On aikoihin eletty, kun kehujen aiheeksi politiikassa riittää päätösten tekeminen, kolumnisti sivaltaa. Perttulan mielestä hallituksen ratkaisujen jälkeen on syytä kysyä, onko Suomen suurin rakenneongelma todellakin kunnallishallinnossa ja kansalaisten haluttomuudessa ottaa vastaan työtä. Eikö ongelmana ollutkaan suomalaisen työn korkea hinta tai työn tarjonnan vähäisyys? Eivätkö ongelmat olekaan tuotannossa, yrittäjyydessä ja työn puutteessa?
Rakenneuudistuksessa haukutaa väärää,
puuta !
354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niii'in
Kokoomus on tehnyt kuntarajoista ongelman idologisista syistä. Keksittäminen, joka on jo yritystoiminnassa huomattu olevan tyhmää, pitää saada viel'ä kokeilla kuntarakenteessa.
Yritykset on jon 10 vuiotta palanneet keskittämisestä hajautukseen, eli keskittymään ydinosaamisslueelle ja pienempiin yksikköihin.
Mutta hallitukse, jolla ei ole alunperinkään ollut mitään visiota mistään on Helppo kun ratkaisu kuntarajojen siirtely. Ei tarvitse keskittyä asioiden ytimiin.
Kuntakarttaharjoiutksesta ei vieläkään ole uskallettu esittää edes mitään laskelmia. Kuinka paljon se maksaa,? Mitä sillä saadaan aikaan?
Todellisuudessa hallitus päätti jo budjettiesityksessään kaiken sen mitä koko kuntakentällä voidaan säästää. Niistä'kin varmaan ainakin puolet on sellaisia joita säästöjä ei tule koskaan tapahtumaan. Loppu "säästön" kunnat joutuvat kattamaan nostetuila kuntaveroilla,
Aionoa pieni säästö saadaan aikaan kun karsitaan kunnila pois ne toiminnat joita valtiokin tekee samaan aikaan. Eli Kataisen hallitus peruu osittain omia päätöksiäänkin.
Kaavoitus ja rakennuslupajärjestelmä on yksi sellainen jolla voidaan säästää valtion menoja, siis valtion, jopa enemmän kuin koko kuntasektorin kiristämisellä, Nyt kaavoitusta hoitaa kunnat, valtio, maakunnat, ympäristyöhallinto, asuntomisteriö, ja suuressa osassa vielä oikeuslaitos. Otetaan "Vapaavuorilta" pois ne kaavoitus- ja rakennuslupatehtävät.
Meillä voitaisiin tietysti tehdä karu yhteiskunnallinen kokeilu asioiden toteen näyttämiseksi. Jatkettaisiin ilman mitään kuntarakenneuudistusta ja samalla jäädytettäisiin valtionosuuksien tasaus nykytasolla. Kuntarakenneuudistusta pohtinut asiantuntijatyöryhmä kertoi raportissa, että kymmenien kuntien rahoitustilanne olisi 10-20 sihdillä kestämätön. Monen kunnan pitäisi nostaa veroasteensa yli 25 prosentin selvitäkseen. Tämä olisi sinällään kyllä tehokas tapa metsittää moni suomalainen kunta. Hallituksen tarjoama tie on kuitenkin selkeä aluepoliittinen lievennys tähän kesitysvisoon verrattuna.
Tavoite on yksinkertainen. Pyritään luomaan niin vahvoja kuntia, että selviävät kohtuukustannuksin vielä 10-20 vuodenkin päästä. Tottakai tämä aikaasaa liikehdintää uusien suurkuntien sisällä, kun toimintoja on pakko tehostaa. Syrjäalueet voivat jäädä huonommalle hoidolle. Ei se ole mikään uhkakuva vaan hyvinkin todennäköinen seuraus. Se on kuitenkin ehkä parempi kuin jos kooko kunta metsittyisi, kun ei tehdä mitään. Itse olen kyllä enemmän jopa tuon luonnollisen metsittymisen kannalla. Se tekee vaan enemmän kipeää niillä alueilla asuville ihmisille. Tässä ollaan sellaisessa kierteessä, missä nuoret sukupolvet jättävät uppoavat kunnat ja sitä varmemmin ne sitten uppoavatkin.
kuin luulinkaan, paljonko köyhien kuntien niputtaminen tuo lisää jaettavaa, PALVELUT VOIDAAN LOPETTAA ILMAN PAKKOLIITOKSIAKIN, kuntauudistuksella vain pysäytettiin erinomaisesti alkanut kuntien yhteistyö kustannusten laskemiseksi. HALLITUKSEN HARJOITTAMA POLITIIKKA ON TODELLA HÄRSKIÄ JA ENNENNÄKEMÄTÖNTÄ SUOMEN OLOISSA JA SEN AIHEUTTAMIN VAURIOIDEN KORJAAMISEEN KULUU VUOSIKYMMENIÄ !