mistä tää johtuu? oma koira(landseer) ohittaa muut nätisti, ei rähise tms yritä mennä tutustumaan... mutta järjestään kaikki muut ohittaja koirat rähisee, vaikuttavat agressiivisilta ja yrittävät kaikinkeinoin päästä omamme kimppuun.. pelkääkö ne lansun kokoa, tms? vai asuuko meidän kulmilla räyhääjiä ainoastaan :D
toisten koirien rähinä ohitustilanteissa
4
96
Vastaukset
- Olettaisin
että ainakin osalle saattaa koirasi koko olla vähän sellainen pelottava kokemus. Pienimmät ovat useinkin varsin arkoja ja siksi räyhähenkisiä. Onko alueellasi muita samankokoisia tai edes läheelle, ja räyhäävätkö myös he? Ja sitten sellainen asia mikä vaikuttaa räyhähaluihin, on että kaikki kohdatut sattuu olemaan uroksia ja omasi on kanssa. Varsinkin nyt syyspuolella kun vähän kaikki kynnelle kykenevät nartut on kiimassa, niin herroilla tahtoo tulla riitoja kuka daami on kenenkin. Koirien nuori ikä vaikuttaa myös epävarmuutena ja siten räyhäyksenä.
Viimekädessä koulutuskysymys.
Toki herkkyyteen rähistä vaikuttaa osaltaan rotu,yksilöllistä sielläkin vähän.Toiset rodut on epäsosiaalisempia geeneiltään,epävarmoja joissain roduissa löytyy paljon,ym.
Itse en kokoa allekirjoita,koska koirat ei kokoaan ajattele.Kaikki lähtee nupista...
Epävarmuus ym.luonteenpiirteet toki vaikuttaa, mutta ei sekään ole koko kysymys.
Mutta viimekädessä ihan kaikessa tullaan ihan siihen peruskasvatukseen ja miten koira on ohjeistettu toimimaan ohituksissa.- Oivalluksia päivään
Tässä syitä:
http://www.koirakoulukompassi.com/artikkeleita/ongelmakaytos/hihnapulma/- Musti tseh!
Edellinen linkki kertoo hihnassa vetämisestä, mutta rähinän syitä pohditaan otsikon "koirien välinen aggressio" alla.
Tyypillistä tälle päivälle, että koirien välistä aggressiota pidetään jotenkin poikkeavana käytöksenä, häiriötilana. Koirien mielestä se on kyllä luonnollista ja oikein. On vartioviettisiä, suojelevia, reviiritietoisia, testosteronivetoisia, kaikenlaisia räyhääjiä.
Vaikeus sen poiskitkemisessä onkin juuri siinä, että taustalla on voimakas vietti, lisäksi koira toimii mielestään oikein. Ja usein tilannetta ennakoiva taluttaja jännittyy ja huolestuu kohtaamistilanteissa, ja näin kehonkielellään viestii koiralleen, että pelotetta tarvittaisiin.
Meillä ainakin rähinähalun synnyttävät juuri isot koirat, pikkuiset saavat vaikka uhitellakin. Ja sitten ne, jotka muistuttavat sitä koiraa joka kävi meidän Mustin kimppuun, kun se oli vasta pentu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5571848Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18907- 84883
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2727- 63715
- 68695
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74648- 65543