Silmät auki, hallitus!
Mutta onko hallitus toiminut näin, vai onko se pikemminkin heikentänyt teollisuuden edellytyksiä?
- Siltä tuntuu, ettei nykyinenkään hallitus ymmärrä vientiteollisuuden edellytyksiä. Kyllä hallitus voi keventää väylämaksujen, energiaveron ja ensi vuoden rikkidirektiivin vaikutuksia päätöksillään. Mutta hallitushan on vain korottanut näitä. Nyt viimein pitäisi hallituksen silmien avautua havaitsemaan, että jos tähän tahtiin tehtaita ja työpaikkoja lahdataan, niin kohta on vaikeuksissa koko Suomi.
Onko hän pettynyt teollisuuspuolue SDP:n ja työnantajapuolue kokoomuksen toimintaan hallituksessa?
- Olen ollut SDP:n jäsen 35 vuotta ja täytyy sanoa, etten ole ikinä ollut niin pettynyt kuin tällä hetkellä! Valitettavasti täytyy näin todeta sosiaalidemokraattina. Ja mitä kokoomus touhuaa, niin sehän tukee aina suurta pääomaa eikä välitä työntekijän murheista. Samaan kastiin ne tällä hetkellä kuin meidän sosiaalidemokraatitkin kuuluvat, Nokelainen moittii.
Entäpä hajotusvaalit?
- Jos hallitus ei pian saa päätöksiä aikaan teollisuuden asioista ja sote- ja kuntauudistuksista, niin tähän maahanhan pitäisi julistaa hätätilahallitus, johon kerättäisiin sellaiset asiantuntijat, jotka ymmärtävät asioita ja uskaltavat ja osaavat tehdä päätöksiä! Jotakin pitäisi ruveta tapahtumaan. Hyssyttelemällä ei tapahdu enää mitään muuta kuin menemme syvemmälle suohon ja syöksykierteeseen, Nokelainen toteaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eihän siltä Nokelaiselta kauaa mennytkään kun huomasi millaisista tumpeloista hallitus on kyhätty.
Jos sytytyslanka on noin pitkä, niin kannattais pitää suuta soukemmalla ja pysytellä vaan siellä tehtaan verkkoaidan sisällä.
Hauskoja näkemyksiä näillä kirjeopiston kasvateilla. Hallitus ei ymmärrä vientiteollisuuden edellytyksiä, vaikka kokoomus ajaa siellä koko ajan suurpääoman asiaa. Minä kun olen luullut, että juuri vientiteollisuus on sitä "suurpääomaa". Ja tällä alalla jos missä SDP:n ja kokoomuksen edut ovat samansuuntaiset.
Siksi onkin kummallista, että nämä suuret puolueet ovat sallineet vihervasemmiston toteuttaa teollisuuden alasajopolitiikkaa jo vuosikausia. Ilmeisesti pikkupuolueilla on nykyisessä poliittisessa kartassa niin edullinen asema, että toiveet on toteutettava. Muuten hallitus hajoaa ja perussuomalainen mörkö tulee.