Voi sinua Johanna Tukiainen

Sinulla alkaa tosiaan olla viimeiset ajat ryhdistäytyä ja hankkia apua itsellesi,olet jo menettänyt melkein kaikem mitä sinulla on ollut.
Hoitoon hakeutuminen pitemmäksi aikaa teksiisi sinulle hyvää,tuota menoa et enää jaksa kauan.
Koko kesäsi meni juodessa ja sekoillessa olet hakannut,haukkunut irvinyt ystäviäsi ja perhettäsi todella raskaasti.
En tässä tarkoita että olet perheen jäseniesi päälle käynyt,toivottavasti et.
Kukaan ei jaksa sinua enää ei kohta edes vanhempasi,tietenkin tämäkin kirjoitus on sitä toistoa minlä hyvin tiedät.
Minusta tuntuu siksi pahalta että olen aikoinani kun käytin alkoholia runsaasti satuttanut niin monia ihmisiä.
Näin sinut vähän aikaa sitten kapakassa ja olit surkea näky,näin jotenkin itseni hurjimpina aikoina sinussa.
Likaiset hiukset ja vaatteet,olet juonut itsesi huonoon jamaan,ole muutama päivä juomatta ja mene hoitoon.
Kohta se voi olla myähäistä niin raju syöksykierteesi on.
261280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Jokainen tekee elämässään omat valintansa.Mitä niitä voivottelet.

Äänestä
  • Aika turha kommentti..

    Äänestä

Ei se pysty enää oleen juomatta, liian kauhea krapula. Vuoden sisällä on todella ollut iso romahtaminen ja loputkin mopot on karanneet käsistä. Lopullisesti.

Koska se aina kertoo rakastavansa kukkia ja olleensa torilla myymässäkin niitä niin voisi palata sille alalle. Tosin silloin pitäisi jaksaa herätä aamulla....Toivoton tapaus, kerta kaikkiaan.

Äänestä

Kyllä se niin onettei se ämmä tule elämänsä aikana ikinä tekemään päivääkään oikeita toitä.
Se vaan jää nyt meidän yhteiseksi elätiksi ,ensin linnaassa ja sitten sossun luukun kautta.
Vai minkähänmoisen alan yrittäjän luulet ottavan hänet työsuhteeseen, ikinä?
Näinä internetin valaistuksen aikoina jopa ne tulevat yritysjohtajat jotka juuri nyt ovat liian nuoria ,tulevat naputtelemaan nettiin sen nimen ja Goodbye Jossu!
Vaikka olisi miten sellainen työpaikka ettei se tulisi yrityksen asiakkaiden kanssa milläänlailla tekemisiin, niin ennenmin tai myöhemmin se sana kiertää.
Eli eiköhän se aika pian linnakeikkansa jälkeen näy puistonpenkeillä ruskaa kiskomassa,meidänlaskuun tietenkin.

Äänestä

Eiköhän Jossu tienaa ilman sossuakin elantonsa.

Äänestä

Jaa, perseellään*ö? Kyllä ne ajat kuule kohta on ohi ihan lopullisesti.
Tuosta kun se vielä muutaman vuoden vanhenee,rumenee,turpoaa, ja vielä kovemmin jää koukkuun viinaan,pillereihin ja ihan kaikkeen muuhun millä polla sekoaa,niin eihän siihen koske edes aids-tautinen puliukko pitkillä pihdeilläkään.

Äänestä
  • Voiko siitä enää rumeta?

    Äänestä

Johanna on todella pahoissa ongelmissa ja alkaa vaikuttaa siltä, että syynä ei ole pelkästään alkoholi, vaan että jokin on pahasti vinossa hänen mielen maisemassaan. Toivon, että hän saa pian apua. Tuosta selviäminen voi olla tuskien tie, koko Suomen edessä on on kaikki julkisesti tapahtunut.
En lähtisi lyömään lyötyä, hän ei varmaankaan edes uskalla ajatella selvää päivää, on sen verran vilkas tyttö ollut viimeiset kuukaudet. Toivon hänelle kaikkea parasta ja ennen kaikkea selvää loppuelämää ja kunnollista hoitoa.

