Sinulle

Minulta kirjoitti:

Raikas puro solisee viileänä ylhäältä vuorilta
jäänsiniseen mereen. Meri on melkein tyyni ja
vain heikko tuulenvire käy. Aamu on
kauneimmillaan ja yksinäinen mies seisoo tuon
meren äärellä aivan vesirajan tuntumassa. Katse
kääntyy seuraamaan puron juoksua ja siirtyy
sitten horisonttiin. Hän siirtyy askeleen
taaksepäin ja laskeutuu polvilleen kahmaisten
käsiinsä kourallisen hiekkaa. Hiekka valuu
sormien välistä, kunnes sitä ei enää ole miehen
käsissä. Sormet puristuvat hiljaa nyrkkiin ja
siihen jäänyttä simpukankuorta. Hänen katseensa
hakeutuu takaisin merelle yrittäen tavoittaa
kohdan jossa taivas ja maa kohtaavat. Auringon
säteet heijastuvat veden pinnasta miehen silmiin
häikäisten ja siristyvät voimakkaassa valossa. Lo-
pulta hän kohottautuu ylös polviltaan, suuntaa
kulkunsa poispäin rannasta ylös kohti rinnettä.
Pohjoisen viileä yö on kostuttanut rinteen
ruohon, eikä se ole vielä ehtinyt kuivaa varjon
puolelta. Miehen jalka lipeää hieman ja hän
putoaa kontalleen. Ketterästi hän nousee ylös
jatkaen nousuaan. Vahvat lihakset kantavat hyvin
miehen sekä hänen selässään olevan suuren repun.
Vihdoin Tasanteella! Edessä avautuu laaja vihreä
nurmi. Mies laskee repun selästään ja paneutuu
maahan selälleen. Koko yön jatkuneen vaelluksen
jälkeen, reppu päänsä alusena hän nukahtaa syvään
uneen lakki kasvojensa suojana, kädet vatsallaan.
Vieno tuuli hyväilee miehen muotoja leikitellen
hänen vaaleanruskeilla hiuksillaan.
Samaan aikaan jossain kaukana, kaukana vuorten ,
metsien ja peltojen takana, herää nainen
vuoteessaan. Lemmikin pehmeä kehräys vatsan
päällä saa hänet havahtumaan unestaan, niin toden
tuntuisesta unesta. Melkein vieläkin hän tuntee
raikkaan suolaisen meren tuoksun ja ilman
miellyttävän viileyden ihollaan. Korkeat
lumihuippuiset vuoret ja purot niiden rinteillä
kangastavat vieläkin silmissä. ”Ihana uni”
huokaisee nainen hiljaa ja sulkee vielä hetkeksi
silmänsä. Aamun askareet odottavat ja hän nousee
ylös unohtaen kohta unensa. Aika kuluu, päivät
vaihtuvat toiseen ja kuukaudet. Tulee uusi kesä.
Katse näyttöruutuun kohdistettuna nainen
tuijottaa edessään olevia nimiä. On jo yömyöhä ja
nimiä on vain enää muutama jäljellä. Yksi nimistä
on vaivannut häntä siitä asti, kun se ilmestyi
näytölle. Nyt se on vieläkin siinä aivan kuin
kiusana hänelle. Viimein mielensä rohkaisten
nainen merkitsee nimen ja se saa värisävyn joka
erottaa sen muista nimistä. Kysymykset ja
vastaukset risteilevät näiden kahden ihmisen
välillä ja heidän välilleen muodostuu side. Mies
kertoo matkastaan pohjoiseen. Vai oliko tuo side
jo olemassa ennen kuin he edes tunsivat toisiaan?
Oliko olemassa jo valmiiksi kirjoitettu
käsikirjoitus heidän välisestään elämästä? Olen
tuo nainen ja koen sinut, kirjoittamani mies,
elämäni ihmeenä. En tiedä kuinka käsikirjoitus
päättyy, en vielä. Ehkäpä ei tarvitse tietääkään.
Minulle riittää nyt tieto, että rakastan sinua.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä