Docventures

Riku ja Tunna!
Eilen 28.8.13 keskustelunne:
Ei JT-miehet käytä partaa eikä viiksiä, eikä pitkää tukkaa! Kyllä erotutte märkäkoira-luukillanne heistä, ravintolassakin. Viinin käyttäminen sopivassamäärin on ihan OK.
Ja vaikka snapsin ottaminen muistaen kohtuullisuusraja!
Tupakoinnille on ehdoton ei.
Miksi muuten kaivatte tikulla virheitä? Ei kukaan tarkastele Luterilaisten ravintolassakäyntejä, avioeroja, ulkopuolisia suhteita, paitsi ne voisivat pistää jonkun Muslimin silmään räikeänä. Kirkkomme on myötäillyt ihmisten haluja ja uskoen lapsenomaisesti että kaikki on sallittua ja armo korvaa tekemisemme kun vain uskomme, niin tai vaikkei uskotakaan! Minkähän takia Jeesus ja Apostolit sitten puhuivat suu vaahdossa, miten pitäisi elää, kun sillä ei kerran ole merkitystä?
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaikka aika on muuttunut, niin Raamatun periaatteet eivät ole muuttuneet, voimme luottaa siihen kuin kallioon! Sen moraalimittapuut ovat samat kuin ennen muinoin. Ihmisen pitäisi mukautua sen mittapuihin ja niihin "välttämättömiin asioihin" joita ihmiselta ei-Juutalaiselta vaaditaan.
Kirkko nukkuu Prinsessa Ruususen unta, valitettavasti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuudittautuja kirjoitti:

Riku ja Tunna!
Eilen 28.8.13 keskustelunne:
Ei JT-miehet käytä partaa eikä viiksiä, eikä pitkää tukkaa! Kyllä erotutte märkäkoira-luukillanne heistä, ravintolassakin. Viinin käyttäminen sopivassamäärin on ihan OK.
Ja vaikka snapsin ottaminen muistaen kohtuullisuusraja!
Tupakoinnille on ehdoton ei.
Miksi muuten kaivatte tikulla virheitä? Ei kukaan tarkastele Luterilaisten ravintolassakäyntejä, avioeroja, ulkopuolisia suhteita, paitsi ne voisivat pistää jonkun Muslimin silmään räikeänä. Kirkkomme on myötäillyt ihmisten haluja ja uskoen lapsenomaisesti että kaikki on sallittua ja armo korvaa tekemisemme kun vain uskomme, niin tai vaikkei uskotakaan! Minkähän takia Jeesus ja Apostolit sitten puhuivat suu vaahdossa, miten pitäisi elää, kun sillä ei kerran ole merkitystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu