat palkata keskinkertaisuuksia, sellaisia, joita on helppo ohjailla, käskyttää ja huijata. Tässä tilanteessa ne ei niin älykkäät ovat paljon paremmassa asemassa. Ajatellaan myös, että tuo lähtee kohta täältä pois parempiin hommiin tai koetaan uhkana omalle työlle tai vähintäänkin ajatellaan, että tuo hakee toimitusjohtajan paikkaa. Oma ryhmänsä ovat nämä työpaikoilla olevat, jotka kokevat asemansa uhatuiksi kun taloon tulikin niin pätevä tyyppi. Työyhteisö saattaa myös kaivata rentoa, hieman junttimaista (anteeksi nyt vain) maalaistolloa työkaveriksi, sellaista hieman yksinkertaista ja leppoisaa, jonka kanssa on töiden jälkeen kiva kaljoitella. Sitten vielä tähän päälle työpaikka/koulukiusaaminen, mikä tietysti johtuu siis kateellisista ja epävarmoista ympäröivistä ihmisistä. Ei kukaan esimies halua itseään taitavampaa ja älykkäämpää. Kun työtä hakee, älykkö tekeytyy sopivan keskinkertaiseksi ja tavikseksi, että saisi edes jonkinlaista työtä. Näytteleminen käy kyllä raskaaksi pidemmän päälle. Taviksen elämä on kyllä tylsää ja turhauttavaa. Yhteiskunta tarvitsee vain keskinkertaisuuksia sekä sopivasti tyhmiä ihmisiä.

        Liian älykäs ei saa myöskään ystäviä ja taas toisaalta turhautuu toisten ihmisten seurassa (ei niin älykkäiden). Keskinkertaisuudet ja ne vielä tyhmemmät eivät ymmärrä älykkäitä ja toisaalta kaikki elämäntavoista ja arvoista lähtien on niin erilaista. Siinä missä tavis haluaa kaljoitella ja poltella röökiä niin älykäs lukee mielummin jotain haastavaa kirjaa illat pitkät. Ne ei niin älykkäät eivät myöskään ymmärrä, miksi joku on kiinnostunut älyllisistä asioista tai vaikkapa opiskelusta ja miksi edes turhaan tuhlaa aikaansa moiseen. Ei niin älykkäillä ja luonnollisesti ei niin koulutetuilla tuppaa tulemaan myös alemmuuskompleksi näiden älykkäiden rinnalla, mistä taas seuraa lisää ongelmia. Lopputuloksena onkin sitten se, että älyköllä ei ole ystäviä eikä serustelukumppania. Tähän kun lisätään vielä elossa olevat, ei niin älyköt vanhemmat, niin soppa on valmis. Eli ei ole ystäviä, ei ole sopivaa työpaikkaa, eikä edes vanhemmilta heru ymmärrystä.

      • täys kymppi
        älykkyys kirjoitti:

        Ehkäpä syrjäytyneet alitajuntaisesti aistivat että yhteiskunta ei toimi heidän hyvinvointinsa puolesta ja vetäytyvät suojaan. Vähemmän älykkäät hyppäävät autuaasti yhteiskunnan oravanpyörään mihin saattaa kuulua ylitöitä ja itsensä loppuun kuluttaminen edes sitä tajuamatta. Eli syrjäytyneet eivät suostu muiden pompoteltaviksi.

        tää oli hyvä

      • jjjjjjjjjjjjjj

        Se on totta. Eihän tässä touhussa ole oikeasti mitään tolkkua, näyttää siltä että suurin osa ihmisistä ei osaa ajatella boxin ulkopuolelta lainkaan. Ihmiset sahaavat omaa oksaansa ja ovat vielä ylpeitä saavutuksistaan. Ihmiset kehittyy katsokaas...tiede on uusi uskonto.

    • syrjäytynyt!!!!!!!!!

      ELÄMÄ ON PASKAA KUN SEN OIKEIN OIVALTAA!!!
      haadeksen alimpaan manalaan saat alkaa hautaasi kaivamaan pirunkielesi hauras mielesi laitetaan kuorossa laulamaan valheitasi toistamaan ja HAISTAKAA VITTU vitu eläimet ootte vajaa älysiä jo kun haluatte elää paska turhanpäiväsen "yhteiskunnan" orjana!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • tuskinpaonyleisin

      Tuskinpa on yleisin syy. Yleisin syy lienee lapsuuden traumoissa, oli sitten kyse kotioloista, koulukiusaamisesta tai jostain muusta. Tälläkin palstalla kirjoittelee ihmisiä, joiden ÄO on kirjoitusten perusteella lähes varmasti kevyesti keskiarvon yläpuolella.

      Alhainen ÄO tuskin korreloi kovin vahvasti sosiaalisten taitojen puutteen kanssa ilman muiden tekijöiden lisävaikutusta. Muistan nuoruudesta monta ihmistä, joiden ÄO on varmasti ollut keskiarvon alapuolella, mutta sosiaalisesti nuo ihmiset olivat valoisia ja pärjäsivät vähintäänkin keskitasoisesti. Tuollaiset 70-85:n ÄO:n ihmiset pärjäävät hyvin, jos kiusaajat eivät tuhoa heitä lapsuudessa.

    • Reijo_Sontala

      Itseasiassa sekä korkea että matala älykkyys korreloivat syrjäytymisen kanssa. Toiset ei ymmärrä ja toiset turhautuu. Itse sain 160 testistä, mutta koulunpenkeillä en ole viihtynyt ja tiedän paljon ihmisiä jotka ovat minua parempia monessakin asiassa. Kai menestyminen vaatii muutakin kuin osaamista palikkatesteissä..

      • Reijo_Sontala

        Muutenkin älykkyystesteillä brassailu on naurettavaa. Ikäänkuin peniksen/tissien jatketta.

      • -o-
        Reijo_Sontala kirjoitti:

        Muutenkin älykkyystesteillä brassailu on naurettavaa. Ikäänkuin peniksen/tissien jatketta.

        Tai sitten sinä vain kuvittelet noin. Se on helppo aukoa päätä, kun on kateellinen eivätkä omat taidot riitä johonkin saavutukseen.

    • Byro B

      Meidän pitäisi tällä pallolla pärjätä eteenpäin..
      Mitenkä tulevaisuudessa? Automaatio vie helpoimmat työt, kaikki eivät voi suunnitella uusia koneita eivätkä toisaalta opiskella lähihoitajiksi.
      Yhteiskunnan pitää kehittää jotain uutta? Vai mennäänkö takaisin oman kasvimaan ja navetan aikaan kera aurinkosähkön?

    • dididididi

      Samoin, minulla oli keskimääräistä korkeampi älykkyysosamäärä, mutta traumatausta, joka on niin vakava ettei yhdelläkään tapaamallani psykiatrilla ole ollut ammattiosaamista hoitaa sitä =) Ja tämän takia olen syrjäytynyt.

    • elämänetsivä

      Minulla älyäkin olisi ollut, mutta laiskana en ole ryhtynyt...

      Tosin peruskoulussa en menestynyt, koska kypsyin älyllisesti myöhään ja saattoipa tuohon vaikuttaa myös vanhempien alkoholinkäyttö ja siitä johtuva koulukiusaaminen.
      Kasvatusvanhempien pahoinpitelyt yms ikävät asiat, joten koulunkäynnistäni ei oikein tullut mitään ja siitä johtuen jäi lukiokin.
      Tuolloin tarvittiin lukioon paljon isommat pisteet , kuin nykyään.
      Koulua kävin suunnilleen koko 70-luvun.

      Joten akateemiset tutkinnot sai unohtaa.

      Niissä töissä, joita tein, ei sosiaalisia ongelmia ollut ja pärjäsin nokkeluudellani.

      Nyt viime vuosina olen puolihuomaamattani eristynyt enemmän maailmasta.
      Terveys on vaikuttanut asiaan, koska monet liikunnalliset harrasteet ovat jääneet.

      Päiväni kuluvat kotosalla. Käyn toki päivittäin terveyden rajoissa kävelyllä.
      Mutta ihmisten seura ei enää kiinnosta samoin kuin ennen.

      Tajusin tätä kirjoittaessani että työnikin ovat olleet jokseenkin yksinäisiä.
      Vartiointialalla olet työvuorossasi yksin,siivotessasi olet yksin...
      En ole koskaan työskennellyt toimistoympäristössä muutoin kuin siivotakseni niitä.

      En siis taidakkaan olla syrjäytynyt... Ihmiset eivät vain kiinnosta minua suurina laumoina...

      Eli siis....

      5xdi,meillä on jotakin yhteistä,en minäkään ole saanyt mielenterveyspuolelta mitään apua. Tosin en ole aktiivisesti hakenutkaan. Mutta sanasi osuivat ja tunnistin kaavan.

      Terminä sana syrjäytynyt kylläkin yleensä tarkoittaa ihmistä,joka kieltäytyy töistä,
      käyttää alkoholia, huumeita tai lääkkeitä enemmän kuin on normeissa hyväksyttävää.
      Näin ei itselläni ole.
      Tupakoin kyllä, se myönnetään.

    • Malkavian

      ÄÖ 140 paikkeilla, skitsofrenia, masennus. Mielisairaalassa tein psykiatrin mukaan kaikki testin nopeammin kuin kukaan siihen asti. Kovasti kuulemma ihmetteli. Melkein 10 vuotta kuntoutusta, eri lääkekokeiluja, ohjelmia, terapiaa. Sitten päättivät ettei minusta tervettä(normaalia) saa. Eläkepaperit käteen ja kaikki hoito loppui, paitsi lääkitys.

      Tässä sitä ollaan syrjäytettynä yhteiskunnasta. Mutta ei se minua haittaa, normaalit eläköön yhdessä, minä katselen sivusta.

      • Malkavian

        Pitää vielä lisätä, että koulussa numerot ysiä ja kymppiä kunnes iski väsymys. Lukiossa mikään ei enää kiinnostanut, numerot laski. AMK:n insinöörilinja jäi kesken kun ei yksinkertaisesti jaksanut edes kotoa lähteä. Siitä sitten jotenkin alkoi hoito ja kuntoutusjakso.

    • keltainen jousi

      Kumpa olisikin tavallista pienempi äö, eikä isompi, ei osaisi ajatella niin laajasti ihan kaikkea ja ei osaisi kaivata viisautta muiltakin ihmisitä.

    • Okeistolainen matalamielinen, yksinkertaisuutta pursuava, tod. nak Kokoomusrikollispuolueen kannattajan alatyylinen kommenti.

    • Oikeistolainen, alatyylinen ,matalamielinen,varmaan Kokoomusrikollispuolueen kannattajan kurjaa lausumaa.

    • Jep2

      Tutkimusten mukaan lapsuudentraumat alentavat älykkyysosamäärää, aiheuttavat sosiaalisia vaikeuksia jne. Kyllä lapsuudentraumat voivat ihan oikeasti pilata koko loppuelämän, ei ole kyse enää omasta tahdosta.
      Vaikka olisi ollut potentiaalia geenien perusteella olla älykäs niin varhaislapsuudessa koettu perhehelvetti tuhoaa potentiaalia. Samaten traumatisoitneella lapsella on vaikeampaa sosiaalisesti tutkimusten mukaan ja tämä voi johtaa koulukiusamiseen ja koulukiusaaminen voi tuhota koulumenestyksen jos kotonakin on vielä vaikeaa. Ei sitä välttämättä pysty koskaan näyttämään parastaan jos lähtökohdat ovat tällaiset vaikka olisi älykäskin. Traumaperäinen stressi aiheuttaa aivorakenteen muutoksen jolloin mm. stressinsietokyky on tavallista alhaisempi.

      Etenkin, jos on älykäs ja on lapsuus mennyt päin mäntyä niin sitähän katkeroituu kun tajuaa, että olisi voinut olla potentiaalia siihen unelma-ammattiin mutta se potentiaali on tuhoutunut ympärillä olleiden idioottien takia.
      Ei sitä ole kovin motivoitunut olemaan loppuelämänsä burgereita paistamassa jos tarvitsee päiväänsä älyllistä haastetta. Traumatisoituneet ihmiset väsyvät helpommin, että ei välttämättä jää energiaa 8 tunnin burgereiden paiston jälkeen enää älyllisiin haasteisiin. Moni älykäs kovia kokenut ihminen valitsee vapauden.
      Olen nähnyt enemmän älykkäitä työttömiä kuin älyllisiä työllisiä ja ne älykkäät työllistetyt jotka olen tavannut, ovat eläneet hyvän lapsuuden ja ovat paremmissa ja korkeapalkkaisammissa duuneissa kun ne typerämmät työttömät.
      Yleensä ei niin älykkäät ihmiset ovat niitä jotka eivät tajua ajatella yhteiskunnan normien rikkomista, hankitaan työ kaupan kassalta ja sitten pari kakaraa siihen pyörimään. Tehdään niin kuin kaikki muutkin.
      Älykäs kyseenalaistaa ja valitsee sen vaihtoehdon joka johtaa hänen kannaltaan siedettävimpään mahdolliseen elämään.

    • asun missä haluan

      Syrjäytymistä aiheuttaa myös ihmisen kuin ihmisen ÄO:stä ja elintasosta riippumatta tahallinen sairastuttaminen perustuen kostoon, vihaan, sukujuonitteluun, oman maineen nostattamiseen toisen ihmisen kärsimyksellä, mikä on tietynlaista sadistiseen ja egoistiseen ajatteluun viittaavaa "narsismia".

      Itsemurhatilastot kasvavat, harvaanasuttujen seutujen syrjäytyneiksi luokitellut tavalliset ihmiset/kansalaiset joutuvat myötäilemään hallitusta sekä maksamaan parempien ihmisten elintason verorahoillaan nurisematta. Jos sanoo poikkipuolisen sanan, saa ukaasit pakkomuutolle tai mikä pahinta pakkoholhoukselle, jolloin valvova silmä ei jätä rauhaan.

      http://aikajaikuisuus.blogspot.com

    • jkiikk

      Minulla on korkea ÄO, yli 170, mutta koko ikäni olen ollut tyhmempien vittuiluin kohteena, joten olen syrjäytynyt.

    • Livingproof

      Oma älykkyysosamääräni on 121, ja olen kaiken lisäksi kärsinyt viimeiset viisi vuotta vakavasta masennuksesta, muista ongelmista ja olen ollut psykiatrisella osastolla. Muisti ja oppimiskyky heikentyneet järjettömästi siitä, mitä ne ennen olivat. En usko, että älykkyysosamäärällä on mitään tekemistä syrjäytymisen kanssa.

    • Livingproof

      Hienosti kirjoitettu Jep2 :) Kaikki ei vaan noita asioita välttämättä ymmärrä.

      • overrate

        Älykkyys on yliarvostettua

    • 19+1

      Maailma on luotu keskiverroille. Huomattavasti keskiarvosta poikkeavat joutuvat mielessään taistelemaan omasta olemassaolostaan ja ilman elämän nälkää ei paikkaa oravanpyörästä löydy. Biologia sanelee viettejämme ja esimerkiksi vaikean masennuksen seurauksena kello alkaa jättämään. Pesä, pesämuna ja perhe eivät ole tavoitteina itsestäänselvyyksiä.

      Jos "putkesta" tippuu kerran pois on hyvin vaikea nousta takaisin. Yhteiskunnan tukielementit alkavat toimia yksilöä vastaan ja se on ehkä pahinta masennuspotilaan kehitykselle.

    • lskkösow

      Mikä tekee ihmisestä paremman niin ei ainakaan selity millään ÄO luvulla. Tarvitaan siihen paljon muutakin kuin pelkkiä tyhmiä numeroita osoittamaan sitä. esim työttömyys on hyvä esimerkki hyvinvointivaltiossa, tyhmä tekee ja viisas selviää vähemmällä... :)

      • ÄO:llä voi ylistää itseään vaikka ei oikeasti mitään tiedäkkään.

        onko älykyydestä hyötyä ellei tiedä totuutta tai uskoo valhetta.
        tähän löytyy apu filosofiasta, tarkastele kriitisesti jo olevaakin totuutta.
        jos asia on biffi totuus on totuus mutta jos taas ei niin sen kyllä huomaa.

    • poikkeus sääntöön

      Olenko sitten poikkeus joka vahvistaa säännön? Syrjäytynyt nuori nainen jonka mitattu ÄO on 127 ? Liian älykäs toimimaan yhteiskunnan oravanpyörässä?

      • Nykyään tuntuu että älykkäimmät ihmiset sulkeutuu kotiin muulta maailmalta piiloon koska muut eivät ole antaneet sitä mitä oma mieli halajaa, totuutta.
        jaaaa ihmiset ovat todella itsekkäitä, eivät kaikki. liika yleistys luo mielikuvan.

        kun puhutaan syrjäytymisestä suomessa, normaalia en ihmettele suomen itsemurhatilastotkin ovat huipussaan.
        suurinmaksi syyksi olen miettinyt sen johtuvan suomalaisten sosiaalisuudesta.
        meidät on robotisoitu tekemään työ ja nollaamaan sitten viikonloppuna. samahan se on kuin vanhainkodissa, tehdään heistä lääkkeillä tottelevaisia zombeja.
        suomessa ihmised "sidotaan" työhönsä, jos et tule töihin se on potkut.
        okei niillä on kyllä sopimus mitä kuuluu noudattaa mutta tilanne ei muutu vaikka maailmassa ei tehtäisi sopimuksija, noo hiukan se saataisi helpottaa vehkeilijöitä mutta eiköhän ne suurimmat vehkeilijät ole muutenkin aina päässeet pälkähästä ja syyt on siirretty työntekijöiden niskaan politiikassa kansalaisten näkeehän sen jo tukipaketeista. EU:n sopimus kieltää tukipaketit mutta sillaila vaan asiaa käsiteltiin ja se lähetettiin. laki vääryyden vahvistaaa ja vääryys vallan saa. nykyään politiikkaa ei voi seurata nauramatta.

    • Semmoista meininkiä

      Jaa-a, mitäkähän tuohon aloituspostin väittämään sanoisi...

      Kyseiseen mainitsemaasi joukkoon kuuluu alle 15% koko väestöstä, joten sillä ei koko syrjäytyneiden määrää millään voida kuitata. Sosiaalisilla tekijöillä ja kyvykkyydellä on nykyisillä työmarkkinoilla jo ehkä liiankin korostettu asema. Suhteilla ja supliikilla saa monesti kaikenlaista kivaa elämään nopeammin kuin vain raatamalla otsa hiessä. Esimerkiksi mainituista asperger-tapauksista löytyy erittäin fiksuja ihmisiä.

      Fiksumpi olisi ehkä myös huomannut, että teknologia ei nykyään enää korvaa ainoastaan yksinkertaisia töitä, vaan myös osittain tai kokonaan asiantuntijatöitä.

      Yhden asiantuntijan tuottavuus nimittäin ampaisee taivaisiin asti, kun hänelle annetaan hakukoneet, tietokannat ja hyvin automatisoidut työkalut käyttöön. Yksi henkilö voi helposti tehdä entisaikaan useamman pätevän henkilön vaatimat työt tuosta vaan. Näin työvoiman tarve vähenee reippaasti. Ja jossakin vaiheessa monista töistä voidaan ihmistyövoima eliminoida lähes täysin.

      Nyt ongelmaksi alkaakin lähinnä muodostua se, että kuka ostaa tuotteet, jos iso osa kansasta on ajettu työttömyysloukkuun ja eikä kasvaneesta tuottavuudesta saada siivutettua valtiolle tarpeeksi. Pääomat karkaavat kuin pilvet taivaanrantaan että humahtaa.

    • Semmoista meininkiä

      Sosiaalisuudesta vielä sen verran, että nykyajan peruskoulutus on extrovertti- ja naisvetoista. Eli homma karkaa käsistä jo heti kättelyssä, kun kaikkien voimavaroja ei saada ohjattua tuottavasti ja ihmistä jopa rangaistaan hänen luonteenlaatunsa perusteella. Kaikilla ei riitä energiaa joka päiväiseen ryhmäpeuhaamiseen täydellä teholla.

      http://www.hs.fi/kotimaa/Tutkijat Ujous laskee poikien arvosanoja/a1399263864827

    • huuhaata

      kuka ne paskaduunit mm: siivoaminen ja vanhusten hoito, ruoanlaitto ensisijaisesti tekee jollei olis näitä matalia apina-aivoja?Voihan tietysti teknologiaa kehittää ja ottaa ne robsit käyttöön näissä töissä ja mitä sitten kun kaikki haluaa olla johtajia ja määrätäkin pitäisi joitakin johonkin tekemiseen? tietysti akateemisissakin on omat tasot ja johtoportaat. mutta eikö se ota luonnolle jos on korkeasti kouluttaunut ja joku käskyttää?joten voi aina yrittäjäksi ryhtyä ja myydä vaikka sesonkina itsenäisesti paskapaperia ja lautasliinoja akateemisille tarvitsijoille

    • Tuon kommentin kirjoittaja haiskahtaa päivääkään oikeata työtä tekemättä olleelta, heikompilahjaiselta ,itseään jotenkin sokeasti parempana pitävältä, mahdollisesti kasvatustieteiden maisteri.

    • gsfg

      Älykäs selviää tilanteista joihin viisas ei koskaan joudu.

    • kkfkfkffkkfldkfkflf

      Eipä tuotakaan voi yleistää. Tunnen paljon hieman yksinkertaisia ihmisiä ja ne kyllä painavat hommia kunnolla. Siivoojana, vartijana, huoltomiehenä jne. Noissa ammateissa itse asiassa älykäs pitkästyisikin hyvin nopeasti. Jokaisen kyvylle sopivia työtehtäviä siis on olemassa. Ongelma vain on työpaikkojen vähyys. Se sen syrjäytymisen aiheuttaa. Toisaalta työttömien reservit pitää palkat alhaisina, joten massatyöttömyys on yritysten etu.

    • yhteenputkeen

      Mulla on tosi hyvät aivot ei niissä mitään vikaa. Ongelma oli vuosi sitten kun tuli wowiin lisäosa ja otin lomaa viikon sitä varten töistä ja sitten se viikko meni jatkoin sitä saikulla että pystyy raidaamaan nonstop. No tästä ei pomo tykänny sano ettei tarvi töihin enään tulla, no laitonhan toi irtisanominen oli ja niillä saaduilla rahoilla elin tähän asti samalla kun nostin sosiaalitukia. Nyt oon masentunu ja syrjäytynyt varmaankin myös. Kohta tulee uusi lisäosa mutten enään pelaa sitä peliä kun kaikki on iha noobei paitsi minä ja aloin pelaamaan wildstar nimistä peliä.

    • ....

      Olin kympin oppilas lähes koko peruskouluajan. Yläasteella en vain kerta kaikkiaan enää jaksanut, syynä ala-asteella tapahtunut syrjiminen, kiusaaminen ja alaspäinkatsominen sekä oppilaiden että opettajien osalta. Myös paine menestyä koulussa oli hirvittävä.
      Nykyään syrjäytynyt. ÄO yli 130.

    • Ei älykyyttä voi mitata yhden testin perusteella, on olemassa niin monta älykyyden osa-aluetta jotta sitä ei yhteen testiin voi tiivistää.
      Älykkyys voitaisiin määritellä siten kuinka nopeasti henkilö kerää kaiken informaation siitä asiasta mitä sitten pitääkin ratkaista tai kuinka nopeasti henkilö sopeutuu outoon tilanteeseen.

      Aivot ovat kuin suuri kirjasto se siis kannattaa pitää järjestyksessä pienellä päivittäisellä aivojumpalla.

      Älykkyysosamäärän mittaaminen liittyy psykometriseen teoriaan siitä, mitä älykkyys on. -wiki- mitä se älykkyys siis on?

    • järki putoo ääreltä

      Äärivasuritausta on yleinen syy syrjäytymiseen. Ei tarkoita, etteikö synkkaisi tuon järjenpuutesyyn kanssa.

    • riskiryhmät

      En sanoisi tuon pitävän paikkaansa.

      Monikin ns. tyhmä ihminen on ollut sosiaalisesti hyvä ja tätä kautta vaikka ei koulu ja muut asiat olisikaan sujuneet erikoisemmin niin tuo sosiaalisuus itsessään on luonut jonkin tasoisen turvaverkon.

      Suurinta riskiryhmää edustavat sellaiset tyypit, jotka eivät ole tuon "laumatyhmyyden" orjia, vaan osaavat ajatella omillakin aivoillaan. Suurin ongelma heillä on siinä, ettei ole sosiaalista osaamista, vaikka muut älytestit ja tehtävät sujuisivatkin paremmin.

      Sosiaalisuuden ja rohkeuden puute ovat suurimpia ongelmatekijöitä. Vika on systeemissäkin joka ikävä kyllä sallii erilaisten kiusaamisen ja pilkkaamisen, vaikka siihen olisi helppoa puuttuakin yhteiskunnan toimesta.

    • Anonyymi

      Yhteiskunta on täysin unohtanut ihmiset, jotka eivät ole kovin älykkäitä saati keskivertoja pärjätäkseen yhteiskunnassa, mutta eivät ole tarpeeksi kehitysvammaisia saadakseen tukitoimia ja erityispalveluita. Vielä yli 30 vuotta sitten puhuttiin heikkolahjaisista, mutta nykyisen poliittisen korrektiuden myötä puhumme laaja-alaisista oppimisvaikeuksista. Tällaisen henkilön älykkyys asettuu sinne normaalin ja kehitysvammaisen rajamaille (ÄO 70-85), mutta matalasta älykkyydestä on tehty tabu. Pitäisi olla paljon hienotunteisempi älykkyyttä tai enemmänkin älyttömyyttä koskevien termien kanssa samalla kieltäen ihmisten todelliset eroavaisuudet.

      Aiemmin oli helppoja, avustavia töitä, joissa nämä terveen kirjoissa olevat heikotkin pärjäsivät ja saivat turvattua toimeentulonsa. Automatisaatio on vienyt nämä helpot työt ja digitalisaation myötä monet palvelutkin ovat osin siirtyneet nettiin, mikä vain pudottaa täysin heikot kelkasta. Heidän on taisteltava elämässä selviytymisestä, ja siinäkin kehnosti, ellei ole vanhempia auttamassa.

      Heikkolahjaisuus (nykyiset laaja-alaiset oppimisvaikeudet) ovat käytännössä vammaisuutta, vaikka teoriassa luokitellaan samaan kastiin normaalin älykkyyden kanssa. Heille ihan kaikki asiat tuottaa vaikeuksia arkisista asioista alkaen, ehkäisyä ei osata saati ymmärretä käyttää, lääkärissä käyminen on vaikeaa, riittävää luku- ja kirjoitustaitoakaan saati koulun perusasioita ei omaksuta, vaikkei peruskoulut opeta kvanttifysiikkaa.
      Heikkolahjaisuus on raadollisesti sanottuna tyhmyyttä. Heille peruskoulu on aivan kidutusta, mutta eivät ole silti riittävän vammaisia saadakseen erityiskoulua tai -opetusta.

      Ihmisen kannalta on paljon parempi, että ÄO keikahtaa 60:en, jolloin yhteiskunta tulee apuun, saa eläkkeen tai jos kykenee jotain työtä tekemään, tulee tuki työpaikalle. Kehitysvammaisten tietä muutenkin yhteiskunta tasoittaa samaan aikaan, kun täysin terveiksi luokitellut heikot syrjäytyvät rauhassa.

      • Anonyymi

        No kyllä mä mielelläni tekisin helppoja käytännön töitä kun mun elämäntyö tulee olemaan jotain ihan muuta kuin perustyö mistä saa palkkaa. Hienoo tietysti jos harrastuksesta voi tehdä työn jolloin se työ ei tunnu työltä vaan harrastukselta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6436
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1009
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe