Olen luokitellut itseni nykyään hieman teismiin kallellaan olevaksi negatiiviseksi agnostikoksi - menikö jakeluun? Tämä on minusta järkevin suhtautumistapa näihin henkimaailman asioihin, ainakin tällä hetkellä. Ihminen on sikäli subjektiivinen olio, että jopa objektiivinen suhtautuminen on subjektiivista - siksi sanonkin, että tämä on minulle itselleni sopiva "uskonto". Muut uskokoot mihin uskovat. Voi jopa olla, että jossain vaiheessa hurahdan johonkin henkimaailmapuppuun ja uskon siihen kun hullu.
Asia on kuulkaas niin, että uskonnolliset totuudet, kokemukset ja tuntemukset ovat pelkästään meidän pääkopan sisällä. Jumalan asioiden eteenpäin viemiseksi on aina saanut valehdella - siinähän vaan jeesataan Jumalaa, ei se ole synti. Maailmassa on ollut aina luovia ja uskonnollisia ihmisiä, jotka ovat kirjoitelleet ajatuksiaan joko monologeina tai sitten aisopoksen tyyliin. Ei uskonnollisten kirjojen kirjoittajan tarvitse olla harhainen, hullu, tai paha, jos hän itse uskoo toimivansa Jumalan välikappaleena kirjoittamalla "pyhää tekstiä" - kaikki kuitenkin kuolevaisen ihmisen kynästä peräisin.
Jos haluatte kunnollisen uskonnollisen kokemuksen, niin suosittelen amerikan intiaanien perinteistä hulluruoho/sieni-rituaalia. Muussa tapauksessa kaikki on itsesuggestiota. Jos ihminen haluaa johonkin uskoa, niin hän myös uskoo.
- Jumala ei ole koskaan sekaantunut maanpäällisiin tapahtumiin.
- Jeesus ei ole tehnyt ihmeitä - eikä hänen toimistaan ole kovinkaan paljon tietoa.
Jos pystytte vakuuttamaan että olen väärässä noiden kahden väittämän suhteen, niin kertokaa ihmeessä millä tavalla olen väärässä!
Asia on kuulkaas niin, että uskonnolliset totuudet, kokemukset ja tuntemukset ovat pelkästään meidän pääkopan sisällä. Jumalan asioiden eteenpäin viemiseksi on aina saanut valehdella - siinähän vaan jeesataan Jumalaa, ei se ole synti. Maailmassa on ollut aina luovia ja uskonnollisia ihmisiä, jotka ovat kirjoitelleet ajatuksiaan joko monologeina tai sitten aisopoksen tyyliin. Ei uskonnollisten kirjojen kirjoittajan tarvitse olla harhainen, hullu, tai paha, jos hän itse uskoo toimivansa Jumalan välikappaleena kirjoittamalla "pyhää tekstiä" - kaikki kuitenkin kuolevaisen ihmisen kynästä peräisin.
Jos haluatte kunnollisen uskonnollisen kokemuksen, niin suosittelen amerikan intiaanien perinteistä hulluruoho/sieni-rituaalia. Muussa tapauksessa kaikki on itsesuggestiota. Jos ihminen haluaa johonkin uskoa, niin hän myös uskoo.
- Jumala ei ole koskaan sekaantunut maanpäällisiin tapahtumiin.
- Jeesus ei ole tehnyt ihmeitä - eikä hänen toimistaan ole kovinkaan paljon tietoa.
Jos pystytte vakuuttamaan että olen väärässä noiden kahden väittämän suhteen, niin kertokaa ihmeessä millä tavalla olen väärässä!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Raamattu ja Mormonin kirja on todisteita Jumalan työstä ihmisten keskuudessa.
Raamatussa ja Mormonin kirjassa kerrotaan Jumalan työstä ihmisten parissa.
Kukaan ei voi petosmielessä kirjoittaa Mormonin kirjan kaltaista kirjaa, joka kehottaa kaikkeen hyvään ja uskomaan Kristukseen.
Jeesus Kristus tuli maailmaan toteuttamaan Isänsä tahdon, joka on kaikkien ihmisten pelastaminen. Hän syntyi juutalaisten keskuuteen, mutta Hänet lähetettiin kaikkien muidenkin ”lampaidensa” luo. Näitä muita lampaita ovat kaikki Jaakobista eli Israelista lähteneet kansat. Jaakobilla oli 12 poikaa, joista jokaisesta sai alun kansa, jota Raamatussa sanotaan Kristuksen lampaiksi.
Raamattu kertoo juutalaisten uskonnollisista vaiheista ja Kristuksen syntymästä heidän keskuuteensa. Mormonin kirja kertoo Kristuksen odottamisesta ja käynnistä joosefilaisten luona. Heihin kuuluva ryhmä johdatettiin n. 600 eKr. Amerikan mantereelle. Olemme saaneet Mormonin kirjan, taivaallisen sanansaattajan enkeli Moronin kautta. Se on Raamatun veroinen pyhä kirjoitus.
Esimerkiksi 3. Nefi kirjan 17. luvussa kerrotaan, että Kristus rukoili Isää ja paransi läsnä olleiden ihmisten kaikki sairaudet sekä siunasi heidän lapsiaan. On tärkeää, että me rukoilemme taivaallista Isäämme kiittäen kaikesta hyvästä, mitä meillä on ja pyydämme sitä, mitä tarvitsemme. Kristus on Välimiehemme, kun lähestymme taivallista Isäämme.
Jaakobista lähtee vain yksi kansa, Israelin kansa, VT nimenomaan sanoo näin ja se on koko tarinan perusta . "...ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa". Ei ole pyhiä kansoja .
Israelin kansan jäseniä ei myös johdateta pois Israelin maasta, vaan päin vastoin, Israelin maan asuttaminen on käsky, ja laki määrittää Israelin maan erityiseksi paikaksi jossa ainoastaan kaikki lain määräykset voidaan pitää, se on muita maita korkeampi paikka jonne mennessä noustaan, sieltä pois lähdettäessä laskeudutaan . Salt Lake City , Honolulu tai Timbuktu eivät voi olla sen paremmin puhtaita kuin epäpuhtaita, ne käsitteet koskevat vain Israelin maata , muut maat on annettu "maailman kansoille".
Onko mitään mitä Smith ei olisi väärentänyt ? Uskonnossanne rukoillaan jossain Kolobin tienoilla perheineen asustavaa elohimia -kussakin uskonnossa on sen oma jumala , se on ok -mutta Smith on omaan jumaltarhaansa liittänyt myös Israelin jumalan jolle on annettu velehtelevan pellen osa , kun uskontonne on noin nuori, ehdotan että tuohon rooliin vaihdatte esim. sulkakärmeen, aitoamerikkalaisen jumalan.Eihän siihen tarvita kuin uusi ilmoitus ja mistä sen tietää vaikka sulkakäärme alunperin olisi kuulunut tuohon osaan alunperin, traditiot katoavat niin kovin kelposti .Vrt rikkinäinen puhelin.
Emme myös sinun mukaasi voi rajoittaa jumalaa, joten hän voi hyvin olla sulkakäärme, voihan hän lisääntyä, olla naimisissa, asua jossain galaksissa jne .Käyttäkää "mistä sen tietää" vapauttanne , mutta pitäkää näppinne irti muista uskonnoista. Jookos?
Israelin kansassa on useita heimoja. Pyhien kijoitusten oppaasta:
Vanhassa testamentissa Herra antoi nimen Israel Iisakin pojalle ja Abrahamin pojanpojalle Jaakobille (1. Moos. 32:28; 35:10). Nimi Israel tarkoittaa paitsi itse Jaakobia myös hänen jälkeläisiään ja valtakuntaa, joka näillä jälkeläisillä oli Vanhan testamentin aikoina (2. Sam. 1:24; 23:3). Kun Mooses oli johdattanut Israelin lapset pois Egyptin orjuudesta (2. Moos. 3–14), heidän hallitsijoinaan oli tuomareita yli kolmensadan vuoden ajan. Israelin yhtenäisen valtakunnan ensimmäinen kuningas oli Saul, ja valtakunta pysyi koossa Salomon kuolemaan asti, jolloin kymmenen heimoa nousi kapinaan Rehabeamia vastaan muodostaakseen erillisen kansakunnan. Israelin valtakunnan jaon jälkeen pohjoiset heimot pitivät suurempana osapuolena Israelin nimen ja eteläinen valtakunta sai nimen Juuda. Kanaaninmaata kutsutaan nykyisinkin Israeliksi. Toisessa mielessä Israel merkitsee Kristukseen todella uskovia (Room. 11:7; Gal. 6:16; Ef. 2:12).
Israelin kaksitoista heimoa: Abrahamin pojanpojalla Jaakobilla, jonka nimi muutettiin Israeliksi, oli kaksitoista poikaa. Heidän jälkeläisiään sanotaan Israelin kahdeksitoista heimoksi ja Israelin lapsiksi. Kaksitoista heimoa ovat kantaisiensä mukaan Ruuben, Simeon, Leevi, Juuda, Isaskar ja Sebulon (Jaakobin ja Lean poikia); Dan ja Naftali (Jaakobin ja Bilhan poikia); Gad ja Asser (Jaakobin ja Silpan poikia); Joosef ja Benjamin (Jaakobin ja Raakelin poikia) (1. Moos. 29:32–30:24; 35:16–18).
Jaakob antoi ennen kuolemaansa siunauksen kunkin heimon johtajalle (1. Moos. 49:1–28). Katso lisätietoja kunkin Jaakobin pojan kohdalta.
Jaakobin ensimmäisen vaimon Lean esikoinen Ruuben menetti esikoisensiunauksensa ja kaksinkertaisen osuuden perinnöstä moraalittomuuden vuoksi (1. Moos. 49:3–4). Esikoisoikeus siirtyi silloin Joosefille, joka oli Jaakobin toisen vaimon Raakelin esikoinen (1. Aik. 5:1–2). Leevi, jonka heimon Herra oli valinnut palvelemaan pappeudessaan, ei saanut perintöosaa, koska leeviläisten erityisenä kutsumuksena oli toimia kaikkien heimojen keskuudessa. Tämän vuoksi Joosefin kaksinkertainen osuus voitiin jakaa hänen pojillensa Efraimille ja Manasselle (1. Aik. 5:1; Jer. 31:9), jotka laskettiin erillisiksi Israelin heimoiksi (JSR 1. Moos. 48:5–6).
Juudan heimoon kuuluvien oli määrä hallita Messiaan tuloon saakka (1. Moos. 49:10; JSR 1. Moos. 50:24). Efraimin heimolla on viimeisinä aikoina etuoikeus viedä evankeliumin palautuksen sanomaa maailmaan ja koota hajallaan oleva Israel (5. Moos. 33:13–17). Aikanaan Efraim johtaa Israelin kaikkien heimojen yhdistämistä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin kautta (Jes. 11:12–13; OL 133:26–34).
"Efraimin heimolla on viimeisinä aikoina etuoikeus viedä evankeliumin palautuksen sanomaa maailmaan ja koota hajallaan oleva Israel (5. Moos. 33:13–17). Aikanaan Efraim johtaa Israelin kaikkien heimojen yhdistämistä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin kautta (Jes. 11:12–13; OL 133:26–34)."
No ilmankos kaikki mormonit liitetään Efraimin heimoon patriarkaalisessa siunauksessa.
Ei muuten liitetä! Tunnen Manasselaisisia ja muitakin.
Eihän sillä ole mitään merkitystä mitä teidän pyhuen kirjoitusten oppaanne selittelee Israelin uskonnosta, sillä on mitä heprealainen raamattu ja historia sanovat.
Kansa ja myöhemmin myös kansan muodostama valtio sai nimen henkilön mukaan jota pidetään yhtenä kansan kantaisänä.Kansa on yksi ja muinainen heimojako toinen asia, eivät heimot olleet kansoja.
Jos heprealainen Raamattu on jumalan ilmoitusta silloin JHWH on AINOA jumala, "Israel goi echad " eli yksi kansa , Israelin maa annettu ikuiseksi omaisuudeksi Israelin kansalle ja vain siellä voidaan elää kuten laki vaatii, muut maat ovat vieraita, pyhyyssäännöt eivät niitä koske eikä vaadittua pyhyyttää voi niissä ylläpitää .Laki ei ole mihinkään kadonnut, eikä juutalaisuus kaipaa "palautusta". Jos ei ole, mitä merkitystä on millään Israelin historian tapahtumalla, eivät ne muuntelemalla parane.
Ajatus messiaasta on toisen temppelin ajalta , Juudan heimon valtius katkesi siihen kun Daavidin sukuinen kuningas vietiin vankina kahleissa Babyloniaan. Daavidin suvun palautusta valtaan yritettiin eksiliin päätyttyä, mutta ilmeisesti Persia esti sen eikä sillä silloin eikä myöhemminkään enää ollut tarvittavaa tukea kansankaan parissa. Juudan heimo ei ole hallinntt 2600 vuoteen ja kun Jeesus eli jos tarkoitat häntä messiaalla, Rooma hallitsi aluetta, eihän se edes enää ollut itsenäinen saati Juudan suvun hallinnassa.
Efrajim on sekoittunut kaikkiin muihin ja kaikki muut efraimiin, ei enää ole heimojakoa. Se paluu josta profeetat puhuivat, oli paluu pakkosiirrosta, nykyinen diaspora on vapaehtoinen, ollut sitä alusta asti .Se palaa joka haluaa, joka haluaa elää diasporassa jää tänne diasporaan. Ei ketään pakoteta minnekään eikä Efrajim johda yhtään mitään , VT ei väitä mitään sellaista .
Jesaja puhuu juuri siitä eksiilistä joka oli ensin Assyrian aiheuttama sitten Babylonian ja Efrajim tuossa tarkoittaa pohjoista kuningaskuntaa ja sen asukkaita.
Varsin pieni VT tuntemus riittää jotta löytää kohdat joissa kerrotaan että kaikki karkotetut saivat vapauden Kyyroksen toimesta, niin pohjoisen kuin etelän karkotetut. Tuolloinkin oli oma valinta jäikö vai palasi.Hyvin moni jäi mutta voivat palaat koska halusivat eivät he enää olleet karkotuksessa, se päättyi Kyyroksene ediktiin.
On teillä hauskat leikit kun leikitte vielä olevanne yhden jos toisen Israelin heimon jäseniäkin.
Tulkitset tavallasi. Kristus lupasi käydä kaikkien Israelin heimojen eli omien lampaidensa luona. Se Hän tekikin. Meillä on vasta kahden heimon todistukset: Raamattu on Juudan heimon todistus ja Mormonin kirja Joosefin heimon todistus.
Kyllä te juutalaiset aikanaan saatte huomata suuren hädän hetkellä, kuka oli ja on Messiaanne. Odotatte turhaan vain maallista hallitsijaa. Kyllä Kristus tulee aikanaan olemaan sellainenkin, mutta vasta tuhatvuotisen valtakunnan aikana.
"Kristus lupasi käydä kaikkien Israelin heimojen eli omien lampaidensa luona." UT ei sisällä tuollaista lupausta vaikka lähellä Jeesusta noita isoja diasporayhteisöjä olisi ollut, suurimmat olivat Egyptissä ja Kaksoisvirtainmaassa molemmat perua tapahtumista Assyria /babylonia suurvaltakiistojen ajoilta.Missään diasporassa ei tuolloin asunut eikä nytkään asu jotain tiettyä heimoa, kyllä ne ovat aikoja sitten sekoittuneet siski Jeesuksen aikaan jako jo oli kohen, levi ja israel . Papit ja leeviläiset erottuvat muut eivät.
Minua suoraan sanoen ärsyttävät nuo puheesi suurista vainoista, sen suurempia mitä juutalaiset kristittyjen parissa ovat kokeneet ei enää voi ollakaan. Pitääkö tappaa ja kiduttaa kaikki juutalaiset kun sinusta 6 miljoonan surmaaminen ei ollut "suuri hätä"?
Kun messiaan toiminnan tuloksena juutalaiset ja koko maailma saavat elää rauhassa, miten voit väittää että vainojen ja sotien maailmassa pitää uskoa että joku jo oli messias? Vainothan loppuvat kun messias tulee eikä ketään julisteta messiaaksi tai uskota messiaaseen, vaan tämä tiettyyn tehtävään valittu ihminen tekee työnsä ja tulokset ovat kaikkien nähtävillä.Ei messias ole päämäärä vaan välikappale, työväline .Ei voi huomata auttajaa kun ei sellaista ole ollut.Yksittäisiä hyviä ihmisiä on aina ollut, kristittyjä ja muita,monet ovat auttaneet oman henkensä uhalla . Tällaisessa maailmassa yhä eletään.Nytkin on monilla muilla hätä.
Ei ole täysjärkisten aikuisten käytöstä. Muinaisessa Israelissa heimot olivat tietyn miehen jälkeläisiä joilla siksi oli oikeus tiettyyn alueeseen , asua ja laiduntaa. Mikähän korvaa heimojen tarkoituksen nyt, ollaanko mormonien parissa vain leikisti manassea ja joosefia niin kuin ollaan rosvoa ja poliisia?
Mahtaakohan mormonismissa olla oikeasti mitään sellaista joka ei olisi irvikuva alkuperäisestä?
Ei.
Myöskään vapaamuurareiden näkökulmasta.