Kyllähän siihen kaikkein järkiperäisimpänä teoriana tahtoisi uskoa, mutta kun ei voi. Liikaa selittämätöntä asiaa. Otetaanpa vaikka linnut esimerkiksi. Linnut kehittyivät evoluutioteorian mukaan dinosauruksista. Lentääkseen lintu tarvitsee aika montaa asiaa. Siivet, jotka mahdollistavat lentämisen, pyrstö, joka mahdollistaa lennon ohjaamisen, kevyt ruumiinrakenne, ontot luut, jotta lintu kykenee lentämään.
Mikä tahansa näistä edelläluetelluista olisi vaan haitaksi maalla elävälle, ei vielä lentokykyiselle kehitysmuodolle. Miten ihmeessä evoluutio siis suosisi vaikkapa siipien kehittymistä maalla elävälle liskolle? Jos oletetaan, että ne kehittyivät kuitenkin evoluution edellyttämällä tavalla, niin miten ihmeessä ensimmäinen liitelevä kantamuoto kiipesi puuhun ja liisi seuraavaan?
Suurin ongelma mielestäni on juuri tämä käytöksen omaksuminen, jonka myötä evoluutio alkaa sitten suosia kyseistä käyttäytymismallia, kuten lentämistä. Teoria saattaa toimia hyvin, mutta mikä ne eläimet saa kokeilemaan uusia asioita, miten saat vaikka liskon alkavan hamuamaan taivaalle, ja mikä ihmeen seikka mahtaa suosia lentokelvottomia "esisiipiä", jollaiset lintujen kantamuodoilla täytyi olla, ei siivet yhtäkkiä voineet yhdelle yksilölle ilmaantua!
Mikä tahansa näistä edelläluetelluista olisi vaan haitaksi maalla elävälle, ei vielä lentokykyiselle kehitysmuodolle. Miten ihmeessä evoluutio siis suosisi vaikkapa siipien kehittymistä maalla elävälle liskolle? Jos oletetaan, että ne kehittyivät kuitenkin evoluution edellyttämällä tavalla, niin miten ihmeessä ensimmäinen liitelevä kantamuoto kiipesi puuhun ja liisi seuraavaan?
Suurin ongelma mielestäni on juuri tämä käytöksen omaksuminen, jonka myötä evoluutio alkaa sitten suosia kyseistä käyttäytymismallia, kuten lentämistä. Teoria saattaa toimia hyvin, mutta mikä ne eläimet saa kokeilemaan uusia asioita, miten saat vaikka liskon alkavan hamuamaan taivaalle, ja mikä ihmeen seikka mahtaa suosia lentokelvottomia "esisiipiä", jollaiset lintujen kantamuodoilla täytyi olla, ei siivet yhtäkkiä voineet yhdelle yksilölle ilmaantua!
Vastaukset 14
Vanhimmat
http://talkorigins.org/indexcc/CB/CB921_2.html
Tutustu myös näihin muihin:
http://talkorigins.org/indexcc/list.html
Miksi sitten ei dinosaurusten ajalta ole säilynyt lintujen jäänteitä?
Lentäviä nisäkkäitä ei taida nykyään olla kuin lepakoissa ?
Minkähänlaiset luut kehittyvät liito-oravalle jos evoluutio muovaa sen jälkeläisistä lentokykyisiä pelkän liitämisen asemesta ?
Liito-orava on kyllä kiinnostava välimuoto, joka kreationistien mukaan on elinkelvoton. Samoin kuin hylje, josta ehkä aikojen kuluessa kehittyy valaan kaltainen kokonaan vedessä elävä nisäkäs.
Liito-orava on myös hyvä esimerkki siitä, miten lentämiseen tarvittavat ominaisuudet voivat kehittyä yksi kerrallaan.
Eräässä tieteen kuvalehden numerossa on (kannessakin) kuvia ja artikkeli liitävistä sammakoista, liskoista, jopa käärmeistä.
Strutsille siivet ei nosta sitä ikinä lentoon.
Eikä pingviinille. Ovatkohan ne elinkelvottomia
kreationisteille ?
Kaksimetrinen strutsi juoksee lujaa, jopa 40km/h, ja potkii vielä lujempaa. Kuitenkin, surkastuneet siivet antavat ymmärtää, että kreationistin mielestä tämä on rappioitunut muinaisesta baraminista. Kreationistille onkin selvää, että tämä strutsilinnun alkumuoto, jolla ei ollut minkäänlaista luustoa, koska siitä ei ole jäänteitäkään jäänyt, juoksi vähintään 80km/h, oli 6m korkea ja potki vaikka kuun kiertoradalleen.
..päätti kaikessa viisaudessaan luoda muinaiselle baraminille siivet, siltä varalta että tämä vaivautuisi opettelemaan lentämisen. Ei se sitten oppinut. Jumala kaikkivoipaisuudessaan teki TAAS KERRAN virhelaskelman.
http://news.nationalgeographic.com/news/2003/01/0121_030122_dromaeosaur.html
Tuollainen kai on sitten elellyt joskus. Peruskysymykseni on kuitenkin edelleen lentämään oppiminen. Miten laji oppii lentämään, kun on aikansa liidellyt. Sitäpaitsi liitelemiseen sopiva siipi on erilainen kuin lentämiseen. (Siis optimaalinen siipi, toki lentosiivelläkin liidetään, kuten linnut, mutta liitosiivellä sen sijaan ei lennetä)Siis mikäli evoluutio suosii aina vaan paremmin liitäviä yksilöitä, niin missä vaiheessa lentäminen astuu mukaan kuvioihin.
Tiesitkö, että käyttäytymismallitkin voivat joutua evoluution kouriin? Eri eläimillä on hieman eroavia käyttäytymismalleja ja luonto tietenkin suosii tiettyjä näistä. Ei ole tarvittu muuta kuin tuota, että jokin eläin on hieman käyttänyt siipiä lentämiseen edellyttävällä tavalla ja tätä kautta liitänyt pitemmälle ja saanut edun muihin yksilöihin nähden->paremmat mahdollisuudet geenien jatkumiseen geenialtaassa.
Kannattaa myös lukea ne linkkini
>> Miten laji oppii lentämään, kun on aikansa liidellyt. >>
Ero (hyvän)liitämisen ja (huonon)lentämisen välillä on yhtä käänteentekevä ja perustavaa laatua oleva kuin ero kävelemisen ja juoksemisenkin välillä.
Kuitenkaan aivan pienet lapset tai vanhat, erityisesti sairalloiset ja ylipainoiset ihmiset eivät pysty juoksemaan. Onko kysymyksessä käänteinen luomistapahtuma ?
lintu joka käyttää siipiä kalastuksen apuna. Vaikkei lintu osaisikaan lentää, niin siivistä olisi hyötyä.
Jos on siivet kalastusta varten, niin miten ihmeessä laji äkkiä keksiikin lentää niillä?
kävi silleesti, että yks fogeli päätti lähtee fisustamaan. Kaikki mestat oli kuitenkin hallussa ja fogeli joutui sjungailemaan yksinään jontkan reunalla. Hiffas kuitenkin kun liito-orava hilas ruhoaan oksalta toiselle. Aikansa tsiigailtuaan vilkaisi kalastimiaan ja päätti treenaa samaa jippoa. Hyvinhän se homma skulas. Hurautti sitten fisustelijoiden yli, jotka yhtenä fogelina tuumasivat homman näyttävän kliffalta. Etvaksen verran treenattuaan kaikki olivat ilmassa huutaen "Hei, me lennetään".
Ei se ton vaikeampaa ollut.