sm-sarja 2013 - 2014 ennakko

kilpakiekko

Ranging näin kauden alkuun.
1. Blues
Mestarisuosikki numero 1. Materiaaliltaan ylivoimainen. On sarjan paras hyökkäys, paras puolustus ja hyvä maalivahti. Mitä muuta joukkue tarvitsee? Joukkueen isoin uhka lienee ylimielisyys ja toisena kompastuskivenä pleijareissa voisi olla Bellan loukkaantuminen.

2. Jyp
Joukkue pysyi hyvin kasassa ja kaikki kärkipelaajat jatkavat joukkueessa. Sarjan paras maalivahti ja paras maalivahti kaksikko. Sarjan paras pelaaja ja kaikkien aikojen paras Suomalainen naiskiekkoilija pelaa Jypissä. Jos saavat samanlaisen
hengen päälle kuin viime vuonna niin Jyp family on taas matkalla finaaliin.

3. Kärpät
Materiaali varsinkin puolustuspäässä erittäin hyvä ja laaja. Muutenkin joukkueen tekeminen hyvää ja laadukasta. Maalivahdit hyvät, mutta hyökkäyspää ei ihan viime
kauden veroinen jos Anne ei ole mukana.

4. Oriflame
Tämä lienee pieni yllätys, mutta nyt Kuortaneen likoilla on mahdollisuudet taistella mitalleista. Maalivahti osasto sarjan toiseksi paras heti Jypin jälkeen. Puolustus Kilposen johdolla hyvä ja hyökkäyksessä riittää tasoikkaita pelaajia ainakin lahteen kenttään ja ei se kolmonenkaan ihan huono ole. Yleensä Kuortaneelle tulevilla likoilla menee ensimmäin vuosi siihen kun opetellaan harjoittelemaan, mutta nyt joukkueeseen tuli vain 4 uutta pelaajaa maalivahti, joten nyt jos koskaan on Kuortaneen vuosi.

5. Ilves
Pakka pitkään todella sekaisin, mutta niin vain vanha kestomenestyjä raapi joukkueen kasaan, mutta nyt mitallipeleihin pääseminen vaatii joukkueelta todellista venymistä. Maalivahtiosato kysymysmerkki. Puolustuksessa ja hyökkäyksessä muutama hyvä pelaaja, mutta hekään ei ole ihan sarjan kärkipäätä ja loppu joukkue kuuluu osastoon "ynnä muut" pelaajat.

6. Kjt.
Todellinen yllättäjä voi nousta jopa pleijareihin. Nuori kokematon joukkue, mutta nuoruuden innolla taistelee pelistä toiseen. Maalivahti osasto vahvistui Jäppisen tulon myötä, mutta kenttäpelaajista ei juuri isoa nimeä ja johtavia pelaajia löydy. Miten mestiksessä voittamaan tottunut joukkue pystyy käsittelemään sm-sarjassa väistämättä tulevia tappioita ja jopa tappioputkia?

7. Hpk
Helpot Pisteet Kaikille? Hpk vanhana kestomenestyjänä uuden tilanteen edessä.
Maalivahdit täyttävät sm-sarja kriteerit, mutta mitä muuta? Eipä juuri yhtään keskitasoa parempaa pelaajaa. Todellinen arvoitus tulevaan kauteen ja taistelee Kjt:n kanssa viimeisestä pleijari paikasta.

8. Kalpa
Ei toivoa pleijareihin. Maalivahtiosasto arvoitus, puolustus todella heikko, hyökkäyspäässä muutama hyvä pelaaja, mutta ei riitä. Sarjapaikan säilyttäminen todella kovan työn takana.

237

2128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ????

      Aika mielenkiintoiset arviot. Kalpalla kuitenkin ykkös sentteri majussa ja veskari n18 ringissä. Sekä ehkä sm sarjan paras maalintekijä Tankissa. Suonpään näet parempana kuin Portnoj, kuitenkin 3 nollapeliä finaaleissa ja todella hyvää peliä koko kauden Bluesin maalilla. Bluesilta lähti aika paljon pois, Huhtamäki, Mertanen, Lund, Tapani kaikki kuitenkin maju materiaalia, millä konstilla siis Blues lähtee ennakkosuosikkina? Kyllä Jyp taitaa olla ennakkosuosikki. 2 selkeetä maju osaston pakkia maju veskari ja hyökkäykseen kaikkien aikojen pelaaja lisäyksenä. Jyp vie muut vikisee

      • kilpakiekko

        En verrannut Suonpäätä ja Bellaa, vaan Oriflamen maalivahti osastoa kokonaisuudessaan eli Suonpää, Ranne ja Keisala on sarjan toiseksi laadukkain. Bella on toki loistava maalivahti, mutta jos hän puttuu niin taso laskee huomattavasti.

    • perheen pää

      Vaikka Bluesilla oli useita lähtijöitä, sai joukkue pari erittäin tärkeää hankintaa: Mj -sentteri Tuominen sekä HPK:n pitkäaikainen kapteeni Mira Huhta liittyi joukkueeseen. Eiköhän tuolla hyökkääjäkalustolla Rajahuhta, Välimäki, Nuutinen, Tuominen jne. ihan kohtalaisesti sarjassa pärjätä. -myös Jyppiä vastaan. Lisäksi puolustuksessa neljä sarjan kärkipakkia (Terho, Hallvar, Posa ja Huhta) maalilla Portnoj.

    • kiekko ninnuli

      kyl se aikalailla menee noin. kärppiä en laskenoin ylös. Helin poissa, junnuja tilalla. Miten 18 majun tytöt onnistuvat ?, junnusta pitää mainita Jokikokko ollut kärppien mukana kuulemma koko kesän. Taitava vaikka ei 18 majussa mukana, yllätys nimi jos valmentaja uskaltaa peluuttaa, oli jäätävä viime vuonna mestis karsinnoissa ja c loppu ottelussa. Veikkaan uuden valmentajan alla 6. muuten pakka pysyy samana. blues ja ilves taistelee mestaruudesta. Kuortane ja Kjt yllättää. mut pakat vielä muuttuu

      • näiköhän on?

        Jos tuota rok tyttöjen viestiketjua on uskominen niin Jokikokko voittaa sm-sarjan pistepörssin ylivoimaisesti, koska oli kuulemma jo viime kaudella parempi kuin Helin.

      • kiirunainen

        onpa joo tosi taitava.Ehdottomasti sotsiin!

      • eikrrim
        näiköhän on? kirjoitti:

        Jos tuota rok tyttöjen viestiketjua on uskominen niin Jokikokko voittaa sm-sarjan pistepörssin ylivoimaisesti, koska oli kuulemma jo viime kaudella parempi kuin Helin.

        empä ole moista viestiä nähnyt, Nyt on kala juttu sulla. Ota lohi takataskusta pois

      • nicegi
        kiirunainen kirjoitti:

        onpa joo tosi taitava.Ehdottomasti sotsiin!

        Taitaa Jokokokko olla viel juhannustunnelmissa shiiteripöhiksessä ettei putki kulje liigan tahtiin

    • ????

      No eikö tällä palstalla justiinsa ole haukuttu tuo Nuutinen täysin paskaksi. Mites se nyt yhtäkkiä onkin niin heleveitin hyvä? KJT tulee olemaan pelkkä kupla, 2 voittoa ja kohti karsintaa, saman tulee kokemaan oriflame, todella kaukana tasosta jota naisten sm sarja on. Blues tulee korkeintaan kamppailemaan mitaleista (lue 3 sija) jyp uudella rosterillaan kävelee mestaruuteen ainoana uhkakuvana on että Räisänen sulaa niinkuin joka ikinen vuosi, peleissä jossa on jotain panosta. Jyp paras maalivahti (niin ainakin väitetään) paras puolustus (hiirikoski, lindsted ja muut) ja tukeva hyökkäys (välilä etc. jyp kävelee ylivoimaseen voittoon runkosarjassa, play-offs sarjoissa ja koko kauden.

      • naisjellonat

        Tuskin kukaan Nuutista ihan paskasi on haukkunut. Kiekollisena oli jo viime kaudella sm-sarjan kärkipään pelaajia, mutta puolustaa hän ei osannut. Jos on opetellut puolustamaan, niin todella hyvä pelaaja ja varmasti matkalla Shotsiin.

    • puhuva pää

      Noo, turha täällä ketään vielä paskaksi haukkua. Ensi keskiviikkona ollaan monessa asiassa viisaampia kun sarja-avaus on. Toivottavasti jyp-family näyttää sitten samantien ylivoimasuutensa Kuortaneella, kun menee pelaamaan Riden enkeleitä vastaan.

    • luuppi 765

      Jop kyllä Jyp, Blus ja ilves taistelee mestaruudesta. Kärpät ehkä pystyy jotain haastamaan. Sille. joka sanoi kärppien junnusta: totta puhuit miten 18 majun pelaajat onnistuu ja se Jokikokko oli todella hyvä viime kaudella, Jos on kärppien mukana, toivon todella et valmentaja antaan peli aikaa sille. sillä näin sen pari kertaa viime kaudella, mahtava tyttö. Sillä oli sentterinä Karjalainen, missähän se on? Oli muuten aivan ykkönen. Mut Jyp vie sit kaiken

      • short shit

        Rovaniemenleiri ei kärppäjunnujen osalta näyttänyt kovin loistokkaalta.

      • tuisku nivalan

        Jokikokko kiekko Oulun mukana Nivalassa otti kunnolla pataan. heikosti kulkee luistin.

    • who knows

      Voisitteko kertoa tietämättömälle miksei Portnoj ole enää naisten maajoukkueen mukana.Eikö taito riitä vai mikä on?

      • näinpä luulen.

        Eiköhän Portnoj ole yksi maajoukkue-ehdokkaista siinä kuin muutamat muutkin. Shotsin pelaava maalivahtihan on jo kaikkien tiedossa.

      • ris1
        näinpä luulen. kirjoitti:

        Eiköhän Portnoj ole yksi maajoukkue-ehdokkaista siinä kuin muutamat muutkin. Shotsin pelaava maalivahtihan on jo kaikkien tiedossa.

        Ei oo Portnojn ollu millään leireillä aikoihin että melkeen luulen ettei ole Sotsiin lähdössä.

      • näinpä luulen..
        ris1 kirjoitti:

        Ei oo Portnojn ollu millään leireillä aikoihin että melkeen luulen ettei ole Sotsiin lähdössä.

        Eiköhän Shotsiin Suomi lähde kahdella maalivahdilla ja lienevät Räty ja Räisänen.

    • Onks tietoo

      Tietääkä kukaan mihin Lund ja Mertanen lähtivät? Huhtamäki ja Tapani lähtivät vissiin opiskelemaan?

      • juujuu7

        Posa (os Lund) ja Mertanen lopettivat kiekon. Ainakin näillä näkyminen

    • GJKF

      Tampereen Ilves on ainakin yhden parhaan joukossa .

    • jviitanen1

      Joo, kuulemma huomenna Bluesille kylmää kyytiä tulossa. Saa nähdä osaako espoolaiset Tesomalta enää kotiin.

    • GJKF

      Ilveksellä on alkavalla kaudella eräs supertulokas , en paljasta vielä kuka ,kun en itsekään tiedä.

      • divariipa

        Olipa superi koko Ipa

    • Tulokset

      Tietääks kukaan tämän kierroksen tuloksia?

      • xxx18

        Oriflame-Jyp 0-4

    • tuloksia

      Kalpa - Kärpät 2 - 3

    • tesomasta

      Ilves -Blues 1 - 10

      • valitse sininen

        Bluesista Tampereella pelipäällä etunenässä kolmikko Välimäki 2 3, Rajahuhta 2 2, Terho 0 3... Hallilta tulleiden Twitter -kommenttien mukaan Ilves ei ollutkaan ihan niin kova, mitä täällä annettiin ymmärtää.

    • Luikastelija

      Osaako joku käyttää jääkiekkoliiton tulospalvelua? Tulokset ainakin tulee hyvin hitaasti.

      • Mickonen

        Tulospalvelu ei ole vielä reaaliaikainen ja siksi kestää... Toisaalta kyllä sinne sen lopputuloksen voi syöttää vaikka heti, mutta jostain syystä näin ei vaan aina tehdä

    • Luikastelija

      Ok. Kiitos tiedosta. Muuten olisi syytä saada se toimimaan pian ja mielellään vähän helppokäyttöisemmäksi, kuin edellinen.

    • republikaani

      Koko liiga sopiva vedettäväksi vessasta alas

    • mihin tampere menos?

      Mitä mitä?? Ilves sai aika rajusti turpaansa?!? Ketä nimekkäitä pelajia siellä nykyisin pelaa,muuta ku Anne?!?!

    • Luikastelija

      Ilveksen tilannetta saattaa kuvata sanonta: "Ylpeys käy lankeemuksen edellä. "

    • ROK ROK ROKKIA
      • Kärppä

        Näinhän sen pitääkin mennä. Hienoa että tytöt ovat lähteneet Kärppien mukaan ja kun tiedetään kuinka Kärpät on kasvattanut mm nykyisin n-18 ringissä olevia tyttöjä viimeisten 2 kauden aikana, niin hyvään seuraan ovat menneet.

      • TAPSAN TA
        Kärppä kirjoitti:

        Näinhän sen pitääkin mennä. Hienoa että tytöt ovat lähteneet Kärppien mukaan ja kun tiedetään kuinka Kärpät on kasvattanut mm nykyisin n-18 ringissä olevia tyttöjä viimeisten 2 kauden aikana, niin hyvään seuraan ovat menneet.

        MITEN TULOKKAAT RJK STA OVAT SAANEET PELIAIKAA KÄRPISSÄ?KUKA TIETÄÄ? JOKO OVAT PISTEILLÄ VAI OVATKO LÄMMITTÄNEET PENKINPÄÄTYÄ?

      • rookie22
        TAPSAN TA kirjoitti:

        MITEN TULOKKAAT RJK STA OVAT SAANEET PELIAIKAA KÄRPISSÄ?KUKA TIETÄÄ? JOKO OVAT PISTEILLÄ VAI OVATKO LÄMMITTÄNEET PENKINPÄÄTYÄ?

        Ketäs tulokkaita Kärpillä on?

      • jatkot jossain
        TAPSAN TA kirjoitti:

        MITEN TULOKKAAT RJK STA OVAT SAANEET PELIAIKAA KÄRPISSÄ?KUKA TIETÄÄ? JOKO OVAT PISTEILLÄ VAI OVATKO LÄMMITTÄNEET PENKINPÄÄTYÄ?

        Eipä ole kentällä näkynyt, tupen syöntiä. Sama meininki. ku viime vuonna, nuorimmat huilaa ja vanhat jyrät pelaa. Meni viime pelissä aina välillä 2 kentllä, pitäs antaa 1 ja 2 välillä huilata. Kauden lopussa ne ykkös pelajat ovat loppu, ei virta riitä
        Mut valmentajat peluuttaa, kausi on pitkä. Toivotaan et järki voittaa
        Siellä istuu viltissä muutama hyvä pelaaja, joka varmasti haluaisi olla pelissä mukana

    • Iso tytsä

      Kui noi tytöt liittyy mainitsemaasi rok tyttöihin ?
      Oletko joku katkera ihminen vai pas... puhuja ?
      Eiks täs puhuta sm-liigasta ? Onks mul mennyt jotain ohi ?

    • cccccr

      varmaan jomman kumman isä...voisi olla kumpi vaan

      • Idiootille

        Menepäs kysymään heiltä, ku tunnut tuntevasi molemmat. Onks sul jotain hampaan kolossa vai ?

      • ROKKIA LISÄÄ

        En ole kummankaan isä jos tuota ROK-tyttöjen viestiä tarkoit, se vaan on niin että Kärpät saa ottaa ligaan mukaan tulevasta mestis-jengistä porukkaa jos niin haluaa ja sama toisinpäin, se ei ole keneltäkään pois paitsi katkerilta etelä-suomalaisilta :D

      • katkera etelä-suomal
        ROKKIA LISÄÄ kirjoitti:

        En ole kummankaan isä jos tuota ROK-tyttöjen viestiä tarkoit, se vaan on niin että Kärpät saa ottaa ligaan mukaan tulevasta mestis-jengistä porukkaa jos niin haluaa ja sama toisinpäin, se ei ole keneltäkään pois paitsi katkerilta etelä-suomalaisilta :D

        "se ei ole keneltäkään pois paitsi katkerilta etelä-suomalaisilta :D "
        Miksi etelä-suomalaiset olisivat tästä katkeria? Eikö HPKlla ja Bluesilla ainakin ole ollut näitä farmisopimuksia jo useampana vuotena? Eiköhän se ole kaikkien etu, että naiskiekossa tehdään yhteistyötä ja viedään hommaa eteenpäin.

    • Fiksua toimintaa

      Tuskin isät tollasia laittaa nettiin. Epäilen, oisko joku edellisestä seurasta, ku mainitseekin sen nimen. Melkosen katkeralta kuullostaa vai oisko kateellinen. Mut eihän haukku haavaa teet, ainut mitä pitää ihmetellä miksi? Eikö tosiaan ole parempaa tekemistä ku täällä katkeruuden/kateellisuuden vuotaa julki
      Sekopäitä on monenlaisia

      • lauratätit

        Olikin äiti

    • kilpakiekko

      Sarja alkoi lähes odotusten mukaisesti. Jyp vei odotetusti pisteet Kuortaneelta ja Räisänen aloitti nollapelillä, sekä Välilä pääsi heti maalin makuun. Kärppien ja Bluesin voitot ei olleet yllätyksiä, mutta pieni yllätys sen sijaan se että numerot Tampereella oli noin isot ja vastaavasti Kärpät on ainakin numeroiden perusteella joutunut Kuopiossa aika tiukoille. Kjt pilasi oman ensimmäisen sm-sarjapelinsä jännittämiseen ja Kalpa vei pisteet suhteellisen helposti.

    • tuloksia

      onks kellään tietoa eka erän tuloksista

    • Kjt voitti kärpät jatkoajalla 4-3 ja Oriflme Ilveksen rankuilla tänään

    • huikka murheeseen

      Espoossa voidaan alkaa juhlia jo mestaruutta, tylsä kausi tulossa ei ole kenetäkään Bluesin haastajaksi, pronsista taistelee muutama joukkue Ilves jatkaa alasarjoihin tai voi olla että jopa jättä sarjan kesken , pelaajat loppu 15 listassa joista puolet ekakertalaisia nuoria, hopeaa saa joukkue joka yltää loppuotteluun luultavasti Jyp.
      Kuortane tallaa kahdella kentällä kaiketi se opettaa penkillä istujia. Tämän vuoden taso no kaikki voivat olla ihan mitä mieltä tahansa eipä tuota tarvii mainita.
      Ai niin kuuluisa paluumuuttaja kädet löyty jalat jäi kai Naganoon

    • suski1993

      Kahden pelin jälkeen Jypin maaliero 10 - 0 ja Bluesin 16 - 2. Valitettavan isot taitaa tasoerot olla tälläkaudella kahden parhaan joukkueen ja muiden välillä.

      • ckoo

        Tän päivän tuloksia tiedossa?
        Kuinka surkea firma tekee tulospalvelua puolvuotta?
        Suomen kattava potilasjärj polkastiin 3 kk

      • näinsuomessa
        ckoo kirjoitti:

        Tän päivän tuloksia tiedossa?
        Kuinka surkea firma tekee tulospalvelua puolvuotta?
        Suomen kattava potilasjärj polkastiin 3 kk

        Halpa.

      • Sööö
        ckoo kirjoitti:

        Tän päivän tuloksia tiedossa?
        Kuinka surkea firma tekee tulospalvelua puolvuotta?
        Suomen kattava potilasjärj polkastiin 3 kk

        Taitaa olla rahastusta koko tulospalvelun tekeminen amatöörimäistä hommaa.

      • Derekki1
        Sööö kirjoitti:

        Taitaa olla rahastusta koko tulospalvelun tekeminen amatöörimäistä hommaa.

        Järjestelmän uusimisesta tehtiin päätös jo viime vuonna ja vuosi on ollut aikaa tehdä uusi palvelusivusto. Kohta ruetaan jo vaatimaan päitä vadille, on tämä niin surkeassa jamassa.

        S**tanan tunarit

    • Nimi lehteen

      Yllättävän vähän kärpät hävisi blusille. blus vei 4 - 1. Olisi pitänyt viedä isommilla lukemilla. oliks kukaan paikalla, voisi kommentoida miten kärpät pelasi ilman viime kauden pistepörssin ykköstä ?

      • tulospalvelu

        Päästä päähän luistelua molemmilla Blues pisti paikoista sisään Kärpillä ei juuri paikkoja vaikka ylhäällä pyörivätkin , tulee olemaan yks kova keväällä. Kuortane - Hpk 6-4, Ilves - Jyp 2-3 (4min ennen loppua ilves johti 2-1). KJT-Klapa 40 min 2-4

      • eilen paikalla
        tulospalvelu kirjoitti:

        Päästä päähän luistelua molemmilla Blues pisti paikoista sisään Kärpillä ei juuri paikkoja vaikka ylhäällä pyörivätkin , tulee olemaan yks kova keväällä. Kuortane - Hpk 6-4, Ilves - Jyp 2-3 (4min ennen loppua ilves johti 2-1). KJT-Klapa 40 min 2-4

        Eilen tuli juuri eteen se miina, johon Blues voi itsensä ajaa. Voittoja tulee ilman, että joukkue joutuu tekemään tosissaan hommia. Pelasiko Blues eilenkään missään vaiheessa maksimilla?

        Toisaalta ensi sunnuntaina espoolaiset matkaavat jyp -familyn vieraaksi, eiköhän silloin vastus ole vähän eri luokkaa kuin muut joukkueet tähän asti. Mielenkiintoista seurata twitterin välityksellä tuolloin, miten blues pystyy vastaamaan jyväskyläläisen rakkaudenosoituksiin..

    • Kjt-Kalpa 4-5 rankkareiden jälkeen

    • tulospalvelu

      Vähän muuten koomista tuo Jypin touhu nostaa yksi - kaksi pelaajaa esille ja hehkuttaa niitä kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Viime kaudella Jypissä pelasi ilmeisesti ainoastaan Räisänen ja Hiirikoski, tällä kaudella pelkästään Riikka Välilä..

      • Totta

        Saman huomannut, toissa kaudella taisi pelata vain Lindstedt. Huomasitko myös että jyp kehuu leijonissa katseen olevan sunnuntain blues-pelissä. Kuitenkin niillä on peli myös lauantaina. Hyvä,asenne.

    • paikalla1

      Eipä ollut eilen Jyp-Familystä kaatamaan Bluesia. Loppuluvut 2-3 mairittelevat kyllä kotijoukkuetta. Ensimmäinen erä tasainen, kaksi erää espoolaiset selvästi veivät peliä. Loppunumerot olisivat voineen olla 3 maalilla ainakin Bluesille. Koko syksyn kyllästymiseen asti jyväskyläläisten puolelta hehkutettu Välilä ei esittänyt oikeastaan mitään, josta kertoi myös kiikaritehot.

    • paikalla2

      Taitaa tosiaan nykylegendoja olla enemmän Bluesin puolella esim. Välimäki, Terho (o.s. Laaksonen), Nuutinen. Jos JYPillä on joku legenda niin ehdottomasti Hiirikoski. Vaikka taitoa ehkä olisi niin näin vauhdikkaassa pelissä ei enää Välilä pysty esittämään mitään erikoista. Ei tainnut olla Välilä ainoassakaan JYPin vaarallisessa ja vauhdikkaassa tilanteessa mukana eilen, ehkä siellä kannattaisi keskittyä kehumaan heidän nuorisoa! Kova tasainen peli jokatapauksessa, näitä on aina mukava seurata!

    • kilpakiekko

      Aika odotettu alku sm-sarjassa. Blues ja Jyp olleet odetetun vahvoja ja sarjan kannalta valitettavasti taitavat karata jo heti kaikilta muilta. Positiivisin yllättäjä on mielestäni Kalpa joka on pystynyt voittamaan jo kolmesti ja laittoi Ipan ja Kärpätkin ahtaalle ainakin numerojen perusteella. Negatiivisin "yllättäjä" löytynee tuolta Oulun suunnalta. Niukat voitot Hpk:sta, Kalpasta ja tappio Kjt:lle ei todellakaan vakuuta.

    • hoxhoki

      Toisaalta Kärpät pystyivät laittamaan tähän mennessä parhaiten kampoihin Bluesille! Jos Jyppiä ei siis lasketa, koska tästä olikin odotettavissa tasainen peli, jonka kumpi vaan voi voittaa. Bluesilla oli myös ilmeisesti ollut maalissa kakkosveskari Jyväskylässä? Ehkä heidän kompastuskivekseen ei sitten kävisikään edes Bellan loukkaantuminen. Ylimielisyys siis todennäköisin. Tai se, että Jyp pystyy parantamaan peliään enemmän kuin he kauden aikana.

      • sivusta seuraaja

        Bluesin niin sanottu kakkosveskari on kylläkin kaikki pelit nähneenä ykkönen. Varmempi eikä tule irtokiekkoja mitä ykköselle on tullut luvattoman paljon ja i liike jäälllä kakkosella parempi kuin ykkösellä. Alkaako pelkät pelit näkymään?

    • 400 liiga peliä taka

      Tuohon pitää sanoa, ettei ykkönen ole aina paras, ehkä kauden loppu kohti parantaa. Kärpät on suurien muutoksien kourissa. Paras pelaaja telakalla, tuleeko takaisin ? Nuoret jota edellinen valmentaja ei paljon peluuttanut, ovat NYT roolissa, jota heille olisi pitänyt antaa jo viime kaudella. Viltissä myös tulevia liiga pelaajia, jos ja kun valmennus antaa peliaikaa. Ei kukaan kehity viltissä. Nämä N 18 pelaajien pitää jo onnistua. Mitä valmentaja tekeen kun N 18 lähtee leirille. kuka paikkaa niitä tai naisten maju pelaajat on jossain. Valmentajan pitäs ennakoida ja peluuttaa niitä 98, 97 pelaajia jotka joukkueessa rostirin mukaan. Sieltä pitää löytyä paikkaajia. Katsokaa hpk siellä pelaa kaikki jotka tulivat tähän kauteen eka kertaa, vastuuta tulee. Mut onko oulun valmennuksella uskallusta, samalla lailla kuin hpk, blus tai kuortane tekee? Mut tuleva vko nähdään taas kiekkoa, katsotaan mitä tapahtuu.

      • kärpät

        Naurattaa kun sanot ettei nuoret saaneet peliaikaa viime kauella kärpissä.. kuka nosti kourallisen nuoria pelaajia edustukseen? No Karjalainen. Maamäki Käyhkö ja Salomäki olivat lähes joka pelissä pelaavassa kokoonpanossa, painotan sanaa pelaavassa. Entäpä kuka nosti kärpät eurooppa cupissa ahdingosta pronssisijalle? Maamäki ja Käyhkö. Tällä kaudella molemmat pelaavat ykkös tai kakkos kentässä, Salomäki pystyy pelaamaan paikkaa kuin paikkaa. Ja väität vielä ettei heitä peluutettu?

    • Hippa hoppa

      Hpk antaa kovasti vastuuta nuorille. Oliko rosterissa 6 -97, pelasivat hyvin, mitä nähnyt pelejä. Aika moni niistä oli mukana N18 leirityksessä. Valmennuksen kärsivällisyys palkitaan vielä, mitä pitemmälle kausi etenee

    • katsomossa ollut

      Sarjan kärkiottelu Bluessille 2-0. Kakkonen pelasi nollapelin
      ja oli varma läpi ottelun.

    • paikalla ollut

      Vauhdikas peli pienessä kaukalossa, jossa Bluesin materiaalietu näkyi suht selvästi. Varsinkin pelin edetessä. Väitän että ilman Hiirikoskea Jyp ei olisi yhtään mitään. Esim. pakinpaikalla pelannut Vacker näytti ajoittain peuralle ajovaloissa. Bluesilaisia meni ohi oikealta ja vasemmalta.
      Veskari Räisänen on toki hyvä maalivahti, mutta hävisi tänään selkeästi Koivistolle kaksintaistelu.

      • mitätouhua

        Koivisto maajoukkueeseen on parempi kuin Räisänen, Taas nähdään mitä politikointi on, Koiviston pitäsi myös mielistellä oikeaan suuntaan.....
        Sarjan taso kylläkin laskenut aika lailla.

      • naiskiekko fani
        mitätouhua kirjoitti:

        Koivisto maajoukkueeseen on parempi kuin Räisänen, Taas nähdään mitä politikointi on, Koiviston pitäsi myös mielistellä oikeaan suuntaan.....
        Sarjan taso kylläkin laskenut aika lailla.

        Koivisto kehittynyt paljon, mutta ehken ei ihan vielä maajoukkuetasoa. Sinänsä päivän kunnon pitää ratkaista paikat maajoukkueessa eikä viime kauden näytöt. Bluesilla nyt erittäin hyvä tilanne maalivahtiosastolla.

    • kilpakiekko

      Ensimmäinen tauko edessä, onko syytä päivittää rangin listaa? Kyllä ja ei. Blues on odotetun vahva ja olipa maalilla Bella tai Mari niin voittoja tulee. Mari ottanut isoja askelia eteenpäin ja maalivahtipeliin Blues ei tule kaatumaan. Häviääkö Blues yhtään peliä? Bluesin suurin uhka on Blues itse. Niin kauan kuin asenne on 100 ei Blues häviä, mutta heti kun ajatus omasta laadukkaasta tekemisestä karkaa niin tappio tulee. Jyp tulee hyvänä kakkosena ja koko sarjan kohutuin pelaaja Riikka Välilä on ollut hyvä kun on mukana ollut. Ei ne taidot näytä mihinkään häviävän. Muuten Jypin
      hyökkäys ei ihmeitä ole esittänyt, mutta Hiirikoski ja Räisänen pelaavat monta pistetettä Jypille. Oriflame on esittänyt odotusten mukaisia otteita ja sijoitus sarjan kolmosena ei todellakaan ole yllätys. Ride trimmanut joukkueen hyvään iskuun jo alkukudesta, mikä oli odotettavissakin, koska vaihtuvuus joukkueessa oli vähäistä.
      Kärppiä pidin muutaman pelin jälkeen sarjan suurimpana pettymyksenä, mutta tietäen Kärppä naisten laadukkaan tekemisen tason uskon että kun kevät lähenee, niin taas pelataan mitaleista. Sarjan suurin yllättäjä löytyy sijalta viisi. On toki pelannut eniten otteluita, mutta ennakoin Kalpaa sarjan hännille, koska pidin Kalpan puolustusta Ipan ja kjt:n kanssa sarjan heikoinpana. Tosin Kalpan ohjelma on ollut sille aika "helppo", koska on kohdannut ennkkoon heikoimmiksi povatuista joukkueista Kjt:n, Hpk:n ja Ipan jo kahdesti, mutta ei ole pelannut peliäkään Oriflamea tai Jyppiä vastaan. Suurin tappio (6 - 1) tuli Bluesille, mutta muuten pelannut tasaisia pelejä muita vastaan. Kjt taistelee viimeisestä pleijari paikasta kuten ennen sarjan alkua ennakoin, mutta paljon pitää pelin parantua Rosenberin suojateilla jos Pleijareihin meinaa joukkue mennä. Ipan puolustus tiedettiin heikoksi, mutta silti suurempi ongelma ja pettymys taitaa nyt kuitenkin olla Ipan hyökkäys ja hyökkääjien hyökkäysalueen puolustuspelaaminen. Aivan liian monesti vastustaja pääsee ylivoima hyökkäyksiin, kun ipan hyökkääjät pelavat liian innokkaasti hyökkäyspäässä. Hpk:n alku on ollut odetutun vaikeaa ja ei ole todellakaan yllätys että joukkue on sarjan hännillä. Ainut voitto tullut Kalpasta ja sekin oli ainakin numeroiden valossa tiukkaa.

      • Tilastot

        Onko kellään tietoa, ketkä tekivät Bluesin maalit ja ketkä syöttivät. Miltä pistepörssi näyttää?

    • somea vakoillut

      Ainakin Twitteriä seuranneena uskoisin kärjen löytyvän nimistä Välimäki, Rajahuhta, Terho, Hiirikoski ja Välilä. Nimenomaan tässä järjestyksessä. Bluedin hyökkääjäkaksikko on Jyp -pelejä lukuunottamatta paukuttanut noin neljän-viiden pisteen ottelutahtia.

      Eilen kärkipelin maalit tekivät Christine Posa ja Emma Nuutinen.

    • helpot pisteet?

      Mikäs siellä Hämeenlinnassa nyt mättää? Tappioita tappioiden perään. Seitsemästä ottelusta vain yksi voitto on huono suoritus tuollekkin joukkueelle, vaikka ihan kärkipäähän ei edes Hämeenlinnassa varmaan joukkuetta odotettukaan.

    • twitter seuraaja

      Kyllä on Blues ja etenkin sen ykköskenttä tällä hetkellä täysin pitelemätön. Rajahuhta - Välimäki - Nuutinen ketju tekee kentällä ihan mitä huvittaa. On Espoossa paketti hyvin kasassa tässä vaiheessa kautta.

      • sm sarjako hyvä?

        No Kalpa tuskin paras mittari ko kentälle tai Bluesille yleensäkään ei ole, mutta liian hyvä Blues on tuohon sarjaan. Eihän se tietetnkään Bluesin vika ole että Espoossa tehdään asiat paremmin kuin muualla, mutta onhan se sarjan kannalta ikävää jos yksi joukkue on niin ylivoimainen että mikään muu joukkue ei pysty Bluesia voittamaan "omin avuin", vaan siihen tarvitaan myös Bluesin ylimielisyyttä tai muuten totaalista epäonnistumista.

      • Tilastot

        Ompahan kasassa kenttä Shotsiin, kun jatkavat samaan malliin. Kovempia pelejä vain heille tarvittaisiin, jotta voisivat vielä hioa kuvioitaan. Taitoa kyllä löytyy, vaikka kalpa ei paras mittari olekkaan, mutta eilen nähtiin hienoja välähdyksiä, kiekko liikkui, luistin kulki ja oivalluksia syötöissä ja maaleissa. Vielä kun kenttä saa enemmän pelejä ja sovittaa taitonsa vielä paremmin yhteispeliin, niin tiedossa lisää katsojille nautinnollisia hetkiä. Toivottavasti aika vain ei lopu kesken, kisat lähestyy. Liitto vain ei saa naisten osalta tulospalvelua kuntoon, eipä taida naisten pelit ja tilastot pahemmin heitä kiinnostaa.

    • Luikastelija

      Tipahtikos Ilves karsintaviivan alapuolelle?

    • nyt rokkaa

      Putte P:n riffit olivat Oulussa yhtä hyvässä tikissä kuin Chuck Berryn Finlandiatalossa.

      • sisäpiiri

        Onneksi Puten pelaajilla on aina vakiomäärä paikkoja maajoukkueessa.. Ei haittaa vaikka ei kulje SM-sarjassa, silti Oriflamen pelaajille kutsuja tulee tietty määrä per leiri.

    • kilpakiekko

      Maajoukkuetauko katkaisee sarjan taas eikä mielestäni ole sarjan kannalta hyvä tilanne että pelejä pelataan vähän aikaa tiivillä tahdilla ja sitten taas pidetään taukoa useita viikkoja. Ennen sarjan alkua tein tuon rangin listan ja miten sarja on nyt edennyt kun joukkueet ovat pelanneet 11 - 13 peliä? Blues odotetun ylivoimainen ehken jopa hieman parempi kuin osasin odottaa. Nyt kun joukkueesta löytyy kaksi hyvää maalivahtia, niin Bluesia ei pysäytä mikään muu kuin ylimielisyys. Vaikka Jyp on pelannut numerollisesti tasaisia pelejä Bluesin kanssa, niin taitotasossa joukkueiden välillä on huima ero Bluesin hyväksi. Kakkosena odotetusti Jyp joka kuitenkin joutunut useissa peleissä tiukoille, mutta on lopulta pystynyt kääntämään pelit itselleen. Hyvän joukkueen merkki sekin vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa hyvän pelaajan merkki, sillä ilman Hiirikoskea olisi kenties muutama tappio muillekkin kuin Bluesille tullut. Kolmos ja neljäs sija menevät yhtä odotetusti Kärpille ja Oriflamelle. Kärppien peli ailahdellut aika paljon, mutta nyt tuplapeleissä Oriflamea vastaan taas pohjoin puhuri kävi totutun kovaa ja jos jatkaa samaa rataa kamppailee Jypin kanssa sarjan kakkospaikasta. Riden enkelit Kärppä tappioista huolimatta oikealla tiellä kohti kevään mitalipelejä. Sitten ensimmäinen yllätys löytyy
      sijalta viisi. Kalpa on toki pelannut eniten pelejä, mutta ennakoin Kalpan sarjan hännille ja vaikka tilanne "normalisoituisi" ja Kalpa palaisi karsintaviivan alapuolelle, niin kyllä Lukon pitää nostaa tasoaan todella paljon jos meinaa Kalpan keväällä pudottaa. Hpk:n alku oli ennakoituakin heikompi, mutta piristyi hieman juuri ennen taukoa ja jatkaa taistelua viineisestä paikasta pleijareihin, kuten ennen sarjaa ennakoin. Kjt:n kausi ollut ihan odotettu sarjanousijalta ja jatkaa edelleen taistelua pleijareihin pääsystä, mikä olisikin Kjt:lle kuin mestaruus jos pleijareihin yltävät.
      Ilves sarjan viimeisenä on minulle yllätys, vaikka ennen sarjan alkua tiedettiin että puolustus on heikko ja maalivahdit arvoituksia, niin pahiten on tainnut kuitenkin pettää hyökkäyspelaaminen. Tehnyt vähiten maaleja sarjassa yhdessä Hpk:n kanssa, mutta kerholla yksi peli vähemmän.

      • Sm ja mestis

        Joutui Blues ottamaan apuja maalille mestiksestä, joten maalivahtiosasto ei ollutkaan ihan kunnossa.
        Jyp loistava, kun Välilä, Hiirikoskesta nyt puhumattakaan, on mukana, ihmeesti muutama pelaaja vaikuttaa. joten yllättävän kapea on taso joukkueiden sisälläkin. Itse asiassa pätee joka sm-sarjan sekä mestiksen joukkueeseen, Sm:n ykköskentät pitelemättömiä ja mestiksen ykköset mahtuisivat helposti sm:n kakkoskenttään tai osittain jopa ykköseen, kuten Hpk:lla tänään. No onneksi on näitä taukoja molemmissa sarjoissa, jotta apuja voidaan ottaa ja antaa molempiin suuntiin.

    • tilastoja?

      Onko kellään tietoa pistepörssistä? Ketkäköhän ovat kärjessä?

    • apukoulukoodari
      • tilastotyttö

        Villi veikkaus että Bluesin tutkapari Rajahuhta - Välimäki on kärjessä myös koko sarjan pörssissä. Kaksikko on tehnyt kahdestaan enemmän maaleja kuin esim. koko HPK:n, KJT:n tai Ilveksen joukkueet alkukaudella.

    • Rööda

      Kysymys että pelaako tuolla jyväskylässä enää muita ollenkaan kun nämä "tähdet" jyp välilä-hiirikoski-saari family naiset..

      • jyp family

        Voit tarkistaa asian jypin kotisivuilta.

    • Rööda

      Ohhoh! No olihan siellä pelaajia monta liutaa,kumma vaan kun hehkutetaan tiettyjä pelaajia. Luulin jo melkein että jypistä on tullut kolmen tähden joukkue.. No onneksi näkyi olevan muitakin pelaajia rosterissa.

      • jyp family

        No eikös se ole sama juttu lähes jokaisessa seurassa että muutamat yksilöt nousevat esiin vaikka kyse on joukkuelajista. Huono vertaus, mutta vaikka barsan futis jengissä ei pelaa kuin maailmanluokan tähtiä ja eri maiden maajoukkuepelureita, niin yksi nimi sieltäkin esille nousee ylitse muiden. Jypissä pelaa kaikkien aikojen paras naispelaaja Välilä ja tämän hetken paras Suomalainen naiskiekkoilija Hiirikoski, niin mielestäni olisi outoa jos nämä nimet ei nousisi esille eniten.

      • perheen pää
        jyp family kirjoitti:

        Surullista tässä on se, että Jyp omissa jutuissaan tätä harrastaa. Ihan niinkuin viime vuosinakin. Eiköhän Hiirikosken ja Välilän ( Räisänen ja Saari) nimet nouse muutenkin esiin, jos vain syytä on.

        Tuskin Barcallakaan on itsellään mitään tarvetta Messiä itse hypettää, eiköhän muut tee sen. Tässä se ero nimenomaan on.

        Mestaruutta on vaan vaikeaa voittaa neljällä pelaajalla, mutta jokainen toki tyylillään... En ihmettelisi, vaikka tämä neljän pelaajan joukkue ei edes finaaleihin tänä vuonna pääsisi.

      • Rööda
        perheen pää kirjoitti:

        Onkohan noin?... Noh oma porukka omat metodit,hattuun on noussut ja pahasti.. Kaikilla

      • Liisa77
        perheen pää kirjoitti:

        Surullista tässä on se, että Jyp omissa jutuissaan tätä harrastaa. Ihan niinkuin viime vuosinakin. Eiköhän Hiirikosken ja Välilän ( Räisänen ja Saari) nimet nouse muutenkin esiin, jos vain syytä on.

        Tuskin Barcallakaan on itsellään mitään tarvetta Messiä itse hypettää, eiköhän muut tee sen. Tässä se ero nimenomaan on.

        Mestaruutta on vaan vaikeaa voittaa neljällä pelaajalla, mutta jokainen toki tyylillään... En ihmettelisi, vaikka tämä neljän pelaajan joukkue ei edes finaaleihin tänä vuonna pääsisi.

        Jyp pelasi joukkueena parempaa jääkiekkoa viime kaudella kuin nyt, mutta onhan kevääseen vielä aikaa ja peli kerkeää kehittyä vielä. Jypin materiaali kokonaisuudessaan ei ole läheskään Bluesin tasoa ja mielestäni Kärpilläkin on laajempi materiaali kuin Jypillä, mutta nämä muutamat yksilöt pelaavat niin paljon, että se tuo sen edun Jypille että he ovat tällä hetkellä kakkosena sarjassa.

    • Rööda

      Mietimpä vain, että pysyyköhän paketti kasassa jos kerran muutaman tähtipelaajan varassa "family" yrittää sinnitellä. "Rumat ne tisseillä koreilee". Hyvä näyttää olevan joukkueen kivijalka kun perusta on huono.. Kylmää kyytiä meinasi savossakin tulla tältä ns heittopussijoukkueelta. Luulenko vain..

    • muumipeikko21

      Samaa mieltä Röödan kanssa. Verrattuna vaikka toiseen kärkiseuraan bluesiin, jypillä on outo tarve korostaa muutamaa omaa pelaajaansa jokaisessa mahdollisessa paikassa.

      Ja toisaalta, ero näiden kahden joukkueen välillä on tainnut kasvaa viime kaudesta, vaikka jyp-familyssä rakastetaan entiseen malliin...

    • Rööda

      Joo eikös se niin mennyt että voittajat tekee ja häviäjät puheen hoitaa..

    • en tosin tiedä mitää

      Taitaa Rajahuhta johtaa pistepörssiä, mutta ei tunnu kelpaavan Pienmäelle. Muutamia pelejä nähneenä mielestäni on pelkkää tyhmyyttä olla valitsematta koko bluessin ykköstä kisoihin ja peluuttamatta sitä myös yhdessä. Tuntuvat muut olevanlähinnä pujottelukeppejä ja ei tunnu haittaavan vaikka vastassa olisi Oriflamen tai Kalpan maju kentät.

      • ihmettelevä

        "Oriflamen majukenttä". Anteeksi tyhmä kysymys, mutta ketäköhän siihen kuuluu?

      • majut4
        ihmettelevä kirjoitti:

        "Oriflamen majukenttä". Anteeksi tyhmä kysymys, mutta ketäköhän siihen kuuluu?

        Ringissä mukana ainaki melko mukavasti maju-pelaajia:
        Oriflamen sivulta:* Lokakuussa on maajoukkue-elämää. Naisten maajoukkeessa Ahvenanmaalle Finnkampeniin lähtevät Anna Kilponen, Satu Tuominen, Saana Valkama ja Tiina Ranne sekä tietysti valmennushommiin Jari Risku ja Tommi Pärmäkoski. N20 leirillä Kuortaneella ovat mukana Eveliina Suonpää,Suvi Ollikainen, Venla Kotkaslahti, Jenna Suokko ja Vilma Tanskanen. N18 leiriryhmässä ovat Anni Keisala, Reetta Lindholm, Eveliina Nurmi, Lotta Toivanen, Reetta Valkjärvi, Ella Viitasuo, Laura Hakala, Eveliina Huttula, Alisa Vainio ja Jonna Yli-Mäenpää.*

      • majuja tarpeeksi
        majut4 kirjoitti:

        Kyllä tällä majupelaajajoukkueella sm-mestaruus viedään! Sentään Suomen 'parhaat' pelaajat

      • Hyvä Team!
        majuja tarpeeksi kirjoitti:

        Kyllä tällä majupelaajajoukkueella sm-mestaruus viedään! Sentään Suomen 'parhaat' pelaajat

        Oriflamesta oli jenkeissä vain kaksi kenttäpelaajaa ja jos pelataan aikuisten sarjaa niin ei tyttöjen maajoukkuepelaajat saisi erottua sarjassa millään tavalla ja tuon ikäluokan joukkueen pitäisi olla naisten sarjassa sijalla kahdeksan ja pisteitä nolla.

      • Hyvä Blues!
        Hyvä Team! kirjoitti:

        Oriflamesta oli jenkeissä vain kaksi kenttäpelaajaa ja jos pelataan aikuisten sarjaa niin ei tyttöjen maajoukkuepelaajat saisi erottua sarjassa millään tavalla ja tuon ikäluokan joukkueen pitäisi olla naisten sarjassa sijalla kahdeksan ja pisteitä nolla.

        Kyllä saa tyttöjen maajoukkuepelaajat erottua sarjassa ja erottuvatkin, parhaat nimittäin kuten Nuutinen. Aika jäätävät tehot viime vuoden finaaleissa.

    • hämmästys-kummastus?

      Tikkinen valittu lokakuun pelaajaksi tehoilla 7 2=9 viidessä ottelussa. Valitsijana toiminut Oulun poika Pieniniemi on oikeassa, sillä Rajahuhta epäonnistui surkeasti lokakuussa. Hän sai vain 7 10=17 viidessä matsissa. Tämmöisillä surkeilla tehoilla ei kannata valita maajoukkueeseenkaan.

      • villi veikkaus

        ...Ja marras/joulukuun pelaaja tulee olemaan joukkueesta Oriflame / Jyp. Ihan sama miten muiden jengien pelit menee tai yksittäiset pelaajat pelaa.

    • tietämätön

      Onko hpkn alokkaat päässyt jo pisteille ja kuka heistä on ottanut eniten roolia?

      • dataa kaipaileva

        eikös joku tilastonikkari voisi vain laskea tuolta ottelutilastoista muiden joukkueiden pörssit, jyppi ja blues on jo. ennen oli kuitenki kaikenmaailman pakki ja tulokas tilastotki olemasa ja nyt ei mitään.

      • viteo
        dataa kaipaileva kirjoitti:

        eikös joku tilastonikkari voisi vain laskea tuolta ottelutilastoista muiden joukkueiden pörssit, jyppi ja blues on jo. ennen oli kuitenki kaikenmaailman pakki ja tulokas tilastotki olemasa ja nyt ei mitään.

        Nurkan takaa kuultua Ilves heivaa porrasta alaspäin ja ensi vuonna kuortaneen paluumuuttajat voivat pelata Ilveksen Suomi-sarja joukkueessa tai muuttaa toisiin joukkueisiin SM. Näin kävi

    • sisäpiiri

      Sarja jatkuu taas maaottelutauon jälkeen. Mielenkiintoista nähdä, säilyykö voimasuhteet ennallaan, vai onko tauko ollut enemmän eduksi joukkueille, jotka ovat saaneet treenata koko tauon täydellä ryhmällä.

      Jatkuuko Bluesin ja heidän kärkipelaajiensa ilotulitus samalla tapaa? Kärpät pelasi vakuuttavasti ennen taukoa, jatkuuko sama meno?

      Onko pelaajasiirtoja tapahtunut?

      • pike5

        Eiköhän kahden kärki jatka entiseen malliin, mutta marras - joulukuun synkkyydessä mitataan Oriflamen, Kjt ja Kalpan kaltaisten joukkueiden todellinen iskukyky. Kuinka motivoituneita pelaajat sitten ovat treeneissä olleet kun pelejä ei ole ollut nähtäneen myös muutaman ensimmäisen kierroksen aikana.

      • ei näin
        pike5 kirjoitti:

        Juu, huikee on taso. Eilen tiukka vääntö, lopputulos 11-1, ketä nää pelit kehittää? Joidenkin kommenttejen mukaan sm-sarjahan tarvii laajutta ja paljon pelejä, kyllähän niillä taso nousee. En mä vaan ymmärrä miten kehittää paremmin pelata noin monella joukkueella paljon pelejä, kun kuudellakin porukalla on tiukkaa saada kunnon vääntöjä aikaiseksi.

      • Pelataan vaan!
        ei näin kirjoitti:

        Ketään ei kehitä 11 -1 pelit vaan tasaiset pelit ja tällä hetkellä sm-sarjassa oikea joukkuemäärä olisi kenties kuusi, mutta eipä ole hyvä vaihtoehto sekään jos nykyinen pelimäärä laskee entisestään. Joku viisas totesi jossain että alle 40 pelin sarjoja ei pitäisi tehdäkään jos lajin halutaan kehittyä, mutta tietenkin näiden pelien pitäisi olla tasaisia eikä mitään 10 maalin eroja saisi tulla.

      • ei näin
        Pelataan vaan! kirjoitti:

        No eikö sitten olisi järkevämpää pelata näiden kuuden joukkueen kesken useampia otteluita ja saada näin myös hiukan kovempia matseja? Vaikkakin on tylsää pelata aina samoja joukkuita vastaan, mutta kehittävämpää kuitenkin

      • naislätkä

        Olipa taas jyp-familylta totuttua otteluraporttia lähetetty Leijoniin.. Räisäselläkin vuosisadan jetlag. Voi luoja!!!!!

      • mieslätkä
        naislätkä kirjoitti:

        Olipa taas jyp-familylta totuttua otteluraporttia lähetetty Leijoniin.. Räisäselläkin vuosisadan jetlag. Voi luoja!!!!!

        Kommentti ja nimimerkki kertoo itsestäsi ihan kaiken:) Tällaista tämä naislätkä on:D

      • sisäpiiri
        naislätkä kirjoitti:

        Olipa taas jyp-familylta totuttua otteluraporttia lähetetty Leijoniin.. Räisäselläkin vuosisadan jetlag. Voi luoja!!!!!

        Aikamoinen myötähäpeä tulee kyllä noista Jyp naisten jutuista....

      • ulkopiiri
        sisäpiiri kirjoitti:

        Aikamoinen myötähäpeä tulee kyllä noista Jyp naisten jutuista....

        Pahempi myötähäpeä tulee näistä kommentoinneista tällä palstalla...

      • hekoheko
        ulkopiiri kirjoitti:

        Pahempi myötähäpeä tulee näistä kommentoinneista tällä palstalla...

        Jypin jutut sentään kertovat jääkiekkoon liittyvistä asioista, mutta entäs sitten Kuortaneen vanhojentanssiaskuvat?

      • tasoa sarjaan taas
        ei näin kirjoitti:

        No eikö sitten olisi järkevämpää pelata näiden kuuden joukkueen kesken useampia otteluita ja saada näin myös hiukan kovempia matseja? Vaikkakin on tylsää pelata aina samoja joukkuita vastaan, mutta kehittävämpää kuitenkin

        Kyllä on paljon parempi pelata tiukkoja matseja vaikka sitten vain kuuden joukkueen kesken. Toivottavasti liitto muuttaisi sääntöjä vaikka kesken kauden niin että kaksi viimeistä putoaa suoraan sm-sarjasta ja mestiksen ykkönen karsii sm-sarjan kuudennen kanssa noususta sm-sarjaan.

      • tämän takia
        tasoa sarjaan taas kirjoitti:

        Kyllä on paljon parempi pelata tiukkoja matseja vaikka sitten vain kuuden joukkueen kesken. Toivottavasti liitto muuttaisi sääntöjä vaikka kesken kauden niin että kaksi viimeistä putoaa suoraan sm-sarjasta ja mestiksen ykkönen karsii sm-sarjan kuudennen kanssa noususta sm-sarjaan.

        Ei voi muuttaa sääntöjä, koska olisi noloa taas ensi vuonna muuttaa ne uudellen. Nimittäin jos -95 ikäluokka valmistuu ajallaan ja jättävät Oriflamen, tiputus tulee olemaan valtava. Oriflame tippuu karsintasarjaan ja taas pitää keksiä temppuja, jotta säilyvät edes sm-sarjassa

      • Niinpä niin
        tämän takia kirjoitti:

        Ei voi muuttaa sääntöjä, koska olisi noloa taas ensi vuonna muuttaa ne uudellen. Nimittäin jos -95 ikäluokka valmistuu ajallaan ja jättävät Oriflamen, tiputus tulee olemaan valtava. Oriflame tippuu karsintasarjaan ja taas pitää keksiä temppuja, jotta säilyvät edes sm-sarjassa

        No daa, mikäli puolet joukkueesta vaihtuu, niin olisi ihme, jos se ei vaikkuttaisi minkä tahansa joukkueen pelaamiseen. Toivottavasti tilalle tulee uusia (-98) ennakkoluulottomia pelaajia. Tilanne olisi aivan sama millä tahansa naisten SM-joukkueella, jos puolet pelaajista vaihtaisi seuraa ja tilalle otettaisiin nourempaa ikäluokkaa olevia pelaajia. Toivottavasti joukkueeseen liittyy paljon hyviä nuoria kehityskelpoisia pelaajia.

      • alasajo
        Niinpä niin kirjoitti:

        Vaikka muilla joukkuilla pelaajista puolet vaihtuisi, ei liitto tue heidän toimintaansa, ainoastaan Kuortaneen toimintaa. Pahimmassa tapauksessa perinteiset sm-sarjan joukkueet kuolevat tässä leikissä, huhujahan on ollut jo Ilveksen lopettamisesta.

      • Manageri Hassinen
        alasajo kirjoitti:

        Kuinkahan laadukasta on Ilveken juoniori toiminta jos toimnta loppuu siihen että muutamia pelaajia lähtee Kuortaneelle tai johonkin muuhun seuraan?

      • juniorityö
        Manageri Hassinen kirjoitti:

        Kuinkahan laadukasta on Ilveken juoniori toiminta jos toimnta loppuu siihen että muutamia pelaajia lähtee Kuortaneelle tai johonkin muuhun seuraan?

        Montako nuorta lähti Hpk:sta Kuortaneelle ja miten monta Ilveksestä? Hpk haalii pelaajia samalla lailla kuin Kuortanekin, eivät ole parhaat pelaajat omia junioreita kun taas ilveksen parhaat juniorit ovat nyt Kuortaneen runkopelaajia.

      • Manageri Hassinen
        juniorityö kirjoitti:

        Hpk:ssa niinkuin muissakin sm-sarjan seuroissa juniorityö on täysin luokatonta ja siinä on se syy miksi ollaan lirissä jos muutama pelaaja lähtee muualle pelaamaan.
        Kuortane toki pyrkii viemään aina parhaat nuoret, mutta silti siellä ei ole kuin joukkueellinen pelaajia ja kyllä muut seurat saavat syyttyyää vain itseään jos pelaajat loppuu.

      • juniorityö
        Manageri Hassinen kirjoitti:

        Hpk:ssa niinkuin muissakin sm-sarjan seuroissa juniorityö on täysin luokatonta ja siinä on se syy miksi ollaan lirissä jos muutama pelaaja lähtee muualle pelaamaan.
        Kuortane toki pyrkii viemään aina parhaat nuoret, mutta silti siellä ei ole kuin joukkueellinen pelaajia ja kyllä muut seurat saavat syyttyyää vain itseään jos pelaajat loppuu.

        Mutta eihän Kuortaneella ole lainkaan omaa junioritoimintaa! Miksi sitten tuhota niitä joukkueita, joissa sitä on edes jossain määrin?

      • niinpä niin
        juniorityö kirjoitti:

        Montako nuorta lähti Hpk:sta Kuortaneelle ja miten monta Ilveksestä? Hpk haalii pelaajia samalla lailla kuin Kuortanekin, eivät ole parhaat pelaajat omia junioreita kun taas ilveksen parhaat juniorit ovat nyt Kuortaneen runkopelaajia.

        No, kohta ne ovat jonkun muun joukkueen runkopelaajia, eikä se loppujen lopuksi ole muilta joukkueilta pois, jos liitto Oriflamen toimintaa vähän tukeekin. Jos noin 10 nuorta pelaajaa ympäri Suomen olevista joukkueista siirtyy Orilameen, se tuskin kaataa perinteisiä sm-sarja joukkueita.

      • tulevaisuus
        niinpä niin kirjoitti:

        Toivottavasti ei kaada, sehän nähdään tulevina vuosina. Se, että liitto näin panostaa edes jollain tasolla naiskiekkoon, on ehdottomasti hyvä asia. Nähtäväksi jää laajentaako se kokonaisuudessaan sm-tasoa vai siirtyvätkö kuortaneen pelaajat aina sm-sarjan kärkijoukkueisiin ja näin vain kaventavat hyvien joukkueiden määrää ja lisäävät kuilua neljän parhaan jälkeen loppuihin joukkueisiin.

      • Manageri Hassinen
        juniorityö kirjoitti:

        Mutta eihän Kuortaneella ole lainkaan omaa junioritoimintaa! Miksi sitten tuhota niitä joukkueita, joissa sitä on edes jossain määrin?

        Entä jos jostain joukkueesta muutama nuori pelaaja päättää vaihtaa johonkin muuhun seuraan (ei Kuortaneelle) ja taas tämä seura josta muutama pelaaja lähti on lirissä. Onko syy edelleen Kuortaneen vai sen seuran johon pelaajat siirtyivät vai seuran jolla ei ole oma juniorityö kunnossa?

      • näin on nääs
        niinpä niin kirjoitti:

        No, kohta ne ovat jonkun muun joukkueen runkopelaajia, eikä se loppujen lopuksi ole muilta joukkueilta pois, jos liitto Oriflamen toimintaa vähän tukeekin. Jos noin 10 nuorta pelaajaa ympäri Suomen olevista joukkueista siirtyy Orilameen, se tuskin kaataa perinteisiä sm-sarja joukkueita.

        Juuri näin. Eikä Kuortaneelle menevät pelaajat kaikki tule sm-sarja seuroista. Jos joku seura kaatuu Kuortaneelle menevien pelaajien takia niin joutaa kaatuakin.

      • bandybandy
        näin on nääs kirjoitti:

        Juuri näin. Eikä Kuortaneelle menevät pelaajat kaikki tule sm-sarja seuroista. Jos joku seura kaatuu Kuortaneelle menevien pelaajien takia niin joutaa kaatuakin.

        Tällä menolla naisten jääkiekko on kohta samassa tilassa kuin jääpallo Suomessa. Pelataan muutamalla paikkakunnalla, pari valtakunnan sarjaa ja pari harrastesarja ja maailmanmestaruudesta saadaan vain haaveilla... ja ketään ei kiinnosta! Tosin jääpallossa tilaanne ei ole "itseaiheutettu"!

      • juniorityö
        Manageri Hassinen kirjoitti:

        Entä jos jostain joukkueesta muutama nuori pelaaja päättää vaihtaa johonkin muuhun seuraan (ei Kuortaneelle) ja taas tämä seura josta muutama pelaaja lähti on lirissä. Onko syy edelleen Kuortaneen vai sen seuran johon pelaajat siirtyivät vai seuran jolla ei ole oma juniorityö kunnossa?

        Liiton kannattaisikin panostaa ennemmin niihin seuroihin, joilla yleensä on juniorityötä, jotta niitä pelaajia aidosti saataisiin lisää sm-sarjaan. Isoin ongelma todellakin on kauttaaltaan seuratyössä, mutta ei sitä ongelmaa yksi kuortane ratkaise.

      • niinpä niinpä
        niinpä niin kirjoitti:

        No, kohta ne ovat jonkun muun joukkueen runkopelaajia, eikä se loppujen lopuksi ole muilta joukkueilta pois, jos liitto Oriflamen toimintaa vähän tukeekin. Jos noin 10 nuorta pelaajaa ympäri Suomen olevista joukkueista siirtyy Orilameen, se tuskin kaataa perinteisiä sm-sarja joukkueita.

        Mutta kaataa niitä perinteisä seuroja, joissa on tehty hyvää juniorityötä. Esim. APV:n naisjoukkue loppui Kuortaneen perustamisen myötä.

      • :( Apv
        niinpä niinpä kirjoitti:

        Mutta kaataa niitä perinteisä seuroja, joissa on tehty hyvää juniorityötä. Esim. APV:n naisjoukkue loppui Kuortaneen perustamisen myötä.

        Montako pelaajaa APV:stä siirtyi Kuortaneelle silloin kun se joutui lopettamaan?

      • koutsi
        :( Apv kirjoitti:

        Montako pelaajaa APV:stä siirtyi Kuortaneelle silloin kun se joutui lopettamaan?

        Ilvekseltä lähteneet...

        Valkama, suokko, kilponen, kotkaslahti.. muita?
        Kolme vastuu roolissa 2011 finaaleissa. Ja yksi vietiin jo aiemmin.

        Otetaan esim blues pois
        Posat, tuominen, rajahuhta... aika lailla tippuisi taso sielläkin.

        Jos kuortane ottaisi 1-2 pelaajaa pois per joukkue niin eihän se haittais.

        HPK, KalPa, Blues, Oriflame, JYP, kaikki ne pelaajia haalii. Osa onnistuu paremmin kun toiset.
        Yhdellä vaan pystytään lupaamaan varmat näyttöpaikat ja ohituskaista leireille, jopa kisoihin..

      • ulkopiiri
        koutsi kirjoitti:

        Kuortaneen taso on harmaata massaa Kilposen jälkeen. Tuskin katsomoon edes huomaisi, jos sieltä joku näistä maajoukkueen palkintomatkalaisista puuttuu....

        Fakta on kyllä se, että Jyp on ylivoimaisesti eniten muutaman pelaajan varassa. Jos sieltä otetaan esim. Räisänen, Hiirikoski ja Välilä pois, en usko että joukkue olisi edes neljän joukossa sen jälkeen. Bluesilla on kuitenkin joukkueessa käytännössä neljä maajoukkutason puolustajaa, sekä 4-5 maajoukkuetason hyökkääjää. Eikä tähän lasketa mitään junnumaajoukkuiden pelaajia.

        SM-sarjan runkosarjan viimeiset kierrokset muuten pelataan huhujen mukaan ilman maajoukkuepelaajia. On mielenkiintoista nähdä miten tämä vaikuttaa lopputuloksiin....

      • vali vali

        Ei millään joukkueella ole ohituskaistaa, koutsi kuuluu perinteisiin ruikuttajiin ja salaliittoteorioiden keksijöihin, taitaa olla oma "tuttu" jäännyt ilman leirikutsua. Palkintomatka on nimensä mukaan on palkinto kovasta työstä ja kovalla työllä ne maajoukkuepaikat aukeaa.

      • Palkintomatkalainen
        vali vali kirjoitti:

        Taitaa ihan kaikki naisten jääkiekkoa seuraavat tietää, että Satu Tuominen ei kuulu naisten maajoukkuerinkiin , kyllä hän sinne on noussut ihan ohituskaistaa myöten.

      • koutsi
        vali vali kirjoitti:

        Ei millään joukkueella ole ohituskaistaa, koutsi kuuluu perinteisiin ruikuttajiin ja salaliittoteorioiden keksijöihin, taitaa olla oma "tuttu" jäännyt ilman leirikutsua. Palkintomatka on nimensä mukaan on palkinto kovasta työstä ja kovalla työllä ne maajoukkuepaikat aukeaa.

        Voi että...
        Satu Tuominen! Palkintomatkalaisista suurin vitsi!
        Hymyilee kivasti eikä mussuta vastaan...

        Onneksi ei ole tarvinnut välittää, tutut kun ovat ohituskaistalla olleet.

      • koutsi
        vali vali kirjoitti:

        Ei millään joukkueella ole ohituskaistaa, koutsi kuuluu perinteisiin ruikuttajiin ja salaliittoteorioiden keksijöihin, taitaa olla oma "tuttu" jäännyt ilman leirikutsua. Palkintomatka on nimensä mukaan on palkinto kovasta työstä ja kovalla työllä ne maajoukkuepaikat aukeaa.

        Voi että...
        Satu Tuominen! Palkintomatkalaisista suurin vitsi!
        Hymyilee kivasti eikä mussuta vastaan...

        Onneksi ei ole tarvinnut välittää, tutut kun ovat ohituskaistalla olleet.

      • Manageri Hassinen
        koutsi kirjoitti:

        Ilvekseltä lähteneet...

        Valkama, suokko, kilponen, kotkaslahti.. muita?
        Kolme vastuu roolissa 2011 finaaleissa. Ja yksi vietiin jo aiemmin.

        Otetaan esim blues pois
        Posat, tuominen, rajahuhta... aika lailla tippuisi taso sielläkin.

        Jos kuortane ottaisi 1-2 pelaajaa pois per joukkue niin eihän se haittais.

        HPK, KalPa, Blues, Oriflame, JYP, kaikki ne pelaajia haalii. Osa onnistuu paremmin kun toiset.
        Yhdellä vaan pystytään lupaamaan varmat näyttöpaikat ja ohituskaista leireille, jopa kisoihin..

        Ipalta lähtenyt hyviä pelaajia Kuortaneelle ja tottakai se näkyy tasossa, mutta jos koko toiminta on vaakalaudalla muutaman pelaajan lähdön takia, niin heikostipa on asiat Ipassa hoidettu. Taitaa Kjt olla ainoa sm-sarjaa pelaava joukkue joka edes yrittää laittaa junioripuolta kuntoon.

      • 6543
        Niinpä niin kirjoitti:

        No daa, mikäli puolet joukkueesta vaihtuu, niin olisi ihme, jos se ei vaikkuttaisi minkä tahansa joukkueen pelaamiseen. Toivottavasti tilalle tulee uusia (-98) ennakkoluulottomia pelaajia. Tilanne olisi aivan sama millä tahansa naisten SM-joukkueella, jos puolet pelaajista vaihtaisi seuraa ja tilalle otettaisiin nourempaa ikäluokkaa olevia pelaajia. Toivottavasti joukkueeseen liittyy paljon hyviä nuoria kehityskelpoisia pelaajia.

        Pitäs varmaan ensin käyttää niitä 97 pelaajiakin, ennen 98

      • vandersaar
        Manageri Hassinen kirjoitti:

        Ipalta lähtenyt hyviä pelaajia Kuortaneelle ja tottakai se näkyy tasossa, mutta jos koko toiminta on vaakalaudalla muutaman pelaajan lähdön takia, niin heikostipa on asiat Ipassa hoidettu. Taitaa Kjt olla ainoa sm-sarjaa pelaava joukkue joka edes yrittää laittaa junioripuolta kuntoon.

        Kalpalla on kans junioritoiminta hyvällä mallilla... periaatteessa. En vaan ymmärrä miksi sitten on kuitenkin SM-sarja pelaajien Lustila, Ritari, Manninen, Pelkonen jne.. pitänyt pelata suomi-sarjaa. Eikö ne akatemiajunnut oo sitten tarpeeksi hyviä edes suomi-sarjaan??? Teamin porukassa taitaa olla paremmat junnut?

      • ei sosiaali kiekkoa
        vandersaar kirjoitti:

        Kalpalla on kans junioritoiminta hyvällä mallilla... periaatteessa. En vaan ymmärrä miksi sitten on kuitenkin SM-sarja pelaajien Lustila, Ritari, Manninen, Pelkonen jne.. pitänyt pelata suomi-sarjaa. Eikö ne akatemiajunnut oo sitten tarpeeksi hyviä edes suomi-sarjaan??? Teamin porukassa taitaa olla paremmat junnut?

        Shotsin takia sm-sarja tänä vuonna todella repaleinen. Jos seuralla on kakkosjoukkue tai yhteistyö seura niin onlisipa miltä tahansa seuralta todellista tyhmyyttä jos he ei hakisi omille pelaajilleen pelejä sm-sarjan taukojen aikana.

      • Juupajuu
        ei sosiaali kiekkoa kirjoitti:

        Shotsin takia sm-sarja tänä vuonna todella repaleinen. Jos seuralla on kakkosjoukkue tai yhteistyö seura niin onlisipa miltä tahansa seuralta todellista tyhmyyttä jos he ei hakisi omille pelaajilleen pelejä sm-sarjan taukojen aikana.

        Kehittää varmaa sm-pelaajia, jostain niitä kovia peliä on saatava:)

      • Tiedottaminen
        hekoheko kirjoitti:

        Jypin jutut sentään kertovat jääkiekkoon liittyvistä asioista, mutta entäs sitten Kuortaneen vanhojentanssiaskuvat?

        Jotakuinkin ainoa kanava, josta voi lukea naisten sm-sarjasta, on leijonat-sivusto. Sitä seuraavat muutkin kuin sm-sarjan pelaajat/vanhemmat/valmentajat/katsojat. Kuitenkin juttujen taso on luokatonta, parhaina esimerkkeinä nämä Kuortaneen riimittelyt; *Sellainen kohtaaminen tänään. Kärpät oli tikissä
        ei siinä auttanut Teamin kuin vikistä Airaksinen kärppänä maalilla
        hoiti hommansa tyylillä ja laajoilla kaarilla. Tuomarit antoi pelata kovaakin peliä
        eikä voi moittia otteluun valmistautumisen huonoa keliä. Jos hävitä pitää
        niin siinä voi sisu seuraavaan hyvin itää. Kärpillä riitti eri tekijä joka maaliin
        muutama sai jopa syöttösaaliin. Hoitivat hyvin myös yli- ja alivoiman
        siitä tuloksena voiton roiman. Vieraat olivat nöyränä kentällä yritetään huomenna olla paremmin metsällä.* Oheiset jutut eivät ainakaan ulkopuolisen silmin anna kovin ammattitaitoista kuvaa naisten kiekosta:)

      • asiaa
        Tiedottaminen kirjoitti:

        Tällaisia juttuja haluaisin lukea muiltakin sm-sarjan joukkueilta ; http://www.jypliiga.fi/ottelut/haastattelut/palkattomia-ammattilaisia.

      • Taas pelataan
        Manageri Hassinen kirjoitti:

        Ipalta lähtenyt hyviä pelaajia Kuortaneelle ja tottakai se näkyy tasossa, mutta jos koko toiminta on vaakalaudalla muutaman pelaajan lähdön takia, niin heikostipa on asiat Ipassa hoidettu. Taitaa Kjt olla ainoa sm-sarjaa pelaava joukkue joka edes yrittää laittaa junioripuolta kuntoon.

        Ilves vs KJT 13-0 Ilves hajoamassa miksi ?

      • team kjt
        Taas pelataan kirjoitti:

        Ilves vs KJT 13-0 Ilves hajoamassa miksi ?

        KJT:n ykköspelaajat kanadassa, kummasti muutaman pelaajan puuttuminen vaikuttaa

      • Kunhan kyselen
        6543 kirjoitti:

        Pitäs varmaan ensin käyttää niitä 97 pelaajiakin, ennen 98

        Missä??

      • 3456
        Kunhan kyselen kirjoitti:

        Missä??

        Blues, Ilves, Kalpa eilen mukana 98ja, mikä näistä??

      • vaimitenseoli
        team kjt kirjoitti:

        KJT:n ykköspelaajat kanadassa, kummasti muutaman pelaajan puuttuminen vaikuttaa

        Toisteks parhaat pelaajat oli menny hallilla vahingossa eläkeläisten joulutoribussiin. Eli rosterissa oli vaan kolmanneksi parhaat pelaajat, huoltaja, valmentajan koira ja jääkone. Ei Ilves olis muuten voittanu! Ilves putoo, koska silleen oli sanottu siä nurkan takana!

      • team kjt
        vaimitenseoli kirjoitti:

        Toisteks parhaat pelaajat oli menny hallilla vahingossa eläkeläisten joulutoribussiin. Eli rosterissa oli vaan kolmanneksi parhaat pelaajat, huoltaja, valmentajan koira ja jääkone. Ei Ilves olis muuten voittanu! Ilves putoo, koska silleen oli sanottu siä nurkan takana!

        ennemminkin koululaisten luokkaretkelle, ainakin ikänsä puolesta. alkaa pikkulikat mennä ohi oikeelta ja vasemmalta ja ilveksen muijat joutuu sinne eläkeläisten joulutorille

      • Satutäti600
        alasajo kirjoitti:

        Vaikka muilla joukkuilla pelaajista puolet vaihtuisi, ei liitto tue heidän toimintaansa, ainoastaan Kuortaneen toimintaa. Pahimmassa tapauksessa perinteiset sm-sarjan joukkueet kuolevat tässä leikissä, huhujahan on ollut jo Ilveksen lopettamisesta.

        kateellinen tapaus! Yritä iloita toisen onnistumisesta vai onko oma napa lähin?

    • veikkaaja

      Sarja palasi siis tauolta ja käynnistyy ensi viikolla kaikkien joukkueiden osalta. Itse veikkaan Bluesin jatkavan hyvää ja tasokasta kolmen kentän peliä, jolla se on koko alkukauden jauhanut. Jyp tulee häviämään runkosarjassa vielä muillekin kuin espoolaisille. Perustelen tätä sillä, että kausi on erityisen raskas maajoukkueen mukana kokoajan reissaaville ja esim. Jypin tyyli pelata käytännössä kolmella puolustajalla ei voi olla näkymättä. Myöskään Räisänen ei ole ollut niin hyvä kuin viime kaudella, kiekkoja on alkanut menemään selän taakse yhä enemmän. Kärpät tulee jatkamaan hyviä otteita, heillä on selkeästi laajempi materiaali kuin jyväskyläläisillä. Ei olisi ihme, vaikka Kärpät menevät vielä runkosarjassa ohi. Kuortanehan pursuaa maajoukkuepelaajia, niinkuin joku tuolla kirjotti... Jatkaa varmaan neljän joukossa, kenties Kalpa voi tarjota heille tiukimmin vastuksen.

    • naiskiekko

      "veikkaajalta" aika osuva teksti. -Jyppi hävisi sitten heti Kärpille. Ei tosin ollut mikään kauhean suuri yllätys. Jokohan Räisäsen vuosisadan jetlag on helpottanut?

      • veikkaaja2

        Kuortane finaalipeleissä, sille annetaan palkinnoksi hyvästä ja kovasta työstä 20 lisäpistettä

      • Riden enkelit!
        veikkaaja2 kirjoitti:

        Kuortane finaalipeleissä, sille annetaan palkinnoksi hyvästä ja kovasta työstä 20 lisäpistettä

        Eipä taida Kuortane paljon lisäpisteitä tarvitsevan matkalla kohti pleijareita. Eilenkin tuli voitto ja pleijareissa sitten ei taideta enää pisteillä mennä finaaliin vai kuinka?

      • näinkin käydä voi
        veikkaaja2 kirjoitti:

        Kuortane finaalipeleissä, sille annetaan palkinnoksi hyvästä ja kovasta työstä 20 lisäpistettä

        Sinulle ei ilmeisesti lisäpisteitä annettu, kun et päässyt Kuortaneelle?

    • pikkumyy4

      Pistepörssin Top kymppi 21.11.

      1. RAJAHUHTA Annina Blues 15 22 = 37
      2. VÄLIMÄKI Linda Blues 14 23 = 37
      3. SAARI Saila JYP 14 15 = 29
      4. HIIRIKOSKI Jenni JYP 10 15 = 25
      5. NUUTINEN Emma Blues 11 11 = 22
      6. HOVI Venla KalPa 12 9 = 21
      7. TUOMINEN MinnamariBlues 8 11 = 19
      8. NISKANEN Tanja KalPa 6 12 = 18
      9. NILSSON Matilda KJT 11 6 = 17
      10. HAKALA Sanni JYP 8 9 = 17

      Eipä kympin sakissa suuria yllätyksiä. Tosin todettakoon, että Bluesin ykköskenttä takonut 12 matsissa yhteensä 96 pistettä.

      • go kjt

        Yllätys on, että -97 syntynyt tyttö tehnyt neljänneksi eniten maaleja ja pelaa häntäpään joukkueessa!

      • tasainenko sarja?

        Voi olla että lauantain pelin jälkeen on Bluesin ykköskentän tehot aika reilusti paremmat kuin nyt, kun vastassa Kalpa jolle Blues mätti viimeksi 12 maalia. Valitettavan epätasainen sarja näyttää olevan. Pitäisi varmaan Bluesin pelata koko ajan alivoimallla niin muillakin olisi edes vähän mahdollisuuksia, ellei nyt sitten Riden enkelit yllätä sunnuntaina?

      • hämmästys-kummastus?
        tasainenko sarja? kirjoitti:

        Leijonat.fi sivuilla kirjoitettiin tänään, että naisten sm-sarjan kärki tasoittui keskiviikkona. Taitavat lukea liitossa sarjataulukkoa toiselta riviltä lähtien. Näin arkiymmärryksellä Blues eli kärki repi lisää eroa. Onkohan liiton politrukkien mielestä väärä joukkue kärjessä?

      • Ride ja kumppanit
        tasainenko sarja? kirjoitti:

        Voi olla että lauantain pelin jälkeen on Bluesin ykköskentän tehot aika reilusti paremmat kuin nyt, kun vastassa Kalpa jolle Blues mätti viimeksi 12 maalia. Valitettavan epätasainen sarja näyttää olevan. Pitäisi varmaan Bluesin pelata koko ajan alivoimallla niin muillakin olisi edes vähän mahdollisuuksia, ellei nyt sitten Riden enkelit yllätä sunnuntaina?

        Ja yllättihän ne enkelit!

    • kummastusko

      Liiton politrukkien vika, kun Blues tehnyt 12 maalia tai ehkä liitto blokkasi osan Blues:n vedoista tai niitä ei vaan laskettu.

    • Savonmuan Hilima
      • Fani

        Hattua pitää nostaa kaikille maajoukkuenaisille seurasta riippumatta, kun jaksavat työnsä ohella treenata kaksi kertaa päivässä!

      • Äiti vai isi
        Fani kirjoitti:

        Hattua pitää nostaa kaikille maajoukkuenaisille seurasta riippumatta, kun jaksavat työnsä ohella treenata kaksi kertaa päivässä!

        Hyvä Kärpät!
        http://www.ruutu.fi/ohjelmat/jaakiekon-sm-liiga/tarkin-perhe-kumpi-on-parempi-pelaaja-aiti-vai-isi

      • naiskiekko fani

        Hienoa naiskiekon markkinointia Kalpalta. Juuri näin pitäisikin toimia että sm-sarjan pelejä viedään myös muualle kuin perinteisille kiekko paikkakunnille. Maaottelut taas pitäisi saada isompiin kiekkokeskuksiin ja vielä kun maajoukkue pärjää Shotsissa, niin se on parasta markkinointia mitä naiskiekko voi tällä kaudella saada.

    • äidinkielen alkeet

      Kukakohan ylläpitää Jyp Naisten fb -sivuja? Kenties jonkun Jyväskylän alakoulun oppilaat? Tuli tänään vierailtua sivuilla ja ja.. "Laadukasta" jälkeä kaikinpuolen.

      • runosuoni

        Asiallista kirjoittelua Temin nettisivuilta; Jos menneitä vuosia summaa niin onhan se totta vie kummaa että nämä hommat kiehtoo aina vaan ja joka reissulla on olo, että enemmän energiaa saan kuin jaan. Kehitys kehittyy, sanotaan ja aina vähän enemmän elämyksiä janotaan. On tässä haastettu taas jojokin oppimaan uutta kun on perehdytetty some-avaruutta. Aivourheilua se on hehkeimmillään sekin ja siitä pääsevät nauttimaan nekin jotka ei peliin pääse paikalle Muu jojo-rutiini meneekin entiseen malliin matkalla kunhan löydetään oikeaan halliin. Joukkueelle järjestelen ruokaa ja pelaajia muistuttelen että vettä juokaa. Silloin tällöin tarvitaan majapaikkaa ja jojolle itselleen vihreetä tsaikkaa. On nettii, on asustesettii on maksui, on lupii ja paljon paljon hupii.

      • Naiskiekkoa kaikille
        runosuoni kirjoitti:

        Että näinkin tärkeä uutinen naiskiekosta;
        http://www.leijonat.fi/uutiset/tuoreimmat/item/8309-riden-enkelit-team-oriflame-joukkukuvauksissa-video.html?fb_action_ids=10200429825858591&fb_action_types=og.likes&fb_source=aggregation&fb_aggregation_id=288381481237582

        Ja varmaan kuvaukset liiton rahoista

      • kirjoitustaito

        Taitaa olla vacker. Yhtä hyvin kulkee sivujen ylläpito, kuin miten meni taannoinen Venäjälle pelaamaan lähteminen.

      • taitokirjoitus
        kirjoitustaito kirjoitti:

        Taitaa olla vacker. Yhtä hyvin kulkee sivujen ylläpito, kuin miten meni taannoinen Venäjälle pelaamaan lähteminen.

        Ja tämä kommentti liittyi otsikkoon sm-sarja 2013-2014 ennakko miten? Kertakaikkisen ala-arvoista ja lapsellista kommentointia

    • Blues jatkoon

      Aika huolestuttava kommentti Bluesin Rajahuhdalta Aik pelin jälkeen. Jos todella Suomen paras joukkue ei pysy Aik:n vauhdissa mukana, niin varmaan jotain pitäisi tehdä kotimaisen sarjan kehittämiseksi. Tosin jos maalivahdin torjuntaprosentti on n
      66 niin ei silloin noita pelejä voi voittaa.

      • katsomosta

        Ei tainnu olla torjuntojen laskijat oikein kartalla, jos tokassa erässä bluessin veskari teki 2 game saveriä ekalla minuutilla ja kuitenkin koko erään saatiin veskarille 1 torjunta. Sama peli oli jokaisessa erässä.

      • mänäs
        katsomosta kirjoitti:

        Ei tainnu olla torjuntojen laskijat oikein kartalla, jos tokassa erässä bluessin veskari teki 2 game saveriä ekalla minuutilla ja kuitenkin koko erään saatiin veskarille 1 torjunta. Sama peli oli jokaisessa erässä.

        Toi on sm-sarjassakin ihan tunnettu ongelma ja luultavasti samoja naamoja ollut laskemassa! aikoinaan muistan, kun meitä pyydettiin laskemaan, niin kannustettiin oikein lisäämään pari omalle molarille, että saadaan kaunisteltua tilastoja.. eikä todellakaan kukaan neuvonut, että OHImenevät eivät ole torjuntoja, vaikka kuinka hienosti sen venyttäisi. nämä piti itse tietää ja arvatkaahan vain, kuinka moni tietää. ainahan ne torjunnan merkkaavat, kun molarin räpylä heilahtaa. siinä on myös helppo "hukata" muutama torjunta, kun ei vaan ole niin tarkkaa. väitän, että tämä on osasyy siihen, miksi ihmeessä sm-sarjan moket päristelevät niin mahtavilla prosenteilla. sitten kansainvälisiin peleihin mentäessä prosentit putoavat, kun pitäisikin siitä 10-15 torjunnasta torjua lähes kaikki, jotta prosentit pysyisivät kunnossa.

    • katsomosta seurannut

      Hieno esitys tänään Bluesilta. Ottaen huomioon, että tänään kokoonpanosta pois SM-sarjan pistekärki Rajahuhta. Maajoukkuekolmikko Terho - Nuutinen - Välimäki tekikin kentällä sitten mitä tahtoi. Sekä Kazakeilla että Wienin joukkueilla iso läjä P-Amerikkalaisia vahvistuksia. Missä muuten Bluesin ykkösmaalivahti Portnoj? Ei pelannut koko turnauksessa.

    • kilpakiekko

      Taas tauolle! Sm-sarjassa pelejä jäljellä 10 - 11 per joukkue. Bluesin peli hieman takkuili sm-sarjassa ennen euro pelejä. (tappiot Oriflamelle ja Jypille sekä vain niukka voitto Kalpasta). Liekkö ajatukset olleet jo euro peleissä, mutta sarjan piikkipaikka säilyi kuitenkin. Onnittelut myös lopputurnauspaikasta Bluesille!
      Välillä näytti jo siltä että Kärpät menee Jypin ohi, mutta kyllä nyt näyttää aika selvälle että Jyp ja Blues menevät suoraan välieriin ja Kärpät säilyttää kolmannen paikkansa.
      Kjt:lle näytti syksyn pimeät olleen liikaa ja Kjt:n matka runkosarjan jälkeen jatkuu karsinnoissa. Sen sijaan sijat 4 - 7 ovat vielä täysin auki. Yksi nelikosta Oriflame, Hpk, Kalpa tai Ilves joutuu karsintasarjaan. Hpk piristynyt selvästi ja näyttää olevan matkalla kohti pudotuspelejä. Oriflame voitti Bluesin, mutta muuten peli takkuili ja tauko tullee Riden enkeleille hyvään saumaan. Uskon että Oriflame petraa ainakin kotikaukalossa sen verran että myös teami nähdään pudotuspeleissä. Ilves pysyi myös mukana taistelemassa pudotuspeli paikasta
      voitettuaan kaksi viimeisintä peliä, mutta sitä ennen kärsi kirvelevän tappion juuri pahimmalle kilpakumppanilleen Kalpalle, mutta siitä huolimatta uskon Ipan ajavan Kalpan ohi ja pelit jatkunevat pudotuspeleissä. Syksyn suurin yllättäjä Kalpa on Kjt:n lailla kärsinyt syksyn pimeydestä näköjään eniten. Kalpa hyytynyt pahasti ja sillä on yhdeksästä viimeisestä pelistä vain yksi voitto ja tällä tahdilla matka jatkuu runkosarjan jälkeen karsinnoissa, kuten jo ennen sarjan alkua ennakoin.

      • mokke11

        Noora Rädyn liittyminen Ilvekseen parantaa kyllä joukkueen asemia huomattavasti!

    • ulkopiiri

      Noora Tulus loppukaudeksi Bluesiin. Näin kertoo Leijonat.fi -sivusto. Alkaa olla sen tason hyökkäys Espoossa, että huhheijaa.

    • kilpakiekko

      Kilpavarustelu kiihtyy sm-sarjassa! Blues vahvistuu, Hpk vahvistuu ja suurimpana pommina Räty vahvistamaan Ilvestä!
      Blues olisi mestarisuosikki numero yksi ilman Tulustakin, mutta erittäin hyvä lisä varsinkin tuleviin europeleihin. Hpk petrasi otteita jo ennen taukoa ja saa vielä Otamosta hyvän lisän loppukauden peleihin taistelussa sarjan neljännestä sijasta ja kotiedusta puolivälieriin. Jos Räty pysyy terveenä niin nousee takuuvarmasti ohi Kalpan ja taistelee myös sarjan neljännestä sijasta, minkä normaalikuntoinen Räty myös pelaa todennäköisesti Ipalle. Hienoa nähdä Räty kotoisessa sarjassa.

    • sarjataulukko

      Mielenkiintoista nähdä, miten Blues rakentaa nyt ketjut. Jatkaako sarjan ylivoimaisesti paras kolmikko Rajahuhta - Välimäki - Nuutinen kasassa, vai koitetaanko saada tehoja myös muille?

    • kilpakiekko

      Sarjataulukko "valmis" aloitetaanko pleijarit jo tammikuussa? Suoraan välieriin selviävät Blues ja Jyp. Puolivälierissä aloittavat Hpk, Oriflame, Kärpät ja Ipa. Kärpät varmistanut kolmannen sijan. Ainoa asia mitä tammikuun peleissä ratkotaan on otteluparit puolivälieriin. Karsinnoissa pelaavat tänään totaalisesti romahtaneet Kjt ja Kalpa.
      Huolestuttavan isoksi on venähtänyt erot joukkueiden välillä. Ei anna kovin hyvää kuvaa sarjasta jos kaksi heikointa joukkuetta häviää pelinsä 12 - 0 ja 16 - 0.

    • joululahjako?

      Nähtiinpä tänään koominen omamaali jypin tekemänä. Taidokas suoritus kaikinpuolin. Tai sitten jypin #31 halusi antaa Ipalle aikaisen joululahjan. Noh, Räisäsen ja co. kommentit saanee lukea illalla tutusta paikasta...

      • mukavaavoittaa

        funtowin

    • ulkopiiri

      SM-sarjan kolme viimeistä runkosarjakierrosta pelataan ilman Sotshiin lähteviä pelaajia. Tämä saattaa muuttaa jonkinverran voimasuhteita. Ainakin Bluesille ja jypille voi luvata vaikeita pelejä.

      Poissaolijat seuroittain:

      Blues: Terho, Välimäki, Rajahuhta, Nuutinen ja Tuominen
      Jyp:Räisänen, Hiirikoski, Lindstedt, Välilä
      Kärpät: Tarkki ja Tikkinen
      Oriflame: Suonpää, Kilponen ja Tanskanen
      Kalpa: Hovi
      (Ilves: Räty)

      • naiskiekko fani

        Jos olympialeiri alkaa 28.1 niin silloin jää pelaamatta vain viimeinen kierros keskiviikolta 29.1 vai kuinka?
        Ja eiköhän Jyp ja varsinkin Blues ole jo siinä vaiheessa varmistanut sijoituksensa suoraan välieriin, käy niissä viimeisen tai kolmen viimeisen kierroksen peleissä miten vain.

    • kilpakiekko

      Sarja palaa taas tauolta ja viimeinen silaus runkosarjasta jäljellä.
      Hieman lattealta valitettavasti rupeaa sarjan loppu kuten tämän päiväinen kierroskin näyttämään.
      Hpk varmistelee paikkaansa tänään pleijareihin Kalpan kustannuksella, samalla tavalla hajurakoa Kalpaan tekee Ilves omassa pelissään Kjt: tä vastaan. Kierroksen paras peli pelataan tänään Espoossa ja toivottavasti nähdään hyvä taistelu Bluesin ja Kärppien välillä. Blues tosin selkeä suosikki on. Yhtä selkeä suosikki on myös Jyp
      Kotonaa Riden enkeleitä vastaan.

      • kiekkofani

        Eipä ollut taistelusta tietoakaan Blues-Kärpät -pelissä la-iltana. Blues teki, mitä tahtoi ja kaikki onnistui. 5-0, 5-0 ja 1-0 lukemat kertovat kaiken pelin kulusta. Sotsi-joukkueeseen pääsy on näköjään tyydyttänyt ykkös-Kärppien pelinälän.

      • eiollut liikettä
        kiekkofani kirjoitti:

        Eipä ollut taistelusta tietoakaan Blues-Kärpät -pelissä la-iltana. Blues teki, mitä tahtoi ja kaikki onnistui. 5-0, 5-0 ja 1-0 lukemat kertovat kaiken pelin kulusta. Sotsi-joukkueeseen pääsy on näköjään tyydyttänyt ykkös-Kärppien pelinälän.

        Kuortaneella huippu 3-veska Sotsissa näyttää ansainneen paikkansa. Tsoukki eli palkintomatka. Ottaen huomioon pitäisi tuolla Kuortaneen ryhmäällä ja "hyvällä" maalivahdilla olla lukemat hiukka pienemmät. Toivottavasti maajoukkue ei joudu peluuttamaan kolmosta Sotsissa. 7-maalin jälkeen oli aika lähteä hallilta pois. Surkeaa!!

      • Satutati400
        eiollut liikettä kirjoitti:

        Kuortaneella huippu 3-veska Sotsissa näyttää ansainneen paikkansa. Tsoukki eli palkintomatka. Ottaen huomioon pitäisi tuolla Kuortaneen ryhmäällä ja "hyvällä" maalivahdilla olla lukemat hiukka pienemmät. Toivottavasti maajoukkue ei joudu peluuttamaan kolmosta Sotsissa. 7-maalin jälkeen oli aika lähteä hallilta pois. Surkeaa!!

        kurjaa ettet päässyt Sotsiin. Miten sun elämää haittaa kuka siellä Sotsissa on maalissa? Kasva aikuiseksi ja mieti elämän oikeita asioita jos niistä mitään tiedät.

    • tietämätön31

      Miten jyp -familylle kävi tänään HPK:ta vastaan? Miten Räisäsen ja muiden Sotshiin lähtevien peli kulki?

      • kerho

        Räisänen tänään huilivuorossa, muut pelasi hyvän ja viihdyttävän pelin.

      • jypfani

        Vieläkö jyp on jonkun mielestä mestarisuosikki?

      • hassijormanen
        kerho kirjoitti:

        Räisänen tänään huilivuorossa, muut pelasi hyvän ja viihdyttävän pelin.

        "muut pelasi hyvän ja viihdyttävän pelin."

        Ainakin netin kautta peliä katsoneena Jypin pitkä mj -pakki oli normaaliin tapaan pihalla kuin lintulauta ja esim. Kerhon toinen maali meni täysin hänen piikkiinsä.

        Varmaan viihdyttävä peli, -ainakin kotijoukkueen kannalta!

        Saas nähdä saako jyväskyläläiset enään pistettäkään, kun mj -pelaajat puuttuvat kolmesta viimeisestä runkosarjamatsista..

    • Klmorfi

      Tämähän menee jännäksi. Oriflame vaarassa joutua karsintaan :o

    • kilpakiekko

      Aika kaksijakoisen kuvan viikonlopun kierros antoi. Bluesin ylivoima on tällä hetkellä murskaava. Eihän se edelleenkään ole Bluesin vika jos muut ei pärjää, mutta jos sarja kolmonen Kärpät kaatuu 11 - 0, niin sarjan kannalta se on huolestuttavaa. Bluesin maaliero kolmesta viime pelistä on 34 - 2! Toisaalta Kalpa yllätti Kerhon ja nousi taistelemaan viimeisestä paikasta pleijareihin ja muutenkin joukkueet sijoilla 4 - 7 ovat kolmen pisteen sisällä ja toivottavasti viimeisestä pleijari paikasta säilyy jännittävänä loppuun asti, sillä muut sijat ja samalla suoraan välieriin menevät joukkueet ovat jo selvät valitettavasti.

      • sisäpiiri

        Blues on ollut hävyttömän ylivoimainen Eurocup -pelien jälkeen. Etenkin ykköskenttä tekee pelistä toiseen kentällä ihan mitä huvittaa.

      • ripari
        sisäpiiri kirjoitti:

        Blues on ollut hävyttömän ylivoimainen Eurocup -pelien jälkeen. Etenkin ykköskenttä tekee pelistä toiseen kentällä ihan mitä huvittaa.

        Juu näin se vaan on eikä voi mitään. Bluesin kakkonen on vähintään yhtä hyvä kun muiden joukkueiden ykköset.. jne. Siitä se tasoero tulee.

    • Blues 11-0

      Ooo... Kärpissä tapahtunut valmentajan vaihdos? Huhuilevat etelässä tämmöistä

    • kilpakiekko

      Kovia lukuja Välimäki Blues 2,95 Rajahuhta Blues 2,81 ja ainakin yhtä kova luku puolustaja Hiirikoskelle on 1,86! Kaikki ovat todella hyviä pelaajia, mutta silti tuollaisia lukuja ei sm-sarjassa pitäisi enää tänä päivänä nähdä. Tälläisia lukuja ei Shotsissa nähdä joten toivottavasti leijonien viisikkopuolustaminen on huomattavasti parempaa kuin sm-sarjan joukkueilla.

    • raanta1

      Hieman kyllä ihmetyttää tämä Suonpään valinta, peli ei kulje ja Sm-sarjassa on tilastojen mukaan Räisäsen lisäksi 7 maalivahtia joilla on paremmat tilastot. Tämä siis koskee niitä vahteja joilla on pelattuna 1/3 peleistä tai enemmän.

    • RikkuPiskinen

      No joo valinta ihmetyttää tavallaan... tai siis ei koska siis ainoa syy miksi Suonpää on mukana on Oriflame. Mitään tekemistä valinnalla ei ole pelitaitojen kanssa, se on nyt vaan sovittu että sinne pääsee joku Oriflamesta. Tämä on nyt Suomen naisten jääkiekossa vaan hyväksyttävä tosiasia. Siihen saatte nyt vaan tottua niin kauan kuin liitto tuota Oriflame tukee... eli KAUAN. Oottakaahan kunhan saatte nähtäville N18 valinnat, osalle tuli jo paikat suoraan kun kirjoittivat oriflamesoppariin nimen alle :D

      • kuolevalaji

        Kalahtaa vain omaan nilkkaan kun valintoja tehdään heppoisin perustein. Joku mainitsi että on kehittynyt hurjasti Kuortaneen aikana tämä lienee tosi koska aikanaan Paneliasta lähteneenä (Suomi-sarja?) suoraan Sm-sarjaan voiko muuta olettaa. Nasiten maajoukkueessa yksi peli Japania vastaan kait se on sittten kauden näyttö, muuten näyttää aika hiljaiselta tytön tilastot pelien suhteen. Sotsi/Olympialaiset parhaimmat mukana pystyykö tyttö pelaamaan jos kopkop joutuu kentälle, jos tilastoissa jo 9 parempaa niin ei suurta matematiikkaa tarvitse, jos jättää 2 huippua hyvien joukkueiden takaa pois laskusita niin 5 mv pelaa "huonojen" joukkueiden takana paremmin. Joku mainitsi etteivät viitsi harjoitella mutta kyseine 3-mv harjoittelee niin onko harjoittelussa vika kun ei kulje?

      • xxxl
        kuolevalaji kirjoitti:

        Todennäköisyys sille että kolmosvahti joutuu/pääsee kentälle olympialaissa on äärimmäisen pieni.Jos tulee joku täysin merkityksetön peli niin sillon varmaan laitetaan kolmonen peliin ja se on ihan oikein.En kyllä tiedä onko siellä edes mahdollista ellei sitten samantekevänä pidetä jotain sijoitusottelua häntäpäässä.Mutta kyllä Suonpää sinne kolmoseksi sopii siinä kuin joku muukin. On ainakin osannut olla oikeassa paikassa (Kuortaneella) oikeaan aikaan niin pääsi kisoihin.

      • tilastoniilo
        kuolevalaji kirjoitti:

        Kalahtaa vain omaan nilkkaan kun valintoja tehdään heppoisin perustein. Joku mainitsi että on kehittynyt hurjasti Kuortaneen aikana tämä lienee tosi koska aikanaan Paneliasta lähteneenä (Suomi-sarja?) suoraan Sm-sarjaan voiko muuta olettaa. Nasiten maajoukkueessa yksi peli Japania vastaan kait se on sittten kauden näyttö, muuten näyttää aika hiljaiselta tytön tilastot pelien suhteen. Sotsi/Olympialaiset parhaimmat mukana pystyykö tyttö pelaamaan jos kopkop joutuu kentälle, jos tilastoissa jo 9 parempaa niin ei suurta matematiikkaa tarvitse, jos jättää 2 huippua hyvien joukkueiden takaa pois laskusita niin 5 mv pelaa "huonojen" joukkueiden takana paremmin. Joku mainitsi etteivät viitsi harjoitella mutta kyseine 3-mv harjoittelee niin onko harjoittelussa vika kun ei kulje?

        Tilastojen mukaan huonoin mv sm-sarjassa on Kjt:n Jäppinen. Minusta hänen edellään on huonompiakin maalivahteja. Ei niitä valintoja pidä tilastojen perusteella tehdä vai pitäisikö vaan sitten valita kenttäpelaajatkin puhtaasti pistepörssin mukaan eli 18 parasta pistepörssistä Shotsiin?

      • Satutäti6000

        heh...säälittävä kateellinen Piski...

    • tilastot

      Runkosarjan voitto voi ratketa jo tulevana viikonloppuna. Jos Blues voittaa vieraissa sekä Ilveksen että HPK:n varsinaisella peliajalla, ero on vähintään 10 pistettä ennen kolmea viimeistä peliä.

    • NouseKalpa

      Kalpan puolustus on tosiaan heikko, mutta Tanja ja Venla ovat tosissaan hyviä hyökkääjiä. Tanja laukoo kovaa ja Venlalla taktiikka kunnossa. 10 ! Nyt Kalpan sm-naisten harjoituspiiriin on tullut 99- syntynyt, ja noin nuoreksi tosi hyvä pelaaja.

      • tilastoniilo

        Eiköhän Savander ole kuitenkin syntynyt 98

    • niiskuneiti1

      Hehe. Niin vaan taas saatiin Leijonat.fi -sivuille Hiirikosken, Räisäsen ja Saaren kommentit viikonlopun peleistä. Pelaako Jypissä ketään muita? Ainiin, Lindstedt ja Välilä. Kuka antaa kommentit ensi viikonlopun peleistä?

      Btw, onko runkosarjan toinen tai mahdollisesti kolmas sija jypille samalla tavalla "voitettu", kuin oli viime kevään hopeakin? ;)

    • kilpakiekko

      Runkosarja huipentuu tulevana viikonloppuna ja seuraavana keskiviikkona. Sarjan voitto on jo odotetusti ratkennut ja Blues odottelee jo välieriä ja Europelejä.
      Kärpillä vielä pieni oljenkorsi mennä suoraan välieriin, mutta sillä on huomattavasti heikompi maaliero kuin Jypillä ja Jyp kohtaa vielä Kalpan lauantaina jossa se voi varmistaa jo käytännössä suoran välierä paikan. Kärppien viikonlopun ohjelma on huomattavasti kovempi, kun se kohtaa kovassa vireessä olevan Hpk:n ja myös hyviä otteita viime peleissä esittäneen Ilveksen. Lisäksi Hpk ja Ipa ei kärsi maajoukkue pelaajien poissaoloista. Kärpät jää puolivälieriin ja saa siinä kotiedun ja toisesta puolivälierin kotiedusta kamppailee Ipa, Hpk ja Oriflame. Näistä vain Oriflame kärsii maajoukkue pelaajien poissaoloista ja se kääntää kyllä edun Ilveksen suuntaan, vaikka molemmilla on yksi "varma" voittopeli Kjt:tä vastaan. Oman mielenkiintonsa toki tuo maajoukkue pelaajien poissaolo tuo ja uskoisin että suurin kärsijä on Jyp ja sitten kenties Kalpa, vaikka sillä ei ole kuin yksi maajoukkue pelaaja, mutta muuten materiaali onkin todella kapea ja heikko varsinkin puolustajien ja maalivahtien osalta. Veikkaan sarjan loppujärjestyksen olevan seuraava: Blues, Jyp, Kärpät, Ilves, Oriflame, Hpk, Kalpa ja Kjt. Eli sarjataulukko on jo nyt "valmis"

      • janakkonen

        Aika selkeä analyysi ja näin luultavimmin tulee menemään. Ylemmän viivan tuntumassa pitäisi JYPin hävitä Kalpalle, jotta Kärpillä olisi saumaa. Ei taida onnistua.

        Alemmalla viivalla HPK ja Kalpan kesken vielä tiukka vääntö, mutta kääntynee HPK:lle. Toki teoriassa jos Kalpa ja HPK voittavat kaksi peliä, niin Oriflamelle ei riitä pelkkä KJT voitto. Oishan se mielenkiintoista jos sarjan viimeinen peli ratkaisi play-off paikan ja mestiskarsinta paikan...

    • kupla2

      No tänään nähdään onko Oriflamella vain yksi pelaaja eli Kilponen vai pystyykö nuori
      Oriflamen joukkue kaatamaan Bluesin, vaikka Bluesin materiaalia on kehuttu tälläkin palstalla niin laajaksi että muilla ei ole mitään jako, vaikka sieltä muutamia pelaajia puuttuukin.

      • roproi

        Eipä löydy oikein senttereitä oriflamelta. hyviä laitureita ois mutta ei pelintekijöitä. Nyt rupee meneemään jännäksi,

    • Voudelainen

      Hyvä Kalpa. Saatiin viimeiseen peliin kunnon panos!

    • pike5

      Huomenna loppuu runkosarja ja viimeiselläkin kierroksella on yhdessä pelissä jaossa enemmän kuin kolme pistettä. Kärpät, Ilves ja HPK varmoja jatkajia, mutta Kalpa vs. Oriflame pelistä ei panosta puutu. Voittaja pleijareihin, häviäjä karsintaan KJT:n kanssa. Niiralassa siis kaikki yhdestä pelistä kiinni.

      Blues ja Jyp menevät suoraan välieriin. Blues kasvatti viimeisillä kierroksilla johtonsa todella suureksi, varsinkin kuin Jyp on kontannut viime aikoina oikein kunnolla. Seitsemästä viime pelistä viisi tappiota!! Lisäksi on enemmän kuin todennäköistä, että Jyp häviää vielä huomenna Kärpille.

      • tilastoniilo

        pistepörssistä sen verran, että jollei jypin Saila Saari pysty tekemään huomenna väh. viittä pistettä kärppiä vastaan, ottaa bluesin ykköskenttä Välimäki - Rajahuhta - Nuutinen tässä järjestyksessä kolmoisvoiton pistepörssistä!! Onkohan sm- sarjassa koskaan yhden joukkueen yksi kenttä vienyt pörssin kolmea ensimmäistä sijaa?

      • lisää runoja
        tilastoniilo kirjoitti:

        pistepörssistä sen verran, että jollei jypin Saila Saari pysty tekemään huomenna väh. viittä pistettä kärppiä vastaan, ottaa bluesin ykköskenttä Välimäki - Rajahuhta - Nuutinen tässä järjestyksessä kolmoisvoiton pistepörssistä!! Onkohan sm- sarjassa koskaan yhden joukkueen yksi kenttä vienyt pörssin kolmea ensimmäistä sijaa?

        Jääkiekkoliitto ei vaivaudu edes sivuillaan mainitsemaan, miten sm-sarja jatkuu... Onko runosuoni kuivunut?

      • hämmästys-kummastus?
        lisää runoja kirjoitti:

        Jääkiekkoliitto ei vaivaudu edes sivuillaan mainitsemaan, miten sm-sarja jatkuu... Onko runosuoni kuivunut?

        Tammikuun naisten sm-sarjan kuukauden pelaajaksi valittiin pelaaja, jonka joukkue on keulinut aika pahasti. Seitsemästä tammikuun pelistä on tullut viidessä pahkaan. Onkohan valinta poliittinen, koska tammikuussa on vaikea nähdä tämän pelaajan pelillisiä ansioita sm-sarjassa?

      • kummastuttaakin
        hämmästys-kummastus? kirjoitti:

        Tammikuun naisten sm-sarjan kuukauden pelaajaksi valittiin pelaaja, jonka joukkue on keulinut aika pahasti. Seitsemästä tammikuun pelistä on tullut viidessä pahkaan. Onkohan valinta poliittinen, koska tammikuussa on vaikea nähdä tämän pelaajan pelillisiä ansioita sm-sarjassa?

        Kenetköhän sitten olisi pitänyt valita?

      • sotsi
        kummastuttaakin kirjoitti:

        Kenetköhän sitten olisi pitänyt valita?

        8-joukkuetta pelannut tammikuussa joissa pelaajia omissa joukkueissansa isossa roolissa, hyvillä tehoilla. Umpisurkeitahan ne pelaajat ovat verrattuna tähän kyseiseen valintaan. Tälläistähän tää on.

      • myös sotsissa
        sotsi kirjoitti:

        8-joukkuetta pelannut tammikuussa joissa pelaajia omissa joukkueissansa isossa roolissa, hyvillä tehoilla. Umpisurkeitahan ne pelaajat ovat verrattuna tähän kyseiseen valintaan. Tälläistähän tää on.

        Vai että pelkkien tehojen perusteella pitäisi valita paras pelaaja... no maalivahdit ja pakithan voi sitten kokonaan unohtaa näistä valinnoista:D
        Tosiasia kuitenkin on, että kyseinen pelaaja on ehkäpä eniten kannatellut joukkuettaan koko kauden, ei vain tammikuussa.

      • sotsi
        myös sotsissa kirjoitti:

        Niinpä mutta kyse onkin TAMMIKUUN pelaajasta.

      • sotsi
        myös sotsissa kirjoitti:

        Vai että pelkkien tehojen perusteella pitäisi valita paras pelaaja... no maalivahdit ja pakithan voi sitten kokonaan unohtaa näistä valinnoista:D
        Tosiasia kuitenkin on, että kyseinen pelaaja on ehkäpä eniten kannatellut joukkuettaan koko kauden, ei vain tammikuussa.

        Ja jos luet ylhäältä "isoissa rooleissa omissa joukkueissansa" eli ne tehomimmit olivat erikseen. Vai oletko sitä mieltä että Hiirikoski on ainoa joka pitää joukkuetta pystyssä muilla ei ole mitään?? Valitettava asia suomen naiskiekossa on että yksi pelaaja voi pitää joukkuetta pystyssä oletin että jääkiekko on joukkuelaji? Sama on nyt Sotsissa kaikki puhuu jos Noora pelaa elämänsä kisat niin voi olla mahku loppuotteluun mutta kyllä Noorakin tarvitsee ne 20 kenttä pelaajaakin, eikö?

    • kilpakiekko

      Runkosarja takana miten enakko "analyysini" tai paremminkin veikkaukseni osui?
      Kärkikolmikko oli juuri niillä sijoilla millä ennen kautta ennakoinkin, mutta täytyy myöntää että vaikka "tiesinkin" Bluesin voittavan runkosarjan niin en uskonut Bluesin
      olevan niin ylivoimainen kuin se lopulta oli. Ainut hieman heikompi jakso sattui marraskuun lopulle / joulukuun alkuun, jolloin ajatukset taisivat olla jo europeleissä.
      Onnittelut Bluesille runkosarjan voitosta. Jyp vei odotetusti toisen sijan vaikka välillä
      Kärpät meinasi paremman materiaalin johdosta mennä ohi, mutta Hiirikoski ja Jypin paremmat pelitaidot toivat Jypille runkosarjan toisen sijan ja suoran välierä paikan.
      Sitten tuli ensimmäinen, mutta ei ainut huti. Uskoin että Riden enkelit jyräävät runkosarjassa neljänneksi, mutta runkosarja päättyi todelliseen mahalaskuun ja tie vie karsintasarjaan.mikäjän meni pieleen? Hpk rämpi alussa, mutta niin vain vanha kestomenestyjä mestarivalmentajansa johdolla nosti itsensä neljänneksi ja samalla sai kotiedun puolivälieriin. Toinen loppukauden petraaja oli Ilves sijoittuen viidenneksi. Kuudenneksi ja samalla minun mielestäni kauden suurimmaksi yllättäjäksi nousi viimeisen runkosarja pelin trillerin myötä play off paikan saavuttanut Kalpa. Karsintaan yllätykseni joutui Oriflame ja ei niinkään yllätykseksi Kjt joka suhteellisen pirteän alun jälkeen hyytyi todella pahasti.

    • Herätys

      Team oriflamella voisi olla vaihdon paikka ensi vuonna.. Olisi paljon parempi jos oriflame pelaisi Alavuden APV nimellä ja joukkueeseen otettaisiin alavutelaisia junioreita, ja sarjataso olisi Mestis.

      • APV herää

        APV voi yrittää hakeutua mestikseen Suomisarjan kautta, jos pelaajia riittää, sitä tuskin kukaan estää. Tuskin kenelläkään on mitään sitä vastaan eli ei muuta kuin joukkuetta kasaamaan.

      • <<<<
        APV herää kirjoitti:

        APV voi yrittää hakeutua mestikseen Suomisarjan kautta, jos pelaajia riittää, sitä tuskin kukaan estää. Tuskin kenelläkään on mitään sitä vastaan eli ei muuta kuin joukkuetta kasaamaan.

        MÄ IHMETTELEN ET LOPETTIKO IHK NAISKIEKON JA LÄHIN NAISKIEKKO SEURA ON KERAVALLA < KJT.. EIKÖ STADISTA VOITAS KASATA JOTAIN JOUKKUETTA NAISTEN SM SARJAAN < JOSSA SIT PELAIS NÄITÄ HUIPPUJA

      • Maalla on mukavaa
        APV herää kirjoitti:

        APV voi yrittää hakeutua mestikseen Suomisarjan kautta, jos pelaajia riittää, sitä tuskin kukaan estää. Tuskin kenelläkään on mitään sitä vastaan eli ei muuta kuin joukkuetta kasaamaan.

        Mikäli en ole paljon väärin ymmärtänyt, APV on jo kerran SM paikan itselleen ottanut! Joukkue vaan sen jälkeen alkoi pelata Kuortaneella...

    • Maalla on mukavaa

      Eiks Espoo oo siis stadis??

      • sotsi

        hahahahaahah hyvä kysymys

      • informoija

        Stadi=Helsinki..
        IHK:n toiminta kuihtu kasaan kun ei ollu aktiivisia taustatoimijoita/rahotusta jne..
        niin ja KJT pelaa Tuusulassa ;)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2784
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      517
      2624
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1835
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      31
      1749
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1262
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      76
      1086
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1072
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe