Lesken ropo

LUUK. 21:1->
"1 Jeesus käänsi katseensa uhriarkkuun päin ja näki rikkaiden panevan siihen lahjoja. 2 Hän näki myös, kuinka eräs köyhä leskivaimo pani arkkuun kaksi pientä lanttia. 3 Hän sanoi: "Totisesti: tämä köyhä leski antoi enemmän kuin yksikään toinen. 4 Kaikki nuo muut antoivat lahjansa liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi."

Yleensä tätä Sanan paikkaa käytetään uhripuheena ja rohkaisijana - meidän tulee antaa kaikkemme! Kuulijat on opetettu näkemään leskirouva autuaana ja vanhurskaana suuren uhrauksensa tähden. Samoin, meidät on opetettu tuntemaan lievää antipatiaa rikkaita antajia kohtaan ja toivoa itsellemme enemmän leskirouvan luonteenlaatua. Siitäkö tässä todella on kyse?

On pantava merkille ensinnäkin se, että Mestari ei tuomitse rikkaita eikä kehu rouvaa. Häntä ei ylistetä autuaaksi tai uhrautuvaiseksi - kuten monet uhripuheet antavat ymmärtää. Rikkaat eivät saa myöskään tunnustusta, eivät plussia tai miinuksia.

Mikä on asiayhteys?
Jeesus puhuu opetuslapsilleen lopun ajoista ja Jerusalemin hävityksestä. Ennen "lesken ropoa" Hän varoittaa saddukeusten ja lainopettajien toiminnasta, mm:

"...mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa."

Jumalan laki on ihmistä varten, eikä ihminen lakia varten. Perinnäissäännöillä uskonnolliset johtajat olivat tehneet tyhjäksi Jumalan täydellisen lain. Miten Jeesus olisi voinut iloita siitä, että uskonnollisen järjestelmän raskauttama leskirouva antaa kaiken mitä hänellä elämistä varten on? Milloin Hän iloitsi siitä kun köyhiä käytettiin hyväksi ja johdettiin harhaan?

Tätä lienee hyvä miettiä kun seuraava silkkitakkinen herra koettaa puristaa lompakostasi sen mitä sinulle elääksesi on. Opettiko Jeesus todella meistä vastuuttomia talouden vartijoita?
37306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Kyllä minä ainakin ymmärrän että nainen oli hurskas.

Äänestä
  • Itse olen aina ajatellut, että leski piti Jumalle antamista tärkeämpänä. kuin omaa aineellista tarvettaan, hän antoi siitä vähästä mitä hänellä oli, vaikka olisi varmaan tarvinnut sen ruokaan tai asumiseeen.
    Mutta totta on sekin, että nykyään, kun kuuntelee tv7 tai radio deitä. Tuutista tunkee jatkuvasti soita tänne ja soita tuonne.Onko rahasta tullut itsesarvo näille ohjelmille. ?

    Mutta miten tuo leskenropo liittyy lopunaikaan ?

    Evankeliumi Luukkaan mukaan 21

    1. Ja hän katsahti ja näki rikkaiden panevan lahjoja uhriarkkuun.

    2. Niin hän näki myös köyhän lesken panevan siihen kaksi ropoa.

    3. Silloin hän sanoi: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut.

    4. Sillä kaikki nuo panivat lahjansa liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan, koko elämisensä, mikä hänellä oli."

    5. Ja kun muutamat puhuivat pyhäköstä, kuinka se oli kauniilla kivillä ja temppelilahjoilla kaunistettu, sanoi hän:
    6. "Päivät tulevat, jolloin tästä, mitä katselette, ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta".
    7. Niin he kysyivät häneltä sanoen: "Opettaja, milloin tämä sitten tapahtuu? Ja mikä on oleva merkki tämän tulemisesta?"
    8. Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään.
    9. Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti."

    Äänestä

Laitoin plussan aloitukseesi Hound Dog. Ottamatta kenenkään varallisuuteen kantaa, meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä lesken tavoin. Aloittajan on hyvä muistaa, että Jeesus myös puhui, kuinka vaikeaa on rikkaiden päästä taivasten valtakuntaan. Kaikki riippuu sydämen asenteesta.

Äänestä
  • Ystävä hyvä!

    Kiitos plussasta. Mutta tarkoitin alustuksella sitä, että tuskin Jumala toivoo saavansa viimeiset pennoset köyhääkin köyhemmältä naiselta. Nainen on nähdäkseni uskonnollisen järjestelmän uhri.

    Temppelialueella oli oikein korokkeita, joilla käveltiin antamaan näitä uhreja, ettei kenenkään uhraaminen jäisi huomiotta. Fariseukset vaativat, että sofaariin puhalletaan ennen heidän uhraamistaan. Eli oppineet ja fariseukset olivat tehneet uhraamisesta sairaan uskonnollisen järjestelmän, joka lopulta ajoi vanhan lesken antamaan koko summansa tuon JÄRJESTELMÄN ruokkimiseen.

    "...mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa."

    Tämän päivän fariseukset ja kirjanoppineet löytyvät enimmäkseen uskon sana ja menestysteologia, ihmeet ja merkit - liikkeistä. Sanovat sitä siemenuskoksi. Tällä tavalla kasaavat kuormia ihmisten selkään, joita eivät itsekään kantaisi ja kiroavat hengellisesti sekä taloudellisesti kannattajansa.

    Äänestä

  • Hound Dog kirjoitti:

    Ystävä hyvä!

    Englannissa TV: ssä on Cospel kanava. Vastannee meillä TV7,kaa. Siellä paistattelee Benny Hinn veljineen Henry Hinnin kanssa. Kun ihmiset heidän seurakunnissaan tuo rahalahjoituksen, tulija pyydetään salin eteen ja hän saa yleisöltä ablodit. Cospel kanavalla on myöskin ´hengellinen´ ostos TV. Sieltä ihmiset saavat ostaa ´sienattua mannaa´ ja muuta mitä katsovat tarvitsevansa. Noissa Benny Hinnin & Co jutuissa merkittävä lahjoittaja saa nimen tiileen.

    Daavid Wilkerson ei itkenyt San Fransiscon hoko- kirkkoja, eikä monia muita. Hän itki noita hinnien ja rotneyden tapaisia uskonnollisia helppoheikkejä.

    Äänestä

  • koleerikko kirjoitti:

    Voi pojat!

    Ja Hinn kumppaneineen antaa kasvot kristityille.. Hävettää. Johannesta siteeraten: "Te kyykäärmeitten sikiöt!"

    Nyt pahnoille ja sitten taas pystyyn jos Herra suo! Siunausta K!

    Eikös se ole niin, että he saavat siinä ihmisten edessä sen palkkansa. Ablodit ja omantunnon ylistys, ja ihminen kokee olevansa se herra..

    Valitettavasti kaikessa hengellisyydessäkin on hyvän rinnalla se rikkavilja.

    Kun todellinen uhraaja astuu Herransa eteen, niin oikea käsi ei tiedä, mitä vasen tekee. ts. tekomme on Isän ja hänen omansa välinen rakkaus liitto, eikä siitä huudeta toisille.

    Äänestä

  • koleerikko kirjoitti:

    Englannissa TV: ssä on Cospel kanava. Vastannee meillä TV7,kaa. Siellä paistattelee Benny Hinn veljineen Henry Hinnin kanssa. Kun ihmiset heidän seurakunnissaan tuo rahalahjoituksen, tulija pyydetään salin eteen ja hän saa yleisöltä ablodit. Cospel kanavalla on myöskin ´hengellinen´ ostos TV. Sieltä ihmiset saavat ostaa ´sienattua mannaa´ ja muuta mitä katsovat tarvitsevansa. Noissa Benny Hinnin & Co jutuissa merkittävä lahjoittaja saa nimen tiileen.

    Daavid Wilkerson ei itkenyt San Fransiscon hoko- kirkkoja, eikä monia muita. Hän itki noita hinnien ja rotneyden tapaisia uskonnollisia helppoheikkejä.

    Muista katsoa tänään http://www.tv7.fi/

    pe 06.09 21.45

    Evankelista ja pastori Henry Hinn kertoo siitä millaisena näkee Suomen hengellisen tilan juuri nyt. Henry uskoo, että Jumala tulee kohtaamaan kansaamme voimallisesti ja kertoo Jumalan voimasta.

    pe 06.09 23.25
    Evankelista ja pastori Henry Hinn kertoo siitä millaisena näkee Suomen hengellisen tilan juuri nyt. Hän kokee, että Suomi on kaunis maa, mutta hengellisesti Jumalan sadetta vailla. Mitä meidän siis tulisi tehdä?
    Haastateltavana suomalaisia ja ulkomaalaisia kristittyjä, joilla jokaisella on oma erityinen tarinansa ja sanoma Herralta, jota he kantavat mukanaan.

    Äänestä

  • Hu-huuu! kirjoitti:

    Pahan työkalut ovat kateus ja RIITA ! Itse en löytänyt mitään huonoa tuosta Henry Hinnin puheesta.
    Jos sinä löydät niin kerro mitä?

    Äänestä

  • kuuntelin kirjoitti:

    Pahan työkalut ovat kateus ja RIITA ! Itse en löytänyt mitään huonoa tuosta Henry Hinnin puheesta.
    Jos sinä löydät niin kerro mitä?

    Tässä se linkki siihen.

    http://www.tv7.fi/vod/player/?program=33317

    Äänestä

Eikös tämä samainen Houd Dog ole se joka nostelee niitä valhe viestejä tomiksta?

Äänestä
  • Entinen helari on kai luopio koska tuolla parjaa saarnaaja P Järvistä huijjariksi. Älkää ottako vakavasti näitten kirjoituksia tiedoksi uskoville tämä.

    Äänestä

  • !7649 kirjoitti:

    Entinen helari on kai luopio koska tuolla parjaa saarnaaja P Järvistä huijjariksi. Älkää ottako vakavasti näitten kirjoituksia tiedoksi uskoville tämä.

    Käyttäkää edes syytöksissänne omia nimimerkkejänne, jotta asiallanne olisi jotain uskottavuutta. On helppo melskata tusinan alter-egon turvin.

    Oliko summittaisesti esitetty arvio Järvisen illasta oikea? Toivoin, että ei. Huijariksikaan en ole häntä koskaan sanonut. Mutta jokainen uskoo mitä tahtoo. Uskokoon näitä puskahuutelijoita ken haluaa.

    Äänestä

Minulla otti silmään tuo Luuk.21:4 jakeen alaviite, joka on

2 Kor. 8
12. Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan, kuin on varoja,
eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole.

Jos otetaan esille laajemmin tuosta 2 Kor. 8 luvusta:
1. Mutta me saatamme teidän tietoonne, veljet, mitä Jumalan armo on vaikuttanut Makedonian seurakunnissa:

2. että, vaikka he olivatkin monessa ahdistuksen koetuksessa, niin oli heidän ilonsa heidän suuressa köyhyydessäänkin niin ylenpalttinen, että he alttiisti antoivat runsaita lahjoja.

3. Sillä voimiensa mukaan, sen minä todistan, jopa yli voimiensakin he antoivat omasta halustansa,

4. paljolla pyytämisellä anoen meiltä sitä suosiota, että pääsisivät osallisiksi pyhien avustamiseen;

5. eivätkä he vain tehneet, niinkuin me olimme toivoneet, vaan antoivat itsensäkin, ennen kaikkea Herralle ja sitten meille, Jumalan tahdosta,

6. niin että me kehoitimme Tiitusta, niinkuin hän jo oli alkanut, saattamaan teidän keskuudessanne päätökseen tämänkin rakkaudentyön.

7. Mutta niinkuin teillä on ylenpalttisesti kaikkea: uskoa, sanaa, tietoa, kaikkinaista intoa ja meistä teihin tullutta rakkautta, niin olkaa ylenpalttiset tässäkin rakkaudentyössä.

8. En sano tätä käskien, vaan viittaamalla muiden intoon minä tahdon koetella teidänkin rakkautenne vilpittömyyttä.

9. Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.

10. Minä annan vain neuvon tässä asiassa; sillä se on hyödyksi teille, jotka jo viime vuonna olitte ensimmäiset, ette ainoastaan tekemässä, vaan myös tahtomassa.

11. Täyttäkää nyt siis tekonne, niin että, yhtä alttiisti kuin olitte sen päättäneet, sen myös täyttäisitte, varojenne mukaan.

12. Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan, kuin on varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole.

13. Sillä ei ole tarkoitus, että muilla olisi huojennus, teillä rasitus, vaan tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi,

14. että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus,

15. niinkuin kirjoitettu on: "Joka oli paljon koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään puuttunut".

Luin vahingossa :) ensin - 1 - Kor. 8:12
11. Sinun tietosi kautta turmeltuu silloin tuo heikko, sinun veljesi, jonka tähden Kristus on kuollut.
12. Mutta kun te näin teette syntiä veljiä vastaan ja haavoitatte heidän heikkoa omaatuntoaan, niin teette syntiä Kristusta vastaan.

En usko kuitenkaan, että oli totaalinen vahinko tai sattuma, sillä nuo jakeet jollain tavoin puhuivat minulle siitä, miten varovaisia meidän tulee olla julistaessamme jonkin asian oikeaksi tai vääräksi, ettemme vain omalla "tiedollamme" turmele jonkun "heikomman" (epätietoisemman) vaellusta.

En tiedä, ymmärtääkö kukaan, mitä yritän sanoa.

Jos "halveeraamme" (enkä nyt tarkoita ketään tässä ketjussa kirjoittavaa, vaan kirjoitan vain, mitä Jumala MINUN sydämelleni tästä puhui) Jumalalle uhraamista, josta Raamattu kuitenkin puhuu, saatamme sotia Jumalan tahtoa vastaan ja siksi tulisikin näissä asioissa aina kuitenkin muistaa mainita siitä, että kukin antakoon, mitä hänen sydämensä vaatii ja Jumala on luvannut, ettei Hän jää vesilasiakaan velkaa sille, joka sen tarjoaa sitä tarvitsevalle.

Mutta muistettava on aina, että emme voi antaa kuin sitä, mitä itse omistamme.
Jumalan tarkoitus ja tahto ei ole, että elämme yli varojemme.

Joten sinä, joka kärsit siitä, että sinulla ei ole antaa, ole levollisin mielin ja näe, että ehkä Jumala odottaakin sinulta jotain muuta, esim. esirukousta Hänen työnsä eteenpäinmenon vuoksi, eli kaikilla meillä on antaa jotakin.

Ollaan iloisia antajia, jos annamme ja muistetaan, että kaikenhan olemme Häneltä, Taivaalliselta Isältämme lahjaksi saaneet ja jos Hänelle annammekin jotain, annamme vain Hänen omaansa, jota Hän on meille annettavaksi antanut. :)

Äänestä
  • Tähkis hei. Noista Raamatun alaviitteistä. Ne eivät ole aina saman Raamatun jakeen jatkoa tai lisävalaistusta. Sitäkin ne voi olla, mutta parempi tehdä itse omat alaviitteet kun lukee säännöllisesti. Silloin ainakin tietää mitä ajaa takaa.
    Mielestäni tulee evankeliumintyössä olla rohkea ja innokas, eikä varoa jatkuvia vaaroja. Joka päivä jatkuvasti rukoilla viisauttaja Jumalan voimaa kiittäen.

    Lienet uhraamisasiassa tarkoittanut esimerkkiä, jonka annan. Aika vasta uskoontulleena halusin lähettää dollareita yhdelle lähetille aika kauas. Meille pieni summa, siinä maassa suuri tai ainakin kohtalainen. Kysyin lähetin uskovalta äidiltä kuinka sinne laittaa rahaa. Hän pitkään uskossa olleena tuhahti, ettei pieniä summia kannata laitella. Hän ei tiennyt mikä summa oli tarkoitus panna .
    Tuommosella ylimielisen oloisella sanonnalla voi vetää toista alta lipan, eikä juuri kyseisestä asiasta haluttanut enempää silloin puhua.

    Äänestä

  • koleerikko kirjoitti:

    Tähkis hei. Noista Raamatun alaviitteistä. Ne eivät ole aina saman Raamatun jakeen jatkoa tai lisävalaistusta. Sitäkin ne voi olla, mutta parempi tehdä itse omat alaviitteet kun lukee säännöllisesti. Silloin ainakin tietää mitä ajaa takaa.
    Mielestäni tulee evankeliumintyössä olla rohkea ja innokas, eikä varoa jatkuvia vaaroja. Joka päivä jatkuvasti rukoilla viisauttaja Jumalan voimaa kiittäen.

    Lienet uhraamisasiassa tarkoittanut esimerkkiä, jonka annan. Aika vasta uskoontulleena halusin lähettää dollareita yhdelle lähetille aika kauas. Meille pieni summa, siinä maassa suuri tai ainakin kohtalainen. Kysyin lähetin uskovalta äidiltä kuinka sinne laittaa rahaa. Hän pitkään uskossa olleena tuhahti, ettei pieniä summia kannata laitella. Hän ei tiennyt mikä summa oli tarkoitus panna .
    Tuommosella ylimielisen oloisella sanonnalla voi vetää toista alta lipan, eikä juuri kyseisestä asiasta haluttanut enempää silloin puhua.

    Huomenta Koleerikolle! Uusi armon päivä ja uudet "kujeet". :)

    Alaviitteistä:
    Juu, oletan ymmärtäväni, mikä merkitys alaviitteillä on ja kyllä ne
    aina silloin tällöin anatavat minun mielestäni myöskin lisävalaistusta.

    Kun on useamman kerran lukenut kymmenien vuosien aikana Raamatun läpi, on välillä hyvä paneutua myöskin siten, että käy läpi alaviitteidenkin kautta ja paljon olen saanut siitäkin, kun olen mennyt UT läpi esim. Novumin kanssa.
    (Minulla on vielä ne alkuperäiset vanhat kirjaversiot. :))

    Tärkeimpänä toki pidän kuitenkin, että Raamattua lukiessa pyytää Jumalan Henkeä kirkastamaan ja avaamaan sitä, sillä toki pidän näitä alaviitteiden ja Novumin selitysten kautta lukemista ensisijaisesti ns. "teknisenä" lukemisena
    mutta sekin on ihan tervetullut uskovan elämään, vähän kuin kaurapuuroa tai ruisleipää, jonka ympärille sitten kootaan muut "lisukkeet". :)

    Mutta ihmeellisesti Jumala on usein myöskin laajentanut näkemystä niinkin, että olen lähtenyt mm. alaviitteen kautta tutkimaan, mistä ja mitä se puhuu ja sitten Jumalan Henki on ikäänkuin johdatellut eteenpäin ja vähitellen Sana on alkuperäiseltä kohdin auennutkin sellaiseen "muotoon", jonka on saanut todeta loksahtavan paikalleen, kuin palapelin palasen. :)

    Mistään "tavasta" lukea Raamattua ei toki pitäisi tehdä apsoluuttista oikeaa, vaan olla aina avoimin mielin ja pyytä Jumalan johdatusta, että Sana pääsee aukeamaan ja antamaan meille ravintoa ja myöskin sulautumaan käytännön elämäämme ja näin johdattaen meitä arjessamme kulkemaan Hänen tahtonsa tietä.

    Uhraamisasiasta:
    Tarkoitin tuotakin, mitä kerroit ja yleensäkin sitä, että uhraamisessakaan meidän ei tulisi hirveästi asettaa raameja suuntaan taikka toiseen, eikä olla myöskään loukkaukseksi kenellekään.

    Herra on saattanut antaa esimerkiksi minun sydämelleni jonkin määrätyn uhraamiskohteen ja se on minulle hyvinkin tärkeä ja merkityksellinen, on saattanut puhua jopa ns. "kymmenysten" antamisesta, mutta se ei tarkoita sitä, että teemme siitä asian, jolla painostamme, loukkaamme tai horjutamme jonkun toisen uskoa, eli meidän tulee näissäkin asioissa toimia samalla tavoin, kuin syömistenkin kanssa(1 - Kor. 8:12), olla olematta loukkaukseksi kenelekään.

    Jos joku kokee kymmenysopin oikeaksi, hän toimikoon siten omalla kohdallaan ja jos joku toinen taas ei sitä oikeaksi koe, hän toimikoon siten, kuin oikeaksi kokee ja näkee.

    Eikä minulla ole myöskään oikeutta uhrata enempää, kuin mihin minulla on varaa ja olla sitten esim. katkera Jumalalle, kun talouteni heittää "häränpyllyä".
    Ja sen mielestäni vahvisti hyvinkin tämä esille ottamani alaviite:
    2 Kor. 8
    12. Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan, kuin on varoja,
    eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole.

    Toki olen nähnyt "kaarneidenkin" lentävän, eli kyllä Jumala saattaa joskus kysyä meiltä sitäkin, uskaltaudummeko luottautumaan Hänen varaansa silloinkin, kun jossain on sellainen tarve, että jonkun aikaa itsellämmekään ei ehkä ole leivän päälle muuta laitettavaa, kuin ylähuuli :) ja näissä tilanteissa Jumala saattaa yllättää meidät hyvinkin positiivsesti, sillä Hän ei todellakaan jää mitään meille velkaa. Hän on Kaikkivaltias, maan ja taivaan Luoja!

    Äänestä

TP: "Mutta muistettava on aina, että emme voi antaa kuin sitä, mitä itse omistamme.
Jumalan tarkoitus ja tahto ei ole, että elämme yli varojemme."

Juuri tämä oli aloitukseni pointtina. Hyviä poimintoja asiasta laajemmin otit myös esille. Uskon, että Jumala odottaa meiltä ensisijaisesti sitä, että käytämme varamme harkiten ja pidämme niillä huolta perheestämme, omistamme ja niistä, jotka puutteessa elävät - ainakin ruuan ja elatuksen verran, varojemme mukaan.

Sellainen oppi, jota nykyään usein julistetaan ja jossa nyhdetään näiltä "leskiltä" ja vähävaraisilta viimeiset pennoset lupaillen puolisoa, 2 x siunausta tai muuta, ovat kiroavia. Lesken rovon myötä halusin hyökätä tätä harhaa vastaan ja tukea JÄRKEVÄÄ uhraamista, jonka ympäriltä Tähkäpää mainiosti Raamatun sanaa löysikin.

Kiitos, on ollut mukava vaihtaa ajatuksia kanssasi!

T: luopioksikin kehuttu

Äänestä
  • Hound Dog älä välitä noista luopiolauluja laulavista. Heillä menee huonosti ja jos heillä on kavereita heilläkin menee huonosti.

    Jumalan siunausta sinulle Houod Dog!

    Äänestä

  • koleerikko kirjoitti:

    Hound Dog älä välitä noista luopiolauluja laulavista. Heillä menee huonosti ja jos heillä on kavereita heilläkin menee huonosti.

    Jumalan siunausta sinulle Houod Dog!

    Tänks juu, koleerikko!

    Kyllähän sitä pitää aina pos/neg palautetta saadessaan pohtia palautteen antajan oikeassaolemista senkin uhalla, että itse on ollut väärässä. Omaan äkkipikaisen luonteen ja sitä onkin hyvä koetella välillä tällä foorumillakin. En toki usko, että Jumala haluaa minun aina kompastuvan reagoimalla "täyslaidallisella" vastaväittäjilleni vaan kasvavan siitä eteenpäin. Siinä ehkä suurin työsarka.

    Sinänsä minulla on rauha sen asian osalta mitä esitän ja mistä minua syytetään kun omatuntoni on puhdas. Ihminen - minäkin - on ottanut useita vapauksia Raamatun tulkinnassaan. Tämä matka Raamatun "uudelleen opiskeluun" ikäänkuin tyhjältä pöydältä, on antoisa ja raskas. Välillä koen siitä olevan annettavaa muillekin, välillä se saattaa olla raskasta muillekin.

    Mutta kiitos rohkaisustasi! Pikaisiin debatoimisiin!

    Hound Dog. (Luopioksi sanominen) selattiin vanhoja viestejä.

    On sattunut ilmeinen väärinymmärrys. Myöskin samansuuntaisia nimmareita on ollut kai liikkeellä aikaisemminkin. Joten pyydän anteeksi syvästi sekaannusta?

    Huomioi kuitenkin Paavo Järvinen on Jumalan voideltu

    Ei hätää! Tällaista tämä foorumikeskustelu usein on. Arvostan ja annan anteeksi.

    Mutta "voidellutkaan" eivät ole arvioinnin yläpuolella missään tilanteessa.

    Äänestä

  • Hound Dog kirjoitti:

    Ei hätää! Tällaista tämä foorumikeskustelu usein on. Arvostan ja annan anteeksi.

    Mutta "voidellutkaan" eivät ole arvioinnin yläpuolella missään tilanteessa.

    >>>
    Kiitos, on ollut mukava vaihtaa ajatuksia kanssasi!

    T: luopioksikin kehuttu

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    >>>
    Kiitos, on ollut mukava vaihtaa ajatuksia kanssasi!

    T: luopioksikin kehuttu

    Hound Dog kuten jo totesi ja myöskin sinä, on hyvä tutkia, onko live-elämässä annettu negatiivinen palaute totta. Typerys heittää sen mappiin: Katkerien sanat. Ne voi sitä olla, mutta voi olla myöskin siemen totta.
    Yksi heippa- rallaa uskova rankutti liki 100 kilometriä autossa millainen olen ja millainen tulisi olla. Veti kravatin tosi tiukalle, minulta. Sanoin lopulta; jäähän minulle tässä Jumalan armo. Rankuttaja oli sen jälkeen hiljaa.

    Seurakunnassa ei saa olla liian varovainen eikä arka. Usein epäkohtaan tarttuja kun sanoo ilman katkeruutta asian, ihmiset leimaavat hänet, vikoilijaksi, riidankylväjäksi tai katkeraksi. Suoraan leimaajilla on asennevamma. Eri asia jos ruikuttaminen on jatkuvaa. Joku sanoo asiasta saamansa epämielyttävän palautteen vain kateellisten puheeksi. Tälläinen ihminen on kehityskelvoton.

    Äänestä

  • Hound Dog kirjoitti:

    Ei hätää! Tällaista tämä foorumikeskustelu usein on. Arvostan ja annan anteeksi.

    Mutta "voidellutkaan" eivät ole arvioinnin yläpuolella missään tilanteessa.

    Jumalan voideltu on voideltu palvelemaan, ei herrana hallitsemaan.

    Äänestä

Aloituksessasi on hyvää asiaa. Niitä rahanpyytäjiä ja tarvitsijoita on niin paljon että välillä ahdistaa. Kerran tartuin tarjoukseen jossa eräs ilmoitti miten Jumala on hänelle antanut tehtäväksi kirjoittaa kirjasen jonka sai tilata itselleen ilmaiseksi. Tilasin sen kirjan ja sen jälkeen alkoi tulla rahanpyyntikirjeitä joissa oli ihan hyvää asiaa mukana. Harmitti kun olin rahapulassani tuon kirjasen tilannut, kun siinä neuvottiin rahankäyttöä.

Mietin välillä sitä, että onko Jumala kutsunut kaikki ne henkilöt työtään tekemään, jotka pumppaavat lähimmäisiltään jatkuvasti rahaa Jumalan työn eteenpäin viemiseksi. Anteeksi jos sanoin tämän karkeasti. Kiusaannun jatkuvista anelemisista ja erilaisten rahantarpeiden luettelemisesta, koska oma taloudellinen tilanteeni ei ole paras mahdollinen. Tähän tietenkin joku Leo Meller antaa reseptiksi että alahan maksaa kymmenykset bruttotuloista, annit ja uhrit jne.

Jos taloudellinen tilanteeni olisi ollut toinen niin olisin varmaan avustusta tuohon edellä mainittuun kohteeseen laittanut, mutta valitettavasti en voinut näin tehdä. Sittemmin olen ollut huomaavinani että avustuspyyntökirjeiden tulo on tyrehtynyt.

Synnittömät saavat heittää kivillä.

Äänestä
  • Ei Kristus halua, että uhraat oman terveytesi ja vähäiset rahasi jonkin organisaatiokoneiston pyörittämiseen tai edes pikku kirjasen kuluihin jos se on sinulle liian raskasta!

    Zac Poonen on intialainen srk-paimen, joka on ollut seurakuntatyössä miltei koko ikänsä. Hän ja heidän srk vanhimmat olivat alkuvaiheessa jo päättäneet, että ihmisiä ei rohkaista uhraamaan enempää kuin he luonnostaan haluavat. Kymmenysoppia he eivät ole myöskään tahtoneet opettaa koska näkevät sen kuuluvan vanhaan liittoon. Ja seurakunnalla on koko ajan sen verran varoja, että se on pysynyt pystyssä. He ovat "lahjaksi saaneet" ja lahjaksi antavat.

    En tiedä onko kymmenysopin ja maanittelevien uhripuheiden pito enemmän osoitus epäuskosta kuin luottamuksesta siihen, että Jumala auttaa? Jos kerran työ on Herran, niin kaippa Hän sen työn pitää elossa määräaikaan saakka?

    Itse sponsoroin sen minkä säännöllisesti voin, mutta en ole enää vuosiin laskeskellut kymmenyksiä netoista tai brutoista tai sortunut näihin Steve Hill-tyylisiin rahan lypsypuheisiin. Koen asiasta suurta vapautta. Kolikon kääntöpuoli toki on, että kun Herra osoittaa jonkin mihin esim. rahaa tulisi antaa ja järjestää siihen vielä sopivan rahasummankin, se luopuminen on silti hankalaa. Mokoma liha!

    Äänestä

  • Kuka tahansa väsyy jatkuvaan rahan kerjäykseen, jota pyydetään uhraamisen nimellä. On todella hyviä kohteita mihin voisi lahjoittaa, mutta ei riitä rahat kaikkeen. Pyytäjällä on helppo pyytää lisää kun joku on kerran antanut. Ne päättelevät; pyydetään siltä, onhan se ennenkin antanut.

    Asiassaan ovelimmat osaavat kysyä myöskin ovelasti. Esimerkki urheilimaailmasta rahan keruussa: Tahdotteko yrityksellenne näkyvyyttä? jne. Sama pätee hengellisissä kuvioissa.

    Äänestä

  • koleerikko kirjoitti:

    Kuka tahansa väsyy jatkuvaan rahan kerjäykseen, jota pyydetään uhraamisen nimellä. On todella hyviä kohteita mihin voisi lahjoittaa, mutta ei riitä rahat kaikkeen. Pyytäjällä on helppo pyytää lisää kun joku on kerran antanut. Ne päättelevät; pyydetään siltä, onhan se ennenkin antanut.

    Asiassaan ovelimmat osaavat kysyä myöskin ovelasti. Esimerkki urheilimaailmasta rahan keruussa: Tahdotteko yrityksellenne näkyvyyttä? jne. Sama pätee hengellisissä kuvioissa.

    Näin Raamattu. Saarn.9:2. Kaikkea voi tapahtua kaikille. Sama kohtalo on vanhurkaalla ja jumalattomalla, hyvällä, puhtaalla ja saastaisella, uhraajalla ja uhraamattomalla; hyvin käy niinkuin syntisenkin, vannojan niinkuin valaa pelkäävänkin.

    Äänestä

  • Hound Dog kirjoitti:

    Ei Kristus halua, että uhraat oman terveytesi ja vähäiset rahasi jonkin organisaatiokoneiston pyörittämiseen tai edes pikku kirjasen kuluihin jos se on sinulle liian raskasta!

    Zac Poonen on intialainen srk-paimen, joka on ollut seurakuntatyössä miltei koko ikänsä. Hän ja heidän srk vanhimmat olivat alkuvaiheessa jo päättäneet, että ihmisiä ei rohkaista uhraamaan enempää kuin he luonnostaan haluavat. Kymmenysoppia he eivät ole myöskään tahtoneet opettaa koska näkevät sen kuuluvan vanhaan liittoon. Ja seurakunnalla on koko ajan sen verran varoja, että se on pysynyt pystyssä. He ovat "lahjaksi saaneet" ja lahjaksi antavat.

    En tiedä onko kymmenysopin ja maanittelevien uhripuheiden pito enemmän osoitus epäuskosta kuin luottamuksesta siihen, että Jumala auttaa? Jos kerran työ on Herran, niin kaippa Hän sen työn pitää elossa määräaikaan saakka?

    Itse sponsoroin sen minkä säännöllisesti voin, mutta en ole enää vuosiin laskeskellut kymmenyksiä netoista tai brutoista tai sortunut näihin Steve Hill-tyylisiin rahan lypsypuheisiin. Koen asiasta suurta vapautta. Kolikon kääntöpuoli toki on, että kun Herra osoittaa jonkin mihin esim. rahaa tulisi antaa ja järjestää siihen vielä sopivan rahasummankin, se luopuminen on silti hankalaa. Mokoma liha!

    Hyvä on olla sitomatta ihmisiä taakkoihin. Kymmenysasia voi koitua ylitsepääsemättömäksi esteeksi jollekin, koska 10% bruttotuloista saattaa olla ainoa raha, joka jää laskujen jälkeen käteen. Kymmenysopin kannattajat sanovat, ettei kymmenykset ole pelastuskysymys, mutta... Ei mitään muttia! Kymmenykset voivat käydä esteeksi uskolle, jos niiden maksamiseen painostetaan. Antakoon kukin niin kuin sydän vaatii, ei surkeillen eikä pakosta! Ja jos antaa, tehköön sen salassa! Sitten vielä sanotaan, että kymmenykset ja uhrit maksamalla rikastuu! Onko Jumalan tahto, että rikastumme aineellisesti? Miksi sitten Jeesus sanoo, että helpompaa on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Taivaaseen!

    Äänestä

Vanhan Testamentin ajan profeettojen saarnojen pysyvä sanoma kohdistui rikkaitten harrastamaa köyhien sortoa vastaan (Aamos 8:4, Miika 2:2, Jes. 10:2, Jer. 5:28, Hes. 22:29 jne.).
Almujen anto oli Israelissa jokaisen velvollisuus. Sillä haluttiin lieventää köyhien hätää.

Jeesus piti itsestään selvänä, että hurskaat antoivat almuja. (Matt. 6:1), mutta Hän varoittaa vääristä vaikutteista.

Alkuseurakunnan ensimmäisiä tehtäviä oli järjestää köyhien avustaminen (Apt. 4:32, 6:1)..
Kristittyjen tehtävänä on kautta aikojen ollut köyhien ja syrjäytyneiden avustaminen.

Tänä päivänäkin avuntarvitsijoiden määrä maassamme on lisääntynyt. Sen huomaamme ruokajonoista. Lasten huostaanotot ovat myös kasvussa. Vaikka elämme ns. hyvinvointiyhteiskunnassa, niin kuinkahan moni loppujen lopuksi voi hyvin.

Jaakob varoittaa meitä ummistamasta silmiämme, kun näemme hädässä olevan ihmisen (15,16) lähellämme.
Älkäämme olko välinpitämättömiä.
”Hätä ja tuska maailman,
suurempi on kuin aavistan.
Ken tahtoo kärsivää auttaa”?

Äänestä
  • Köyhien avustaminen on eri asia, kuin TV-evankelistan lavean elämäntyylin rahoittaminen. Näitä ei pidä sotkea toisiinsa.

    Äänestä

Minä en kuitenkaan uskalla täysin kumota kymmennystenkään
antamista, vaikka olen itsekin sitä mieltä, että "ei yli varojensa"
ja "niin kuin sydän vaatii" ja myöskin sitä mieltä, että Jeesus on
kumonnut Mooseksen lain; rakastamisen kaksoiskäskyllä ja
kukin sitten pohtikoon itsekseen, mitä rakkaus vaatii meiltä
kultakin tämän antamisen suhteen.

Niin, miksi en uskalla totaallisesti kieltää ja tyrmätä myöskään kymmennysoppia niiltä, jotka sitä haluavat noudattaa ja pidän
itsekin sitä ihan hyvänä jonkinasteisena pohjana uhraamiselle
ja perustan näkemykseni näihin kahteen Raamatun kohtaan,
Jeesuksen omiin sanoihin:

Matt. 23
23. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden!
Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää.

Luuk. 11
42. Mutta voi teitä, te fariseukset, kun te annatte kymmenykset mintuista ja ruuduista ja kaikenlaisista vihanneksista, mutta sivuutatte oikeuden ja Jumalan rakkauden! Näitä olisi tullut noudattaa eikä noitakaan laiminlyödä.

Mark.: "...EIKÄ NOITAKAAN SIKSEEN JÄTTÄÄ."
Luuk.: "...EIKÄ NOITAKAAN LAIMINLYÖDÄ."

Äänestä
  • Näinhän se on... kirjoitettu on ja siinä on hyvä pysyä.

    Siunausta päivääsi.

    nm. helluntalainen.

    Äänestä

  • totta.. kirjoitti:

    Näinhän se on... kirjoitettu on ja siinä on hyvä pysyä.

    Siunausta päivääsi.

    nm. helluntalainen.

    Kuin myöskin Sinun päivääsi!

    Meillä turvamme on ikiaikojen Jumala
    ja meittä kannattavat iankaikkiset käsivarret!

    Hän on todellakin omiensa turva, voima ja tuki jokaisena päivänämme!

    Äänestä

Hei ~~tähkäpää~~. Sanot ettet uskalla totaalisesti kieltää kymmenysoppia. Ei kieltämiselläsi ole ainakaan minulle merkitystä. Mielestäni vapaaehtoiset kymmenykset tulee antaa nettotuloista. Siinä on siunaus jonka ajan mittaan tulee huomaamaan. En kirjoita mitään tiikkukirjaimilla, sillä en aliarvioi lukijan huomiokykyä.

Sapatti kuuluu Vanhaan Testamenttiin. Vaikka uskovan on hyvä joka päivä lukea Jumalan sanaa Raamattua, mitä pahaa on pyhittää vapaaehtoisesti yksi päivä kokonaan Herralla ja olla koko päivä Sanassa ja rukouksessa? Tai vain levätä Herrassa. Ennen lakia Jumala lepäsi seitsemännen päivän.

Ollaan kuitenkin ~~tähkäpää~~ siunattuja! =)

Äänestä
  • Ei minun kielloillani ole varmasti mitään merkitystä kehenkään muuhunkaan ja hyvä niin, mutta ehkä tarkoitin tuolla nyt vähän muuta, kuin vain toisilta ihmisiltä kieltämistä, eli kyllä....myönnän....että ilmaisuni eivät aina ole kovin fiksuja ja filmaattisia. :)

    Olen siis kanssasi samaa mieltä muusta, mutta en edelleenkään TIKKUKIRJAIMILLA KIRJOITTAMISESTA! 8D

    Kuten olen ennenkin sanonut, ne eivät minun kohdallani puhu siitä, että aliarvioisin toisen lukijan huomiokykyä, vaan toimivat kohdallani boldauksen "sijaisina" ja usein myöskin yhteenvedon esille tuomisena.

    Joten jos ne Sinuja kovin ÄRSYTTÄVÄT, niin joudut varmaan jatkossa tekstieni kohdalla klikkaamaan SULJE kohdasta. :))))))

    Enkös olekin ihan maharottoman sutjakasti yhteistyökykyinen? :))))

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Ei minun kielloillani ole varmasti mitään merkitystä kehenkään muuhunkaan ja hyvä niin, mutta ehkä tarkoitin tuolla nyt vähän muuta, kuin vain toisilta ihmisiltä kieltämistä, eli kyllä....myönnän....että ilmaisuni eivät aina ole kovin fiksuja ja filmaattisia. :)

    Olen siis kanssasi samaa mieltä muusta, mutta en edelleenkään TIKKUKIRJAIMILLA KIRJOITTAMISESTA! 8D

    Kuten olen ennenkin sanonut, ne eivät minun kohdallani puhu siitä, että aliarvioisin toisen lukijan huomiokykyä, vaan toimivat kohdallani boldauksen "sijaisina" ja usein myöskin yhteenvedon esille tuomisena.

    Joten jos ne Sinuja kovin ÄRSYTTÄVÄT, niin joudut varmaan jatkossa tekstieni kohdalla klikkaamaan SULJE kohdasta. :))))))

    Enkös olekin ihan maharottoman sutjakasti yhteistyökykyinen? :))))

    Tähkis niin, sehän on aina lukijan vallassa mitä haluaa lukea.

    Itse en näe sinua yhteistyökyvyttömänä, enkös ole uskon henkinen, =))

    En kirjoita tikkukirjaimilla, sillä uskon lukijan käsittävän pointtini.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hound Dog kirjoitti:

LUUK. 21:1->
"1 Jeesus käänsi katseensa uhriarkkuun päin ja näki rikkaiden panevan siihen lahjoja. 2 Hän näki myös, kuinka eräs köyhä leskivaimo pani arkkuun kaksi pientä lanttia. 3 Hän sanoi: "Totisesti: tämä köyhä leski antoi enemmän kuin yksikään toinen. 4 Kaikki nuo muut antoivat lahjansa liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi."

Yleensä tätä Sanan paikkaa käytetään uhripuheena ja rohkaisijana - meidän tulee antaa kaikkemme! Kuulijat on opetettu näkemään leskirouva autuaana ja vanhurskaana suuren uhrauksensa tähden. Samoin, meidät on opetettu tuntemaan lievää antipatiaa rikkaita antajia kohtaan ja toivoa itsellemme enemmän leskirouvan luonteenlaatua. Siitäkö tässä todella on kyse?

On pantava merkille ensinnäkin se, että Mestari ei tuomitse rikkaita eikä kehu rouvaa. Häntä ei ylistetä autuaaksi tai uhrautuvaiseksi - kuten monet uhripuheet antavat ymmärtää. Rikkaat eivät saa myöskään tunnustusta, eivät plussia tai miinuksia.

Mikä on asiayhteys?
Jeesus puhuu opetuslapsilleen lopun ajoista ja Jerusalemin hävityksestä. Ennen "lesken ropoa" Hän varoittaa saddukeusten ja lainopettajien toiminnasta, mm:

"...mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa."

Jumalan laki on ihmistä varten, eikä ihminen lakia varten. Perinnäissäännöillä uskonnolliset johtajat olivat tehneet tyhjäksi Jumalan täydellisen lain. Miten Jeesus olisi voinut iloita siitä, että uskonnollisen järjestelmän raskauttama leskirouva antaa kaiken mitä hänellä elämistä varten on? Milloin Hän iloitsi siitä kun köyhiä käytettiin hyväksi ja johdettiin harhaan?

Tätä lienee hyvä miettiä kun seuraava silkkitakkinen herra koettaa puristaa lompakostasi sen mitä sinulle elääksesi on. Opettiko Jeesus todella meistä vastuuttomia talouden vartijoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu