Mielestäni 80-luvulla oli reilu tyyli. Kaikilla yhteiskuntaluokilla meni suhteellisen hyvin eikä tällaista kilpailua ollut- sitä morjestettiin esim. taloissa tuntemattomiakin.
Sitten tuli lama ja pelko omasta menestymisestä alkoi, vähän kuin kaikkien sota kaikkia vastaan- kunhan vain itse hengissä selvityy. Kun lama alkoi kääntyä nousuun siinä vuonna 1995 markkinavoimat saivat täyden vallan.
Nykyään kukaan ei enää morjensta tuntemattomia tai edes puolituttuja, vaan kaikki lasketaan siitä mitä etua minulle tästä henkilöstä on- ollaan vain tekemisissä " oikeiden ihmisten " kanssa. Ja kun kilpailuyhteiskunta vaatii,monikaan ei jaksa enää olla lapsensa vanhempi, vaan ollaan lasten kavereita ja pennut tekee mitä lystää.
Minusta yhteiskuntamme on kehittymässä vaaralliseen suuntaan !
Mitä mieltä olette ?
Sitten tuli lama ja pelko omasta menestymisestä alkoi, vähän kuin kaikkien sota kaikkia vastaan- kunhan vain itse hengissä selvityy. Kun lama alkoi kääntyä nousuun siinä vuonna 1995 markkinavoimat saivat täyden vallan.
Nykyään kukaan ei enää morjensta tuntemattomia tai edes puolituttuja, vaan kaikki lasketaan siitä mitä etua minulle tästä henkilöstä on- ollaan vain tekemisissä " oikeiden ihmisten " kanssa. Ja kun kilpailuyhteiskunta vaatii,monikaan ei jaksa enää olla lapsensa vanhempi, vaan ollaan lasten kavereita ja pennut tekee mitä lystää.
Minusta yhteiskuntamme on kehittymässä vaaralliseen suuntaan !
Mitä mieltä olette ?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lama-aika ei välttämättä ollut (tai ole) "kaikkien sotaa kaikkia" vastaan, vaan juuri silloin solidaarisuus on voimissaan.
Nousukauden koittaessa alkaa se todellinen jyvien erottelu akanoista, arvot kovenevat. Nousukausi näkyy kuulemma jopa liikenteessä (!) - liikennerikkomusten määrä ja törkeysaste kasvaa. Myös itsemurhien määrä kasvaa juuri nousukaudella, tämä tendenssi havaittiin jo 1800-luvulla.
Monet asiat tuntuvat yhteiskunnassa menevän ääripäästä toiseen. Juuri nyt on muodikasta olla itsekäs egoisti. Ehkä se yhteisvastuun aikakin koittaa taas joskus.
Antin kommentti aiheuttaa paljon vastanakemysta. Ensinnakin on parempi yrittaa auttaa itsetuhoisia ihmisia selviamaan ja yrittaa pitaa ihmisten sosiaalinen arvomaailma korrektina kuin toivoa, etta ongelmat katoavat!
Nimeton kirjoitti hyvin asiasta, josta olen puhunut vuosia. Yksi selvimmista muutoksen indikaattoreista vuoden 1995 jalkeen on se, kuinka laajasti ihmiset kayttyvat torkeasti toisiaan kohtaan. On taysin yleista alistaa toista syyttelemalla tai ahdistella loukkauksilla toista ihmisista niin kouluissa kuin tyopaikoilla. Kukaan ei asetu huonosti kayttyvaa ihmista vastaan, huolimatta aarimmaisista rajojen ylityksista.
Koskaan ei ongelmien anneta olla vapaasti sellaisissa yhteisoissa, joiden jasenet kokevat yhteenkuuluvuutta ja nauttivat arvostettua asemaa. Nykyaikaiseen konfliktiin liittyy laheisesti privatisoituminen, joka yksi sosiologisen vieraantumisen muoto (vain oma elama merkitsee ja kaikki muu on toisarvoista. Toisten asemaan ei osata asettua). Nyky-yhteiskunnassa ei jasenilla ole mahdollisuutta vaikuttaa yhteison asioihin ja tulla palkituksi arvostuksella, eika yhteenkuuluvuuskaan ole selvinnyt hyvin lamanjalkeisesta oikeistolaistumisesta. Siten yhteiso ei pysty torjumaan moraalista ja sosiaalista vieraantumista ja rappiota, vaan on taysin tallaisten vaikuttimien armoilla.
Yhteisollisyys on yksi tarkeimmista tavoista ratkaista sosiaaliset ongelmat ja pitaa sosiaalinen hyvinvointi voimissaan. Siksi kaikenlainen avoin keskustelu ja sen mukanaan tuoma rohkea (rakentava) kritiikki ja yhteiskunnallinen puhdistautuminen auttavat tata bushmaista yhteison tilaa (eparationaalinen, epahumaani ja epaoikeudenmukainen).
Ei edes tarvita minunlaistani tieteellista intressia nahdakseen ongelmiin puuttumisen tarkeydean. Se on realistinen henkinen ja moraalinen velvollisuus, kunhan kukin antaa itselleen tilaisuuden kuunnella itseaan taman elossapysymistaistelun sijaan. Samoin on myos tarkeaa huolehtia omasta oikeudenmukaisuudestaan, eika vain kuitata puutteita muodikkuudella.