Äänestä

Lopettakaa Tuksun haukkuminen! Ihmisparalla on isot ongelmat muutenkin: elämänhallinta hukassa, päihteiden käyttö ja mielenterveysongelmat lisänä. Ja joojooo, itse aiheutettua varmaan mutta silti hyvät ihmiset, osoittakaa nyt jonkinlaista inhimillisyyttä ja lopettakaa. Mediailkeily ja nettivainoaminen eivät auta häntä mitenkään, päinvastoin. Purkakaa omaa pahaa oloanne kohonkin muualle. Tuollaisten aikuisten lapset ovat juuri niitä koulukiusaajia jotka eivät lopeta KOSKAAN, koska eivät ikinä näe omassa ilkeämielisessä asenteessaan mitään vikaa ja selittävät kiusaamisen aina kiusatun itsensä aiheuttamaksi (kiusattu on niin ruma/lihava/tyhmä/epäonnistunut että ansaitsee tulla kiusatuksi.) keskustelu.suomi24.fi/node/11394226l

Äänestä
  • eipä tässä itsellä ole paha olo ja jos noin pahasti asiat olisi ITSELLÄ solmussa hakeutuisin hoitoon enkä sekoilisi enempää.Itse julkisesti herjaa muita, sekö on oikeutettua vain Tukiaiselle?Ruma/lihava/tyhmä ym näitähän asioita Hänen korkeutensa käyttää muista eikä osaa sinne OMAAN mieleen ja peiliin katsoa.Eikö näin ole, että sairaan ihmisen pitäisi mennä hoitoon tai toimittaa hoitoon, teetkö sinä tämän palveluksen Tuksulle?

    Äänestä

  • Ei lopeteta!!!!!!!!!!!!!!!!! tunkio on ansainnut kaiken haukkumisen!!!! vai ihmisparka, psykopaattinen sekopää se on.

    Äänestä

  • l887l6 kirjoitti:

    Ei lopeteta!!!!!!!!!!!!!!!!! tunkio on ansainnut kaiken haukkumisen!!!! vai ihmisparka, psykopaattinen sekopää se on.

    Lisää viinaa ja lääkkeitä Tuksun koneeeseen - ja sillä hyvä!

    Äänestä

Eihän sillä mitään ole, lievä masennus vaan todettu. Alkoholisti se on synkän sielunsa syävereitä myöden , ollut jo parikymppisestä lähtien. Itse selittää juovansa vaan työnsä takia ja niinhän ne juopot aina jollain tavoin koittaa sitä juomistaan selitellä.

Äkänen ja häjy luonne sillä on eikä se paranna asiaa ollenkaan. Lisäksi on saa.kelin laiska ja itsekäs, omahyväinen. Kun jo luonne on tuollainen niin pahasti solmuunhan ne asiat ja elämä pakostakin menee.

Äänestä

"Glamour" on romahtanut maassamme.

Äänestä
  • Markku Tukiaisen kiihkoton, asiallinen ja julkinen kirjoitus esikoistyttärelleen 1.9.13:

    ”Rakas tyttäreni Johanna.

    Olet 35-vuotias ja ajautunut kauas uskosta. Käytökselläsi vahingoitat lähimmäisiäsi ja itseäsi. Siskosi Julian vakava sairaus ei ole leikin asia, etkä tunnu tätä ymmärtävän. Et, vaikka kerta toisensa jälkeen olet ollut osallisena tapahtumissa, joiden johdosta siskosi on joutunut sairaalaan ja median riepoteltavaksi.

    Viimeisien vuosien aikana elämänhallintasi on kadonnut kokonaan ja olet teoillasi tuonut häpeää koko perheellesi. Nyt olisi jo korkea aika lopettaa menneessä eläminen ja unohtaa katkeruus, jota sisälläsi kannat. Et ole enää lapsi, vaan aikuinen nainen, ja sen olisi jo suotavaa alkaa näkymään käytöksessäsi.

    Et voi loputtomasti syyttää muita asioista, joista olet itse vastuussa. Et voi jatkaa valheellista elämääsi loputtomasti, tämä sinun olisi hyvä ymmärtää. Muiden syytteleminen omista hairahduksistasi ei puhdista sinun mainettasi, eikä auta sinua löytämään nöyryyttä, kuten on ollut teemana lukuisissa vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen opetuksissa. Jumala ei rakasta sitä, joka synnissä elää. Olen huolissani sinusta ja toivon, että saisit tehtyä täyskäännöksen elämässäsi, ettei sielusi joudu ikuiseen kadotukseen.

    Raamattu sanoo:

    "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että saisit elää kauan ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa", ja "Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaisia Herraa totellen, sillä se on oikein."

    'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus: 'jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä'."

    Ala Johanna elämään omaa elämääsi ja yritä ymmärtää, että teoillasi olet satuttanut ihmisiä. Tie anteeksiantoon pitää lähteä sinusta itsestäsi, et voi vain olettaa, että tekosi unohtuu. Kun palaan Suomeen, keskustelen kanssasi jatkosta Jollaksen kodissamme, jota olet kerta toisensa jälkeen käyttänyt haureuden tyysijana. Viinin kyllästämänä olet vienyt mukanasi myös siskosi Julian pahoille teille ja nyt vuosien jälkeen Julian terveydentila on, mikä on. Toivon, että mietit näitä asioita vakavissasi ja ymmärrät, että elämä ei voi jatkua näin. En tule enää jatkossa sallimaan tuollaista toimintaa kodissani.

    Toivon, että alat vakavissasi etsimään toista asuntoa, siltä varalta, että emme pääse yhteisymmärrykseen jatkosta. Päihteiden käytön pitää loppua, samoin kuin lain rikkominen ja ihmisten herjaaminen ja syytteleminen.

    Kaikella rakkaudella isäsi. Ymmärrä, että olen huolissani sekä terveydestäsi ja sielustasi.”

    Äänestä

  • Hymy 1.9.2013:

    ”Ala etsiä asuntoa!”

    ”Johanna Tukiaisen isä on huolissaan tyttärestään. Tämä käy ilmi hänen Facebookissa julkaisemastaan avoimesta kirjeestä. Isä kirjoittaa tyttärelleen tämän olevan jo 35-vuotias ja ajautuneen kauas uskosta. Isän mielestä tytär vahingoittaa käytöksellään paitsi lähimmäisiään myös itseään.

    - Siskosi Julian vakava sairaus ei ole leikin asia, etkä tunnu tätä ymmärtävän. Et, vaikka kerta toisensa jälkeen olet ollut osallisena tapahtumissa, joiden johdosta siskosi on joutunut sairaalaan ja median riepoteltavaksi, isä kirjoittaa Facebookissa.

    Isän mukaan kohublondin elämänhallinta on kateissa.

    - Nyt olisi jo korkea aika lopettaa menneessä eläminen ja unohtaa katkeruus, jota sisälläsi kannat. Et ole enää lapsi, vaan aikuinen nainen, ja sen olisi jo suotavaa alkaa näkyä käytöksessäsi. Et voi loputtomasti syyttää muita asioista, joista olet itse vastuussa, isä toteaa.

    Hänen mielestään Johannan tapa syytellä muita omista hairahduksistaan ei puhdista tämän mainetta. Lopuksi isä siteeraa useita Raamatun lauseita. Hän myös toteaa, ettei enää tule sallimaan Jollaksen-kodissaan toimintaa, jollaista siellä on harjoitettu.

    - Toivon, että alat vakavissasi etsimään toista asuntoa, siltä varalta, että emme pääse yhteisymmärrykseen jatkosta. Päihteiden käytön pitää loppua, samoin kuin lain rikkominen ja ihmisten herjaaminen ja syytteleminen.”

    Linkki: http://www.hymy.fi/uutiset/johanna-tukiaisen-isa-kirjoitti-avoimen-kirjeen-tyttarelleen-ala-etsia-asuntoa

    Äänestä

  • Julian ex-hanipöö, Ari Seppä, kommentoi 1.9.

    ”Kyllä se oman asunnon etsiminen ja itsenäistymisen aika saattaisi olisi jo kohdallaan. Ihmisen mielikuvituksessa voi olla paljon epärealistisia tavoitteita ja mielikuvia. Vastuun ottaminen omasta elämästä kuuluu mielestäni 35-vuotiaan ihmisen elämään.

    Paapominen ja kaikki valmiiksi mulle nyt heti ruokkii vaan tiettyjä asioita ihmisessä, jos niihin lähtee mukaan. Ei hyvä juttu kasvamisessa kohti vastuuta ja toisten ihmisten huomioon ottamisessa. Voimia ja viisautta sinulle Markku tehdä oikeita ratkaisuja yhteistyössä läheistesi kanssa.”

    Äänestä

  • Julian ex-hanipöö AS kirjoitti:

    Julian ex-hanipöö, Ari Seppä, kommentoi 1.9.

    ”Kyllä se oman asunnon etsiminen ja itsenäistymisen aika saattaisi olisi jo kohdallaan. Ihmisen mielikuvituksessa voi olla paljon epärealistisia tavoitteita ja mielikuvia. Vastuun ottaminen omasta elämästä kuuluu mielestäni 35-vuotiaan ihmisen elämään.

    Paapominen ja kaikki valmiiksi mulle nyt heti ruokkii vaan tiettyjä asioita ihmisessä, jos niihin lähtee mukaan. Ei hyvä juttu kasvamisessa kohti vastuuta ja toisten ihmisten huomioon ottamisessa. Voimia ja viisautta sinulle Markku tehdä oikeita ratkaisuja yhteistyössä läheistesi kanssa.”

    ARI SEPPÄ ON TÄYSI PSYKOPAATTI JOKA ALKOI HETI LÄHETTELEMÄÄN MINULLE SEXIVIESTEJÄ KUN OLI UPEASTI LAIHTUNEEN TOISEN MISSIMÄISEN SISKONI JULIA TUKIAISEN KANSSA. HÄN KEHUI SUURI RINTOJANI TEXTIVIESTEILLÄ JA HALUSI PÄÄSTÄ KANSSANI SEKSIHOMMIIN!!!

    Äänestä

Tuksun julkinen nettikirjoitus 2.9.2013:

”AVOIN KIRJE ISÄLLENI VASTINEENA NAAMAKIRJA KIRJOITUKSEEN JA SIITÄ HYMYN YMS. ALA-ARVOISEN MEDIAN IMUROIMAAN TEKSTIIN:

Rakas isä, olen aina sinua sekä äitiä kunnioittanut, se ei pidä paikkaansa, ettenkö omia vanhempiani enkä saamaani lapsuutta ja nuoruutta kunnioittaisi. Nyt menit kuitenkin liian pitkälle, joulun solvaukset sinulta vielä kestin, koska tiedän, että olet psyykkisesti sairas.

Minä en ole alastonkuviasi ympäriinsä levitellyt, sinä olet itse niitä levitellyt eri naisille netissä,, ja se ei todellakaan ole minun vastuullani. Varoitin sinua jo jouluna siitä, että kyseessä ovat ns. näädät, mutta et nähtävästi minua uskonut.

Et ole "heittämässä" minua Jollaksesta ulos minkään muun kuin sinun ja äidin taloudellisten ongelmien takia, johon ITSE olette ajaneet itsenne. Itse olette velat itsellenne aiheuttaneet, ja kuten itse totesi "35 vuotiaana" minun pitää ottaa vastuu omasta elämästäni, joten minulle ei myöskään kuulu teidän velat, jotka ovat osittain sinun pelivelkojasi!!!!

Ettäs kehtaat mennä minua julkisesti arvostelemaan, minä kyllä annan takaisin, mutta satakertaisesti. Jos mielestäsi uskovainen ei saa tanssia vähissä vaatteissa tai juoda alkoholia (itse olet entinen alkoholisti joka syyllistää muita) niin sovitaan sitten, etten ole enää uskovainen!!!!!

Voin ihan hyvin olla ateisti, heillä näyttää muutenkin menevän paljon paremmin kuin ristiin jo valmiiksi naulituilla uskovaisilla.

Ettäs kehtaat kirjoittaa minulle tuollaista sanalla sanoen PAS-KAA, kun itse olet kaikkea muuta kuin joku pyhimys!!!!! En olisi ikinä uskonut omasta isästäni, kärsit varmaan 60-kympin kriisistä mutta minunkin hermoillani on rajani ja RAJAT MENIVÄT NYT!!!!!!! - Johanna Tukiainen”

Äänestä

Ettäs kehtaat MINUA julkisesti arvostella..MINUA SUURINTA JA KAUNEINTA JA VIISAIMPAA MAAN PÄÄLLÄ!! ETTÄS KEHTAAT!

Onneksi tunkio ei julkisesti arvostele ketään

Äänestä

Isä, Markku Tukiainen, kirjoitti Facebookissa 3.9.

”Ihmiset ihmettelee, miksi olen nyt julkisesti puuttunut tyttäreni tekemisiin.

Ei tämä mukavalta tunnu, mutta kaikkea muuta on yritetty. En minä Johannalle pahaa halua, mutta mitä muutakaan tässä voi tehdä, kun tyttären itsetuhoinen elämä on jo nyt johtamassa vankilaan? Perhe on Johannaa tukenut, olemme yrittäneet Johannaa auttaa ja hänen kanssaan on keskusteltu ihan kahden kesken. On rukoiltu, on yritetty rakkaudella vaikuttaa turmiontiehen, mutta mikään ei auta.

Johanna pakenee valheelliseen, kuvittelemaansa todellisuuteen ja löytää elämänsä tilaan syyn aina jostain toisesta. Johanna pakenee pahaa oloaan ja polttaa sillat takanaan.

Ei kukaan ymmärrä miten raskasta on, kun oma tytär elää synnissä ja on alentanut itsensä koko kansan pilkan kohteeksi. Ei se mukavalta tunnu, kun haluaisit aikuista tytärtä auttaa, mutta mitä voit tehdä, kun ihminen itse ei virheitään näe? Alamäki on ollut karmiva, eikä se ylevää ole, kun oma tytär pesee likapyykkinsa julkisesti. Panettelee, solvaa, uhkailee ja pahoinpitelee. Nyt ihmiset näkee, miten raskasta elämä on ollut. Toivottavasti edes tämä saisi Johannan hetkeksi pysähtymään ja tutkimaan elämäänsä.

Johanna, ei kai elämäsi voi olla sitä mitä haluat itsellesi?

Johannan elämässä olet joko hänen puolellaan ja kannustat valheeseen tai sitten olet häntä vastaan. En minä voi kuin vedota ihmisiin, toivottavasti löydätte sydämestänne sen verran myötätuntoa, että ette enää tue tätä turmiollista elämää.

Vetoan teihin, lopettakaa Johannan tilaaminen keikoille.

Itse Johanna on tiensä valinnut ja haikeana on pakko tunnustaa, että oma rohkeuteni ei ole ennen tätä riittänyt puuttumaan asioihin. En voi kuin toivoa, että en ole myöhässä. Kyllä minä olen joutunut tutkimaan sieluani ja olen joutunut kohtaamaan epäonnistumiseni kasvattajana. Olen rukoillut voimia ja anteeksiantoa sekä minulle, että Johannalle.

Johanna epäilemättä näkee tämän hyökkäyksenä, vaikka sydän vereslihalla yritän häntä auttaa. Johanna on tavoilleen uskollisena aloittanut julkisen hyökkäyksen minua kohtaan. Olemme taas saaneet uhkailua osaksemme, Johanna on manipuloinut ihmisiä ottamaan yhteyttä ja itse lähettelee katkeria ja julmia viestejä perheenjäsenilleen. On luvannut laittaa lisääkin ja uhannut tappaa itsensä, kuten monesti aikaisemminkin.

Olen henkisesti varautunut siihen, että lisää tulee ja rukoilen, että valitsemallani tiellä jaksan loppuun asti kulkea. Kiitos kaikille teille, jotka olette kannustavia viestejä laittanut ja puolestamme rukoillut.

Ei tarkoituksenani ole Johannaa loukata, joskus vaan valheelle rakennettu pitää romuttaa, että voi uutta rakentaa. En voi kuin toivoa, että Johanna löytää sisimmästään rohkeutta ja nöyryyttä pysähtyä pohtimaan tilannettaan. En voi kuin rukoillen toivoa, että Johanna löytää takaisin Jumalan armoon.

Johanna: Ole hyvä ja palauta Jollaksen asuntomme avaimet ja hae tavarasi sunnuntaihin mennessä. Jos et niitä nouda, heitämme ne roskalavalle.

En ole sinulle vihainen, enkä halua sinulle mitään pahaa, en vain enää voi tukea synkkää matkaasi kohti kadotusta. Toivon kaikesta sydämestäni, että löydät takaisin luoksemme. Tämä on raskainta mitä olen koskaan joutunut tekemään, vielä joskus ymmärrät sen.

Kuten itsekin minua loukataksesi sanoit, minulla on omat puutteeni ja ongelmani. Minä tiedän miltä tuntuu päihdeongelmien kanssa elää. Minä pääsin Jeesuksen armosta irti, siksi tiedän, että sinäkin voit raskaan tien voittajana kulkea. Luovuta elämäsi Jeesukselle ja auta itseäsi, ennen kuin on myöhäistä.”

Äänestä

7L, 18.1.2014:

”Julia Tukiainen haudattiin: murtunut Johanna ei voi käsittää siskonsa kuolemaa

Joulukuussa menehtynyt Julia Tukiainen haudattiin tänään lauantaina. Julia laskettiin haudan lepoon vain lähipiirin läsnä ollessa. Intiimissä tilaisuudessa olivat paikalla Tukiaisten perhe ja muutamia lähimpiä ystäviä. Siskonsa menettänyt Johanna Tukiainen menetti myös parhaan ystävänsä.

- En ole vielä käsittänyt hänen kuolemaansa. Voin viime yönä todella pahoin, vatsaani särki. Se johtui stressistä, surun murtama Johanna kommentoi.

Julia menehtyi 17. joulukuuta vain 30-vuotiaana ja hänet haudattiin Malmin hautausmaalle.”

Artikkeli pari kuvaa: http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Julia-Tukiainen-haudattiin-murtunut-Johanna-ei-voi-kasittaa-siskonsa-kuolemaa/1030284

Äänestä
  • Hymy 17.12.2013:

    ”Johanna Tukiainen: ”Media tappoi Julia Tukiaisen”

    Hymy tavoitti Johanna Tukiaisen, joka kertoi surun olevan tällä hetkellä rajaton. Kuolinsyytä ei ole paljastettu, mutta Johannan äiti löysi Julian perheen Jollaksen-asunnosta tänään. Johanna sai tiedon sisarensa kuolemasta kello 10 aikaan aamulla.
    Johanna Tukiainen ei halunnut kommentoida asioita enemmälti, mutta totesi rauhallisesti:

    - Media tappoi Julian. Media on itse paholainen.”

    Artikkeliin: http://www.hymy.fi/uutiset/johanna-tukiainen-media-tappoi-julia-tukiaisen

    Äänestä


  • 7L, 23.1.2014, Johanna pikkusiskonsa Julian haudalla:

    ”Johanna Tukiainen murtui siskonsa haudalla - katso koskettava kuva

    Kohukaunotar Johanna Tukiainen saatteli siskonsa Julian viimeiselle matkalle viime lauantaina (18.1.). Yllättäen joulukuussa kuollut Julia haudattiin Malmin hautausmaalle, missä tanssijana työskennellyttä perheenjäsentä olivat saattelemassa sukulaiset ja lähimmät ystävät. Johanna myönsi ennen hautajaisia, ettei hän ole vielä täysin käsittänyt siskonsa kuolemaa.

    – Sen ole tajunnut, että minun täytyy tehdä täydellinen elämänmuutos. Elämässäni on ollut monta käännekohtaa, joista tämä on kaikista ikävin. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että ehdin vaihtamaan hänen kanssaan viimeiset sanat. Olen voinut viime viikon niin pahoin, että hautajaisista selvittyäni hakeudun psykiatrin juttusille. Harkitsen myös vakavissani muuttoa pois Suomesta.”

    Kuva: http://www.seiska.fi/images/upload/cms/files/admin/johannamurtuu.jpg

    Artikkeli: http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiainen-murtui-siskonsa-haudalla-katso-koskettava-kuva/1030601

    Äänestä

Hymy-näätien palstalla marraskuussa 2013 nimimerkki "10" (kiitokset!) kiteytti Tukiaisten siskosten salatun glamourelämän näin:

”Elämän sisältö näyttää todellakin olevan raha, jota ei koskaan ole,
ja lääkkeet, jotka nekin on aina loppu. Paremman puutteessa käy punaviini.

Keikat hoidetaan, kun ja jos muistetaan, sivuasiana, pääasia on, että niistä saa rahaa. Ajoissa pitäisi ehtiä, että saisi täyden korvauksen, vaan harvoin ehditään. Seiskallekin on pakko postailla, muuten eivät suostu maksamaan.”

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


elämän vaikeus kirjoitti:

Sinulla alkaa tosiaan olla viimeiset ajat ryhdistäytyä ja hankkia apua itsellesi,olet jo menettänyt melkein kaikem mitä sinulla on ollut.
Hoitoon hakeutuminen pitemmäksi aikaa teksiisi sinulle hyvää,tuota menoa et enää jaksa kauan.
Koko kesäsi meni juodessa ja sekoillessa olet hakannut,haukkunut irvinyt ystäviäsi ja perhettäsi todella raskaasti.
En tässä tarkoita että olet perheen jäseniesi päälle käynyt,toivottavasti et.
Kukaan ei jaksa sinua enää ei kohta edes vanhempasi,tietenkin tämäkin kirjoitus on sitä toistoa minlä hyvin tiedät.
Minusta tuntuu siksi pahalta että olen aikoinani kun käytin alkoholia runsaasti satuttanut niin monia ihmisiä.
Näin sinut vähän aikaa sitten kapakassa ja olit surkea näky,näin jotenkin itseni hurjimpina aikoina sinussa.
Likaiset hiukset ja vaatteet,olet juonut itsesi huonoon jamaan,ole muutama päivä juomatta ja mene hoitoon.
Kohta se voi olla myähäistä niin raju syöksykierteesi on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu