Paha olla

Missään ei ole enää mitään järkeä, ei mitään mieltä, ympärillä on vain tyhjyys, ja on niin hirveän paha olla. Tuntuu että se oli suunnaton virhe minkä annoit tapahtua, ja voisit korjata sen jos haluaisit - mutta haluatko? Ainakin on virhe, että minä olen täällä yksin, minulle ei ole enää paikkaa maailmassa, koko maailma on suistunut raiteiltaan, ainakin minun maailmani. Miksi en voinut saada koskaan yhtä ainoaa reilua mahdollisuutta onneen, eikä ilmeisesti hänkään kun tekoonsa päätyi? On vaan niin uskomattoman paha olla. Kun vain aikaa pystyisi kääntämään taaksepäin. Sinä Jeesus olet ennenkin herättänyt kuolleita, miksi et siis nyt? Minä en muuta tiedä kuin vain sen, että en pysty elämään tämän asian kanssa. Olen niin väsynyt, en jaksa enää.
144419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 144

Vanhimmat

"Sinä Jeesus olet ennenkin herättänyt kuolleita, miksi et siis nyt?"

Miksi pitäisi? Raamatun näkökulmasta tämä elämä ei ole tärkeintä. Tärkeätä olisi etsiä Jumalan valtakuntaa.

Äänestä
  • Se on vain yksin jääneen surullisen ihmisen toive, jonka hän voi täyttää jos haluaa. Toinen toive on, että pääsen itsekin rakkaani luokse. Ei väliä kumman täyttää, kunhan saan olla taas rakkaani luona ja viimein onnellinen.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Se on vain yksin jääneen surullisen ihmisen toive, jonka hän voi täyttää jos haluaa. Toinen toive on, että pääsen itsekin rakkaani luokse. Ei väliä kumman täyttää, kunhan saan olla taas rakkaani luona ja viimein onnellinen.

    Ehkä jonain päivänä pääset Jumalan ja rakkaitesi luokse. Mutta, niin kauan kuin Jumala antaa sinun elää, toivoisin sinun käyttävän tämän ajan maksimaalisen hyvin. Yksi parhaista asioista mitä minun mielestä ihminen voi tehdä on etsiä Jumalan valtakuntaa.

    Toivon, että löydät muitakin onnen aiheita kuin menettämäsi rakas. Liika omistavuus voi olla haitallista onnellisuuteen pyrkiessä.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    En minä häntä yrittänyt omistaa, enkä omistanut, mutta olin hänen omansa omasta vapaasta tahdostani ja rakkaudesta häneen. Hän oli elämäni rakkaus, ainut rakkauteni. Ei minulla ole enää ketään ja mitään tässä maailmassa. En jaksaisi olla täällä enää, tahdon vain pois. Olen hyvin yksinäinen ja aina ollutkin, hän oli ainut ystäväni, ja elämäni rakkaus. Enää minulla ei ole jäljellä mitään. Hän lähti niin käsittämättömän julmalla tavalla ja yllättäin, tai ainakin minulle se tuli yllätyksenä. En olisi ikinä osannut arvata... Nyt on viety pohja alta lopullisesti ja ympärilläni on vain tyhjyys. Tätäkö tämä on tästä eteenpäin - ja kuinka kauan? Vuosia? Vuosikymmeniä? On hirveää edes ajatella sitä loputonta surullisten, yksinäisten, tylsien pitkien velvollisuuksia täynnä olevien ja iloa ja onnea vailla olevien päivien ketjua, kun vain rapistun ja vanhenen yksin. Aina vain yksin... En saanut koskaan edes yhtä reilua mahdollisuutta tässä elämässä onneen. Olisin kestänyt kaiken muun, mutta hänen menetystään en.

    Äänestä

  • >>Miksi pitäisi? Raamatun näkökulmasta tämä elämä ei ole tärkeintä. Tärkeätä olisi etsiä Jumalan valtakuntaa.>>

    Sinä 1213 olet kylmä ihminen, joka et näytä välittävän ihmisen todellisesta hädästä ja tuskasta. Ainoa mitä osaat sanoa, on viitata siihen, ettei tämä elämä ole tärkeää ja että "miksi pitäisi". Te olette vieraantuneet todellisesta elämästä täysin.

    Se sinun kauppaamasi ikuinen elämä on vain tyhjiä satutarinoita, joilla ei lohduteta ketään.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    En minä häntä yrittänyt omistaa, enkä omistanut, mutta olin hänen omansa omasta vapaasta tahdostani ja rakkaudesta häneen. Hän oli elämäni rakkaus, ainut rakkauteni. Ei minulla ole enää ketään ja mitään tässä maailmassa. En jaksaisi olla täällä enää, tahdon vain pois. Olen hyvin yksinäinen ja aina ollutkin, hän oli ainut ystäväni, ja elämäni rakkaus. Enää minulla ei ole jäljellä mitään. Hän lähti niin käsittämättömän julmalla tavalla ja yllättäin, tai ainakin minulle se tuli yllätyksenä. En olisi ikinä osannut arvata... Nyt on viety pohja alta lopullisesti ja ympärilläni on vain tyhjyys. Tätäkö tämä on tästä eteenpäin - ja kuinka kauan? Vuosia? Vuosikymmeniä? On hirveää edes ajatella sitä loputonta surullisten, yksinäisten, tylsien pitkien velvollisuuksia täynnä olevien ja iloa ja onnea vailla olevien päivien ketjua, kun vain rapistun ja vanhenen yksin. Aina vain yksin... En saanut koskaan edes yhtä reilua mahdollisuutta tässä elämässä onneen. Olisin kestänyt kaiken muun, mutta hänen menetystään en.

    >>Ei minulla ole enää ketään ja mitään tässä maailmassa. En jaksaisi olla täällä enää, tahdon vain pois. Olen hyvin yksinäinen ja aina ollutkin, hän oli ainut ystäväni, ja elämäni rakkaus. Enää minulla ei ole jäljellä mitään. Hän lähti niin käsittämättömän julmalla tavalla ja yllättäin, tai ainakin minulle se tuli yllätyksenä.>>

    Elämä voi joskus olla todella rankkaa, eikä sitä aina voi käsittää. Pahoja asioita todellakin tapahtuu. Minä en osaa sanoa sinulle muuta kuin tämän: koita jaksaa nähdä tapahtuneen yli. Tiedän, että vielä et siihen pysty, mutta tulevaisuudessa mahdollisesti pystytkin. Nyt vain päivä kerrallaan, sure toki suruasi, mutta huolehdi silti itsestäsi. Ehkä se vielä siitä olo helpottuu.

    Jos luovutat, niin et siltikään saa häntä takaisin. Joten nyt sinun on vain mentävä eteenpäin niillä, mitä sinulla on. Äläkä jää pitkiksi ajoiksi yksin, vaan hakeudu muiden pariin!

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    Kuten sanoin - olen yksinäinen ihminen. Olen aina ollut, minä en koskaan oikein kelvannut edes omaan perheeseeni. Ystäviä minulla ei ole ollut muita kuin tuo menettämäni ihminen, ja hänellekään en ollut kovin tärkeä, vaikka hän oli minulle koko maailma. Olen täydellisen yksin tämän kaiken kanssa.

    Ei minusta ole enää tähän maailmaan, ei tämän jälkeen. Pystyn katsomaan tapahtuneen yli, ja näen ettei siellä ole mitään hyvää enää jäljellä. En ole nuorikaan edes, joten kaikki on menetetty... Eikä häntä pysty koskaan korvaamaan kukaan tai mikään. Jos osaisin, niin tappaisin itseni - olisin jo tappanut. Olipa siellä rajan takana sitten Jumalan valtakunta, satuolentoja, pelkkä tyhjyys tai mitä hyvänsä. Ei sen väliä - minä tahdon vain että tämä loppuu.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    En minä häntä yrittänyt omistaa, enkä omistanut, mutta olin hänen omansa omasta vapaasta tahdostani ja rakkaudesta häneen. Hän oli elämäni rakkaus, ainut rakkauteni. Ei minulla ole enää ketään ja mitään tässä maailmassa. En jaksaisi olla täällä enää, tahdon vain pois. Olen hyvin yksinäinen ja aina ollutkin, hän oli ainut ystäväni, ja elämäni rakkaus. Enää minulla ei ole jäljellä mitään. Hän lähti niin käsittämättömän julmalla tavalla ja yllättäin, tai ainakin minulle se tuli yllätyksenä. En olisi ikinä osannut arvata... Nyt on viety pohja alta lopullisesti ja ympärilläni on vain tyhjyys. Tätäkö tämä on tästä eteenpäin - ja kuinka kauan? Vuosia? Vuosikymmeniä? On hirveää edes ajatella sitä loputonta surullisten, yksinäisten, tylsien pitkien velvollisuuksia täynnä olevien ja iloa ja onnea vailla olevien päivien ketjua, kun vain rapistun ja vanhenen yksin. Aina vain yksin... En saanut koskaan edes yhtä reilua mahdollisuutta tässä elämässä onneen. Olisin kestänyt kaiken muun, mutta hänen menetystään en.

    On mieletäni surullista, että näet asiat niin lohduttomasti. Ja erityisesti minua häiritsee se, että joku ihminen on sinulle kaikki kaikessa. On toki hyvä, jos oikeasti rakastaa ja välittää ihmisistä, mutta mielestäni kukaan ihminen ei saisi tulla liian tärkeäksi huonossa mielessä ja toisaalta, olisi mielestäni syytä rakastaa myös muita ihmisiä.

    "Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?"
    mat. 16:25-26

    Raamatullisesta näkökulmasta tämä elämä ei ole suurin ja tärkein asia, eikä ruumiin kuolema ole loppu. Siksi en itse näkisi niin lohduttomana tilanteena ruumiin kuolemaa.

    Ei kai toinen ihminen voi olla "liian tärkeä" mitä huonoa voi olla siinä, että rakastaa toista? Minun mielestäni ei voi rakastaa liian paljon. Kyllä minä olen rakastanut ja rakastan esim. omaisiani, mutta en itse ole saanut koskaan vastakaikua keneltäkään.

    Minkäpä sille mahtaa, jos kohtaa jonkun joka vie kerralla jalat alta. En minä edes tiennyt, että sillä tavalla voi rakastua ja rakastaa ketään toista ihmistä. Olin niin onnellinen, että sain tuntea hänet ja hän oli edes jonkinlaisessa suhteessa kanssani ja osa elämääni. Suruahan se tuotti, ettei hän voinut tuntea samalla tavalla minua kohtaan kuin minä häntä, mutta pystyin hyväksymään sen. Kaiken muun olisin pystynyt hyväksymään ja kestämään, mutta en hänen menettämistään.

    Miksi Luoja on edes minut luonut, kun kerta tuomitsi yksinäisyyteen? Jo pienestä lapsesta asti olen haaveillut ja toivonut, että olisi edes joku jolle minäkin olen tärkeä, edes yksi ystävä. En minä jaksa enää elää. Jos Jumala on armollinen, hän päästää minut pois sinne toiseen maailmaan. Eikö se olisi pelkästään iloinen asia tässä tilanteessa, jos edes tämä maailma ei ole kovin merkityksellinen ja tärkeä? Minulle täällä ei ole enää mitään jäljellä.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Kuten sanoin - olen yksinäinen ihminen. Olen aina ollut, minä en koskaan oikein kelvannut edes omaan perheeseeni. Ystäviä minulla ei ole ollut muita kuin tuo menettämäni ihminen, ja hänellekään en ollut kovin tärkeä, vaikka hän oli minulle koko maailma. Olen täydellisen yksin tämän kaiken kanssa.

    Ei minusta ole enää tähän maailmaan, ei tämän jälkeen. Pystyn katsomaan tapahtuneen yli, ja näen ettei siellä ole mitään hyvää enää jäljellä. En ole nuorikaan edes, joten kaikki on menetetty... Eikä häntä pysty koskaan korvaamaan kukaan tai mikään. Jos osaisin, niin tappaisin itseni - olisin jo tappanut. Olipa siellä rajan takana sitten Jumalan valtakunta, satuolentoja, pelkkä tyhjyys tai mitä hyvänsä. Ei sen väliä - minä tahdon vain että tämä loppuu.

    >>Jos osaisin, niin tappaisin itseni - olisin jo tappanut.>>

    Jokaisella on tietenkin päätöksensä tehtävänä. Mutta niin kauan, kun olet noin tunteiden vallassa, niin suosittelisin pidättymään moisesta ja hakemaan sen sijaan apua itsellesi. Tehtyä itsemurhaa et toki varmasti tule katumaan, mutta saatat vielä joskus olla hyvinkin kiitollinen ja onnellinen, ettet tehnyt sitä.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Miksi pitäisi? Raamatun näkökulmasta tämä elämä ei ole tärkeintä. Tärkeätä olisi etsiä Jumalan valtakuntaa.>>

    Sinä 1213 olet kylmä ihminen, joka et näytä välittävän ihmisen todellisesta hädästä ja tuskasta. Ainoa mitä osaat sanoa, on viitata siihen, ettei tämä elämä ole tärkeää ja että "miksi pitäisi". Te olette vieraantuneet todellisesta elämästä täysin.

    Se sinun kauppaamasi ikuinen elämä on vain tyhjiä satutarinoita, joilla ei lohduteta ketään.

    "Se sinun kauppaamasi ikuinen elämä on vain tyhjiä satutarinoita"

    Millä perusteella?

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Ei kai toinen ihminen voi olla "liian tärkeä" mitä huonoa voi olla siinä, että rakastaa toista? Minun mielestäni ei voi rakastaa liian paljon. Kyllä minä olen rakastanut ja rakastan esim. omaisiani, mutta en itse ole saanut koskaan vastakaikua keneltäkään.

    Minkäpä sille mahtaa, jos kohtaa jonkun joka vie kerralla jalat alta. En minä edes tiennyt, että sillä tavalla voi rakastua ja rakastaa ketään toista ihmistä. Olin niin onnellinen, että sain tuntea hänet ja hän oli edes jonkinlaisessa suhteessa kanssani ja osa elämääni. Suruahan se tuotti, ettei hän voinut tuntea samalla tavalla minua kohtaan kuin minä häntä, mutta pystyin hyväksymään sen. Kaiken muun olisin pystynyt hyväksymään ja kestämään, mutta en hänen menettämistään.

    Miksi Luoja on edes minut luonut, kun kerta tuomitsi yksinäisyyteen? Jo pienestä lapsesta asti olen haaveillut ja toivonut, että olisi edes joku jolle minäkin olen tärkeä, edes yksi ystävä. En minä jaksa enää elää. Jos Jumala on armollinen, hän päästää minut pois sinne toiseen maailmaan. Eikö se olisi pelkästään iloinen asia tässä tilanteessa, jos edes tämä maailma ei ole kovin merkityksellinen ja tärkeä? Minulle täällä ei ole enää mitään jäljellä.

    "Ei kai toinen ihminen voi olla "liian tärkeä" mitä huonoa voi olla siinä, että rakastaa toista?"

    Tarkoitan oikeastaan sitä, että minun mielestäni on huono, jos jää jostain tietyllä tavalla riippuvaiseksi. Seilloin kyse ei mielestäni enää ole rakkaudesta, vaan omistamien kaltaisesta tilasta, jossa joku asia muodostuu liian tärkeäksi.

    On hyvä, jos oikeasti rakastaa, siinä mielessä kuin Raamattu opettaa rakkauden. Siihen ei mielestäni kuitenkaan kuulu riippuvuus tai sen kaltaiset olotilat.

    Pahoittelen jos tämä kuulostaa kovalta, mutta näyttää että rakstit sitä vastakaikua, sitä että kyseinen henkilö tarjosi sinulle jotain, mitä muut eivät tarjoa. Näyttää siltä, ettei kyseinen henkilö ole niin tärkeä, vaan se mitä sinä sait siltä henkilöltä. Ja nyt olet katkeroitumassa, jos et saa sitä samaa mistään.

    Minun mielestäni sinua ei ole tuomittu yksinäisyyteen. Maailmassa on paljon ihmisiä, enkä näe miksi et voisi löytää uusia ystäviä.

    Tämä maailma on merkityksellinen ja tärkeä siinä mielessä, että täällä on mahdollisuus oppia tuntemaan hyvä ja paha. Ne jotka rakastavat hyvää (totuutta ja rakkautta) voivat päästä takaisin todelliseen elämään Jumalan luokse. Tämä on siis oppitunti ja koe ja tärkeä siinä mielessä, että täällä tehtyjen valintojen perusteella ratkeaa oletko vanhurskas ja sopiva ikuiseen elämään. Tämä elämä on kuitenkin joka tapauksessa katoava, eikä ole erityisen järkevää takertua tai kiintyä katoavaan.

    Minun nähdäkseni sinulla on vielä opittavaa ja ehkä siksi sinun aika ei ole vielä. Toivoisin kuitenkin, ettet ottaisi ruumiin kuolemaa liian vakavasti, koska henki on enemmän kuin ruumis, kuten Jeesus opettaa. Jos oikeasti uskot Jumalaan tai haluat ymmärtää häntä, suosittelen tutustumaan siihen, mitä Jeesus opetti ja etsimään Jumalan valtakuntaa.

    En minä ole omistushaluinen, enkä rakastanut vastakaikua mitä häneltä sain - en saanut paljon vastakaikua edes. Hänelle olin kaveri, mutta minulle hän oli elämäni rakkaus. En minä osaa selittää sitä varmaankaan sillä tavalla, että kukaan muu voi ymmärtää. Ei kai se riippuvuutta ole, jos kaipaa rakastamaansa ihmistä? Minusta sinun suhtautumisesi on jotenkin kylmää - ajatus siitä ettei elämä täällä ole edes tärkeää, eikä kuolemakaan oikeastaan haittaa... Miksi silloin ei sitten saisi haluta kuolla, jos tälle fyysiselle maailmalle on oikeastaan ihan sama?

    Minusta katoavaan kiintyminen on pikemmin sitä, että kiintyy tavaroihin yms. Ei minkään elävän olennon rakastaminen koko sydämestään voi olla Jumalalta pois, vaikka se olisi kissa ja ihmisen ainut ystävä ja rakkain maailmassa ja ihminen murtuisi kun sen menettää. Eikö se jopa ole tavallaan Jumalan rakastamista, että rakastaa hänen luomuksiaan?

    Minä ole elänyt aika erikoisen ja vaikeankin elämän, ja sen vuoksi minun on hirveän vaikea tutustua ihmisiin, en oikein sovi joukkoon. En minä ole koskaan saanut ystäviä, ja viimein kun sain tämän ihmisen jota nyt suren, olin niin valtavan kiitollinen hänestä Jumalalle. Siksi onkin niin vaikeaa käsittää, että hänet repäistiin niin julmalla tavalla ja äkkiarvaamatta pois.

    "1213" vastasi sinulle hyvin. Se, ettet näe asiaa samalla tavalla, johtuu omasta rikkinäisyydestäsi. Jeesus parantaa haavasi, kun luotat Häneen - ja VAIN Häneen.
    Mitään luotua ei pidä rakastaa enemmän kuin Luojaa.
    Ymmärrän sinua toisaalta hyvin, koska olin itse ennen samanlainen. Jeesus on kuitenkin eheyttänyt minua, ja nykyisin olen paljon onnellisempi vaikka olenkin yksin.
    Rukoilen puolestasi, että saisit Rauhan - sen, minkä Jumala antaa.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    En minä ole omistushaluinen, enkä rakastanut vastakaikua mitä häneltä sain - en saanut paljon vastakaikua edes. Hänelle olin kaveri, mutta minulle hän oli elämäni rakkaus. En minä osaa selittää sitä varmaankaan sillä tavalla, että kukaan muu voi ymmärtää. Ei kai se riippuvuutta ole, jos kaipaa rakastamaansa ihmistä? Minusta sinun suhtautumisesi on jotenkin kylmää - ajatus siitä ettei elämä täällä ole edes tärkeää, eikä kuolemakaan oikeastaan haittaa... Miksi silloin ei sitten saisi haluta kuolla, jos tälle fyysiselle maailmalle on oikeastaan ihan sama?

    Minusta katoavaan kiintyminen on pikemmin sitä, että kiintyy tavaroihin yms. Ei minkään elävän olennon rakastaminen koko sydämestään voi olla Jumalalta pois, vaikka se olisi kissa ja ihmisen ainut ystävä ja rakkain maailmassa ja ihminen murtuisi kun sen menettää. Eikö se jopa ole tavallaan Jumalan rakastamista, että rakastaa hänen luomuksiaan?

    Minä ole elänyt aika erikoisen ja vaikeankin elämän, ja sen vuoksi minun on hirveän vaikea tutustua ihmisiin, en oikein sovi joukkoon. En minä ole koskaan saanut ystäviä, ja viimein kun sain tämän ihmisen jota nyt suren, olin niin valtavan kiitollinen hänestä Jumalalle. Siksi onkin niin vaikeaa käsittää, että hänet repäistiin niin julmalla tavalla ja äkkiarvaamatta pois.

    "Ei kai se riippuvuutta ole, jos kaipaa rakastamaansa ihmistä?"

    Se selviää oikeastaan, kun ajattelet, mitä siinä henkilössä kaipaat ja miksi.

    Mutta, ei kaipuu mielestäni ole kuitenkaan äärettömän paha. Se on ymmärrettävää ja on mielestäni ikävä juttu, että menetit ystävän. Ystävän menettäminen ei kuitenkaan minun mielestäni pitäisi olla ylisuuri asia, erityisesti jos uskoo Jumalaan ja siihen, että Jumala voi herättää ihmisen kuolleista ja varsinainen elämä on Jumalan luona, ei tällä kuoleman varjon laaksossa, jossa kaikki on loppuen lopuksi katoavaa.

    Mielestäni kannattaa myös ajatella, miksi et voisi rakastaa ketään muuta? Mielestäni siinä itsessään on taustalla jo jotain sellaista ajattelua, mistä Jumala saattaa haluta sinun pääsevän yli.

    "Eikö se jopa ole tavallaan Jumalan rakastamista, että rakastaa hänen luomuksiaan?"

    Ainakin muiden ihmisten rkastaminen voidaan ajatella niin.

    Minun mielestäni on mielenkiinoista kuitenkin se, miten ihmisen "rakastaminen" valikoituu. Miksi rakastetaan esim. omaa lasta ja vihataan naapurin lapsia. Sellaisessa ajattelussa on mielestäni tiettyä vääryyttä, josta olisi hyvä päästä, ainakin jos haluaa elää niin kuin Jeesus opetti.

    "Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin? Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin? Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
    Mat. 5:44-48

    "Minä ole elänyt aika erikoisen ja vaikeankin elämän, ja sen vuoksi minun on hirveän vaikea tutustua ihmisiin, en oikein sovi joukkoon. En minä ole koskaan saanut ystäviä, ja viimein kun sain tämän ihmisen jota nyt suren, olin niin valtavan kiitollinen hänestä Jumalalle. Siksi onkin niin vaikeaa käsittää, että hänet repäistiin niin julmalla tavalla ja äkkiarvaamatta pois. "

    Onko jotain joukkoa johon haluaisit sopia?

    Yksinäisyys on epäilemättä raskasta ja toivon sinun löytävän hyviä ystäviä, joiden seurassa voit olla oma itsesi. Ja toivon, että opit rakastamaan niin kuin Jeesus rakasti. Sillä rakkaudella voit saada paljon ystäviä ja kun olen sitä mieltä, kun tunnet sen rakkauden et ole koskaan yksin.

    Kaipaan sitä kultaista huumorintajuista älykästä ihanaa ihmistä, joka ystäväni oli.

    En nyt varsinaisesti halua sopia mihinkään joukkoon, jos tarkoitat jotain laumasieluisuutta, mutta en pysty tutustumaan ihmisiin, koska minulla ei ole oikein aiheita jutella kenenkään kanssa. Yleensä ihmisiä kiinnostaa puhua asioista jotka koskettavat heitä itseään esim. lapsista jos ovat perheellisiä.

    Miksi Jumala haluaisi minun pääsevän jostain ajattelusta yli, tai "opettaa" minulle jotain tällä erittäin julmalla ja hirveällä kokemuksella? Minusta tuon kaltainen ajattelu alkaa jo lähennellä uskoa jälleensyntymään, eli että täällä ollaan oppimassa joku "läksy".

    Jos ihmisellä on monta elämää, niin silloin kai se olisi jollain tapaa ymmärrettävää, mutta jos ihmisellä on vain yksi elämä - niin miksi silloin meillä kaikilla on niin erilaiset läksyt opittavina? Vähän sama kuin peruskoulu olisi jokaiselle erilainen - eihän siinä olisi mitään järkeä. Toki kaikki koululaisetkin oppii jokainen omalla tavallaan ja eri tahtiin, jotkut eivät ollenkaan ainakaan kaikkia asioita - mutta SILTI he käyvät läpi kaikki samat vaiheet samassa järjestyksessä. Ei kukaan pääse läpi hyvin arvosanoin tekemättä mitään ja joku toinen jää aina vain luokalle, vaikka kuinka tekisi töitä menestyäkseen.

    Juuri tästä syystä minun on niin vaikea käsittää tapahtunutta, että MIKSI piti käydä näin? Miksi tällaista tuskaa - mitä minun pitäisi oppia siitä, ja minkä vuoksi? Miksi tämä olisi se minun läksyni tämän yhden ainoan elämäni aikana, ja miksi minun ylipäänsä pitäisi oppia mitään? Miksi näin julmalla tavalla? Minä en löydä tähän mitään järkeä...

    Ja Jumala itse on luonut minusta sen millainen olen - myös tunteineni, joten miksi alkaa sitten muuttamaan minua muuksi repimällä sydämeni kappaleiksi ja viemällä sen ainoan ystävän ja elämäni rakkauden? Tahtooko Jumala oikeasti opettaa minut rakastamaan vähemmän? Eikä se tarkoita sitä etten ketään muita ihmisiä olisi rakastanut ja rakastaisi, jos tuo ystäväni oli ja on se suurin rakkauteni. Kyllä minä rakastan omaisiani, todella syvästi rakastankin - siksihän olen täällä vielä enkä ole tappanut itseäni, kuten oikeasti haluaisin. Sen syvän rakkaudenko Jumala minusta tahtoo ruotia pois?

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Se sinun kauppaamasi ikuinen elämä on vain tyhjiä satutarinoita"

    Millä perusteella?

    >>"Se sinun kauppaamasi ikuinen elämä on vain tyhjiä satutarinoita"
    Millä perusteella?>>

    No aivan sillä perusteella, että se ei ole totta. Jos olet asiasta eri mieltä, niin osoita toki meille ikuisesti elävä ihminen.

    Toinen oleellinen syy on Raamatun sisältämät virheet ja ristiriidat. Se ei todistettavasti ole Jumalan kirjoituttama erehtymätön kirja, ja siksi myös sen sisältämä utopia ikusesta elämästä on tyhjän päällä.

    "Miksi Jumala haluaisi minun pääsevän jostain ajattelusta yli, tai "opettaa" minulle jotain tällä erittäin julmalla ja hirveällä kokemuksella? "

    Raamatun perusteella ihmiset halusivat alussa oppia tuntemaan hyvän ja pahan niin kuin Jumala. Siksi me olemme tässä maailmassa. Täällä jokainen voi oppia mitä hyvä ja paha tarkoittaa. Ja ne jotka rakastavat enemmän hyvyyttä kuin pahuutta ja ovat vanhurskaita, voivat päästä takaisin Jumalan luo todelliseen elämään.

    Ja tarkoitin, se että olet yhä elossa, voi tarkoittaa, että sinulla on vielä opittavaa tai mahdollisuus valita vanhurskaus.

    Se mitä tapahtumia joudut kokea, oppiaksesi tuntemaan hyvän ja pahan on loppuen lopuksi ihmisten omien valintojen seuraus. Hyvän ja pahan voisi oppia tuntemaan silloinkin, jos ihmiset tekisivät vain hyvää, koska pahuus olisi sen hyvyyden puutetta. Nyt ihmsiet kuitenkin haluavat toteuttaa kaikkea pahutta ja siitä seuraa ikävyyksiåä monille. Jumala ei kuitenkaan tahdo, että kukaan esim. tekisi itsemurhia, vaikka onkin antanut ihmisille siihenkin mahdollisuuden.

    Raamatun perusteella ihmisellä on sielu ja ruumis. Tässä ruumissa me olemme oppimassa mitä tarkoittaa hyvä ja paha. Ruumis voi kuolla, mutta se on vain astia sielulle, jota mikään tästä maailmasta ei voi tuhota. Siksi en itse murehtisi niin paljon ruumiin kuolemasta.

    "Ja Jumala itse on luonut minusta sen millainen olen - myös tunteineni, joten miksi alkaa sitten muuttamaan minua muuksi repimällä sydämeni kappaleiksi ja viemällä sen ainoan ystävän ja elämäni rakkauden?"

    Ihminen on omien valintojen ja ymmärryksen summa. Ei Jumala tee kenestäkään pakotetusti jotain tiettyä, vaan oman mielen mukaan ihminen tekee valintoja. Jumala voi kyllä ohjata kehitystä antamalla tiettyjä tapahtumia,, jotka tietyn mielen omaavat ottavat tietyllä tavalla ja siten kehittyvät. Kehitys tapahtuu kuitenkin vapaan tahdon tai ihmisen oman mielen mukaan. Esim. vanhurskas mieli kääntää kokemansa vanhurskaudeksi ja epävanhurskas jumalattomuudeksi. Ratkaisevaa on siis ihmisen mielenlaatu, ei tapahtumat.

    "Tahtooko Jumala oikeasti opettaa minut rakastamaan vähemmän?"

    Sanoisin, että Jumala tahtoisi ennemmin sinun rakastan enemmän, Jumalan rakkaudella.

    Jos oikeasti rakastat ystävääsi, miksi murehtdit, nythän hän on päässyt maallisista murheista?

    Ymmärrän murheesi, jos rakastat itseäsi, koska nyt olet menettänyt tästä maailmasta jotain. Tässä maailmassa on kaikki katoavaa, joten jokaisen olisi hyvä valmistautua menettämään kaiken tästä maailmasta. Niin se vain menee, vaikka epäilemättä voi tuntua ikävältä. Jos uskoo Jumalaan, sen ei pitäisi kuitenkaan olla ongelma, minun mielestäni, koska ruumiin kuolema tai tämän maailman katoaminen ei ole loppu.

    "No aivan sillä perusteella, että se ei ole totta"

    Ok, kehäpäätelmä toimii koska kehäpäätelmä toimii... :D

    "Toinen oleellinen syy on Raamatun sisältämät virheet ja ristiriidat."

    Raamatussa ei ole yhtään virhettä tai ristiriitaa, jos sitä ei tulkita virheellisesti tai ristiriitaisesti. Mielestäni rAamatun tulkitseminen ristiriitaisesti ei ole järkevää.

    >>Ok, kehäpäätelmä toimii koska kehäpäätelmä toimii>>

    Ei ollut kyse kehäpäätelmästä, sillä huomasit varmaan että viittasin todelliseen asiantilaan: kokemusmaailmamme ei yksinkertaisesti tunne ikuisesti elävää ihmistä. Pyysin sinua osoittamaan sanani vääriksi ja omasi oikeiksi osoittamalla yksikin ihminen, joka on todistetusti ikuinen.

    >>Raamatussa ei ole yhtään virhettä tai ristiriitaa>>

    Tiesitkö, ettei Jehovan todistajienkaan raamatunkäännöksessä ole Jehovan todistajien mielestä mitään vikaa eikä ristiriitaa?

    Tiesitkö, ettei Mormonin kirjassakaan ole mitään virheitä mormonien mielestä?

    Tiesitkö, ettei Koraanissakaan ole yhtään mitään virhettä eikä moitteen sanaa hartaan muslimin mielestä?

    Tiesitkö, ettei Pohjois-Korean äärikommunismissa tai heidän johtajissaan ole mitään vikaa P-Korean johtajien omasta mielestä?

    You got the point? Se, että uskovainen kristitty julistaa Raamatun virheettömäksi, ei tarkoita, että Raamattu olisi virheetön. Siksipä asiaa olisikin syytä tutkia puolueettomasti. Esimerkiksi näitä kohtia voi jokainen tutkia ja kommentoida:

    http://www.vapaasana.net/artikkelit/2007/11/raamatun-julmuuksia-ja-ristiriitoja

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Miksi Jumala haluaisi minun pääsevän jostain ajattelusta yli, tai "opettaa" minulle jotain tällä erittäin julmalla ja hirveällä kokemuksella? "

    Raamatun perusteella ihmiset halusivat alussa oppia tuntemaan hyvän ja pahan niin kuin Jumala. Siksi me olemme tässä maailmassa. Täällä jokainen voi oppia mitä hyvä ja paha tarkoittaa. Ja ne jotka rakastavat enemmän hyvyyttä kuin pahuutta ja ovat vanhurskaita, voivat päästä takaisin Jumalan luo todelliseen elämään.

    Ja tarkoitin, se että olet yhä elossa, voi tarkoittaa, että sinulla on vielä opittavaa tai mahdollisuus valita vanhurskaus.

    Se mitä tapahtumia joudut kokea, oppiaksesi tuntemaan hyvän ja pahan on loppuen lopuksi ihmisten omien valintojen seuraus. Hyvän ja pahan voisi oppia tuntemaan silloinkin, jos ihmiset tekisivät vain hyvää, koska pahuus olisi sen hyvyyden puutetta. Nyt ihmsiet kuitenkin haluavat toteuttaa kaikkea pahutta ja siitä seuraa ikävyyksiåä monille. Jumala ei kuitenkaan tahdo, että kukaan esim. tekisi itsemurhia, vaikka onkin antanut ihmisille siihenkin mahdollisuuden.

    Raamatun perusteella ihmisellä on sielu ja ruumis. Tässä ruumissa me olemme oppimassa mitä tarkoittaa hyvä ja paha. Ruumis voi kuolla, mutta se on vain astia sielulle, jota mikään tästä maailmasta ei voi tuhota. Siksi en itse murehtisi niin paljon ruumiin kuolemasta.

    "Ja Jumala itse on luonut minusta sen millainen olen - myös tunteineni, joten miksi alkaa sitten muuttamaan minua muuksi repimällä sydämeni kappaleiksi ja viemällä sen ainoan ystävän ja elämäni rakkauden?"

    Ihminen on omien valintojen ja ymmärryksen summa. Ei Jumala tee kenestäkään pakotetusti jotain tiettyä, vaan oman mielen mukaan ihminen tekee valintoja. Jumala voi kyllä ohjata kehitystä antamalla tiettyjä tapahtumia,, jotka tietyn mielen omaavat ottavat tietyllä tavalla ja siten kehittyvät. Kehitys tapahtuu kuitenkin vapaan tahdon tai ihmisen oman mielen mukaan. Esim. vanhurskas mieli kääntää kokemansa vanhurskaudeksi ja epävanhurskas jumalattomuudeksi. Ratkaisevaa on siis ihmisen mielenlaatu, ei tapahtumat.

    "Tahtooko Jumala oikeasti opettaa minut rakastamaan vähemmän?"

    Sanoisin, että Jumala tahtoisi ennemmin sinun rakastan enemmän, Jumalan rakkaudella.

    Jos oikeasti rakastat ystävääsi, miksi murehtdit, nythän hän on päässyt maallisista murheista?

    Ymmärrän murheesi, jos rakastat itseäsi, koska nyt olet menettänyt tästä maailmasta jotain. Tässä maailmassa on kaikki katoavaa, joten jokaisen olisi hyvä valmistautua menettämään kaiken tästä maailmasta. Niin se vain menee, vaikka epäilemättä voi tuntua ikävältä. Jos uskoo Jumalaan, sen ei pitäisi kuitenkaan olla ongelma, minun mielestäni, koska ruumiin kuolema tai tämän maailman katoaminen ei ole loppu.

    >>Ymmärrän murheesi, jos rakastat itseäsi>>

    Millä oikeudella sinä uskovainen vajakki haukut jatkuvasti toista ihmistä itsekkääksi?! Siksikö, ettei sinun mielikuvitusolentosi vastaa hänelle?

    Mikä SINÄ sitten olet, ellet itsekäs? Sinä raukka kuvittelet saavasi elää ikuisesti ainoastaan siksi, että teet riittävän taitavia uskon-akrobatiatemppuja taruolentosi edessä. Lapsellinen egosi ei kykene hyväksymään edes elämän perusasioita, joihin kuuluu aivan olennaisena osana jokaisen syntyneen olennon kuolema. Tosiasioiden pakoilija sinä olet, pelkuri!

    Näytät rypevän niin syvällä uskonnollisissa harhoissasi, että olet täysin tunnoton toisen ihmisen inhimilliselle kärsimykselle. Suollat vain tuota paskaa hänen niskaansa, vaikka sinulla ei ole väitteillesi minkäänlaisia tosiasiallisia perusteita.

    >>Tässä maailmassa on kaikki katoavaa, joten jokaisen olisi hyvä valmistautua menettämään kaiken tästä maailmasta.>>

    Myös sinä olet katoavaa laatua. Ja kun olet kuollut, niin sinua eikä surkeaa uskoasi ei sitten enää ole, luojan kiitos.

    >>Niin se vain menee, vaikka epäilemättä voi tuntua ikävältä.>>

    Aivan näin = )

    Eli toisen ihmisen rakastaminen ja menettämisen sureminen on itserakkautta ja itsekkyyttä?

    Nyt hän on päässyt maallisista murheistaan, miksikö murehdin? No siksi, että minä olen vielä täällä jäljellä. Tahdon päästä maallisista murheistani itsekin, sillä en jaksa tätä enää. Olkoot sitten itsekästä sekin.

    Ja ruumiin kuolemallekin ihan sama, tai tämän maailman katoamiselle. Ei väliä tulisiko maailmanloppu tai tipahtaisiko tiiliskivi päähän tai sairastuisinko syöpään, kunhan vain pääsen tästä kaikesta eroon. Mieluummin kuitenkin vaikka se syöpä minulle kuin maailmanloppu, sillä kai täällä aika moni vielä haluaa jatkaa taivallustaan, vaikka minä en haluakaan. En toki tahdo sitä heiltä viedä... Mutta itselleni en mitään muuta toivo ja halua kuin kuolla pois.

    Eikö sinulle kelpaa Jumalan apu? Hän ottaa sinun murheesi pois, jos vain annat hänen tehdä sen. Valinta on sinun. Voit jäädä tuohon tilaan, tai voit antaa Jumalan vapauttaa sinut.

    Äänestä

  • Jeesus on vastaus kirjoitti:

    MITEN hän ottaa minun murheeni pois? MITEN hän vapauttaa minut? Minä en edes tajua, mitä tuo tarkoittaa, ja miten se voisi onnistua. Ainut millä hän voi ottaa tämän pois, on se että ottaa MINUT POIS tästä maailmasta tai peruu ystäväni kuoleman, ja sitähän minä pyydän. Minä todella haluan, että tämä loppuu.

    Miten Jumala sen teki? En tiedä, mutta hän otti murheeni pois ja nyt elämäni on tasaista.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    MITEN hän ottaa minun murheeni pois? MITEN hän vapauttaa minut? Minä en edes tajua, mitä tuo tarkoittaa, ja miten se voisi onnistua. Ainut millä hän voi ottaa tämän pois, on se että ottaa MINUT POIS tästä maailmasta tai peruu ystäväni kuoleman, ja sitähän minä pyydän. Minä todella haluan, että tämä loppuu.

    Kumpaa sinä tahdot kuulla sielunvihollista vai Jumalaa? Kuuntelet nyt sielunvihollisen ääntä, joka sanoo sinulle juuri noin, mitä olet tuonut esille tässä ketjussa. Se joka sanoo sinulle, että kaikki on toivotonta ja muuta ulospääsyä ei ole kuin kuolema, on saatana.

    Kuuntele Jumalaa. Raamattu puhuu aivan toisin. Valinta on sinun. Valitse Jeesus.

    Minulle ei mikään sielunvihollinen puhu yhtään mitään. Eikö ole luonnollista ja normaalia haluta kuolla, jos menettää kaiken - sen kaikkein tärkeimmän ja rakkaimman?

    Ja elämäsi on tasaista? Minä tahdon olla onnellinen, en tunteeton ja "tasainen" ja ilman rakasta ystävääni en voi olla onnellinen enää koskaan.

    Jumala pystyi antamaan minulle hirveän surun ja menetyksen ilman että sitä halusin ja pyysin, joten miksi ei pystyisi ottamaan myös tuskaani pois - ihan ilman minun tahtomisiani? Minä aina uskoin, että Jumala suojelee minua siltä mitä en pysty kestämään ja tämän ihmisen menetys on se mitä minä en pysty kestämään. Jumala tiesi sen, ja silti antoi käydä näin.

    Olen kirjoitellut nyt tänne palstoille ja ainakin yhdellä uskonnollisella palstalla aloin herättää ärtymystä, ja joku alkoi haukkua minua vitun ääliöksi (ne kommentit on poistettu, eli turhaa etsiä enää). Muutenkin tuntui että suruni lähinnä ärsyttää uskovaisia ihmisiä.

    Sieltä kuitenkin sain neuvon kirjoittaa kirkon palvelevaan nettiin, ja niin tein... Kuitenkin sielläkin alkaa tuntua, että he tahtovat minun menevän jonnekin muualle pyytämään apua - ilmeisesti psykiatrilta... Jos sen tekisin, niin luultavasti joutuisin suljetulle osastolle - sellaisessa henkisessä tilassa olen. Sitten menettäisin vapautenikin, sillä tuskin tulisin pääsemään sieltä enää ulos.

    Kaikki tahtovat vain tuupata minut jonkun muun eteen suruni kanssa ja lopulta minut huumattaisiin ja sidottaisiin sänkyyn - muuta ei ihmiset osaa tilanteessani olevalle tehdä. Tiesinhän minä, että tässä maailmassa ei ole sellaista ihmistä tai tahoa, joka pystyy minulle mitään sanomaan mikä auttaisi. Tiesin että tässä maailmassa ei ole vastauksia kysymyksiini - ne on rajan takana. Tiesin että kun yritän puhua menetyksestäni ja surustani, minuun ärsyynnytään, sillä tuskin kovin moni osaa edes kuvitella miltä minusta tuntuu.

    Ei minulle ole muuta helpotusta kuin kuolema. Se on täysin selvä asia, ja sitä minä Jumalalta pyydän...

    Jumala armahda minua, ja päästä minut pois tästä maailmasta, päästä minut rakkaani luokse.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Ymmärrän murheesi, jos rakastat itseäsi>>

    Millä oikeudella sinä uskovainen vajakki haukut jatkuvasti toista ihmistä itsekkääksi?! Siksikö, ettei sinun mielikuvitusolentosi vastaa hänelle?

    Mikä SINÄ sitten olet, ellet itsekäs? Sinä raukka kuvittelet saavasi elää ikuisesti ainoastaan siksi, että teet riittävän taitavia uskon-akrobatiatemppuja taruolentosi edessä. Lapsellinen egosi ei kykene hyväksymään edes elämän perusasioita, joihin kuuluu aivan olennaisena osana jokaisen syntyneen olennon kuolema. Tosiasioiden pakoilija sinä olet, pelkuri!

    Näytät rypevän niin syvällä uskonnollisissa harhoissasi, että olet täysin tunnoton toisen ihmisen inhimilliselle kärsimykselle. Suollat vain tuota paskaa hänen niskaansa, vaikka sinulla ei ole väitteillesi minkäänlaisia tosiasiallisia perusteita.

    >>Tässä maailmassa on kaikki katoavaa, joten jokaisen olisi hyvä valmistautua menettämään kaiken tästä maailmasta.>>

    Myös sinä olet katoavaa laatua. Ja kun olet kuollut, niin sinua eikä surkeaa uskoasi ei sitten enää ole, luojan kiitos.

    >>Niin se vain menee, vaikka epäilemättä voi tuntua ikävältä.>>

    Aivan näin = )

    "Millä oikeudella sinä uskovainen vajakki haukut jatkuvasti toista ihmistä itsekkääksi?!"

    Mielestäni en ole haukkunut ketään täällä itsekkääksi. Itsekkyys ei välttämättä tietyssä mittakaavassa ole edes paha, minun mielestäni. Ja jokatapauksessa se on erittäin ymmärrettävää monissa tilanteissa.

    "Mikä SINÄ sitten olet, ellet itsekäs?"

    Sen te voitte vapaasti päättää. Mutta pidän kuitenkin epäitsekkäänä sitä, että puhun täällä, koska minulle ei siitä oman näkemykseni mukaan ole mitään hyötyä. Ei ole mitään tekoja tai temppuaj, joilla voi ansaita ikuisen elämän. Ikuinen elämä on Raamatun mukaan vanhurskaille ja se on enemmän kuin mitkään temput.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Eli toisen ihmisen rakastaminen ja menettämisen sureminen on itserakkautta ja itsekkyyttä?

    Nyt hän on päässyt maallisista murheistaan, miksikö murehdin? No siksi, että minä olen vielä täällä jäljellä. Tahdon päästä maallisista murheistani itsekin, sillä en jaksa tätä enää. Olkoot sitten itsekästä sekin.

    Ja ruumiin kuolemallekin ihan sama, tai tämän maailman katoamiselle. Ei väliä tulisiko maailmanloppu tai tipahtaisiko tiiliskivi päähän tai sairastuisinko syöpään, kunhan vain pääsen tästä kaikesta eroon. Mieluummin kuitenkin vaikka se syöpä minulle kuin maailmanloppu, sillä kai täällä aika moni vielä haluaa jatkaa taivallustaan, vaikka minä en haluakaan. En toki tahdo sitä heiltä viedä... Mutta itselleni en mitään muuta toivo ja halua kuin kuolla pois.

    "Eli toisen ihmisen rakastaminen ja menettämisen sureminen on itserakkautta ja itsekkyyttä? "

    Itse en käyttäisi sanaa itsekkyys tässä yhteydessä.

    Itserakkausdelta se näyttää. Eikö se mielestäsi ole sitä? Onko itserakkaus sinun mielestä paha? Miksi?

    "Tahdon päästä maallisista murheistani itsekin, sillä en jaksa tätä enää."

    Suosittelen miettimään jotain muuta tietä pois maallisista murheista.

    "Mutta itselleni en mitään muuta toivo ja halua kuin kuolla pois."

    Et siis toivo ystävyyttä tai rakkautta?

    Haluaisin vielä kysyä, uskotko sinä Raamatun Jumalan olevan?

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Ok, kehäpäätelmä toimii koska kehäpäätelmä toimii>>

    Ei ollut kyse kehäpäätelmästä, sillä huomasit varmaan että viittasin todelliseen asiantilaan: kokemusmaailmamme ei yksinkertaisesti tunne ikuisesti elävää ihmistä. Pyysin sinua osoittamaan sanani vääriksi ja omasi oikeiksi osoittamalla yksikin ihminen, joka on todistetusti ikuinen.

    >>Raamatussa ei ole yhtään virhettä tai ristiriitaa>>

    Tiesitkö, ettei Jehovan todistajienkaan raamatunkäännöksessä ole Jehovan todistajien mielestä mitään vikaa eikä ristiriitaa?

    Tiesitkö, ettei Mormonin kirjassakaan ole mitään virheitä mormonien mielestä?

    Tiesitkö, ettei Koraanissakaan ole yhtään mitään virhettä eikä moitteen sanaa hartaan muslimin mielestä?

    Tiesitkö, ettei Pohjois-Korean äärikommunismissa tai heidän johtajissaan ole mitään vikaa P-Korean johtajien omasta mielestä?

    You got the point? Se, että uskovainen kristitty julistaa Raamatun virheettömäksi, ei tarkoita, että Raamattu olisi virheetön. Siksipä asiaa olisikin syytä tutkia puolueettomasti. Esimerkiksi näitä kohtia voi jokainen tutkia ja kommentoida:

    http://www.vapaasana.net/artikkelit/2007/11/raamatun-julmuuksia-ja-ristiriitoja

    "You got the point? Se, että uskovainen kristitty julistaa Raamatun virheettömäksi, ei tarkoita, että Raamattu olisi virheetön. Siksipä asiaa olisikin syytä tutkia puolueettomasti. Esimerkiksi näitä kohtia voi jokainen tutkia ja kommentoida:

    Web of Trust"

    Ja jokainen, joka ei ehdottomasti jostain oudosta syystä halua tulkita Raamattua ristiriitaisesti, voi myös nähdä sen ristiriidattomasti. Kaikki nuo ristiriidat ja ongelmat perustuvat vääriin oletukseiin tai tulkintoihin, joilla voidaan luoda illuusio ristiriidasta.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Minulle ei mikään sielunvihollinen puhu yhtään mitään. Eikö ole luonnollista ja normaalia haluta kuolla, jos menettää kaiken - sen kaikkein tärkeimmän ja rakkaimman?

    Ja elämäsi on tasaista? Minä tahdon olla onnellinen, en tunteeton ja "tasainen" ja ilman rakasta ystävääni en voi olla onnellinen enää koskaan.

    Jumala pystyi antamaan minulle hirveän surun ja menetyksen ilman että sitä halusin ja pyysin, joten miksi ei pystyisi ottamaan myös tuskaani pois - ihan ilman minun tahtomisiani? Minä aina uskoin, että Jumala suojelee minua siltä mitä en pysty kestämään ja tämän ihmisen menetys on se mitä minä en pysty kestämään. Jumala tiesi sen, ja silti antoi käydä näin.

    Olen kirjoitellut nyt tänne palstoille ja ainakin yhdellä uskonnollisella palstalla aloin herättää ärtymystä, ja joku alkoi haukkua minua vitun ääliöksi (ne kommentit on poistettu, eli turhaa etsiä enää). Muutenkin tuntui että suruni lähinnä ärsyttää uskovaisia ihmisiä.

    Sieltä kuitenkin sain neuvon kirjoittaa kirkon palvelevaan nettiin, ja niin tein... Kuitenkin sielläkin alkaa tuntua, että he tahtovat minun menevän jonnekin muualle pyytämään apua - ilmeisesti psykiatrilta... Jos sen tekisin, niin luultavasti joutuisin suljetulle osastolle - sellaisessa henkisessä tilassa olen. Sitten menettäisin vapautenikin, sillä tuskin tulisin pääsemään sieltä enää ulos.

    Kaikki tahtovat vain tuupata minut jonkun muun eteen suruni kanssa ja lopulta minut huumattaisiin ja sidottaisiin sänkyyn - muuta ei ihmiset osaa tilanteessani olevalle tehdä. Tiesinhän minä, että tässä maailmassa ei ole sellaista ihmistä tai tahoa, joka pystyy minulle mitään sanomaan mikä auttaisi. Tiesin että tässä maailmassa ei ole vastauksia kysymyksiini - ne on rajan takana. Tiesin että kun yritän puhua menetyksestäni ja surustani, minuun ärsyynnytään, sillä tuskin kovin moni osaa edes kuvitella miltä minusta tuntuu.

    Ei minulle ole muuta helpotusta kuin kuolema. Se on täysin selvä asia, ja sitä minä Jumalalta pyydän...

    Jumala armahda minua, ja päästä minut pois tästä maailmasta, päästä minut rakkaani luokse.

    "Jumala pystyi antamaan minulle hirveän surun ja menetyksen ilman että sitä halusin ja pyysin"

    Toisaalta, Jumala antoi myös suuren onnen. Joten mielestäni tilanne on aika tasan. Ehkä kannattaisi iloita siitä mitä sinulla hetken oli. Ehkä voisit jopa meittiä, voisiko saman ilon tarjota jollekin muulle.

    Elämäni on ollut aika hankalaa aina, en tahdo valittaa ja ymmärrän että miljardeilla muilla on paljon pahemmin, mutta totta on etten minäkään ole päässyt helpolla. Ei se ole tasan, että elämästäni on vielä oletettavasti ainakin puolet jäljellä - kymmeniä vuosia tämän menetyksen kanssa, ja häntä en saanut tuntea kuin vajaat 8 -vuotta. En minä halua ja pysty edes ajattelemaan muita ihmisiä, ei häntä pysty korvaamaan kukaan.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Eli toisen ihmisen rakastaminen ja menettämisen sureminen on itserakkautta ja itsekkyyttä? "

    Itse en käyttäisi sanaa itsekkyys tässä yhteydessä.

    Itserakkausdelta se näyttää. Eikö se mielestäsi ole sitä? Onko itserakkaus sinun mielestä paha? Miksi?

    "Tahdon päästä maallisista murheistani itsekin, sillä en jaksa tätä enää."

    Suosittelen miettimään jotain muuta tietä pois maallisista murheista.

    "Mutta itselleni en mitään muuta toivo ja halua kuin kuolla pois."

    Et siis toivo ystävyyttä tai rakkautta?

    Haluaisin vielä kysyä, uskotko sinä Raamatun Jumalan olevan?

    Yleensä itserakkaus ymmärretään pahana asiana, kai minäkin sitten ymmärrän sen niin - jonain ylimielisyytenä ja itsensä muiden yläpuolelle nostamisena ja muista hyötymisenä. Sitten taas jos se olisi sitä, että arvostaa itseään ja tahtoo hyviä asioita itselleen, mutta ei kenenkään muun kustannuksella, niin ei kai se silloin voisi olla väärin.

    En minä jaksa miettiä mitään muita teitä, minä en jaksa enää elää, ja minä vain haluan pois täältä. En tajua miksi minun pitäisi jatkaa, kun kaikki on viety eikä minulla ole voimia jatkaa enää.

    Hän oli se ystäväni ja rakkaani, en minä muita halua, enkä ole koskaan halunnutkaan, joten en minä toivo muilta ihmisiltä yhtään mitään.

    Miten Raamatun Jumala ymmärretään? Olen lukenut raamatun kannesta kanteen kaikkine ilmestysmajan teko -ohjeineen, eli sekä vanhan että uuden testamentin. Siitä on jo aikaa, enkä muista enää kovin hyvin. Toisaalta Jumala esitettiin siellä ankarana ja kostonhimoisenakin, mutta toisaalta kai me kristityt uskomme lempeään ja anteeksiantavaan rakastavaan Jumalaan? Siihen sellaiseen Jumalaan minä olen uskonut ja tahtoisin uskoa edelleen. Vaikeaa se tämän jälkeen tosin on... Se olisi suurta rakkautta Jumalalta minua kohtaan, että päästäisi minut pois tästä maailmasta, sillä täällä ei ole minulle enää mitään jäljellä.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Millä oikeudella sinä uskovainen vajakki haukut jatkuvasti toista ihmistä itsekkääksi?!"

    Mielestäni en ole haukkunut ketään täällä itsekkääksi. Itsekkyys ei välttämättä tietyssä mittakaavassa ole edes paha, minun mielestäni. Ja jokatapauksessa se on erittäin ymmärrettävää monissa tilanteissa.

    "Mikä SINÄ sitten olet, ellet itsekäs?"

    Sen te voitte vapaasti päättää. Mutta pidän kuitenkin epäitsekkäänä sitä, että puhun täällä, koska minulle ei siitä oman näkemykseni mukaan ole mitään hyötyä. Ei ole mitään tekoja tai temppuaj, joilla voi ansaita ikuisen elämän. Ikuinen elämä on Raamatun mukaan vanhurskaille ja se on enemmän kuin mitkään temput.

    >>Mielestäni en ole haukkunut ketään täällä itsekkääksi.>>

    Edellisessä viestissäni laitoin sinulle näkyviin kohdan, jossa niin teit. Lisäksi tällaiset tekstisi paljastavat sinut ylimieliseksi (eli paljastavat sinun ajattelevan että olet korkeammalla kuin ne jotka eivät usko samoin):

    "Esim. vanhurskas mieli kääntää kokemansa vanhurskaudeksi ja epävanhurskas jumalattomuudeksi."

    >>Ja jokatapauksessa se on erittäin ymmärrettävää monissa tilanteissa.>>

    Silti sinä kauppaat itsensä kieltämistä ja kuviteltuja utopioita tilalle. Sinun mielestäsi tämä elämä ei ole todellista, joten myöskään tämän elämän tragediat eivät ole todellisia. Tällä viittaan viesteihisi 5.9.2013 20:59 ja 6.9.2013 21:18. Niissä kirjoitit mm. tällaisia normaalin ihmisyyden vastaisia kommentteja:

    "kyse ei mielestäni enää ole rakkaudesta, vaan omistamien kaltaisesta tilasta, jossa joku asia muodostuu liian tärkeäksi."

    "Pahoittelen jos tämä kuulostaa kovalta, mutta näyttää että rakstit sitä vastakaikua"

    "Näyttää siltä, ettei kyseinen henkilö ole niin tärkeä, vaan se mitä sinä sait siltä henkilöltä. Ja nyt olet katkeroitumassa, jos et saa sitä samaa mistään."

    "Toivoisin kuitenkin, ettet ottaisi ruumiin kuolemaa liian vakavasti"

    "Mielestäni siinä itsessään on taustalla jo jotain sellaista ajattelua, mistä Jumala saattaa haluta sinun pääsevän yli."

    Tällaiset lausunnot heijastavat epäinhimillisyyttä. Sitä, että uskonnollisuuden meemi on vienyt voiton sinun lajityypillisistä inhimillisistä tunteistasi, mm. empatiasta. Sinä sivuutat todellisuuden vähempiarvoisena ja tilapäisenä juttuna, ja sen sijaan suosittelet heittäytymään "turvaverkkoon", joka perustuu pelkille myyteille. Jota ei todellisuudessa ole olemassakaan (muuta kuin uskovien omissa mielissä, ja sekin vain tilapäisenä tunteena).

    >>Mutta pidän kuitenkin epäitsekkäänä sitä, että puhun täällä, koska minulle ei siitä oman näkemykseni mukaan ole mitään hyötyä.>>

    Sinä vahvistat uskoasi ja pönkität egoasi täällä. Uskosi vahvistuu siitä kuvitelmastasi, että jumalasi salassa katselee, kuinka häntä täällä markkinoit.

    >>Ei ole mitään tekoja tai temppuaj, joilla voi ansaita ikuisen elämän. Ikuinen elämä on Raamatun mukaan vanhurskaille>>

    Ja sinä epäilemättä luet itsesi vanhurskaisiin. Eli olet parempi ihminen kuin monet muut. Niin paljon parempi, että uskot eläväsi ikuisesti.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "You got the point? Se, että uskovainen kristitty julistaa Raamatun virheettömäksi, ei tarkoita, että Raamattu olisi virheetön. Siksipä asiaa olisikin syytä tutkia puolueettomasti. Esimerkiksi näitä kohtia voi jokainen tutkia ja kommentoida:

    http://www.vapaasana.net/artikkelit/2007/11/raamatun-julmuuksia-ja-ristiriitoja
    Web of Trust"

    Ja jokainen, joka ei ehdottomasti jostain oudosta syystä halua tulkita Raamattua ristiriitaisesti, voi myös nähdä sen ristiriidattomasti. Kaikki nuo ristiriidat ja ongelmat perustuvat vääriin oletukseiin tai tulkintoihin, joilla voidaan luoda illuusio ristiriidasta.

    >>Ja jokainen, joka ei ehdottomasti jostain oudosta syystä halua tulkita Raamattua ristiriitaisesti, voi myös nähdä sen ristiriidattomasti.>>

    Mistäköhän "oudosta syystä" mahdat tässä puhua?
    Se, että te uskovat sivuutatte teille esitetyt AIVAN KONKREETTISET todisteet Raamatun ristiriitaisuuksista, kertoo ainoastaan teidän epärehellisyydestänne.

    Eikö tuolla samalla ajatuksella myös Koraani, Mormonin kirja ja vaikka Urantia kirjakin ole aivan yhtä ristiriidattomat?

    >>Kaikki nuo ristiriidat ja ongelmat perustuvat vääriin oletukseiin tai tulkintoihin, joilla voidaan luoda illuusio ristiriidasta.>>

    Sinä et vastannut yhteenkään niistä. Et perustellut yhtä ainoaa kohtaa, vaan ainoastaan niputit ja leimasit ne kaikki vääriksi tulkinnoiksi. Otetaanpa vain yksi esimerkki Raamatun ristiriitaisuudesta. Tässä hurskaassa jumalan antamassa ohjeessa kielletään väärintekojen kostaminen väärintekijän perillisille:

    "Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden." - 5. Moos. 24:16

    Kuitenkin jumala itse tapatti useissa tilaisuuksissa syyttömiä ihmisiä nimenomaan heidän isiensä syntien tähden. Esimerkiksi tässä pääsi seitsemän syytöntä nuorta hengestään vain siksi, että sattuivat olemaan sukua miehelle, johon jumala ei ollut tyytyväinen:

    "Mutta kuningas otti Rispan, Aijan tyttären, kaksi poikaa, Armonin ja Mefibosetin, jotka tämä oli synnyttänyt Saulille, sekä Meerabin, Saulin tyttären, viisi poikaa, jotka tämä oli synnyttänyt Adrielille, meholalaisen Barsillain pojalle, ja luovutti heidät gibeonilaisten käsiin; ja nämä lävistivät heidät paaluihin vuorella Herran edessä, niin että ne seitsemän sortuivat kaikki yhdessä. Näin heidät surmattiin elonleikkuun ensimmäisinä päivinä, ohranleikkuun alussa. - - Tehtiin kaikki, mitä kuningas oli käskenyt. Niin Jumala leppyi maalle." - 2. Samuelin kirja 21:8, 9, 14

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Yleensä itserakkaus ymmärretään pahana asiana, kai minäkin sitten ymmärrän sen niin - jonain ylimielisyytenä ja itsensä muiden yläpuolelle nostamisena ja muista hyötymisenä. Sitten taas jos se olisi sitä, että arvostaa itseään ja tahtoo hyviä asioita itselleen, mutta ei kenenkään muun kustannuksella, niin ei kai se silloin voisi olla väärin.

    En minä jaksa miettiä mitään muita teitä, minä en jaksa enää elää, ja minä vain haluan pois täältä. En tajua miksi minun pitäisi jatkaa, kun kaikki on viety eikä minulla ole voimia jatkaa enää.

    Hän oli se ystäväni ja rakkaani, en minä muita halua, enkä ole koskaan halunnutkaan, joten en minä toivo muilta ihmisiltä yhtään mitään.

    Miten Raamatun Jumala ymmärretään? Olen lukenut raamatun kannesta kanteen kaikkine ilmestysmajan teko -ohjeineen, eli sekä vanhan että uuden testamentin. Siitä on jo aikaa, enkä muista enää kovin hyvin. Toisaalta Jumala esitettiin siellä ankarana ja kostonhimoisenakin, mutta toisaalta kai me kristityt uskomme lempeään ja anteeksiantavaan rakastavaan Jumalaan? Siihen sellaiseen Jumalaan minä olen uskonut ja tahtoisin uskoa edelleen. Vaikeaa se tämän jälkeen tosin on... Se olisi suurta rakkautta Jumalalta minua kohtaan, että päästäisi minut pois tästä maailmasta, sillä täällä ei ole minulle enää mitään jäljellä.

    >>En minä jaksa miettiä mitään muita teitä, minä en jaksa enää elää, ja minä vain haluan pois täältä.>>

    Tämä palsta ei välttämättä ole sinulle se kaikkein rohkaisevin yhteisö tuossa elämäntilanteessasi. Olethan jo nähnyt, miten käsittämättömiä ja kylmiäkin vastauksia uskovaisilta olet saanut. He elävät mielikuvitusmaailmassa, ja siksi he eivät aina ymmärrä sinun todellista tuskaasi, jota koet tässä ja nyt.

    Minä en tiedä, miten sinua neuvoisin ja sanon sen sinulle suoraan. Sinun pitää vain yrittää löytää jostakin todellista tukea itsellesi, ja mahdollisesti ihan ammattiapuakin. Toivon, että jaksaisit ajan kanssa päästä ylös kuopastasi, johon elämän epäonni on sinut nyt heittänyt. Et vielä tiedä, mitä hyvääkin elämä voi kohdallesi tulevaisuudessa tuoda.

    Ei ilmeisesti kukaan pysty auttamaan, tiesin minä sen jo, mutta jotenkin typerästi ajattelin että helpottais kun saan edes täällä sanoa asiani ja miltä tuntuu. Mihin tahansa (ei uskonnollisiinkin) palstoille kun kirjoittaa, niin ihmiset alkaa ärsyyntyä ja alkaa tulla sellaisia vastauksia että pitäis vaan "ottaa itseä niskasta kiinni" ja muuta vastaavaa... Ei minulla ole kykyä ja voimia enää sellaiseen.

    Olen minä aina ennen ottanut itseä niskasta kiinni ja jatkanut eteenpäin, kun on tullut tilanne että on täytynyt nöyrtyä tosiasioiden edessä ja luopua jostain itselle rakkaasta ja tärkeästä. Niin monta ovea on lyöty edessä kiinni, ja toiset ei ole olleet edes raollaan. Tuntuu vaan niin hirveältä, että sitä ei koskaan voinut saada oikein edes mahdollisuutta onnistua.

    Olen jo siinä pisteessä elämää, ettei mulle enää hyviä asioita tapahdu, eikä mitään ole odottamassa. On vain loputon jono näitä hirveitä päiviä, joita tässä nyt vajaat neljä viikkoa on ollut. Se vaan tuntuu hirveältä aamulla, kun pitää nousta ylös, eikä tiedä miten selviää iltaan asti, kun ei ole voimia edes tähän hetkeen.

    Kai pitää lopettaa tännekin kirjoittelu, koska ei tästä mitään hyötyä ole. Mistään ei ole enää mitään hyötyä. Kiitos kuitenkin sinulle ja muutamalle muulle, jotka on yrittäneet lohduttaa. Ei minun ole tarkoitus aiheuttaa riittämättömyyden tunteita kenellekään, ei tähän vain ole mitään sanoja olemassa yhtään kenelläkään, mikä voisi oloa parantaa. Ainut mikä olon parantaa on kuolema. Toivon että se on edessä pian.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Mielestäni en ole haukkunut ketään täällä itsekkääksi.>>

    Edellisessä viestissäni laitoin sinulle näkyviin kohdan, jossa niin teit. Lisäksi tällaiset tekstisi paljastavat sinut ylimieliseksi (eli paljastavat sinun ajattelevan että olet korkeammalla kuin ne jotka eivät usko samoin):

    "Esim. vanhurskas mieli kääntää kokemansa vanhurskaudeksi ja epävanhurskas jumalattomuudeksi."

    >>Ja jokatapauksessa se on erittäin ymmärrettävää monissa tilanteissa.>>

    Silti sinä kauppaat itsensä kieltämistä ja kuviteltuja utopioita tilalle. Sinun mielestäsi tämä elämä ei ole todellista, joten myöskään tämän elämän tragediat eivät ole todellisia. Tällä viittaan viesteihisi 5.9.2013 20:59 ja 6.9.2013 21:18. Niissä kirjoitit mm. tällaisia normaalin ihmisyyden vastaisia kommentteja:

    "kyse ei mielestäni enää ole rakkaudesta, vaan omistamien kaltaisesta tilasta, jossa joku asia muodostuu liian tärkeäksi."

    "Pahoittelen jos tämä kuulostaa kovalta, mutta näyttää että rakstit sitä vastakaikua"

    "Näyttää siltä, ettei kyseinen henkilö ole niin tärkeä, vaan se mitä sinä sait siltä henkilöltä. Ja nyt olet katkeroitumassa, jos et saa sitä samaa mistään."

    "Toivoisin kuitenkin, ettet ottaisi ruumiin kuolemaa liian vakavasti"

    "Mielestäni siinä itsessään on taustalla jo jotain sellaista ajattelua, mistä Jumala saattaa haluta sinun pääsevän yli."

    Tällaiset lausunnot heijastavat epäinhimillisyyttä. Sitä, että uskonnollisuuden meemi on vienyt voiton sinun lajityypillisistä inhimillisistä tunteistasi, mm. empatiasta. Sinä sivuutat todellisuuden vähempiarvoisena ja tilapäisenä juttuna, ja sen sijaan suosittelet heittäytymään "turvaverkkoon", joka perustuu pelkille myyteille. Jota ei todellisuudessa ole olemassakaan (muuta kuin uskovien omissa mielissä, ja sekin vain tilapäisenä tunteena).

    >>Mutta pidän kuitenkin epäitsekkäänä sitä, että puhun täällä, koska minulle ei siitä oman näkemykseni mukaan ole mitään hyötyä.>>

    Sinä vahvistat uskoasi ja pönkität egoasi täällä. Uskosi vahvistuu siitä kuvitelmastasi, että jumalasi salassa katselee, kuinka häntä täällä markkinoit.

    >>Ei ole mitään tekoja tai temppuaj, joilla voi ansaita ikuisen elämän. Ikuinen elämä on Raamatun mukaan vanhurskaille>>

    Ja sinä epäilemättä luet itsesi vanhurskaisiin. Eli olet parempi ihminen kuin monet muut. Niin paljon parempi, että uskot eläväsi ikuisesti.

    "Sinä sivuutat todellisuuden vähempiarvoisena ja tilapäisenä juttuna"

    Mutta eikö tämä todellisuus sitten ole tilapäinen? Oletko sinä epäinhimillinen jos sanot niin? Oletko silloin julma? Onko totuus julmaa?

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Elämäni on ollut aika hankalaa aina, en tahdo valittaa ja ymmärrän että miljardeilla muilla on paljon pahemmin, mutta totta on etten minäkään ole päässyt helpolla. Ei se ole tasan, että elämästäni on vielä oletettavasti ainakin puolet jäljellä - kymmeniä vuosia tämän menetyksen kanssa, ja häntä en saanut tuntea kuin vajaat 8 -vuotta. En minä halua ja pysty edes ajattelemaan muita ihmisiä, ei häntä pysty korvaamaan kukaan.

    "En minä halua ja pysty edes ajattelemaan muita ihmisiä, ei häntä pysty korvaamaan kukaan. "

    Jos ei itse halua nähdä muuta, silloin on aika vaikea nähdä muuta.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Ja jokainen, joka ei ehdottomasti jostain oudosta syystä halua tulkita Raamattua ristiriitaisesti, voi myös nähdä sen ristiriidattomasti.>>

    Mistäköhän "oudosta syystä" mahdat tässä puhua?
    Se, että te uskovat sivuutatte teille esitetyt AIVAN KONKREETTISET todisteet Raamatun ristiriitaisuuksista, kertoo ainoastaan teidän epärehellisyydestänne.

    Eikö tuolla samalla ajatuksella myös Koraani, Mormonin kirja ja vaikka Urantia kirjakin ole aivan yhtä ristiriidattomat?

    >>Kaikki nuo ristiriidat ja ongelmat perustuvat vääriin oletukseiin tai tulkintoihin, joilla voidaan luoda illuusio ristiriidasta.>>

    Sinä et vastannut yhteenkään niistä. Et perustellut yhtä ainoaa kohtaa, vaan ainoastaan niputit ja leimasit ne kaikki vääriksi tulkinnoiksi. Otetaanpa vain yksi esimerkki Raamatun ristiriitaisuudesta. Tässä hurskaassa jumalan antamassa ohjeessa kielletään väärintekojen kostaminen väärintekijän perillisille:

    "Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden." - 5. Moos. 24:16

    Kuitenkin jumala itse tapatti useissa tilaisuuksissa syyttömiä ihmisiä nimenomaan heidän isiensä syntien tähden. Esimerkiksi tässä pääsi seitsemän syytöntä nuorta hengestään vain siksi, että sattuivat olemaan sukua miehelle, johon jumala ei ollut tyytyväinen:

    "Mutta kuningas otti Rispan, Aijan tyttären, kaksi poikaa, Armonin ja Mefibosetin, jotka tämä oli synnyttänyt Saulille, sekä Meerabin, Saulin tyttären, viisi poikaa, jotka tämä oli synnyttänyt Adrielille, meholalaisen Barsillain pojalle, ja luovutti heidät gibeonilaisten käsiin; ja nämä lävistivät heidät paaluihin vuorella Herran edessä, niin että ne seitsemän sortuivat kaikki yhdessä. Näin heidät surmattiin elonleikkuun ensimmäisinä päivinä, ohranleikkuun alussa. - - Tehtiin kaikki, mitä kuningas oli käskenyt. Niin Jumala leppyi maalle." - 2. Samuelin kirja 21:8, 9, 14

    "Eikö tuolla samalla ajatuksella myös Koraani, Mormonin kirja ja vaikka Urantia kirjakin ole aivan yhtä ristiriidattomat?"

    Voi hyvinkin ola, ettei ne ole ristiriitaisia. Ristiriidattomuus itsessään ei kuitenkaan ole minun mielestäni ratkaisevaa, vaan asiasisältö.

    "Kuitenkin jumala itse tapatti useissa tilaisuuksissa syyttömiä ihmisiä nimenomaan heidän isiensä syntien tähden. Esimerkiksi tässä pääsi seitsemän syytöntä nuorta hengestään vain siksi, että sattuivat olemaan sukua miehelle, johon jumala ei ollut tyytyväinen:"

    Kuten sanottua, ristiriidat johtuvat vääristä oletuksista tai tulkinnoista, niin myös tässä tapauksessa. Raamattu ei sano hediän kuolleen VAIN siksi, että olivat sukua. Se on mielestäni VAIN eräs tulkinta, jolle ei minun mielestäni ole yhtään perustetta.

    Minun mielestäni Jumala ei ole tapattanut ketään viatonta. Ja minun mielestäni on vaikea todistaa kuka ylipäätään olisi oikeasti viaton.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Yleensä itserakkaus ymmärretään pahana asiana, kai minäkin sitten ymmärrän sen niin - jonain ylimielisyytenä ja itsensä muiden yläpuolelle nostamisena ja muista hyötymisenä. Sitten taas jos se olisi sitä, että arvostaa itseään ja tahtoo hyviä asioita itselleen, mutta ei kenenkään muun kustannuksella, niin ei kai se silloin voisi olla väärin.

    En minä jaksa miettiä mitään muita teitä, minä en jaksa enää elää, ja minä vain haluan pois täältä. En tajua miksi minun pitäisi jatkaa, kun kaikki on viety eikä minulla ole voimia jatkaa enää.

    Hän oli se ystäväni ja rakkaani, en minä muita halua, enkä ole koskaan halunnutkaan, joten en minä toivo muilta ihmisiltä yhtään mitään.

    Miten Raamatun Jumala ymmärretään? Olen lukenut raamatun kannesta kanteen kaikkine ilmestysmajan teko -ohjeineen, eli sekä vanhan että uuden testamentin. Siitä on jo aikaa, enkä muista enää kovin hyvin. Toisaalta Jumala esitettiin siellä ankarana ja kostonhimoisenakin, mutta toisaalta kai me kristityt uskomme lempeään ja anteeksiantavaan rakastavaan Jumalaan? Siihen sellaiseen Jumalaan minä olen uskonut ja tahtoisin uskoa edelleen. Vaikeaa se tämän jälkeen tosin on... Se olisi suurta rakkautta Jumalalta minua kohtaan, että päästäisi minut pois tästä maailmasta, sillä täällä ei ole minulle enää mitään jäljellä.

    "Hän oli se ystäväni ja rakkaani, en minä muita halua, enkä ole koskaan halunnutkaan, joten en minä toivo muilta ihmisiltä yhtään mitään. "

    Kuitenkin sanot:

    "Ei ilmeisesti kukaan pysty auttamaan, tiesin minä sen jo, mutta jotenkin typerästi ajattelin että helpottais kun saan edes täällä sanoa asiani ja miltä tuntuu."

    Vaikuttaa, että kuitenkin haluat ja toivot apua muilta?

    Haluaisitko vielä kertoa, minkälaista apua haluaisit?

    En osaa sanoa, jotain helpotusta vaan... Yritin ja yritän kai kääntyä Jumalan puoleen kun en muutakaan keksi. On vaan niin hirveän paha olla. Kai minä ajattelin, että kun useampi ihminen lukee mitä minulle on tapahtunut ja sen hetken ajattelee minua, niin Jumala kuulee paremmin. Eikö raamatussa sanota, että kun kolme ihmistä kokoontuu yhteen rukoilemaan, niin Jumala kuulee? Minun yksinäisiä rukouksia ja toiveita hän ei ole oikein koskaan kuullut, ajattelin kai että jos nyt kuulisi. Minä haluan että Jumala lopettaa tämän tuskan, hän tietää mitä toivon ja haluan. Olen aika sekaisin nyt, eikä minun kai pitäisi enää kirjoittaa tännekään.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Ei kai toinen ihminen voi olla "liian tärkeä" mitä huonoa voi olla siinä, että rakastaa toista? Minun mielestäni ei voi rakastaa liian paljon. Kyllä minä olen rakastanut ja rakastan esim. omaisiani, mutta en itse ole saanut koskaan vastakaikua keneltäkään.

    Minkäpä sille mahtaa, jos kohtaa jonkun joka vie kerralla jalat alta. En minä edes tiennyt, että sillä tavalla voi rakastua ja rakastaa ketään toista ihmistä. Olin niin onnellinen, että sain tuntea hänet ja hän oli edes jonkinlaisessa suhteessa kanssani ja osa elämääni. Suruahan se tuotti, ettei hän voinut tuntea samalla tavalla minua kohtaan kuin minä häntä, mutta pystyin hyväksymään sen. Kaiken muun olisin pystynyt hyväksymään ja kestämään, mutta en hänen menettämistään.

    Miksi Luoja on edes minut luonut, kun kerta tuomitsi yksinäisyyteen? Jo pienestä lapsesta asti olen haaveillut ja toivonut, että olisi edes joku jolle minäkin olen tärkeä, edes yksi ystävä. En minä jaksa enää elää. Jos Jumala on armollinen, hän päästää minut pois sinne toiseen maailmaan. Eikö se olisi pelkästään iloinen asia tässä tilanteessa, jos edes tämä maailma ei ole kovin merkityksellinen ja tärkeä? Minulle täällä ei ole enää mitään jäljellä.

    "Jo pienestä lapsesta asti olen haaveillut ja toivonut, että olisi edes joku jolle minäkin olen tärkeä, edes yksi ystävä."

    Jeesus Kristus on enemmän kuin tarpeeksi, tutustu häneen!

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    En osaa sanoa, jotain helpotusta vaan... Yritin ja yritän kai kääntyä Jumalan puoleen kun en muutakaan keksi. On vaan niin hirveän paha olla. Kai minä ajattelin, että kun useampi ihminen lukee mitä minulle on tapahtunut ja sen hetken ajattelee minua, niin Jumala kuulee paremmin. Eikö raamatussa sanota, että kun kolme ihmistä kokoontuu yhteen rukoilemaan, niin Jumala kuulee? Minun yksinäisiä rukouksia ja toiveita hän ei ole oikein koskaan kuullut, ajattelin kai että jos nyt kuulisi. Minä haluan että Jumala lopettaa tämän tuskan, hän tietää mitä toivon ja haluan. Olen aika sekaisin nyt, eikä minun kai pitäisi enää kirjoittaa tännekään.

    Kyllä Jumala kuulee kaikki rukoukset!

    Tarkoitit varmaan tätä kohtaa:

    20. Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."

    Ja muista! Armo riittää!

    http://www.youtube.com/watch?v=NlXM4qBdQMQ

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Sinä sivuutat todellisuuden vähempiarvoisena ja tilapäisenä juttuna"

    Mutta eikö tämä todellisuus sitten ole tilapäinen? Oletko sinä epäinhimillinen jos sanot niin? Oletko silloin julma? Onko totuus julmaa?

    >>Mutta eikö tämä todellisuus sitten ole tilapäinen?>>

    Ei ole. Tämä on kaikki mitä meillä on.

    >>Oletko sinä epäinhimillinen jos sanot niin?>>

    En käsittääkseni ole, koska viittaan ainoastaan tosiasioihin.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "En minä halua ja pysty edes ajattelemaan muita ihmisiä, ei häntä pysty korvaamaan kukaan. "

    Jos ei itse halua nähdä muuta, silloin on aika vaikea nähdä muuta.

    >>Jos ei itse halua nähdä muuta, silloin on aika vaikea nähdä muuta.>>

    Jälleen näemme sinun kylmyytesi ja kykenemättömyytesi nähdä inhimillisiä tunteita! Jos aloittaja todella rakasti sitä ihmistä, niin sinä kehoitat häntä korvaamaan menettämänsä ihmisen jollakin muulla. Näinhän se ei mene, jos puhutaan inhimillisestä rakkaudesta.

    Äänestä

  • adawf kirjoitti:

    Kyllä Jumala kuulee kaikki rukoukset!

    Tarkoitit varmaan tätä kohtaa:

    20. Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."

    Ja muista! Armo riittää!

    http://www.youtube.com/watch?v=NlXM4qBdQMQ

    >>Kyllä Jumala kuulee kaikki rukoukset>>

    Miksei hän sitten vastaa kaikkiin rukouksiin?

    Äänestä

  • asdge kirjoitti:

    "Jo pienestä lapsesta asti olen haaveillut ja toivonut, että olisi edes joku jolle minäkin olen tärkeä, edes yksi ystävä."

    Jeesus Kristus on enemmän kuin tarpeeksi, tutustu häneen!

    >>Jeesus Kristus on enemmän kuin tarpeeksi>>

    Jeesus on kuollut jo ajat sitten.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Eikö tuolla samalla ajatuksella myös Koraani, Mormonin kirja ja vaikka Urantia kirjakin ole aivan yhtä ristiriidattomat?"

    Voi hyvinkin ola, ettei ne ole ristiriitaisia. Ristiriidattomuus itsessään ei kuitenkaan ole minun mielestäni ratkaisevaa, vaan asiasisältö.

    "Kuitenkin jumala itse tapatti useissa tilaisuuksissa syyttömiä ihmisiä nimenomaan heidän isiensä syntien tähden. Esimerkiksi tässä pääsi seitsemän syytöntä nuorta hengestään vain siksi, että sattuivat olemaan sukua miehelle, johon jumala ei ollut tyytyväinen:"

    Kuten sanottua, ristiriidat johtuvat vääristä oletuksista tai tulkinnoista, niin myös tässä tapauksessa. Raamattu ei sano hediän kuolleen VAIN siksi, että olivat sukua. Se on mielestäni VAIN eräs tulkinta, jolle ei minun mielestäni ole yhtään perustetta.

    Minun mielestäni Jumala ei ole tapattanut ketään viatonta. Ja minun mielestäni on vaikea todistaa kuka ylipäätään olisi oikeasti viaton.

    >>Raamattu ei sano hediän kuolleen VAIN siksi, että olivat sukua>>

    No MIKSI heidät sitten valittiin murhattaviksi? Kerro meille.

    >>Minun mielestäni Jumala ei ole tapattanut ketään viatonta.>>

    Luulo ei ole tiedon väärti.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Kyllä Jumala kuulee kaikki rukoukset>>

    Miksei hän sitten vastaa kaikkiin rukouksiin?

    15. Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.
    16. Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä.
    17. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.
    18. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.
    19. Jos suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä;
    20. mutta jos vastustatte ja niskoittelette, niin miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut. Jes1

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Jeesus Kristus on enemmän kuin tarpeeksi>>

    Jeesus on kuollut jo ajat sitten.

    Ja ylösnoussut myös ajat sitten :)

    Äänestä

  • Akdea kirjoitti:

    Ja ylösnoussut myös ajat sitten :)

    >>Ja ylösnoussut myös ajat sitten>>

    Se on pelkkä legenda. Missä Jeesus nyt on, jos hän kerran elää? Miten hän tarkkaan ottaen vaikuttaa täällä realimaailmassa? Todistettavasti ei mitenkään.

    Äänestä

  • Afedx kirjoitti:

    15. Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä.
    16. Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä.
    17. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.
    18. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.
    19. Jos suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä;
    20. mutta jos vastustatte ja niskoittelette, niin miekka syö teidät. Sillä Herran suu on puhunut. Jes1

    >>Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule>>

    Niinpä niin. Aina löytyy joku selitys sille, ettei jumala toimikaan. Jos jumala ei vastaa, te käännätte senkin todisteeksi jumalan olemassaolosta. On se huisia!

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Mutta eikö tämä todellisuus sitten ole tilapäinen?>>

    Ei ole. Tämä on kaikki mitä meillä on.

    >>Oletko sinä epäinhimillinen jos sanot niin?>>

    En käsittääkseni ole, koska viittaan ainoastaan tosiasioihin.

    >>Mutta eikö tämä todellisuus sitten ole tilapäinen?>>

    Ei ole. Tämä on kaikki mitä meillä on. "

    Aiemmin sanoit: "Myös sinä olet katoavaa laatua." 8.9.2013 18:41. Mielestäni se tarkoittaa, että tämä todellisuus on tilapäistä. Mielestäni sinä olet nyt ristiriitainen.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Jos ei itse halua nähdä muuta, silloin on aika vaikea nähdä muuta.>>

    Jälleen näemme sinun kylmyytesi ja kykenemättömyytesi nähdä inhimillisiä tunteita! Jos aloittaja todella rakasti sitä ihmistä, niin sinä kehoitat häntä korvaamaan menettämänsä ihmisen jollakin muulla. Näinhän se ei mene, jos puhutaan inhimillisestä rakkaudesta.

    "Jos aloittaja todella rakasti sitä ihmistä, niin sinä kehoitat häntä korvaamaan menettämänsä ihmisen jollakin muulla. "

    En minä kehoita korvaamaan ketään, en oikeastaan kehoittanut edes etsimään muita, vaan sanoin vaan, jos ei halua nähdä muuta, ei muuta silloin todennäköisesti myskään näe.

    Mielestäni on hiukan outoa, jos ei voi rakastaa kuin yhtä ihmistä maailmassa. Se on itseasiassa vähän sama kuin sanoisi, "kaikki muut ihmiset ovat vastenmielisiä, eivätkä ansaitse rakkauttani".

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    En osaa sanoa, jotain helpotusta vaan... Yritin ja yritän kai kääntyä Jumalan puoleen kun en muutakaan keksi. On vaan niin hirveän paha olla. Kai minä ajattelin, että kun useampi ihminen lukee mitä minulle on tapahtunut ja sen hetken ajattelee minua, niin Jumala kuulee paremmin. Eikö raamatussa sanota, että kun kolme ihmistä kokoontuu yhteen rukoilemaan, niin Jumala kuulee? Minun yksinäisiä rukouksia ja toiveita hän ei ole oikein koskaan kuullut, ajattelin kai että jos nyt kuulisi. Minä haluan että Jumala lopettaa tämän tuskan, hän tietää mitä toivon ja haluan. Olen aika sekaisin nyt, eikä minun kai pitäisi enää kirjoittaa tännekään.

    "Kai minä ajattelin, että kun useampi ihminen lukee mitä minulle on tapahtunut ja sen hetken ajattelee minua, niin Jumala kuulee paremmin. Eikö raamatussa sanota, että kun kolme ihmistä kokoontuu yhteen rukoilemaan, niin Jumala kuulee? Minun yksinäisiä rukouksia ja toiveita hän ei ole oikein koskaan kuullut"

    Mutta tällä hetkellä olen ymmärtänyt, että toivot kuolemaa. En minä voi rukoilla kenellekään kuolemaa. Sori vaan. Voin rukoilla mm. ymmärrystä ja rakkautta sinulle, mutta en kuolemaa.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Raamattu ei sano hediän kuolleen VAIN siksi, että olivat sukua>>

    No MIKSI heidät sitten valittiin murhattaviksi? Kerro meille.

    >>Minun mielestäni Jumala ei ole tapattanut ketään viatonta.>>

    Luulo ei ole tiedon väärti.

    "No MIKSI heidät sitten valittiin murhattaviksi? Kerro meille."

    Sitä minä en tarkkaan tiedä, ehkä siksi, että olivat syyllistyneet myös samaan kuin heidän isä. Kaikki Saulin pojathan eivät kyseisen tarinan mukaan kokeneet kuitenkaan samaa kohtaloa.

    ">>Minun mielestäni Jumala ei ole tapattanut ketään viatonta.>>

    Luulo ei ole tiedon väärti. "

    Totta, luovu siis harhaluuloistasi.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Jos aloittaja todella rakasti sitä ihmistä, niin sinä kehoitat häntä korvaamaan menettämänsä ihmisen jollakin muulla. "

    En minä kehoita korvaamaan ketään, en oikeastaan kehoittanut edes etsimään muita, vaan sanoin vaan, jos ei halua nähdä muuta, ei muuta silloin todennäköisesti myskään näe.

    Mielestäni on hiukan outoa, jos ei voi rakastaa kuin yhtä ihmistä maailmassa. Se on itseasiassa vähän sama kuin sanoisi, "kaikki muut ihmiset ovat vastenmielisiä, eivätkä ansaitse rakkauttani".

    Kylläpä sanomisiani tulkitaan... Siitä on vasta vajaat neljä viikkoa, NELJÄ!!!!! Kuka pystyy edes kuvittelemaan rakastavansa ketään toista näin pian toisen kuoleman jälkeen - KUKA?!?!?!!?!? Hän oli ja ON minun elämäni rakkaus, ja hänen paikkaansa ei voi ottaa kukaan ikinä, ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pitäisin muita ihmisiä vastenmielisinä, tai etteivät he "ansaitsisi" rakkauttani. Minun sydämeni on särkynyt, ja tunnen itseni hylätyksi ja kaikki on mustaa ja pelkkää paskaa ja minä en muuta halua kuin kuolla! Sitä minä pyydän Jumalalta OTA MINUT POIS!!!!!! Anna minun kuolla.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Kai minä ajattelin, että kun useampi ihminen lukee mitä minulle on tapahtunut ja sen hetken ajattelee minua, niin Jumala kuulee paremmin. Eikö raamatussa sanota, että kun kolme ihmistä kokoontuu yhteen rukoilemaan, niin Jumala kuulee? Minun yksinäisiä rukouksia ja toiveita hän ei ole oikein koskaan kuullut"

    Mutta tällä hetkellä olen ymmärtänyt, että toivot kuolemaa. En minä voi rukoilla kenellekään kuolemaa. Sori vaan. Voin rukoilla mm. ymmärrystä ja rakkautta sinulle, mutta en kuolemaa.

    Voit rukoilla, että Jumala kuulee minut. Ei sinun ja kenenkään muun tarvi rukoilla muuta, kuin että hän kuulee vihdoin ja viimein.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "No MIKSI heidät sitten valittiin murhattaviksi? Kerro meille."

    Sitä minä en tarkkaan tiedä, ehkä siksi, että olivat syyllistyneet myös samaan kuin heidän isä. Kaikki Saulin pojathan eivät kyseisen tarinan mukaan kokeneet kuitenkaan samaa kohtaloa.

    ">>Minun mielestäni Jumala ei ole tapattanut ketään viatonta.>>

    Luulo ei ole tiedon väärti. "

    Totta, luovu siis harhaluuloistasi.

    >>Sitä minä en tarkkaan tiedä, ehkä siksi, että olivat syyllistyneet myös samaan kuin heidän isä.>>

    Raamattu ei mainitse mitään siitä, että nuo seitsemän olisivat itse tehneet jotakin väärää. Samoin on monissa muissa kohdissa: syyttömät tapettiin isiensä syntien johdosta. Kyseessä on verikosto, joka on täydessä ristiriidassa 5. Moos. 24:16 kohdassa esitetyn periaatteen kanssa (ja jokaisen täysipäisen moraalitajun vastaista). Miten nuo yksilöt olisivat voineet välttää kohtalonsa? He vain sattuivat syntymään väärään sukuun.

    >>Kaikki Saulin pojathan eivät kyseisen tarinan mukaan kokeneet kuitenkaan samaa kohtaloa.>>

    Tuo ei millään muotoa vähennä noiden seitsemän kokemaa vääryyttä. Jos he olisivat itse tehneet jonkin kuolemansynnin, olisi se varmasti mainittu kertomuksessa. Nyt siinä kuitenkin mainitaan ainoastaan heidän sukulaisuussuhteensa Sauliin.

    >>luovu siis harhaluuloistasi.>>

    Minä olen perustellut kantani faktoilla, sinä pelkällä tyhjänpäiväisellä tunnepitoisella julistamisella. Tarvitset siis itse tuota kehoitustasi huomattavasti enemmän kuin minä.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Jos aloittaja todella rakasti sitä ihmistä, niin sinä kehoitat häntä korvaamaan menettämänsä ihmisen jollakin muulla. "

    En minä kehoita korvaamaan ketään, en oikeastaan kehoittanut edes etsimään muita, vaan sanoin vaan, jos ei halua nähdä muuta, ei muuta silloin todennäköisesti myskään näe.

    Mielestäni on hiukan outoa, jos ei voi rakastaa kuin yhtä ihmistä maailmassa. Se on itseasiassa vähän sama kuin sanoisi, "kaikki muut ihmiset ovat vastenmielisiä, eivätkä ansaitse rakkauttani".

    >>Mielestäni on hiukan outoa, jos ei voi rakastaa kuin yhtä ihmistä maailmassa. Se on itseasiassa vähän sama kuin sanoisi, "kaikki muut ihmiset ovat vastenmielisiä, eivätkä ansaitse rakkauttani".>>

    Juurikin tällaiset kommenttisi kertovat siitä, ettet todellakaan tajua inhimillistä surua ja tuskaa, joka toisella on akuuttina elämässään.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Kylläpä sanomisiani tulkitaan... Siitä on vasta vajaat neljä viikkoa, NELJÄ!!!!! Kuka pystyy edes kuvittelemaan rakastavansa ketään toista näin pian toisen kuoleman jälkeen - KUKA?!?!?!!?!? Hän oli ja ON minun elämäni rakkaus, ja hänen paikkaansa ei voi ottaa kukaan ikinä, ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pitäisin muita ihmisiä vastenmielisinä, tai etteivät he "ansaitsisi" rakkauttani. Minun sydämeni on särkynyt, ja tunnen itseni hylätyksi ja kaikki on mustaa ja pelkkää paskaa ja minä en muuta halua kuin kuolla! Sitä minä pyydän Jumalalta OTA MINUT POIS!!!!!! Anna minun kuolla.

    >>Kuka pystyy edes kuvittelemaan rakastavansa ketään toista näin pian toisen kuoleman jälkeen>>

    Ei kukaan. Näen teksteistäsi, että sinä todella rakastit tuota ihmistä. Ei todellakaan ole mikään ihme, ettet kykene näkemään muita ihmisiä hänen tilallaan, ja tämähän juuri osoittaakin sinun rakkautesi olleen aitoa. Aika saattaa parantaa osan haavoistasi, mutta arpia varmasti jää.

    Älä välitä noista uskovien loukkaavista sanoista, he eivät ymmärrä mitä tekevät.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Voit rukoilla, että Jumala kuulee minut. Ei sinun ja kenenkään muun tarvi rukoilla muuta, kuin että hän kuulee vihdoin ja viimein.

    "Voit rukoilla, että Jumala kuulee minut. Ei sinun ja kenenkään muun tarvi rukoilla muuta, kuin että hän kuulee vihdoin ja viimein. "

    Minä olen täysin vakuuttunut, että hän on jo kuullut.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Sitä minä en tarkkaan tiedä, ehkä siksi, että olivat syyllistyneet myös samaan kuin heidän isä.>>

    Raamattu ei mainitse mitään siitä, että nuo seitsemän olisivat itse tehneet jotakin väärää. Samoin on monissa muissa kohdissa: syyttömät tapettiin isiensä syntien johdosta. Kyseessä on verikosto, joka on täydessä ristiriidassa 5. Moos. 24:16 kohdassa esitetyn periaatteen kanssa (ja jokaisen täysipäisen moraalitajun vastaista). Miten nuo yksilöt olisivat voineet välttää kohtalonsa? He vain sattuivat syntymään väärään sukuun.

    >>Kaikki Saulin pojathan eivät kyseisen tarinan mukaan kokeneet kuitenkaan samaa kohtaloa.>>

    Tuo ei millään muotoa vähennä noiden seitsemän kokemaa vääryyttä. Jos he olisivat itse tehneet jonkin kuolemansynnin, olisi se varmasti mainittu kertomuksessa. Nyt siinä kuitenkin mainitaan ainoastaan heidän sukulaisuussuhteensa Sauliin.

    >>luovu siis harhaluuloistasi.>>

    Minä olen perustellut kantani faktoilla, sinä pelkällä tyhjänpäiväisellä tunnepitoisella julistamisella. Tarvitset siis itse tuota kehoitustasi huomattavasti enemmän kuin minä.

    "Samoin on monissa muissa kohdissa: syyttömät tapettiin isiensä syntien johdosta. "

    Sanoisitko vielä esimerkin, jossa sanotaan, että syyttömät tapettiin?

    "Miten nuo yksilöt olisivat voineet välttää kohtalonsa? "

    Samalla tavalla kuin Mefiboset, joka oli myös Saulin poika.

    Kosto on niille, jotka jatkavat synnissä ja siis vihaavat Jumalaa, ei syyttömille.

    "...Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas
    Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;"
    Exodus 20:5

    Saulin pojista 7:n oli ilmeisesti myös syylistynyt vääryyteen, koska kosto ylettyi myös heihin, muttei Mefibosetiin.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Kyllä Jumala kuulee kaikki rukoukset>>

    Miksei hän sitten vastaa kaikkiin rukouksiin?

    "Miksei hän sitten vastaa kaikkiin rukouksiin? "

    Ei vastaa? Mielestäni ei voi sanoa, että Jumala olisi jättänyt vastaamatta. Ihminen ei välttämättä ole vain kuullut vastausta, esim. koska se ei ole ollut sellainen kuin ihminen toivoo. Ja ihminen saattaa usein toivoa asioita, jotka oikeasti eivät olisi hyviä sillä hetkellä.

    Mihin rukoukseen Jumala viimeksi jätti vastaamatta?

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Samoin on monissa muissa kohdissa: syyttömät tapettiin isiensä syntien johdosta. "

    Sanoisitko vielä esimerkin, jossa sanotaan, että syyttömät tapettiin?

    "Miten nuo yksilöt olisivat voineet välttää kohtalonsa? "

    Samalla tavalla kuin Mefiboset, joka oli myös Saulin poika.

    Kosto on niille, jotka jatkavat synnissä ja siis vihaavat Jumalaa, ei syyttömille.

    "...Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas
    Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;"
    Exodus 20:5

    Saulin pojista 7:n oli ilmeisesti myös syylistynyt vääryyteen, koska kosto ylettyi myös heihin, muttei Mefibosetiin.

    >>Sanoisitko vielä esimerkin, jossa sanotaan, että syyttömät tapettiin?>>

    Nyt aloit sitten leikkimään sanaleikkejä.
    Kuinka monen massamurhan tai kansanmurhan oikeuttaneen tahon olet koskaan kuullut itse lausuvan ääneen asian todellisen laidan ja käyttäneen sanoja: "me tapoimme syyttömät"? Vaatimuksesi on järjetön, ja esität sen vain siksi, ettet muutenkaan voi perustella VT:n jumalan julmuuksia.

    Monissa Raamatun kertomuksissa kerrotaan murhien tapahtuneen nimenomaan uhrien sukulaisuussuhteen nojalla, verikostoksi. Mitään muuta syytä ei teurastuksille mainittu. Tällainenko on sinun moraalisi mukaan oikeudenmukaista noita murhattuja yksilöitä kohtaan? Kerro meille, miten he olisivat voineet VÄLTTÄÄ kohtalonsa?

    Tai entä sitten ne tapaukset, joissa pienet lapsetkin käskettiin tappamaan? Imeväisetkin, ja sellaisetkin jotka eivät vielä edes olleet ehtineet kunnolla kömpiä ulos äitinsä kohdusta? Eikö tällainen ole sinun mittapuusi mukaan syyttömien murhaamista?

    >>Samalla tavalla kuin Mefiboset, joka oli myös Saulin poika.>>

    Eli miten?

    Ja kerro samalla meille, millä perusteella nuo seitsemän Saulin jälkeläistä valittiin? Miten HE olisivat voineet välttä tulemasta lävistetyiksi Israelin jumalan edessä?

    >>Kosto on niille, jotka jatkavat synnissä ja siis vihaavat Jumalaa, ei syyttömille.>>

    Olivatko nämä tässä mainitut pienet lapsetkin niin syntisiä, että heidät piti teurastaa (ja miksi naisetkin piti raiskata, oliko se todella tarpeellista ja ennen kaikkea oliko se moraalista):

    "Heidän pienet lapsensa murskataan heidän silmäinsä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja heidän vaimonsa raiskataan." - Jesaja 13:15, 16

    >>Saulin pojista 7:n oli ilmeisesti myös syylistynyt vääryyteen, koska kosto ylettyi myös heihin>>

    Ei sitten muuta kuin kerrot meille sen raamatunkohdan, jossa niin sanotaan. Muussa tapauksessa tuollainen on pelkkää spekuloimista.

    "Vaatimuksesi on järjetön, ja esität sen vain siksi, ettet muutenkaan voi perustella VT:n jumalan julmuuksia. "

    Niin kauan kuin ei voi tietää oliko henkilö oikeasti syytön, ei pitäisi myöskään väittää syyttömäksi.

    "Monissa Raamatun kertomuksissa kerrotaan murhien tapahtuneen nimenomaan uhrien sukulaisuussuhteen nojalla, verikostoksi. Mitään muuta syytä ei teurastuksille mainittu"

    Mutta "murha" ei olisi tullut, jos henkilö olisi ollut viaton, koska Raamtun perusteella kosto tulee niille sukupolville, jotka hatkavat vääryydessä.

    "Tai entä sitten ne tapaukset, joissa pienet lapsetkin käskettiin tappamaan? "

    On periaatteessa mahdollista, että pienet lapset ovat jo kohdussa imeneet niin paljon vanhempiensa pahuutta, että ovat epävanhurskaita ja siksi elämään sopimattomia.

    En osaa lukea ihmisten ajatuksia niin hyvin, että voisin sanoa ketään syyttömäksi. En myöskään voi sanoa syylliseksi samasta syystä johtuen, siksi pyrin välttämään tuomitsemista.

    "Ja kerro samalla meille, millä perusteella nuo seitsemän Saulin jälkeläistä valittiin? Miten HE olisivat voineet välttä tulemasta lävistetyiksi Israelin jumalan edessä?"

    Minulla ei ole riittävästi tietoa asista, mutta vaikuttaa, että ne seitsemän syyllistyivät samaan Jumalattomuuteen kuin Saul.

    Lävistyksen olisi todennäköisesti voinut välttää olemalla vanhurskas.

    Jesaja 13:15, 16 kertoo mitä tulee tapahtumaan, ei sitä mitä Jumala haluaa tapahtuvan. RAiskaaminen on minun nähdäkseni synti ja väärin.

    "Ei sitten muuta kuin kerrot meille sen raamatunkohdan, jossa niin sanotaan."

    Kosto ei ylettynyt Mefibosetiin, kuten voit itse lukea Raamatusta. Voidaan kysyä miksi? Itse pidän loogisena ja todennäköisenä vastauksena sitä, ettei hän ollut tehnyt vääryyttä. En keksi muuta järkevää vastausta tuohon, mutta olen valmis kuulemaan ehdotuksesi.

    >>Minulla ei ole riittävästi tietoa asista, mutta vaikuttaa, että ne seitsemän syyllistyivät samaan Jumalattomuuteen kuin Saul.>>

    Missään kohtaa Raamatussa ei sanota niin. Ainoa viittaus mikä kerrotaan tuon tapauksen yhteydessä, oli heidän sukulaisuussuhteensa Sauliin.

    >>Lävistyksen olisi todennäköisesti voinut välttää olemalla vanhurskas.>>

    Missä kohtaa kerrottiin heidän itsensä tehneen jotakin, joka ansaitsi kuolemantuomion? Ellet tätä pysty osoittamaan, on tuo pelkkää spekuloimista, jolla ei ole pohjaa Raamatun tekstissä.

    >>Jesaja 13:15, 16 kertoo mitä tulee tapahtumaan, ei sitä mitä Jumala haluaa tapahtuvan.>>

    Raamatun jumalahan tuon toiminnan oikeutti. On se vaan jännää havaita, miten moni uskova pyrkii selittämään jumalansa irti niistä VT:n kertomusten raaoista ja julmista teoista, joissa nimenomaan kerrotaan jumalan käskeneen tai oikeuttaneen nuo raakuudet.

    >>Kosto ei ylettynyt Mefibosetiin, kuten voit itse lukea Raamatusta.>>

    No auttoiko Mefibosetin eloon jääminen jotenkin noita seitsemää murhattua? Tekikö se jotenkin heidän murhaamisensa oikeutetummaksi?

    Tässä vielä toinen esimerkki siitä, miten Raamatun jumala usein kosti epäoikeudenmukaisesti jonkun väärintekemiset TÄYSIN SYYTTÖMILLE ihmisille:

    "Sitten Naatan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti. Silloin Daavid etsi Jumalaa pojan tähden, ja Daavid paastosi; ja aina kun hän tuli kotiinsa, makasi hän yötä paljaalla maalla. Niin hänen hovinsa vanhimmat menivät hänen luokseen saadaksensa hänet nousemaan ylös maasta, mutta hän ei tahtonut; eikä hän syönyt mitään heidän kanssansa. Seitsemäntenä päivänä lapsi kuoli." - 2. Samuelin kirja 12:15-18

    Jumala kosti Daavidin synnit tämän syyttömälle pienelle lapselle, joka ei ollut tehnyt mitään pahaa. Eikä pelkkä lapsen murhaaminen edes riittänyt, vaan jumala järjesti niin, että lapsi sairastui "vaikeasti" ja kitui viikon elossa, ennen kuin kuoli.

    Ja näitä vastaavia tapauksia on Raamatussa useita. Joitakin loogisia johtopäätöksiä näistäkin voisi kai vetää.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Vaatimuksesi on järjetön, ja esität sen vain siksi, ettet muutenkaan voi perustella VT:n jumalan julmuuksia. "

    Niin kauan kuin ei voi tietää oliko henkilö oikeasti syytön, ei pitäisi myöskään väittää syyttömäksi.

    "Monissa Raamatun kertomuksissa kerrotaan murhien tapahtuneen nimenomaan uhrien sukulaisuussuhteen nojalla, verikostoksi. Mitään muuta syytä ei teurastuksille mainittu"

    Mutta "murha" ei olisi tullut, jos henkilö olisi ollut viaton, koska Raamtun perusteella kosto tulee niille sukupolville, jotka hatkavat vääryydessä.

    "Tai entä sitten ne tapaukset, joissa pienet lapsetkin käskettiin tappamaan? "

    On periaatteessa mahdollista, että pienet lapset ovat jo kohdussa imeneet niin paljon vanhempiensa pahuutta, että ovat epävanhurskaita ja siksi elämään sopimattomia.

    En osaa lukea ihmisten ajatuksia niin hyvin, että voisin sanoa ketään syyttömäksi. En myöskään voi sanoa syylliseksi samasta syystä johtuen, siksi pyrin välttämään tuomitsemista.

    >>Niin kauan kuin ei voi tietää oliko henkilö oikeasti syytön, ei pitäisi myöskään väittää syyttömäksi.>>

    Logiikkasi on suorastaan ihmeellistä! Että raa'at murhat olivat lähtökohtaisesti oikeudenmukaisia, koska missään ei suoranaisesti sanottu, etteivätkö he olleet tehneet jotakin anteeksiantamattoman pahaa. Mitäs ajattelet, jos nyky-yhteiskunnassakin toimittaisiin samalla tavalla? Että vaikka sinut voitaisiin lahdata ilman ensimmäistäkään todistetta siitä että olisit tehnyt jonkin rikoksen?

    Moni lähtisi kuitenkin siitä oletuksesta, että syy tuollaiselle rangaistukselle oltaisiin kerrottu samalla, kun ylpeillen kerrotaan heidän julkisesta murhaamisestaankin.

    >>Mutta "murha" ei olisi tullut, jos henkilö olisi ollut viaton, koska Raamtun perusteella kosto tulee niille sukupolville, jotka hatkavat vääryydessä.>>

    Sama Raamattu kertoo, että tuo jumala tapatti läjäpäin VARMASTI syyttömiä yksilöitä, esimerkiksi imeväisiä ja pieniä lapsiakin. Miksi siis ei näitä muitakin?

    >>On periaatteessa mahdollista, että pienet lapset ovat jo kohdussa imeneet niin paljon vanhempiensa pahuutta, että ovat epävanhurskaita ja siksi elämään sopimattomia.>>

    Tällaiset kommentit vain osoittavat, miten SAIRAITA ajatuksia kristinusko ylläpitää. Miten kukaan voi ajatella, että pienet lapset (esim. alle 2-vuotiaat) olisivat ehtineet tekemään sellaista pahuutta, että Rakkauden Jumalan pitäisi tappaa heidät?!

    >>En osaa lukea ihmisten ajatuksia niin hyvin, että voisin sanoa ketään syyttömäksi.>>

    Ehkäpä juuri siksi olisikin olettanut, että Raamatussa olisi selvästi kerrottu syy noille murhille. Toisaalta voisi kysyä sitäkin, miksi näyttöjen puuttuessa tulisi ajatella ihmisten olevan oletusarvoisesti syyllisiä.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Miksei hän sitten vastaa kaikkiin rukouksiin? "

    Ei vastaa? Mielestäni ei voi sanoa, että Jumala olisi jättänyt vastaamatta. Ihminen ei välttämättä ole vain kuullut vastausta, esim. koska se ei ole ollut sellainen kuin ihminen toivoo. Ja ihminen saattaa usein toivoa asioita, jotka oikeasti eivät olisi hyviä sillä hetkellä.

    Mihin rukoukseen Jumala viimeksi jätti vastaamatta?

    >>Ei vastaa?>>

    No ei näytä vastaavan. Tarinan mukaan Jeesus kykenisi herättämään kuolleita, mutta jostakin syystä niin ei vain tapahdu, miljoonien läheistensä menettäneiden ihmisten hartaista pyynnöistä huolimatta.

    >>Mielestäni ei voi sanoa, että Jumala olisi jättänyt vastaamatta.>>

    No MITEN hän on vastannut esimerkiksi tämän ketjun aloittajan pyyntöihin?

    >>Ja ihminen saattaa usein toivoa asioita, jotka oikeasti eivät olisi hyviä sillä hetkellä.>>

    Jos esimerkiksi tämän ketjun aloittaja rukoilee elämänvoimia itselleen suuren surunsa keskellä, niin eikö sellainen olisi hänelle hyväksi?

    >>Mihin rukoukseen Jumala viimeksi jätti vastaamatta?>>

    Esimerkiksi tämän ketjun aloittajan rukouksiin.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    >>Mutta eikö tämä todellisuus sitten ole tilapäinen?>>

    Ei ole. Tämä on kaikki mitä meillä on. "

    Aiemmin sanoit: "Myös sinä olet katoavaa laatua." 8.9.2013 18:41. Mielestäni se tarkoittaa, että tämä todellisuus on tilapäistä. Mielestäni sinä olet nyt ristiriitainen.

    Paino sanalla "kaikki". Tämä tilapäinen elämä on siis kaikki mitä ihmisellä on.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Ei vastaa?>>

    No ei näytä vastaavan. Tarinan mukaan Jeesus kykenisi herättämään kuolleita, mutta jostakin syystä niin ei vain tapahdu, miljoonien läheistensä menettäneiden ihmisten hartaista pyynnöistä huolimatta.

    >>Mielestäni ei voi sanoa, että Jumala olisi jättänyt vastaamatta.>>

    No MITEN hän on vastannut esimerkiksi tämän ketjun aloittajan pyyntöihin?

    >>Ja ihminen saattaa usein toivoa asioita, jotka oikeasti eivät olisi hyviä sillä hetkellä.>>

    Jos esimerkiksi tämän ketjun aloittaja rukoilee elämänvoimia itselleen suuren surunsa keskellä, niin eikö sellainen olisi hänelle hyväksi?

    >>Mihin rukoukseen Jumala viimeksi jätti vastaamatta?>>

    Esimerkiksi tämän ketjun aloittajan rukouksiin.

    "No ei näytä vastaavan. Tarinan mukaan Jeesus kykenisi herättämään kuolleita, mutta jostakin syystä niin ei vain tapahdu, miljoonien läheistensä menettäneiden ihmisten hartaista pyynnöistä huolimatta."

    On muitakin vastauksia kuin herättää ihminen tähän kuoleman varjon laaksoon. Raamatun mukaan eläm on Jumalan luona. Jumala on voinut siis vastata ja päästää henkilön elämään Jumalan luo.

    Pitäisikö Jumalan pakottaa takaisin elämään joku, joka on itse hankkiutunut eroon tästä elämästä ja mitä ilmeisemmin ei halua olla tässä elämässä?

    "Jos esimerkiksi tämän ketjun aloittaja rukoilee elämänvoimia itselleen suuren surunsa keskellä, niin eikö sellainen olisi hänelle hyväksi?"

    Ehkä, mutta se ei tapahdu niin kuin ihminen saattaa ajatella, muutenhan kuka tahansa meistä antaisi saman.

    "Esimerkiksi tämän ketjun aloittajan rukouksiin. "

    Ei mielestäni, vastaus ei vain ollut sellainen kuin sinä odotat.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Niin kauan kuin ei voi tietää oliko henkilö oikeasti syytön, ei pitäisi myöskään väittää syyttömäksi.>>

    Logiikkasi on suorastaan ihmeellistä! Että raa'at murhat olivat lähtökohtaisesti oikeudenmukaisia, koska missään ei suoranaisesti sanottu, etteivätkö he olleet tehneet jotakin anteeksiantamattoman pahaa. Mitäs ajattelet, jos nyky-yhteiskunnassakin toimittaisiin samalla tavalla? Että vaikka sinut voitaisiin lahdata ilman ensimmäistäkään todistetta siitä että olisit tehnyt jonkin rikoksen?

    Moni lähtisi kuitenkin siitä oletuksesta, että syy tuollaiselle rangaistukselle oltaisiin kerrottu samalla, kun ylpeillen kerrotaan heidän julkisesta murhaamisestaankin.

    >>Mutta "murha" ei olisi tullut, jos henkilö olisi ollut viaton, koska Raamtun perusteella kosto tulee niille sukupolville, jotka hatkavat vääryydessä.>>

    Sama Raamattu kertoo, että tuo jumala tapatti läjäpäin VARMASTI syyttömiä yksilöitä, esimerkiksi imeväisiä ja pieniä lapsiakin. Miksi siis ei näitä muitakin?

    >>On periaatteessa mahdollista, että pienet lapset ovat jo kohdussa imeneet niin paljon vanhempiensa pahuutta, että ovat epävanhurskaita ja siksi elämään sopimattomia.>>

    Tällaiset kommentit vain osoittavat, miten SAIRAITA ajatuksia kristinusko ylläpitää. Miten kukaan voi ajatella, että pienet lapset (esim. alle 2-vuotiaat) olisivat ehtineet tekemään sellaista pahuutta, että Rakkauden Jumalan pitäisi tappaa heidät?!

    >>En osaa lukea ihmisten ajatuksia niin hyvin, että voisin sanoa ketään syyttömäksi.>>

    Ehkäpä juuri siksi olisikin olettanut, että Raamatussa olisi selvästi kerrottu syy noille murhille. Toisaalta voisi kysyä sitäkin, miksi näyttöjen puuttuessa tulisi ajatella ihmisten olevan oletusarvoisesti syyllisiä.

    "Moni lähtisi kuitenkin siitä oletuksesta, että syy tuollaiselle rangaistukselle oltaisiin kerrottu samalla, kun ylpeillen kerrotaan heidän julkisesta murhaamisestaankin."

    Raamatussa on selvästi sanottu, että synti on syy kuolemaan. Raamatun perusteella voi luottaa siihen, ettei Jumala anna kenenkään kuolla ilman hyvää ja oikeudenmukaista syytä, vaikka sitä ei joka kerta erikseen manittaisi.

    "tuo jumala tapatti läjäpäin VARMASTI syyttömiä yksilöitä"

    Raamatussa ei missään sanota Jumalan tapattaneen syyttömiä.

    "Miten kukaan voi ajatella, että pienet lapset (esim. alle 2-vuotiaat) olisivat ehtineet tekemään sellaista pahuutta, että Rakkauden Jumalan pitäisi tappaa heidät?! "

    Teot eivät ole ratkaisevaa, vaan se, onko ihminen vanhurskas. Vanhurskaus on mielenlaatu. Ja mielestäni on mahdollista, että lapsi on syntymästä asti epävanhurskas mieleltään ja jos saisi mahdollisuuden, tekisi kaikkea pahaa.

    "Toisaalta voisi kysyä sitäkin, miksi näyttöjen puuttuessa tulisi ajatella ihmisten olevan oletusarvoisesti syyllisiä."

    Koska Jumala on hyvä, eikä tee vääryyttä.

    Toisaalta, Raamatussa on esim. Jeesus, joka kärsi syyttömänä. On siis mahdollista, että Jumala sallii syyttömän kärsiä ja kuolla. Raamatun perusteella se ei ole kuitenkaan ongelma, koska sen näkemyksen mukaan sielu on enemmän kuin ruumis. Ruumis on vain temppeli sielulle ja ei ole niin vakavaa, vaikka se kuolisi. Ruumiin kuolema ei ole loppu. On myös mahdollista, että Jumala on pelastanut pikkulapset kuoleman kautta luokseen pahasta maailmasta, eikä kukaan viaton ole siis todella kuollut.

    Itse en tiedä varmasti kuka on syytön, mutta uskon, että Jumala toimii oikein.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Minulla ei ole riittävästi tietoa asista, mutta vaikuttaa, että ne seitsemän syyllistyivät samaan Jumalattomuuteen kuin Saul.>>

    Missään kohtaa Raamatussa ei sanota niin. Ainoa viittaus mikä kerrotaan tuon tapauksen yhteydessä, oli heidän sukulaisuussuhteensa Sauliin.

    >>Lävistyksen olisi todennäköisesti voinut välttää olemalla vanhurskas.>>

    Missä kohtaa kerrottiin heidän itsensä tehneen jotakin, joka ansaitsi kuolemantuomion? Ellet tätä pysty osoittamaan, on tuo pelkkää spekuloimista, jolla ei ole pohjaa Raamatun tekstissä.

    >>Jesaja 13:15, 16 kertoo mitä tulee tapahtumaan, ei sitä mitä Jumala haluaa tapahtuvan.>>

    Raamatun jumalahan tuon toiminnan oikeutti. On se vaan jännää havaita, miten moni uskova pyrkii selittämään jumalansa irti niistä VT:n kertomusten raaoista ja julmista teoista, joissa nimenomaan kerrotaan jumalan käskeneen tai oikeuttaneen nuo raakuudet.

    >>Kosto ei ylettynyt Mefibosetiin, kuten voit itse lukea Raamatusta.>>

    No auttoiko Mefibosetin eloon jääminen jotenkin noita seitsemää murhattua? Tekikö se jotenkin heidän murhaamisensa oikeutetummaksi?

    Tässä vielä toinen esimerkki siitä, miten Raamatun jumala usein kosti epäoikeudenmukaisesti jonkun väärintekemiset TÄYSIN SYYTTÖMILLE ihmisille:

    "Sitten Naatan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti. Silloin Daavid etsi Jumalaa pojan tähden, ja Daavid paastosi; ja aina kun hän tuli kotiinsa, makasi hän yötä paljaalla maalla. Niin hänen hovinsa vanhimmat menivät hänen luokseen saadaksensa hänet nousemaan ylös maasta, mutta hän ei tahtonut; eikä hän syönyt mitään heidän kanssansa. Seitsemäntenä päivänä lapsi kuoli." - 2. Samuelin kirja 12:15-18

    Jumala kosti Daavidin synnit tämän syyttömälle pienelle lapselle, joka ei ollut tehnyt mitään pahaa. Eikä pelkkä lapsen murhaaminen edes riittänyt, vaan jumala järjesti niin, että lapsi sairastui "vaikeasti" ja kitui viikon elossa, ennen kuin kuoli.

    Ja näitä vastaavia tapauksia on Raamatussa useita. Joitakin loogisia johtopäätöksiä näistäkin voisi kai vetää.

    "Missä kohtaa kerrottiin heidän itsensä tehneen jotakin, joka ansaitsi kuolemantuomion? Ellet tätä pysty osoittamaan, on tuo pelkkää spekuloimista, jolla ei ole pohjaa Raamatun tekstissä."

    Raamatun mukaan vanhurskaille ei yleisesti ottaen tule kostoa Jumalalta. Asia voidaan siis päätellä Raamatun pohjalta. Asia voidaan päätellä myös siitä, ettei rangaistus kohdannut kaikkia Saulin jälkeläisiä.

    "Jumala kosti Daavidin synnit tämän syyttömälle pienelle lapselle, joka ei ollut tehnyt mitään pahaa."

    Jos sinä uskoisit Jumalaan ja siihen mitä Raamattu sanoo, tietäisit, että Jumala on voinut ottaa lapsen luokseen, eikä lapsella ole mitään hätää, koska ruumiin kuolema ei ole Raamatun näkökulmasta loppu tai ongelma.

    Lapsen kuolema oli nimenomaan rangaistus Daavidille, ei lapselle. Daavid menetti, lapsi on voinut tulla pelastetuksi, eikä hänellä ole mitään hätää. Itse uskon Jumalan tekevän hyviä ja oikeudenmukaisia ratkaisuja. Jos lapsi oli riittävän vanhurskas, ei hänellä ole mitään hätää.

    Sinun näkemyksesi olisi ymmärrettävä, jos ei usko Jumalaan ja ikuiseen elämään ja sielun olemassaoloon. Mutta mielestäni Raamatusta ei voi ottaa vain itselle sopivia kohtia, kuten sinä teet, vaan pitäisi huomioida se, että sielu on ratkaisevaa, ei ruumis.

    Ihmisellä ei ole Jumalan oikeuksia kuitenkaan, koska ei ole elämää antanut, eikä ihmisillä ole minun nähdäkseni riittävästi tietoa, jotta voisi oikeasti alkaa Jumalaa tuomitsemaan, kuten sinä teet.

    >>Raamatun mukaan vanhurskaille ei yleisesti ottaen tule kostoa Jumalalta. Asia voidaan siis päätellä Raamatun pohjalta.>>

    Kuten olen jo sinulle todennut, Raamattu on täynnä jumalan tuomioita, joissa lahdataan täysin syyttömiä ihmisiä, esimerkiksi naisia ja lapsia. Näin ollen noiden seitsemän nuoren murhien oikeutusta EI voida päätellä Raamatun pohjalta.

    >>Jumala on voinut ottaa lapsen luokseen, eikä lapsella ole mitään hätää, koska ruumiin kuolema ei ole Raamatun näkökulmasta loppu tai ongelma.>>

    Miksi syyttömän lapsen piti kitua seitsemän päivän ajan vaikeassa sairaudessa, ennen kuin kuoli? Yhä edelleen tosiasiaksi jää, että jumala kidutti ja TAPPOI SYYTTÖMIÄ YKSILÖITÄ. Sitä paitsi Vanhan testamentin mukaan kenenkään ihmisen ei kerrottu kuoleman jälkeen menevän taivaaseen jumalan luokse. Tuo uskomus kehitettiin Raamattuun vasta myöhäisemmällä ajalla.

    >>Jumala on voinut ottaa lapsen luokseen, eikä lapsella ole mitään hätää>>

    Edelliseen kommenttiini viitaten tämä on siis puhdasta spekuloimista, joka lähtee spekuloijan omasta uskosta ja omista toiveista, eikä näin ollen perustu pelkästään Raamatun teksteihin.

    >>Lapsen kuolema oli nimenomaan rangaistus Daavidille, ei lapselle.>>

    Aivan. Tästähän tässä koko ajan on ollutkin kysymys. Tein asiasta oikein oman aloituksenkin tuonne toiselle palstalle, ja jostain syystä se on jo kaksi kertaa poistettukin:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11725599

    >>lapsi on voinut tulla pelastetuksi, eikä hänellä ole mitään hätää.>>

    Käytät paljon argumenteissasi termejä "on voinut..." "olisi voinut..."...
    Mutta Samuelin kirjan tekstikohdassa ei sanota niin.

    >>Itse uskon Jumalan tekevän hyviä ja oikeudenmukaisia ratkaisuja.>>

    Tässä juuri osoitat todeksi tuon, mitä ylempänä jo totesin: kyse on puhtaasta spekuloimisesta, joka lähtee spekuloijan omasta uskosta ja omista toiveista.

    >>Jos lapsi oli riittävän vanhurskas, ei hänellä ole mitään hätää.>>

    Tämä on eräs vastenmielisimpiä ajatuksia tietynlaisessa kristinopin tulkinnassa. Kerro meille, MITEN pieni lapsi (sanotaan vaikka alle 2-vuotias) voisi olla tehnyt jo jotain niin väärää, että hänene kuolemansa olisi oikeutettu?

    >>Sinun näkemyksesi olisi ymmärrettävä, jos ei usko Jumalaan ja ikuiseen elämään ja sielun olemassaoloon.>>

    Aivan. Mutta tosiasiaksi kuitenkin jää, että Raamatun jumala murhasi huomattavia määriä syyttömiä ihmisiä.

    >>Mutta mielestäni Raamatusta ei voi ottaa vain itselle sopivia kohtia, kuten sinä teet, vaan pitäisi huomioida se, että sielu on ratkaisevaa, ei ruumis.>>

    Ja koska ihmisellä on sielu, on aivan oikeutettua teurastaa läjäpäin ihmisiä, joiden uskomukset ja tavat eivät miellyttäneet israelilaisia, ja siinä sivussa lukemattomat määrät naisia ja pienokaisia? Näinkö sinä todella ajattelet?

    >>eikä ihmisillä ole minun nähdäkseni riittävästi tietoa, jotta voisi oikeasti alkaa Jumalaa tuomitsemaan>>

    Aivan ensiksi tulisi tietenkin kyetä osoittamaan koko jumalan olemassaolo, ennen kuin voi lähteä argumentoimaan siitä eteenpäin. Tämän virheen uskovaiset tekevät jo heti alkuun.

    Mutta jos nyt katsostaan Vanhan testamentin tapauksia, niin ne eivät eroa millään tavalla siitä, miten ihmisdiktaattorit ovat AINA käyttäneet valtaansa. Alistamista ja toisinajattelijoiden tappamista, sekä murheeliset määrät siviiliuhreja. On aivan järjetöntä, sanoa, ettei ihminen kykenisi NÄKEMÄÄN, mistä tässä on kysymys.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Moni lähtisi kuitenkin siitä oletuksesta, että syy tuollaiselle rangaistukselle oltaisiin kerrottu samalla, kun ylpeillen kerrotaan heidän julkisesta murhaamisestaankin."

    Raamatussa on selvästi sanottu, että synti on syy kuolemaan. Raamatun perusteella voi luottaa siihen, ettei Jumala anna kenenkään kuolla ilman hyvää ja oikeudenmukaista syytä, vaikka sitä ei joka kerta erikseen manittaisi.

    "tuo jumala tapatti läjäpäin VARMASTI syyttömiä yksilöitä"

    Raamatussa ei missään sanota Jumalan tapattaneen syyttömiä.

    "Miten kukaan voi ajatella, että pienet lapset (esim. alle 2-vuotiaat) olisivat ehtineet tekemään sellaista pahuutta, että Rakkauden Jumalan pitäisi tappaa heidät?! "

    Teot eivät ole ratkaisevaa, vaan se, onko ihminen vanhurskas. Vanhurskaus on mielenlaatu. Ja mielestäni on mahdollista, että lapsi on syntymästä asti epävanhurskas mieleltään ja jos saisi mahdollisuuden, tekisi kaikkea pahaa.

    "Toisaalta voisi kysyä sitäkin, miksi näyttöjen puuttuessa tulisi ajatella ihmisten olevan oletusarvoisesti syyllisiä."

    Koska Jumala on hyvä, eikä tee vääryyttä.

    Toisaalta, Raamatussa on esim. Jeesus, joka kärsi syyttömänä. On siis mahdollista, että Jumala sallii syyttömän kärsiä ja kuolla. Raamatun perusteella se ei ole kuitenkaan ongelma, koska sen näkemyksen mukaan sielu on enemmän kuin ruumis. Ruumis on vain temppeli sielulle ja ei ole niin vakavaa, vaikka se kuolisi. Ruumiin kuolema ei ole loppu. On myös mahdollista, että Jumala on pelastanut pikkulapset kuoleman kautta luokseen pahasta maailmasta, eikä kukaan viaton ole siis todella kuollut.

    Itse en tiedä varmasti kuka on syytön, mutta uskon, että Jumala toimii oikein.

    >>Raamatussa on selvästi sanottu, että synti on syy kuolemaan. Raamatun perusteella voi luottaa siihen, ettei Jumala anna kenenkään kuolla ilman hyvää ja oikeudenmukaista syytä, vaikka sitä ei joka kerta erikseen manittaisi.>>

    Mitä pahaa nämä kaikki pienet lapset olisivat ehtineet tekemään, että heidät piti raa'asti murhata:

    "Sen [Samarian] miehet kaatuvat miekkaan, sen pienet lapset murskataan, ja raskaana olevat naiset viilletään halki." - Hoosea 14:1, 2

    "He tulevat kaukaisesta maasta, taivaan ääristä, Herra ja hänen vihansa aseet, hävittämään kaiken maan. Valittakaa, sillä Herran päivä on lähellä, se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta. - - Kuka ikinä tavataan, se lävistetään, kuka kiinni joutuu, se miekkaan kaatuu. Heidän PIENET LAPSENSA murskataan heidän silmäinsä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja heidän vaimonsa raiskataan." - Jesaja 13:5, 6, 15, 16

    "Niin surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen. Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin." - 4. Moos. 31:17, 18

    "Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!" - Psalmit 137:9

    >>Teot eivät ole ratkaisevaa, vaan se, onko ihminen vanhurskas. Vanhurskaus on mielenlaatu. Ja mielestäni on mahdollista, että lapsi on syntymästä asti epävanhurskas mieleltään ja jos saisi mahdollisuuden, tekisi kaikkea pahaa.>>

    Juuri tämä uskonkiimainen ja sairas asenne, jota tässä nyt ilmaiset, on mahdollistanut kaikki historiassa tapahtuneet raakuudet. Että ihminen voidaan LEIMATA PAHAKSI, riippumatta siitä, mitä hän on tehnyt ja siitä, onko hän edes riittävän kehittynyt YMMÄRTÄÄKSEEN tekojensa seurauksia.

    Alle 2-vuotias ei voi olla paha, koska hänen syy-seuraussuhteiden käsityskykynsä ja moraalitajunsa ei ole vielä kehittynyt.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "No ei näytä vastaavan. Tarinan mukaan Jeesus kykenisi herättämään kuolleita, mutta jostakin syystä niin ei vain tapahdu, miljoonien läheistensä menettäneiden ihmisten hartaista pyynnöistä huolimatta."

    On muitakin vastauksia kuin herättää ihminen tähän kuoleman varjon laaksoon. Raamatun mukaan eläm on Jumalan luona. Jumala on voinut siis vastata ja päästää henkilön elämään Jumalan luo.

    Pitäisikö Jumalan pakottaa takaisin elämään joku, joka on itse hankkiutunut eroon tästä elämästä ja mitä ilmeisemmin ei halua olla tässä elämässä?

    "Jos esimerkiksi tämän ketjun aloittaja rukoilee elämänvoimia itselleen suuren surunsa keskellä, niin eikö sellainen olisi hänelle hyväksi?"

    Ehkä, mutta se ei tapahdu niin kuin ihminen saattaa ajatella, muutenhan kuka tahansa meistä antaisi saman.

    "Esimerkiksi tämän ketjun aloittajan rukouksiin. "

    Ei mielestäni, vastaus ei vain ollut sellainen kuin sinä odotat.

    >>Jumala on voinut siis vastata ja päästää henkilön elämään Jumalan luo.>>

    Tuo on pelkkää spekulointia. Entä jos koko jumalaa ei ole olemassakaan?

    >>Pitäisikö Jumalan pakottaa takaisin elämään joku, joka on itse hankkiutunut eroon tästä elämästä ja mitä ilmeisemmin ei halua olla tässä elämässä?>>

    Luultavasti itsemurhan tehneen ihmisen elämä on ollut siinä määrin tuskaa ja ahdistusta täynnä, ettei hän nähnyt enää syytä elää. Yksi huomattavimpia ongelmia rakkauden jumalan olemassaolon kannalta on juuri se, miksi maailmassa on niin paljon tuskaa. Jos jumala olisi kaikkivaltias ja rakkaudellinen, hän voisi milloin tahansa poistaa ihmisten kärsimykset tästä maailmasta ja tehdä siitä sellaisen maailman kuin hän haluaa. Jostakin syystä mitään ei vain näytä tapahtuvan.

    >>Ei mielestäni, vastaus ei vain ollut sellainen kuin sinä odotat.>>

    Miksi kävelet yli ketjun aloittajan oman kokemuksen? Hänhän on toistuvasti kertonut, ettei tunne eikä koe jumalan häntä kuulleen eikä vastanneen hänen rukouksiinsa.

    "Entä jos koko jumalaa ei ole olemassakaan? "

    Niin, sitten asia on toinen. Nyt kuitenkin, kun tehdään oletus Jumalan olemassaolosta ja kyseenalaistetaan hänen teot ja vastaukset, voitaneen vastata niin kuin Jumala olisi ja Raamattu olisi totta, muutenhan koko keskustelu on vähän niin kuin idioottimainen.

    "Jos jumala olisi kaikkivaltias ja rakkaudellinen, hän voisi milloin tahansa poistaa ihmisten kärsimykset tästä maailmasta ja tehdä siitä sellaisen maailman kuin hän haluaa. Jostakin syystä mitään ei vain näytä tapahtuvan."

    Ihminen itse halusi oppia tuntemaan hyvän ja pahan, siksi olemme tässä oppitunnissa. Tämä oppitunti ei kuitenkaan voi tuhota sielua ja siten saada aikaan todellista vahinkoa, siksi tämä oppitunti ei ole paha, vaikka epäilemättä tuntuu epämielyttävältä monesti.

    "Miksi kävelet yli ketjun aloittajan oman kokemuksen? Hänhän on toistuvasti kertonut, ettei tunne eikä koe jumalan häntä kuulleen eikä vastanneen hänen rukouksiinsa. "

    Uskon kyllä, että hän kokee ettei ole saanut vastausta. Ihmisen kokemus ei mielestäni ole kuitenkaan riittävä siihen, että voisi sanoa, ettei Jumala ole antanut vastausta, koska ihminen on voinut vain sulkea siltä korvat ja silmät, koska vastaus ei miellytä.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Raamatussa on selvästi sanottu, että synti on syy kuolemaan. Raamatun perusteella voi luottaa siihen, ettei Jumala anna kenenkään kuolla ilman hyvää ja oikeudenmukaista syytä, vaikka sitä ei joka kerta erikseen manittaisi.>>

    Mitä pahaa nämä kaikki pienet lapset olisivat ehtineet tekemään, että heidät piti raa'asti murhata:

    "Sen [Samarian] miehet kaatuvat miekkaan, sen pienet lapset murskataan, ja raskaana olevat naiset viilletään halki." - Hoosea 14:1, 2

    "He tulevat kaukaisesta maasta, taivaan ääristä, Herra ja hänen vihansa aseet, hävittämään kaiken maan. Valittakaa, sillä Herran päivä on lähellä, se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta. - - Kuka ikinä tavataan, se lävistetään, kuka kiinni joutuu, se miekkaan kaatuu. Heidän PIENET LAPSENSA murskataan heidän silmäinsä edessä, heidän talonsa ryöstetään, ja heidän vaimonsa raiskataan." - Jesaja 13:5, 6, 15, 16

    "Niin surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen. Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin." - 4. Moos. 31:17, 18

    "Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!" - Psalmit 137:9

    >>Teot eivät ole ratkaisevaa, vaan se, onko ihminen vanhurskas. Vanhurskaus on mielenlaatu. Ja mielestäni on mahdollista, että lapsi on syntymästä asti epävanhurskas mieleltään ja jos saisi mahdollisuuden, tekisi kaikkea pahaa.>>

    Juuri tämä uskonkiimainen ja sairas asenne, jota tässä nyt ilmaiset, on mahdollistanut kaikki historiassa tapahtuneet raakuudet. Että ihminen voidaan LEIMATA PAHAKSI, riippumatta siitä, mitä hän on tehnyt ja siitä, onko hän edes riittävän kehittynyt YMMÄRTÄÄKSEEN tekojensa seurauksia.

    Alle 2-vuotias ei voi olla paha, koska hänen syy-seuraussuhteiden käsityskykynsä ja moraalitajunsa ei ole vielä kehittynyt.

    "Alle 2-vuotias ei voi olla paha, koska hänen syy-seuraussuhteiden käsityskykynsä ja moraalitajunsa ei ole vielä kehittynyt. "

    Ehkä, minä en kuitenkaan tiedä miten asian voisi varmasti tietää ja todistaa. Voi olla mahdollista, että lapsi on kohdusta asti valmis kaikkeen vääryyteen, kunhan saa vain tilaisuuden.

    Mutta, ruumiin kuolema ei ole Raamatun perusteella loppu. Jos jonkun lapsen ruumis kuolee, on mahdollista, että sielu jatkaa eloa Jumalan luona ja ehkä Jumala ottaa jotkut lapset pois tästä maailmasta, etteivät joutuisi liikaa kokemaan ihmisten pahuutta.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Raamatun mukaan vanhurskaille ei yleisesti ottaen tule kostoa Jumalalta. Asia voidaan siis päätellä Raamatun pohjalta.>>

    Kuten olen jo sinulle todennut, Raamattu on täynnä jumalan tuomioita, joissa lahdataan täysin syyttömiä ihmisiä, esimerkiksi naisia ja lapsia. Näin ollen noiden seitsemän nuoren murhien oikeutusta EI voida päätellä Raamatun pohjalta.

    >>Jumala on voinut ottaa lapsen luokseen, eikä lapsella ole mitään hätää, koska ruumiin kuolema ei ole Raamatun näkökulmasta loppu tai ongelma.>>

    Miksi syyttömän lapsen piti kitua seitsemän päivän ajan vaikeassa sairaudessa, ennen kuin kuoli? Yhä edelleen tosiasiaksi jää, että jumala kidutti ja TAPPOI SYYTTÖMIÄ YKSILÖITÄ. Sitä paitsi Vanhan testamentin mukaan kenenkään ihmisen ei kerrottu kuoleman jälkeen menevän taivaaseen jumalan luokse. Tuo uskomus kehitettiin Raamattuun vasta myöhäisemmällä ajalla.

    >>Jumala on voinut ottaa lapsen luokseen, eikä lapsella ole mitään hätää>>

    Edelliseen kommenttiini viitaten tämä on siis puhdasta spekuloimista, joka lähtee spekuloijan omasta uskosta ja omista toiveista, eikä näin ollen perustu pelkästään Raamatun teksteihin.

    >>Lapsen kuolema oli nimenomaan rangaistus Daavidille, ei lapselle.>>

    Aivan. Tästähän tässä koko ajan on ollutkin kysymys. Tein asiasta oikein oman aloituksenkin tuonne toiselle palstalle, ja jostain syystä se on jo kaksi kertaa poistettukin:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11725599

    >>lapsi on voinut tulla pelastetuksi, eikä hänellä ole mitään hätää.>>

    Käytät paljon argumenteissasi termejä "on voinut..." "olisi voinut..."...
    Mutta Samuelin kirjan tekstikohdassa ei sanota niin.

    >>Itse uskon Jumalan tekevän hyviä ja oikeudenmukaisia ratkaisuja.>>

    Tässä juuri osoitat todeksi tuon, mitä ylempänä jo totesin: kyse on puhtaasta spekuloimisesta, joka lähtee spekuloijan omasta uskosta ja omista toiveista.

    >>Jos lapsi oli riittävän vanhurskas, ei hänellä ole mitään hätää.>>

    Tämä on eräs vastenmielisimpiä ajatuksia tietynlaisessa kristinopin tulkinnassa. Kerro meille, MITEN pieni lapsi (sanotaan vaikka alle 2-vuotias) voisi olla tehnyt jo jotain niin väärää, että hänene kuolemansa olisi oikeutettu?

    >>Sinun näkemyksesi olisi ymmärrettävä, jos ei usko Jumalaan ja ikuiseen elämään ja sielun olemassaoloon.>>

    Aivan. Mutta tosiasiaksi kuitenkin jää, että Raamatun jumala murhasi huomattavia määriä syyttömiä ihmisiä.

    >>Mutta mielestäni Raamatusta ei voi ottaa vain itselle sopivia kohtia, kuten sinä teet, vaan pitäisi huomioida se, että sielu on ratkaisevaa, ei ruumis.>>

    Ja koska ihmisellä on sielu, on aivan oikeutettua teurastaa läjäpäin ihmisiä, joiden uskomukset ja tavat eivät miellyttäneet israelilaisia, ja siinä sivussa lukemattomat määrät naisia ja pienokaisia? Näinkö sinä todella ajattelet?

    >>eikä ihmisillä ole minun nähdäkseni riittävästi tietoa, jotta voisi oikeasti alkaa Jumalaa tuomitsemaan>>

    Aivan ensiksi tulisi tietenkin kyetä osoittamaan koko jumalan olemassaolo, ennen kuin voi lähteä argumentoimaan siitä eteenpäin. Tämän virheen uskovaiset tekevät jo heti alkuun.

    Mutta jos nyt katsostaan Vanhan testamentin tapauksia, niin ne eivät eroa millään tavalla siitä, miten ihmisdiktaattorit ovat AINA käyttäneet valtaansa. Alistamista ja toisinajattelijoiden tappamista, sekä murheeliset määrät siviiliuhreja. On aivan järjetöntä, sanoa, ettei ihminen kykenisi NÄKEMÄÄN, mistä tässä on kysymys.

    "jumala kidutti ja TAPPOI SYYTTÖMIÄ YKSILÖITÄ."

    Niinhän sinä spekuloit ja väität ja uskot. En näe yhtään perustetta uskoa tuota. Tarjoat perusteeksi vain omaa spekulaatiota ja uskomuksiasi, joita ei voi perustella Raamatulla. Siksi väitteesi on yhtä tyhjän kanssa.

    >>Niinhän sinä spekuloit ja väität ja uskot.>>

    Olen viitannut ainoastaan Raamatun teksteihin.

    >>En näe yhtään perustetta uskoa tuota.>>

    Etpä tietenkään, koska haluat sokeasti sivuuttaa kaikki uskosi kannalta hankalat tosiasiat.

    >>Tarjoat perusteeksi vain omaa spekulaatiota ja uskomuksiasi>>

    Olen mielestäni laittanut aivan riittävästi suoria otteita suoraan Raamatusta esiin väitteideni tueksi.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Alle 2-vuotias ei voi olla paha, koska hänen syy-seuraussuhteiden käsityskykynsä ja moraalitajunsa ei ole vielä kehittynyt. "

    Ehkä, minä en kuitenkaan tiedä miten asian voisi varmasti tietää ja todistaa. Voi olla mahdollista, että lapsi on kohdusta asti valmis kaikkeen vääryyteen, kunhan saa vain tilaisuuden.

    Mutta, ruumiin kuolema ei ole Raamatun perusteella loppu. Jos jonkun lapsen ruumis kuolee, on mahdollista, että sielu jatkaa eloa Jumalan luona ja ehkä Jumala ottaa jotkut lapset pois tästä maailmasta, etteivät joutuisi liikaa kokemaan ihmisten pahuutta.

    >>Ehkä, minä en kuitenkaan tiedä miten asian voisi varmasti tietää ja todistaa.>>

    Lääketiede ja kehityspsykologia on osoittanut asian kiistatta.

    >>Voi olla mahdollista, että lapsi on kohdusta asti valmis kaikkeen vääryyteen, kunhan saa vain tilaisuuden.>>

    Onko se sinun mielestäsi oikeudenmukaista, että ihminen murhataa ETUKÄTEEN, ennen kuin hän edes on tehnyt mitään vääryyttä? Haluaisitko sinä elää yhteiskunnassa, jossa toteutettaisiin tuollaista "oikeutta"? Sitä paitsi tuollainen menettely vie pohjan pois ihmisen vapaalta tahdoltakin, jonka jumala kuitenkin olisi ihmisille lahjoittanut.

    >>Mutta, ruumiin kuolema ei ole Raamatun perusteella loppu.>>

    Tuo on PELKKÄ USKOMUS. Mitkään havaitut tosiasiat eivät puolla tuollaista näkemystä. Mutta vaikka tuo olisikin totta, ei se kuitenkaan oikeuta massamurhiin.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Entä jos koko jumalaa ei ole olemassakaan? "

    Niin, sitten asia on toinen. Nyt kuitenkin, kun tehdään oletus Jumalan olemassaolosta ja kyseenalaistetaan hänen teot ja vastaukset, voitaneen vastata niin kuin Jumala olisi ja Raamattu olisi totta, muutenhan koko keskustelu on vähän niin kuin idioottimainen.

    "Jos jumala olisi kaikkivaltias ja rakkaudellinen, hän voisi milloin tahansa poistaa ihmisten kärsimykset tästä maailmasta ja tehdä siitä sellaisen maailman kuin hän haluaa. Jostakin syystä mitään ei vain näytä tapahtuvan."

    Ihminen itse halusi oppia tuntemaan hyvän ja pahan, siksi olemme tässä oppitunnissa. Tämä oppitunti ei kuitenkaan voi tuhota sielua ja siten saada aikaan todellista vahinkoa, siksi tämä oppitunti ei ole paha, vaikka epäilemättä tuntuu epämielyttävältä monesti.

    "Miksi kävelet yli ketjun aloittajan oman kokemuksen? Hänhän on toistuvasti kertonut, ettei tunne eikä koe jumalan häntä kuulleen eikä vastanneen hänen rukouksiinsa. "

    Uskon kyllä, että hän kokee ettei ole saanut vastausta. Ihmisen kokemus ei mielestäni ole kuitenkaan riittävä siihen, että voisi sanoa, ettei Jumala ole antanut vastausta, koska ihminen on voinut vain sulkea siltä korvat ja silmät, koska vastaus ei miellytä.

    >>Ihminen itse halusi oppia tuntemaan hyvän ja pahan, siksi olemme tässä oppitunnissa.>>

    Oppitunnissa?

    Tuo on kyllä aika huono selitys sille, että jumalan tarvitsisi murhata massoittain toisinajattelijoita - luomiaan ihmisiä. Ja että hän kaikkivaltiaana antaa maailman pahuuden jatkua vuosituhannesta toiseen tekemättä mitään korjatakseen asiat. Mitä hän tarkkaan ottaen odottelisi, jos Hän olisi Rakkauden personoituma?

    "Oppitunnissa?"

    Niin, ehkä oppitunti on vähän huono sana, kun Jeesus kutsuu tätä kuolemaksi.

    Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
    Joh. 5:24

    Ei ole erityisen järkevää takertua kuolemaan.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Ihminen itse halusi oppia tuntemaan hyvän ja pahan, siksi olemme tässä oppitunnissa.>>

    Oppitunnissa?

    Tuo on kyllä aika huono selitys sille, että jumalan tarvitsisi murhata massoittain toisinajattelijoita - luomiaan ihmisiä. Ja että hän kaikkivaltiaana antaa maailman pahuuden jatkua vuosituhannesta toiseen tekemättä mitään korjatakseen asiat. Mitä hän tarkkaan ottaen odottelisi, jos Hän olisi Rakkauden personoituma?

    "Mitä hän tarkkaan ottaen odottelisi, jos Hän olisi Rakkauden personoituma? "

    Että valittujen luku on täysi. Sitten tulee loppu pahuudelle. Valitettavasti kun pahuuden loppu tulee, moni sitä toivonut ei oikeasti todennäköisesesti tykkää siitä.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Ehkä, minä en kuitenkaan tiedä miten asian voisi varmasti tietää ja todistaa.>>

    Lääketiede ja kehityspsykologia on osoittanut asian kiistatta.

    >>Voi olla mahdollista, että lapsi on kohdusta asti valmis kaikkeen vääryyteen, kunhan saa vain tilaisuuden.>>

    Onko se sinun mielestäsi oikeudenmukaista, että ihminen murhataa ETUKÄTEEN, ennen kuin hän edes on tehnyt mitään vääryyttä? Haluaisitko sinä elää yhteiskunnassa, jossa toteutettaisiin tuollaista "oikeutta"? Sitä paitsi tuollainen menettely vie pohjan pois ihmisen vapaalta tahdoltakin, jonka jumala kuitenkin olisi ihmisille lahjoittanut.

    >>Mutta, ruumiin kuolema ei ole Raamatun perusteella loppu.>>

    Tuo on PELKKÄ USKOMUS. Mitkään havaitut tosiasiat eivät puolla tuollaista näkemystä. Mutta vaikka tuo olisikin totta, ei se kuitenkaan oikeuta massamurhiin.

    "Lääketiede ja kehityspsykologia on osoittanut asian kiistatta."

    Ei mielestäni.

    "Haluaisitko sinä elää yhteiskunnassa, jossa toteutettaisiin tuollaista "oikeutta"?"

    Ihmiset eivät ole päteviä päättämään mikä on sopivan mittainen elämä kullekin.

    "Tuo on PELKKÄ USKOMUS. Mitkään havaitut tosiasiat eivät puolla tuollaista näkemystä. Mutta vaikka tuo olisikin totta, ei se kuitenkaan oikeuta massamurhiin. "

    Jumalalla elämän antajana on oikeus päättää vapaasti minkä mittaisen elämän antaa. Eikä Jumala silloin ole murhaaja, koska murha on oikeudeton tappo.

    Ihminen ei ole oikeutettu tappamaan ja siksi ihminen on murhaaja, jos tappaa toisen. Ja murha on aina väärin.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Mitä hän tarkkaan ottaen odottelisi, jos Hän olisi Rakkauden personoituma? "

    Että valittujen luku on täysi. Sitten tulee loppu pahuudelle. Valitettavasti kun pahuuden loppu tulee, moni sitä toivonut ei oikeasti todennäköisesesti tykkää siitä.

    >>Että valittujen luku on täysi. Sitten tulee loppu pahuudelle.>>

    No miksi se jumala on päättänyt, että valittujen valitsemisen on pakko kestää useita vuosituhansia? Sehän merkitsee samalla epäinhimillistä kärsimystä ja tuskaa sadoille miljoonille ihmisille. Olisihan jumala voinut suorittaa valintansa armollisesti hiukan nopeamminkin, jos olisi halunnut.

    Eli toisin sanoen tuo on pelkkää selittelyä jälleen sille, että tosi maailma vain pyörii omia menojaan eikä tiedä jumalasta mitään. Ja miksi näin on? Koska jumala ei vaikuta millään konkreettisella tavalla täällä todellisessa maailmassa.

    >>Valitettavasti kun pahuuden loppu tulee, moni sitä toivonut ei oikeasti todennäköisesesti tykkää siitä.>>

    Ja mitähän tuo tarkoittaa? Annas kun arvaan, jos jumalan tuoma "hyvyys" ja "oikeudenmukaisuus" on sitä samaa laatua mitä me luemme Vanhasta testamentista, niin totta kyllä on: ei siitä moni kyllä pidä.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Lääketiede ja kehityspsykologia on osoittanut asian kiistatta."

    Ei mielestäni.

    "Haluaisitko sinä elää yhteiskunnassa, jossa toteutettaisiin tuollaista "oikeutta"?"

    Ihmiset eivät ole päteviä päättämään mikä on sopivan mittainen elämä kullekin.

    "Tuo on PELKKÄ USKOMUS. Mitkään havaitut tosiasiat eivät puolla tuollaista näkemystä. Mutta vaikka tuo olisikin totta, ei se kuitenkaan oikeuta massamurhiin. "

    Jumalalla elämän antajana on oikeus päättää vapaasti minkä mittaisen elämän antaa. Eikä Jumala silloin ole murhaaja, koska murha on oikeudeton tappo.

    Ihminen ei ole oikeutettu tappamaan ja siksi ihminen on murhaaja, jos tappaa toisen. Ja murha on aina väärin.

    >>"Lääketiede ja kehityspsykologia on osoittanut asian kiistatta."
    Ei mielestäni.>>

    No eipä tietenkään. Tutkittu ttieto painaa kuitenkin enemmän vaakakupissa kuin pelkät mielipiteet. Ennen kahta ikävuotta lapsella ei ole kehittynyt moraalia sanan varsinaisessa merkityksessä lainkaan. He eivät voi tuntea empatiaa eivätkä syyllisyyttä, koska heidän maailmankuvansa on vielä esikonventionaalivaiheen alussa egosentrinen. Täältä lisää tietoa:

    http://www.bhcmhmr.org/poc/view_doc.php?type=doc&id=12769&cn=462

    http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/27962/Ilvonen_Kaasinen.pdf?sequence=1

    >>Ihmiset eivät ole päteviä päättämään mikä on sopivan mittainen elämä kullekin.>>

    Ja ihmisten keksimä jumalako sitten on? HALOO!

    Onko sinusta kenenkään lapsen "sopivan mittainen elämä" alle 2 vuotta? Tai alle 2 viikkoa? Näinhän VT meille kertoo, että Jahve tapatti raskaana olevia äitejäkin imeväisineen.

    >>Jumalalla elämän antajana on oikeus päättää vapaasti minkä mittaisen elämän antaa>>

    Nyt ei ole kyse vain siitä, minkä mittaisen elämän tuo jumala olisi kullekin suvainnut antaa, vaan siitä, että hän itse väkivaltaisesti lopetti monien syyttömien lasten elämät ennen kuin ne ehtivät kunnolla päästä alkuunkaan.

    Entä jos tuota jumalaa ei ole olemassakaan? Siinä tapauksessahan tuo olisi sairasta, sadistista mielivaltaa. Mutta MITEN itse asian moraalinen oikeutus muuttuisi siitä miksikään, jos tekojen oikeuttaja olisikin jumala?

    Onko jokin moraalisesti hyvää vain siksi, että jumala sanoo sen olevan hyvää? Vai onko jokin hyvää siksi, että se ON hyvää?

    >>Eikä Jumala silloin ole murhaaja, koska murha on oikeudeton tappo.>>

    Tajuatko sinä ollenkaan, että tuollainen "oikeus" ei olisi mitään muuta kuin sitä samaa vahvemman oikeutta, jota kaikki ihmisdiktaattoritkin ovat käyttäneet historiassa?

    Jumala saa murhata, koska hän on jumala? Eihän tuo itse teko siitä miksikään muutu, tekipä sen kuka tahansa, jos asiaa moraaliselta kannalta katsotaan.

    >>Ihminen ei ole oikeutettu tappamaan ja siksi ihminen on murhaaja, jos tappaa toisen.>>

    Suurimman osan Raamatunkin massamurhista suorittivat ihmiset, mutta vain jumalansa suosiolla ja oikeutuksella. TÄSMÄLLEEN sama asia se on ollut muhamettilaisilla ja muillakin kiihkoilijoilla; jumalansa nimeen he ovat tappaneet kanssaihmisiään, joiden tavat ja uskomukset eivät heitä ole sattuneet miellyttämään.

    >>Ja murha on aina väärin.>>

    Vanha testamentti on TÄYNNÄ murhaa ja väkivaltaa, Jahven sotia!

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Että valittujen luku on täysi. Sitten tulee loppu pahuudelle.>>

    No miksi se jumala on päättänyt, että valittujen valitsemisen on pakko kestää useita vuosituhansia? Sehän merkitsee samalla epäinhimillistä kärsimystä ja tuskaa sadoille miljoonille ihmisille. Olisihan jumala voinut suorittaa valintansa armollisesti hiukan nopeamminkin, jos olisi halunnut.

    Eli toisin sanoen tuo on pelkkää selittelyä jälleen sille, että tosi maailma vain pyörii omia menojaan eikä tiedä jumalasta mitään. Ja miksi näin on? Koska jumala ei vaikuta millään konkreettisella tavalla täällä todellisessa maailmassa.

    >>Valitettavasti kun pahuuden loppu tulee, moni sitä toivonut ei oikeasti todennäköisesesti tykkää siitä.>>

    Ja mitähän tuo tarkoittaa? Annas kun arvaan, jos jumalan tuoma "hyvyys" ja "oikeudenmukaisuus" on sitä samaa laatua mitä me luemme Vanhasta testamentista, niin totta kyllä on: ei siitä moni kyllä pidä.

    ”Sehän merkitsee samalla epäinhimillistä kärsimystä ja tuskaa sadoille miljoonille ihmisille. Olisihan jumala voinut suorittaa valintansa armollisesti hiukan nopeamminkin, jos olisi halunnut.”

    Ihmisen ”elämä” tässä maailmassa on kuitenkin todella lyhyt. Mielestäni on hyvä, että Jumala on näin kärsivällinen pahuuden rakastajia kohtaan.

    ”Annas kun arvaan, jos jumalan tuoma "hyvyys" ja "oikeudenmukaisuus" on sitä samaa laatua mitä me luemme Vanhasta testamentista, niin totta kyllä on: ei siitä moni kyllä pidä.”

    Niin, ne jotka rakastavat pahuutta (valheita, murhia jne.) eivät tietenkään tykkää siitä, kun pahuuden aika loppuu. Pahuuden loppu on kuitenkin minun mielestäni hyvä, sitten kun Jumala sanoo sen ajan olevan.

    >>Mielestäni on hyvä, että Jumala on näin kärsivällinen pahuuden rakastajia kohtaan.>>

    Mitä hän siis odottaa? Että pahat kääntyisivät ja katuisivat? Milloin sellainen olisi tapahtunut; joutuihan hän tarun mukaan hukuttamaan aiemmankin maailman suurtulvalla, koska luomansa ihmiset olivat kuulemma niin pahoja.

    Lopputulos tästä jumalan "kärsivällisyydestä" on kuitenkin sama: sadat miljoonat ihmiset kärsivät ilman omaa syytään sanomattomista kauhuista ja rypevät ylitsepääsemättömissä ongelmissa, joista vain kuolema heidät vapauttaa. Ja kaikkinäkevä ja -valtias jumala antaa tämän kaiken tapahtua.

    Entä mikä ylipäätään on "pahaa" jumalan silmissä? Eikö kaikki sellainen, joka ei alistu hänen tahtoonsa ja näkee asiat toisella tavalla? Aivan samalla mittarilla kuka tahansa diktaattori on määritellyt "hyvän" ja "pahan": tottelevaisuudella itseään kohtaan.

    >>Niin, ne jotka rakastavat pahuutta (valheita, murhia jne.) eivät tietenkään tykkää siitä, kun pahuuden aika loppuu.>>

    Ohitat sujuvasti sen, että nimenomaan Raamatun jumalanhan noita murhia ja raakuuksia kerrotaan oikeuttaneen. Ainoa järjellinen päätelmä tästä kaikesta on se, että jos Raamatun jumala olisi olemassa, olisi hän paha.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    En minä häntä yrittänyt omistaa, enkä omistanut, mutta olin hänen omansa omasta vapaasta tahdostani ja rakkaudesta häneen. Hän oli elämäni rakkaus, ainut rakkauteni. Ei minulla ole enää ketään ja mitään tässä maailmassa. En jaksaisi olla täällä enää, tahdon vain pois. Olen hyvin yksinäinen ja aina ollutkin, hän oli ainut ystäväni, ja elämäni rakkaus. Enää minulla ei ole jäljellä mitään. Hän lähti niin käsittämättömän julmalla tavalla ja yllättäin, tai ainakin minulle se tuli yllätyksenä. En olisi ikinä osannut arvata... Nyt on viety pohja alta lopullisesti ja ympärilläni on vain tyhjyys. Tätäkö tämä on tästä eteenpäin - ja kuinka kauan? Vuosia? Vuosikymmeniä? On hirveää edes ajatella sitä loputonta surullisten, yksinäisten, tylsien pitkien velvollisuuksia täynnä olevien ja iloa ja onnea vailla olevien päivien ketjua, kun vain rapistun ja vanhenen yksin. Aina vain yksin... En saanut koskaan edes yhtä reilua mahdollisuutta tässä elämässä onneen. Olisin kestänyt kaiken muun, mutta hänen menetystään en.

    En minä häntä yrittänyt omistaa enkä omistanut.

    Minä tiedän yhden kylän pohjois suomessa ja siinä kylässä tai kunnassa on jotain kummallista, se on tyypillinen muutamista leskistä ja poikamiehistä muodostunut asujaimisto. Siinä kunnassa sitten ilmeni tälläinen ilmiö, että ne yksinäiset poikamiehet ja mies lesket rupesivat tekemään paljon itse murhia ja syykin siihen selvisi. Sinne kuntaan oli tullut joku vamppi siis nainen joka rakastutti itseensä näitä yksinäisiä miehiä ja hylkäsi heidät sitten. Nämä yksinäiset miehet eivät kestänet sitä entistä tylsää ja tyhjää elämää jota he olivat ikänsä viettäneet ja he lopettivat itsensä. Hyljätyksi tuleminen voi olla monelle ihmiselle elämän ja kuoleman kysymys. Kun ihminen rakastuu hän elää täysillä, nyt kun ihminen palaa siihen tylsään ja tapahtuma köyhään elämäänsä, niin se on hänelle asia joka ei ole hänelle minkään arvoinen. En ihmettelisi jos sinäkin lopettaisit itsesi siinä elämän tilanteessa jossa nyt olet.
    Itse olen jo 73 vuotias mies, enkä ole saanut olla koskaan rakastamani ihmisen kassa yhdessä. Minulla oli kyllä kumppani jota en rakastanut, mutta se on ihan eri asia kuin olla rakastamansa ihmisen kassa. Joten, et ole yksin tuskasi kanssa meitä on monta suloisessa suomessamme. Silmukka kaulaan vaan!!

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    MITEN hän ottaa minun murheeni pois? MITEN hän vapauttaa minut? Minä en edes tajua, mitä tuo tarkoittaa, ja miten se voisi onnistua. Ainut millä hän voi ottaa tämän pois, on se että ottaa MINUT POIS tästä maailmasta tai peruu ystäväni kuoleman, ja sitähän minä pyydän. Minä todella haluan, että tämä loppuu.

    Ainoan läheisen ihmisen menettäminen aiheuttaa suunnattoman tuskan,
    vaikka uskookin iankaikkiseen elämään. Jumala näkee tuskasi, etkä ole
    yksin, vaikka tunnet niin. Surussasi et nyt vain jaksa nähdä mitään valoa.
    Poikani kuolema vei jalat alta ja vaimoni sairastui psyykkisesti. Hänen
    kuolemassaan ei tuntunut olevan mitään järkeä. Se voi olla pitkä ja vaikea
    tie. Puhutaan "surutyöstä", minkä joutuu käymään läpi. Sitä ei tiedä, kuinka
    kauan se kenelläkin kestää. Sinulla on lupa surra ja monet ovat pahoillaan
    puolestasi. Jonain päivänä se tuska hellittää vähitellen vuosien aikana. Sinun
    haavasi on avoin ja tulehtunut. Paranemista ei voi hoputtaa. Anna itkun tulla.
    Älä ole paniikissa. Älä työnnä pois ihmisiä, jotka yrittävät lohduttaa. Hae apua
    kuuntelevalta ammattiauttajalta. Haavasi paranee ehkä hyvinkin hitaasti,
    mutta pahin tuska menee pois. Aika tekee näissä asioissa tehtävänsä.
    Et pysty nyt surultasi näkemään eteenpäin, mutta sekin päivä koittaa. Ole
    itseäsi kohtaan hyvä äläkä tee mitään pahaa itsellesi. Arvet jäävät ehkä
    loppuiäksesi, mutta pystyt elämään tämän asian kanssa vielä joskus. Hae
    apua ihmisiltä, joiden uskot jaksavan kuunnella sinua...on kriisipuheimia,
    ammattiauttajia...Jos jaksat, rukoile Jumalaa. Jos et jaksa, Hän kuulee ja
    näkee tuskasi ja kääntää kaiken vielä hyväksi. Sinä saat levätä ja purkaa
    tuskaasi "Hänen sylissään". Hän on Lohduttaja. Jonakin päivänä jaksat
    lähestyä Häntä.Hän odottaa vaikka pitkäänkin, kunnes olet valmis siihen.
    Älä anna katkeruuden voittaa, vaikka tuntuu pahalta.Sinä eheydyt ja elämää
    on edessäsi. Ota päivä kerrallaan..älä hätäile. Tulet näkemään kaiken
    vielä selvänä, vaikka tästä jokin joskus ajoittain tuleva ahdistus nousisikin.
    Sinulla on paljon kohtalotovereita.

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    "Moni lähtisi kuitenkin siitä oletuksesta, että syy tuollaiselle rangaistukselle oltaisiin kerrottu samalla, kun ylpeillen kerrotaan heidän julkisesta murhaamisestaankin."

    Raamatussa on selvästi sanottu, että synti on syy kuolemaan. Raamatun perusteella voi luottaa siihen, ettei Jumala anna kenenkään kuolla ilman hyvää ja oikeudenmukaista syytä, vaikka sitä ei joka kerta erikseen manittaisi.

    "tuo jumala tapatti läjäpäin VARMASTI syyttömiä yksilöitä"

    Raamatussa ei missään sanota Jumalan tapattaneen syyttömiä.

    "Miten kukaan voi ajatella, että pienet lapset (esim. alle 2-vuotiaat) olisivat ehtineet tekemään sellaista pahuutta, että Rakkauden Jumalan pitäisi tappaa heidät?! "

    Teot eivät ole ratkaisevaa, vaan se, onko ihminen vanhurskas. Vanhurskaus on mielenlaatu. Ja mielestäni on mahdollista, että lapsi on syntymästä asti epävanhurskas mieleltään ja jos saisi mahdollisuuden, tekisi kaikkea pahaa.

    "Toisaalta voisi kysyä sitäkin, miksi näyttöjen puuttuessa tulisi ajatella ihmisten olevan oletusarvoisesti syyllisiä."

    Koska Jumala on hyvä, eikä tee vääryyttä.

    Toisaalta, Raamatussa on esim. Jeesus, joka kärsi syyttömänä. On siis mahdollista, että Jumala sallii syyttömän kärsiä ja kuolla. Raamatun perusteella se ei ole kuitenkaan ongelma, koska sen näkemyksen mukaan sielu on enemmän kuin ruumis. Ruumis on vain temppeli sielulle ja ei ole niin vakavaa, vaikka se kuolisi. Ruumiin kuolema ei ole loppu. On myös mahdollista, että Jumala on pelastanut pikkulapset kuoleman kautta luokseen pahasta maailmasta, eikä kukaan viaton ole siis todella kuollut.

    Itse en tiedä varmasti kuka on syytön, mutta uskon, että Jumala toimii oikein.

    En ole Raamatun asiantuntija. Uusi ja Vanha testamentti poikkeavat
    melkoisesti toisistaan. Jumalan ajatukset ovat meille suurelti käsittämättömät.
    Hän on antanut kauan sitten luomilleen enkeleilleen vapaan tahdon(kuten
    ihmisillekin). Lucifer lankesi ylpeyden syntiin ja korotti itsensä Jumalan
    veroiseksi. Kapinaan liittyi suuri joukko muita enkeleitä. Jostain syystä
    sielunvihollisen annetaan määräajan riehua maailmassa. Hänhän lupasi
    "maailman loiston" Jeesukselle, jos Hän olisi pimeyden enkeliä kumartanut,
    joten pahalla on vielä valta maailmassa. Jeesuksen sijaiskärsimys antaa
    ihmisille mahdollisuuden saada synnit anteeksi. Joka ei halua Jeesuksen
    tarjoamaa pelastusta vastaanottaa,on avointa riistaa pimeyden voimille.
    Kärsimykseltä ei välty kukaan pahan vielä toistaiseksi hallitessa. Siksi
    viattomat kärsivät. Pimeyden voimat houkuttelevat ihmistä pahuuteen,
    mutta ihminen joutuu valitsemaan, antaako Jeesukselle elämänsä vai
    tekeekö mikä itseään sattuu huvittamaan. Tuhannet ja tuhannet kristityt
    kärsivät vankiloissa kiudutuksissa ja monet teloitetaan uskonsa tähden tänäkin
    päivänä. Jeesus ennusti ja sanoi, että maailmassa teillä on ahdistus. Hän
    on kuitenkin voittanut pahuuden ja kuoleman ja sisi meitä odottaa
    iankaikkinen ilo taivaassa. Emme ymmärrä hyvin Jumalan ajatuksia,jotka
    ovat kuitenkin hyvät ihmistä kohtaan. Pahuuden takana on kuitenkin
    saatan.. sekä ihmisen itsekkyys, pahuus ja väärät valinnat. Vanha testamentti
    on ikäänkuin Uuden "varjo", mitkä erottaa Jeesuksen, Jumalanpojan (siis
    Jumalan) sijaiskärsimys meidän syntiemme tähden. Jumala itse siis
    sovitti itsensä kautta syntimme, koska Hän on pyhä, mitä emme täysin
    ymmärrä. Emme ikinä voi ymmärtää täysin Jumalan ajattelutapaa, mutta
    jollakin tavalla tässä mysteerissä palaset voi nähdä asettuvan kohdalleen.
    "armahdettu syntinen" tänä päivänä tapahtuu paljon ihmeitä.Lukekaa
    kirjoja niiistä (kristilliset kirjakaupat)....Jumala on kuitenkin rakastava

    Äänestä

  • 1213 kirjoitti:

    Ehkä jonain päivänä pääset Jumalan ja rakkaitesi luokse. Mutta, niin kauan kuin Jumala antaa sinun elää, toivoisin sinun käyttävän tämän ajan maksimaalisen hyvin. Yksi parhaista asioista mitä minun mielestä ihminen voi tehdä on etsiä Jumalan valtakuntaa.

    Toivon, että löydät muitakin onnen aiheita kuin menettämäsi rakas. Liika omistavuus voi olla haitallista onnellisuuteen pyrkiessä.

    "Maksimaalisen hyvin" no jopas on julma sanavalinta.

    Aloin lukemaan evankeliumia ja eikös juuri siinä Jeesus pelastanut kaikki, jotka nöyrästi pyysyvät armoa. Mielestäni ihmisellä ei tässä muutoksenmyllyssä ole muuta mahdollisuutta kun yrittää luottaa Kristuksen armoon ja kestää maailmaa.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Miksi pitäisi? Raamatun näkökulmasta tämä elämä ei ole tärkeintä. Tärkeätä olisi etsiä Jumalan valtakuntaa.>>

    Sinä 1213 olet kylmä ihminen, joka et näytä välittävän ihmisen todellisesta hädästä ja tuskasta. Ainoa mitä osaat sanoa, on viitata siihen, ettei tämä elämä ole tärkeää ja että "miksi pitäisi". Te olette vieraantuneet todellisesta elämästä täysin.

    Se sinun kauppaamasi ikuinen elämä on vain tyhjiä satutarinoita, joilla ei lohduteta ketään.

    "Se sinun kauppaamasi ikuinen elämä on vain tyhjiä satutarinoita, joilla ei lohduteta ketään."

    Mun täytyy kysyä, että ootko ikinä lukenut raamattua ja hengellistä kirjallisuutta?

    Ja vielä mitä sä tarjoisit itse lohdutukseksi?

    Saatan olla naivi, mutta olen saanut kuvan, että nuoriso tarjoaa "ihmisyyden haavoihin" "kulttuuria" facebook viestit yms muu kasvava viestintä. kylmää parisuhdekriiseihin ja krapulaan kietoutunutta hengettömyyttä. pojat lääkitsevät itseään nettipornolla ja pienimpien alaspainamisella, tytöt alistavat usein henkisesti.

    Olen itse alkanut lukemaan raamattua, tähän asti ajatus uskosta Armoon, Kristukseen tuntuu todella lohduttavalta.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Niin kauan kuin ei voi tietää oliko henkilö oikeasti syytön, ei pitäisi myöskään väittää syyttömäksi.>>

    Logiikkasi on suorastaan ihmeellistä! Että raa'at murhat olivat lähtökohtaisesti oikeudenmukaisia, koska missään ei suoranaisesti sanottu, etteivätkö he olleet tehneet jotakin anteeksiantamattoman pahaa. Mitäs ajattelet, jos nyky-yhteiskunnassakin toimittaisiin samalla tavalla? Että vaikka sinut voitaisiin lahdata ilman ensimmäistäkään todistetta siitä että olisit tehnyt jonkin rikoksen?

    Moni lähtisi kuitenkin siitä oletuksesta, että syy tuollaiselle rangaistukselle oltaisiin kerrottu samalla, kun ylpeillen kerrotaan heidän julkisesta murhaamisestaankin.

    >>Mutta "murha" ei olisi tullut, jos henkilö olisi ollut viaton, koska Raamtun perusteella kosto tulee niille sukupolville, jotka hatkavat vääryydessä.>>

    Sama Raamattu kertoo, että tuo jumala tapatti läjäpäin VARMASTI syyttömiä yksilöitä, esimerkiksi imeväisiä ja pieniä lapsiakin. Miksi siis ei näitä muitakin?

    >>On periaatteessa mahdollista, että pienet lapset ovat jo kohdussa imeneet niin paljon vanhempiensa pahuutta, että ovat epävanhurskaita ja siksi elämään sopimattomia.>>

    Tällaiset kommentit vain osoittavat, miten SAIRAITA ajatuksia kristinusko ylläpitää. Miten kukaan voi ajatella, että pienet lapset (esim. alle 2-vuotiaat) olisivat ehtineet tekemään sellaista pahuutta, että Rakkauden Jumalan pitäisi tappaa heidät?!

    >>En osaa lukea ihmisten ajatuksia niin hyvin, että voisin sanoa ketään syyttömäksi.>>

    Ehkäpä juuri siksi olisikin olettanut, että Raamatussa olisi selvästi kerrottu syy noille murhille. Toisaalta voisi kysyä sitäkin, miksi näyttöjen puuttuessa tulisi ajatella ihmisten olevan oletusarvoisesti syyllisiä.

    Maailmassa on useita miljoonia (ei juuri nyt käsillä tilastoja) vahvassa
    kristillisessä uskossa eläviä ihmisiä,jotka uskovat Raamatun ilmoittamaan
    Jumalaan. Jumalan "todellinen" olemus käy ilmi paremmin Uudesta
    Testamentista. Kristittyjen uskomattomilta tuntuvista kokemuksista todellisesta elävästä ja toimivasta Jumalasta nykyaikana
    kerrotaan kirjoissa, joita itsekin olen lukenut ainakin 3-numeroisen määrän.
    Niitä on suomennettu satoja. Hyvä "demon of dawn". Olet lukenut kaikesta
    päätellen paljon..myös Raamattua. Oikean elämänkatsomuksen saamiseksi
    voi olla hyvinkin tärkeää saada paljon tietoa. Aito uskonelämä voi syntyä vain
    Pyhän Hengen vaikutuksesta, jolloin alussa suhteellisen pieni tietomäärä
    riittää...kyse on omakohtaisesta ratkaisusta, johon usein liittyy voimakas
    kokemus Jumalan todellisuudesta.
    Sinun kaltaisesi ilm. ateistinen ihminen tarvitsee varmaankin tutkittuja
    perusteita esim. "Raamatun virheisiin" yms. Olen etsinyt tietoja esim.
    vapaa-ajattelijoiden väitteiden virheellisyyksistä ja jotakin olen löytänyt...
    Saatuani tietoa enemmän palaan asiaan jossakin toisessa keskustelussa,
    jossa olet ollut. Uskovat ihmiset ovat ihmisiä vajavaisuuksineen kaikkien
    muiden tavoin. Empaattisuus ja rakkaus kuuluvat tärkeimpinä asioina
    kristillisyyteen. On harmillista, jos se ei uskovista heijastu. Raamatun
    totuus on usein ankara joissakin asioissa. Kuitenkin kristillisyys, Raamattu
    ja Jumala on perusolemukseltaan täynnä rakkautta. Jos ajatellaan tämän
    "kirjoitusketjun" aloittajaa, niin hän selvästi tarvitsee rakkautta vaikeassa
    tilanteessaan. Siksi myös lohdutuksessa ja auttamisessa täytyy osoittaa
    rakkautta. On osoitettava myötätuntoa ja antaa tähän tilanteeseen oikeat
    sanat. Raamatusta löytyy valtavasti lohduttavia totuuksia, jotka ovat avuksi
    oikeaan aikaan. Jos Raamatun sanoilla haluaa auttaa, on tarkoin
    harkittava, mitkä kohdat sopivat kenellekin juuri tällä hetkellä, jolloin
    ihminen ei ahdistukseltaan voi sisäistää kuin tiettyjä asioita. Jeesus on
    antanut elämällään esimerkkejä siitä, miten eri tilanteissa on käytettävä
    erilaisia sanoja eikä "lyödä Raamatulla päähän".

    Äänestä

Eikö mistään saa mitään apua? Minä en oikeasti jaksa enää.

Äänestä
  • >>Eikö mistään saa mitään apua? Minä en oikeasti jaksa enää.>>

    Koita ymmärtää, ettei Jeesus -palsta ihan oikeasti anna sinulle apua ongelmiisi. Sinun täytyy löytää apusi muualta, todellisemmilta tahoilta.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Eikö mistään saa mitään apua? Minä en oikeasti jaksa enää.>>

    Koita ymmärtää, ettei Jeesus -palsta ihan oikeasti anna sinulle apua ongelmiisi. Sinun täytyy löytää apusi muualta, todellisemmilta tahoilta.

    Nimimerkkisi jo kertoo tarpeeksi kenen joukoissa marssit. Ihminen jolla on särjetty sydän tai murtunut mieli ja joka kirjoittaa Jeesus palstalle itsetuhoisista ajatuksistaan, niin vähiten tuskin kaipaa demoni nimimerkin takaa kirjoittelevan latistuksia.

    Olet toivon viejä, varmaankin kun omassa elämässäsi ei ole toivoa, mutta meille jotka Jeesukseen Kristukseen turvaamme meillä on toivo.

    Itse sairastin keskivaikeaa masennusta, eikä siihen auttanut lääkkeet eikä muukaan ihmisten tarjoama apu, halusi vain kuolla. Kiitos Herralle, löysin hänen kauttaan toivon, elämän ja paranin siitä masennuksesta.

    Keskivaikean masennuksen hoito vie yleensä useita vuosia ja moni lopettaa pelin kesken oman käden kautta, minä paranin silmänräpäyksessä!

    Oletko miettinyt, että tuo muilta toivon ryöstäminen voi johtaa heidät vaikka riistämään henkensä?

    Miksi haluat viedä muilta sen asian pois mikä voi auttaa särjettyä tai murtunutta, julistamalla täällä epätoivonsanomaa? Jeesus Kristus on auttanut minua ja monia monia muita, olkoon se sitten sinulle aivopesua tai muuta sellaista, mutta silti se on auttanut, älä siis riistä sitä apua muilta.

    Aloittaja muista tämä:

    19. Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

    Äänestä

  • adakw kirjoitti:

    >>Ihminen jolla on särjetty sydän tai murtunut mieli ja joka kirjoittaa Jeesus palstalle itsetuhoisista ajatuksistaan, niin vähiten tuskin kaipaa demoni nimimerkin takaa kirjoittelevan latistuksia.>>

    Ellet ole jo huomannut, niin aloittaja on saanut melko paljon kuraa niskaansa nimeonomaan TEILTÄ. Uskovaisilta. Minä viittailen ainoastaan tosiasioihin, mikä tuntuukin olevan melkoinen ongelma sinunkaltaisillesi.

    >>Olet toivon viejä>>

    Olen realisti.

    >>varmaankin kun omassa elämässäsi ei ole toivoa>>

    Mitä sinä voit tietää minun elämästäni? Kerropa meille.

    >>Jeesus Kristus on auttanut minua ja monia monia muita>>

    Ja moni muu jumala on auttanut niitä, jotka heihin uskovat. Esimerkiksi Allah on auttanut ihmeellisesti häneen uskovia, mikäli satoja miljoonia muslimeita on uskominen (ja miksi ei olisi, ovathan he aivan ythtä vilpittömiä omassa uskossaan kuin tekin).

    >>Aloittaja muista tämä: 19. Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.>>

    Miten lähellä sinä ajattelisit Herran olevan aloittajaa?

    "Ellet ole jo huomannut, niin aloittaja on saanut melko paljon kuraa niskaansa nimeonomaan TEILTÄ. Uskovaisilta."

    Olen vain huomannut sen, että sinä väännätä kieroon heidän kirjoituksiaan ja väärin ymmärrät tietoisesti tai tiedostamattasi.

    "Minä viittailen ainoastaan tosiasioihin, mikä tuntuukin olevan melkoinen ongelma sinunkaltaisillesi."

    Etkä viittaile, Jeesus Kristus toimii ja se on tosiasia.

    "Olen realisti."

    Olet valehtelia, jos väität ettei usko Jeesukseen auta ihmisiä.

    "Mitä sinä voit tietää minun elämästäni? Kerropa meille."

    Nuorena sinua kiusattiin, jolloin rukoilit apua Jumalalta ja vastausta ei tullut, jolloin katkeroiduit, etkä voinut hyväksyä sitä, että hyvä Jumala salli sen, jolloin päätit ettei häntä ole olemassa. Ja nyt kirjoitat täällä kun sisimmässäsi huutaa tyhjyys ja etsit siihen täytettä, mutta et ole vielä tehnyt lopullista päätöstä Jeesuksen suhteen.

    "Ja moni muu jumala on auttanut niitä, jotka heihin uskovat. Esimerkiksi Allah on auttanut ihmeellisesti häneen uskovia, mikäli satoja miljoonia muslimeita on uskominen (ja miksi ei olisi, ovathan he aivan ythtä vilpittömiä omassa uskossaan kuin tekin)."

    Rukoilin hädässä Jumalaa ja minulle vastasi se Jumala josta Raamattu puhuu. Sain rauhan ja levon sisimpääni. Ei Jumala halua mitään robottimaisia palvonta rituaaleja, hän haluaa, että vietämme aikaa hänen seurassaan, seurustelemme hänelle ja lepäämme hänessä, Hän on rakastava Isä!

    "Miten lähellä sinä ajattelisit Herran olevan aloittajaa?"

    Yhtä lähellä kuin ketä tahansa.

    "27. että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä"Apt17

    ihmisistä usein tuntuu, että Jumala on kaukana, siihenkin Jumala vastaa:

    23. Olenko minä Jumala vain lyhyeltä matkalta, sanoo Herra. Enkö ole Jumala myös kaukaa?jer23

    Äänestä

  • Alskae kirjoitti:

    >>Olen vain huomannut sen, että sinä väännätä kieroon heidän kirjoituksiaan>>

    Millä tavalla? Yksilöi, missä asiassa olen vääntänyt kieroon heidän kirjoituksiaan. Se, etten ole asioista samaa mieltä ja perustelen omat argumenttini, ei ole muiden kirjoituksien vääristelemistä.

    >>Jeesus Kristus toimii ja se on tosiasia>>

    Tuollaisilla julistuksilla ei valitettavasti vielä todisteta mitään. Muutoinhan minäkin voisin sanoa olevani Kristus. Mutta koska minulla ei ole asiasta minkäänlaisia todisteita, en syyttäisi ketään siitä, etteivät he uskoisi minua.

    Myöskään jonkun uskomuksen yleisyys ei vielä tee uskomuksesta totta, koska muutoinhan hindut ja muslimitkin olisivat oikeassa.

    >>Olet valehtelia, jos väität ettei usko Jeesukseen auta ihmisiä.>>

    Täsmälleen samalla logiikalla sinä olet valehtelija, jos väität, ettei Allah auta ihmisiä. Onhan monia, jotka julistavat ja todistavat omassa elämässään Allahinkin auttaneen heitä. Tällaiset subjetkiiviset "todistukset" eivät vain täytä objektiivisten todisteiden kriteereitä. Emme voi havaita Jeesuksen apua ja toimintaa maailmassa samoin kuin esim. painovoiman tai kitkan toimintaa, vaan kyse on aina subjektiivisista kokemuksista. Samoin on myös ufo-uskovaisten ja satanistienkin todistusten kanssa.

    >>Nuorena sinua kiusattiin, jolloin rukoilit apua Jumalalta ja vastausta ei tullut>>

    Jälleen saimme osoituksen uskovaisten mielikuvituksen rajattomuudesta. Te vain LUULETTE tietävänne, eikä mikään voisi olla pahempaa itsepetosta kuin tuollainen.

    >>Ja nyt kirjoitat täällä kun sisimmässäsi huutaa tyhjyys ja etsit siihen täytettä, mutta et ole vielä tehnyt lopullista päätöstä Jeesuksen suhteen.>>

    Oletko ajatellut hakeutua elokuva- tai tv-sarja käsikirjoittajaksi? Sinulta tuota tarinaa tuntuu pulppuavan tuosta noin vain. Eikä menoa haittaa ollenkaan, ettei jutuissasi ole mitään koskeutspintaa todellisuuteen; kunhan vain selittelet omaa maailmankuvaasi pönkittääksesi.

    Asia nimittäin ei mene niin, että kaikki jotka eivät usko sinun tavallasi, kokisivat elämässään tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä. Tällainen ajatus toki lämmittää sinua ja siihen sinun on hyvä tuudittautua.

    >>Yhtä lähellä kuin ketä tahansa.>>

    Jostakin syystä ketjun aloittaja kokee asian toisin.

    "Millä tavalla? Yksilöi, missä asiassa olen vääntänyt kieroon heidän kirjoituksiaan. Se, etten ole asioista samaa mieltä ja perustelen omat argumenttini, ei ole muiden kirjoituksien vääristelemistä."

    Käännät hyvällä tarkoitetut ja aloittajan lohduttamiseksi kirjoitetut kommentit, pahaksi ja latistavaksi, ja miksi? vain sen tähden, ettet itse halua luottaa Jumalaan.

    "Myöskään jonkun uskomuksen yleisyys ei vielä tee uskomuksesta totta, koska muutoinhan hindut ja muslimitkin olisivat oikeassa."

    En halua palvoa ihmisten käsintekemiä epäjumalia joita hinduilla on lukematon määrä ja joissa vaikuttaa pimeyden henkivallat ja kaiken näköiset lukemattomat palvonta rituaalit ja okkultismi.

    Muslimeilla ei taas ole mitään takeita pelastuksesta heillä ei siis voi olla pelastusvarmuutta, sillä sitä ei ollut itse Muhammedillakaa.
    Koraanin välittäjäksi esitetään Enkeleitä muun muassa Gabrielia, tästä kuitenkaan ei ole mitään takeita ja Muhammed epäili aluksi itsekkin sanoman lähettäjiä riivaajiksi jonka vasta Muhammedin vaimo sai vakuutettua Muhamedille, että se tuli jumalalta.

    Kummallista on myös se, että Muhammad, jonka olisi pitänyt olla “virheiltä suojattu”, sai eräässä vaiheessa ilmestyksen, jossa islamin ehdoton yksijumalaisuus kumottiin ja muslimien sallittiin rukoilla Allahin lisäksi quraishilaisten monijumalaisten palvomia pakanajuma lattaria al-Latia, al-’Uzzaa ja Manatia (Ibn Ishaq: 165-167).

    Myöhemmässä, arkkienkeli Gabrielin välittämässä ilmoituksessa Muhammad sai sitten tietää, että tuo aiempi ilmoitus al-Latin, al-’Uzzan ja Manatin rukoilemisen sallimisesta olikin peräisin itsel­tään Saata nalta! (Ibn Ishaq: 165-167.) Mie len kiin toista on se, että Muhammad itse ei pysty nyt erotta maan, oliko tietty ilmestys peräisin Allahilta vai Saatanalta. Kuinka Muhammad saattoi sitten tietää, ettei tuo jälkim mäinen Gabrielin välittämä ilmestys ollut myös peräisin Saatanalta? Kenties Koraa niin on päässyt livahtamaan paljonkin “saatanallisia säkeitä”?

    14. EIKÄ IHME; SILLÄ ITSE SAATANA TEKEYTYY VALKEUDEN ENKELIKSI. 2kor11

    Jeesus Kristus ei koskaan epäröinyt ilosanomansa julistamisessa, hän oli ainut maanpäällä kävellyt ihminen joka eli täysin virheettömän elämän ja täytti kaikessa Jumalan tahdon, hän kantoi kaikki synnit ristille ja voitti kuoleman!

    Meidän ei tarvitse pelätä enää mihin joutua kuoleman jälkeen kun Jeesus Kristus on sovittanut syntimme, uskomalla sen ja pysymällä Jeesuksessa Kristuksessa meillä on pelastusvarmuus ja näin meillä on rauha sydämessä sillä olemme tehneet sovinnon Jumalan kanssa.

    "Samoin on myös ufo-uskovaisten ja satanistienkin todistusten kanssa"

    Sinun on tietysti vaikea ymmärtää tätä kun et tahdo Jumalaankaan uskoa niin miksi sitten pimeyden henkivaltoihinkaan.

    Totuus on kuitenkin se, että ympärillämme jyllää pimeyden henkivallat ja ne vaikuttaa kaikkialla tässä maailmassa, sillä tämä maailma on pimeyden vallassa ja sitä hallitsee itse pimeyden ruhtinas.

    Tässä noin 50 maailman kuulua julkkista jossa osa kertoo miten ovat myyneet sielunsa saatan.alle jotta ovat saaneet rahaa ja julkisuutta ja toiset kertoo miten lavalla heidät ottaa joku henki valtaan:

    www.youtube.com/watch?v=jDc0WBf8DPQ&list=PLE6CACEA63AA78736

    "Jälleen saimme osoituksen uskovaisten mielikuvituksen rajattomuudesta. Te vain LUULETTE tietävänne, eikä mikään voisi olla pahempaa itsepetosta kuin tuollainen."

    Voi olla ettet rukoillut, mutta toivoit apua mitä ei siihen hetkeen tullut. Voin toki olla väärässäkin, mutta sen tiedän, että joku asia sinua kalvaa ja se liittyy rukoiluun. Oletko menettänyt jonkun tärkeän ihmisen elämässäsi jonka puolesta rukoilit, mutta silti menetit hänet?

    "Asia nimittäin ei mene niin, että kaikki jotka eivät usko sinun tavallasi, kokisivat elämässään tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä. Tällainen ajatus toki lämmittää sinua ja siihen sinun on hyvä tuudittautua."

    Älä usko minun tavallani, usko Jeesukseen Kristukseen, hän kohtaa jokaista henkilökohtaisesti.
    Kyllä jokainen kokisi materiaalisessa elämässään tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä, mikäli he pysähtyisivät hetkeksi ajattelemaan, Jumalattomilla on niin kiirus elää elämäänsä, miettimättä sen syvällisemmin.
    Jumalattomilla on lähes aina hirmuiset suunnitelmat nuoruudesta eläkepäiviin asti ja silti kukaan ei ole luvannut heille edes seuraavaa päivää taikka minuuttia.

    Pelkkä materiaalinen maailma ei voi tarjota kuin yksinkertaisuutta, jotkut tyytyy siihen, mutta moni ennemmin tai myöhemmin kyllästyy siihen, mitäs sen jälkeen?

    "Jostakin syystä ketjun aloittaja kokee asian toisin."

    Kyllä minäkin välillä koen, että Jumala on kaukana, mutta kun vaikeuksien yli on päästy olen huomannut, että Jumala on ollut silloinkin kanssani.

    Jumala on Jumala niin läheltä kuin kaukaakin.

    Siinä nyt näin alkuun päälle kuusikymmentä todistusta miten Jeesus on vaikuttanut ihmisten elämissä:
    http://www.muutokseen.fi/stoorit

    Äänestä

  • Aldka kirjoitti:

    >>Käännät hyvällä tarkoitetut ja aloittajan lohduttamiseksi kirjoitetut kommentit, pahaksi ja latistavaksi, ja miksi? vain sen tähden, ettet itse halua luottaa Jumalaan.>>

    Siinä olet oikeassa, että en luota jumalaan, josta ei ole todisteita ja jonka "ilmoitus" on ristiriidassa havaittujen tosiasioiden kanssa. Mitä sitten tulee teidän antamaanne lohutukseen, niin se perustuu hyvin pitkälle pelotteluun ja syyllistämiseen. Elämälllä ei teidän mukaanne ole arvoa jos ei usko samalla tavalla kuin te, ja ihminen on tuhoontuomittu, jos ei usko samalla tavalla kuin te.

    >>En halua palvoa ihmisten käsintekemiä epäjumalia joita hinduilla on lukematon määrä>>

    Jeesus ei ole tänä päivänä yhtään enempää: pelkkää mielikuvitusta.

    >>ja joissa vaikuttaa pimeyden henkivallat>>

    Mistä sinä sen tiedät?

    >>Koraanin välittäjäksi esitetään Enkeleitä muun muassa Gabrielia>>

    Raamatun välittäjäksi esitetään pyhää henkeä, josta ei ole sen kummempaa havaintoa kuin enkeli Gabrielistakaan.

    >>Kummallista on myös se, että Muhammad, jonka olisi pitänyt olla “virheiltä suojattu”, sai eräässä vaiheessa ilmestyksen, jossa islamin ehdoton yksijumalaisuus kumottiin>>

    Kolminaisuusoppi on tehnyt saman juutalaisten jumalalle.

    >>muslimien sallittiin rukoilla Allahin lisäksi quraishilaisten monijumalaisten palvomia pakanajuma lattaria al-Latia, al-’Uzzaa ja Manatia>>

    Vanhan testamentin puolella palvottiin Jahven lisäksi myös muita jumalia, esimerkiksi El-jumalaa. Lisää tietoa täältä:

    http://jumalasuomi.tripod.com/Baal.HTM
    http://www.argumentti.fi/argumentti/2011/10/jahven-historia/

    >>Meidän ei tarvitse pelätä enää mihin joutua kuoleman jälkeen kun Jeesus Kristus on sovittanut syntimme>>

    Ja jos ihminen ei ala uskoa samoin, pääsee teidän mielestänne helvettiin. Todella hienoa lohdutusta: uskot meidän tavallamme tai joudut kadotukseen!

    >>Totuus on kuitenkin se, että ympärillämme jyllää pimeyden henkivallat>>

    Sellaisista ei ole yhtään enempää näyttöä kuin muistakaan jumaluuksista. Nuo ovat pelkkiä uskomuksia. Kaikissa hyvissä ja menestyneissä kertomuksissa pitää olla hyvikset ja pahikset. Oikea maailma ei kuitenkaan ole noin mustavalkoinen.

    >>Voin toki olla väärässäkin, mutta sen tiedän, että joku asia sinua kalvaa ja se liittyy rukoiluun. Oletko menettänyt jonkun tärkeän ihmisen elämässäsi jonka puolesta rukoilit, mutta silti menetit hänet?>>

    Mistä sinä näitä tarinoitasi suollat? Kiillotahan nyt se kristallipallosi ja yritä uudelleen.

    Miksi kristillisyyttä ei voisi kritisoida ihan vain tosiasioiden pohjalta? Miksi täytyy aina kiinnittää huomiota kritisoijaan ja hänen ominaisuuksiinsa?

    >>Älä usko minun tavallani, usko Jeesukseen Kristukseen>>

    Olet auttamattoman ristiriitainen. Sinun ei tarvitse uskoa minun tavallani, kunhan vain uskot minun jumalaani...

    >>Jumalattomilla on niin kiirus elää elämäänsä, miettimättä sen syvällisemmin.>>

    Älä jatkuvasti yleistä. Sinä et tiedä minusta mitään, ja sen kyllä huomaa. Minä nimenomaan mietin asioita syvällisesti, mutta tosiasioiden pohjalta. Toisin kuin sinä.

    >>Jumalattomilla on lähes aina hirmuiset suunnitelmat nuoruudesta eläkepäiviin asti>>

    Lisää perusteetonta yleistämistä. Te uskovat kuvittelette grandioottisesti kykenevänne tietämään muidenkin asiat.

    >>ja silti kukaan ei ole luvannut heille edes seuraavaa päivää taikka minuuttia.>>

    Ja tiedätkö mitä? Moni uskonnoton ja ateisti tyytyy mielellään tähän, koska he näkevät sen olevan osa luonnonjärjestystä. Joskus täältä lähdetään, eikä siinä mitään ihmeellistä ole. Ei tarvitse tietää kuolinpäiväänsä tai -tapaansa, jotta voi elää merkityskellistä ja mielekästä elämää.

    >>Siinä nyt näin alkuun päälle kuusikymmentä todistusta miten Jeesus on vaikuttanut ihmisten elämissä>>

    Kuten jo aikaisemmassa viestissäni totesin, nuo kaikki ovat vain ihmisten subjektiivisia kokemuksia. Aivan samoin kuin niilläkin, jotka tietävät käyneensä humanoidien koekaniineina ufojen kyydissä tai niillä, jotka tietävät, että esi-isien henkiä täytyy lepytellä. Nämä KAIKKI ovat pelkkiä uskomuksia vailla tosiasiallisia todisteita.

    Äänestä

  • Aldka kirjoitti:

    "Millä tavalla? Yksilöi, missä asiassa olen vääntänyt kieroon heidän kirjoituksiaan. Se, etten ole asioista samaa mieltä ja perustelen omat argumenttini, ei ole muiden kirjoituksien vääristelemistä."

    Käännät hyvällä tarkoitetut ja aloittajan lohduttamiseksi kirjoitetut kommentit, pahaksi ja latistavaksi, ja miksi? vain sen tähden, ettet itse halua luottaa Jumalaan.

    "Myöskään jonkun uskomuksen yleisyys ei vielä tee uskomuksesta totta, koska muutoinhan hindut ja muslimitkin olisivat oikeassa."

    En halua palvoa ihmisten käsintekemiä epäjumalia joita hinduilla on lukematon määrä ja joissa vaikuttaa pimeyden henkivallat ja kaiken näköiset lukemattomat palvonta rituaalit ja okkultismi.

    Muslimeilla ei taas ole mitään takeita pelastuksesta heillä ei siis voi olla pelastusvarmuutta, sillä sitä ei ollut itse Muhammedillakaa.
    Koraanin välittäjäksi esitetään Enkeleitä muun muassa Gabrielia, tästä kuitenkaan ei ole mitään takeita ja Muhammed epäili aluksi itsekkin sanoman lähettäjiä riivaajiksi jonka vasta Muhammedin vaimo sai vakuutettua Muhamedille, että se tuli jumalalta.

    Kummallista on myös se, että Muhammad, jonka olisi pitänyt olla “virheiltä suojattu”, sai eräässä vaiheessa ilmestyksen, jossa islamin ehdoton yksijumalaisuus kumottiin ja muslimien sallittiin rukoilla Allahin lisäksi quraishilaisten monijumalaisten palvomia pakanajuma lattaria al-Latia, al-’Uzzaa ja Manatia (Ibn Ishaq: 165-167).

    Myöhemmässä, arkkienkeli Gabrielin välittämässä ilmoituksessa Muhammad sai sitten tietää, että tuo aiempi ilmoitus al-Latin, al-’Uzzan ja Manatin rukoilemisen sallimisesta olikin peräisin itsel­tään Saata nalta! (Ibn Ishaq: 165-167.) Mie len kiin toista on se, että Muhammad itse ei pysty nyt erotta maan, oliko tietty ilmestys peräisin Allahilta vai Saatanalta. Kuinka Muhammad saattoi sitten tietää, ettei tuo jälkim mäinen Gabrielin välittämä ilmestys ollut myös peräisin Saatanalta? Kenties Koraa niin on päässyt livahtamaan paljonkin “saatanallisia säkeitä”?

    14. EIKÄ IHME; SILLÄ ITSE SAATANA TEKEYTYY VALKEUDEN ENKELIKSI. 2kor11

    Jeesus Kristus ei koskaan epäröinyt ilosanomansa julistamisessa, hän oli ainut maanpäällä kävellyt ihminen joka eli täysin virheettömän elämän ja täytti kaikessa Jumalan tahdon, hän kantoi kaikki synnit ristille ja voitti kuoleman!

    Meidän ei tarvitse pelätä enää mihin joutua kuoleman jälkeen kun Jeesus Kristus on sovittanut syntimme, uskomalla sen ja pysymällä Jeesuksessa Kristuksessa meillä on pelastusvarmuus ja näin meillä on rauha sydämessä sillä olemme tehneet sovinnon Jumalan kanssa.

    "Samoin on myös ufo-uskovaisten ja satanistienkin todistusten kanssa"

    Sinun on tietysti vaikea ymmärtää tätä kun et tahdo Jumalaankaan uskoa niin miksi sitten pimeyden henkivaltoihinkaan.

    Totuus on kuitenkin se, että ympärillämme jyllää pimeyden henkivallat ja ne vaikuttaa kaikkialla tässä maailmassa, sillä tämä maailma on pimeyden vallassa ja sitä hallitsee itse pimeyden ruhtinas.

    Tässä noin 50 maailman kuulua julkkista jossa osa kertoo miten ovat myyneet sielunsa saatan.alle jotta ovat saaneet rahaa ja julkisuutta ja toiset kertoo miten lavalla heidät ottaa joku henki valtaan:

    www.youtube.com/watch?v=jDc0WBf8DPQ&list=PLE6CACEA63AA78736

    "Jälleen saimme osoituksen uskovaisten mielikuvituksen rajattomuudesta. Te vain LUULETTE tietävänne, eikä mikään voisi olla pahempaa itsepetosta kuin tuollainen."

    Voi olla ettet rukoillut, mutta toivoit apua mitä ei siihen hetkeen tullut. Voin toki olla väärässäkin, mutta sen tiedän, että joku asia sinua kalvaa ja se liittyy rukoiluun. Oletko menettänyt jonkun tärkeän ihmisen elämässäsi jonka puolesta rukoilit, mutta silti menetit hänet?

    "Asia nimittäin ei mene niin, että kaikki jotka eivät usko sinun tavallasi, kokisivat elämässään tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä. Tällainen ajatus toki lämmittää sinua ja siihen sinun on hyvä tuudittautua."

    Älä usko minun tavallani, usko Jeesukseen Kristukseen, hän kohtaa jokaista henkilökohtaisesti.
    Kyllä jokainen kokisi materiaalisessa elämässään tyhjyyttä ja merkityksettömyyttä, mikäli he pysähtyisivät hetkeksi ajattelemaan, Jumalattomilla on niin kiirus elää elämäänsä, miettimättä sen syvällisemmin.
    Jumalattomilla on lähes aina hirmuiset suunnitelmat nuoruudesta eläkepäiviin asti ja silti kukaan ei ole luvannut heille edes seuraavaa päivää taikka minuuttia.

    Pelkkä materiaalinen maailma ei voi tarjota kuin yksinkertaisuutta, jotkut tyytyy siihen, mutta moni ennemmin tai myöhemmin kyllästyy siihen, mitäs sen jälkeen?

    "Jostakin syystä ketjun aloittaja kokee asian toisin."

    Kyllä minäkin välillä koen, että Jumala on kaukana, mutta kun vaikeuksien yli on päästy olen huomannut, että Jumala on ollut silloinkin kanssani.

    Jumala on Jumala niin läheltä kuin kaukaakin.

    Siinä nyt näin alkuun päälle kuusikymmentä todistusta miten Jeesus on vaikuttanut ihmisten elämissä:
    http://www.muutokseen.fi/stoorit

    >>Voin toki olla väärässäkin, mutta sen tiedän, että joku asia sinua kalvaa ja se liittyy rukoiluun.>>

    Tässä sinulle hyvä todistusvideo:

    http://www.youtube.com/watch?v=YXPbIsxRCmc

    Äänestä

Armahda minua minä rakastan sinua, ei se sinua lohduta , mutt muista et ole yksin, on moninverroin kallisarvoista ettet ymmärrä vaelltavasi täysin yksin, on olemassa tapahtumia joita odottaessa nousee suru, mutta muista se rakas ystävä olet meistä kaikista se kaunis pikku siru.

-runo snulle rakas kulta-

Äänestä

Taitavat lopettaa vastaamasta minulle siellä palvelevassa netissäkin, tai siltä vaikuttaa. Ahdistus on ihan hirveä. Saisikohan psykiatrilta sellaiset myrkyt, joilla henki lähtee? Menisin muuten puhumaan että saisin jonkun lääkityksen, mutta kun pelkään että pistävät suljetulle osastolle. Olen niin yksin tämän kaiken kassa, ei minulla ole voimia jatkaa. Miksi Jumala antoi käydä näin?

En minä jaksa tätä enää. Jos Jumala on armollinen, hän ottaa minut pois täältä.

Äänestä
  • Olisi viisasta mennä nyt heti tohtorin luokse?
    Mene siis heti paikalliseen päivystykseen ja kerro ihan yleislekurille nykyinen tilanteesi.
    Lääkäri ohjaa sinut ammatti-ihmisten luokse jotka voivat helpottaa oloasi aikuisten oikeesti.

    Kuolemalle, ihmisten rajuillekin ratkaisuille emme voi paljoakaan?
    Voimme vain kulkea toistemme vierellä ja yrittää olla ystävällisiä, välittäviä ja empaattisia, siinä kai se osuutemme.
    Se miten miellämme elämän ja kuoleman,sen 'laadun olla', sen käsittäminen on pitkäprosessi jonka itsemurha varmasti lopettaa.
    Matkamme jäädä tavallaan kesken jos oletetaan että jokaisen ihmisen elämä on tarkoituksellista.
    Yleisesti sanoen siksi vain hetkellisiin ongelmiin ei ole syytä hakea lopullisia ratkaisuja.
    Jokaisen on henkilökohtaisesti viisasta tämä asia oivaltaa, ei siis pidä luovuttaa liian helpolla.

    Voimia sinulle, huomenna on jo hieman valoisampaa usko pois. :)

    Äänestä

  • Ota nyt heti yhteyttä lääkäriin ettet ole yksin surusi kanssa.
    Kyllä sinä pääset tästä pahasta olosta irti. Rukoile Jumalalta voimia. Niin Jeesuskin teki.

    Äänestä

  • Hei "Armahda minua"!

    Mitäpä jos heti huomen aamulla soittaisit paikalliselle diakonille tai papille ja kertoisit elämäntilanteestasi/ahdistuksestasi. Heillä on vaitiolovelvollisuus ja heillä on ammattitaitoa ymmärrys myös hengellisiin asioihin. Suosittelen lämpimästi!

    Onko "jalanjäljet hiekassa"-tarina sinulle tuttu?

    http://www.positiivarit.fi/jalanjaljet

    Välillä on vaikea ymmärtää Jumalan suunnitelmia. Usein ne ymmärtää vasta useiden vuosien tai vuosikymmenten jälkeen...aina ei sittenkään!
    Jumala näki syystä tai toisesta hyväksi ottaa luokseen rakkaasi, mutta hän näkee myös sinun tuskasi ja ahdistuksesi.

    Silloin kun on tuskan ja murheen ympäröimänä on vaikea nähdä tulevaisuutta hyvänä. Aika kuitenkin parantaa haavat, vaikka sitä ei vaikeassa elämäntilanteessa uskoisikaan. Arvet tosin usein jäävät...toisilla isommat ja toisilla pienemmät.

    Nyt et osaa nähdä mitään positiivista tulevaisuudessa. Elämällä on kuitenkin paljon hyvää tarjottavaa...niin juuri...myös sinulle! Nyt on surun ja murheen aika, mutta joskus se aurinko alkaa paistaa risukasaankin... Eli kaikelle on aikansa, niin surulle ja murheelle kuin ilolle ja riemulle.

    Jumalan tahto on että sinittelemme tässä elämässä niin kauan kunnes hän itse tulee hakemaan meidät pois. Hän on elämän ja kuoleman Herra...Tähän meidän on vain tyytyminen ja luotettava siihen että hän kuitenkin hallitsee isot kokonaisuudet meitä paremmin. Jumala on kuitenkin luvannut pitää omistaan huolen...myös ja etenkin vaikeuksien keskellä!
    Vien asiasi rukouksessa ristin juurelle!
    Voimia ja siunausta sinulle suuren surun ja murheen keskelle!

    Ps. Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän. Hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. (Ps. 34:19)

    Äänestä

  • Voimia sinulle kirjoitti:

    Hei "Armahda minua"!

    Olen kirjoittanut kirkon palvelevaan nettiin - siellä kai osa vastaajista on pappejakin, tai näin ymmärsin asian. Aluksi vastasivat minulle, mutta nyt näyttäisi että eivät vastaa enää. Ei kai kukaan osaisi sen kummemmin mitään sanoa minulle vaikka henkilökohtaisestikin tapaisin. Ei täällä - tässä maailmassa vain ole vastauksia minulle. Ainut joka voi oikean vastauksen antaa on Jumala. Tahtoisin vain päästä pois.

    Se että tahdot päästä pois on ymmärrettävää. Se ei kuitenkaan ole Jumalan tahto.

    Vastauksia kysymyksiin on varmasti yhtä paljon kuin on meitä täällä maan päällä tallustelijoitakin. Koska sinua kuitenkin ahdistaa olisi elämäntilannettasi hyvä käydä keskustelemalla läpi. Suosittelen edelleen ajanvarausta ja henk.koht. käyntiä diakoniatoimistoon.

    On myös olemassa erilaisia sururyhmiä, joissa voi saada vertaistukea. Vaikka kukaan ei varsinaisesti osaa ns. ratkaista ongelmaasi niin henkilökohtaiset tapaamiset voivat kuitenkin tuoda helpotusta suruun ja ahdistukseen kun voi puhua ja purkaa tunteitaan ihmiselle joka ymmärtää ja kuuntelee...

    Ja ainahan joltakin avunantajalta voi tulla pieni käytännön neuvokin, joka helpottaa elämistä ja olemista.

    Silloin kun oikein pahasti ahdistaa, niin siihen on kyllä lääkityskin joka helpottaa oloa. Yleensä monen eri hoitokeinon yhteistyö tuottaa parhaimman tuloksen. Masennus ja ahdistus ovat oireita siinä missä päänsärkykin. Päänsärky voi johtua esim. hapen puutteesta ja ahdistus esim. menetyksestä kuten sinulla. Eli molemmilla sairauksilla on selkeä syy ja siitä aiheutuvat seuraukset. Molempiin voi lääketiede antaa avun, jos sitä suostuu ottamaan vastaan. Mielestäni mielialalääkitystä ei tarvitse hävetä, mutta ei siitä ole myöskään pakko kenellekään puhua ellei halua. Lääkäreillä/hoitohenkilökunnalla on myös vaitiolovelvollisuus.

    Mielialalääkitys tai terpia ei tarkoita aina sitä että olisi ns. hullu vaan usein sitä että on sellainen elämäntilanne, että on tarvetta lääkitykselle että jaksaa elää vaikeuksien keskellä. Eikä pidä myöskään unohtaa sitä, että Jumala toimii usein juuri ihmisten välityksellä. Lääkärikin voi rukoilla, että Jumala antaisi hänelle viisautta, jotta hän pystyisi auttamaan lähimmäisiään.

    Jumala voi vastata suoraan ja puhua asioita sydämelle, mutta vastaa useinmiten juuri ihmisten kautta. Jumalan oikea vastaus ei aina välttämättä ole se mitä itse ajattelee tai toivoo olevan se oikea vastaus...

    Sinä etsit, kaipaat ja haluat tilanteeseesi apua. Ole rohkea ja uskalla ottaa "tarvittavat askeleet" ja ota kaikki mahdollinen apu vastaan.

    Siunausta ja Jumalan voimakasta läsnäoloa viikkoosi!

    Äänestä

Jumala tekee joskus ihmiselle käsittämättömiä asioita. Mahdollisesti testatakseen ihmistä tässä maailmassa. On vain jaksettava jatkaa... vaikka kuinka epätoivoiselta se nyt vaikuttaakin.
Siunausta Sinulle...

Äänestä
  • >>Jumala tekee joskus ihmiselle käsittämättömiä asioita. Mahdollisesti testatakseen ihmistä tässä maailmassa.>>

    Tuo on käsittämätöntä tarinaa. Miksi jumala jotenkin "testaisi" jo muutenkin syntisiä ja apua tarvitsevia ihmisiä täällä? Jos jumala olisi todella Rakkaus ja haluaisi jokaisen pelastuvan, niin ei hän varmaankaan vielä erikseen asettelisi kompastuskiviä lastensa tielle.

    Jos sinulla on/olisi pieniä lapsia, niin testaisitko heidän tottelevaisuuttaan kampittamalla heitä toisinaan kun he juoksentelevat ja leikkivät? Niin, että he kaatuvat ja satuttavat itsensä, eivätkä pääse omin avuin ylös? Sitten sinä voisit "rakastavana" vanhempana tulla "auttamaan" heidät taas jalkeille, vain virittääksesi pian heille uuden ansan.
    Koko ajatuskin on sairas.

    >>On vain jaksettava jatkaa... vaikka kuinka epätoivoiselta se nyt vaikuttaakin.>>

    Miksi tuollaisen sadisti-isän kanssa pitäisi jatkaa? Sellaisen taruolennon voi heivata helvettiin, niin elämä tuntuu jo heti paljon helpommalta, vaikka ongelmia toki elämässä aina tuleekin. Eipähän tarvitse ainakaan tuntea turhaa syyllisyyttä, pelkoa ja epätietoisuutta kuvitteellisen jumalan edessä.

    Äänestä

  • UPDATE_9890988 kirjoitti:

    >>Jumala tekee joskus ihmiselle käsittämättömiä asioita. Mahdollisesti testatakseen ihmistä tässä maailmassa.>>

    Tuo on käsittämätöntä tarinaa. Miksi jumala jotenkin "testaisi" jo muutenkin syntisiä ja apua tarvitsevia ihmisiä täällä? Jos jumala olisi todella Rakkaus ja haluaisi jokaisen pelastuvan, niin ei hän varmaankaan vielä erikseen asettelisi kompastuskiviä lastensa tielle.

    Jos sinulla on/olisi pieniä lapsia, niin testaisitko heidän tottelevaisuuttaan kampittamalla heitä toisinaan kun he juoksentelevat ja leikkivät? Niin, että he kaatuvat ja satuttavat itsensä, eivätkä pääse omin avuin ylös? Sitten sinä voisit "rakastavana" vanhempana tulla "auttamaan" heidät taas jalkeille, vain virittääksesi pian heille uuden ansan.
    Koko ajatuskin on sairas.

    >>On vain jaksettava jatkaa... vaikka kuinka epätoivoiselta se nyt vaikuttaakin.>>

    Miksi tuollaisen sadisti-isän kanssa pitäisi jatkaa? Sellaisen taruolennon voi heivata helvettiin, niin elämä tuntuu jo heti paljon helpommalta, vaikka ongelmia toki elämässä aina tuleekin. Eipähän tarvitse ainakaan tuntea turhaa syyllisyyttä, pelkoa ja epätietoisuutta kuvitteellisen jumalan edessä.

    "Demon of dawn" Et osaa autaa, mutta haluat vain väitellä!!!

    Mitäpä jos perustaisit ihan oman keskustelun jossa pyrit todistamaan että Jumala on taruolento! Maailma on täynnä eläviä todistuksia siitä että JUMALA ON!

    Pahakin on todellinen. Hän on valheen Isä joka lupaa kaikkea seitsemän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta vie lopulta ikuiseen kadotukseen. Palveletko sinä tällä keskustelulla hyvää vai pahaa??? Itse olen saanut ongelmissani avun Jumalalta!!! Ei ollut tarua ja vaikutukset todella konkreettiset!

    Äänestä

  • Apu Jumalata kirjoitti:

    >>Et osaa autaa, mutta haluat vain väitellä!!!>>

    Olen aivan suoraan todennutkin aloittajalle, etten tiedä miten häntä neuvoisin. Te sen sijaan olette esittäneet hänelle kaikenlaisia tyhjiä utopioita, joihin hänen pitäisi turvautua.

    >>Mitäpä jos perustaisit ihan oman keskustelun jossa pyrit todistamaan että Jumala on taruolento!>>

    Sinua taitaa todella häiritä minun esiintyminen tällä palstalla. En toki sitä ihmettele lainkaan.

    >>Maailma on täynnä eläviä todistuksia siitä että JUMALA ON!>>

    Ja miksihän tiede tai muu oppinut maailma ei tiedä näistä mitään?

    >>Pahakin on todellinen>>

    Höpsis.

    >>Hän on valheen Isä joka lupaa kaikkea seitsemän hyvää ja kymmenen kaunista, mutta vie lopulta ikuiseen kadotukseen.>>

    Ikusien kadotuksen ovat lanseeranneet sinun edeltäjäsi uskossa. He keksivät sen pelotellakseen ja hallitakseen ihmisiä. Todellisduudessa sellaista paikkaa ei ole olemassakaan. Kuten ei taivaspaikkojakaan.

    >>Palveletko sinä tällä keskustelulla hyvää vai pahaa>>

    Kaikkea hyvää.

    Äänestä

Sinulle "Armahda minua"
Toivon että uskot minua.
Olen aivan varma että Jeesus rakastaa sinua, ja isä Jumala kutsuu sinua surun keskeltä omaksesi, että antaisit elämäsi todella Jeesukselle. Kyllä tämä meidän elämän taival on monille vaikea ja surullinen. Mutta onneksi on toivoa iankaikkisesta elämästä jossa Jeesuksen omilta luvataan pyyhkiä pois kaikki kyyneleet silmistä. Alla on hyvä linkki sinulle, jonka voit kuunnella Timpasta kuinka hän sai pelastua.

http://www.youtube.com/watch?v=8qmDXXF7Ys0

Minä rukoilen puolestasi. RUkoile sinäkin Jeesusta auttamaan.

Siunausta TV: Teemu

Äänestä

Sitä minä en jaksa käsittää että MIKSI minun pitäisi elää? Monen uskossa olevan mielestä tämä maallinen elämä ei ole edes tärkeää, joten mitä se haittaisi jos lopettaisin omani, miksi minun pitäisi roikkua täällä - minkä vuoksi, kun minulta on nyt kaikki viety? Mitä vikaa siinä on, jos toivon kuolemaa?

Ne taas jotka eivät ole uskossa pitävät kai tätä maallista elämää tärkeänä ja heidän mielestään minun ilmeisesti pitäisi elää vain elämisen vuoksi. Silloinhan se on ymmärrettävää jos on elämä, mutta kun minulla ei oikein ole, ei enää.

Minusta elämä on jotain muuta kuin se, että henki pihisee ja on pulssi. Minusta tuntuu kuin olisin jo kuollut ja jossain kummallisessa välitilassa. Minun ei pitäisi olla täällä enää.

Itse olen pitänyt molempia tärkeänä - niin tätä kuin sitä rajan takana olevaa. Kuitenkin tärkeintä tässä maailmassa elämiseen on elämänlaatu, se jos viedään - kaikki minkä vuoksi elää ja olla olemassa, ja minulle se on aina ollut rakkaus - niin mitä syytä ja järkeä olisi enää jatkaa?

Olen näiden vajaan neljän viikon aikana saanut jo kokea ihan tarpeeksi siitä, mitä elämäni nyt ja tästä eteenpäin on. Minä en kestä edes tätä hetkeä, niin miten sitten vuosikymmeniä? Minä vain haluan kuolla, minä tahdon että Jumala ottaa minut pois täältä. Hän on vienyt jo syyn elää, niin ottaisi sitten minutkin. Minä olen vain yksinäinen tuhottu ihminen ja tunnen itseni täysin hylätyksi. Minä tahdon pois täältä.

Äänestä
  • "Sitä minä en jaksa käsittää että MIKSI minun pitäisi elää?"

    Siksi, että Jumalalla on sinullekkin suunnitelma. Odota Jumalaa vastaus kyllä tulee, tuleeko se huomenna vai yli huomenna vai vuosien päästä en tiedä. Tärkeintä olisi, että menet hänen jalkojen juureen suojaan ja luotat siihen, että Isä pitää sinusta huolen tuntui miltä tuntui sillä hetkellä.

    Tässä sinulle päivän saarna, suosittelen lämpimästi:

    Minä tiedän Lunastajani elävän-
    http://www.tv7.fi/vod/player/?program=8685

    Tässä myös toinen

    Jeesus on kanssasi myös pimeässä laaksossa-
    http://www.tv7.fi/vod/player/?program=4237

    "Monen uskossa olevan mielestä tämä maallinen elämä ei ole edes tärkeää, joten mitä se haittaisi jos lopettaisin omani, miksi minun pitäisi roikkua täällä"

    Et sinä ole turhaan syntynyt, sinua tarvitaan, Jumalalla on suunnitelma jokaista varten ainoa kysymys on haluatko tarttua siihen?

    Suosittelen menemään Herran jalkojen juureen sieltä löydät levon, rukoile vaikka vain kaksi sanaa "Jeesus auta"

    "Silloinhan se on ymmärrettävää jos on elämä, mutta kun minulla ei oikein ole, ei enää."

    "23. Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.
    24. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen. "Luuk9

    Kaiken mitä arvostin elämässäni menetti arvon eikä mikään tuntunut enää miltään. Sairastuin keskivaikeaan masennukseen ja halusin vain kuolla, eräänä päivänä alkoi tuntua siltä, että olin todella valmis kuolemaan.
    Huusin Jumala jos olet olemassa auta! Minulla oli pitkään ollut sellainen ahdistus mikä tuntui fyysisesti kuristuksena kurkussa, mutta sen jälkeen kun olin huutanut Jumalan puoleen.
    Kaikki se ahdistus katosi siinä hetkessä ja tunsin käsittämättömän rauhan sisälläni, kyyneleet alkoivat valua isolla miehellä ja tuntui kuin ne olisi virranneet kuin joki pitkin poskiani.
    Sen jälkeen nukahdin siihen rauhan tunteeseen, sen jälkeen lähdin mukaan läheisteni käymään seurakuntaan ja seurakunnassa mieleeni tuntui tulevan yhdellä kertaa kaikki paha mitä olin elämässäni tehnyt, murruin ja rukoilin Jeesus anna anteeksi!
    Kun olin tuon rukouksen lausunut tuntui kuin harteiltani olisi otettu pois todella 40kg painoa, olo oli keveä, ilo ja rauha valtasi minut.

    Ei silti uskovankaan elämä mitään kukkasilla tanssimista ole, vaikka moni niin antaa ymmärtää, tämä ei ole paratiisi vaan maailma on pimeyden ruhtinaan vallassa, mutta kun turvaamme kaikessa Jumalaan jaksamme kävellä tämän lyhyen elämämme pätkän loppuun ja sitten saamme iloita kerran taivaankodissa, missä ei enää ole pahuutta ja ahdistusta.

    Siitä lähtien kun olen uskossa ollut, aina silloin kun en ole enää jaksanut jatkaa matkaa on Herra auttanut väkevällä tavalla, luota häneen!

    "Minusta elämä on jotain muuta kuin se, että henki pihisee ja on pulssi. Minusta tuntuu kuin olisin jo kuollut ja jossain kummallisessa välitilassa. Minun ei pitäisi olla täällä enää."

    Silloin kuin minulla oli keskivaikea masennus, tuntui kuin olisin jokin robotti. päivät menivät vain ohi ihan kuin jossain sumussa. Aamusta iltaan oli sellainen tunne kuin olisi juuri herännyt silmät ihan sumeat.

    Kun katsoin peiliin, en pystynyt käsittämään, että se olen minä. Oli kyllä niin sekava olo silloin, että huhhuh.

    "minulle se on aina ollut rakkaus - niin mitä syytä ja järkeä olisi enää jatkaa? "

    Olet menettänyt rakkaan ihmisen, muttei rakkaus mihinkään ole kadonnut!

    Exit - Mitä rakkaus on?
    http://www.youtube.com/watch?v=61faJB_2QPg

    Juha Tapio Rakkaus Ei Kuollut
    http://www.youtube.com/watch?v=Ay7eqG2RL_M&list=PL2604176A4D50F686

    "Olen näiden vajaan neljän viikon aikana saanut jo kokea ihan tarpeeksi siitä, mitä elämäni nyt ja tästä eteenpäin on."

    Huomisesta emme vielä mitään tiedä.

    "Minä en kestä edes tätä hetkeä, niin miten sitten vuosikymmeniä?"

    Ei sinun pienen ihmisen tarvitse kestää, luovuta kaikki ahdistus, suru ja masennus Herralle. Anna hänen auttaa sinua.

    "Minä vain haluan kuolla, minä tahdon että Jumala ottaa minut pois täältä."

    Kaikki lähdemme aikanamme ja tämä aikamme täällä on loppujen lopuksi todella lyhyt, mutta silti Jumalalla on meillä jokaiselle tarkoitus. Mene hänen jalkojen juureen niin saat levon sisimpääsi, käsittele surusi ja ahdistuksesi hänen kanssaan.

    "Minä olen vain yksinäinen tuhottu ihminen ja tunnen itseni täysin hylätyksi. Minä tahdon pois täältä."

    Kaikki ihmiset ympäriltä voivat kadota tai hyljätä, mutta Jumala ei hylkää jos ihminen ei itse hylkää Jumalaa ja siltikin voi vielä palata Jumalan luokse niin kuin tuhlaajapoika.

    jatkuu....

    Äänestä

  • aisdkas kirjoitti:

    "Sitä minä en jaksa käsittää että MIKSI minun pitäisi elää?"

    Tässä myös muutamia hengellisiä kappaleita mitkä itseäni on vaikena aikoina auttanut.

    Pekka Simojoki, Särkyneiden majatalo
    http://www.youtube.com/watch?v=YZYbFk1qgeo

    Pienet ihmeet - Älä pelkää
    http://www.youtube.com/watch?v=Es6nMwui6cg

    Juha tapio - Väsyneet maan
    http://www.youtube.com/watch?v=InkIKeGOzcY

    Exit Elämää ennen kuolemaa
    http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&v=_VELYAtNSmM&NR=1

    Johanna Kurkela - Kuule minun ääneni
    http://www.youtube.com/watch?v=_MbUbq-K2og

    Ari Paloheimo - Vahvista mua
    http://www.youtube.com/watch?v=jONeoiFidls&feature=plcp

    Voin antaa sähköpostini jos haluat, voit kirjoittaa minulle. Haluan tukea sinua eteen päin vaikka välillä näyttäisikin, että on tullut upikuja vastaan josta ei ole ulos pääsyä, Herra haluaa nostaa sinut sen upikujan yli : )

    Äänestä

  • aiskda kirjoitti:

    Nostakoot sitten jos haluaa - ei siihen minun tahtomisiani tarvita. Hän pystyi viemään minulta kaiken vastoin tahtoani, hän pystyi tuhoamaan minut vaikka tiesi että tätä en kestä enkä halua. Miksi sitten apuun tarvittaisiin minun haluamisiani? Hän voi auttaa jos haluaa... Tämä mitä tunnen ei ole masennusta, minut on tuhottu. Minulta on viety kaikki toivo tässä maailmassa ja koko elämä. Ei tästä voi selvitä, ja Jumala tiesi että tuhoudun ja silti antoi käydä näin.

    Ei minulla ole enää mitään tässä maailmassa jäljellä. Jos Jumala rakastaa minua, hän ottaa minut pois. Minä en jaksa enää elää.

    Äänestä

"aiskda" kirjoittaa minusta lämpimästi ja hyvin - hän näyttää tuntevan aitoa empatiaa sinua kohtaan. Hänen jakamansa todistus uskoon tulostaaan on monille tuttu, vaikka eri tavalla tuon uudesti syntymisen koemmekin. Kaikki eivät koe noin voimakkaasti, että murheet otettaisiin kerralla pois ja aurinko alkaisi taas paistaa elämäämme. On myös uskovia, joiden elämä on tavallista raskaampaa ja vain harvat ymmärtätäv heitä. "Kaikillahan meillä on joskus vaikeaa", "Luota vain, Hän kyllä auttaa pian", "Sinulla on vielä tärkeää tehtävää tääällä maailmassa" ovat kaikki tietyssä tilanteessa hyviä lausahduksia mutta sopivatko ne juuri nyt "Armahda minua" -nimimerkille. Jobin ystävät tahtoivat Jobille hyvää, mutta Job huudahti ahdistuksissaan, että "osaisittepa edes visusti vaieta".

Minä uskon sinua "Armahda minua". Juuri tällä hetkellä sinulla ei ole mitään tässä maailmassa jäljellä. Se on sinun kokemuksesi, mutta sen värittää mustaksi masennus. Syvässä masennuksessa ei kukaan jaksa elää. Myös uskova tarvitsee syvään masennukseen ulkopuolista ammattiapua päästäkseen kaikkein vaikeimman vaiheen läpi. Hengelliset ohjeet eivät tavoita masentunutta mieltä ja ravitse uupunutta psyykettä. Jeesus rakastaa meitä ja Pyhä Henki toimii todellisesti, mutta juuri nyt "Armahda minua" tarvitset ymmärtääkseni ammattilaisen terapeutin tai syvällisesti masennusta ymmärtävän sielunhoitajan tukea.

Saan sen käsityksen, että rakkaasi lähti täältä oman käden kautta. Ei ole mitään pahaa rakastaa toista ihmistä paljon, ei ole mitään väärää olla riippuvainen rakkauden kohteestaan, ei mitään synnillistä olla Jumalalle kiitollinen rakkaastaan - eikä ole mitään väärää olla masentunut ja epätoivoinen kertomassasi elämäntilanteessa. Jos et jaksa huomiseen, jaksa vain tämä päivä. Jätän sinut rukouksessa Taivaan Isän huomaan - ei voi, eikä saa olla niin, että seurakunnassa ei ole ketään, joka kokee lämmintä empaattista rakkautta ja kuuntelee sinua ja kulkee rinnallasi tämän vaikean vaiheen läpi. Jos et pysty lähtemään liikkeelle, soita vaikka auttavaan puhelimeen. Tämän raskaan vaiheen täytyy mennä ohi -"Miehekäs mieli pitää sairaankin jalkeilla, mutta kuka voi kestää murtunutta mieltä"? Snl.18:14

Sinua "Armahda minua" siunaten.

Äänestä
  • Hän teki itsemurhan, enkä tiedä miksi. Viimeisen kerran kun soitti minulle kuulin että hänellä ei ole kaikki hyvin, mutta minulla oli kiire ja olin pahalla tuulella, joten tiuskin hänelle. Hän ei ottanut enää koskaan yhteyttä ja muutaman viikon päästä tappoi itsensä. Minä tunnen siitä hirveää syyllisyyttä.

    Olen jo kirjoittanut kirkon palvelevaan nettiin ja siellä kai on ihmisiä jotka on koulutettu auttamaan tämänkin kaltaisessa tilanteessa olevia kuin minä, ja osa heistä on pappeja. Muutaman vastauksen sieltä sain, mutta enää eivät ilmeisesti aio vastata minulle. Alkoivat vihjailla että minun pitäisi hakea apua jostain muualta, kai psykiatrilta. Mitä hekään osaisivat minulle sanoa mikä auttaisi? Kaikki tahtovat tuupata minut jonkun muun tahon eteen suruni, syyllisyyteni ja tuskani kanssa, koska tietävät itsekin etteivät pysty minua auttamaan. Ei minua pysty auttamaan kukaan ihminen. Ei ole olemassa mitään mikä veisi tämän tuskan pois. Minä en jaksa edes tätä hetkeä, tämä ei ole masennusta, minut on tuhottu.

    Kiitos kuitenkin, että suhtaudut ymmärtäväisemmin suruuni kuin moni muu.

    Äänestä

Tosi "kiva" että jonkun ihmisen elävään elämään liittyvästä tragediasta kertovasta ketjusta on tullut uskovaisten ja ei uskovaisen taistelukenttä. Mahtaa kyseisestä henkilöstä tuntua todella kivalta lukea tuota vääntöä raamatun tarinoista, onko kuka tehnyt mitä ja miksi ja onko se totta vai ei. Kannattaisiko ihmiset joskus miettiä mihin ne aivopierunsa päästelee?

Äänestä
  • >>Tosi "kiva" että jonkun ihmisen elävään elämään liittyvästä tragediasta kertovasta ketjusta on tullut uskovaisten ja ei uskovaisen taistelukenttä. Mahtaa kyseisestä henkilöstä tuntua todella kivalta lukea tuota vääntöä raamatun tarinoista, onko kuka tehnyt mitä ja miksi ja onko se totta vai ei.>>

    Tämä on avoin keskustelufoorumi ja jokainen on vapaa tuomaan asioihin oman näkökantansa. Se että ketjuun saisi kommentoida ainoastaan Raamatun jumalaan uskovat (tai ainoastaan uskonnottomat), ei oikein täytä vapaan keskustelun kriteereitä.

    Äänestä

Emme voi mitään sille, että kristillisellä keskustelufoorumilla on vapaa mielipiteen ilmaisu. Palstoilla kirjoittaa hyvin usein myös "ei uskovia". "Demon of Dawn" näyttää olevansa nimemerkkinsä mukainen, eivätkä hänen aivopierunsa ole vain harkitsemattomia heittoja. Eikö sielunvihollinen tee tuhotyötään monella tavalla juuri siellä, missä Jumalan apua eniten tarvitaan? Ketjun avaaja tarvitsee mitä kipeimmin jonkun ymmärtävän ja läsnäolevan lähimmäisen tukea sekä luottamusta siihen, että elävä, häntä rakastava Jumala on sekä olemassa, että erittäin huolestunut hänen tilanteestaan. Ainoa mahdollisuus torjua mainitsemasi vääntö on siinä, että uskovat eivät lähde kiistelyyn mukaan, vaan keskittyvät "Armahda minua" nimimerkin tilanteeseen.

"Voimia sinulle" vastasi hyvin järkevästi ja ymmärryksellä, mutta hän sai miinuksen. On vaikea antaa parempaa vastausta ja toivon, että "Armahda minua" tarttuisi kuin viimeiseen oljenkorteen ja toimisi annettujen kehotusten mukaan. Emme tiedä, mikä taho on juuri meile se paras tuki. Siksi kaiken mahdollisen avun vastaanottaminen on hyvä tie. Voimia sinulle osasi myös suhtautua oikein ammatilliseen terapiaan ja mahdolliseen tilapäiseen lääkitykseen - jos masennus on luokiteltava syväksi, yksin siitä ei nousta - ei uskovakaan.

"Armahda minua" kirjoittaa kipeän hyvin tilannettaan analysoiden: "Hänelle olin kaveri, mutta minulle hän oli elämäni rakkaus. En minä osaa selittää sitä varmaankaan sillä tavalla, että kukaan muu voi ymmärtää. Ei kai se riippuvuutta ole, jos kaipaa rakastamaansa ihmistä? Minusta sinun suhtautumisesi on jotenkin kylmää - ajatus siitä ettei elämä täällä ole edes tärkeää, eikä kuolemakaan oikeastaan haittaa... Miksi silloin ei sitten saisi haluta kuolla, jos tälle fyysiselle maailmalle on oikeastaan ihan sama?"

Eivätkö hänen sanansa tee meitä hiljaiseksi? Joku jakoi uskoontulemisensa ja sen suuren muutoksen, mikä hänen sisällään tapahtui. "Armahda minua" on jo kääntynyt Jumalan puoleen - toivon, että se tarkoitaa sitä, että olet syntisenä tullut Jeesuksen ristin luo, saanut syntisi anteeksi ja armon Hänen edessään. Sinulla on usko ja olet pelastettu, näin toivon. On lukemattomia uskovia, jotka myöhemmässä vaiheessaan tuleva elämäntilanteeseen, jossa taivas näyttää pimentyvän ja hyvä Jumala ikään kuin kätkeytyy heiltä. Se ei kuitenkaan ole viimeinen sana, eikä loppu - kun helppoa vastausta ei ole, on vain jaksettava yksi päivä kerrallaan. Eräänä päivänä saatamme sen nähdä: vaelsin pimeässä laaksossa, mutta Jumala viimein vastasi minulle ja johdatti minut jälleen vihreille niityile.

Kerrot, että olit menettämällesi rakkaalle vain kaveri. Ette siis olleet seurusteleva pari, eikä teillä ollut haavetta yhteisestä elämästä ja avioliitosta. Välillänne ei ollut molemminpuolista rakkautta. Varmasti suhde tuotti sinulle myös tuskaa: miksi hän ei voi rakastaa minua ja miten tämä suhde päättyy. Eikö suhteeseen liittynyt suurta epäarmuutta ja ahdistusta, joka ei tuottanutkaan rakkaussuhteelle tyypillistä tyydytystä ja turvallisuutta? Olet varmaan herkkä, erittäin tarkasti nykyistä olotilaasi analysoiva ja tällä hetkellä syvästi masentunut ja rikki revitty. Jos voisin, tulisi ja nostaisin sinut elämäsi laaksosta, mutta en voi.

Kun Paavali oli masenunut, Jumala lohdutti häntä lähettämällä hänen luokseen hyvän ystävän, Timoteuksen. Sinäkin tarvitset Jumalan avun jonkun lähimmäisen kautta, on se sitten ammatillinen taho, jokus sydämellinen uskova tai aivan uusi ihminen, jonka kohtaat. Tässä ketjussa on monia, jotka ovat aivan todellisesti sydämessään sinun puolellasi. On surullista, että se on vain tällaista kirjoittelua, se ei sinulle riitä, eikä saakaan riittää. Moni on rukoillut puolestasi.

On surullista, että saatat kokea jääväsi yksin tällaisella keskustelupalstalla. Jäädessäsi vain kaveriksi rakastamallesi henkilölle, jäit myös omalla tavallaan yksin. Jos hän oli sinulle ainoa ihminen maailmassa, olet menettänyt kirjaimellisesti liian paljon. Enemmän kuin mitään muuta, tarvitset Jumalan elämääsi lähettämiä ystäviä, jotka eivät sinua jätä, eivätkä hylkää ja joiden kanssa et jää yksipuoliseen rakkauteen. Jumalalle on mahdolista antaa tuonkaltainen rukousvastaus.

Olet oikeassa siinä, ettei kukaan ihminen voi täysin ymmärtää tilannettasi. Samoin et sinäkään voi täysin ymmärtää jonkun toisen tunteita, kuten et voinut ymmärtää rakkaasikaan tilannetta ja niin hänen poismenonsa tuli kun salamana kirkkaalta taivaalta. Meidän on aina tyydyttävä vajavaisuuteen elämässämme, niin toimissamme kuin ystävyyssuhteissamekin. Vajaina me saa kuitenkin opetella ilmaisemaan itseämme niin, että saamme kaipaamamme ja ansiatsemaamme vastarakkautta. Osaat ilmaista itseäsi erittäin hyvin, joten olen varma, että saat läheltäsi myös vastakaikua. On mahdotonta, etteikä jotkut muutkin kuin tänne kirjoittavat kokisi syvää empatiaa puolestasi.
Voimia päivääsi toivottaen.

Äänestä
  • >>Emme voi mitään sille, että kristillisellä keskustelufoorumilla on vapaa mielipiteen ilmaisu.>>

    Niin, onhan se ikävää fundamentalisti-kristittyjen kannalta, että myös kriittisiä näkökantoja on lupa esittää. Ja vielä enemmän se toki ärsyttää, kun omat keskusteluneväät ja argumentit loppuvat tosiasioiden edessä. Niinpä vastapuolen argumentteja täytyykin nimitellä näin:

    >>"Demon of Dawn" näyttää olevansa nimemerkkinsä mukainen, eivätkä hänen aivopierunsa ole vain harkitsemattomia heittoja.>>

    Siinä olet toki oikeassa, ettei tekstini ole harkitsemattomia. Niillä on aivan selvä tarkoitus.

    >>Eikö sielunvihollinen tee tuhotyötään monella tavalla juuri siellä, missä Jumalan apua eniten tarvitaan?>>

    Minä olen tuonut esiin pelkkiä faktoja, joten sielunviholliseen viittaamisesi on täysin perusteetonta.

    Äänestä

  • >>Ketjun avaaja tarvitsee mitä kipeimmin jonkun ymmärtävän ja läsnäolevan lähimmäisen tukea>>

    Tästä on helppo olla samaa mieltä.

    >>sekä luottamusta siihen, että elävä, häntä rakastava Jumala on sekä olemassa, että erittäin huolestunut hänen tilanteestaan.>>

    Tästä taas eri mieltä. Tarujen mielikuvitusolentoihin tukeutuminen on pelkkää itsepetosta. Vaikeuksissa olevaa ihmistä ei valheturvat auta, vaan hän tarvitsee TODELLISTA apua. Kuten aloittaja on itsekin tässä ketjussa tuonut esiin, se sattuu aina vain enemmän, kun mielikuvitusolento ei vastaakaan. Hukkuvan kannattaisi ennemmin opetella uimaan kuin tukeutua hukkuviin oljenkorsiin.

    >>Ainoa mahdollisuus torjua mainitsemasi vääntö on siinä, että uskovat eivät lähde kiistelyyn mukaan>>

    Tämä onkin viisaampaa, kun faktat lyövät korville. Uskova turvautuu uskoonsa, ja siksi TIETO on hänelle myrkkyä.

    Äänestä

  • Voin sanoa, että en pidä siitä minkä suunnan tämä ketju on saanut. Tiesin kyllä tänne kirjoittaessani, että vastaukseksi voi tulla ihan mitä vaan, kuten toisella täältä löytyvällä palstalla, missä minua alettiin nimitellä vitun ääliöksi ja käskettiin ottaa pää pois perseestä - että todella empaattista ja ymmärtäväistä on joidenkin kristittyjenkin suhtautuminen tilanteeseeni. Myös tähän ketjuun vastanneista osan asenteet hämmästyttävät minua. Niin täällä kuin siellä toisellakin palstalla tuntuu, että osa pitää minua lähinnä mielenvikaisena, häiriintyneenä ja läheisriippuvaisena hulluna, kun suren rakastamaani ihmistä, jonka kuolemasta ei ole kulunut kuin hetki.

    Tietysti se tuotti minulle surua, ettei hän voinut vastata tunteisiini, mutta minulla oli silti TOIVO - toivo siitä, että joskus voisi olla toisin, että joskus hän näkisi minut yhtä arvokkaana kuin minä hänet ja voisi rakastaa minua. Toivo siitä riitti minulle, ja sen vuoksi jaksoin jatkaa. Nyt minulla ei ole enää edes toivoa. Sekin kun viedään, niin mitä ihmettä Jumala tahtoo sillä minulle sanoa? Mitä ihmettä hän odottaa minulta - kiitostako? Minä en pysty ymmärtämään tätä ikinä. Minä en todellakaan tunne, että Jumala olisi huolissaan minusta ja rakastaisi minua. Jos näin olisi, hän ei olisi ikinä antanut tapahtua sitä mikä tapahtui. Hän ei olisi ikinä antanut rakkaani joutua sellaiseen epätoivoon, että riisti henkensä. Hän olisi suojellut rakastani ja myös minua. Minä luotin aina siihen, että hän pitää huolen minusta, eikä anna tapahtua mitään sellaista mitä en pysty kestämään. Miksi siis antoi kuitenkin?

    Ei minulla ole enää halua elää. Minulla ei ole ystäviä, eikä tule. En minä jaksa enää elää. Minä olen jo tehnyt päätöksen, että lähden täältä itsekin. Jos Jumala on armollinen hän antaa minulle jonkun taudin, joka on kuolemaksi, ettei minun tarvi alkaa ottamaan itse omaa henkeäni. Se olisi suurinta armoa ja Jumalan rakkautta tässä tilanteessa.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Voin sanoa, että en pidä siitä minkä suunnan tämä ketju on saanut. Tiesin kyllä tänne kirjoittaessani, että vastaukseksi voi tulla ihan mitä vaan, kuten toisella täältä löytyvällä palstalla, missä minua alettiin nimitellä vitun ääliöksi ja käskettiin ottaa pää pois perseestä - että todella empaattista ja ymmärtäväistä on joidenkin kristittyjenkin suhtautuminen tilanteeseeni. Myös tähän ketjuun vastanneista osan asenteet hämmästyttävät minua. Niin täällä kuin siellä toisellakin palstalla tuntuu, että osa pitää minua lähinnä mielenvikaisena, häiriintyneenä ja läheisriippuvaisena hulluna, kun suren rakastamaani ihmistä, jonka kuolemasta ei ole kulunut kuin hetki.

    >>Minä en todellakaan tunne, että Jumala olisi huolissaan minusta ja rakastaisi minua.>>

    Kristityt näyttävät tietävät paremmin toistenkin puolesta.

    >>Jos Jumala on armollinen hän antaa minulle jonkun taudin, joka on kuolemaksi>>

    Saattaa hyvin olla, ettei tähänkään toiveeseen / rukoukseen tule vastausta. Eihän hän herätä rakastasi kuolleistakaan. Sinunt täytyisi nyt vain saada jotenkin elämästä kiinni ja löytää pikku hiljaa uutta motivaatiota itsestäsi huolehtimiseen. Toivon että pääsisit tämän henkilökohtaisen tragediasi ylitse. Helppoa se ei todellakaan ole, mutta toivon sinulle voimia. Ja hae apua, ihan vaikka ammattiapua jos on tarpeen.

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Voin sanoa, että en pidä siitä minkä suunnan tämä ketju on saanut. Tiesin kyllä tänne kirjoittaessani, että vastaukseksi voi tulla ihan mitä vaan, kuten toisella täältä löytyvällä palstalla, missä minua alettiin nimitellä vitun ääliöksi ja käskettiin ottaa pää pois perseestä - että todella empaattista ja ymmärtäväistä on joidenkin kristittyjenkin suhtautuminen tilanteeseeni. Myös tähän ketjuun vastanneista osan asenteet hämmästyttävät minua. Niin täällä kuin siellä toisellakin palstalla tuntuu, että osa pitää minua lähinnä mielenvikaisena, häiriintyneenä ja läheisriippuvaisena hulluna, kun suren rakastamaani ihmistä, jonka kuolemasta ei ole kulunut kuin hetki.

    Tietysti se tuotti minulle surua, ettei hän voinut vastata tunteisiini, mutta minulla oli silti TOIVO - toivo siitä, että joskus voisi olla toisin, että joskus hän näkisi minut yhtä arvokkaana kuin minä hänet ja voisi rakastaa minua. Toivo siitä riitti minulle, ja sen vuoksi jaksoin jatkaa. Nyt minulla ei ole enää edes toivoa. Sekin kun viedään, niin mitä ihmettä Jumala tahtoo sillä minulle sanoa? Mitä ihmettä hän odottaa minulta - kiitostako? Minä en pysty ymmärtämään tätä ikinä. Minä en todellakaan tunne, että Jumala olisi huolissaan minusta ja rakastaisi minua. Jos näin olisi, hän ei olisi ikinä antanut tapahtua sitä mikä tapahtui. Hän ei olisi ikinä antanut rakkaani joutua sellaiseen epätoivoon, että riisti henkensä. Hän olisi suojellut rakastani ja myös minua. Minä luotin aina siihen, että hän pitää huolen minusta, eikä anna tapahtua mitään sellaista mitä en pysty kestämään. Miksi siis antoi kuitenkin?

    Ei minulla ole enää halua elää. Minulla ei ole ystäviä, eikä tule. En minä jaksa enää elää. Minä olen jo tehnyt päätöksen, että lähden täältä itsekin. Jos Jumala on armollinen hän antaa minulle jonkun taudin, joka on kuolemaksi, ettei minun tarvi alkaa ottamaan itse omaa henkeäni. Se olisi suurinta armoa ja Jumalan rakkautta tässä tilanteessa.

    Armahda minua:

    Rakkaasi kuolemasta ei ole kuin hetki...Anna ajan kulua. Itke ja sure surusi. Anna ammattilaisten auttaa, koska yksin et jaksa.

    Jumalan tahto ei ole että lähdemme täältä oman käden kautta!

    Me emme aina ymmärä Jumalan tahtoa, koska emme kykene ymmärtämään suuria kokonaisuuksia...ajatuksella kaikki vaikuttaa kaikkeen. Näemme yleensä tilanteet omasta perspektiivistämme oman tietomäärän ja omien tunteiden ja ajatusten läpi. Jumala on meitä viisaampi koska on kaikkitietävä Jumala.
    Jumala ei meitä kiusaa vaan sen puolen hoitaa pahuuden henkivallat.

    Jeesus on kuitenkin voittanut kuoleman ja herättää kuolleista jokaisen, joka häneen uskoo ja turvaa! Harva herää henkiin enää tässä "pahuuden maailmassa" (tosin näitäkin kuolleista heräämisiä tapahtuu satunnaisesti) vaan kuoleman jälkeen saamme uuden taivaallisen kotimaan, jossa kaikki pahuus, synti, sairaus, kipu, tuska, itku ja ahdistus on totaalisesti poissa. Se on paikka jossa joskus kohdataan kaikki rakkaat uskon sisaret ja veljet! Tämä on se TOIVO, jonka Jeesus meille antoi kun kuoli meidän puolestamme ristillä!

    Sinulta on toivo mennyt, mutta Jeesukselle ei ole toivottomia tapauksia!!!
    Hän voi muuttaa surun iloksi, ahdistuksen rauhaksi, epätoivon toivoksi, vihan rakkaudeksi, miinukset plussiksi...

    Kaikella on aikansa ja ihmisen elämä täyspitkänäkin vain pieni hetki iankaikkisuuden rinnalla.

    Jumala on syystä tai toisesta sallinut rakkaasi kuoleman, jonka hän teki oman käden kautta. Jumala ei pakota meitä toimimaan tahtonsa mukaisesti vaan antoi jokaiselle ihmiselle vapauden valita. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että Jumalan tahto on sittenkin se parempi vaihtoehto, vaikka oma järki muuta sanoisikin... Tämän huomaa usein vasta jälkikäteen...

    Kun seuraamme Jumalan tahtoa, vie se tie lähemmäksi rakastavaa Jumalaa. Mitä enemmän toimimme hänen tahtoaan vastaan menemme itse kauemmaksi Jumalasta...eli kohti kuolemaa ja kadotusta...

    Jumalan kallein lahja on elämä itse! Meidän omilla valinnoilla on suuri merkitys siihen millainen elämästämme tulee! Kaikkia "elämänpalikoita" ei voi itse valita, mutta paljon voimme oman elämämme ja hyvinvointimme eteen itse (tai toisten avustuksella) tehdä.

    Nyt sinulla on lupa rauhoittua suruun, mutta älä anna sen viedä mukanaan!!!
    Elämällä on vielä paljon tarjottavaa sinullekin. Sinun on kuitenkin tehtävä oma osuutesi, koska kaikki ei tipahada suoraan taivaasta (tosin joskus näinkin voi käydä...).

    Elämä on tarua ihmeellisimpi. Usko pois!
    Rakastua voi myös uudelleen...vaikkei siihen itse uskoisikaan!
    Näin minulle kävi. Olen käynyt läpi syvän ahdistuksen ja masennuksen.
    Jeesus antoi minulle kuitenkin uuden elämän, ilon ja rakkauden!
    Jeesusta en enää ikinä jättäisi ja olen hänelle ikuisesti kiitollinen!

    Voimia ja siunausta Sinulle!
    Päivä vain ja hetki kerrallansa...

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Voin sanoa, että en pidä siitä minkä suunnan tämä ketju on saanut. Tiesin kyllä tänne kirjoittaessani, että vastaukseksi voi tulla ihan mitä vaan, kuten toisella täältä löytyvällä palstalla, missä minua alettiin nimitellä vitun ääliöksi ja käskettiin ottaa pää pois perseestä - että todella empaattista ja ymmärtäväistä on joidenkin kristittyjenkin suhtautuminen tilanteeseeni. Myös tähän ketjuun vastanneista osan asenteet hämmästyttävät minua. Niin täällä kuin siellä toisellakin palstalla tuntuu, että osa pitää minua lähinnä mielenvikaisena, häiriintyneenä ja läheisriippuvaisena hulluna, kun suren rakastamaani ihmistä, jonka kuolemasta ei ole kulunut kuin hetki.

    Tietysti se tuotti minulle surua, ettei hän voinut vastata tunteisiini, mutta minulla oli silti TOIVO - toivo siitä, että joskus voisi olla toisin, että joskus hän näkisi minut yhtä arvokkaana kuin minä hänet ja voisi rakastaa minua. Toivo siitä riitti minulle, ja sen vuoksi jaksoin jatkaa. Nyt minulla ei ole enää edes toivoa. Sekin kun viedään, niin mitä ihmettä Jumala tahtoo sillä minulle sanoa? Mitä ihmettä hän odottaa minulta - kiitostako? Minä en pysty ymmärtämään tätä ikinä. Minä en todellakaan tunne, että Jumala olisi huolissaan minusta ja rakastaisi minua. Jos näin olisi, hän ei olisi ikinä antanut tapahtua sitä mikä tapahtui. Hän ei olisi ikinä antanut rakkaani joutua sellaiseen epätoivoon, että riisti henkensä. Hän olisi suojellut rakastani ja myös minua. Minä luotin aina siihen, että hän pitää huolen minusta, eikä anna tapahtua mitään sellaista mitä en pysty kestämään. Miksi siis antoi kuitenkin?

    Ei minulla ole enää halua elää. Minulla ei ole ystäviä, eikä tule. En minä jaksa enää elää. Minä olen jo tehnyt päätöksen, että lähden täältä itsekin. Jos Jumala on armollinen hän antaa minulle jonkun taudin, joka on kuolemaksi, ettei minun tarvi alkaa ottamaan itse omaa henkeäni. Se olisi suurinta armoa ja Jumalan rakkautta tässä tilanteessa.

    Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.

    Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.

    (Jes. 55:8-9)

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Voin sanoa, että en pidä siitä minkä suunnan tämä ketju on saanut. Tiesin kyllä tänne kirjoittaessani, että vastaukseksi voi tulla ihan mitä vaan, kuten toisella täältä löytyvällä palstalla, missä minua alettiin nimitellä vitun ääliöksi ja käskettiin ottaa pää pois perseestä - että todella empaattista ja ymmärtäväistä on joidenkin kristittyjenkin suhtautuminen tilanteeseeni. Myös tähän ketjuun vastanneista osan asenteet hämmästyttävät minua. Niin täällä kuin siellä toisellakin palstalla tuntuu, että osa pitää minua lähinnä mielenvikaisena, häiriintyneenä ja läheisriippuvaisena hulluna, kun suren rakastamaani ihmistä, jonka kuolemasta ei ole kulunut kuin hetki.

    Tietysti se tuotti minulle surua, ettei hän voinut vastata tunteisiini, mutta minulla oli silti TOIVO - toivo siitä, että joskus voisi olla toisin, että joskus hän näkisi minut yhtä arvokkaana kuin minä hänet ja voisi rakastaa minua. Toivo siitä riitti minulle, ja sen vuoksi jaksoin jatkaa. Nyt minulla ei ole enää edes toivoa. Sekin kun viedään, niin mitä ihmettä Jumala tahtoo sillä minulle sanoa? Mitä ihmettä hän odottaa minulta - kiitostako? Minä en pysty ymmärtämään tätä ikinä. Minä en todellakaan tunne, että Jumala olisi huolissaan minusta ja rakastaisi minua. Jos näin olisi, hän ei olisi ikinä antanut tapahtua sitä mikä tapahtui. Hän ei olisi ikinä antanut rakkaani joutua sellaiseen epätoivoon, että riisti henkensä. Hän olisi suojellut rakastani ja myös minua. Minä luotin aina siihen, että hän pitää huolen minusta, eikä anna tapahtua mitään sellaista mitä en pysty kestämään. Miksi siis antoi kuitenkin?

    Ei minulla ole enää halua elää. Minulla ei ole ystäviä, eikä tule. En minä jaksa enää elää. Minä olen jo tehnyt päätöksen, että lähden täältä itsekin. Jos Jumala on armollinen hän antaa minulle jonkun taudin, joka on kuolemaksi, ettei minun tarvi alkaa ottamaan itse omaa henkeäni. Se olisi suurinta armoa ja Jumalan rakkautta tässä tilanteessa.

    Armahda minua:

    Tässä sinulle lohdutukseksi laulu kivusta, tuskasta, surusta, itkusta ja ennen kaikkea TOIVOSTA:

    http://www.youtube.com/watch?v=WlMY1Es147Q

    Voimia ja siunausta raskaassa elämänvaiheessa!
    Jeesus kulkekoon kanssasi!

    Äänestä

  • Armahda minua kirjoitti:

    Voin sanoa, että en pidä siitä minkä suunnan tämä ketju on saanut. Tiesin kyllä tänne kirjoittaessani, että vastaukseksi voi tulla ihan mitä vaan, kuten toisella täältä löytyvällä palstalla, missä minua alettiin nimitellä vitun ääliöksi ja käskettiin ottaa pää pois perseestä - että todella empaattista ja ymmärtäväistä on joidenkin kristittyjenkin suhtautuminen tilanteeseeni. Myös tähän ketjuun vastanneista osan asenteet hämmästyttävät minua. Niin täällä kuin siellä toisellakin palstalla tuntuu, että osa pitää minua lähinnä mielenvikaisena, häiriintyneenä ja läheisriippuvaisena hulluna, kun suren rakastamaani ihmistä, jonka kuolemasta ei ole kulunut kuin hetki.

    Tietysti se tuotti minulle surua, ettei hän voinut vastata tunteisiini, mutta minulla oli silti TOIVO - toivo siitä, että joskus voisi olla toisin, että joskus hän näkisi minut yhtä arvokkaana kuin minä hänet ja voisi rakastaa minua. Toivo siitä riitti minulle, ja sen vuoksi jaksoin jatkaa. Nyt minulla ei ole enää edes toivoa. Sekin kun viedään, niin mitä ihmettä Jumala tahtoo sillä minulle sanoa? Mitä ihmettä hän odottaa minulta - kiitostako? Minä en pysty ymmärtämään tätä ikinä. Minä en todellakaan tunne, että Jumala olisi huolissaan minusta ja rakastaisi minua. Jos näin olisi, hän ei olisi ikinä antanut tapahtua sitä mikä tapahtui. Hän ei olisi ikinä antanut rakkaani joutua sellaiseen epätoivoon, että riisti henkensä. Hän olisi suojellut rakastani ja myös minua. Minä luotin aina siihen, että hän pitää huolen minusta, eikä anna tapahtua mitään sellaista mitä en pysty kestämään. Miksi siis antoi kuitenkin?

    Ei minulla ole enää halua elää. Minulla ei ole ystäviä, eikä tule. En minä jaksa enää elää. Minä olen jo tehnyt päätöksen, että lähden täältä itsekin. Jos Jumala on armollinen hän antaa minulle jonkun taudin, joka on kuolemaksi, ettei minun tarvi alkaa ottamaan itse omaa henkeäni. Se olisi suurinta armoa ja Jumalan rakkautta tässä tilanteessa.

    Armahda minua:

    Sielustasi käydään nyt kovaa taistelua...
    Sinua muistetaan rukouksin!

    Älä luovuta, vaan rukoile ja pyydä Jeesusta avuksi!

    Sinua siunaten ja toivonkipinöitä elämääsi toivoen!

    Jeesus on elämän ja kuoleman Herra!
    Jokainen meistä lähtee täältä ajallaan päätimme mitä tahansa.

    Sinä et halua elää ja olet päättänyt "lähteä pois".
    Kristityn tien tulee kulkea kohti elämää, ei kohti kuolemaa!
    Taivallus täällä maanpäällä on usein "kivinen ja raskas". Silti sillä on aina jokin tarkoitus ja merkitys.

    Kun surun ja murheen aika alkaa helpottamaan, voi nähdä paremmin, miten Jumala on lohduttanut, kantanut ja antanut ihmisiä tueksi vaikeisiin hetkiin. Näistä viesteistäkin voi huomata, että useampi ihminen on antanut omaa aikaansa itselleen tuntemattoman ihmisen (SINUN) lohduttamiseen ja auttamiseen. Sekin on Jumalan armoa ja rakkautta, joka välittyy lähimmäisten kautta!

    Jos sinulla ei ole ystäviä niin se ei tarkoita etteikö niitä voisi tulla! Ystäviä voi myös pyytää Jumalalta eli rukoilla asian puolesta. Kuolemaasi tai sairastumistasi en lähde rukoilemaan, vaikka sitä kovasti toivot, mutta ystäviä ja voimia raskaaseen elämäntilanteeseen voin sinulle rukoilla!

    Suurinta Jumalan rakkautta ja armoa on se, että hän antoi ainoan poikansa ettei yksikään ihminen joutuisi kadotukseen! Jos Jumalan tahto on se että hän tulee sinua noutamaan, niin Hän kyllä tekee sen varmasti!

    Ei siis tarvitse, eikä pidä lähteä omaa henkeään riistämään!

    Älä unohda että mitä synkempi yö niin sitä kirkkaampia ovat myös toivon pilkahdukset! Jumalan runsasta siunausta ja varjelusta elämääsi!

    Äänestä

Armahda minua: "Tietysti se tuotti minulle surua, ettei hän voinut vastata tunteisiini, mutta minulla oli silti TOIVO - toivo siitä, että joskus voisi olla toisin, että joskus hän näkisi minut yhtä arvokkaana kuin minä hänet ja voisi rakastaa minua. Toivo siitä riitti minulle, ja sen vuoksi jaksoin jatkaa. Nyt minulla ei ole enää edes toivoa."

Olet niin oikeassa. Juuri toivo pitää meidät hengissä, jaksamassa taivaltaa eteenpäin monenlaisten vaikeuksienkin keskellä. Jos menetämme kaiken toivomme, menetämme elämämme. Et menettänyt kaksipuolista rakkaussuhdetta, mutta menetit toivon sellaisen kehittymisestä - ne ovat eri asioita, mutta juuri toivo paremmasta huomisesta pitää päämme pystyssä. Uskovat kautta aikojen ovat joutuneet ja joutuvat kokemaan "pimeitä laaksoja", yli voimiemme käyviä ajanjaksoja, jolloin tuntuu, että ainoa tehtävämme on hengittää, aterioida ja valua päivästä päivään elämän virrassa. Pimeään laaksoon on tultava jossain vaiheessa valo, jotain joka virittää pienen toivon säteen. Uskovat ovat kautta aikojen myös kokeneeet, että toivottomimpaan tilanteeseen on tullut käänne, joka hämmästyttää vain huokauksin Jumalan puoleen kääntyvää. Emme aina jaksa rukoilla tietoisesti, mutta huokauskin Jumalan puoleen riittää. Toivon koko sydämestäni, että saisit kokea jotain uutta, joka antaisi sinulle voimia. Vaikka emme sitä näekään, niin masentavakin elämänvaihe menee ohi ja jonkin ajan kuluttua alamme nähdä tilannettamme myös uusin silmin. Olet nyt hyvin yksinäinen, mutta jos vain olet yhteydessä muihin ihmisiin, niin siihenkin tulee kyllä muutos.

Armahda mkinua: "Minä en todellakaan tunne, että Jumala olisi huolissaan minusta ja rakastaisi minua."
Tässäkin olet niin oikeassa kuin vain voi olla. Niin minä, kuin moni muukin uskova on saanut kokea tuota samaa kokemusta tunteissaan. Olisi helppoa luetella Raamatun kohtia, jotka vakuuttavat, ettei Jumala sinua hylkää eikä jätä, mutta ne eivät varmaankaan tavoittaisi sinua juuri nyt. Tuntuu melkein murheelliselta todeta, että myös kuvaamasi tunnetila on meille monille niin tuttu. Se on kuitenkin mennyt ohi, ennen pitkää. Usein masennus menee ohi aivan luonnollisenakin prosessina, mutta rukoileva saa myös nähdä, että jokin häntä kantaa ja häntä vie eteenäin. Näemme Jumalan ihmeellisen johdatuksen usein vasta jälkeenpäin.

Rukoilen, että saisit voimia olla yhteydessä muihin ihmisiin, mahdollisesti turvautua ammattiapuun - sinulla on nyt varaa olla täysin avoin, sillä mitään menetettäväää sinula ei enää ole. Masentunuthan sulkeutuu niin tunteissaan kuin suhteessa ympäristöönkin. Olet täällä pystynyt kirjoittamaan hyvin selkeästi ja kipeän avoimesti tilanteestasi. Valitettavasti täällä saamasi kommentit ovat monin osin ristiriitaisia keskenään - kaikki eivät usko Jumalaan, eivätkä vaella Jeesusta seuraten. Ns. maailman ihmiset pilkkaavat sydämen uskovia monin tavoin. Viime kädessä apu tulee meille kuitenkin Herralta, vaikkain usein monien ihmisten kautta. Jumalan johdatus on molempaan suuntaan usein yllättävä - syvä laaksomme on jotain, jota emme koskaan kohdallemme osannut odottaa, mutta niin yllättää meidät se ihmeellinen johdatus kohti parempaa huomistakin.

Älä jää yksin. Tilapäisestä kokemuksestamme huolimatta Jumala on hyvä ja Hän tahtoo auttaa ja johdattaa sinua.
Sinua siunaten

Äänestä

Kiitos kaikille, jotka olette aikaanne antaneet minulle, ja yrittäneet auttaa. En minä tiedä enää mitä tässä pitäisi tehdä ja mihin kääntyä. Kuluisi edes aika nopeammin, että saisin viimein lähteä täältä.

Äänestä
  • >>Kiitos kaikille, jotka olette aikaanne antaneet minulle, ja yrittäneet auttaa. En minä tiedä enää mitä tässä pitäisi tehdä ja mihin kääntyä. Kuluisi edes aika nopeammin, että saisin viimein lähteä täältä.>>

    Koitat nyt vain ottaa päivän ja hetken kerrallaan. Ja etsi itsellesi tukea ja apua juuri sen verran kuin oikeasti tarvitset. Voimia!

    Äänestä

Ps. 34:18
(34:19) Lähellä on Herra niitä, joilla on särjetty sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Ps. 147:3
Hän parantaa ne, joilla on särjetty sydän, ja sitoo heidän haavansa.

Herra tuntee särkyneen tuskan, kuulee murtuneen rukouksen ja on heitä aivan lähellä! Hän on tykönäsi eikä sinua hylkää, turvaa siis yksin Häneen ja Hänessä saat rauhan ja Hän on sitova haavasi ja tuova lohdun ja ilon.

Äänestä

Koetko olevasi tällainen ihminen? Minäkin olin sitä isättömyyden tuskan kanssa 48-vuotiaaksi, jolloin Kristus ilmestyi ja otti opetuslapsekseen:

Valitusvirsi 3:1-33

Yksinäinen kärsijä

1 Minä onneton mies! Paljon olen kärsinyt, Herra on lyönyt minua vihansa sauvalla.
2 Hän kuljetti minua, hän vei minut pimeään, pilkkopimeään.
3 Hän on nostanut kätensä minua vastaan päivä päivältä yhä uudelleen.
4 Hän repi rikki ihoni, raateli lihani, murskasi kaikki luuni.
5 Hän rakensi varustuksia minua vastaan, ympäröi minut tuskan muurilla.
6 Keskelle pimeyttä hän pani minut asumaan, kuin kauan sitten kuolleitten joukkoon.
7 Hän sulki minun tieni, en pääse pakoon, hän pani minulle painavat kahleet.
8 Vaikka kuinka huudan ja valitan, hän ei kuule rukoustani.
9 Hän tukki tieni kivenjärkäleillä, antoi minun kulkea harhaan.
10 Hän väijyi minua kuin karhu, kuin leijona piilopaikassaan.
11 Hän eksytti minut tieltä, raateli minut, jätti hylättynä makaamaan.
12 Hän jännitti jousensa ja suuntasi nuolensa minua kohti.
13 Hän ampui minuun viinensä nuolet, lävisti rintani.
14 Minusta tuli kaiken kansan pilkka, ainainen ivan aihe.
15 Hän syötti minulle katkeria yrttejä, juotti karvasta juomaa.
16 Hän polki minut maan tomuun, pani hampaani jauhamaan soraa.
17 Minä kadotin onneni päivät, unohdin, millaista on elää rauhassa.
18 Minä sanoin: "Kaiken olen menettänyt, Herra on vienyt minulta toivon."
19 Kurjuuteni ja kodittomuuteni täyttää mieleni, kaikki maistuu myrkyltä ja koiruoholta.
20 Minä en voi unohtaa onnettomuuttani, en saa sitä mielestäni.
21 Kuitenkin minä toivon ja odotan, sillä minä ajattelen tätä:
22 Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan.
23 Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa.
24 Sieluni sanoo: "Herra on kaikkeni, häneen minä turvaan."
25 Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen, sille, joka häntä etsii.
26 Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta.
27 Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan.
28 Istukoon hän yksin ja vaietkoon, kun Herra on pannut taakan hänen päälleen,
29 painakoon suunsa tomuun -- ehkä on toivoa vielä.
30 Kääntäköön hän poskensa lyöjäänsä kohti ja ottakoon vastaan pilkan.
31 Mutta Herra ei hylkää, ei hylkää iäksi.
32 Vaikka hän kurittaa, hän myös armahtaa, suuri on hänen laupeutensa.
33 Ei Herra iloitse siitä, että hän kurittaa ihmistä.

Äänestä

Voimaa sinulle! Muista, että ahdistuksen kautta tulevat kansakunnat. Luota Herra Jeesukseen, Hän näkee sydämesi ahdistuksen, ja odottaa, että käännyt kaikesta sielustasi ja mielestäsi Häneen. Älä turvaa ihmisiin, vaan Herraan! "Teidän tulee kuolla ja syntyä uudesti vedestä ja hengestä", opetti Jeesus. Kun hylkäät maailman arvot, etkä juokse kaiken turhuuden perässä, olet syntynyt uudesti! Armo on meitä varten, sillä Herra on sitonut meidät itseensä. Näyttäkää minulle täysin synnitön ihminen, niin minä näytän teille Jumalan. Tässä Jeesus!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Armahda minua kirjoitti:

Missään ei ole enää mitään järkeä, ei mitään mieltä, ympärillä on vain tyhjyys, ja on niin hirveän paha olla. Tuntuu että se oli suunnaton virhe minkä annoit tapahtua, ja voisit korjata sen jos haluaisit - mutta haluatko? Ainakin on virhe, että minä olen täällä yksin, minulle ei ole enää paikkaa maailmassa, koko maailma on suistunut raiteiltaan, ainakin minun maailmani. Miksi en voinut saada koskaan yhtä ainoaa reilua mahdollisuutta onneen, eikä ilmeisesti hänkään kun tekoonsa päätyi? On vaan niin uskomattoman paha olla. Kun vain aikaa pystyisi kääntämään taaksepäin. Sinä Jeesus olet ennenkin herättänyt kuolleita, miksi et siis nyt? Minä en muuta tiedä kuin vain sen, että en pysty elämään tämän asian kanssa. Olen niin väsynyt, en jaksa enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu