Luonteeni ja ulkonäköni johdosta olen aina ollut yksin, minulla ei ollut koskaan yhtään oikeaa ystävää, puhumattakaan tyttöystävää. Ikää minulla on jo siinä määrin paljon, että olen jo hyväksynyt, että tulen näin elämään koko loppuelämäni. Mutta en ole hyväksynyt, että elämäni pitäisi olla kärsimystä. Sen takia olen tietoisesti pyrkinyt tekemään elämästäni elämisen arvoista. Tässä minulle tärkeimmät, onnea tuottavat asiat.
Työ. Kuulun siihen 5 %:n ihmisistä, jotka aidosti nauttivat työstään. Työ sopii minun persoonalleni, saan työkavereilta ja pomoilta arvostusta ja palkka on suhteellisen hyvä. Työni on erittäin osa minua, enkä todennäköisesti olisi tervejärkinen ilman sitä.
Liikunta. Lenkkeilen, käyn salilla ja harrasta useita muita hikilajeja, joista saan sekä fyysistä että henkistä nautintoa. Liikunta ei ole niin tärkeä asia kuin työ, mutta tule hyvin ärtyiseksi, jos esim flunssan takia joudun pitämään liikunnasta taukoa.
Uutisten seuraaminen/netti. Seuraan maailman menoa erittäin tarkasti ja kiitos netin, kiinnostavaa tietoa on on käytännössä rajattomasti. Uutisten seuraamisen lisäksi osallistun aktiivisesti nettikeskusteluihin.
Elokuvat/musiikki/tv. Vaikka 99,9 % populaarikulttuurista on aivotonta roskaa, löytyy sieltä kuitenkin paljon helmiä, jotka tuovat nautintoa elämään. Ja kiitos netin, nämä helmet on kaikki helposti saatavissa.
Mitä keinoja teillä muilla yksinäisillä on tehdä omasta elämästänne elämisen arvoista?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Työ on minullekin tärkeää, en usko että mielenterveyteni kestäisi jos jäisin pitemmäksi aikaa työttömäksi. Työn ohella opiskelen jatkuvasti jotain, suoritan sekä tutkintoja avoimessa yliopistossa että opiskelen ihan vain omaksi ilokseni lukemalla aiheista, jotka lukioiässä eivät jaksaneet kiinnostaa mutta nyt ymmärrän paremmin niiden merkityksen (esim historia, biologia).
Liikunta ei ole minun juttuni, teen 1-1,5 tunnin reippaan kävelylenkin päivittäin koirien kanssa mutta muuten en liikuntaa harrasta. Tykkään sisustaa ja tehdä käsitöitä ja tietysti netissä tulee vietettyä aikaa kun työt ja ne opinnotkin edellyttävät tietokoneen käyttöä. Niin ja matkustelen niin paljon kuin kukkaro ja aikataulu sallii, mikä tosin on valitettavan vähän.
En ole kokonaan menettänyt toivoani löytää vielä elämänkumppani mutta vuosikausien yksinäisyyden jälkeen en enää aktiivisesti hae. Lapset on onneksi tehty ja jo maailmalla, niitä en ikäni puolesta enää saisikaan, joten samanlaista kiirettä ei ole parisuhteeseen kuin nuoremmilla.
how do you define a real friend?
yö, liikunta, lukeminen, kirjoittaminen ja opiskelu ne täälläkin pitävät elämää jonkin arvoisena. Luen ja kirjoittelen vieraskielistä lyhytproosaa tai proosarunoja, pöytälaatikkoon vain toki. Uuden oppiminen saa yhä sellaisen mukavan tunteen aikaiseksi, varsinkin kun jokin oikeasti naksahtaa kohdalleen. Työ vei aikanaan ihan eri alalle kuin mitä opiskelin yliopistolla, joten opiskelujeni alan seuraaminen on jäänyt mukavaksi harrastukseksi. Ehkä sitten eläkeläisenä heittäydyn jatko-opiskelijaksi.
Elämisen arvoisen elämän osalta suurin ongelma on ylenmääräinen vapaa-aika. Työsuhde-etuihin lukeutuvat runsaat lomat, enemmän kuin kuusi viikkoa vuodessa, ja päälle juhlapyhät. Iän kartuttua yli neljänkymmenen on alkanut tämä ongelma kasvanut entistä suuremmaksi.
Aiemmin matkustelin lomilla, mutta se ei enää innosta. Matkoilla alkaa liian helposti riipoa kaikki se mikä "ei toimi" ja ainahan vieraassa kulttuurissa löytyy sellaista kaivelemattakin. Kotimaanmatkailu taas on turhan kallista kukkarolleni. Asun pienehkössä kaupungissa, joten varsinkin juhlapyhien aikaan kahvilassa nuhjaaminenkaan ei ole vaihtoehto. Eikä koko kesälomaansa kehtaa samassa kahvilassa yksinään istuakaan, noloahan yksinäisyys on yhä, ja alkottomalle baari ei ole vaihtoehto. Jos taas ei tee muuta kuin käy kuntosalilla hikoilemassa ja lopun aikaa istuu kotona, käy depressio päälle kuin vihainen teinijuoppo grillijonossa aamuneljältä.
Mitä te teette loma-ajat? Rakennatte mökistä palatsia? Vai sitä samaa kuin tavallisena viikonloppunakin?