Hei kirjoitin tänne nimimerkillä 94 vuonna 2011 artikkelin: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9823064
Asun nykyisin kaupungissa mutta elämä ei ole sen helpompaa, koska maaseulla en oppinut sosiaalisuutta niin ei sitä osaa enää olla sosiaalinen jos sellaisia tilanteita tulee. Sitä voi myös ruveta nirsoksi, ettei halua kaveerata kaikkien kanssa. Ja useimmin kohtaan sen että joku ei halua olla yksinäisen ihmisen kaveri, jos sattuu olemaan paljon kavereita kyseisellä henkilöllä.
Kaupungissa asuessa olen suurimmalti osin kotona tai urheiluharrastuksessa, tai kaupungilla. YKSIN. Minusta tuntuu että ihmiset naureskeleevat ja osoittelevat minua kaupungilla kävellessäni, vaikkei minussa ole mitään erilaista.
En ole vainoharhainen vaan tälläistä oikeasti tapahtuu. Monet nettituttavani aina puhuuvat että tapaa kavereitasi jne, heidän on vaikea uskoa että he itse ovat ne ainoat "kaverini".
Jos olisin syntynyt ja kasvanut kaupungissa niin olisi asiat erilailla, olisin oppinut sosiaaliseksi enkä syrjäytyneeksi. Hienot desing esineet eivät lohduta omassa kotona koska mitä onkaan niiden takana? Riutunut elämään kyllästynyt ihminen jolla ei ole kuin "mielikuvitus ystävät"
Ainoat tuttavani ovat entisissä harjoittelu paikoissani kaupoissa, muttei sen kummenin. Myös syy siihen miksi en saanut kavereita nuoruudessani ja olin hieman naismainen, johtui siitä että kävinkylä koulun ja olin luokan ainoa poika, ja opetuksen laatukin oli myös huono koska opettaja vaihtui usein. Myös opin nirsoksi etten halua ihan ketä kaveriksi
Asun nykyisin kaupungissa mutta elämä ei ole sen helpompaa, koska maaseulla en oppinut sosiaalisuutta niin ei sitä osaa enää olla sosiaalinen jos sellaisia tilanteita tulee. Sitä voi myös ruveta nirsoksi, ettei halua kaveerata kaikkien kanssa. Ja useimmin kohtaan sen että joku ei halua olla yksinäisen ihmisen kaveri, jos sattuu olemaan paljon kavereita kyseisellä henkilöllä.
Kaupungissa asuessa olen suurimmalti osin kotona tai urheiluharrastuksessa, tai kaupungilla. YKSIN. Minusta tuntuu että ihmiset naureskeleevat ja osoittelevat minua kaupungilla kävellessäni, vaikkei minussa ole mitään erilaista.
En ole vainoharhainen vaan tälläistä oikeasti tapahtuu. Monet nettituttavani aina puhuuvat että tapaa kavereitasi jne, heidän on vaikea uskoa että he itse ovat ne ainoat "kaverini".
Jos olisin syntynyt ja kasvanut kaupungissa niin olisi asiat erilailla, olisin oppinut sosiaaliseksi enkä syrjäytyneeksi. Hienot desing esineet eivät lohduta omassa kotona koska mitä onkaan niiden takana? Riutunut elämään kyllästynyt ihminen jolla ei ole kuin "mielikuvitus ystävät"
Ainoat tuttavani ovat entisissä harjoittelu paikoissani kaupoissa, muttei sen kummenin. Myös syy siihen miksi en saanut kavereita nuoruudessani ja olin hieman naismainen, johtui siitä että kävinkylä koulun ja olin luokan ainoa poika, ja opetuksen laatukin oli myös huono koska opettaja vaihtui usein. Myös opin nirsoksi etten halua ihan ketä kaveriksi
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jatkoa: Lisäksi en halua nähdä muiden ihmisten onnea sillä olen suuresti kateellinen, en voisi koskaan kuvitella että tapaisin jonkun kaverin koulun jälkeen tai muuta vastaavaa?
Tuttu tunne. Ikkunasta vahtailu tulee vielä satunnaisesti tehtyä mutta sitten tajua: hei, hetkinen :D
Juu meillä vahdatiin ikkunasta AINA jos joku kulki tiellä. Sisään päin kääntyneisyys oli myös yleistä. Mutta jaksan silti tehdä töitä tämän eteen ja hymyllä mennä uusiin tilanteisiin. Juoksuharrastus on tuonut mulle uutta varmuutta kun välillä happi humalassa olen alkanut moikata muita juoksijoita ja jäänyt osan kanssa jopa juttelemaan. Aivot on rentoutuneita joten esteet katoaa kuten humalatilassa baarissa :)
Tjaa'ah, suurimman osan elämää maaseudulla asuneena, ei mulle täällä
elämän suhteen kovin hyvin käynyt. Mitä voisi jotenkin ymmärtää jollakin
asteella mielekkääksi elämäksi, ei ollut mun tarina.
Tiedä sitten, nuoruudessa kaupunkiin muuttuneena olisko seuraus ollut vain
raju sekakäyttö huume- ja viinapiireissä, kaikki taustat ainakin semmoiselle olis
ollut kunnossa, olisikohan tuo sitten mennyt kovinkaan paljoa sen paremmin.
Täällä päin ainakin törmää jonkinsortin liikunnan, kuntoilun yhteydessä näihin
ku.sipäisiin mätämulk.kuihin, joilta se räkiminen ja kaikenlainen rään ryystäminen
turvastaan käyttää kyllä, se "sosiaalinen" kanssakäyminen tällaisten kanssa on
sitä, että ei ne nyt suoranaisesti räkäise päin naamaa nähdessään, mutta eipä
paljoa jää puuttumaankaan. Ja siinä se sitten olikin, se jutustelu niiden osalta.
Eipä paljoa innosta alkaa näiden pas'kaläjien kanssa kaveeraamaankaan.
Maaseutu sinällään ei pilaa mitään, yleensä se on nämä pas'kaläjä
mätämul.kut ja on niitä naaraspuolisia pirujakin tällaisilta seuduilta lähtöisin
aika paljon.