Vuosittain pidettävä salamyhkäinen Bilderberg-kokous kerää koolle reilut toistasataa kansainvälisen talouden ja politiikan painavaa nimeä. Kokouksiin on osallistunut myös melkein puolensataa suomalaista, kertoo tutkiva MOT-ohjelma.
Entinen Nokian ja nykyinen öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila on Bilderberg-veteraani: hän on osallistunut kokouksiin kahdeksantoista kertaa. Ollila kuuluu myös Bilderbergiä vetävään ohjausryhmään. Poliitikkojen kävijätilaston voittaa entinen pääministeri ja Sdp:n puheenjohtaja Paavo Lipponen, joka on ollut paikalla viidessä kokouksessa.
Tänä kesänä kokoukseen osallistuivat Jorma Ollilan lisäksi valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd), Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen ja Harvardin yliopiston asiantuntijana toimiva Olli Heinonen, joka työskenteli aiemmin Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n apulaispääjohtajana.
Bilderberg-kokoukset pidetään suljettujen ovien takana, eivätkä osanottajat saa jälkikäteen paljastaa, mitä kokouksessa on tapahtunut.
"Kun poliitikot ja toimittajat menevät kokoukseen, he vannovat vaitiolon valan. Se on kuin salaseura", Bilderbergiä parikymmentä vuotta seurannut brittitoimittaja Tony Gosling sanoo MOT:lle.
Bilderbergiä tutkinut Tukholman yliopiston apulaisprofessori Ian Richardson (kuvassa) sanoo, että Bilderberg-kokouksiin osallistumisella on vaikutuksia, joita osanottajat eivät itse aina edes ymmärrä.
MOT teki kyselyn suomalaisille Bilderberg-kävijöille. Suomalaisten osallistujien mukaan suljetut ovet parantavat kokouksen antia. Yhden vastaajan mukaan kokousten avaaminen johtaisi siihen, että "puhujista tulisi nykyistä enemmän julkisten rooliensa vankeja".
"Keskustelu varmasti latistuisi. Media tekee väistämättä keskusteluista omia ja usein varsin yksipuolisia uutisotsikoita", sanoo toinen.
"Tämä on äärimmäisen vaarallista demokratialle. Kansalaiset eivät voi äänestää, jos he eivät ole perillä asioista. Yhteistä hyvää koskevia tärkeitä päätöksiä tehdään ilman kansalaisia ja niin, että he eivät edes tiedä, mitä on päätetty", arvioi puolestaan City University London -yliopiston professori Gavin MacFadyen.
Tiedotusvälineet uutisoivat Bilderbergistä harvoin.
"Aihehan näyttää olevan hyvin kiinnostava. En näe mitään periaatteellista estettä, etteikö sitä olisi voinut ainakin minun päätoimittajakaudellani enemmän käsitellä", sanoo Helsingin Sanomat keväällä jättänyt Mikael Pentikäinen.
Päätoimittajista Bilderberg-kokouksiin ovat Pentikäisen ohella osallistuneet Helsingin Sanomien Janne Virkkunen ja YLE:n Atte Jääskeläinen.
MOT: Maailmanherrojen salaseura TV1 maanantaina 2. syyskuuta klo 20.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/08/21/maailmanherrojen-salaseura
http://areena.yle.fi/tv/2016596
http://areena.yle.fi/tv/1792227
MOT selvitti: Bilderberg-kokouksissa käynyt 46 suomalaista
Kansainvälisen politiikan ja talouden salamyhkäinen taustavaikuttaja Bilderberg on houkutellut kokouksiinsa vuodesta 1954 alkaen yhteensä 46 suomalaista. Bilderbergiä tutkitaan tänään maanantaina esitettävässä MOT-ohjelmassa Maailmanherrojen salaseura.
Entinen Nokian ja nykyinen öljy-yhtiö Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila on Bilderberg-veteraani: hän on osallistunut kokouksiin 18 kertaa. Ollila kuuluu myös Bilderbergiä vetävään ohjausryhmään.
Suomalaispoliitikkojen kävijätilaston voittaa entinen pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen, joka on ollut paikalla viidessä kokouksessa.
Arvostelijat pitävät Bilderbergiä epädemokraattisena ryhmänä, jossa suuryritysten ja jättipankkien edustajat pääsevät asiattomasti vaikuttamaan poliitikkoihin.
- Kun poliitikot ja toimittajat menevät kokoukseen, he vannovat vaitiolon valan. Se on kuin salaseura, Bilderbergiä parikymmentä vuotta seurannut brittitoimittaja Tony Gosling sanoo MOT:lle.
Suljettujen ovien takana pidettäviin kokouksiin on osallistunut yritysmaailman edustajien ja poliitikkojen lisäksi useita toimittajia.
- Se on erittäin kiinnostava mahdollisuus kuulla, mitä maailmassa on tapahtumassa ja kuulla asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, missä ollaan menossa ja mitä on kenties luvassa, Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen sanoo ohjelmassa.
Pentikäinen on osallistunut Bilderberg-kokouksiin vuosina 2005 ja 2011. Ensin hän oli paikalla Sanoma Newsin toimitusjohtajana ja sitten HS:n päätoimittajana. Pentikäisen ohella muita Bilderberg-kokouksiin osallistuneita päätoimittajia ovat Helsingin Sanomien Janne Virkkunen ja Yleisradion Atte Jääskeläinen.
City University London -yliopiston professori Gavin MacFadyen pitää median kietoutumista osaksi Bilderberg-toimintaa vaarallisena demokratian kannalta.
http://yle.fi/uutiset/mot_selvitti_bilderberg-kokouksissa_kaynyt_46_suomalaista/6810153

Vastaukset 16
Vanhimmat
Tuo alkaa aivan kohta
Enemmän Ylestä http://www.yleisradio-yle.blogspot.fi/
Liekö mistä näkökulmasta ja mitä varten ohjelma tehty.
Halutaanko millainen näkökulma ihmisille tarjota?
Tuodaanko esiin totuuksia... vai pyritäänkö luomaan sellainen kuva Bilderbergistä.... että "olkaa huoleti."
BIlderbergillä on Suomesta kova ote:
Esim. Sauli Niinistö on Bilderberg -kokoustaja, eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, Jyrki Katainen, Urpilainen.... Suomen pankin Erkki "lama" Liikanen SD...P... jne.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bilderberg-ryhmä
Bildenberg pöytäkirjat on Tarja Halonen julistanut salaiseksi. Nyt olis hyvä
tilaisuus julkistaa ne ja näyttää kuinka vilpittömiä poliitikkoja meillä on.
aika ympäri pyöreä sisältö oli ohjelma. se kuitenkin käy ilmi että pelkkä porvarien kokous ei ole kun suomeakin edusti etupäässä sdpn poliittinen siipi vuodesta toiseen.
Mitä muuta SDP:n johto on kuin porvareita? On ollut jo siitä asti kun Lipponen pääsi käyttämään valtaa. Vaaleanpunainen kokoomus!
Ympäripyöreä?
Ultrarikkaiden salaiset veljeskunnat päättävät maailman menosta, ja se tuossa ohjelmassa tuotiin esiin niin selkeästi kuin valtamedialta voi pyytää.
ne on kaikki suuren rahan salaliitto, joka mm tekee pakkolakeja kuluttajilla, ja ajaa valövontayhteiskuntaa, mirkosirua, myyvät vaarallisia lääkkeitä, monsanto ja lyövät lisäainetia ruokaan, jne...
päättävät median, jne...
Jääskeläisen Attea haastateltu? Pentikäinenkään ei kertonut mitään
konkreettista kai ne sitten on niin viisaita?
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=956051
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bilderberg-ryhmä#Suomalaisia_kokouksiin_osallistuneita
blderberkit bonnierit wallenbergit rkp asialla
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=970824
porvari-rkp-kö suomea johtaa ruotsalaiste kapitalisti-monarkkien mielen mukaan?
Taloussanomat Hurri 09.02.2014: "Samaan aikaan työttömyyden ja sosiaalisten ongelmien lisääntyminen kasvattavat työttömyys- ja sosiaalimenoja.
Nämä talouden automaattiset joustot pehmittävät taantuman vaikutuksia kotitalouksien tuloihin, mutta samalla ne väistämättä heikentävät julkisen talouden tasapainoa.
Automaattisten tulonsiirtojen muodostama turvaverkko on Suomessa ja muissa Pohjoismaissa kattavampi kuin monessa muussa länsimaassa, ja tämä on keskeinen osa "pohjoismaisen hyvinvointivaltion" käsitettä.
Ajankohtainen kysymys kuuluu, onko moisiin automaattisiin joustoihin ja alijäämiin varaa vai pitäisikö niistä pyrkiä kiireesti eroon."
Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa Suomessa on järjestetty hyville veljille kissanpäivät yo. tulonsiirroin. Kun osa kansasta pakotetaan työttömiksi, sijoittajille ja palkansaajien eliitille on mahdollista maksaa enemmän. Kolmikanta on harjoittanut järjestelmällistä kansan kahtiajakoa koko EU-ajan leikkaamalla kaikkein köyhimpien ostovoimaa paremmiston hyväksi. Nyt ollaan ihmeessä, kun köyhälistöllä ei enää ole, mistä ottaa. Köyhälistölle on antaa töitä, mutta ei ole varaa maksaa niistä palkkaa leikkaamatta hyvien veljien ansiottomia etuja.
Yo. kannanottoni ei läpäissyt Taloussanomien seulaa useista yrityksistä huolimatta. Maailman vapain mediakin on taantumassa.
Miksi kirjoittamani Taloussanomien toimittajan nimi tähditettiin? Lainasin tietyn toimittajan kirjoitusta, joten pidän aiheellisena ilmoittaa myös toimittajan nimen.
Kävin Taloussanomien sivuilla. Oletan, että ylläpito piti toimittajan sukunimeä rasistisena (oletukseni mukaan haukkumanimi ruotsalaisista pienellä kirjoitettuna), vaikka kukaan täällä Suomi24:llä ei vaikuta viralliseen sukunimeen. Kirosanafiltteri ja rasistiset ilmaukset tähditetään automaattisesti.
Yleisetiikkaan kuuluu toimittajan nimen mainitseminen, joten toimit aivan oikein.
Taloussanomien sivulla en maininnut toimittajan nimeä, koska kommentoin hänen kirjoittamansa jutun alla vain lainaten kommenttiini liittyvän osan hänen kirjoituksestaan. Suomen media näyttää olevan ajamassa perusturvan leikkaamista ja nykyistäkin ankarampaa vastikkeellistamista. Siitähän Taloussanomien jutussakin on kyse, kun kysytään, onko meillä varaa? Tämä on päättäjille niin arka aihe, että sitä ajamaan on valjastettu niin sanoakseni kansan suosikkitoimittajatkin.
http://ge.tt/7e8H2yR1/v/0
tästä suunnitelmasta voi päätellä mitä haittaa median liusumisesta kokonaan yksittäisiin käsiin olisi