Pasit myyntiin tai romuiksi!

"Armeijan Pasi-panssariajoneuvojen käyttöikää jatketaan peruskorjaamalla. Maavoimilla on noin 500 Pasia, joten niiden modifiointi voi maksaa satoja miljoonia euroa". Rahaa kyllä riittää satoja miljoonia täysin turhien Pasien uudistamiseen, mutta muualta ja tärkemmistä asioista säästetään. Pasit voisi myydä tai romuttaa, sillä niiden käyttö on aivan minimaalista.
'
Yksi Pasi oli sentään aikoinaan Hirsalassa tositoimissa" ja sen suojista ammuttiin haulikolla mies hengiltä, kun sata paikalla ollutta poliisia ei muulla tavoin pystynyt ottamaan miestä kiinni.

Eduskunnan pellet syytävät tolkuttomasti rahaa aivan turhaan rahaa armeijaan, sillä Suomeen kukaan ole hyökkäämässä ja viimeksi hyökkäsi Suomi yhdessä natsien kanssa naapuriimme.

7

143

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jokuvaan.

      Olet oikeassa. Suomi ei tarvitse Paseja ei muutakaan aseistusta, sillä Suomi on hävinnyt kaikki sotansa ja häviäsi ne myös jatkossa, huolimatta aseiden määrästä.

      • Finnish victory

        Luepas historiankirjat hiukan tarkemmin. Esimerkiksi Wikipedian englanninkielinen versio kertoo, että Lapin sodan tulos oli "Finnish victory". Ja sehän on viimeisin sotamme.


      • kumpijakampi12

        talvisota

        venäjän tavoite: valloitetaan suomi

        suomen tavoite: pysytään itsenäisenä

        kumpi voitti?


    • vähän hankittiin

      "Maavoimilla on noin 500 Pasia"

      Huvittavaa muuten se, miten torsoksi jäi aikoinaan tuonkin hankintamäärät. 90-luvulla keikkui organisaatiossa muistaakseni 6 jääkäriprikaatia joilla olisi kuulunut olla 200 pasia kullakin... ei päästy edes puoleenväliin.

      Loput 3 jääkäriprikaatia piti varustaman 250 telakuorma-autolla kukin ja se taisi onnistua hieman paremmin.

      • Kaikki Pasit ovat liikaa. Soltuille voisi hakkia mopoautoja, sieltäkin voi ampua jonkun haulikolla kuoliaaksi. Varsinkin jos ryömii maassa, eikä näe mitään.


      • Mitä on tekeillä
        ironmikess kirjoitti:

        Kaikki Pasit ovat liikaa. Soltuille voisi hakkia mopoautoja, sieltäkin voi ampua jonkun haulikolla kuoliaaksi. Varsinkin jos ryömii maassa, eikä näe mitään.

        Miten tämän kuvaan sopii raskas ja kallis kontti logistiikka ensin traktori vetoisena myöhemmin hevos , riittääkö valjakko ?


    • pska pasi

      Poliisilla tuntuu olevan käyttöä paseille. Taannoin sankarit lähettivät panssariajoneuvon takaa poliisikoiran haulikkomiehen kimppuun, joka tietysti ampui koiran, poliisien tirkistellessä tapahtumia panssariajoneuvon suojista. Tapaus näytettiin MTV 4 uutisissa.

      Pasi on surmanloukku sotatilanteessa, siinä ei ole häiveominaisuuksia, lämpökamera havaitsee sen vaikka kuusta, vetää siten lämpöhakuisia ohjuksia puoleensa kuin magneetti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      57
      1371
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      990
    3. 78
      859
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      768
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      675
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      642
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      626
    10. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      87
      622
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      552
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      508
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      482
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      464
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      457
    Aihe