Vesipiirin insinöörit "kehittäjinä"

Aamulla oli Lapuan Sanovissa yleisönosastossa kynäily, niin lattea, että minäkin tällä ala-alarvoisella nettisuvulla ladon muutaman rivin.

Pyysivät kehittämään. Nurkkakivi ja muut valittajat hidastavat kaikenlaisen kehityksen. Pakko on ihmisten rakentaa Ritamäelle tai Tiistelle, koska keskusta on valitusten pelossa museoitu. Kynäilijät vastustivat hajasijoittamista aivan oikein - Osuuskaupan hajasijoittamisen syynä oli nurkkakiven valitus. Yritys väistyi.

Vesipiiriläiset pyysivat kaikkia tahoja kehitykseen mukaan, retorinen toivomus. Valitustaho on saatava vaiennettua, siitä kehitys lähtee käyntiin, toivottavasti vesipiirin insinöörit saavat tähänkin tahoon ajatustoimintaa.
57440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Oliko se siinä, Vessa paperi liparhes joka ilmestyi aamulla.

Äänestä

Se, joka liikkuu oikeilla ja rehellisillä asioilla, ei ole mitään pelättävää.

Äänestä

Vesipiirien insinöörit ovat oikealla asialla eikä niitä ajatuksia mitenkään heikennä, että samalla asialla on yksi arkkitehtikin.

Jos hellittäisit vähän pipoasi niin voisit tajuta, että S-marketin vastustajia torille oli vajaa 2000 lapualaista, minä muiden muassa. Tietääkseni sinun kehumaasi Nurkkakiveä ei ollut edes olemassa silloin..

Äänestä
  • Nurkkakivi sen keräyksen järjesti...et näköjään tiedä mihin listaan nimesi laitoit. Ja nythän osuuskauppa on paikassa, johon me kävelijät ei lähde...kaukana ja sinäkin olit aviitamassa tätä kehitystä

    Äänestä

  • Takkakiveltä kirjoitti:

    Nurkkakivi sen keräyksen järjesti...et näköjään tiedä mihin listaan nimesi laitoit. Ja nythän osuuskauppa on paikassa, johon me kävelijät ei lähde...kaukana ja sinäkin olit aviitamassa tätä kehitystä

    Takkakiveltä täyttä puppua. Ota asioista selvää ja lopeta väärän tiedon levittäminen.

    Äänestä

  • Kyllä Osuuskauppa saa Nurkkakiviä kiittää siitä ettei tullut rakentaneksi keskustan ahtauteen. Ihmiset nauttivat väljista paikoitustilosta ja kauppa käy. Kehitystä peltomarketteihin voi jarrutella muttei estää.
    Kirjoittajien peräänkuuluttama tivistäminen ei ole lainkaan tarpeen Lapuan kokoisessa maaseutukaupungissa. Oikeat isot kaupungit ovat ihan eri asia siellä maa kertakaikkiaan loppuu järkevältä etäisyydeltä. Autoton tiivis keskusta kuuluu näihin vihreän liikkeen perusteeseihin.

    Äänestä

  • Taasko se valittaja yhdistys on saanu palstatilaa. Eikö tämä ikinä lopu. Vessapaperin kulmaa en ole enää tilannu aikoihin.

    Äänestä

  • Anna mun kestää kirjoitti:

    Taasko se valittaja yhdistys on saanu palstatilaa. Eikö tämä ikinä lopu. Vessapaperin kulmaa en ole enää tilannu aikoihin.

    Kannattais tilata, et olisi taaskaan näin pihalla.

    Äänestä

  • suosittelen kirjoitti:

    Kannattais tilata, et olisi taaskaan näin pihalla.

    Pelkkää propadangaa koko än äs lehti ja loput hallituksen jäsenten ja minkälie johdon omien hankkeeden ajamista kiitos en tilaa.

    Äänestä

  • Takkakivi tietämätön kirjoitti:

    Takkakiveltä täyttä puppua. Ota asioista selvää ja lopeta väärän tiedon levittäminen.

    Samat henkilöt järjesti nimikeräyksen ja ovat Nurkkakiven kantavia voimia....vai väitkö vastaan ??

    Äänestä

  • Takkakiveltä kirjoitti:

    Samat henkilöt järjesti nimikeräyksen ja ovat Nurkkakiven kantavia voimia....vai väitkö vastaan ??

    En nyt varsinaisesti ymmärrä, miksi vesi-insinöörien hyvä aloite vääntäytyy sinun mielessäsi taas aivan toiseen aiheeseen. Älä nyt kuitenkaan viitsi valehdella.

    Katsoin market-kapinan alulle panneiden seitsemän henkilön nimilistan kaupungin arkistosta ja vertasin sitä Nurkkakiven sivuilla näkyvään yhdistyksen hallituksen nimilistaan, joka on ehkä tulkittavaksi "kantaviksi voimiksi". Nimenkerääjien seitsikosta löytyi kaksi yhdistyksen kantavaa voimaa. Koita pysyä asiassa. Valheella on lyhyet jäljet.

    Muuten olen sitä mieltä, että yleisönosastokirjoitus on tosi hyvällä asialla positiivisessa mielessä. Sitä nyt ei kannata perusnegatiivien ampua heti alas.

    Äänestä

  • Lopeta valehtelu kirjoitti:

    Konkretiaa vain puuttui

Ihan hyvä kirjoitus, saako se keskustan kaavoitukseen vauhtia? Luulisi, että saa, kun arvovaltaiset asian esittäjät.

Äänestä
  • Ettei vaan kirjoittajilla ole oma sika ojassa?

    Äänestä

  • Keskustan kaavoituksessa isoimpana tappina on tiettyjen kiinteistöjen omistus. Mitä sattumalta ei tietenkään kaffia ryystävä ja mukavuuden haluinen LS "toimitus" vaivaudu ottamaa nselvillä.

    Äänestä

  • rahanvalta kirjoitti:

    Ettei vaan kirjoittajilla ole oma sika ojassa?

    Eläkeläisilläkö?

    Äänestä

  • Arvovaltaiset?? höh, höh

    Äänestä

Osuuskaupan laajennustyömaan harjakaisis kuultuna niin Osuuskaupan ylin johto on kiitollisia valittajille,heillä on vieläkin tonttia jos on tarvetta laajentaa tulevaisuudessa,alkuperäiseen suunniteltuun paikkaan ei nykyinen rakennuskompleksi olisi mahtunut millään parkkipaikkoineen.

Äänestä

Itse ainakin otin kantaa marketin tuloon torille, kun paikkakunnan arvostetut neuvokset lähtivät vetämään kansanliikettä eli market-kapinaa. En olisi varmaan muuten edes huomannut niin tyhmää asiaa päätetyn.

Sitä ihmettelen, että kaupunki jarruttaa keskustan kehittämistä , kun ei ole pannut tikkua ristiin kaupungintalonn ympäristön uudelleen suunnittelemiseksi. Linja-autoasema on jo siirtynyt, markettia siihen ei tule ja alueelle sopisi hyvin yleisönosastokirjoittajienkin kaipaamia toimintoja.

Kaupunginjohtaja, vauhtia tähänkin hommaan kuten olet laittanut moneen muuhunkin lepäämään jätettyyn asiaan.

Äänestä
  • Linja-autoasema matalaksi turhana ja parkkipaikkoja tilalle. Niitä kaupunki tarvitsee elääkseen.

    Äänestä

Olisi hauska kuulla vesi-insinöörien konkreettiset kehitystoimenpiteet. Olivatpa mitä vain, kaatuisivat kuitenkin nurkkakivien valituksiin.

Äänestä
  • Lapualla nyt vaan on ihan liikaa sivistymättömiä ihmisiä, jotka ovat valmiit myymään vaikka isöäitinsä rahasta, jos siihen tulee tilaisuus ja sitä he kaiken lisäksi kutsuvat kehitykseksi. Tuollaista kehitystä voi mennä tarkkailemaan vaikkapa Simpsiölle.

    Äänestä

  • Ahlqvist kirjoitti:

    Lapualla nyt vaan on ihan liikaa sivistymättömiä ihmisiä, jotka ovat valmiit myymään vaikka isöäitinsä rahasta, jos siihen tulee tilaisuus ja sitä he kaiken lisäksi kutsuvat kehitykseksi. Tuollaista kehitystä voi mennä tarkkailemaan vaikkapa Simpsiölle.

    Hienosti sanottu, rivien välistä voi lukea lisää, niin kai tarkoitkin

    Äänestä

  • Ahlqvist kirjoitti:

    Lapualla nyt vaan on ihan liikaa sivistymättömiä ihmisiä, jotka ovat valmiit myymään vaikka isöäitinsä rahasta, jos siihen tulee tilaisuus ja sitä he kaiken lisäksi kutsuvat kehitykseksi. Tuollaista kehitystä voi mennä tarkkailemaan vaikkapa Simpsiölle.

    Lähärin Simpsiölle kattomahan ja totesin, että ompas paikka kehittynyt. Tiet
    asfaltoitu, komeitamökkejä pilvin pimeinjakaiken kukkuraksi komea hotelli.
    Lapualaisten aarre tämäSimpsiö.Metsäähän meillä on vaikka mikkä määrät
    joten turha Simpsiön mettiä on säästellä, eihän mettä sieläkalliolla eres kasua.

    Äänestä

  • Ahlqvist kirjoitti:

    Lapualla nyt vaan on ihan liikaa sivistymättömiä ihmisiä, jotka ovat valmiit myymään vaikka isöäitinsä rahasta, jos siihen tulee tilaisuus ja sitä he kaiken lisäksi kutsuvat kehitykseksi. Tuollaista kehitystä voi mennä tarkkailemaan vaikkapa Simpsiölle.

    Einari Juntti tuossa alempana puki kuvaavan hyvin sanoiksi sen, mitä tarkoitat.

    Äänestä

  • Ahlqvist kirjoitti:

    Lapualla nyt vaan on ihan liikaa sivistymättömiä ihmisiä, jotka ovat valmiit myymään vaikka isöäitinsä rahasta, jos siihen tulee tilaisuus ja sitä he kaiken lisäksi kutsuvat kehitykseksi. Tuollaista kehitystä voi mennä tarkkailemaan vaikkapa Simpsiölle.

    No et sitte tällä kertaa kehrannu laittaa jotta sulla on pysyvästi tekohampaan kolos kylän ainuita kehittäjiä Pöntistä ja Lahdensuota kohtaan. Hellitä jo.

    Äänestä

  • Ihana Jokooooola kirjoitti:

    No et sitte tällä kertaa kehrannu laittaa jotta sulla on pysyvästi tekohampaan kolos kylän ainuita kehittäjiä Pöntistä ja Lahdensuota kohtaan. Hellitä jo.

    Kehittäjät ja heidän puolestapuhujansa.

    Äänestä

Hyvä kun on Simpsiölle tie rakennettu, muuten ei nähtäisi sen kauneutta. Lisää tietä, polkua ja niin nähdään lisää. Ei ole huonoa tuo aswaltikaan, pysyy hampaat suussa paremmin.

Äänestä
  • Vesi- insinöörit siis oikeasti osaavat kehittää. Hieno homma

    Äänestä

  • Yöstäjä kirjoitti:

    Vesi- insinöörit siis oikeasti osaavat kehittää. Hieno homma

    Osaavat tehdä tekoaltaita, säännöstelyjä järviin , tulvapenkkoja, soiden ojituksia, pohjapatoja, koskien perkauksia, viemäreitä suoraan vesistöihin, myöhemmin putsarin kautta. Parikymmentä vuotta sitten vesipiiri kehitti Lapuanjokea leirintäalueen paikkeilta perkaamalla kaikki luonnonkivet koskesta pois. Että sellaisia kehittäjiä.

    Äänestä

Kehittämisen perään huutelee taho ja toinen. Tehkää selvät kehitysehdotukset. Jos idea on sellainen, että keskustaa pitää kehittää, ideaparkki tehdä tai muuta yhtä ympäripöyreää, ei huudoksilla ole mitään arvoa.

Vai vielä viemäri-insinöörejäkin ovat, meriitit kuvastavat kerrassaan luovuutta. Koskien perkaus on hyvä, pääsee paremmin virtaamaan, Eli hyvääkin on.

Äänestä
  • Muualla, sivistyneessä maalilmassa, aikanaan uiton takia perattuihin koskiin heitellään kivet takaisin kalastuksen edellytysten parantamiseksi ja melonta matkailun kehittämiseksi.
    Nykyarvomaailmalla, silloinen kosken perkaaminen entisen leirintäalueen kohdalta n. parikymmentä vuotta sitten, olisi likimain ympäristörikos. Ja maisemakin rumeni pahasti.

    Äänestä

Noin onneton yleisönosastonkirjoitus ei olisi ansainnut näin montaa vastauskommenttia:)

Äänestä
  • Ei nyt ihan saa mollata aloittelevien kirjoittajien juttuja On hyvä, että uskaltaa kirjoittaa. Kirjoituskokemuksen karttuessa sisältäkin saattaa tulla, tsemppiä.

    Äänestä

Sam ihmettelen, antakaa kaikkien kirjoitusten kukkia, vanhojen paappojenkin.

Äänestä

Yhtenäinen ja kohtuullisen tiivis maankäyttö on taloudellisesti ja monessa muussakin mielessä tavoiteltava päämäärä kuten kirjoituksessa annettiin hieman ponnettomasti ymmärtää. Valitukset ja niiden pelko ei sellaisen toteutumista ole estämässä, vaan vika piilee kunnan virkamiesten ja päättäjien näkemyksellisyydessä ja kyvyssä käyttää heille kuuluvaa päätösvaltaa asemakaavoituksessa, sekä keskustan maanomistajien kehitystä jarruttavassa vaikutusvallassa päättäjiin nähden. Pitkin peltoja hajautettu yhdyskuntarakenne tulee veronmaksajillekin kalliiksi.

Äänestä
  • Miten hieman väljempi rakenne tulee veronmaksajille kalliiksi.
    Ymmärtääkseni kaikissa tiiviisti rakennetuissa keskustoissa, esim Helsinki, eläminen tulee oikeasti pajon kalliinmaksi.
    Käytäntö ja teoriat eivät vain kohtaa tässä vallitsevassa perusopissa.

    Äänestä

  • teorioita kirjoitti:

    Miten hieman väljempi rakenne tulee veronmaksajille kalliiksi.
    Ymmärtääkseni kaikissa tiiviisti rakennetuissa keskustoissa, esim Helsinki, eläminen tulee oikeasti pajon kalliinmaksi.
    Käytäntö ja teoriat eivät vain kohtaa tässä vallitsevassa perusopissa.

    1. Lisääntyneet matkakustannukset (2 autoa/perhe lisääntynyt ajankäyttö pelkkään matkustamiseen liikuntarajoitteisten ja koululaisten aiheuttamat kuljetuskustannukset).
    2. Lisääntyneet kunnallistekniikan kustannukset. (Katurakennus, vesi, viemäröinti, jätehuolto, sähkö sekä tietoliikenne)
    3. Tiiviimpi rakenne synnyttää enemmän sosiaalista kanssakäymistä, jolla on tunnetusti elämää rikastuttavat puolensa.
    4. Tavoitteellisesti suunnitellulla ja rakennetulla tiiviimmällä ympäristöllä on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia ihmisen yleiseen hyvinvointiin ja jopa terveydentilaan.
    5. Helsingin keskustan ja Lapuan vertailussa ei ole mitään järkeä.
    6. Esim. Saksassa ei haja-asutusta sallita juuri lainkaan sen yhteiskunnalle
    aiheuttamien kustannusten takia.
    jne.....

    Äänestä

  • käytäntöä kirjoitti:

    Tää on sitä hapatusta minkä voi kumota kohta kohdalta.
    Uskokoon ken uskoo.
    Otetaanpa vaikka kohta kolme. Vaitä, että Lapuan haja-asutuksen kylillä on enemmän sosiaalista kanssakäymistä kuin keskustan kerrostalo tai tiiviillä pientaloalueilla.
    Autoistumiseen sanoisin , että näyttää olevan autoja pihassa ja niitä myös käytetään vaikka keskustassa asutaaan.
    Tiiviimmässä keskustassa tulee paijon muita kuluja , parkkimaksut ,-pirkot parkkitalot ym. ym uusia kuluja
    Emme halua Lapualle tosiaankaan mitään ylitiivistä keskustaa.

    Äänestä

  • käytäntöä kirjoitti:

    1. Lisääntyneet matkakustannukset (2 autoa/perhe lisääntynyt ajankäyttö pelkkään matkustamiseen liikuntarajoitteisten ja koululaisten aiheuttamat kuljetuskustannukset).
    2. Lisääntyneet kunnallistekniikan kustannukset. (Katurakennus, vesi, viemäröinti, jätehuolto, sähkö sekä tietoliikenne)
    3. Tiiviimpi rakenne synnyttää enemmän sosiaalista kanssakäymistä, jolla on tunnetusti elämää rikastuttavat puolensa.
    4. Tavoitteellisesti suunnitellulla ja rakennetulla tiiviimmällä ympäristöllä on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia ihmisen yleiseen hyvinvointiin ja jopa terveydentilaan.
    5. Helsingin keskustan ja Lapuan vertailussa ei ole mitään järkeä.
    6. Esim. Saksassa ei haja-asutusta sallita juuri lainkaan sen yhteiskunnalle
    aiheuttamien kustannusten takia.
    jne.....

    Näin on. Pitkin peltoja ylhäiseen yksinäisyyteen rakentavat saisivat kustantaa asuinpaikan valinnastaan koituvat kustannukset kokonaan itse, eikä kaupungin pitäisi ollenkaan kaavoittaa kalliiksitulevia pelto- ja metsälähiöitä.

    Äänestä

  • samat sanat kirjoitti:

    Näin on. Pitkin peltoja ylhäiseen yksinäisyyteen rakentavat saisivat kustantaa asuinpaikan valinnastaan koituvat kustannukset kokonaan itse, eikä kaupungin pitäisi ollenkaan kaavoittaa kalliiksitulevia pelto- ja metsälähiöitä.

    Haja-alueella me asukkaat kustannetaan mm. yksiyistiet, niin rakentamien kuin kunnossapito, omillaan. Kiinteistövero kyllä kelpaa, mutta sille ei tule vastinetta kuten kaava-alueella, jossa me veronmaksajat maksamme mm. katuvalot, katuauraukset ja -korjaukset.

    Äänestä

  • käytäntöä kirjoitti:

    1. Lisääntyneet matkakustannukset (2 autoa/perhe lisääntynyt ajankäyttö pelkkään matkustamiseen liikuntarajoitteisten ja koululaisten aiheuttamat kuljetuskustannukset).
    2. Lisääntyneet kunnallistekniikan kustannukset. (Katurakennus, vesi, viemäröinti, jätehuolto, sähkö sekä tietoliikenne)
    3. Tiiviimpi rakenne synnyttää enemmän sosiaalista kanssakäymistä, jolla on tunnetusti elämää rikastuttavat puolensa.
    4. Tavoitteellisesti suunnitellulla ja rakennetulla tiiviimmällä ympäristöllä on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia ihmisen yleiseen hyvinvointiin ja jopa terveydentilaan.
    5. Helsingin keskustan ja Lapuan vertailussa ei ole mitään järkeä.
    6. Esim. Saksassa ei haja-asutusta sallita juuri lainkaan sen yhteiskunnalle
    aiheuttamien kustannusten takia.
    jne.....

    Ohko tehty tutkimusta siitä millaisia tontteja ihmiset haluavat. Kyllä lapualaiset rakentajat haluavat tilaa vähän enemmän kuin mitä talo ja tontille juuri ja juuri mahtuvat 2 autoa. Nykyaikana halutaan oma puutarha omepuu ja pari marjapensasta. Mikään muutaman sadan nliön kulmatontti ei kelpaa.

    Äänestä

  • Ryytimaa kirjoitti:

    Ensin kysyy ja sitten vastaa kaikkien lapualaisten puolesta. Sen oma talokin voi sijaita sellaisessa paikassa, josta ei koidu ylettömiä kustannuksia itselle, eikä muille. Noista hajarakentamisen kustannuksista on tietoa yllin kyllin sitä haluaville. Yllämainittuihin haja-asutusalueiden teihin ym. kustannuksiinkin osallistuvat myös veronmaksajat mm. yksityisteiden valtionavustusten muodossa.

    Äänestä

  • avustajan osa kirjoitti:

    Myös kaavatontin koko voi olla suureempi. Kyllä kustannuksen rapisee avustajan osan mielestä. Miten on jos uusi koulu rakennetaan Alagonalueelle niin Ritavuorelta kukjetetaan lapsia kouluun ja eivät mahdu varmaan yhteen autoon.Ai niin, mutta tähän varmaan auttaa tiiviimpi rakentaminen ja kaavan tehokkuudeksi 0,8!

    Äänestä

  • Tehokkuutta peliin kirjoitti:

    Kysymys kuuluukin: onko Ritavuoren kaavoitus ollut alun perinkään järkevä toimenpide ottaen huomioon kauppojen sijainti ja jättämällä huomiotta koulujen sijainti tai huono kunto.

    Äänestä

  • niin ja näin kirjoitti:

    Kysymys kuuluukin: onko Ritavuoren kaavoitus ollut alun perinkään järkevä toimenpide ottaen huomioon kauppojen sijainti ja jättämällä huomiotta koulujen sijainti tai huono kunto.

    On se, koska mm kaupungin johtoportaan virkamiehen muija sai myydä sieltä mettän pohjaa kaupungille tonttimaaksi hyvään hintaan. Juuri silloin havaittiin Lapualla tarvittavan kallioisia metsätontteja, kuinka ollakaan.....

    Äänestä

  • sattumalta vaan kirjoitti:

    On se, koska mm kaupungin johtoportaan virkamiehen muija sai myydä sieltä mettän pohjaa kaupungille tonttimaaksi hyvään hintaan. Juuri silloin havaittiin Lapualla tarvittavan kallioisia metsätontteja, kuinka ollakaan.....

    Taitaakin maanomistus olla keskeisimpiä tekijöitä Lapuan pukkaupungin kaavoituksessa.

    Äänestä

Mä haluan kuolla, jos pitäis muuttaa kerrostaloon. Ei pahempaa vanhuutta voi
imisellä ollakuin asua kerrostalossa.

Äänestä
  • Kaavoitus voi olla esteenä yhdyskuntarakenteellisesti järkevään asumiseen

    Äänestä

Nimimerkille "käytäntöä",haja asutusko tuo ensimmäisenä mieleesi koululaisten ja liikuntarajoitteisten aiheuttamat kustannukset.Lapua voisi olla ensisijaisesti esteetömämpi.

Äänestä
  • Ei kai kukaan ole esittänytkään, että kaikkien on asuttava tiiviissä keskustassa. Nyt vain keskusta ja sen välitön läheisyys on aika vähän keskustan näköistä Keskustan näköiseksi ei tulla tekemällä 70-luvun mallisia lähiöihin paremmin aikanaan sopineita kerrostaloja.

    Äänestä

  • Kirjoitus oli hyvä kirjoitti:

    Ei kai kukaan ole esittänytkään, että kaikkien on asuttava tiiviissä keskustassa. Nyt vain keskusta ja sen välitön läheisyys on aika vähän keskustan näköistä Keskustan näköiseksi ei tulla tekemällä 70-luvun mallisia lähiöihin paremmin aikanaan sopineita kerrostaloja.

    Konstit jäivät omsinööreiltä esittämättä

    Äänestä

Kun viisaat miehet insinöörit ym.ovat Lapuaa kehittämässä,ruohonjuuritasolta toivomus,kehitetään perhekoon kaupunkina,niinkuin lapua itseään mainostaa.Perhekoko ei ole sama kuin nelikymppiset vanhemmat ja kaksi teiniikäistä,kai jo kehittämisessä on huomioitava myös ikärakenne yms.Aikaisemmin joku kommentissaan oli eka säästökohteeksi maininnu koulukyydit ja liikuntarajoitteisten kuljetuspalvelut.Mua kyllä kylmäsi tämän suuntainen kirjoittelu.Toivottavasti et kuulu päättäjiin tai edes asu lapualla.

Äänestä
  • Kannattaisi lukea tarkemmin. Kukaan eiole puhunut säästökohteista vaan järkevämmästä kaupunkirakenteesta, jossa kaikenikäisten ja kuntoisten liikkuminen olisi vähemmän kustannuksia aiheuttavaa.

    Äänestä

Asian vierestä. Kun hallitus haluaa päättää hoitaako lapset äiti vai isä,lapuan kehittäjät haluaa asuttaa lapsiperheet keskustaan,kustannussyistä.

Äänestä

käytäntöä,kohta yksi,lisääntyneet matkakustannukset....koululaisten aiheuttamat matkakustannukset,kai mä en osaa lukea,säästökohteista puhuttiin myös kohta 2 ja kohta 6.Sinänsä säästäminen ok ,perheiden sumppuaminen ydinkeskustaa ei kuulosta järkevältä.Olisiko ollut ettei teksti ollut luettavaa näin ruohonjuuritasolla,kehittäkää kansantajuisesti

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kehittäjät jarruilla kirjoitti:

Aamulla oli Lapuan Sanovissa yleisönosastossa kynäily, niin lattea, että minäkin tällä ala-alarvoisella nettisuvulla ladon muutaman rivin.

Pyysivät kehittämään. Nurkkakivi ja muut valittajat hidastavat kaikenlaisen kehityksen. Pakko on ihmisten rakentaa Ritamäelle tai Tiistelle, koska keskusta on valitusten pelossa museoitu. Kynäilijät vastustivat hajasijoittamista aivan oikein - Osuuskaupan hajasijoittamisen syynä oli nurkkakiven valitus. Yritys väistyi.

Vesipiiriläiset pyysivat kaikkia tahoja kehitykseen mukaan, retorinen toivomus. Valitustaho on saatava vaiennettua, siitä kehitys lähtee käyntiin, toivottavasti vesipiirin insinöörit saavat tähänkin tahoon ajatustoimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu