Rakenneuudistukset

Hallituksen tekemät rakenneuudistukset ovat oikeansuuntaisia, mutta jäävät riittämättömiksi, elleivät tehostamistoimet tuo todellaista säästöä ja elleivät mtoivaatiokannustimet liikuta ihmisiä työn perään. Ehkä olisi tarvittu vielä radikaalimpeja toimia sekä tuottavuuden lisäämiseksi että työllisyyden parantamiseksi.

Yksittäisistä toimista opintoihin ja kotihoitoon liittyvät toimet tähtäävät työurien pidentämiseen ja parempiin valmiuksiin alkaa luoda ylipäätään sitä työuraa. Oppivelvollisuus olisi voitu minusta ulottaa jopa niin pitkälle, että se koskee myös lukion tai ammattioppilaitoksen käymistä. Nyky-Suomessa kun ei oikein peruskoulun käymällä vielä luoda mitään työvalmiuksia. Nuorten työllistäminen ja koulutuksen parantaminen on pitkällä tähtäimellä suorastaan kohtalon kysymys. Siinä pitää nyt tehdä tosissaan töitä kaikilla tasoilla.

Kotihoidon tuen uudistus on myös tervetullut jo tasa-arvon edistämiseksi. Jos perheet ovat tosissaan siinä, että pientä lasta halutaan hoitaa kotona, se ei voi olla silloin hyvätuloisilla rahasta kiinni. Jos tällaiset isät eivät suostu hoitamaan lastaan kotona, se on sitten heidän arvovalintansa eikä siitä pidä nurista. Naisille tässä luodaan erinomainen kannustin siirtyä/jatkaa työelämäänsä. Eihän voi olla niin, että naiset hankkivat yhteiskunnan kustannuksella hyvän koulutuksen ja jäävät sitten ikiajoiksi kotiin hoitamaan lapsia ja saatu ammattitaito rapistuu. Kepulaisten näkemykset ovat tässä suhteessa täysin käsittämättömiä. Varsinkin kun pula työvoimaista koskee keskeisesti juuri monia naisvaltaisia aloja kuten terveyden- ja sairaanhoitoa. Erityisesti Kepulandia kunnissa naisten työllistyminen tulee olemaan tärkeää, muuten niissä tulee huutava pula juuri terveydenhoitohenkilökunnasta.

Kuntien rakenneuudistusten vauhdittaminen on sinänsä järkevää. Kovin epäselväksi tämä kohta silti edelleen jäi. Tähän pakettiin mahtuu yksi suuri töppäys ja se on pääkaupunkiseudun metropolihallinto. Päätös on täysin idioottimainen ja lisää vain byrokratiaa. Helsingin kaupungin tulisi ryhtyä nopeasti vesittämään koko ajatus ja ajamaan liitosta Vantaan kanssa ja sitten irtisanoutua yhteistyöstä Espoon kanssa. Jos espoolaiset sen jälkeen haluavat kulkea Helsingiin töihin, he saavat tehdä sen tietullien kautta ja kunnon parkkimaksuilla. Helsinki kustantaa tällä hetkellä suuressa määrin sitä, että lähikunnista käydään Helsingissä töissä. Nämä ilmaiset lounaat pitää pikimmiten lopettaa.

Työmarkkinaratkaisut tulevat täydentämään pakettia. On todennäköistä, että työmarkkinasopu löytyy maltillisilla palkankorotuksilla 2-3 vuodeksi. Jos hallitus kykenee vahvistamaan vielä tätä työn tuloveron alentamisella, niin hyvä on. Aivan loistava lääke tähän olisi se, jos hallitus kumoaisi rosvorahajärjestelmän kokonaan, jotta kunnat voivat käyttää verotulonsa omien menojensa kattamiseen eikä elättikuntien kehitysapuun.

33

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kommentit tollolle

      Uudistuksista liian moni lykättiin jatkovalmisteluun tai sysättiin työmarkkinaosapuolille: Esimerksiki eläkeiän nosto kyllä sovitiin mutta "likainen työ" jätettiin järjestöjen kontolle. Vastuunpakoilu siis jatkuu, etenkin demarien kohdalla. Opiskelijoita kyllä kurmootetaan mutta aidosti pitkän aikavälin kestävyysvajeseen vaikuttavia päätöksiä ei tuoda julki. Tosin tuo eläkeikä taitaa olla ainut vaalilupaus joka Urpilaiselta on rikkomatta, joten pitäköön lupauksensa - vaikka tulevat eläkkeenmaksajat sen vielä katkerasti kokevat nahoissaan.

      Soini on kritiikkinsä perusviestissä oikeassa, työn teettämisen ja yrittämisen edelltyksiä ei kohennettu. Soini sitten tosin roiskii kaikkea hallituksen tekemää niin, että kritiikki on jopa itsensä kanssa ristiriitaista. Sipilä on siinä mielessä rakentavampi kritiikissään, että halusi konkreettsempia tietoja esim. kuntien säästöjen kohdentumisesta.

      Metropolihallinto on turha, tai olisi turha jos Helsingillä ei olisi niin suunnattoman surkea poliittinen johto. Etenkin Vihreät ovat ajaneet politiikallaan Helsingin sellaiseen jamaan, että se jo jarruttaa koko maan taloutta. Eritoten asumisen hirvittävä kalleus Helsingissä jumittaa talouttamme kokonaisuutena. VATT julkisti tästä selkokielisen tutkimuksenkin, mutta Soininvaara ja kumppanit vaan idealismissaan hakkaavat päätään Kaivopuiston poppeliin. Metropolihallinto siis tarvitaan maankäytön lukkojen avaamiseen ja kohtuuhintaisen asuntotuotannon aikaansaamiseen, sitä kautta tarvittaa työvoimaa saadaan talouden veturiin, Helsinkiin ja sen naapureihin. Nyt ihmiset eivät voi muuttaa tähtitieteelliseksi nousseiden asumiskulujen pelossa.

      • 1417

        Oliko taas pakko tulla nolamaan itsesi?

      • Eläkekysymykset on jo aikapäiviä sitten sovittu työmarkkinaosapuolten valmisteluun niin, että uudet lait voisivat astua voimaan vuonna 2017. Eläkeratkaisuvat tulevat joka tapauksessa voimaan portaittain ja myöhemmin. Yhdessäkään ehdotuksessa ei ole lähdetty siitä, että eläkelait olisivat tulleet voimaan jo nyt tällä hallituskaudella. Mainitsemasi Soini ja persut muuten vastustavat eläkeiän alarajan nostoa eli menevät asiassa demareita pidemmälle. Demarithan rajasivat asian vain pois tältä vaalikaudelta.

        Tarkempia tietoja toki tarvitaan. Itsehän avauksessani nimenomaan arvelin, että päätökset voivat jäädä riittämättömiksi ja olisi tarvittu vielä kovempia ratkaisuja. Mutta tyhjää parempi se on tämäkin alku.

      • hyvä tästä tulee
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Eläkekysymykset on jo aikapäiviä sitten sovittu työmarkkinaosapuolten valmisteluun niin, että uudet lait voisivat astua voimaan vuonna 2017. Eläkeratkaisuvat tulevat joka tapauksessa voimaan portaittain ja myöhemmin. Yhdessäkään ehdotuksessa ei ole lähdetty siitä, että eläkelait olisivat tulleet voimaan jo nyt tällä hallituskaudella. Mainitsemasi Soini ja persut muuten vastustavat eläkeiän alarajan nostoa eli menevät asiassa demareita pidemmälle. Demarithan rajasivat asian vain pois tältä vaalikaudelta.

        Nyt jos koskaan olisi myös sopiva aika hankkitua eroon kepun junailemista turhista ja passiivisuutta aiheuttavista kansallisista maataloustuista. Täysin turha rasite muulle teollisuudelle, sieltä nämäkin rahat otetaan tai sitten lainana ulkomailta. Kuntauudistus näytti vihdoin lähtevän liikkeelle ja sinällään oikein, että jätetään pienet kuralla olevat kepukunnat katsomaan sitä, että kauanko "itsenäisyyden" rahoittamiseen löytyy keskustalaisilta halua, veronsiirrot ja valtion avut väheen maksukykymme mukaisiksi.
        Aamulla tunsin myötä häpeää kepun Tiilikaista kohtaan, Tiilikaisen viesti oli about, että kuntiin ei saa koskea, pyhä asia keskustalle.... Keskustaa ei ole vielä taloudelliset realiteetit tavoittaneet, liian pitkään eletty tuella..
        Mutta positiivista on se, että hallitus näkyy olevan erittäin toimintakykyinen ja lienee ensimmäisen kerran Suomen historiassa hallitus tekee raskaita päätöksiä, vaikka tietävät sen maksavan tulevaisuudessa ääni, mutta nyt isänmaan etu meni lapsellisen kyläpolitikoinnin ohi.

      • Lisää tollolle
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Eläkekysymykset on jo aikapäiviä sitten sovittu työmarkkinaosapuolten valmisteluun niin, että uudet lait voisivat astua voimaan vuonna 2017. Eläkeratkaisuvat tulevat joka tapauksessa voimaan portaittain ja myöhemmin. Yhdessäkään ehdotuksessa ei ole lähdetty siitä, että eläkelait olisivat tulleet voimaan jo nyt tällä hallituskaudella. Mainitsemasi Soini ja persut muuten vastustavat eläkeiän alarajan nostoa eli menevät asiassa demareita pidemmälle. Demarithan rajasivat asian vain pois tältä vaalikaudelta.

        Tarkempia tietoja toki tarvitaan. Itsehän avauksessani nimenomaan arvelin, että päätökset voivat jäädä riittämättömiksi ja olisi tarvittu vielä kovempia ratkaisuja. Mutta tyhjää parempi se on tämäkin alku.

        Soinin puheet ovat ristiriitaisia ja monessa kohtaa hän huitoo varmuuden vuoksi joka suuntaan, niin tuossa eläkeikäkysymyksessäkin.

        Vaikka SDP tiukasti vastaan harasikin, niin kuntien pakkoliitosten mahdollistaminen oli hyvä päätös. Samoin se, että nuo pakkoliitokset rajataan vain kaupunkeihin ja niiden ympäryskuntiin. Pikkukuntien yhdistymisillä ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta, joten hallituksessakin on ymmärretty mistä ne miljardisäätöt kuntarakenteessa on saavutettavissa.

        Ikävää on se, että pääkaupunkiseudulla joudutaan turvautumaan tuollaiseen hallintohimmeleitä lisäävään ratkaisuun, mutta kute todettua, Helsingin umpisurkeat poliitikot on saatava valvontaan ja muuta keinoa ei taida olla. Vihreille pitäisi saada kielto kaupungin hallintoelimiin, niin paljon kustannuksia niin Helsingille kuin koko maalle tämä oleiluyhteiskuntaa havitteleva loiseläjäjoukko on aikaansaanut. Demokratiasssa ei ole tietenkään mahdollista edes tuollaisia loisia kieltää, joten ylemmänportaan hallinto jossa pipertäjien vaikutus on suhteessa vähäisempää ikävä kyllä tarvitaan.

      • Lisää tollolle kirjoitti:

        Pikkukunnilla on myös merkitystä. Niitä on paljon ja kun niiden saamat rosvorahat ja niihin tehdyt turhat budjetista maksetut investoinnit lasketaan yhteen, saadaan vuosittain ihan senkokoinen summa, johon säästö- ja tehostamistoimia pitäisi kohdentaa. Näissä elättikunnissa ei juuri toivonpilkahdusta ole näköpiirissä, minkä vuoksi niitä pitäisi tietysti kohdella eri tavalla kuin menestyviä kuntia - kuolemansairaat ihmisetkin saavat lopun ajaksi saattohoitoa.

        Suuret kaupungit ovat menestyssaarekkeita Suomessa ja niiden menestyskulkua pitää edelleen vahvistaa. Erityisesti pääkaupunkiseudusta pitäisi tehdä sellainen kansainvälisesti vetovoimainen keidas Suomeen, jollaista Nokia entinen ja keputaustaiseksikin haukuttu pääjohtaja Jorma Ollila on usein vaatinut. Olet täysin oikeassa siinä, että Suomen tulevaisuuden toivo elää juuri niissä ja siksi ne ovat pakkoliitoskeskustelun keskipisteessä. Eihän kahden syrjäisen rupukunnan yhdistämisessä paljon järkeä olekaan. Niissä pitääkin lähteä saattohoidon tielle.

      • Viisasta tolloilua

        Aika pahasti heität kaupunkien suuntaan kun väität sieltä tulevan rosvojen rahaa maakuntiin. Vaikka kaupungeissa rosvoja on maaseutua enemmän, en puhuisi rosvojen rahoista.

        100 pienimmän kunnan yhteenlasketut menot ovat 5 % koko kuntakentän rahoista, joten tavoiteltujen miljardisäästöjen osaltahan homma on kuten sanot, sielthän ne tulevat!!
        Olet sinä sitten älykäs mies.

      • Viisasta tolloilua kirjoitti:

        Rosvot eivät tässä tapauksessa ole kaupungeissa vaan Kepulandiassa. Keput itse käyttävät rahasta Robin Hood -nimitystä. Se kuvastaa asian toista puolta eli omankädenoikeutta, mutta antaa silotellun kuvan siitä, että kyse on puhtaasta rosvoamisesta.

        Pääkaupunkiseutukuntien veroista on laskettu menevän 2-3 prosenttiyksikköä rosvorahana elättikunnille. Se on siis 10-15 % näiden kuntien verotuloista. Tämä on iso määrä. Esim. vaikeuksissa oleva Vantaa ei olisi taloudellisissa vaikeuksissa, jos se saisi jättää nämä verotulonsa omaan käyttöön. Minun on vaikea käsittää, miksi esim. vantaalaisten veronmaksajien pitää kustantaa jossain hevonkuusessa asuvien menoja tilanteessa, missä nämä hevonkuusessa asuvat haluavat muuten puolustaa kunnallista itsemääräämisoikeutta ja sanovat hallituksen vaarantavan heidän kotiseuturakkautensa.

      • Faktaa tollolle

        Jotta jonkinlainen suhteellisuus tässä säilyisi niin kerrottakoon, että kolme suurinta valtionosuuksien saajaa, Helsinki, Turku ja Tampere saavat kaikkien tasauksien jälkeen 812 miljoonaa (vuonna 2012) valtiolta rahaa.

        Saman summan saa kun laskee yhteen 116 vähiten valtionosuuksia saavaa pikkukuntaa.

        Yli 100 miljoonaa valtion pussista saavia kaupunkeja on 11.(Jyväskylä, Kuopio, Pori,
        Joensuu, Vantaa, Oulu, Lahti, Kouvola, Tampere , Helsinki ja Turku) ja niiden yhteenlasketut valtionosuudet ovat liki 2 miljardia. Tuohon summaan tarvitaan jo 193 pienimmän kunnan valtionosuudet.

        Suuret rahat siis liikkuvat valtion ja suurimpien kaupunkien välillä, pikkukunnilla ei ole merkitystä kun haetaan ne todelliset säästöt,

        Tuo verpotuloihin perustuba valtionosuuksien tasaus, josta huudat, on aikanaan Lipposen hallituksen toimesta uudistettu. Silloinhan tuo jako muuttui laskennalliseksi ja meaaniseksi automaatiksi. SDP on siis se, jonka puoleen voit kääntyä. Nyt Urpilainen taipui Kokoomuksen vaatimuksiin kuntien pakkoliitoksista juuri noilla eniten absoluuttisena rahana valtionosuuksia nauttivilla kaupunkiseuduilla.

    • Kiitos!

      Erinomainen ja hyvin perusteltu kirjoitus Mielipidepankilta. Täyttä asiaa kaikki.
      Kiitos, että joku jaksaa vielä kirjoittaa tänne asiaakin kaiken kepulaisen sonnan keskelle.

      • Hohhohooo sinua

        Tuttu per seen nuolijahan se siellä....

    • Näin oN

      Nyt ei tarvinnyt Kataisen tulla sanomaan että Fantastista:D

      Yle hoiteli vuorostaan jutun. Marssitti aamuohjelmiin Kokoomuksen jäseniä "asiantuntijoiksi".

      Selvästi Kokoomuksen ideologiaan sitoutuneita henkilöitä kehumaan budjettia. Olisiko Yle ja Katainen ja Urpilaisen sopineet tuosta "työnjaosta".

      Kuntakarttaharjoitustahan tyässä toteutetaan kaikin voimin. Ei se karttaharjoitus siis ollut valtion virkamiesten esitys, vaan Kataisen tilaus.

      Nyt tätä on enää turha kiistää' ja Kataisenkaan turha enää valehdella.

    • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

      Vai niin:d

      "Kotihoidon tuen uudistus on myös tervetullut jo tasa-arvon edistämiseksi. Jos perheet ovat tosissaan siinä, että pientä lasta halutaan hoitaa kotona, se ei voi olla silloin hyvätuloisilla rahasta kiinni."

      Selvä leikkaus tämä yhden tienaavan perheenjäsenen talouden perheiden kotihoidon tukeen. Eli köyhimpien perheiden tukea tässä nyt LEIKATAAN: Ihan selvä' ideologinen "köyhä't kyykkyyn" pä'ä'tös.

      • Ei tämä mikään leikkaus ole. Kotihoidon tuki ei ole niin suuri raha, että se olisi enemmän kuin työmarkkinatuet. Kun perheen äiti ilmoittautuu työvoimatoimistoon käytettävään työvoimaan, hänelle aletaan etsiä ammattia ja koulutusta vastaavaa työtä. Jos sitä ei löydy, hän saa työttömyyskorvausta ja pääsee työllistämisen aktiivitoimien piiriin.

      • Pi`dePankki
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ei tämä mikään leikkaus ole. Kotihoidon tuki ei ole niin suuri raha, että se olisi enemmän kuin työmarkkinatuet. Kun perheen äiti ilmoittautuu työvoimatoimistoon käytettävään työvoimaan, hänelle aletaan etsiä ammattia ja koulutusta vastaavaa työtä. Jos sitä ei löydy, hän saa työttömyyskorvausta ja pääsee työllistämisen aktiivitoimien piiriin.

        Ne "työllistämisen aktiivitoimet" muuten sitten vasta maksavat, ja vastinetta sille ei saada, kuin suunnaton vitutus sille porukalle, jota siellä turhaan pyöritetään. Hyöty, puhdas 0 kulut 9.

      • Näin oN
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ei tämä mikään leikkaus ole. Kotihoidon tuki ei ole niin suuri raha, että se olisi enemmän kuin työmarkkinatuet. Kun perheen äiti ilmoittautuu työvoimatoimistoon käytettävään työvoimaan, hänelle aletaan etsiä ammattia ja koulutusta vastaavaa työtä. Jos sitä ei löydy, hän saa työttömyyskorvausta ja pääsee työllistämisen aktiivitoimien piiriin.

        Jos äiti on opisekleija tai työtön ja isä on ainoa joka talossa tienaa, niin ei perheellä ole varaa siihen että isä jää isyyslomalle.

        ERLI SELVÄ LEIKKAUS!!!

        Valehtelu että kyseessä olisi rakennemuuton täyttä pas....a

        Vanhasen hallituksen päätöksellä minimi äitiysraha on TÄSMÄLLEEN sama kuin työmarkkinatuki.

        Miehen palkka siis muuttuisi 40%:ttiin palkasta, mutta vähintään työmarkkiituen kokoiseksi. (27 euroa päivä). *Äiti menee työkkläriin ja saa opintotuen 300 euroa päivä tai sovitellun työmarkkinatuen. Koska isä on vanhempainrahalla, Äidin työmarkkinatuesta leikataan, koska kahdelle ei makseta samaan aikaan täyttä sosiaalietuutta. Käytännössä perhe eläisi noin 1000 euron kuukuaistuloilla (jos isän työpalkka on alle 2000 euroa kuukausi) niin kauan kuin isä on vanhempainrahalla. Äiti soviteltua työmarkinatukea noin 300 tai opintotukea noin 300. Isä saisi 2000 euron kuukausipalkalla noin 800 euroa vanhempainrahaa.

        Eli käytännössä äitiyspäivärahaan tulee 50%:n leikkaus.

        Tuo matematiikka on lahjomatonta.

      • Niin on
        Näin oN kirjoitti:

        300 800=1100

        1800 680=2480

        Vaikuttaa pahemnmalta kuin LIpposen hallituksen aikana.

        Leikkaus kuukaudessa 1380 euroa pienituloisen yhden tienaavan vanhemman perheessä.

    • Tehdyt niin sanotut rakenneuudistukset ovat silkkaa näpertelyä, hölynpölyä. Niissä ei ole juuri mitään järkeä. Siksi ei ole hämmästeleminen pääministerin tokaisua, että jos nyt tehdyt päätökset eivät riitä, niin tehdään lisää. Sen sijaan päätökset on kyllä muotoiltu niin, että ne herättäisivät mahdollisimman vähän eripuraa. Siinä mielessä on ilmeisesti jotakin opittu ensimmäisen suuren laman ajoista pari vuosikymmentä sitten. Tosin kuntien rakenteeseen puuttuminen saattaa jatkossa vielä ylittää Iiro Viinasen hallintokauden leikkaukset. Jos kunnista jo tämän hetken arvioidenkin mukaan laitetaan kilometritehtaalle kymmeniä tuhansia ihmisiä, niin kyllä tässä taitaa olla ainekset maailmanennätykseen. Mutta tämä ei luultavastikaan koske enää Kataisen hallitusta, vaan todennäköisesti Juha Sipilä -nimisen miehen kontolle kaatuvat niin kuntauudistus, sosiaali- ja terveysalan uudistaminen kuin eläkkeelle pääsyiän korottaminenkin. Sen jälkeen onkin aika katsoa, vieläkö Suomessa on Keskustaksi nimitetty puolue enää olemassa. Jos kurjistuminen edelleen jatkuu, niin ei olisi ihme, jos sosialistinen vallankumous olisi tosiasia.

      On kerta kaikkiaan käsittämätöntä, miksi hallitus puuttuu kaikenlaisiin pikkuseikkoihin ja unohtaa keskeisimmät asiat. Mikä taivaallinen järki piilee jonkin ansiosidonnaisen päivärahan keston muuttamisella muutamalla päivällä? Entä mikä äly piilee oppivelvollisuusiän nostamisessa? Ei tällaisessa "fiilailussa" ole tolkun häivää. Sen sijaan kaikkein oleellisinta olisi ollut kehittää jokin visio sen suhteen, millä eväin Suomi saadaan jälleen nousuun. Sieltä täältä ronkkiminen ei sisällä mitään systematiikkaa, vaan tehdyt ratkaisut voivat yhtä hyvin ampua omaan koipeen. Siis olla jopa toisilleen vastakkaisia.

      Erityisesti kuntauudistuksen logiikka on kertakaikkisen väärä. Miksi pitää hajottaa toimivat rakenteet? Eikö olisi järkevämpää keskittyä vain niihin rakenteisiin, jotka eivät toimi? Eivät kaikki kunnat ole ongelmakuntia. Ilmeisesti vallalla oleva kapitalistisporvarillinen business -logiikka on tämän kuntauudistuksenkin taustalla. Kapitalistinen ajatteluhan lähtee siitä, että toimivuus sinällään ei riitä, vaan toimivuuden pitää olla riittävän hyvä. Tämä riittävyys puolestaan perustuu aina markkinatilanteeseen. Siitä syystä hyvin kannattavakin yritys kannattaa pistää matalaksi, jos löytyy vieläkin parempi sijoituskohde. Valitettavasti tässä kuntien tapauksessa mitään vaihtoehtoa ei edes ole, vaan on päätetty hajottaa entiset rakenteet ja luottaa ihmeeseen, joka sitten jollakin tavalla tuottaisi paremmat kunnat kuin mitä meillä on näihin saakka ollut.

      Jo edellä mainitusta syystä kapitalistisporvarillisen business -hulluuden irtipäästäminen julkisella sektorilla pitäisi kieltää lailla. Se on tietysti mahdotonta niin kauan kun suurin osa puolueista kuvittelee itsensä porvareiksi.

      • Hallituksella on tässä selvä visio. Se on julkisen sektorin eli tässä tapauksessa lähinnä kunnissa tehtävän työn tuottavuuden parantaminen. Tähän kuntarakenneuudistuksella tietysti tähdätään. Päällekkäiset toiminnat pois, atk-pohjaisten järjestelmien yhdenmukaistaminen, byrokratia vähentäminen - kaikki järkeviä toimenpiteitä. Toinen yhtä tärkeä, jos ei vielä tärkeämpi visio on työllisyyden lisääminen. Tämä on ikääntyvässä Suomessa olennaisen tärkeä tavoite. Kaikki kynnelle kykenevät pitää saada töihin. Toimeentulon ensisijainen lähde on työ eikä tulonsiirrot. Mikä tässä tavoitteessa sinua mahtaa mätätä?

        Teillä kepukomuilla on sellainen luulo, että rahaa kasvaa jossain puussa, josta sitä vain käydään keräilemässä edellyttäen, että siitä keräämisestäkin maksetaan jotain tukea.

      • Sapiens dux
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Hallituksella on tässä selvä visio. Se on julkisen sektorin eli tässä tapauksessa lähinnä kunnissa tehtävän työn tuottavuuden parantaminen. Tähän kuntarakenneuudistuksella tietysti tähdätään. Päällekkäiset toiminnat pois, atk-pohjaisten järjestelmien yhdenmukaistaminen, byrokratia vähentäminen - kaikki järkeviä toimenpiteitä. Toinen yhtä tärkeä, jos ei vielä tärkeämpi visio on työllisyyden lisääminen. Tämä on ikääntyvässä Suomessa olennaisen tärkeä tavoite. Kaikki kynnelle kykenevät pitää saada töihin. Toimeentulon ensisijainen lähde on työ eikä tulonsiirrot. Mikä tässä tavoitteessa sinua mahtaa mätätä?

        Teillä kepukomuilla on sellainen luulo, että rahaa kasvaa jossain puussa, josta sitä vain käydään keräilemässä edellyttäen, että siitä keräämisestäkin maksetaan jotain tukea.

        Miksi kuitenkin jokainen asiaan vähänkin virkansa puolesta perehtynyt väittää SOTE- ja kuntauudistusta vähintään sekavaksi, ellei suorastaan järjettömäksi?
        Mm. Korkman kertoi asian ihan på finska tv:ssa.

      • kepupelle
        Sapiens dux kirjoitti:

        Miksi kuitenkin jokainen asiaan vähänkin virkansa puolesta perehtynyt väittää SOTE- ja kuntauudistusta vähintään sekavaksi, ellei suorastaan järjettömäksi?
        Mm. Korkman kertoi asian ihan på finska tv:ssa.

        Olisiko kyse juuri heidän turhista viroistaan.... Eihän keputkaan vaadi turhan kansallisen maataloustuen lakkauttamista....

      • PidèPankki
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Hallituksella on tässä selvä visio. Se on julkisen sektorin eli tässä tapauksessa lähinnä kunnissa tehtävän työn tuottavuuden parantaminen. Tähän kuntarakenneuudistuksella tietysti tähdätään. Päällekkäiset toiminnat pois, atk-pohjaisten järjestelmien yhdenmukaistaminen, byrokratia vähentäminen - kaikki järkeviä toimenpiteitä. Toinen yhtä tärkeä, jos ei vielä tärkeämpi visio on työllisyyden lisääminen. Tämä on ikääntyvässä Suomessa olennaisen tärkeä tavoite. Kaikki kynnelle kykenevät pitää saada töihin. Toimeentulon ensisijainen lähde on työ eikä tulonsiirrot. Mikä tässä tavoitteessa sinua mahtaa mätätä?

        Teillä kepukomuilla on sellainen luulo, että rahaa kasvaa jossain puussa, josta sitä vain käydään keräilemässä edellyttäen, että siitä keräämisestäkin maksetaan jotain tukea.

        Yksi syy, miksi tässä jamassa ollaan, ja nyt - on lähinnä tämän hallituksen visiot . . . unelmat . . . . patiot . . . . . . finassien hoitaminen, kun muut tekee työt . . . . . jne.

        Idioottimaisia visioita ei siis puutu, mutta olisi aika saada sellaisia visioita, joilla saadaan työtä, työpaikkoja luotua. Siinä ei auta tuollainen, mikälie sekoilu, sieltä täältä siirretään, jatketaan, muutetaan . . . . eikä kuitenkaan mitään oleellista tarjolla. Kuten yleensäkin tuolta porukalta, taas yksi näytelmä aiheesta, kyllä me tehtiin, muut vaan ei ymmärrä sitä.

        Rahaa poltettu, siis velkarahaa tämän hallituksen visioihin aivan turhaan kymmeniä miljardeja. Saavutus, Virolaisilla menee suht' kivasti, myös Puolalaiset ja Slovenialaiset yms. ovat osansa saaneet . . . puhumattakaan muusta EU-hömpästä, joka tulee syömään ne vähätkin taloudelliset resurssit joita tuo tollolauma ei ole vielä polttanut.

        Kovin järkeväähän ei ole käyttää 1€ saamiseen 200€, mutta näinhän tälle hallitukselle on käynyt - no onneksi se sentään on mennyt kavereille ja heidän firmoilleen.

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Hallituksella on tässä selvä visio. Se on julkisen sektorin eli tässä tapauksessa lähinnä kunnissa tehtävän työn tuottavuuden parantaminen. Tähän kuntarakenneuudistuksella tietysti tähdätään. Päällekkäiset toiminnat pois, atk-pohjaisten järjestelmien yhdenmukaistaminen, byrokratia vähentäminen - kaikki järkeviä toimenpiteitä. Toinen yhtä tärkeä, jos ei vielä tärkeämpi visio on työllisyyden lisääminen. Tämä on ikääntyvässä Suomessa olennaisen tärkeä tavoite. Kaikki kynnelle kykenevät pitää saada töihin. Toimeentulon ensisijainen lähde on työ eikä tulonsiirrot. Mikä tässä tavoitteessa sinua mahtaa mätätä?

        Teillä kepukomuilla on sellainen luulo, että rahaa kasvaa jossain puussa, josta sitä vain käydään keräilemässä edellyttäen, että siitä keräämisestäkin maksetaan jotain tukea.

        Kntakarttaharjoituksellako nuo tehotamistoimet toteutuvat:D?

        Älä höpötä tyhjää. Kaikki Tähtää Vain ja Ainoastaan Kuntakarttaharjoituksen Toimeen Panoon!!! Siis Pakkoon!!!

      • Mielipidepankki kirjoitti:

        Hallituksella on tässä selvä visio. Se on julkisen sektorin eli tässä tapauksessa lähinnä kunnissa tehtävän työn tuottavuuden parantaminen. Tähän kuntarakenneuudistuksella tietysti tähdätään. Päällekkäiset toiminnat pois, atk-pohjaisten järjestelmien yhdenmukaistaminen, byrokratia vähentäminen - kaikki järkeviä toimenpiteitä. Toinen yhtä tärkeä, jos ei vielä tärkeämpi visio on työllisyyden lisääminen. Tämä on ikääntyvässä Suomessa olennaisen tärkeä tavoite. Kaikki kynnelle kykenevät pitää saada töihin. Toimeentulon ensisijainen lähde on työ eikä tulonsiirrot. Mikä tässä tavoitteessa sinua mahtaa mätätä?

        Teillä kepukomuilla on sellainen luulo, että rahaa kasvaa jossain puussa, josta sitä vain käydään keräilemässä edellyttäen, että siitä keräämisestäkin maksetaan jotain tukea.

        Enpä julistaisi tulonsiirtoja mitenkään huonoksi asiaksi. Yhä suurempi osa tuotannosta tehdään koneilla, joten yhä suurempaa osaa ihmisistä ei tarvita työntekemiseen. Tällöin tulonsiirrot muodostuvat palkkatyötä merkittävästi tärkeämmäksi asiaksi. Itse asiassa alkavat olla sitä jo. Työttömyyshän poistuisi itsestään, jos yritykset työvoimaa tarvitsisivat.

        Tuottavuuden parantaminen tuskin kelpaa miksikään visioksi.

    • >>>Oppivelvollisuus olisi voitu minusta ulottaa jopa niin pitkälle, että se koskee myös lukion tai ammattioppilaitoksen käymistä.>Kotihoidon tuen uudistus on myös tervetullut jo tasa-arvon edistämiseksi.

      • Kommentti viisaalle

        Nuo syrjäytyneet nuoret joista tuossa puhut voitaisiin kouluttaa ammattiin esim oppisopimuksen kautta, kuitenkin siis oppivelvollisuuden sisällä. Siinä sitä kuntoutuisi ja saisi ammatin samalla.

      • PidèPankki
        Kommentti viisaalle kirjoitti:

        Nuo syrjäytyneet nuoret joista tuossa puhut voitaisiin kouluttaa ammattiin esim oppisopimuksen kautta, kuitenkin siis oppivelvollisuuden sisällä. Siinä sitä kuntoutuisi ja saisi ammatin samalla.

        Täällä ollaan menty aivan liiaan "koulutuskeskeiseen" systeemiin. Hommat jäävät tekemättä, tai ne tekevät Virolaiset, Romanialaiset (ei ne kiertolaiset) yms. porukka, sitten jopa terveydenhuolto rahataa satoja hoitajia Espanjasta pikkurahalla, välitysfirman kautta totta kai . . . . mikähän siinä oikein mahtaa olla, että suomalainen nuori masentuu, opiskelu ei maistu ja hommia ei ole, kun kouluttamattomat ulkolaiset keikkatyöläiset hoitavat ne hämärien välitysfirmojen kautta.

        Mikähän ihme tätä nuorisoa mahtaakaan masentaa :)

    • Paraskin puhuja

      Mielipidepankki on esimerkki muiden työllä elänneistä. Hän ei ole koskaan tehnyt oikeaa työtä.

    • KauKe..

      Terve Mpp, sinä sentään viihdytät meitä keoulaisia edelleen, vaikka kaverisi Kapi sanoi lähtevänsä saitilta, ehkä jo sadannen kerran. Avauksessasi oli asiantynkääkin hieman, vallankin noissa hallituksen pikku näpertelyissä,jotka eivät suomen velkaantumiseen vaikuta juurikaan mitään.

      Suuret asiat kuten palkkojen jäädyttäminen nykyiselleen ainakin neljäksi vuodeksi ja eläkeiän nosto ovat täysin auki sosialistien vaalilupausten vuoksi. Sillä sosialisteille vaali probakanta on paljon tärkeämpää kuin suomen tulevaisuus.

      Mpp,n puoluekanta on helpo määritellä, kokoomuslaiset ovat fiksua väkeä, eivät hauku vastapelureitaan. Joten hänen täytyy olla joko sosialisti demari, tai kommunisti. Epäilen vahvahsti viimeksi mainittua, sillä sosialisteillakin joskus näkee inhimillisen pilkahduksen edes toisessa silmässä, mutta lääkäri sanoi että se on lasisilmä.

      Voiko tosiaan olla että joka neljäs suomalainen on ROSVO. Näin Mpp, haukkuu meitä kepulaisia. Kuinka hän uskaltaa liikkua siomen maaseudulla, kun siellä lähes kaikki on sen mukaan rosvoja. Itse liikun hieman varovanmin Kalliossa ja Sörkassa, jos on joskus pakko siellä käydä. Mutta en silti huuda että että kaikki sosialistit ovat rosvoja..

    • KauKe..

      Hei Mpp, kysyn samaa sinulta kuin joskus heitän huulta kauniille naisille. Että sanoinko pahasti? Johon naiset yleensä että et, sanoit hyvästi. ( Ja kääntyvät kannoillan) moi..

      • omituista sopotusta

        Miksi tuollainen rivimäärä täysin mitäänsanomatonta tekstiä?

    • Keskustaporvari

      "Aivan loistava lääke tähän olisi se, jos hallitus kumoaisi rosvorahajärjestelmän kokonaan, jotta kunnat voivat käyttää verotulonsa omien menojensa kattamiseen eikä elättikuntien kehitysapuun."

      Niin, näitä omia menoja ovat mm. koulutusmenot. En nyt tähän hätään osaa sanoa, kuinka paljon yhden lapsen kouluttaminen maksaa vaikkapa vain oppivelvollisuus koulutuksen ajalta, mutta aika suurista summista puhutaan. Köyhät kunnat kustantavat näiden lasten opiskelun, jotta voivat sitten aikanaan siirtyä veronmaksajiksi Helsinkiin. Urheilun puolella tunnetaan käsite kasvattajamaksut. Tällaisia maksuja maksetaan kasvattajaseuroille, kun niiden kasvattamat pelaajat siirtyvät ammattilaisiksi muihin seuroihin.
      Joidenkin mielestä köyhien maalaiskuntien pitäisi kouluttaa omillaan ilmaiseksi Helsinkiin uusia veronmaksajia.

      Uudistukset, joita hallitus kaavailee päivähoitojärjestelmään, ovat aivan sairaita. Aivan kuin perheet eivät itse tietäisi, kuka heidän perheessään on oikea henkilö hoitamaan lasta kotona. Ja sitten se subjektiivinen päivähoito-oikeus. Tämä täysin moraaliton ja kieroutunut perversio säilytetään käytännössä ennallaan, vaikka se olisi pitänyt poistaa ensimmäisenä. Ei niinkään säästösyistä, vaan eettisistä syistä.

    • Ulrich

      Noin, nyt on sitten ylistetty tätä hallituksen urotyötä, rakennemuutosta - vaikka säästöjä sillä ei saavuteta senttiäkään, mutta sentään saadaan hommat kaikki sekaisin, yhtä sekaiseksi sekamelkaksi kuin on SoTe-koohotuskin.
      Pelottavinta oikeastaan on - -no tuon hallituksen suunnattoman narsismin ja typeryyden lisäksi, ekonomistien tiedot ja ennenkaikkea ymmärrys. Sama porukka hurraa ja kehuu saavutettua ratkaisua, jolle finanssikriisi tuli täytenä yllärinä.

      Olisi eduksi jos nuo nerot kertoisivat, miten tämä sikailu parantaa Suomen tai suomalaisten asemaa tai taloutta? eläkeiän korotushaaveissakin siintää tietysti se, että pitkän työttömyysajan jälkeen eläkkeelle siirtyvän eläkkeen pohjana olevat tulot ovat niin pienet, että tulee halvaksi eläkeyhtiöille. tosin ne "huippujohtajat" ovat kassan jo siihen mennessä varmasti tyhjentäneet.

      Alkaa olla noloa olla Suomalainen, kun katsoo miten maan hallitus kohtelee kansalaisiaan, tietysti pientä eliittiä nuollaan, mutta muut ovat vain karjaa narsisteille.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1898
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1601
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1230
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      769
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      712
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe