Rustailetko runoja pöytälaatikkoon salaa mieheltäsi, vaimoltasi, perheeltäsi tai ystäviltäsi? Kirjoitatko romaanikäsikirjoitustasi yön pimeinä tunteina vai kaikkien näkyvillä keittiön pöydän ääressä? Onko ”oikeaksi” kirjailijaksi tuleminen salainen haaveesi, vai kuulutatko sen kaikille maailman ihmisille? Entä luetutatko tekstiäsi tuttavillasi? Pelkäätkö tekstisi paljastavan sinut yltiöromanttiseksi hömpäksi, pervoksi seksiaddiktiksi vai psykopaattiseksi murhaajaksi? Kerro tarina omasta kirjoittamisestasi. Mistä innostuksesi siihen lähti?
Häpeätkö kirjoitusharrastustasi?
Hard as a rock
53
258
Vastaukset
- lkjfldsjfeuioeurioeu
En jaksa omaa tarinaa kertoa, mutta se tekee mieli mainita, että kyllä kirjoittamisessa tietenkin oma outoutensa on. Kerroin ensimmäisen kustannussopimuksen saatuani tuttaville, että kirja on nyt tulossa,. En ollut aikaisemmin kertonut, että kirjoittelen. Vastaanotto oli ilmeitä myöten häkeltynyt ja kysyttiin muun muassa, että "liitttyykö se työhösi" tai ihan että "mitä sinä niinkun olet kirjoittanut". Heille tuntui olevan jotenkin vaikea omaksua asia, että kirjoitan ja julkaisen. Ei siis mitään negatiivista, vaan yksinkertaisesti vaikeaa :D
- toinen gmhghgd
Minullekin on tuttua ihmisten outo reagointi kirjoittamisharrastukseni paljastumiseen. (Vaikken ole edes julkaissut mitään.) En ollut aiemmin kertonut juuri kenellekään harrastavani kirjoittamista, mutta kun olin saanut käsikirjoitukseni valmiiksi, kerroin muutamalle sukulaiselleni ja ystävälleni kirjoittaneeni monisataasivuisen romaanin. Reagointi oli juurikin tuo ymmärtämisen vaikeus. Kuvittelin heidän reagoivan seuraavasti: Oho, sehän on hieno/hauska juttu, että olet kirjoitellut tuollaisen, aiotko lähettää sen kustantamoon? Mutta reagointi olikin: (lyhyt kiusallinen hiljaisuus), ai, mistä se niinkuin kertoo, tai siis miten sä niinkuin yhtäkkiä sellaisen kirjoitit (hiljaisuus).
Ehkä reagointi voi selittyä sillä, että tuttavat olivat loukkaantuneita siitä, että olin pitänyt kirjoittamisharrastukseni heiltä salassa vuosikaudet. Kirjoitan hyvin tosissani ja tavoitteenani on itseilmaisun lisäksi julkaisu. Syy salailuuni oli, etten halunnut kenenkään todistavan hylkysadettani ja epäonnistumistani. En halunnut olla tuttavapiirini outo lohduteltava luuseri, jonka haaveiden romuttumista kaikki saavat sivusta seurata niinkuin kiinnostavaa saippuaoopperaa. Lopulta kuitenkin ajattelin, että ihan sama, tämä on minun elämääni, ja kerroin. Jos kirjoittaminen ei olisi itselleni niin totista touhua, vaan enemmän sellaista terapiaa ja en edes haaveilisi julkaisusta, niin olisin kertonut harrastuksestani varmasti herkemmin. - UUSI ALKU
toinen gmhghgd kirjoitti:
Minullekin on tuttua ihmisten outo reagointi kirjoittamisharrastukseni paljastumiseen. (Vaikken ole edes julkaissut mitään.) En ollut aiemmin kertonut juuri kenellekään harrastavani kirjoittamista, mutta kun olin saanut käsikirjoitukseni valmiiksi, kerroin muutamalle sukulaiselleni ja ystävälleni kirjoittaneeni monisataasivuisen romaanin. Reagointi oli juurikin tuo ymmärtämisen vaikeus. Kuvittelin heidän reagoivan seuraavasti: Oho, sehän on hieno/hauska juttu, että olet kirjoitellut tuollaisen, aiotko lähettää sen kustantamoon? Mutta reagointi olikin: (lyhyt kiusallinen hiljaisuus), ai, mistä se niinkuin kertoo, tai siis miten sä niinkuin yhtäkkiä sellaisen kirjoitit (hiljaisuus).
Ehkä reagointi voi selittyä sillä, että tuttavat olivat loukkaantuneita siitä, että olin pitänyt kirjoittamisharrastukseni heiltä salassa vuosikaudet. Kirjoitan hyvin tosissani ja tavoitteenani on itseilmaisun lisäksi julkaisu. Syy salailuuni oli, etten halunnut kenenkään todistavan hylkysadettani ja epäonnistumistani. En halunnut olla tuttavapiirini outo lohduteltava luuseri, jonka haaveiden romuttumista kaikki saavat sivusta seurata niinkuin kiinnostavaa saippuaoopperaa. Lopulta kuitenkin ajattelin, että ihan sama, tämä on minun elämääni, ja kerroin. Jos kirjoittaminen ei olisi itselleni niin totista touhua, vaan enemmän sellaista terapiaa ja en edes haaveilisi julkaisusta, niin olisin kertonut harrastuksestani varmasti herkemmin.Naulan kantaan! Jos joskus julkaisen niin se on läheisillekin ystäville sitten kirkkaalta taivaalta. Puolisolle olen kertonut, samoin yhdelle ystävälle, ja heillekin lähinnä sen takia ettei jäisi kuva että istun jollakin nettipalstalla koneen ääressä kaikki iltayöt.
Noin kolmas vakava käsikirjoitus on nyt työn alla. Ensimmäinen oli räpellys joka kuitenkin meinasi ylittää julkaisukynnyksen, mutta myöhemmin olen todennut että en halua sellaista viihdehöttöä kirjoittaa. Jääköön se harjoittelukappaleeksi. Toinen jäi osittain keskeneräiseksi ja aihe sekä genre olivat realistisesti ajateltuna sellaisia, että esikoisteokseksi se ei sovi. Ehkä jatkan sen kunnolla valmiiksi joskus myöhemmin. Kolmas käsikirjoitus on nyt toista vuotta työn alla ja nyt tuntuu että olen löytänyt tavan jolla saan tekstin vetäväksi ja luettavaksi. Neljäskin on, mutta se on toistaiseksi konseptiasteella.
Hulluahan tämä on. Tunteina laskettuna olen nyt käyttänyt useita työvuosia tähän "harrastukseen". Jospa 10.000 tunnin sääntö toteutuisi.
- häpeän
En tiedä miksi häpeän sanoa, että harrastan kirjoittamista. Eihän siinä harrastuksessa pitäisi olla mitään hävettävää. Ehkä häpeän siksi että omat kirjoitukseni ovat niin surkeita? (Vaikka eihän kirjoitusten tasolla pitäisi olla mitään väliä, jos on kyse vain omaksi ilokseen harrastamisesta..) Ehkä häpeän siksi että laitan kirjoituksiin aika paljon sellaisia omia tunteita joita häpeän sanoa muille.
Tiedä häntä...- dkjfldskjflkjfklfjkl
Aww... "kirjoitukseni ovat niin surkeita" :'D
No eivätkä ole, ja jos ovat niin ainakaan et ole ainoa surkeasti kirjoittava, ja mikä kenenkin mielestä sitten on surkeaa. Jatka ainakin, aina se petraantuu!
Viestisi ei muuten ainakaan ole surkeasti kirjoitettu, vaan hyvin ja siinä oli suorastaan lyyrinen sisältökin :)
- Mashiach
Samoja tunteita täällä. Olen kirjoitellut runoja pöytälaatikkoon varhaisteini-iästä lähtien, ja kirjoittelen edelleen. Runojen kirjoittaminen mielestäni yksi puhtaimpia itseilmaisun muotoja. Parhaita hetkiä on, kun saa kirjoitettua mielestään täydellisen runon ja välitettyä jonkun tunteen tai ajatuksen muutamalla lyhyellä lauseella. Runojen kirjoittaminen oli minulle pitkään salaisuus. Tai kai se vieläkin on, kun ainoastaan vaimo niitä joskus on lukenut. Kai se on noloa, että mies noin hempeilee tai jotain…
Romaanikirjoitusharrastuksesta puhuinkin sitten julkisemminkin. Kirjoitin ystäväni kanssa kimppaan romaanin, jonka luki muutama yhteinen ystävämme. Samoin kuin edellisilläkin, oli vastaanotto erikoinen. Hieman myhäiltiin ja hymähdeltiin. Palautettakin saatiin, mutta käsikirjoitus jäi, ja on edelleen pöytälaatikossa. Sinne se varmasti jääkin. Luulisin em. vastaanoton johtuvan siitä, että julkaisseita kirjoittajia arvostetaan Suomessa korkealle. Harrastelijoiden (ei julkaisseiden) kirjoittajien teoksia arvioidaan jo lähtökohtaisesti räpellyksinä, vaikka jokainen kirjailija on joskus ollut harrastelija. Kuka muistaa kuinka monta hylsyä Väinö Linna ja Kalle Päätalo saivat ennen kuin saivat esikoisensa läpi? No, tällä palstalla varmasti jokainen :D
Ensimmäinen omin voimin kirjoittamani käsis on viimeistelyvaiheessa. Sen on lukenut useampikin taho. Annoin sen työtovereilleni ja kollegoilleni luettavaksi. Osa meinasi lentää persiilleen, kun olivat niin yllättyneitä. Sinäkö kirjoitat romaaneja?!! Enpä olisi uskonut! Loppujen lopuksi vastaanotto on ollut hyvää. Harrastus se on siinä kuin mikä tahansa muukin. Joku laulaa, joku soittaa, toinen maalaa ja kolmas valokuvaa. Mutta summasummarum: eniten hommassa pelottaa se, että ystävät alkavat pitää sinua julkaisemisesta haaveilevana lahjattomuutena, joka vuodesta toiseen raapustaa kouluaineen tasoa olevia harakanvarpaita ja lähettelee niitä turhaan kustantajille. < Tuo se sitten jaksaa vuodesta toiseen noita väsyneitä romaaneja väsäillä.- ldkjfdsjfklds
Ja aww tännekin :D "kouluaineen tasoa olevia..." aww x 2 :D
Viestissäsi oli asiaa. Sinun, ja sen edellisenkin aww-henkilön viesteistä huomaa heti, että kirjoittajia ollaan, tarviiko sitä enää kustantajilta kysyä. Tai tarvii kustannusmielessä, mutta sehän on pelkkää rahankäyttöä se.
- povari1
Minä olen kirjoittanut aina. Olin se pieni runotyttö, josta povattiin kirjailijaa seitsenvuotiaasta lähtien. Kävi kuitenkin niin, että löysin unelmieni työn, joka vei mukanaan niin perusteellisesti, että kirjoittaminen unohtui. Ja tulivat lapset ja perhe-elämä, ym.ym. Ajattelin, että olen keskitason kirjoittaja, jonka ei ole syytä pyrkiä enempään. Jossain vaiheessa olin myös sitä mieltä, että alaani on dramaturgia, sillä näytelmäteksti on minulle helppoa kirjoittaa.
En ole näyttänyt tekstejäni enää moneen vuoteen kenellekään, sillä nuorena sain aina vain sitä positiivista liirumlaarum-palautetta, joka ei innostanut jatkamaan. - Mrlw
(Syvä huokaus). On helpottavaa lukea, että muutkin kantavat samansävyisiä huolia ja tunteita sisällään. Itselläni on käynyt niin, että olen kertonut proosaprojektistani sukulaisilleni siinä vaiheessa, kun se alkoi hahmottua vakavaksi kokonaisuudeksi.
Työtovereilleni en ole viitsinyt kertoa mitään, koska he varmaan jo muutenkin ajattelevat, että miten se yksi on aina niin väsynyt ja poissaoleva. Rakentaako se taloa vai onko sillä koliikkivauva? Jos he tietäisivät, miten kaukana Stephen Kingimäinen projekti on työpaikan arvoista ja todellisuudesta, saattaisi heidän edessään seisominen ylpeänä olla vähemmän helppoa.
”Kui sää voit tehdä tällaist tyätä, ku sää kirjoitat noi hurjii juttui?”
Häpeilen siis. Olen taipuvainen ajattelemaan pikkiriikkisen siten, että ns. friikkileima himmenee, kun saa harpottua julkaisukynnyksen yli. Sitten kirjoittaminen on kunniallinen harrastus, jopa työ, vaikka tietysti vähän boheemi sellainen. - pohdintaaani
Kirjoitan työkseni, joten kirjoittamisessa ei ole mitään ihmeellistä läheistenkään mielestä. Se on työtä samalla tavalla kuin mikä muu työ tahansa. Niinkö se menee?
En tiedä, mutta häpeä voi liittyä siihenkin, että kirjoittaja antaa kirjoittamiselle niin erityislaatuisen merkityksen. Se ei ole normaalia työtä tai harrastus muiden joukossa, jolloin muutkin vaistoavat häpeilevän tai varovaisen asenteen. Jos muiden reagointeihin kiinnittää paljon huomiota niin he alkavat varoa mitä sanovat.
Ehkä olen kyyninen, mutta tuntuu siltä, ettei muille ihmisille ole niin kovin paljon väliä sillä kirjoitanko jotakin vai en tai mistä kirjoitan. - Mrlw
Ajattelen, että suhtautumisessa faktan ja fiktion kirjoittamiseen on hienoinen ero.
- ksdjflkdjfkldsj
Riippuu varmaan siitä, millaisten ihmisten kanssa on tekemisissä tai millaista työtä tekee. Ei kaveritoimittajille varmaan ole suuri ihme, jos kollega kertoo kirjoittavansa proosaa, mutta kunnantalon kahvihuoneessa se voisi olla, jopa suuri epäluulon tai paremminkin suopean ja ehkä hieman alentuvaisen huvittuneisuudenkin lähde. Joten olen enemmän Mrlw:n kanssa samoilla linjoilla kuin pohdintaa:n, jos täällä nyt pitää linja valita :D
- Alentuvaan sävyyn ressuk
ksdjflkdjfkldsj kirjoitti:
Riippuu varmaan siitä, millaisten ihmisten kanssa on tekemisissä tai millaista työtä tekee. Ei kaveritoimittajille varmaan ole suuri ihme, jos kollega kertoo kirjoittavansa proosaa, mutta kunnantalon kahvihuoneessa se voisi olla, jopa suuri epäluulon tai paremminkin suopean ja ehkä hieman alentuvaisen huvittuneisuudenkin lähde. Joten olen enemmän Mrlw:n kanssa samoilla linjoilla kuin pohdintaa:n, jos täällä nyt pitää linja valita :D
Mitä tuo alentuvainen tai alentuva tarkalleen ottaen tarkoittaa? Mennäänkö siinä itseä alemmas? Se ei kuitenkaan ole alentava, vaan alentuva... Tell me.
- pohdintaaani
ksdjflkdjfkldsj kirjoitti:
Riippuu varmaan siitä, millaisten ihmisten kanssa on tekemisissä tai millaista työtä tekee. Ei kaveritoimittajille varmaan ole suuri ihme, jos kollega kertoo kirjoittavansa proosaa, mutta kunnantalon kahvihuoneessa se voisi olla, jopa suuri epäluulon tai paremminkin suopean ja ehkä hieman alentuvaisen huvittuneisuudenkin lähde. Joten olen enemmän Mrlw:n kanssa samoilla linjoilla kuin pohdintaa:n, jos täällä nyt pitää linja valita :D
Niin, se varmasti riippuu paljon siitä, millaisten ihmisten kanssa on tekemisissä plus siitä, miten asiasta kertoo. Ehkä kaikilla työpaikoilla ei ole mitään järkeä kertoa kirjoittamisesta, itse asiassa en ole itsekään kertonut. Asiasta voi kertoa sitten, jos kirja julkaistaan, ehkä. Yhtä hyvin voin olla kertomattakin, kysykööt, jos kiinnostaa tai huomaavat asian :) Jos kirjasta ei ilmesty arvosteluja, eivät välttämättä edes saa tietää koko asiasta.
Mutta en ole kertomatta siksi, että kirjoittamisessa olisi jotakin hävettävää. Haluan vain katsoa ensin, tuleeko koko jutusta mitään, en myöskään siis halua vastata kohteliaisiin tiedusteluihin kirjan etenemisestä tms. Aiemmin 90-luvun lopussa olen saanut kustantamolta korjausehdotukset, jotka jäivät tekemättä, silloinkaan en kertonut asiasta kenellekään, joten ei tarvinnut myöskään selitellä miksi kirjaa ei tulekaan. - Mrlw
Alentuvaan sävyyn ressuk kirjoitti:
Mitä tuo alentuvainen tai alentuva tarkalleen ottaen tarkoittaa? Mennäänkö siinä itseä alemmas? Se ei kuitenkaan ole alentava, vaan alentuva... Tell me.
Alentuva ja alentava
Sanoja ”alentuvasti” ja ”alentuvaisesti” on syytä välttää. Ne nimittäin voidaan kokea sekä myönteisessä mielessä (’toisen tasolle laskeutuvasti’) että kielteisesti (’toisen yläpuolelle asettuvasti’). Virallinen merkitys on vähän siltä väliltä: ”alentuva” tarkoittaa ’ylemmyydentuntoisen kohtelias, armollisen suopea t. ystävällinen’. - eipäeipäeipeäöä
Mrlw kirjoitti:
Alentuva ja alentava
Sanoja ”alentuvasti” ja ”alentuvaisesti” on syytä välttää. Ne nimittäin voidaan kokea sekä myönteisessä mielessä (’toisen tasolle laskeutuvasti’) että kielteisesti (’toisen yläpuolelle asettuvasti’). Virallinen merkitys on vähän siltä väliltä: ”alentuva” tarkoittaa ’ylemmyydentuntoisen kohtelias, armollisen suopea t. ystävällinen’.noh kuinkahan. alentuva on normaali suomen kielen sana, enkä näe syytä sitä välttää. sanan merkitys on minulle aina ollut negatiivinen, enkä ole havainnut, että sitä koskaan olisi käytetty myönteisessä merkityksessä.
- Luen ja kirjoitan
Mielestäni kirjoittamisesta kannatata kertoa esimerkiksi työpaikalla vasta, jos saa siitä jotain näkyvää tulosta. Kuten kustannussopimuksen.
Ihmiset harrastavat kahvakuulaa, bodypumpia tai perheen asioiden vellontaa kahvipöytäkeskusteluissa. Kirjoittaminen on tosi outo juttu. Eihän monet enää luekaan mitään, jotkut jopa ylpeilevät sillä.- povari1
Niinpä, työpaikan kahvipöydässä ei ainakaan kannata sanoa lähettäneensä kustantajille jotakin. En kuitenkaan usko, että kirjoittamista harrastuksena pidettäisiin kovin ihmeellisenä: harrastetaan sitä kummallisempaakin. Sitä olen miettinyt, että jos saisi sopimuksen, alkaisivatko ystävät ja kylänmiehet etsiskellä tekstistä itseään ja tuttuja; suuttuisivatko ehkä, nostaisivat oikeusjuttuja? Päähenkilöni aviomiehen tapoin, koska tiedän mieheni etsiskelevän omia piirteitään henkilöhahmoistani.
- Mrlw
Tympeetä, mutta totta...
- lkjfdlkfjksdjfkls
povari1 kirjoitti:
Niinpä, työpaikan kahvipöydässä ei ainakaan kannata sanoa lähettäneensä kustantajille jotakin. En kuitenkaan usko, että kirjoittamista harrastuksena pidettäisiin kovin ihmeellisenä: harrastetaan sitä kummallisempaakin. Sitä olen miettinyt, että jos saisi sopimuksen, alkaisivatko ystävät ja kylänmiehet etsiskellä tekstistä itseään ja tuttuja; suuttuisivatko ehkä, nostaisivat oikeusjuttuja? Päähenkilöni aviomiehen tapoin, koska tiedän mieheni etsiskelevän omia piirteitään henkilöhahmoistani.
Siis Povari mitä teit :D :D :D
Jos miehesi etsii hahmoista omia piirteitään, eikö hän pidä uhkaavana sitä, että tapoit päähenkilön aviomiehen :D :D :D - Mashiach
lkjfdlkfjksdjfkls kirjoitti:
Siis Povari mitä teit :D :D :D
Jos miehesi etsii hahmoista omia piirteitään, eikö hän pidä uhkaavana sitä, että tapoit päähenkilön aviomiehen :D :D :DEikös tää ole just se juttu? Kirjassa voi tappaa tympeän anopin, v-mäisen duunikaverin, räjäyttää vanhan koulunsa tuhanne p:n päreiksi ja sitten selittää kaiken olevan fiktiota - ei mitään yhteyttä todellisiin henkilöihin tai tapahtumiin :D
Povari1: Miten tapoit/tapatit päähenkilön aviomiehen? Hitaasti kiduttamalla vai räjäyttämällä aivot seinällä? :D Huikeeta! - Luen ja kirjoitan
Mashiach kirjoitti:
Eikös tää ole just se juttu? Kirjassa voi tappaa tympeän anopin, v-mäisen duunikaverin, räjäyttää vanhan koulunsa tuhanne p:n päreiksi ja sitten selittää kaiken olevan fiktiota - ei mitään yhteyttä todellisiin henkilöihin tai tapahtumiin :D
Povari1: Miten tapoit/tapatit päähenkilön aviomiehen? Hitaasti kiduttamalla vai räjäyttämällä aivot seinällä? :D Huikeeta!Minä puolestani tapoin vittumaisen naapurin, joka raahasi taloon vuosikausia mölyäviä juoppoja eikä hemmoa meinattu saada häädetyksi.
Normaalisti en kirjoita mitään mistään, mikä liittyy itseeni tai tuttuihin ihmisiin, ainoastaan kun joku ottaa päähän ja se pitää saada hengiltä ja silloinkin se on ihmisenä ihan vieras minulle. Keksin ihmiset ihan "omasta päästäni2 eikä heillä ole mitään vastaavuutta todellisuuteen, se on paljon hauskempaa.
Kirjoittamisessa ei mielestäni ole mitään hävettävää, se on ilmaus joka ei kerro mistä matalassa profiilissa on kyse. Kirjoittaminen on vain outoa tämänpäivän maailmassa. Ja ylipäätään olen sitä mielstä, että asioista kannattaa huudella vasta, kun saa jotain aikaan, ei aiemmin. Tyhjät tynnyrit... - povari1
Mashiach kirjoitti:
Eikös tää ole just se juttu? Kirjassa voi tappaa tympeän anopin, v-mäisen duunikaverin, räjäyttää vanhan koulunsa tuhanne p:n päreiksi ja sitten selittää kaiken olevan fiktiota - ei mitään yhteyttä todellisiin henkilöihin tai tapahtumiin :D
Povari1: Miten tapoit/tapatit päähenkilön aviomiehen? Hitaasti kiduttamalla vai räjäyttämällä aivot seinällä? :D Huikeeta!Auto-onnettomuudessa :). Tapahtui armollisen äkkiä.
- tsirp68
Hei kaikille! Ensimmäistä kertaa kirjoittelen tällä palstalla, mutta runoja on syntynyt jo lapsuusvuosista asti. Alussa olivat hiiri ja kevätpuro aiheisia liirumlaarumeita, eikä tekstin taso yllä vieläkään harakan varpaita ylemmäs, joskin jokunen sanan jalka on eksynyt sekaan.(.vain omasta mielestä)..lapsena kukaan ei uskonut runoja minun kirjoittamikseni, joten pitkäksi aikaa luovuin toivosta puhua niistä muille sen enempää:) Teininä kirjoittelin kamalia kaukokaipuuta tihkuvia epätoivoisia rakkausrunoja ja nyt kun omat lapset ovat melkein lähteneet pesästä on taas aikaa runoilla. Ensimmäinen käsis on lähetetty ja vastauksia odotellaan..jos joskus ylittää julkaisukynnyksen, ehkäpä sitten voisi asiasta taas muillekkin enemmän kertoilla..kirjoittamisessa on ehkä semmoinen ongelma, että jos istuu kotona kynä kädessä ei se monenkaan mielestä ole oikea harrastus, pitäisi olla jotain "toiminnallisempaa";)
- ihmettelen vain
Onko jokin etu se, että on tehnyt jo jotain äidin kohdussa?????
- tsirp68
Ihmettelehän nyt sitten. Tuskimpa siitä kenellekkään haittaakaan ole, ellei kynä ole kovin terävä;)
- kjlkjljlkjljkl
Itse äitinä olisin mieluummin suvainnut terävän kynän mieluummin kuin pientäkään kannettavaa. Akun latauksen takia.
- kurpitsapiirakkaa
Minä olen hävennyt kirjoittamista aikaisemmin. Se johtui kai siitä, kun ajattelin, että muut ajattelee, että toi se luulee itsestään liikoja, eikä siitä koskaan tule kirjailijaa. Mitenköhän lakkasin häpeämästä sitä? Siitä ei ole kauan, kun aloin mainita siitä tutuille. Kovin monia ei asia kiinnosta kyllä. Vain pari ihmistä kyselee kirjoittamisesta joskus. Lakkasin häpeämästä kai siksi, että tajusin, että ei minusta mitään kirjailijaa välttämättä tule, mutta kirjoittaminen on kuin huume tai lääke, joka rauhoittaa minua ja tekee kivemmaksi ihmiseksi. Outoa kyllä. Kun olen saanut jotakin kirjoitettua, olen kiva ja rento ja muuten aika ikävä kusipää, vaikken haluaisi olla.
- äläsureälä
No et kuulosta kusipäältä :)
- pohdintaaaani
Osuit asian ytimeen, kurpitsapiirakkaa. Kirjoittamisesta kertomisessa on ärsyttävää juuri se, että ihmiset heti kuvittelevat julkaisemisen olevan ainoa päämäärä.
Kirjoittaminen voi olla kuin juokseminen, joskus voi osallistua maratoniin, mutta ei se ole välttämättä ainoa päämäärä. Kirjoittaminen tyhjentää pään samalla tavalla turhasta kuonasta kuin juokseminen. Julkaiseminen olisi hienoa, mutta suurin osa ei julkaise eikä myöskään voita maratonia. Silti nurkassa on rakkaat risat juoksukengät ja koneella kaikenlaisia kokeiluja. Osan niistä voi joskus vanhana lajitella ja jättää perinnöksi. Jo nyt huomaa, että muutamissa nuorena kirjoitetuissa, säästetyissä teksteissä on äänessä ihan erilainen ihminen.
Kirjoitin hyvin pitkään kaiken käsin muistikirjaan ja koska kirjoitin valtaosan hereilläolostani, ihmiset kiinnittivät siihen väkisin huomiota. Opin sitten sanomaan kirjoittavani tarinaa, mutta useimpia kysyjiä asia ei edes kiinnostanut sen tarkemmin. Aidosti kiinnostuneen olen tunnistanut siitä, että he kysyvät aivan vilpittömästi, milloin he saavat lukea mitä kirjoitin. Lähipiirini on niin tottunut kirjoittamiseeni ja tietää miten vakavasti suhtaudun siihen että he välillä ilmoittavat esimerkiksi juhlissa että "QotD tässä on kirjailija", minkä jälkeen minun on äkkiä selitettävä, että harrastus vain eikä minulla edes mene kovin hyvin sillä hetkellä.
En tiedä olenko koskaan hävennyt varsinaisesti kirjoittamista, mutta väistän kyllä usein aihetta koska minusta tuntuu, että puhun siitä aivan liikaa. Aloitin bloginkin suurilta osin voidakseni purkaa turhautumistani ja ajatuksiani niin, ettei lähipiirini jatkuvasti joudu kuuntelemaan, kuinka se tai tämä kohtaus aiheuttaa minussa harmaita hiuksia. Jollakin tasolla vain tuntuu, ettei ole soveliasta jatkuvasti puhua asiasta liikaa. Se on vähän kuin puhuisi itsestään, mutta asioista joista muilla ei ole mitään omakohtaista kokemusta.
Kirjoittamisesta tosin kannattaa joskus puhua. Eräs australialainen ystäväni intoutui itsekin kokeilemaan luovuuttaan kirjoittamisen parissa sen jälkeen, kun sai tietää minun kirjoittavan. Minulle itselleni kävi aikoinani samoin, kun senaikainen paras ystäväni kertoi omista teksteistään. Jostakin syystä harvat tulevat ajatelleeksi, että kirjoittamista voi todella harrastaa vaikkei kokisikaan olevansa erityisen hyvä siinä. Jollekulle kaikki mitä siihen tarvitaan on se pieni sysäys, josta syntyy oivallus että "hei, mitä jos minäkin kokeilisin?"- povari1
"Jostakin syystä harvat tulevat ajatelleeksi, että kirjoittamista voi todella harrastaa vaikkei kokisikaan olevansa erityisen hyvä siinä. "
Tää on niin totta! Nyt, kun sain toisen hylsyni, olen paukuttanut päätäni seinään: tyhmä, tyhmä minä! Miksen pitänyt kirjoittamista vain mukavana harrastuksena? Minulla on muitakin harrastuksia ja mielenkiintoinen työ! Miksi maailmassa menin tarjoamaan kässäriä kustantajille? Mie en ole kärsivällinen enkä pitkäjännitteinen: tekstiä syntyy helposti, mutta editointi ei ole parhaimpia puoliani. Olen sen verran vanhakin, etten enää suhtaudu kirjoittamiseen kovin intohimoisesti. Minä vain pidän siitä! Miksen antanut sen olla niin? Enhän mie pyri näyttelijäksikään, vaikka improilu on rakas harrastus.
- tsirp68
Onhan se niinkin, että harva lähettää tekstiään kustantajalle, jos ei itse seiso edes jollakin tapaa tekstiensä takana? Voihan harrastamisessakin olla omat haaveensa.
Ja jos mielestään on onnistunut itse jossakin, tunnustusta tekemisilleen on aina kiva saada. Se innostaa jatkamaan asian parissa vastakin. Jos ei riskiä ota, eikä tekstiään lähetä, voi joutua miettimään koko ikänsä, että jos olisi lähettänyt ja siitä olisikin pidetty, mitä sitten?
Minä ainakin nostan hattuani niille, jotka ovat saaneet tekstinsä julkaisukynnyksen yli, mutta toisaalta myös toivon, että vaikkei omaani, varsin erityylisiä runoja sisältävää käsikirjoitustani, ehkä iki maailmassa julkaista, niin hatunnoston arvoista on sekin, että on yrittänyt. - Tuulitukka
Häpeän ja en häpeä. Kerron kyllä mielelläni kirjoittavani, kerron tarinan genren ja juonen, kerron lähettäneeni kustantamoihin, mutten juurikaan mitään enää odota.
Toinen asia onkin sitten se, että kuka tekstini saa lukea. Jotenkin häpeän, mitä tarinani paljastaa minusta ja miten paljon olen onnistunut tunkemaan siihen siirappista romantiikkaa. Kolme ihmistä on lukenut kirjani, eikä kukaan heistä kuulu edes kohderyhmään. Mitä vieraampi ihminen, sitä helpompi minun olisi antaa tekstini luettavaksi. Pahinta on, että isäni on pyydellyt käsikirjoitusta luettavakseen (huom. EN ole nuori vaan ihan aikuinen perheellinen nainen). Tarina on nuorille naisille suunnattu ja sisältää hieman seksiäkin, joten en todellakaan halua sitä isäni luettavaksi. Toisaalta, jos saisin julkaistua sen, kuka tahansa saisi minunkin puolestani sen lukea. Silloinhan joku on ollut sitä mieltä, että tarina on oikeasti niin hyvä, ettei romantiikka ja seksi sitä pilaa.- Mrlw
Minulla on sama traumaattinen kokemus. Tarinassani on ripaus seksiä ja väkivaltaa, joten omien vanhempien tiedustelut pakottavat keksimään ihme valheita ja tekaistuja esteitä lukemisinnon torppaamiseksi. Vanhemmat... Yöks.
- Mashiach
Mrlw kirjoitti:
Minulla on sama traumaattinen kokemus. Tarinassani on ripaus seksiä ja väkivaltaa, joten omien vanhempien tiedustelut pakottavat keksimään ihme valheita ja tekaistuja esteitä lukemisinnon torppaamiseksi. Vanhemmat... Yöks.
Itse ajattelen niin, että pitää vaan päästää irti. Taiteessa kaikki on sallittua. Itsensä kahlitseminen on tukehtumista. Lähes kaikissa kirjoissa on seksiä tai väkivaltaa, useissa molempia. Miksi itse pitäisi jarrutella? Häpeänkö takia?
Minä käytän teksteissäni roisia kieltä. Se on osa minua ja tyyliäni. Olen luetuttanut tekstini sekä vanhemmillani, että ystävilläni. Yksi ainoa tunnusti hieman järkyttyneensä eräästä kohtauksesta - sen tyyli kun ei kuulemma muuten sovi persoonaani. Otin sen kohteliaisuutena :)
Itse olen päättänyt olla häpeämättä. Kerron harrastuksestani julkisesti. En erityisesti mainosta sitä kahvipöydässä, mutta kertomalla kirjoittamisestani, olen löytänyt lähipiiristä pari muutakin harrastelijaa. Heidän kanssaan on avautunut uusi maailma, jossa vaihdetaan tekstejä, ajatuksia ja kirjavinkkejä. - Mrlw
Mashiach kirjoitti:
Itse ajattelen niin, että pitää vaan päästää irti. Taiteessa kaikki on sallittua. Itsensä kahlitseminen on tukehtumista. Lähes kaikissa kirjoissa on seksiä tai väkivaltaa, useissa molempia. Miksi itse pitäisi jarrutella? Häpeänkö takia?
Minä käytän teksteissäni roisia kieltä. Se on osa minua ja tyyliäni. Olen luetuttanut tekstini sekä vanhemmillani, että ystävilläni. Yksi ainoa tunnusti hieman järkyttyneensä eräästä kohtauksesta - sen tyyli kun ei kuulemma muuten sovi persoonaani. Otin sen kohteliaisuutena :)
Itse olen päättänyt olla häpeämättä. Kerron harrastuksestani julkisesti. En erityisesti mainosta sitä kahvipöydässä, mutta kertomalla kirjoittamisestani, olen löytänyt lähipiiristä pari muutakin harrastelijaa. Heidän kanssaan on avautunut uusi maailma, jossa vaihdetaan tekstejä, ajatuksia ja kirjavinkkejä.Olen kyllä kanssasi samaa mieltä siinä, että avoimuus voisi tuoda hyviä asioita tullessaan. Ehkä lähden kanssasi samalle linjalle vähitellen, mutta kai sitä sisimmässään hieman pelkää, että avoimena on myös haavoittuva ja helppo kohde paheksunnalle.
- AnelmaSanelma
Kirjoittaminenhan on herttinen sentään verrattavissa kunnon Salarakkaaseen! Imelän tahmeiden tekstiviestien sijaan tosin sitä väsäilee outoja lappusia, joita piilottelee kukkapurkkeihin tai maton alle, koska aina joku sattuu tulemaan juuri kun on 'housut kintuissa'.
- povari1
Tämä oli ihana :).
- ihmettelen vain
povari1 kirjoitti:
Tämä oli ihana :).
Mielestäni se, että on "aina kirjoittanut" ei ole mikään tekstin laadun tae.
- ghghgk
ihmettelen vain kirjoitti:
Mielestäni se, että on "aina kirjoittanut" ei ole mikään tekstin laadun tae.
eihän kukaan ole niin väittänytkään.
- Mashiach
ihmettelen vain kirjoitti:
Mielestäni se, että on "aina kirjoittanut" ei ole mikään tekstin laadun tae.
No ei todellakaan ole, eikä tässä ketjussa kukaan niin ole väittänytkään. Tässä ketjussa on lähinnä kirjoitettu omia lähtökohtia kirjoittamiselle ja siitä, miten itse on kiinnostunut kirjoittamisesta ja milloin se on alkanut. Kirjoittamisen voi aloittaa niin nuorena kuin vanhanakin. Aina voi kehittyä ja joillakin voi olla lähtötasokin jo toista korkeampi. Jo pelkästään lukeminen kehittää kirjoitustaitoja.
Minusta tämä ketju osoittaa vain sen, että suurimmalla osalla tekstin tuottaminen on verissä ja imetty jo äidinmaidossa. Jokin selittämätön voima, joka ajaa tietokoneen tai kirjoitusvihon ääreen illasta toiseen. Halu luoda jotain ja kirjoittaa maailma sanoiksi. Varhain aloittaminen on siis monille meistä yhteinen tekijä.
Silti olen sitä mieltä, että mitä aikaisemmin aloittaa treenaamisen, sitä varhaisemmin kypsyy hyväksi kirjoittajaksi. Treenaaminen tässä lajissa, kuten kaikissa muissakin, on avain onneen. Verrataanpa tätä taas vaikka pianon soittoon tai jääkiekkoon. Jos aloittaa soittamisen tai pelaamisen neljä-vuotiaana, on hänellä aikamoinen kaula verrattuna sellaiseen henkilöön, joka avaa nuottivihon tai solmii luistimet jalkaan ensimmäisen kerran kaksikymppisenä. - pohdintaaaani
Mashiach kirjoitti:
No ei todellakaan ole, eikä tässä ketjussa kukaan niin ole väittänytkään. Tässä ketjussa on lähinnä kirjoitettu omia lähtökohtia kirjoittamiselle ja siitä, miten itse on kiinnostunut kirjoittamisesta ja milloin se on alkanut. Kirjoittamisen voi aloittaa niin nuorena kuin vanhanakin. Aina voi kehittyä ja joillakin voi olla lähtötasokin jo toista korkeampi. Jo pelkästään lukeminen kehittää kirjoitustaitoja.
Minusta tämä ketju osoittaa vain sen, että suurimmalla osalla tekstin tuottaminen on verissä ja imetty jo äidinmaidossa. Jokin selittämätön voima, joka ajaa tietokoneen tai kirjoitusvihon ääreen illasta toiseen. Halu luoda jotain ja kirjoittaa maailma sanoiksi. Varhain aloittaminen on siis monille meistä yhteinen tekijä.
Silti olen sitä mieltä, että mitä aikaisemmin aloittaa treenaamisen, sitä varhaisemmin kypsyy hyväksi kirjoittajaksi. Treenaaminen tässä lajissa, kuten kaikissa muissakin, on avain onneen. Verrataanpa tätä taas vaikka pianon soittoon tai jääkiekkoon. Jos aloittaa soittamisen tai pelaamisen neljä-vuotiaana, on hänellä aikamoinen kaula verrattuna sellaiseen henkilöön, joka avaa nuottivihon tai solmii luistimet jalkaan ensimmäisen kerran kaksikymppisenä.Tuo on ihan totta. Lahjakkaita kirjoittajia on paljon, mutta se ei auta, ellei tekstiä opettele jalostamaan. Olen aivan samaa mieltä myös lukemisesta. Se kehittää kirjoittamista yhtä paljon kuin kirjoittaminenkin, jos osaa lukea niin että ottaa opikseen erilaisista tekniikoista. Tässä mielestä kirjallisuuden ja kirjallisuustieteen opiskelusta on varmasti hyötyä. Ainakin oma genre pitäisi tuntea läpikotaisin, jotta voisi tuottaa jotakin omaperäistä ja laadukasta.
Kirjoittamisessa on kyse myös omanlaisestaan älykkyydestä. Asioita pitäisi kyetä näkemään uusista, tuoreista näkökulmista sekä aiheen että muodon osalta. Tuohon liittyy itsekritiikki, joka on itselleni aikamoinen ongelma. Monesti kirjoittaminen tyssää siihen, että ajattelen, että tämä juttu on nähty ja tehty niin monta kertaa aikaisemmin ja paremmin, ettei tästä mitään tule. Minulla on paljon tekstejä, jotka ovat jääneet kesken tuosta syystä. Sinänsä tämä on hassua, koska pikajuoksijan ammatissani kirjoitan nopeasti valmista. Kirjoittaminen harrastuksena on siihen verrattuna maraton tai trialthon. Kilpailua itseäni vastaan. - scarabaeus
pohdintaaaani kirjoitti:
Tuo on ihan totta. Lahjakkaita kirjoittajia on paljon, mutta se ei auta, ellei tekstiä opettele jalostamaan. Olen aivan samaa mieltä myös lukemisesta. Se kehittää kirjoittamista yhtä paljon kuin kirjoittaminenkin, jos osaa lukea niin että ottaa opikseen erilaisista tekniikoista. Tässä mielestä kirjallisuuden ja kirjallisuustieteen opiskelusta on varmasti hyötyä. Ainakin oma genre pitäisi tuntea läpikotaisin, jotta voisi tuottaa jotakin omaperäistä ja laadukasta.
Kirjoittamisessa on kyse myös omanlaisestaan älykkyydestä. Asioita pitäisi kyetä näkemään uusista, tuoreista näkökulmista sekä aiheen että muodon osalta. Tuohon liittyy itsekritiikki, joka on itselleni aikamoinen ongelma. Monesti kirjoittaminen tyssää siihen, että ajattelen, että tämä juttu on nähty ja tehty niin monta kertaa aikaisemmin ja paremmin, ettei tästä mitään tule. Minulla on paljon tekstejä, jotka ovat jääneet kesken tuosta syystä. Sinänsä tämä on hassua, koska pikajuoksijan ammatissani kirjoitan nopeasti valmista. Kirjoittaminen harrastuksena on siihen verrattuna maraton tai trialthon. Kilpailua itseäni vastaan.......hihihhhhhhh !
juokse pupu juokse - ihmettelen vain
Mashiach kirjoitti:
No ei todellakaan ole, eikä tässä ketjussa kukaan niin ole väittänytkään. Tässä ketjussa on lähinnä kirjoitettu omia lähtökohtia kirjoittamiselle ja siitä, miten itse on kiinnostunut kirjoittamisesta ja milloin se on alkanut. Kirjoittamisen voi aloittaa niin nuorena kuin vanhanakin. Aina voi kehittyä ja joillakin voi olla lähtötasokin jo toista korkeampi. Jo pelkästään lukeminen kehittää kirjoitustaitoja.
Minusta tämä ketju osoittaa vain sen, että suurimmalla osalla tekstin tuottaminen on verissä ja imetty jo äidinmaidossa. Jokin selittämätön voima, joka ajaa tietokoneen tai kirjoitusvihon ääreen illasta toiseen. Halu luoda jotain ja kirjoittaa maailma sanoiksi. Varhain aloittaminen on siis monille meistä yhteinen tekijä.
Silti olen sitä mieltä, että mitä aikaisemmin aloittaa treenaamisen, sitä varhaisemmin kypsyy hyväksi kirjoittajaksi. Treenaaminen tässä lajissa, kuten kaikissa muissakin, on avain onneen. Verrataanpa tätä taas vaikka pianon soittoon tai jääkiekkoon. Jos aloittaa soittamisen tai pelaamisen neljä-vuotiaana, on hänellä aikamoinen kaula verrattuna sellaiseen henkilöön, joka avaa nuottivihon tai solmii luistimet jalkaan ensimmäisen kerran kaksikymppisenä.Olen periaatteessa sama mieltä harjoittelemisen tärkeydestä, mutta ei se ole ainoa näkökulma. Voihan olla, että kaksikymppisenä aloittanut juuttuu kolmikymppisenä siihen yhteen ja samaan kaavaan eikä enää kehitä itseään. Tämä nähdään monessa julkaiseessa kirjailijassa, jotka ovat saaneet nimeä: kirja kirjalta toistetaan samaa kaavaa, kunnes ei enää ole mitään sanottavaa. Eikä se, että on aloittanut kolmikymppisenä eikä kuusikymppisenä tee ihmisestä kolmekymmentä kertaa parempaa kirjoittajaa.
Mutta miksi ylipäätään otin asian esiin jotui siitä, että hyvin usein esitetään, miten on "aina halunnut " tehdä sitä tai tätä tai "aina" tehnyt sitä tai tätä ikään kuin se aina olisi jokin hyve. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy kaiken aikaa eikä mielestäni oel mikään hyve olla kiinnostunut vain yksistä ja samoista asioista koko ikää. Muuttumattomuuden ihannointi oli se, mikä sai minut kommentoimaan, sillä muuttumattomuutta ei kannata pitää hyveenä. - Mashiach
ihmettelen vain kirjoitti:
Olen periaatteessa sama mieltä harjoittelemisen tärkeydestä, mutta ei se ole ainoa näkökulma. Voihan olla, että kaksikymppisenä aloittanut juuttuu kolmikymppisenä siihen yhteen ja samaan kaavaan eikä enää kehitä itseään. Tämä nähdään monessa julkaiseessa kirjailijassa, jotka ovat saaneet nimeä: kirja kirjalta toistetaan samaa kaavaa, kunnes ei enää ole mitään sanottavaa. Eikä se, että on aloittanut kolmikymppisenä eikä kuusikymppisenä tee ihmisestä kolmekymmentä kertaa parempaa kirjoittajaa.
Mutta miksi ylipäätään otin asian esiin jotui siitä, että hyvin usein esitetään, miten on "aina halunnut " tehdä sitä tai tätä tai "aina" tehnyt sitä tai tätä ikään kuin se aina olisi jokin hyve. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy kaiken aikaa eikä mielestäni oel mikään hyve olla kiinnostunut vain yksistä ja samoista asioista koko ikää. Muuttumattomuuden ihannointi oli se, mikä sai minut kommentoimaan, sillä muuttumattomuutta ei kannata pitää hyveenä.I hear ya bro (or sista). Turiset viisaita. Olen samaa mieltä kanssasi.
Vaikka muuttumattomuuskin voi olla tietyllä tavalla hyve. Silloin tietää mitä saa, kun ostaa kirjan - tai mitä uusi levy (nyt puhutaan musiikista) pitää sisällään.
Vaikeita asioitahan nämä ovat. Arvostan silti sitä, että joillekin kirjoittaminen on kutsumus. Pidän sitä hyveenä (vaikkakaan se ei edelleenkään takaa sitä laatua). - tsirp68
ihmettelen vain kirjoitti:
Olen periaatteessa sama mieltä harjoittelemisen tärkeydestä, mutta ei se ole ainoa näkökulma. Voihan olla, että kaksikymppisenä aloittanut juuttuu kolmikymppisenä siihen yhteen ja samaan kaavaan eikä enää kehitä itseään. Tämä nähdään monessa julkaiseessa kirjailijassa, jotka ovat saaneet nimeä: kirja kirjalta toistetaan samaa kaavaa, kunnes ei enää ole mitään sanottavaa. Eikä se, että on aloittanut kolmikymppisenä eikä kuusikymppisenä tee ihmisestä kolmekymmentä kertaa parempaa kirjoittajaa.
Mutta miksi ylipäätään otin asian esiin jotui siitä, että hyvin usein esitetään, miten on "aina halunnut " tehdä sitä tai tätä tai "aina" tehnyt sitä tai tätä ikään kuin se aina olisi jokin hyve. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy kaiken aikaa eikä mielestäni oel mikään hyve olla kiinnostunut vain yksistä ja samoista asioista koko ikää. Muuttumattomuuden ihannointi oli se, mikä sai minut kommentoimaan, sillä muuttumattomuutta ei kannata pitää hyveenä.Kuka on pitänyt muuttumattomuutta hyveenä? Kuka sanoi tekstinsä pysyneen samanlaisena läpi koko elämän? Kuka sanoi, ettei elämään ole mahtunut kirjoittamisen lisäksi paljon muutakin?
Ennen kun kommentoi kriittisellä otteella muiden olemisia ja kirjoittamisia, voisi olla paikallaan syventyä asiaan lukemalla teksti huolella läpi, ettei käy kun vanhassa lasten lorussa, jossa sisältö muuttuukin vastakkaiseksi:" jos ystävä et olekkaan, lue joka toinen rivi vaan.." - pohdintaaani
ihmettelen vain kirjoitti:
Olen periaatteessa sama mieltä harjoittelemisen tärkeydestä, mutta ei se ole ainoa näkökulma. Voihan olla, että kaksikymppisenä aloittanut juuttuu kolmikymppisenä siihen yhteen ja samaan kaavaan eikä enää kehitä itseään. Tämä nähdään monessa julkaiseessa kirjailijassa, jotka ovat saaneet nimeä: kirja kirjalta toistetaan samaa kaavaa, kunnes ei enää ole mitään sanottavaa. Eikä se, että on aloittanut kolmikymppisenä eikä kuusikymppisenä tee ihmisestä kolmekymmentä kertaa parempaa kirjoittajaa.
Mutta miksi ylipäätään otin asian esiin jotui siitä, että hyvin usein esitetään, miten on "aina halunnut " tehdä sitä tai tätä tai "aina" tehnyt sitä tai tätä ikään kuin se aina olisi jokin hyve. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy kaiken aikaa eikä mielestäni oel mikään hyve olla kiinnostunut vain yksistä ja samoista asioista koko ikää. Muuttumattomuuden ihannointi oli se, mikä sai minut kommentoimaan, sillä muuttumattomuutta ei kannata pitää hyveenä."Olen periaatteessa samaa mieltä harjoittelemisen tärkeydestä, mutta ei se ole ainoa näkökulma. Voihan olla, että kaksikymppisenä aloittanut juuttuu kolmikymppisenä siihen yhteen ja samaan kaavaan eikä enää kehitä itseään."
Eikö harjoitteleminen tarkoittaa juuri itsensä kehittämistä? Ikä, harjoittelu tai muutos/muuttumattomuus ei tee kirjailijaa, vaan ainoastaan julkaistut kirjat. Tällä tarkoitan, että siihen joukkoon mahtuu niin monenlaista, että yleistysten pohjalta on vaikea keskustella. Mitä on muuttumattomuus, hyve jne. Tai mitä tarkoittaa, että on "aina" halunnut tehdä jotakin - se tarkoittaa eri asioita erilaisille ihmisille.
Jos jotakin juttua tekee työkseen, aika harva enää sanoo, että on aina halunnut sitä tehdä. Kyllä kirjailijankin ammattiin voi työlääntyä, ja se näkyy sitten rutiininomaisessa lopputuloksessa, vaikka julkaisukepoinen kirja olisikin. Lukijat, jotka tykkäävät kys. kirjailijan kaavasta, saavat sitä mitä haluavat. Ei häiritse tuo minua yhtään. Montakohan juttua olen itsekin kirjoittanut, joissa oli jo julkaistessa toivomisen varaa.... - pohdintaaani
tsirp68 kirjoitti:
Kuka on pitänyt muuttumattomuutta hyveenä? Kuka sanoi tekstinsä pysyneen samanlaisena läpi koko elämän? Kuka sanoi, ettei elämään ole mahtunut kirjoittamisen lisäksi paljon muutakin?
Ennen kun kommentoi kriittisellä otteella muiden olemisia ja kirjoittamisia, voisi olla paikallaan syventyä asiaan lukemalla teksti huolella läpi, ettei käy kun vanhassa lasten lorussa, jossa sisältö muuttuukin vastakkaiseksi:" jos ystävä et olekkaan, lue joka toinen rivi vaan.."En ole ennen kuullut tuota lasten lorua, sehän on hienoa viisautta. Ja sopivasti pisteliäskin niin että sen muistaa.
- tsirp68
"Ihmettelen vain" on kyllä täysin oikeassa siinä, ettei yhtään mitään takaa se, että on aina kirjoittanut ja hyvän kirjoittajan taitohan toki on kyseenalaistaa lukemansa ja kirjoittamansa. Niin kuin "Ihmettelen vain" omalla tavallaan tekikin.
Kuitenkin kannattaa miettiä, millä tavalla sanomansa saa parhaiten lukijalle perille.Useimmiten suora puhe toimii monta kertaa paremmin kuin hiotuinkaan sarkasmi...ainakin minuun toimi tässä tapauksessa.- pohdintaaani
Nätisti kirjoitettu, vaikka en olekaan ihan samaa mieltä. Kyllä keskustelua kovasti piristää sarkasmikin, erilaiset mielipiteet ja kärjistykset, kunhan ei mollata henkilökohtaisesti. Keskustelussa ei tarvitse päätyä siihen, että kaikki ovat samaa mieltä, mutta sen olisi hyvä päättyä niin, että kaikki ovat saaneet uusia näkökulmia keskusteltavaan aiheeseen. Sitä en ymmärrä, miten sanoman saisi aina perille, se ei mitenkään onnistu, joten sitä en edes yritä. Väärinymmärrykset kuuluvat kirjoitetun sanan luontaisetuihin. Keskustelun tarkoitus on myös selkiyttää omia näkemyksiä kuuntelemalla muiden mielipiteitä. Sellainen on virkistävää. Kahdessa leirissä sotiminen taas on tylsää.
- tsirp68
pohdintaaani kirjoitti:
Nätisti kirjoitettu, vaikka en olekaan ihan samaa mieltä. Kyllä keskustelua kovasti piristää sarkasmikin, erilaiset mielipiteet ja kärjistykset, kunhan ei mollata henkilökohtaisesti. Keskustelussa ei tarvitse päätyä siihen, että kaikki ovat samaa mieltä, mutta sen olisi hyvä päättyä niin, että kaikki ovat saaneet uusia näkökulmia keskusteltavaan aiheeseen. Sitä en ymmärrä, miten sanoman saisi aina perille, se ei mitenkään onnistu, joten sitä en edes yritä. Väärinymmärrykset kuuluvat kirjoitetun sanan luontaisetuihin. Keskustelun tarkoitus on myös selkiyttää omia näkemyksiä kuuntelemalla muiden mielipiteitä. Sellainen on virkistävää. Kahdessa leirissä sotiminen taas on tylsää.
"Pohdintaaani" olet hyvin oikeassa, tässä on ehdottomasti peiliinkatsomisen paikka..pakko tunnustaa:)..väärinkäsityksiä varmasti tulee, eivätkä ne kovinkaan usein ole tarkoituksellisia, vaikka joskus siltä saattaa tuntuakkin..Ehkäpä siis minä ymmärsinkin väärin.Ja jos en, voin lainata peiliä sitä tarvitsevalle;)
- povari1
Nimenomaan se, että on kirjoittanut aina, johtaa tilaan, jolloin alkaa nähdä itsensä jatkumona: "Minustahan tulee kirjailija, koska kaikki ovat niin minulle sanoneet lapsesta lähtien. "
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten111685Muistutus t-Naiselle.
Olet ilkeä ja narsistinen k-pää. Annat itsestäsi kiltin kuvan ulospäin kelataksesi ihmiset ansaan. Sitten päsmäröit, hau1511332Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu2831237Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1121072Mää oikeasti vielä kuolen
Tämän tilanteen takia. Minä tosissani yritin ja tiedän että tämä tilanne sattuu sinuunkin. Molemmat taidetaan olla niin42917Oiskohan se aika
Selvittää pää vihdoin ja viimein. Minun kaivattu ei todellakaan käy täällä ja piste. Ei ole mitään järkeä enää tuhlata t4865Kun Suomen uutisiin ei voi luottaa?
Kertoisitteko te uutismaailmasn perehtyneet ASIANTUNTIJAT nyt sitten sen, mihin voi?229824- 20749
- 24739
- 39722