"Rehellinen" C-mies

Tasa-arvoinen Suomi

Kävin hiljattain lääkärintarkastuksessa armeijan yhteyteen. Lääkäri oli sitä mieltä, että terveydellinen tilani tekisi palveluksen suorittamisesta raskasta. Mm. ihottumaa, astma, heinänuhaa. Vapautuksen saaminen on kuulemma mahdollista.

Kutsunnat ovat vielä edessä. Periaatteessa voisin valita vapautuksen ja siviilipalveluksen väliltä. Olen tosin kuullut, että sivarin käyneitä kohdellaan työpaikkahaastatteluissa isänmaan absoluuttisina pettureina ja yhteiskunnan loisina, kun eivät menneet rämpimään pöpelikköön kivääri kainalossa. Käsittääkseni lähes kaikkien suomalaisten firmojen jehut ovat maanpuolustusmyönteisiä?

Tosin C-paperit antavat sellaisen vaikutelman, että laiskuruuttani olen keinotellut itseni tähän terveysluokitukseen, mikä ei tietenkään ole totta. Pelkään, että C on myös eräänlainen leima joka estää pääsemästä työpaikkoihin, joihin tavallisesti pääsisin armeijan käytyäni. Silloinhan en ole käytännössä tehnyt mitään ja vaan lojunut jossain. Siviilipalvelus olisi merkki edes jostain aktiviteetista.

Yksi vaihtoehto on että muutan maasta pois ja hankin vieraan maan kansalaisuuden. Muissa maissa on nähkääs niin ettei armeijaa ole pakko käydä.

Mitä teen? Vaikuttaa vaikealta elää maassa, jossa leimautuu androgyyniksi ektoplasmaksi, vaikka oikeasti on vain halunnut tehdä jotain hyödyllistä.

15

1934

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hue

      Vanhempi sukupolvi tykkää korostaa armeijan tärkeyttä työelämässä melkoisesti. On hyvin todennäköistä, että kun päädyt työelämään asti, on siellä jo paljon suvaitsevampaa ja avoimempaa porukkaa johdossa. Joten sinuna en hätäilisi sitä.

      Nuo sinun terveysongelmat kuulostaa ihan pätevältä syyltä saada vapautus intistä. Varsinkin astma voi olla hyvin haitallinen, jopa vaarallinen tietyissä hommissa. Esim. pidempien matkojen juokseminen kaasunaamari päässä voisi olla melkoisen mukava kokemus tuon astman kanssa. Voisit varmaan saada myös B:n paperit noiden avulla jos sellainen vaihtoehto tuntuisi mielekkäältä.

    • Cargo.

      Tuntuu, että joka helvetin asiasta joku puoskari suosittelee nykyään vapautusta! "Mulla on ollu selkä 18-vuotta" tai "on pikkasen hawaijilaista nuhaa...", niin johan pukkaa vapautusta! Tekeekö ne yksityiset lääkärit rahaa tolla maanpetoksellisella toiminnallaa?

      Alottajalle tiedoksi, että jos et pysty olemaan edes puoltavuotta B-miehenä (ei tartte juosta, eikä ryynätä metässä), niin voit kyllä mun puolesta hypätä vaikka biojäteastiaan!

    • ...?

      Niin-no, meillä oli intissä lievästi kehitysvammainen jamppa, jolla oli atooppinen iho. Ei epäilystäkään, että hänen ei olisi tarvinnut olla siellä...kunhan halusi suorittaa.

      Heinänuha kuulostaa nyt ihan pelleilyltä, 70% kansasta on sellainen...samoin joku ihottuma. Astma voi olla oikea syy, riippuen kuinka vakava se on. Voit myös itse miettiä asiaa, oletko oikeasti rehellinen koko asian suhteen. Heinänuha ja ihottuma eivät ole syitä vapatukseen, astma voi olla. Ja siis pohjimmiltaan C:n paperit ovat puhuttavissa itselleen. Siinä syy miksi C:n papereita pidetään aika lusmuilun symboleina. Kuka tahansa, joka nyt vähän osaa nettiä käyttää, kykenee puhumaan itselleen sellaiset.

      Työpaikan saamiseen sen ei tulisi kuitenkaan vaikuttaa, olen ymmärtänyt, että työnantajalla ei ole oikeutta kysyä intistä muuta kuin "Onko suoritettu vai onko vielä edessä?" Toki sellaista voi olla myös paha peitellä myöhemmin...kyllä inttijuttuja puhuttaessa se tulee aika karkeasti esille onko siellä oltu vai ei.

      Mutta kyllä itselleni tulee fiilis, että et halua suorittaa koko palvelusta, ja oikeasti olet juuri keplottelemassa sitä vapautusta. Heinänuhan ja ihottuman mainitseminen syiksi pistää jo vähän ihmettelemään... Selvästi suurin osa C:n papereista on itselleen hommattu kusettamalla, joten kuulostaa vain siltä, että haluat välttää intin muista syistä, koska (kuten jo aikaisemmin mainittu) B-miehen pestit (komennusmies, kirjuri ym.) eivät ole todellakaan rankkoja...mikä niissä on vikana?

      • AP.

        Huomasin virheen aloitusviestissäni: ihon laatu on atooppinen, meni termit sekaisin kun en ollut varma miten atooppinen iho määritellään. Anteeksi erehdys. Mutta todellakin, minulla on allerginen infektioastma joten ilmeisesti lääkäri piti siksi sen heinänuhan tässä tärkeänä.

        Joutuvatko B-miehet suorittamaan saman alokaskauden kuin muutkin? Lääkärin lausuntoa ajatellen voisin kokeilla jonkin aikaa ja keskeyttää tarvittaessa. Pitää paikkansa, etten suurella innolla halua lähteä suorittamaan asepalvelusta. Johtuu osittain poliittisista näkemyksistäni. Selitin jo aiemmin, miksi siviilipalvelukseenkaan hingu, olisin periaatteessa maanpetturi. Maan puolustamista vastaan minulla ei ole mitään.

        Ja mitä työnantajiin tulee, he saavat käsittääkseni kysyä mitä vaan. Kuten sanoit, monet velvolliset yrittävät luikerrella hankkimalla C-paperit. Mutta lääkäri kun kerran sanoi, että minunlaiset tapaukset ovat normaalisti keskeyttäneet jos menneet ollenkaan.. Kutsunnoissa ehkä selkenee. Täytyy perehtyä noihin B-jopeihin, kiitos vastauksesta.

      • ...?
        AP. kirjoitti:

        Juu, atoppinen iho voi olla aika vittumainen varsinkin metsässä, kun ei pääse peseytymään vähään aikaan ym.

        B-miehillä on vähän tuunattu se alokaskausikin: Kevennetty varustus taisteluhkoulutuksessa (eli kun muut leikkivät T-paita, palvelustakki, sirpaleliivi ja tetsarit päällä, B-miehet ovat vain T-paidan ja palvelustakin kanssa). Tietääkseni B-miehet saavat myös hieman vaikuttaa mihin osallistuvat ja mihin eivät, mutta paikanpäälle on kyllä tultava (eli tiettyjä fyysisesti raskaimpia nakkeja ei varmaan astmaatikkona kannata lähteä tekemään, kuten ei myöskään taistelukaasu harjoituksia).

        Muuten alokasaika on kai aika lailla samaa kuin muilla. Ja itse pidin kyllä alokasajasta eniten...okei, vaikka olit siellä silloin täysin pompotettavana, niin ainakin päivät olivat erilaisia ja pääsit kokeilemaan kaikkea jännää (RK:lla ampumista, oikean kranaatin heittoa, kyynelkaasua, napalmin sammutusta jne.) muutaman viikon aikana.

        Ne "B-miesten pestit", eli kirjurit ja kommarit (komennusmiehet) ovat intin lepi-pestejä. Kirjurit ovat kivasti sisätiloissa hoitamassa komppanian yleisiä paperi asioita jonkun alikin johdolla, kun muut ryynäävät sateessa ulkona. Kommarit taas toimivat viralliesti jonkin sortin apureina ympäri varuskuntaa... hyvin helppoja hommia. Metsään ei kummatkaan joudu lähes koskaan (eräs tuttuni oli kommarina ja hän oli kai alokaskauden jälkeen kerran metsässä...viittamerkkinä tienlaidassa näyttämässä mihin kaikkien tulee kääntyä)

        Olen kyllä ymmärtänyt, että intti ei saa ainakaan virallisesti enää vaikuttaa työnhaussa...toki monet siitä mainitsee CV:ssä jne... mutta oikea painoarvo intillä on vain ja ainoastaan alemman tason pikku-pomoja haettaessa. Mitä pidemmälle kouluttaudut, sitä vähemmän intti painaa. Itse tulevana lääkärinä voin sanoa, että intistä ei tule koskaan olemaan minulle mitään hyötyä, mutta on se kokemuksena sen verran hauska, että suosittelen käymään, vaikka sitten B-miehenä. Ainakin noilla perusteilla luulisi haluamasi pestin aukenevan varsin helposti. Ei siinä mitään häviä jos sitä koittaa :)

      • kokemus4
        ...? kirjoitti:

        Ei ole muuten totta. B-miesten alokaskausi on tismalleen samanlainen, kuin muillakin, saattaa tosin olla joitain lieviä vapautuksia, kuten minulla oli marssivapautus yli 10km.

      • Nyt jumalauta...
        kokemus4 kirjoitti:

        Ei ole muuten totta. B-miesten alokaskausi on tismalleen samanlainen, kuin muillakin, saattaa tosin olla joitain lieviä vapautuksia, kuten minulla oli marssivapautus yli 10km.

        Onko luetun ymmärryksessä vikaa? Itse väität, että alokaskausi on tismalleen samanlainen, ja sitten selität jostain vapautuksista... onko sana "tismalleen" tuttu? takoittaa TÄYSIN samanlainen. Kuten "...?" sanoi, alokaskausi on vähän tuunattu, mutta aika lailla samanlainen.

    • Hue

      Itse alokaskautta intissä suorittaessani sain sellaisen käsityksen että P-kausi (persukausi) olisi kaikille alokkaille sama. Silloin ei keneltäkään kysytty, että onko B-mies vai ei, ja että kevennetty palvelus astuisi voimaan vasta P-kauden jälkeen. En ole varma miten yleinen käytäntö tämä on, mutta ehkä palveluspaikka ja yksikkö voisivat osittain vaikuttaa siihen.

      Työnantajat eivät saa kysyä työhaastatteluissa mitään asioita, mitkä eivät kuulu työhön millään tavalla. Tuo "onko intti käytynä jo, vai vielä edessä" tuntuu olevan myös melko harmaalla alueella. Eli tuon perusteella sinun ei pitäisi tulla kokemaan minkäänlaista syrjintää työtä hakiessasi, mutta en ole varma miten homma toteutuu käytännössä.

      Itse tällä hetkellä sivaria suorittaessa en ole tullut katuma-ajatuksiin, eikä intin pitäisi painaa ollenkaan alalla, jolle olen kouluttautumassa.

    • C-Mies

      C-papereitakin on sitten niin monenlaisia; Jokaisessa lukee vaputuksen syy diagnoosikoodeilla, jotka voi olla jotain psyykkistä tai sitten fyysistä. Kaikki vapautukseen johtavat tapaukset yleensä vaativat jonkinlaisen lääkärin diagnoosin tai diagnoosiepäilyksen, ja yleensä pitkäaikaissairaudesta, jota on yleensä hoidettu jo useilla eri lääkäreillä (yleis- ja erikois-). Tällaista prosessia on aika vaikea tai mahdoton feikata, paitsi psyykkisellä puolella, jonka kentällä kaikki diagnosointi ja hoito on melko retuperällä suomen maassa.

      Jälkeenpäin sitten ihan yhtälailla esimerkiksi sydänvian takia vapautettu on hieman eri asemassa C-paprujensa kanssa kuin ilman aikaisempaa potilastaustavaa omaavan "masennuksen ja ahdistuksen" takia vapautetun kaveri. Se sydänvikainen voi tehdä vaikka mitä korkeapalkkaista ja yhteiskunnallisesti hyödyllistä/tuottavaa toimistotyötä mutta dignoosin mukaan antisosiaalinen ja masentunut kaveri todennäköisemmin ei voi.

    • 13+2

      Vapautuksen syitä:

      - astma
      - epilepsia
      - muut sairaudet
      - homous?
      ja jehovan(vai oliko lestadiolaiset) todistajat, joka on aika epäreilua muita kohtaan. Siis luterilaisilla on samat säännöt ja kirja, mutta joutuvat armeijaan.

      Mitenkäs muuten mamut, tai siis sellaiset esim somalit, jotka on jo syntyneet Suomessa? Joutuvatko asepalvelukseen?

    • dssghdfd

      Jälleen esimerkki eriarvoisuudesta. Jehovan Todistat voivat suorittaa velvollisuutensa opettamalla hihhuleita värväämään rahan perään sen ajan!
      Outo vapautus ihmisoikeuksia polkevalla liikkeelle.

    • velvollisuus

      Olen saanut C-paperit milelenterveydellisistä syistä joitakin vuosia takaperin. Masennuksen väistyttyä, työpaikan ja kokemuksen, kiinnostavan koulupaikan sekä muiden tulevaisuudensuunnitelmien puuttuessa haluaisin mennä sivariin. Onko tämä mahdollista? Olen alle 25-vuotias. Miten minun tulisi menetellä?

    • Siitä vaan : )

      Kokeile soittaa aluetoimistoosi?
      Ehkä ne pystyy kaivamaan sun tiedot ja laittaa lekurin kautta menemään ja voit hankkia itsellesi terveen paperit? Tää nyt on vaan tällästä mutuila.
      T:Sivari

    • Anonyymi

      Kyllähän c-miehet ovat nykyään 90 prosenttisesti pilalle passattuja pääsääntöisesti läskejä tietokoneen pelaajia.

      En ikinä tule palkkaamaan ainuttakaan.

      • Anonyymi

        Palkkaat tai sinut hakataan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      123
      3982
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      314
      2049
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1811
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      105
      1727
    5. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1710
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1661
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      443
      1518
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1266
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1252
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      440
      1218
    Aihe