Norjan mamukriitikkojen kannatus jyrkässä nousussa

Norjastakin kuuluu hyviä uutisia.

Maahanmuuttokriittisenä tunnetun Edistyspuolueen kannatus on jyrkässä nousussa. Tuoreessa Norfaktan Nationen- ja Klassekampen-lehtien teettämässä kannatusmittauksessa sen suosio pomppasi ylöspäin peräti 4,2 prosenttiyksikköä 21,9:een. Konservatiivipuolueen kannatus putosi melkein yhtä paljon, kun Työväenpuolueen kannatus säilyi jokseenkin ennallaan.

Näiden kannatuslukujen valossa oikeistopuolueet pystyisivät muodostamaan kahden puolueen enemmistöhallituksen, sillä Konservatiivit ja Edistyspuolue saisivat yhteensä 88 paikkaa suurkäräjiltä ja nyt valtaa pitävä punavihreä koalitio joutuisi tyytymään 66 paikkaan.

Maan molemmat vihreät puoleet sekä sosialistisen vallankumouksen nimeen vannova Rødt jäävät selkeästi äänikynnyksen alle.

Norjan suurkäräjävaaleissa äänestetään huomenna ja maanantaina.
2088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Anders Breivik kuului FrP:hen (Edistyspuolue) vuosina 1999 - 2007. Hän jätti Edistyspuolueen kun se oli hänen mielestään tullut liian maltilliseksi. Nähtävästi Breivik voisi nyt liittyä puolueeseen uudestaan.

Äänestä
  • "mies" joka jatkuvasti toitottaa toitottamasta päästyäänkin ettei yhden väärin tehneen takia saa leimata koko porukkaa, leimaa nyt koko puolueen siksi että yksi hullu on joskus kuulunut siihen. Uskomattoman törppö on tämä jussuf.

    Äänestä

  • Breivik, Breivik ja Breivik. Lopettaisit jo. Ihan oikeesti. Mutta kun ei.. Breivik ja maalaiset ja Breivik ja persut ja Breivik ja Breivik.. Huoh.

    Äänestä

  • Olet aasienaasi kirjoitti:

    Breivik, Breivik ja Breivik. Lopettaisit jo. Ihan oikeesti. Mutta kun ei.. Breivik ja maalaiset ja Breivik ja persut ja Breivik ja Breivik.. Huoh.

    Breivikiin on hyvä vedota silloin, kun ei ole mitään vasta-argumenttia. Breivik on kuin uusi natsikortti.

    Äänestä

  • Du vet ingenting du jussuf

    Äänestä

  • Voi elämän kevät kirjoitti:

    "mies" joka jatkuvasti toitottaa toitottamasta päästyäänkin ettei yhden väärin tehneen takia saa leimata koko porukkaa, leimaa nyt koko puolueen siksi että yksi hullu on joskus kuulunut siihen. Uskomattoman törppö on tämä jussuf.

    No, ei Breivik varmaankaan ainoa puolueen jäsen ole... odotetaanpa taas uutta iskua. Puheita ainakin on siihen suuntaan, vähän niin kuin heidän sisarpuolueellaan Suomessa.

    Äänestä

  • Breivik-kortti kirjoitti:

    Breivikiin on hyvä vedota silloin, kun ei ole mitään vasta-argumenttia. Breivik on kuin uusi natsikortti.

    Breivik ei ole "kortti", vaan terroristi joka teki Pohjoismaiden suurimman terrori-iskun heinäkuussa 2011.

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    No, ei Breivik varmaankaan ainoa puolueen jäsen ole... odotetaanpa taas uutta iskua. Puheita ainakin on siihen suuntaan, vähän niin kuin heidän sisarpuolueellaan Suomessa.

    Kerropa, minkä puolueen jäseneksi Breivik nyt on sitten liittynyt?

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Breivik ei ole "kortti", vaan terroristi joka teki Pohjoismaiden suurimman terrori-iskun heinäkuussa 2011.

    Muslimien terroristipakassa on kymmeniä tuhansia kortteja, joten selaa välillä niitä.

    Äänestä

  • niin, kirjoitti:

    Muslimien terroristipakassa on kymmeniä tuhansia kortteja, joten selaa välillä niitä.

    Olen enemmän kiinnostunut todellisista uhista. Breivik teki Pohjoismaiden suurimman terrori-iskun 2011 heinäkuussa. Sinun kannattaisi perehtyä tapahtuneisiin iskuihin, eikä kuviteltuihin.

    Äänestä

  • heh, kirjoitti:

    Kerropa, minkä puolueen jäseneksi Breivik nyt on sitten liittynyt?

    yrittää perustaa fasistipuoluetta vankilasta käsin, mutta huonolla menestyksellä

    Äänestä

  • Jussuf (se sama) kirjoitti:

    Olen enemmän kiinnostunut todellisista uhista. Breivik teki Pohjoismaiden suurimman terrori-iskun 2011 heinäkuussa. Sinun kannattaisi perehtyä tapahtuneisiin iskuihin, eikä kuviteltuihin.

    Ylläpito sensuroi tästä muslimiterrorismia käsittelevän kommentin.

    Äänestä

Jeg er en av dem sånn er kritisk til innvandrerkostnand!
Halloo hva har Breivik med det å gjöre.
Innvandring koster mer og mer hvert år.
Siv Jensen har ingen ting med Brevik å gjöre folk er så forbannet idioter !!

Äänestä

Norja EI ole enään PUNAVIHREÄ!!!

Äänestä
  • höyre höyre höyre...

    Äänestä

  • 37neez kirjoitti:

    höyre höyre höyre...

    Heja Norge!

    Äänestä

Ja vi takker og pukker Norge er ikke röd/grönn takket väre Siv Jensen og Erna Solberg!
Og det har da ikke noe med Breivik å gjöre . folk er stokk dumme som tror det

Äänestä

Edistyspuolueelle Norjassa voi käydä kuten Persuille Suomessa: vaalimenestyksestä huolimatta puolue ei pääse hallitukseen, koska kukaan ei halua sitä hallituskumppanikseen.

Mieluummin kootaan sateenkaarihallitus pienpuolueista, vaikka melkoisesta sekametelisopasta siinä saa kärsiäkin.

Niin käy Norjassakin?

Edistyspuolue saa ansaitsemansa paikan - häpeänurkassa, yksin.

Äänestä
  • Kyllä vihervasemmisto sinne häpeänurkkaan joutuu, loisivien mamujen seuraksi.

    Äänestä

Siv Jensen er fornuftig dame så bare vent!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


nousee aina vaan kirjoitti:

Norjastakin kuuluu hyviä uutisia.

Maahanmuuttokriittisenä tunnetun Edistyspuolueen kannatus on jyrkässä nousussa. Tuoreessa Norfaktan Nationen- ja Klassekampen-lehtien teettämässä kannatusmittauksessa sen suosio pomppasi ylöspäin peräti 4,2 prosenttiyksikköä 21,9:een. Konservatiivipuolueen kannatus putosi melkein yhtä paljon, kun Työväenpuolueen kannatus säilyi jokseenkin ennallaan.

Näiden kannatuslukujen valossa oikeistopuolueet pystyisivät muodostamaan kahden puolueen enemmistöhallituksen, sillä Konservatiivit ja Edistyspuolue saisivat yhteensä 88 paikkaa suurkäräjiltä ja nyt valtaa pitävä punavihreä koalitio joutuisi tyytymään 66 paikkaan.

Maan molemmat vihreät puoleet sekä sosialistisen vallankumouksen nimeen vannova Rødt jäävät selkeästi äänikynnyksen alle.

Norjan suurkäräjävaaleissa äänestetään huomenna ja maanantaina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu