5.-6.9.2013
HALUATKO EDISTÄÄ SYDÄMESTÄSI JA KÄYTÄNNÖSSÄ KRISTUKSEN OPETUSLAPSEUTTA?
Kaipaamme suuresti apua ja tukea Kristuksen taivaallisen ja maanpäällisen kuninkuuden tunnustavan, Jumalan Pyhän Sanan ja Lain mukaisen Kristuksen opetuslapseuden, Jumalan (apostolisen) seurakunnan Kristuksessa - Kristuksen ruumiin - sekä Kristuksen maanpäällisen kuningaskunnan (järjestyksineen ja toimintoineen) sekä näin Jumalan Pyhän Järjestyksen Kristuksessa edistämiseen kansojen, heimojen, sukujen ja perheiden keskuudessa.
Apua ja tukea haetaan niiltä, jotka ovat siihen sydämestään, vapaaehtoisesti halukkaita ja jotka myös käytännössä haluavat siihen ryhtyä.
Tässäkin maassa on kasvava joukko syviin vaikeuksiin ja ahdinkoihin tahtomattaan joutuneita - niin Jumalan Sanan ja Lain noudattamisesta, terveydellisistä kuin taloudelllisistakin syistä - Jumalan ja Kristuksen pääkseen tunnustavia perheitä ja ihmisiä, jotka kaipaisivat erittäin kiireesti apua ja tukea vaikeuksistaan selviämiseen.
Pienikin apu ja tuki voi pelastaa ja nostaa jaloilleen näitä perheitä ja ihmisiä esimerkiksi taloudelliselta tuhoutumiselta. Vähäiselläkin panostuksella hankitaan Jumalan siunauksia, elävöitetään Kristuksen ruumista ja tuodaan sille lisää työvoimaa ja resursseja käyttöön.
Kaikki luomakunnan resurssit kuuluvat ainoastaan Kaikkivaltiaalle Luojalle, yhdelle ainoalle Jumalalle ja Hänen Sanalleen, Kristukselle, joita niillä pitäisi ainoastaan palvella.
Jokainen on vastuullinen, tilivelvollinen Jumalan ja Kristuksen edessä hänen haltuunsa joutuneista Jumalan ja Kristuksen resursseista (luomakunnan resurssit, Jumalan antama tietämys ja osaaminen, Jumalaa palvelevan työn tulokset) sekä niiden käyttämisestä niin kuin Jumala on säätänyt ja on myös vastuullinen, tilivelvollinen pitämään ne Jumalan ja Kristuksen hallussa.
Hän on myös velvollinen maksamaan Jumalan hänelle suomastaan kymmenyksiä ja almuja Jumalan Pyhän Sanan ja Lain mukaisen kuninkaallisen (maallisen) ja papillisen (hengellisen) järjestyksen ja niiden alaisen yhteiskuntajärjestelmän ja hallinnon käyttöön.
Eivätkä Jumalalle ja Kristukselle kuuluvat resurssit ole turvassa ja siunattuja Jumalan ja Kristuksen ja edelleen Jumalan (apostolisen) seurakunnan ja Kristuksen maanpäällisen kuningaskunnan ulkopuolella Jumalan Sanan ja Lain vastaisessa käytössä, vaan ne voivat joutua tällöin Jumalan kirousten kohteeksi esimerkiksi, kun niitä kaapataan Jumalan ja Kristuksen vihollisten käyttöön.
Monet Jumalan ja Kristuksen palvelijat ovat saaneet Kuninkaaltaan paljon hyviä, hyödyllisiä ja siunauksellisia ideoita Jumalan ja Kristuksen palvelemiseen eli Heille työskentelemiseen, mutta niiden käynnistäminen ja eteenpäin vieminen odottaa nyt paljolti sitä, että ihmisten hallussa olevia Jumalan ja Kristuksen resursseja vapautetaan näihin jaloihin tarkoituksiin, jotka myös työllistävät ja antavat toimeentuloa mukaanlähtijöille.
Tämän kehotuskirjeen lähettäjät ovat itse joutuneet suuresti kärsien kokemaan, mitä tarkoittaa vaikeuksiin ja ahdinkoihin joutuminen niin Kristuksen nimen, Jumalan Sanan ja Lain noudattamisen kuin terveydellistenkin syiden takia.
Heillä ja mitä ilmeisemmin monella muullakin olisi kuitenkin erinomaisia, soveliaita ideoita toteutettavaksi Jumalan ja Kristuksen kunniaksi, samalla taloudellisesti kelvollisia, tuottaviakin suojauskeinoineen sekä edistämään tuntuvastikin Kristuksen opetuslapseutta, Jumalan (apostolista) seurakuntaa Kristuksessa ja Kristuksen maanpäällistä kuningaskuntaa (järjestyksineen ja toimintoineen) sekä näin Jumalan Pyhää Järjestystä.
Kutsumme näin sydämestään, vapaaehtoisesti halukkaita auttamaan ja tukemaan Jumalan ja Kristuksen palvelemista ja samalla Kristuksen oikean ruumiin eli seurakunnan rakentamista käytössään olevin - Jumalalle ja Kristukselle kuuluvin - resurssein.
Samalla kehotamme kaikkia lukijoita tekemään parannukseksen kaikista rikkomuksistaan Jumalaa, Kristusta sekä Jumalan Pyhää Sanaa, Lakia ja Järjestystä vastaan sekä erottautumaan kaikesta tällaisesta pimeydestä, pahuudesta ja vääryydestä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
(jatkoa edelliseen)
Ja Jahushua (Jeesus) tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi:
"Minulle on annettu kaikki auktoriteetti (valta) taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
(Matt.28:18-20)
"Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa." (Matt.6:24)
"Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." (Joh.3:35-36)
"Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on oikeamielisyydellä (vanhurskaudella) ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?
Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?
Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani".
Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo JHVH, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo JHVH, Kaikkivaltias". Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa."
(2.Kor.6:14-7:1)
"Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä. Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?" (1.Joh.5:2-5)
Kristuksen nimessä ilmoittaen
Kaikkivaltiaan Luojan ja Hänen Sanansa, Kristuksen palvelijat
Sydämestään halukkaat ottakoot yhteyttä:
sähköposti:
[email protected]
Älä ole huolissasi. Järjestys on jo tullut. Lupaan sen.
Jahas. Uutta lahkoa kasaamassakos sitä ollaan? Ja lahkopomot taitavat olla jo valittuina? Kymmenyksiäkin taidetaan ottaa ihan mielellään vastaan...