Jumalalle antautuminen

devotional

Miten antaudutaan Jumalalle kokonaan ja lopullisesti?

8

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valmiiksi kerrotu tuossa tulaajapojan tarinassa.

      On mahdollista keirrellä maailma elämästä toiseen ja eräänä päivänä muistaa että Isäni kodissa kaikki oli paremin..

      Silloin tapahtuu mielessä muutos joka johtaa paluumatkalle ja palveljat tulevat vastaan. Isä ottaa viimeisen askeleen.

      Näin ymmärrettynä on kertomus itsestään selvä. Kun perinteisellä syylisyyttä etsivällä mielellä luettuna tuntuu epäoikeudenmukaiselta miksi Tulaajapojalle järjestettiin pidot, miksi ikänsä kotona hyvin palvellut poika jäi ikäänkuin taka-alalle.

      Isä ja Poika olivat sen yhdessä näin tuumanneet, että kattellaan vähän mualimaa.

      Olet jo kysyessäsi lähtenyt paluumatkalle. Paluu on varma. Lopputulos on jo valmiiksi kirjoitettu.

    • -Brina-

      Vasta sitten kun tiedostaa ja TUNTEE aukottomasti olevansa YHTÄ Jumalan kanssa . Siihen asti olemme vain "tiellä" siihen TOTUUTEEN. Fyysisellä tasolla ollessamme voimme saavuttaa ainoastaan 'ykseystunteen' hetkisesti ns jumalkokemuksessa (satorissa), mutta se haalistuu vähitellen eikä jää siis pysyväksi (halu kokea se uudelleen tosin jää :).
      Tietoisuuden tasomme on oltava saavuttanut vähintään ns. kausaalitason eli korkeimman olemisen tasoista (ei kuulu enää fyysiisiin olemisen tasoihin. Ne selitetty mm. täällä: http://www.lakanen.fi/Finnish/32ihmis.htm). On mahdollista, että niitä on enemmänkin, mutta vasta sitten kun kaikki (todella kaikki elämänmuodot) ovat saavuttaneet 'täydellisyytensä' eikä maailmankaikkeudellamme ole enää tarvetta olla olemassa ... vasta sitten seuraava askel on lopullinen YKSEYS, JUMALA.
      Tie on pitkä, mutta paljon olemme jo kulkeneet...joten mielenkiintoista loppumatkaa "Kotiin"!

    • ihanaa 'totuutta'

      Antaudutaan niin omille haluille ja toiveille kokosydämisesti, ja niiden lisäksi vastapainoksi uskonnollisten johtajien toiveille ja vaatimuksille puolisydämisesti, koska vain niin sadistiset kuin masokistisetkin nautinnot maximoituu, jasamalla elämä saa tarkoituksen.

    • 'Miten antaudutaan Jumalalle kokonaan ja lopullisesti?'

      Olemalla itse Jumala...tämä ajatus tuli heti.
      Antautua omalle itselle.....ei Jumala ole ulkona, vaan sisällä....meissä ja kaikkialla.

    • jnanajoogi

      Kyllä voi olla nyt heti Jumalassa oli kulloisenkin fyysisimmän kehon taso mikä tahansa. Tietoisuus on eri asia kun kulloinenkin fyysisin keho, vaikka se ykseyden tilassa nähdäänkin jumalallisena. Ykseys voi jäädä pysyväksi tietoiselle mielelle. Olemme ykseydessä koko ajan sinä ja minä vähintään tiedottomasti. Ykseyttä ei voi välttää, sillä se on koko ajan päällä halusimme tai ei. Kyse on tietoisesta ykseydestä.

      Kyse on täydestä mielen muutoksesta, muutut aivan eri ihmiseksi näkökulmaltasi. Suppeassa näkökulmassa ollessa ei voi olla Jumalassa tietoisesti, silä Jumala on äärettömyys. Näet laajasti, kirkkaasti ja selkeästi.

      Ajassa tarvitsemme askel-askeleelta etenemistä. Jumalalle antautuminen on peruuttamatonta tietoisessa mielessä kun ei ole enää jotain joka kokee tai elää. On vain tietoisuus tästä samasta, mutta emme tiedä, onko kokijaa vai eläjää, koska emme tiedosta tätä eläjää yksilöllisenä itsenämme. Me olemme yksilöitä silti.

      Askel-askeleelta laajempi näkemys saa alaa. Jumalalle antautuminen ei ole pysyvässä mielessä äkilinen prosessi.

      Antautumiseen tarvitaan heittäytymisen lisäksi uskomattomasti älyä ja järkeä. Siksi se on helpommin sanottu kuin tehty.

      *** Kyse on persoonalliseen minuuteen samaistumisesta luopumisesta niin,
      että mieli pysyy silti kondiksessa. Tavattoman yksinkertaista, mitä ei voi opettaa. Voi opettaa edellytyksiä, jotka mahdollisesti johtavat näkemyksen heräämiseen. Näistä edellytyksistä paasaavat Patanjalit sun muut, mitään uutta ei auringon alla.

    • jnanajoogi

      Semmoinen edellytys tuli mieleen, että ensin tiedostetaan kuka ollaan. Tiedostetaan ego kokonaisuudessaan. Tähän johtaa klassinen asentojoogan tie. Sama voidaan saavuttaa periaatteessa urheilemalla ja intensiivistä liikuntaa harrastamalla ehkäpä pitemmällä ajanjaksolla.

      Kun tiedostetaan, mikä ego kaikilla tasoillaan on, vasta sitten voi ottaa peruuttamattoman seuraavan askeleen. Egoa on myös unitloissa. Istuminen johtaa periaatteessa samaan, ja pitkällä ajanjaksolla ihan tavallinen eläminen ilman minkäänlaisia jumaluuspyrkimyksiä.

      Kun on tiedostanut egon, sisäisesti tiedät seuraavan askeleen automaattisesti. Ja siitä ei tarvitse kertoa.

      Antautua voi myös osittain vaikkapa rukoilemalla / hartaudella ennen egon tiedostamista kaikilla tasoillaan. Hartaus on tosi kehittävää, ja se johtaa kokonaisvaltaisen järjen kehittymiseen. Mielen hiljenemiseen. Hartauden huipentumaa sanotaan satoriksi, hetkellinen. Kun koko mieli kaikkine sisältöineen (kaikki mielen tasot tiedostettu) on nokan edessä, on mahdollisuudet kokonaisvaltaiseen eheytymiseen olemassa. Ja kun on eheytynyt, voi antautua. Ymmärretään samalla, kenelle ja mille antaudutaan. Itselle, ei kenellekään toiselle.

    • Realistinen esimerkk

      Tässä ihan klassinen joogi. Näitä kundaliivivalaistuneita alkaa olla jo aikalailla kaikkialla maailmassa. Ottanut homman vakavissaan, tehnyt hommat oikein, jolloin tulosta syntyy.

      https://www.youtube.com/watch?v=mlKdi81A-Pg

      Näyttää tavalliselta mutta tyytyväiseltä, kun ottaa huomioon kulttuuritaustan. Ei mikään erikoisuus siis. Klassisella joogalla voidaan saavuttaa mielenrauha, ja varmastikin antaumusta on ollut mukana matkan varrella. Matka jatkuu edelleen.

    • bäää bäääää

      Riisu vaatteet, rasvaa pylly ja mene kontallesi. Urospuolinen lampaanpoikanen hoitaa lopun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      157
      3250
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      3022
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      112
      1535
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      150
      1264
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1097
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1067
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      1037
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      989
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      43
      896
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      23
      893
    Aihe