Kirkosta erotaan edelleen kiivaasti Uudellamaalla

Yhteisöllisyydellä on myös haittavaikutuksia, kuten ev lut kirkossa vanhoillislestadiolaisten pedofiilitapaukset.

Muistan kuulleeni, että Määkinen haikaili kirkkoon samanlaista yhteisöllisyyttä, jota on esim. vanhoillislestadiolaisten piirissä.

Tuo yhteisöllisyys, yhteisön löyhyys isoissa kaupungeissa, johon kirkon tutkimuskeskutsen vt. johtaja Salomäki viittasi selityksenä runsaille kirkosta eraomisille toi mieleen pari kommenttia.

Salomäki sanoi että jos henkilö ei tunne ketään kirkossa käyvää, niin ei synny imua mennä mukaan. Ei tunne ketään kirkossa käyvää? Huonosti on kirkonaasiat kun kuitenkin isoissakin kaupugeissa selvä enemmistä kuuluu kirkkoon!

Ei syynä ole yhteisön löyhyys kaupungeissa, vaan kirkkoon kuulumisen sosiaalisen paineen alhaisempi taso kaupungeissa kuin pienillä paikkakunnilla.

Eilen oli just YLEn SUorassa linjassa juttu siitä, että uskonnottomat opettajat salaavat, eivät uskalla kertoa uskonnottomuudestaan, koska pelkaavät seurauksia, torjutuksi tulemista. Varmasti on kuolussa monia tilanteita jossa omasta uskonnottomuudesta olisi luontevaa kertoa, ilman että sitä itse aktiivisesti julistaisi, mutta opettajat eivät siis uskalla kertoa. Uskovaiset opettajat eivät pidä kynttiläänsä vakan alla. Opettajakuolutettu Urpilainenkin kulkee koko ajan risti, kidutusväline kaulassaan roikkuen, ja kristityt uskovaiset opettajat kouluissa tuputtavat häpeämättä uskomuksiaan oppilaille minkä ikinä kerkeävät..

Homous ja uskonnottomuus, niistä on opettajien syytä vaieta, jos ei halua vaikeuksia, näin se ilmeisesti vieläkin on. Eilen oli muuten telkussa haastattelussa nuori miesopettaja, uskovainen ja homo, joka on avoimesti sitä, mitä on. Lasten, oppilaiden, reaktiot ei niinkään pelota, vaan oppilaiden vanhempien. Saatetaan savustaa ulos koulusta, tietenkin jollain tekosyyllä, sukupuolisen suuntautumisen perusteella syrjiminenhan on kielletty laissa.

Ei tuollainen pelko varmasti ilman syytä ole muodostunut. Opettasjat kylä työssään aistivat, että uskonnottomuudestä ei kannata hiiskua, kun ovat nähneet kuinka voimakas uskonnotuputusmentaliteetti kuoluissa on, ja opettajien enemmistö on siinä mukana, osa vakaumuksensa mukaisesti, osa ehkä katsoo että parasta mennä mukaan, ei kannata keikuttaa (kirkko)venettä.

Eli kyllä se sosiaalinen paine, massan mukana menemisen paine, edelleenkin toimii kirkon eduksi.

Kirkko se puhuu yhteisöllisyyden puolesta aina juhlapuheissa, mutta se yhteisöllisyys ja hyväksyntä, lähimmäisen rakkaus on kirkon ja uskovien osalta rajattu omiin piireihin, uskovaisiin ja kirkon jäseniin, kirkkoon kuulumattomat ja ateistitkin kyllä osalle uskovista, ja kirkolle kelpaavat joukkoon jos vakaumuksestaan huolimatta kehuvat kirkon toimintaa, eivätkä kritisoi kirkkoa ja vaadi sen suosituimmmuusaseman purkamista.

Vielä tänäkin päivänä uskonnottomat pelkäävät uskovaisten kostoa muodossa tai toisessa. Häpeä kirkko hävetkää kristityt.

"Sama ilmiö leviää kyllä pikkuruisiin kyliinkin vähitellen."

Hieman epäilen tätä, mutta toisaalta voi ilolla todeta että sillä ei ole mitään merkitystä.

Toisaalta näissä muutaman tuhannen tuppukylissä, joissa kirkkoon kuuluminen huitelee jossain 97% tietämillä kirkon kannatus ei voi lähteä isoon kasvuun, mutta laskuun voi. Lisäksi näitä tämän tyyppisiä pikkukyliä ei varmaankaan tule lisää Suomeen.

Suuret kaupungit ovat ratkaisevassa asemassa, koska kirkolle on tärkeintä suuri määrä jäseniä. Kirkon asemaa ja tapajoa perustellaan kirkon suurella jäsenmäärällä, mutta muutaman vuoden päästä tämäkin argumentti on menneen talven lumia.