Jeesus ja farisealaiset

Me olemme tietoisia että Raamatun mukaan Jeesus oli synnitön ja että Jeesuksen pahimpien vihollisten fariseusten pystymättä todistamaan että Jeesus olisi langennut syntiin. He tosin etsivät Jeesuksesta syntejä niin viinikupin nähdessään köyhäin pöydällä Jeesuksen edessä tai jos se olikin Jeesuksen kädessä tai jos edes kärpäsen Jeesus olisi tappanut niin jo syntiseksi olisivat huutaneet yhdestä suusta, ja alushousunsa paidan lisäksi olisivat repäisseet ne per´keleet.
Mutta hehkeille hempukoille ja hempeäkielisille hemmoille jotka rakkauden asein ihmisiä kalastelevat, kunnes itsensä löytävät tien ohesta itseänsä kauppaamasta, ovat Jeesuksen teot monissa kohdin kauhustus.
Herra teki myös tekoja, joita nykyään pidettäisiin anarkistisina ja kristitylle sopimattomina tekoina. Kuten Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja käytti joskus hyvin epäkohteliasta kieltä, kuten minäkin ja josta hempeät hemmot ja hempukat ovat minua moittineet Jeesus sanoi: mm. ('te olette isästä perkeleestä', 'antakaa kuolleitten haudata kuolleensa'). Jeesuksen synnittömyys ei johtunut siitä, että hän olisi ollut äärimmäisen kohtelias ja 'kiltti' ihminen,tai sameasilmäinen uudestikastettu tai homomieliseen pas´ka kirkkoon kuuluva. Jeesus oli vapaa perisynnistä, oli syyllistymättä tekojen synteihin ja täysin kuuliainen Jumalan tahdolle, antaen meikäläisille esimerkin että hempukat ja hempeäkieliset hemmot myös tulee Jumalan sanalla tallata.
287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jeesus oli hyvin syntinen essealaisten sotilasmessias. Hänen tavoitteenaan oli johtaa vääräuskoisten surmaamista, olkoonpa sitten vaikkapa oma äiti tai veli.

Fariseukset olivat toivottaman syntisiä essealaisten mielestä, koskapa eivät noudattaneet Mooseksen lakeja. Erittäin paha lain rikkomus oli heidän siirtymisensä kuukalenterin käyttöön. Siksipä Jeesus joukkoineen kaatoi rahanvaihtajien pöydät, olihan essealaisten ajanlaskun (aurinkokalenteri) mukaan silloin sapatti.

Äänestä
  • Jeesus on myös syyllinen juutalaisten tuhoamiseen, koska kirosi juutalaiset sanomalla "Te olette isästä perkeleestä".

    Tästähän uskonpuhdistaja Luther sai vahvistusta käsitykselleen, että juutalaiset pitää tappaa. Myöhemmin Hitler vahvasti uskonnollisena tarttui tähän Lutherilta kesken jääneeseen juutalaisten tuhoamisprojektiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eenokki 12 kirjoitti:

Me olemme tietoisia että Raamatun mukaan Jeesus oli synnitön ja että Jeesuksen pahimpien vihollisten fariseusten pystymättä todistamaan että Jeesus olisi langennut syntiin. He tosin etsivät Jeesuksesta syntejä niin viinikupin nähdessään köyhäin pöydällä Jeesuksen edessä tai jos se olikin Jeesuksen kädessä tai jos edes kärpäsen Jeesus olisi tappanut niin jo syntiseksi olisivat huutaneet yhdestä suusta, ja alushousunsa paidan lisäksi olisivat repäisseet ne per´keleet.
Mutta hehkeille hempukoille ja hempeäkielisille hemmoille jotka rakkauden asein ihmisiä kalastelevat, kunnes itsensä löytävät tien ohesta itseänsä kauppaamasta, ovat Jeesuksen teot monissa kohdin kauhustus.
Herra teki myös tekoja, joita nykyään pidettäisiin anarkistisina ja kristitylle sopimattomina tekoina. Kuten Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja käytti joskus hyvin epäkohteliasta kieltä, kuten minäkin ja josta hempeät hemmot ja hempukat ovat minua moittineet Jeesus sanoi: mm. ('te olette isästä perkeleestä', 'antakaa kuolleitten haudata kuolleensa'). Jeesuksen synnittömyys ei johtunut siitä, että hän olisi ollut äärimmäisen kohtelias ja 'kiltti' ihminen,tai sameasilmäinen uudestikastettu tai homomieliseen pas´ka kirkkoon kuuluva. Jeesus oli vapaa perisynnistä, oli syyllistymättä tekojen synteihin ja täysin kuuliainen Jumalan tahdolle, antaen meikäläisille esimerkin että hempukat ja hempeäkieliset hemmot myös tulee Jumalan sanalla tallata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu