Nyt vasta tässä rakenneuudistusessa alkaa sateenkaarihallituksessakin näkyä sinipunahallituksen edut. Oikeisto suitsii liiallista velanottoa ja on valmis kääntämään sen myöhemmin jopa laskuun ja vasemmisto huolehtii, ettei hyvinvointivaltiota murenneta liikaa.
Tämä on hyvä alku, mutta syksy ja seuraava vuosi näyttävät, kuinka hyvin toimet purevat.
SATEENKAARESSA NÄKYY SINIPUNA
5
142
Vastaukset 5
- hyvä hallitus
Jokaiselle rakenneuudistukselle löytyy vastustajansa, kuten Katainen tänään julkitoikin. Vastustajia voi olla muutamasta kymmenestä tuhannesta pariin miljoonaan. Se ei kuitenkaan saa estää yhteiskunnan uudistumista.
Kotihoidontuki osoitti tämän. Se on kuitenkin hyvä säästötoimi, koska se kannustaa naisia töihin ja estää heidän etääntymisen työelämästä. Se parantaa naisten asemaa työmarkkinoilla myös siten, etteivät työnantajat enää niin paljon syrji naisia työelämässä. Suomalaisten asenteet tässä tasa-arvoasiassa on hyvin paikoilleen jämähtäneet ja hyvin kaukana pohjoismaisista muista valtioista. - Oikeus ja kohtuus
Sateenkaarihallituksessa näkyy voimakkaasti sinikeltainen vaikutus: pakkoruotsiin, kaksikielisyyyteen ja ruotsalaisten etuoikeuksiin ei kajota, vaikka taivas putoaisi niskaan!
Kokoomus on rkp:n lihaspuolue. - ei kenellekään
SDP EI TUNNU EDUSTAVAN KETÄÄN
SDP:n ollessa pelkästään palkansaajien puolue, se on hyljännyt kaikki muut ryhmät, kuten lapset, nuoret, opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, vammaiset, sairaat…
Palkansaajienkin osalta näyttöä on ollut vain jatkuvat YT:t, joista puolueella ei ole koskaan ollut oikein minkäänlaista ymmärrystä ainakaan toimihenkilöiden osalta. Duunaritkin ovat kokeneet puolueen toiminnan turhaksi.
Näin ei pidetä suurpuolueen asemaa.- haitallinen useille
ENEMMÄN HAITTAA KUIN HYÖTYÄ
Jos puolueesta on enemmän haittaa kuin hyötyä, niin se joutaa hyvin pienpuolueeksi.
- seonmoro
Sateenkaaressa näkyy kyvyttömyys ja suhmurointi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51871
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92838Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15736Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3690Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1574- 56551
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184549- 61543
- 70533
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24506