Koska Suomi ottaa esimerkkiä Ruotsista?

Siirtymällä yleissivistämpään malliin. Laiharakenne poistuisi kokonaan valikoimista ja peruskoulun jälkeen olisi suorasuunta kaksoistutkintoon, jolloin opiskeluaikaa voisi myös hiukan pidentää. Sen jälkeen henkilö hakeutuisi töihin, koska nuorista henkilöistä vaikuttaa olevan kovasti kysyntää, esim. vuoden työkokemus, jonka jälkeen nuori valitsisi jatko-opinnot esim. Yliopistoon, jossa opiskelun ja tutkinnon suorittamisen takaraja olisi nykyistä keskilinjaa reippaasti alhaisempi.
979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lukiotietotason puute on valtava aukko nuoren yleissivistyksessä, niin tulevaisuuden ja sivistyneen yhteiskunnan kuin myös globaalisaation rinnakkaisessa yhteismaailmassa.

Äänestä

Nuoret eivät välttämättä tiedä ja tutki riittävästi valintahetkellään, kuinka paljon he menettävät, jotka eivät suuntaa lukioon, mutta mikäli lukion tarjotin olisi jokaisen nuoren pöydässä; tulisi laadukas yleissivistys-paketti jokaiselle nautittavaksi; toisille ikään kuin lahjana, jotka sitä turhaan pakoilevat. Lukiossa on paljon mielenkiintoisia aineita, jotka kasvattavat opiskeluintoa.

Äänestä
  • ..Poistaisipa "lukio-opetus jokaiselle-mallin" käyttöönotto myös nejame-ajatusmallin ja tilalle tulisi vain me-malli. Sehän toisi tuolloin mukanaan laadukasta tasa-arvoa, joka taas lisäisi nuorison yhteenkuuluvuuden tunnetta.

    Äänestä

Kuinka tällainen rakennemuutos vaikuttaisi työpaikalla ?
Kuinka tällainen vaikuttaisi yritysmaailmassa ?
Enemmän hyötyä vai enemmän haittaa, nykyiseen ?
Vaikuttaisiko se ala- ja ylärikollisuuteen millään tavalla ?
Vaikuttaisiko se itsetuntemukseen millään tavalla ja entäpä suhteessa omiin vanhempiin, sukuun ?
Vaikuttaisiko se omantunnon arvoon, entäpä yhteiskunnan arvoon ?

Äänestä

Ruotsin nuorisotyöttömyys vuonna 2011 ikäluokissa 15-24 vuotiaat oli keskimäärin 23 %. Ei auta hyvät opiskelumallit eikä kurssitukset nuorille kun työnantaja vaan ei ota nuoria töihin. Ja miksi näin on, sitä en tiedä.

Vuonna 2011 oli esim Saksan nuorisotyöttömyysluvut alle 10% , onko heidän koulutusmalli parempi kun nuoret alkavat työharjoittelemaan teoreettisen opiskelun ohella? .

Äänestä

Rakennemuutos toisi Suomeen kestävän kehityksen.

Äänestä

Kuinka moni nuori tuntee työsuhteiden pelisäännöt (vastuut ja velvoitteet) sekä työsopimuslait että ammattiliittojen ja työnsuojelun merkitykset ?

Äänestä
  • No ei kait niistä ole kenelläkään hajuakaan kun ensimäiseen työpaikkaan menee.
    Työhaastattelussahan useinmiten käy ilmi yhtä sun toista pelisäännöistä ja sen jälkeen vasta ammattiliittojen jutut.

    Useinmiten muut kauemmin olleet työpaikalla, jos ovat täysjärkisiä, opastavat nuoria.

    Äänestä

...Eikä jokaisessa työpaikassa ole tähdeksi työsuojeluvaltuutettua, jonka puoleen nuori tarvittaessa voisi kääntyä vaan hän joutuu hankalimmissa tapauksissa kompuroimaan pidemmän kaavan mukaan eli hakemaan tarvitsemaansa tietoa ympäri kylien.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mallia naapurista kirjoitti:

Siirtymällä yleissivistämpään malliin. Laiharakenne poistuisi kokonaan valikoimista ja peruskoulun jälkeen olisi suorasuunta kaksoistutkintoon, jolloin opiskeluaikaa voisi myös hiukan pidentää. Sen jälkeen henkilö hakeutuisi töihin, koska nuorista henkilöistä vaikuttaa olevan kovasti kysyntää, esim. vuoden työkokemus, jonka jälkeen nuori valitsisi jatko-opinnot esim. Yliopistoon, jossa opiskelun ja tutkinnon suorittamisen takaraja olisi nykyistä keskilinjaa reippaasti alhaisempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu