Porvarillinen historiankirjoitus, puolueetontako ?

Jo kouluissa on syötetty lapsille opetusta miten Suomen porvarillinen eli sisällissodan voittajan historiankirjoitus on puolueetonta, siinä kerrotaan asiat kaunistelematta ja objektiivisesti kuten ne ovat tapahtuneetkin. Kaikki siitä poikkeavat näkemykset ja tulkinnat ovat pahansuopaisia, asiantuntemattomia ja erittäin puolueellisiksi vääristeltyjä sotkuja, lähinnä stalinistien aikaansaannoksia.

Ei liene vielä missään tapahtunut, että voittaja kirjoittaisi puolueetonta historian tulkintaa. Kysynkin palstan porvarispojilta, että onko teillä esittää porvariston puolueettomuuden tueksi ainuttakaan vakavasti otettavaa näkökantaa ? Jokainen täysipäinen kun tietää sen miten fuulaa porvarien historiankirjoitus on, ei rehellisyyden häivettäkään.
41193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Mistä päättelet että kaikki historioitsijat ovat porvareita. Kyllähän yliopistomaailmassa on paljon demareita ja vihreitäkin., kommareitakin löytyy. Eikä missään yliopistossa opeteta tekemään tutkimusta puolueellisesti, pikemminkin tavoite on se, että omat ennakkokäsitykset tiedostetaan ja niiden vaikutus pyritään minimoimaan, jotta ltutkimus olisi mahdollisimman objektiivista.

Äänestä
  • ,,,,Kyllähän yliopistomaailmassa on paljon demareita ja vihreitäkin., kommareitakin löytyy,,,,

    Niin on mutta nehän ovat juuri niitä leimakirveen kohteita kuten jopa Juhani Suomi ja Heikki Ylikangas vaikkeivat he mitään vihreitä tai kommareita olekaan, muista vähemmän tunnetuista puhumattakaan. Nuo kaksi kun ovat laukoneet porvarien perinneopetuksesta jossain määrin poikkeavia näkemyksiä.

    ,,,,,Eikä missään yliopistossa opeteta tekemään tutkimusta puolueellisesti,,,,

    Ihminen osaa puolueellisuuden jo luonnostaan, ei sitä tarvitse omana oppiaineena opettaa. Kun valta on porvarilla niin kyllä opportunismiin taipuvainen pian huomaa mitä mielipidettä kannattaa pitää esillä ja mitä ei.

    Äänestä

  • Anni Huttila kirjoitti:

    ,,,,Kyllähän yliopistomaailmassa on paljon demareita ja vihreitäkin., kommareitakin löytyy,,,,

    yksisilmäisyys näkyy erinomaisesti juuri vienohuttulan kirjoituksissa.

    Tukija asettuu aina arvostelulle alttiiksi tuloksensa julkaistessaan. Se koskee kaikkia poliittisesta suuntauksesta riippumatta.

    Mitä yksipuolisempi tutkimus on, sen rajumpi on yleensä kritiikki. Siitä johtuu esimerkiksi Ylikankaan ja Suomen saama palaute. Molemmilla on taipumus päättää tutkimuksen tulos ennalta ja pysyä sitten siinä kritiikistä piittaamatta.

    Yliopistoissa valta on tiedeyhteisöillä, ei millään poliittisella suunnalla. Siksi tulokset eivät huttuloita miellytä.

    Äänestä

  • Anni Huttila kirjoitti:

    ,,,,Kyllähän yliopistomaailmassa on paljon demareita ja vihreitäkin., kommareitakin löytyy,,,,

    Niin on mutta nehän ovat juuri niitä leimakirveen kohteita kuten jopa Juhani Suomi ja Heikki Ylikangas vaikkeivat he mitään vihreitä tai kommareita olekaan, muista vähemmän tunnetuista puhumattakaan. Nuo kaksi kun ovat laukoneet porvarien perinneopetuksesta jossain määrin poikkeavia näkemyksiä.

    ,,,,,Eikä missään yliopistossa opeteta tekemään tutkimusta puolueellisesti,,,,

    Ihminen osaa puolueellisuuden jo luonnostaan, ei sitä tarvitse omana oppiaineena opettaa. Kun valta on porvarilla niin kyllä opportunismiin taipuvainen pian huomaa mitä mielipidettä kannattaa pitää esillä ja mitä ei.

    Historiankirjoituksessa kylläkin tulee kritiikkiä, jos argumentointi ei kestä. Itsekin olen lukenut Suomen Kekkos - sarjan ja on helppo yhtyä siihen kritiikkiin, mitä Suomi on saanut. Suomi näkee asiat Kekkosen silmin varsin yksiviivaisesti. Kekkonen on hänen sankarinsa. Suomea on siis arvosteltu objektiivisuuden puutteesta. Suomen verivihollista Rautkalliotakin on kritisoitu ihan samasta. Kekkonen on aina Rautkallion roisto.

    Eli kyllä tulkinnoissa on jonkun verran eroa. Tutkijayhteisö ja muutkin arvioivat ja kritisoivat aina tutkimusta. Hyvän tutkimuksen täytyy kestää kritiikki. Ei tuollaista tilannetta ole Suomessa mitä yrität maalailla.

    Äänestä

  • Anni Huttila kirjoitti:

    ,,,,Kyllähän yliopistomaailmassa on paljon demareita ja vihreitäkin., kommareitakin löytyy,,,,

    Niin on mutta nehän ovat juuri niitä leimakirveen kohteita kuten jopa Juhani Suomi ja Heikki Ylikangas vaikkeivat he mitään vihreitä tai kommareita olekaan, muista vähemmän tunnetuista puhumattakaan. Nuo kaksi kun ovat laukoneet porvarien perinneopetuksesta jossain määrin poikkeavia näkemyksiä.

    ,,,,,Eikä missään yliopistossa opeteta tekemään tutkimusta puolueellisesti,,,,

    Ihminen osaa puolueellisuuden jo luonnostaan, ei sitä tarvitse omana oppiaineena opettaa. Kun valta on porvarilla niin kyllä opportunismiin taipuvainen pian huomaa mitä mielipidettä kannattaa pitää esillä ja mitä ei.

    Ja valehtelu jatkuu. Suomi on Kekkosen ajan "virkamies" ja Ylikangas tunnettu satusetä. Uskoin enemmin vaikka Molotovin muisteluja.

    Äänestä

pötypuheitaan. Historiaa kirjoittavat (yleensä) puolueettomat tutkijat. Kukin aika antaa siihen oman säväyksensä.

"Kaikki siitä poikkeavat näkemykset ja tulkinnat ovat pahansuopaisia, asiantuntemattomia ja erittäin puolueellisiksi vääristeltyjä sotkuja, lähinnä stalinistien aikaansaannoksia"

Siinäpä Huttula määritti hyvin omat juttunsa ja oman ideologiansa mukaisen historiankirjoituksen. Esimerkkejähän Huttula on käytännössä antanut sadoittain. Eipä ole tainnut yhtään asiallista, puolueetonta näkemystä sopia sekaan.

Sisällissodasta on viimeistään 70-luvulta alkaen kirjoitettu ansiokasta tutkimusta. Nähty on, ettei vienohuttulat ole perehtyneet ainoaankaan.

Äänestä
  • ,,,,,Historiaa kirjoittavat (yleensä) puolueettomat tutkijat. Kukin aika antaa siihen oman säväyksensä.,,,,

    Tuossahan sinä myönnät oikeaksi sen mitä sanon avauksessa. Eli porvarillinen aika Suomessa on antanut oman säväyksensä, ihan kuten sanoin.

    ,,,,,,Esimerkkejähän Huttula on käytännössä antanut sadoittain. Eipä ole tainnut yhtään asiallista, puolueetonta näkemystä sopia sekaan,,,,,

    Tuolla keuhkoomisella todistat lisää minun oikeassa oloani. Kun teksteissäni ei ole ollut "ajan säväystä" eli porvarillisuutta niin se todistaa ne vääriksi ja saa sinut raivon valtaan. Toisaalta myönnät samalla, että sinun teksteissäsi on "ajan säväys" mikä todistaa ne puolueellisiksi.

    Olet niin herttaisen tyhmä, että et tajua edes sitä miten todistat koko ajan itseäsi vastaan.

    Äänestä

  • Anni Huttila kirjoitti:

    ,,,,,Historiaa kirjoittavat (yleensä) puolueettomat tutkijat. Kukin aika antaa siihen oman säväyksensä.,,,,

    Tuossahan sinä myönnät oikeaksi sen mitä sanon avauksessa. Eli porvarillinen aika Suomessa on antanut oman säväyksensä, ihan kuten sanoin.

    ,,,,,,Esimerkkejähän Huttula on käytännössä antanut sadoittain. Eipä ole tainnut yhtään asiallista, puolueetonta näkemystä sopia sekaan,,,,,

    Tuolla keuhkoomisella todistat lisää minun oikeassa oloani. Kun teksteissäni ei ole ollut "ajan säväystä" eli porvarillisuutta niin se todistaa ne vääriksi ja saa sinut raivon valtaan. Toisaalta myönnät samalla, että sinun teksteissäsi on "ajan säväys" mikä todistaa ne puolueellisiksi.

    Olet niin herttaisen tyhmä, että et tajua edes sitä miten todistat koko ajan itseäsi vastaan.

    Huttula ei tajua alkeisasioitakaan. On aivan selvää, että historiaa kirjoitetaan kunkin ajan näkökulmasta. Esimerkiksi 1800-luvulla ajateltiin toisin kuin vaikkapa ennen sotia. Niiden jälkeen taas on ajattelutapa muuttunut ja nimenomaan 70-luvulta on puolueeton tieteellisyys vallannut alaa. Tietysti tutkijan oma maailmankatsomus vaikuttaa tulokseen. Siksipä tutkimuksia onkin melkoinen kirjo. Huttulan väite yksinomaan porvarillisesta tutkimuksesta on hänen tavanmukaista pötyään.

    "Kun teksteissäni ei ole ollut "ajan säväystä" eli porvarillisuutta niin se todistaa ne vääriksi ja saa sinut raivon valtaan. Toisaalta myönnät samalla, että sinun teksteissäsi on "ajan säväys" mikä todistaa ne puolueellisiksi."

    Ainahan vääristellä voi. Huttulan ja aatetovereiden teksteissä ei ole "ajan säväystä", vaan poliittinen sanoma, joka ei läheskään aina perustu tutkimukseen.
    Minun teksteissäni on aina lähtökohtana tutkimustiedot. "Ajan säväystä" voi tulla siitä, että tutkimus lähes aina poikkeaa huttiloiden väitteistä. Sen osoittaminen on mieluista. Huttilan valeet eivät herätä raivoa, vaan sääliä ja joskus hymyilyäkin.

    Huttilan avaus on nytkin tavanomaista pötyä, joka perustuu poliittiseen näkemykseen, ei todelliseen tilanteeseen.

    Äänestä

  • Hölynpölyä taas!! kirjoitti:

    Et sinä vastaa avaajan kysymkseen "onko teillä esittää porvariston puolueettomuuden tueksi ainuttakaan vakavasti otettavaa näkökanta". Kysyjän herjailu ja nimittely ei taida olla vastaus mihinkään kysymykseen. Vai onko se sinusta kauhean älykästä?

    ,,,,On aivan selvää, että historiaa kirjoitetaan kunkin ajan näkökulmasta,,,,

    Näkee miten typerä olet. Et siis osaa erottaa toisistaan historiaa ja historian perusteella tehtyjä yhteiskunallisia tai muita tulkintoja. Tuo mitä höperrät on juuri tuota historian perusteella tehtyä poliittista tulkintaa, "kunkin ajan näkökulmasta". Ei siis enää historiaa ollenkaan vaan politikointia.

    Esimerkki tyhmälle: MR-sopimus solmittiin 23.8.39, se on historiaa. Mutta miksi ja mitkä olivat sen vaikutukset onkin jo historian tulkintaa. Tätä tulkintaa on hallinnut täysin voittajan sekä porvariston tulkinnat, jotka ovat olleet lähinnä juuri politikointia "ajan näkökulmasta", ei objektiivista. Siinähän on ollut sallittua vain tietyt fraasit ja väittämät. Kun niitä toistelee niin hyvin menee mutta jos poikkeat kanonisoidusta tulkinnasta niin johan alkaa tulla räkää ja oksennusta päällesi.

    Äänestä

  • kupulai-kaani kirjoitti:

    pitäisi olla "puolueetonta"? Kai heillä on yhtälainen oikeus olla omaa mieltään kuin stallareillakin. Käsittääkseni porvarit ainakin pyrkivät totuuteen, mittä huttiloista ja heidän kannattajistaan ei voi sanoa.

    Esittäkää siis yksikin todiste stallarien puolueettomuudesta.

    Äänestä

  • kupulai-kaani kirjoitti:

    ,,,,On aivan selvää, että historiaa kirjoitetaan kunkin ajan näkökulmasta,,,,

    Näkee miten typerä olet. Et siis osaa erottaa toisistaan historiaa ja historian perusteella tehtyjä yhteiskunallisia tai muita tulkintoja. Tuo mitä höperrät on juuri tuota historian perusteella tehtyä poliittista tulkintaa, "kunkin ajan näkökulmasta". Ei siis enää historiaa ollenkaan vaan politikointia.

    Esimerkki tyhmälle: MR-sopimus solmittiin 23.8.39, se on historiaa. Mutta miksi ja mitkä olivat sen vaikutukset onkin jo historian tulkintaa. Tätä tulkintaa on hallinnut täysin voittajan sekä porvariston tulkinnat, jotka ovat olleet lähinnä juuri politikointia "ajan näkökulmasta", ei objektiivista. Siinähän on ollut sallittua vain tietyt fraasit ja väittämät. Kun niitä toistelee niin hyvin menee mutta jos poikkeat kanonisoidusta tulkinnasta niin johan alkaa tulla räkää ja oksennusta päällesi.

    on aina sidoksissa omaan aikaansa. Se ei tietenkään estä erilaisten näkökantojen esittämistä ihan tutkijoiden omien selvitysten perusteella.

    MR sopimus on hyvä esimerkki. Siitä on tutkijoilla varsin selkeä yhteinen näkemys.
    Diktaattorit jakoivat kylmästi Euroopan keskneään.

    Huttila ja kumppanit ovat oman ideologiansa perusteella yrittäneet keksiä omia selityksiään, joille ei löydy faktaperusteita. Silti niitä tuputetaan sinnikkäästi oman poliittisen uskon perusteella. Ei haittaa, että perustelut herättävät sääliä ja naurua.
    Samaan aikaan vaaditaan "porvareilta" puolueettomuutta.
    Olette säälittäviä.

    Äänestä

Suomen historiankirjoitus on sussuliberaalia melkein kommunistista. Esimerkiksi talvisodan taustoja tutkittaessa ei ole korostettu kuinka lapualainen militarismi olisi pelastanut Suomen ja kuinka Suomi joutui pelinappulaksi petettyään Saksan. Lipsuliberaali Holsti meni ulkoministerinä haukkumaan Hitleriä hulluksi koiraksi. Edes hyökkäämättömyyssopimusta ei Saksan kanssa allekirjoitettu. Suomi sai maksaa kalliisti pilipalipohjoismaisesta linjasta ja Saksan vihamielisestä haastamisesta. Hitler joutui ottamaan Suomen mukaan Itä- Euroopan jakosopimukseen.

Äänestä
  • toiselta laidalta. Silti: sama kaiku on askelten!

    Kummallakaan ei ole muuta näkemystä kuin syötetty propaganda.

    Äänestä

Porvareilta kysytään onko teillä esittää porvariston puolueettomuuden tueksi ainuttakaan vakavasti otettavaa näkökanta. Vastauksia ei ainakaan vielä näytä tulleen. Ei siis liene vastauksia.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Se, että osaa letkeästi nimitellä ja haukkua allekirjoittanutta ei vielä todista Suomen historiankirjoitusta puolueettomaksi. Palstan tyhmimmät tosin näkyvät niin luulevan mutta heiltäpä ei muuta voi odottaakaan.

    Äänestä

  • "Porvareilta kysytään onko teillä esittää porvariston puolueettomuuden tueksi ainuttakaan vakavasti otettavaa näkökanta. Vastauksia ei ainakaan vielä näytä tulleen. Ei siis liene vastauksia. "

    Esittäkää sitten stallarien puolueettomuuden tueksi muutama vakavasti otettava näkökanta. Ja porvarien puolueettomuutta pitää perätä porvareilta. Tuskinpa niitä näillä palstoilla liikkuu.

    Äänestä

  • Anni Huttila kirjoitti:

    Olet oikeassa. Se, että osaa letkeästi nimitellä ja haukkua allekirjoittanutta ei vielä todista Suomen historiankirjoitusta puolueettomaksi. Palstan tyhmimmät tosin näkyvät niin luulevan mutta heiltäpä ei muuta voi odottaakaan.

    historiankirjoitus porvarilliseksi. Sitä on poliittisesti tarkastellen laidasta laitaan. Useimmiten on pyrkimyksenä totuus. Se taitaakin juuri leimata tutkimuksen porvarilliseksi huttiloiden silmissä.

    Muutenkin on huttulalla omituinen kuvitelma, että juuri hän voi vaatia muut tilille. Pikemminkin on niin, että huttula voisi selvittää, miksi hän vaatii muita uskomaan valeitaan, joille ei tutkimuksista löydy tukea.

    Suomen sossuliberaali historiankirjoitus ei ole puolueetonta vaan lähes täydellistä kommunismia ja äärivasemmiston nuolentaa

    Äänestä

  • Puolueetonta? kirjoitti:

    "Porvareilta kysytään onko teillä esittää porvariston puolueettomuuden tueksi ainuttakaan vakavasti otettavaa näkökanta. Vastauksia ei ainakaan vielä näytä tulleen. Ei siis liene vastauksia. "

    Esittäkää sitten stallarien puolueettomuuden tueksi muutama vakavasti otettava näkökanta. Ja porvarien puolueettomuutta pitää perätä porvareilta. Tuskinpa niitä näillä palstoilla liikkuu.

    Kysymys esitettiin teille porvareillen ensin joten voinette varmaan vastatakin ensin. Ellei sitten jo pelkkä ajatuskin vastaamisesta tuota ylipääsemättömiä vaikeuksia ja syvää ahdistusta kuten vähän näyttää tekevän.

    Äänestä

  • Hullu Poro kirjoitti:

    Suomen sossuliberaali historiankirjoitus ei ole puolueetonta vaan lähes täydellistä kommunismia ja äärivasemmiston nuolentaa

    Annas esimerkkejä vai etkö osaa.

    Äänestä

  • Todista ensin kirjoitti:

    historiankirjoitus porvarilliseksi. Sitä on poliittisesti tarkastellen laidasta laitaan. Useimmiten on pyrkimyksenä totuus. Se taitaakin juuri leimata tutkimuksen porvarilliseksi huttiloiden silmissä.

    Muutenkin on huttulalla omituinen kuvitelma, että juuri hän voi vaatia muut tilille. Pikemminkin on niin, että huttula voisi selvittää, miksi hän vaatii muita uskomaan valeitaan, joille ei tutkimuksista löydy tukea.

    ----Muutenkin on huttulalla omituinen kuvitelma, että juuri hän voi vaatia muut tilille.--

    Räyhääjiltäkö ei saisi mitään kysyä, antaa vaan rauhassa räyhätä omia pask..ojaan. Ei onnistu, ei. Teidät otetaan kiinni valepuheistanne nyt ja aina, armotta.

    Äänestä

  • bolseviiikki kirjoitti:

    Kysymys esitettiin teille porvareillen ensin joten voinette varmaan vastatakin ensin. Ellei sitten jo pelkkä ajatuskin vastaamisesta tuota ylipääsemättömiä vaikeuksia ja syvää ahdistusta kuten vähän näyttää tekevän.

    Huttulan ihaileman valtion Neukkulan mukaan Puna-Armeijan perustaja oli Gestapon ja Englannin kunkun agentti. Ei siinä kysymyksiä tarvita. Huttulan mukaan kaikki mitä Neuvostoliitto sanoi ja teki oli raamatullista totuutta. Täten Puna-Armeija oli myös fasistinen.

    Äänestä

  • bolseviiikki kirjoitti:

    ----Muutenkin on huttulalla omituinen kuvitelma, että juuri hän voi vaatia muut tilille.--

    Räyhääjiltäkö ei saisi mitään kysyä, antaa vaan rauhassa räyhätä omia pask..ojaan. Ei onnistu, ei. Teidät otetaan kiinni valepuheistanne nyt ja aina, armotta.

    Yritä nyt ottaa ensin ne tekarisi kiinni.

    Äänestä

  • bolseviiikki kirjoitti:

    Annas esimerkkejä vai etkö osaa.

    Esimerkkinä talvisodan alla tapahtunut törkeä saksalaisvastainen poilitiikka, josta kirjoitin jo tuolla ylempänä tämän saman avauksen alla.

    Kansalta salataan faktat kuinka sossuliberaali myöntyvyyspolitiikka mahdollisti talvisodan. Saksan kanssa ei suostuttu hyökkäämättömyyssopimukseen ja lipevä liberaali Holsti haukkui Hitleriä hulluksi koiraksi. Aika ainutlaatuista toimintaa Suomen itsenäisyyden pelastanutta maata kohtaan ulkoministeriltä. Tämä pakotti Saksan johtopäätöksiin eli Molotov-Ribbentrop -sopimukseen. Historiankirjoituksessa jätetään NL: n nuolennan ohella kertomatta pilipalipohjoismaisuuden turmiovaikutus ja lisäksi unohdetaan kertoa kuinka lapualaisella militarismilla olisimme olleet huolellisesti sotaan valmistautunut maa.

    Äänestä

  • bolseviiikki kirjoitti:

    Annas esimerkkejä vai etkö osaa.

    No esimerkiksi Raoul Palmgren väitti Puna-Armeijan perustajaa natsi sionistiksi. Palmgren oli tunnettu Stalinin karvaisen takaliston nuolija muiden täällä olleiden kommareiden tavoin. Puna-Armeijan perusti siis huttulan mukaan fasisti. Tätä Amerikasta ja Antarktikselta näkymättömällä musteella johdettua trotskilaista terrorikeskusta tutkittiin korkea-arvoisen jumala Vyshinskin toimesta. Veikkaanpa Huttulan olevan niin saatanan tyhmä ja dementoituneen vanha, ettei enää edes kunnolla tiedä kuka Puna-Armeijan perusti.

    Äänestä

Punikkien työnantaja väitti Puna-Armeijan perustajaa Trotskia Hitlerin agentiksi. Oliko Puna-Armeija siis historian mukaan fasistinen. Vieno pierun mukaan ilmeisesti neukkulassa oli väärä sosialismi. Olisi pitänyt olla bundisti/trotskilaisuus. Juutalaisia persjalkojahan tää on kertonut ihailevansa.

Äänestä

" Jokainen täysipäinen kun tietää sen miten fuulaa porvarien historiankirjoitus on, ei rehellisyyden häivettäkään."

Mistä lähtien stallarit ovat olleet täyspäisiä?

Todistakaa stallarit, että teidän historiankirjoitus on puolueetonta!!

Äänestä
  • -----Todistakaa stallarit, että teidän historiankirjoitus on puolueetonta!! ----

    Sinä siis luovutit yrittämästäkään enää todistaa porvarien historiankirjoitus puolueettomaksi. Toivoton yritys se olisi ollutkin joten teit ihan oikein omalta kannaltasi. Kun et alkanut munaamaan itseäsi hakkaamalla päätäsi seinään.

    Äänestä

  • Stallarit ja te ääriporvarit olette kaksi marginaaliryhmää, kumpikin n. 1 % kansasta ja ihan yhtä sekoja. Täysipäisiä eli teille naurajia on siten 98 % kansasta. Tajusitkos päreaivo.

    Äänestä

  • käkitötterö kirjoitti:

    -----Todistakaa stallarit, että teidän historiankirjoitus on puolueetonta!! ----

    Sinä siis luovutit yrittämästäkään enää todistaa porvarien historiankirjoitus puolueettomaksi. Toivoton yritys se olisi ollutkin joten teit ihan oikein omalta kannaltasi. Kun et alkanut munaamaan itseäsi hakkaamalla päätäsi seinään.

    on kirjoitettu moneen kertaan "porvarien" eli puolueettomien tutkijoiden toimesta.

    Jospa stallarit ja punikit osoittaisivat ensin virheet esimerkiksi Jaakko Paavolaisen ja
    Heikki Ylikankaan tutkimuksista?

    Sitten voisi ottaa käsittelyyn Tampereen Yliopiston tutkijoiden toimittaman Sisällissodan Pikku Jättiläisen virheet.

    Ns. "valkoinen historiankirjoitus" on tietysti yhtä puolueellista kuin "punainen historiankirjoituskin".

    "Porvarillinen historiankirjoitus" on tietysti vain yritys määrittää tieteellinen tutkimus puolueelliseksi.

    Äänestä

  • tajun syventäjä kirjoitti:

    Stallarit ja te ääriporvarit olette kaksi marginaaliryhmää, kumpikin n. 1 % kansasta ja ihan yhtä sekoja. Täysipäisiä eli teille naurajia on siten 98 % kansasta. Tajusitkos päreaivo.

    korkeintaan 0,2 % kansasta. Suurin osa kirjoittelee tolkuttomia tälle palstalle.

    Ääriporvareista en tiedä. En ole tavannut ainoatakaan. Ehkä niitä on persuissa?

    Äänestä

  • tajun syventäjä kirjoitti:

    Stallarit ja te ääriporvarit olette kaksi marginaaliryhmää, kumpikin n. 1 % kansasta ja ihan yhtä sekoja. Täysipäisiä eli teille naurajia on siten 98 % kansasta. Tajusitkos päreaivo.

    Ja nyt huttula pierun sivupersoona otti vallan.

    Äänestä

  • käkitötterö kirjoitti:

    -----Todistakaa stallarit, että teidän historiankirjoitus on puolueetonta!! ----

    Sinä siis luovutit yrittämästäkään enää todistaa porvarien historiankirjoitus puolueettomaksi. Toivoton yritys se olisi ollutkin joten teit ihan oikein omalta kannaltasi. Kun et alkanut munaamaan itseäsi hakkaamalla päätäsi seinään.

    Miksi sitä pitäisi todistaa? Virheiden esittäminen on muiden asia. Osoita Suomen historiankirjoituksen virheet jos pystyt.

    Historiankirjoittajat ovat merkinneet teoksiinsa lähteet, voit yrittää kumota ne

    Äänestä

Länsimaissa pitää todistaa jonkun syyllistyneen virheeseen. Bolsuille riittää syyllinen, syytteet ja tuomio on helppo keksiä sen jälkeen.

Äänestä

NL:ssa oikeus toimi aivan samalla mekanismilla kuin lännessäkin, se vain meni jotenkin toisessa järjestyksessä.

NL:ssa ensin päätettiin ketkä on syyllisiä. Sitten haettiin sopivia "tekoja" syyllisyydelle. Tuomiotkin oli oikeudenmukaisia. Kaikki tasapuolisesti joko Sipriaan tai monttuun.

Se oli tasa-arvoisuuden mallimaa !

Äänestä

---- onko teillä esittää porvariston puolueettomuuden tueksi ainuttakaan vakavasti otettavaa näkökantaa ?------

Ei niillä ole ja sen takia ne eivät edes yritä !

Äänestä
  • Helposti! Länsimainen historiankirjoitus on rehellisempää ja valmis myöntämään myös erehdykset ja virheet. Sen sijaan marxilainen kirjoitus on tankerokielistä liturgiaa, jossa kaikki yritetään kuvata parhain päin!

    Eron näkee yhä esim siinä kun kuvataan Viron (ja muiden Baltian maiden) liittymistä 1940 Neuvostoliittoon! Kyseessä oli KGB-operaatio, jolla ei ollut mitään tekemistä vapaan päättämisen kanssa!

    Asian myöntäminen on tuskaisaa yhä nyky-Venäjälle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Helposti! Länsimainen historiankirjoitus on rehellisempää ja valmis myöntämään myös erehdykset ja virheet. Sen sijaan marxilainen kirjoitus on tankerokielistä liturgiaa, jossa kaikki yritetään kuvata parhain päin!

    Eron näkee yhä esim siinä kun kuvataan Viron (ja muiden Baltian maiden) liittymistä 1940 Neuvostoliittoon! Kyseessä oli KGB-operaatio, jolla ei ollut mitään tekemistä vapaan päättämisen kanssa!

    Asian myöntäminen on tuskaisaa yhä nyky-Venäjälle!

    ----- Länsimainen historiankirjoitus on rehellisempää ja valmis myöntämään myös erehdykset ja virheet.------

    Tätä Historia-palstaa seuranneena voin sanoa, että länsimaisuuden kannattajat eivät ole ainuttakaan virhettä myöntäneet. Joten tuo väitteesi on pelkkää liturgiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Se on pelkkä Venäjän Tiltun näkemys! Uskottavuus on tasan = NOLLA!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anni Huttila kirjoitti:

Jo kouluissa on syötetty lapsille opetusta miten Suomen porvarillinen eli sisällissodan voittajan historiankirjoitus on puolueetonta, siinä kerrotaan asiat kaunistelematta ja objektiivisesti kuten ne ovat tapahtuneetkin. Kaikki siitä poikkeavat näkemykset ja tulkinnat ovat pahansuopaisia, asiantuntemattomia ja erittäin puolueellisiksi vääristeltyjä sotkuja, lähinnä stalinistien aikaansaannoksia.

Ei liene vielä missään tapahtunut, että voittaja kirjoittaisi puolueetonta historian tulkintaa. Kysynkin palstan porvarispojilta, että onko teillä esittää porvariston puolueettomuuden tueksi ainuttakaan vakavasti otettavaa näkökantaa ? Jokainen täysipäinen kun tietää sen miten fuulaa porvarien historiankirjoitus on, ei rehellisyyden häivettäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu