Miten maahanmuuttaja Suomen armeijaan?

Hei!

Olen muuttanut Suomeen 31.05.2002 ja omaan pysyvän oleskeluluvan. Kuitenkin unelmoin Suomen kansallaisuudesta ja haluaisin mennä suomalaiseen armeijaan.
Eli miten toimin?
252947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Se voi olla aika mahdotonta tuollainen, jos meinaisit vielä Suomen valtion armeijaan liittyä. Ensin ainakin kannattaa olla noin 10 tyttökaveria, joiden kanssa harrastat seksiä ja sitten ehkä.

Äänestä

"Aluetoimistot ovat puolustusvoimien tärkeimmät asiakaspalvelupisteet muuhun yhteiskuntaan ennen kaikkea viranomaisten välisen yhteistyön, asevelvollisten valvonnan ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön osalta.

Aluetoimistot vastaavat alueensa kutsuntojen järjestämisestä ja määräämisestä varusmiespalvelukseen, naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen sekä kertausharjoituksiin. Aluetoimistot vastaavat myös vapaaehtoisiin harjoituksiin kutsumisesta, reservin ylennysvalmisteluista sekä reservin henkilösijoituksista ja varauksista.

Maavoimien 19 pääosin maakuntapohjaista aluetoimistoa ovat sotilasläänien esikuntien alaisia aluehallintoviranomaisia.

Ota yhteyttä!

» Katso mikä aluetoimisto hoitaa asevelvollisuusasioitasi.

http://www.puolustusvoimat.fi/portal/puolustusvoimat.fi/!ut/p/c5/vZLJlqJAEEW_pT4AMxhkWKKZMsggQ1rIxgM0pQgiljRafH1j96JrI9WLaiOW99x8J95JFKNh66QrdklbnOqkQhGKxa3GibJuAqu4S3sGhmvBWrJW7FydDnzzmAM7ZnPCH1vkyZI4msBqq7kARoCpElKJ16j4L_YD7vrSF_YrikDYBoePxujL3j_0Ht_SmxOGxtUmJefg2HBK5iMgrB2WN6dNfdvuN70DlQWZwq4XHlGxW1kRfRneisfSNG6c33u687EmRvzft945PBgV0AbF0l9fYx158MMVp_kLACKg8BvbGM8Sn5glPS-LPrFD-j87dIdPBYawMmws8hyR2W_NMlFcpMfJNTtOYKKwIAGnAC9KIMo8ek2z3Q1fjCsm6f6s4FnCLOOD59DN2b-cPKjo3tQZnDWtmM-rnFV6UJh8h9uA9FnOvzXr9nrZR7v3n0Fzy-Vm3qke6RaXsj7TYt0d3p0-FeaSnpziqqTTgjFNqv6ALZn2SoddUguVyxUWF3p1KnaqhGcKVt8E4wU5-umYo-ZIKe0a4ut99GnzX1ThQSA!/dl3/d3/L2dBISEvZ0FBIS9nQSEh/?pcid=759eeb004c130c7b8eacaee99f3674fd

Äänestä

Laita kyrpä perseesees.

Äänestä
  • Silläkö sait ylennyksen? ;)

    Äänestä

  • Ei sillä, mutta hyvältä tuntui.

    Äänestä

Armeija ja machobullshit - erikoisjoukot ovat niin last season.
Mitä te sinne menette Suomen viimeisimpään ulkomuseoon, kantasuomalaisetkin skippaavat mokoman skeidan erilaisilla vapautuksilla. Maahanmuuttajakaverini kertoi terveystarkastusten yhteydessä, että hän kasvoi varhaislapsuutensa ajan sotatoimialueella ennen tuloaan Suomeen (valehteli). Ja heti sai sopeutumishäiriödiagnoosin. Mielestäni hän teki oikein. Itse olin puhumatta n. 5 kokonaista päivää ja minut passitettiin kotiin. Naurattaa vieläkin, kun muistelee sitä aikaa.

Jos valtio luulee omistavansa minut ja kehoni, niin haistatan sellaiselle valtiolle v-itut. Ja mikäli sodan aikana määrätään kivääri käteen, myyn sen mustalaisille.

Äänestä
  • Eiköhän sodassa tarvita miehiä eikä tyhjiä housuja:-) Mene Ruiotsin laivaan.

    Äänestä

  • Vellihousu? kirjoitti:

    Eiköhän sodassa tarvita miehiä eikä tyhjiä housuja:-) Mene Ruiotsin laivaan.

    Vai "Ruiotsin "laivaan pitäisi mennä? Käyhän se kasiluokka ensin loppuun , poju.
    Sitten vasta, kun alat ajella partaasi muulla kuin froteepyyhkeellä voit miettiä armeijahomoilua.

    Äänestä

  • Teini? kirjoitti:

    Vai "Ruiotsin "laivaan pitäisi mennä? Käyhän se kasiluokka ensin loppuun , poju.
    Sitten vasta, kun alat ajella partaasi muulla kuin froteepyyhkeellä voit miettiä armeijahomoilua.

    Hehe. Pieleen meni ja pahasti. Mutta jokainen tyylillään:-)

    Äänestä

  • Vellihousu? kirjoitti:

    Hehe. Pieleen meni ja pahasti. Mutta jokainen tyylillään:-)

    Niin meni, oikeinkirjoituksesi tökkii ja pahasti. Mutta hei, onhan sinulla sentään siellä tukiopetuksessa kiva ope ja karkkipäivä on kotona lauantaisin.
    Paitsi, narkomaani-isäsi hakkaa sinut piripäissään joka yö.

    Äänestä

  • Teinirage? kirjoitti:

    Niin meni, oikeinkirjoituksesi tökkii ja pahasti. Mutta hei, onhan sinulla sentään siellä tukiopetuksessa kiva ope ja karkkipäivä on kotona lauantaisin.
    Paitsi, narkomaani-isäsi hakkaa sinut piripäissään joka yö.

    Pieleen menolla tarkoitin, että ikää on jo reilusti yli keski-iän. Ja yksi 'Ruotsi'-sanan typo on turhaa mussutusta.

    Tällaisissa sanomissa on hauska havaita, kuinka vaikeata on se, että haukkua vaan pitää vaikkei kohdehenkilöstä tiedä mitään. Mutta yritystä olla pitää:-)

    Äänestä

  • Vellihousu? kirjoitti:

    Pieleen menolla tarkoitin, että ikää on jo reilusti yli keski-iän. Ja yksi 'Ruotsi'-sanan typo on turhaa mussutusta.

    Tällaisissa sanomissa on hauska havaita, kuinka vaikeata on se, että haukkua vaan pitää vaikkei kohdehenkilöstä tiedä mitään. Mutta yritystä olla pitää:-)

    Haista paska suomalainen vanha patrioottispermanaama.

    Kuolema odottaa kaikkialla,jonne lähetätte sotilaita tappamaan veljiämme.

    https://www.youtube.com/watch?v=9LtXeOBnRtY

    Äänestä

  • qom nasheed kirjoitti:

    Haista paska suomalainen vanha patrioottispermanaama.

    Kuolema odottaa kaikkialla,jonne lähetätte sotilaita tappamaan veljiämme.

    https://www.youtube.com/watch?v=9LtXeOBnRtY

    Hehe! Suomi ei ole lähettänyt ketään minnekään!

    Hauska kuulla, että 'veljesi' asuvat ulkomailla. Toivottavasti pysyvätkin siellä!

    Teissä aina ihailee tuota loistavaa keskustelutaitoa, jossa ei kirosanoja ja haistatteluja säästellä?

    1Äänestä

    Vitun rasisti. Me nussitaan teidät sukupuuttoon ja Suomesta tehdään khalifat.

    Äänestä

  • qom nasheed kirjoitti:

    Vitun rasisti. Me nussitaan teidät sukupuuttoon ja Suomesta tehdään khalifat.

    Homot ulkomaalaiset saa tehdä askarettaan aivan rauhassa:-)

    Äänestä

  • qom nasheed kirjoitti:

    Vitun rasisti. Me nussitaan teidät sukupuuttoon ja Suomesta tehdään khalifat.

    Näitä lisää suomeen, please!!! Nähdään miten ihania ovat! Kansanmurhaajia!!

    Äänestä

  • qom nasheed kirjoitti:

    Vitun rasisti. Me nussitaan teidät sukupuuttoon ja Suomesta tehdään khalifat.

    Aikovat puuttua Jumalan omaisuuteen...?

    Äänestä

Hae kansalaisuutta ensin.

Vasta kansalaisena olet maanpuolustusvelvollinen.

USA:ssa taitaa olla niin, että tuorehko maahanmuuttaja voi saada lisäpisteitä värväytymällä armeijaan, mikä sitten helpottaa myöhemmin kansalaisuuden saantia.

Suomi ei tunne tällaista käytäntöä.

Äänestä
  • Minusta tuo käytäntö olisi aika hyvä. Mielelläni minä tänne sellaiset kaverit ottaisin, jotka ovat valmiit vannomaan sotilasvalan Suomen puolesta.

    Melkoinen osa natiiveista nimittäin yrittää vältän intin keinolla millä hyvänsä...

    Äänestä

  • reserviläinen kirjoitti:

    Minusta tuo käytäntö olisi aika hyvä. Mielelläni minä tänne sellaiset kaverit ottaisin, jotka ovat valmiit vannomaan sotilasvalan Suomen puolesta.

    Melkoinen osa natiiveista nimittäin yrittää vältän intin keinolla millä hyvänsä...

    Miksi vannoa mitään paskanjauhanta valoja suomen puolesta? Suomi on jo pettänyt kansansa liittymällä EU:hun joten itsenäisyys on jo myyty.Kun on paska maa niin on paska maa.

    Äänestä

itse olen maahanmuutaja sain suomen kansalaisuus vasta noin viikon sitten , olen suomalainen ja minä tykään suomessa. suomalaiset ihmiset ovat tosi mukava ihmiset :D
KIITOS jumala ja suomalaisille :D

Äänestä

Älä edes yritä!!!

Äänestä

Palaa takaisin kotimaahasi suorittamaan asepalvelus rintamakarkuri.Sinu kotimasi naiset tarvita sinua raiskaman...tajuta sina?

Äänestä

Helsingissä kootaan monikansallista punakaartia, rautatien torilla on teltta missä voi ilmottautua

Äänestä
  • Milloin suomalainen pääsee eroon historian muistojen kirouksestaan, kun ne pitää tähän päivään tunkea? Se ei ole kehitystä, jos joku punakaarti nousisi uudelleen. Se tiedetään ja tunnetaan liian hyvin. Sillä ei olisi kuin muutama kannattaja. Ei ne vedet ole enää samoja, missä toisen maailmansodan aikaan uitiin... Tokihan historian muistelijat ja ihannoijat voi perustaa oman historiallisen seuransa ja lähteä sotaan harmaiden asujensa ja pystykorva aseidensa kanssa, mitä lie sillä hakevatkin? Haluavat yrittää elää uudelleen historian? Auttaa varmaan yhtä paljon asiaa, jos almanakat käännetään takaisin vuoteen 1940?
    Nythän voisi olla vaikka vuosi 5017, koska kirkkohan siitä paljolti päätti, että Jeesuksen syntymästä alkaa ajanlasku? Päivämäärä rajaakin voidaan kuulemma muuttaa miten vain. Miltä se tuntuisi, jos länsisuomessa olisi sunnuntai, ja itäsuomessa maanantai? Muutamalla loikalla astut huomiseen? Käyt tulevaisuudessa hoitamassa asiat kuntoon, ja astut takaisin tähän päivään... Jopa helpotti?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

rodde1 kirjoitti:

Hei!

Olen muuttanut Suomeen 31.05.2002 ja omaan pysyvän oleskeluluvan. Kuitenkin unelmoin Suomen kansallaisuudesta ja haluaisin mennä suomalaiseen armeijaan.
Eli miten toimin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu