Politikot suuren rahan sanansaattajina.

Viimeaikoina on ollut surkuhupaisaa seurata kuinka kaikki maamme politikot puolueesta riippumatta ovat olleet suurella rahalla ostettavissa.
Ensimmäisenä iski politikkoihin eläkevakuutusyhtiöt turvatakseen pääomat johtajilleen ja jättieläkkeen saajille.
Jos tavallinen kansalainen elää eläkkeellä keskimäärin vajaat viisi vuotta,l niin takuulla 40 vuoden työuran aikana on eläkeeuronsa sinne maksanut. Nyt eläkeiän korotuksella eläkevakuutusyhtiöt haluavat tiputtaa keskimääräisen tavallisen palkansaajan eläkeellä olo iän 1,5 vuoteen. Tämän asian on nyt hyväksyneet kaikki puolueet Soinia myöten.
Palkansaajaliitot tulevat myös hyväksymään homman ihan lähi tulevaisuudessa kunhan lahjusrahat kolahtavat puheenjohtajien tilille.

Seuraava valtakunnan kusetus on Jorma Ollilan ajama autojen paikannus, jossa Nokian koekentäksi lobataan koko suomea. Riutuvalla kansantaloudella olisi varmaan sille 500 miljoonalle muutakin käyttöä kuin työllistää kiinalaisia GPS paikannuslaitteita valmistavia työläisiä. Lisäksi tällä sitouduttaisiin taas korviaan myöden USA: hallitseman GPS:n käyttäjiksi.
GPS tarvitsee kiepeästi uutta rahaa, että uudet sateliitit saadaan aikanaan radalle entisten toimintaiän hiipuessa.
Tähänkin on saatu lahjottua sekä liikenneministeriö, että kommunisti liikenneministeri, jolle äänestäjiensä kurittaminen ja kurjistaminen näyttää sopivan kunhan vaan oma etu on kunnossa.

Löytyykö suomessa enää minkäänlaista vaihtoehtoa tavallisen palkansaajan etujen valvojina, ainakin kaikki nykyiset puolueet ovat menettäneet suurimman osan kansalaisten luottamuksestaan, maatahan hallitaan käytännössä vain puolen kansan äänillä, milloin näille lopuille löytyy vaihtoehto nykymenon muuttamiseksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Masentunut kansalain kirjoitti:

Viimeaikoina on ollut surkuhupaisaa seurata kuinka kaikki maamme politikot puolueesta riippumatta ovat olleet suurella rahalla ostettavissa.
Ensimmäisenä iski politikkoihin eläkevakuutusyhtiöt turvatakseen pääomat johtajilleen ja jättieläkkeen saajille.
Jos tavallinen kansalainen elää eläkkeellä keskimäärin vajaat viisi vuotta,l niin takuulla 40 vuoden työuran aikana on eläkeeuronsa sinne maksanut. Nyt eläkeiän korotuksella eläkevakuutusyhtiöt haluavat tiputtaa keskimääräisen tavallisen palkansaajan eläkeellä olo iän 1,5 vuoteen. Tämän asian on nyt hyväksyneet kaikki puolueet Soinia myöten.
Palkansaajaliitot tulevat myös hyväksymään homman ihan lähi tulevaisuudessa kunhan lahjusrahat kolahtavat puheenjohtajien tilille.

Seuraava valtakunnan kusetus on Jorma Ollilan ajama autojen paikannus, jossa Nokian koekentäksi lobataan koko suomea. Riutuvalla kansantaloudella olisi varmaan sille 500 miljoonalle muutakin käyttöä kuin työllistää kiinalaisia GPS paikannuslaitteita valmistavia työläisiä. Lisäksi tällä sitouduttaisiin taas korviaan myöden USA: hallitseman GPS:n käyttäjiksi.
GPS tarvitsee kiepeästi uutta rahaa, että uudet sateliitit saadaan aikanaan radalle entisten toimintaiän hiipuessa.
Tähänkin on saatu lahjottua sekä liikenneministeriö, että kommunisti liikenneministeri, jolle äänestäjiensä kurittaminen ja kurjistaminen näyttää sopivan kunhan vaan oma etu on kunnossa.

Löytyykö suomessa enää minkäänlaista vaihtoehtoa tavallisen palkansaajan etujen valvojina, ainakin kaikki nykyiset puolueet ovat menettäneet suurimman osan kansalaisten luottamuksestaan, maatahan hallitaan käytännössä vain puolen kansan äänillä, milloin näille lopuille löytyy vaihtoehto nykymenon muuttamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu