no way,

Eipä tätä työtöntä voisi enää vähempää kiinnostaa tämän maan asiat. Itsepähän ovat sopan keittäneet. Sitten meillä yrittäävät maksattaa sisäisellä devalvaatiolla kaiken. On sitä kyllä joskus ollut naiivi, muistan kun silloin joskus 2006, kun oli vielä töitä, niin laskin että paljonko saan säästettyä palkasta eläkeikään asti, jotta sitten voisin nauttia muhkeista säästöistä, näin jälkeenpäin katsottuna oli suorastaan naurettavaa. Niin se vaan keskiluokkakin vajoaa ja murtuu. Poliitikkojen päätöksissä ja lausunnoissa ei ole mitään järkeenkäypää. Ei valtio voi päätöksillään vaikuttaa tuleeko se poikkeuksellinen nousukausi vielä, ei se tule jos ei ole tuottavia työpaikkoja. Kansakunta elää tuotannosta. Tämähän on kaikenaikaa jatkuvaa lamaa, välillä tulee näitä poikkeuksellisia nousukausia, tällätavoin saadaan pidettyä kansa nöyränä. Voi, tämä on vasta alkua mitä täällä laitetaan tapahtumaan ja vaan pienen eliittijoukon mielenoikkujen takia. Ajatelkaa, me joudutaan elämään täällä pienen hallitsevanjoukon mielenoikkujen mukaan. Inhottaa suorastaan kattoo esim. joitain ylen uutisia, suoranaista valehtelua, en usko enää edes säätiedotusta. Kyllä tämä kaikki alkaa olla ohi, nyt vaan odotellaan että milloin laiva uppoaa.
352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näinhän se menee.
Sitä en jaksa ymmärtää, miksi hinnat , varsinkin ruoan hinta nousee kokoajan,
vaikka periaatteessa ostovoima ja kulutus vähenee.

Äänestä
  • jokaisen on pakko syödä... siitä se jatkuva hinnan nousu johtuu... siitä se otetaan mistä sen saa eli ruuan hinnassa.muusta voi tinkiä mutta kaikkien on syötävä aika ajoin.

    Äänestä

Maailmanlaajuinen ongelma nro. 1 on ahneus ja välinpitämättömyys.
Kaikki mulle ja heti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ecoeuro kirjoitti:

Eipä tätä työtöntä voisi enää vähempää kiinnostaa tämän maan asiat. Itsepähän ovat sopan keittäneet. Sitten meillä yrittäävät maksattaa sisäisellä devalvaatiolla kaiken. On sitä kyllä joskus ollut naiivi, muistan kun silloin joskus 2006, kun oli vielä töitä, niin laskin että paljonko saan säästettyä palkasta eläkeikään asti, jotta sitten voisin nauttia muhkeista säästöistä, näin jälkeenpäin katsottuna oli suorastaan naurettavaa. Niin se vaan keskiluokkakin vajoaa ja murtuu. Poliitikkojen päätöksissä ja lausunnoissa ei ole mitään järkeenkäypää. Ei valtio voi päätöksillään vaikuttaa tuleeko se poikkeuksellinen nousukausi vielä, ei se tule jos ei ole tuottavia työpaikkoja. Kansakunta elää tuotannosta. Tämähän on kaikenaikaa jatkuvaa lamaa, välillä tulee näitä poikkeuksellisia nousukausia, tällätavoin saadaan pidettyä kansa nöyränä. Voi, tämä on vasta alkua mitä täällä laitetaan tapahtumaan ja vaan pienen eliittijoukon mielenoikkujen takia. Ajatelkaa, me joudutaan elämään täällä pienen hallitsevanjoukon mielenoikkujen mukaan. Inhottaa suorastaan kattoo esim. joitain ylen uutisia, suoranaista valehtelua, en usko enää edes säätiedotusta. Kyllä tämä kaikki alkaa olla ohi, nyt vaan odotellaan että milloin laiva uppoaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu