Otakantaa.fi sensuroi lastensuojelun kokemusasiantuntijat

Tässä sensuroitu kommentti, joka olisi kenties tuonut asiantuntijoille kaivattua tietoa siitä, miksi ihmiset eivät uskalla hakea apua:

RIKOSTEN UHREILLE TAATTAVA APUA ILMAN HUOSTAANOTTOUHKAA

Nykyinen ilmiantoihin, kontrolliin ja huostaanoton ensisijaisuuteen perustuva lastensuojelupolitiikka tuhoaa paitsi avunhakijoiden luottamuksen ja oikeusturvan, myös lähisuhde- ja seksuaaliväkivallan vastaisen työn tähänastiset saavutukset.

"Yllättäen väkivalta alkaa olla muuten sellainen ongelma, että siitä ei pitäisi enää puhua viranomaisille ääneen. Perheissä pitäisi ymmärtää salata asia. Tunnen erään äidin, joka teki rikosilmoituksen siitä, että hänen avopuolisonsa oli käynyt hänen poikansa päälle väkivaltaisesti. Se oli ensimmäinen kerta, kun äiti kuuli väkivallasta. Hän toimi välittömästi. Tapahtuikin niin, että kotikaupungin sosiaalityöntekijät veivät pojan (käy peruskoulun yläastetta) kiireellisesti huostaan. Sosiaalityöntekijät eivät ole edes väläyttäneet pojan palauttamista kotiin, vaikka äiti muutti pian rikosilmoituksen jälkeen omaan asuntoon ja erosi avomiehestä."
http://kaisaruokamo.blogspot.fi/search?updated-max=2010-03-11T22:18:00 02:00&max-results=20&start=59&by-date=false

Pahoinpidellyt tai seksuaalirikosten uhreiksi joutuneet eivät tutkimustenkaan (Esim. Husso, Honkatukia, Laitinen, Piispa, Kivivuori, Näre) mukaan saa tarvitsemaansa apua ammattitaidottomien auttajien kansoittamasta sosiaalipalvelujärjestelmästä. Avun sijaan palvelujärjestelmä liian usein uhriuttaa heidät uudestaan. Tässä nuoren naisen ja hänen vanhempiensa kertomus siitä, mitä tapahtuu kun nuori avautuu viranomaiselle kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta. Nuoren tapaus kuvastaa hyvin nykypäivän lastensuojelun tilaa eikä ole mikään harvinainen poikkeus. Harvinaista on vain se, että nuori sai oikeutta ja kotiutettiin: http://www.knuutilaki.net/node/39

Palvelujärjestelmään luottaminen voi hankaloittaa väkivaltaa kokeneen nuoren naisen elämää myös aikuisena, siinä vaiheessa kun hän on äiti ja jopa hänen tulevan lapsensa elämää. Esim. Ensi- ja turvakotien toiminta perustuu liian usein tuen sijaan äitien ja lasten eristämiselle ja epätieteellisille arvioinneille, joiden oletuksia asiakkaiden ei ole lupa nähdä eikä korjata:
" Ensi- ja turvakotien antamissa lausunnoissa on useimmiten kyse äidistä, joka sosiaalitoimen painostuksesta ja huostaanottouhan alla suostuu menemään ensikotiin. Sosiaalitoimi luonnollisesti antaa ensikodille ennakkotiedot äidistä ja tämän puutteista. Tälle pohjalle sitten rakentuu vanhemmuuden arviointi. Yleensä äiti ei edes tiedä, että ensikodin tarkoitus onkin vanhemmuuden arvioiminen, eikä tukeminen."
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/36-ensi-ja-turvakotien-harharetki

Varatuomari Outi Mannosen mielestä lastensuojelutyöntekijät saavat tietoja liian helposti, vaikka heillä ei ole ammattitaitoa ymmärtää tiedon, esimerkiksi lääketieteellisen diagnoosin, merkitystä. Mannosen mukaan sosiaalityöntekijät vuotavat usein hoitotahoille oletuksiaan asiakkaastaan näiden selän takana. ”Jotkut lääkärit kirjaavat sosiaalityöntekijän luulot faktoina asiakkaan papereihin eteenpäin siten, että asiakas ei sitä tiedä eikä siksi osaa korjata virheellisiä tietoja. . Arat asiat ja katteettomat luulot leviävät.”

Naantalissa asunut Ani Leikonniemi, MTKL:n vuoden Peppi ja HOL ry:n perustaja on yksi niistä äideistä, jonka lapsen sijoituksen hallinto-oikeus myöhemmin purki perusteettomana. Leikonniemen luottamukselliset keskustelut psykoterapeutille päätyivät hänen tietämättään lastensuojelun käsiin.
”Sain kauhukseni lukea huostaanottohakemuksesta asiayhteyksistä irrotettuja sanoja tunnekokemuksistani vuosilta 1965-67. Poiminnat oli siirretty 2000-luvulle. Yhdestäkään lastensuojelun asiakirjasta ei löydy lainmukaista merkintää siitä, milloin ja mistä lastensuojelijat olivat lausunnot hankkineet. ”
http://voikukkien.wordpress.com/2012/09/19/yksi-haastattelu-lastensuojelun-tilasta-maassamme/

Väkivaltaa kokeneita eivät hyödytä väärät lupaukset avusta. Valheellisen auttamisvarmuuden sijaan lastensuojelu voisi lähteä liikkeelle tosiasioiden tunnustamisesta: Ainoastaan avunhakijan anonymiteetin takaavat internet-, terapia-, sielunhoito- ja vertaistukiryhmäpalvelut ovat käyttäjilleen turvallisia. Virallisten, mutta silti valvomattomien ja kaupallistuvien sosiaalipalvelujen käyttäminen sen sijaan aiheuttaa avunhakijoille selkeän tietosuoja- ja oikeusturvariskin, joka vaikuttaa ( esim. vailla asiakkaan luku- ja korjausoikeutta 75 vuotta säilytettävien asiakaskirjausten muodossa) vielä vuosikymmenten päähän avunhakemisesta, jopa seuraavaan sukupolveen.

Lastensuojelun kehittäjät- ryhmän lastensuojelutoimien kohteeksi joutuneen nuoren sanoin : " Nuoren ei kannata kertoa ongelmistaan koska hän ei voi vaikuttaa siihen mitä sen jälkeen tapahtuu."

Insestisyytöksiä esitetään paljon, vaan todisteita ei.
Miksi insestisyytökset kolminkertaisuivat vuosikymmenessä?
Ilmeisesti 70-luvulla yhdysvalloista alakanut insesti ja pedofilihysteria saivat sekä lastensuojelusta vastaavat, että psykiatrit uskomaan, että "Insesti- isät "raiskaavat omia lapsiaan.
Jostainsyystä kuitenkin uskonnollisissa yhteisöissä satoja lapsia hyväksikäytetään joka vuosi.

Risto Pellervo Airikkalan kannaotto Aamulehdessä 31.10.2011.
Oikeusmurhat ja psykiatrian harhat pedofiliasta.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/oikeusmurhat-psykiatrien-harhat-pedofiliasta
------------

Tämä uutinen on jostain syystä poistettu julkisuudesta.

Seksuaalirikossyytöksissä jo noitavainon piirteitä (Karjalainen)
"Vaikeissa avioerotilanteissa tehdyt rikosilmoitukset lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä osoittautuvat usein täysin perättömiksi.


Syyttäjät ja poliisi ovat panneet merkille, että viime aikoina lisääntyneissä rikosilmoituksissa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on aika usein myös perättömiä ilmoituksia. Esimerkiksi vaikeissa arvioerotilanteissa jotkut saattavat tehtailla toisesta osapuolesta aina uusia ja uusia rikosilmoituksia, kun edelliset on poliisin esitutkinnassa ammuttu perättöminä alas.

-?Olen verrannut nykytilannetta historiasta tunnettuihin noitavainoihin. Niissäkinhän oli usein kyse siitä, että lasten tai kylänmuijien pahojen ja ymmärtämättömien puheiden perusteella poltettiin tuhansia syyttömiä ihmisiä roviolla. Näyttö näissä jutuissa kun on monta kertaa aivan samalla tasolla, arvostelee kihlakunnansyyttäjä Marja Vanamo Itä-Suomen syyttäjänviraston Joensuun toimistosta.

Vanamo sanoo, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttösyytös heitetään usein ilmaan vaikeissa avioerotilanteissa.

-?Olen pannut merkille, että sitä käytetään lyömäaseena toista osapuolta, yleensä isään, vastaan, hän sanoo.

Rikosilmoitusten lisääntymisen taustalla on varmasti myös se, että ilmoitusherkkyys on kasvanut niin perheissä kuin viranomaistenkin keskuudessa.

Mutta Vanamon mielestä syytökset ovat montaa kertaa varsin hataralla pohjalla.

- ?En saata uskoa, että tilanne olisi yhteiskunnassa muuttunut sellaiseksi, että yhtäkkiä meillä olisi suuri joukko avioeroisiä, jotka käyttäisivät lastaan seksuaalisesti hyväksi, hän sanoo."

http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_maakunta/seksuaalirikossyytöksissä_jo_n oitavainon_piirteitä_4810297.html



Kyllä miehetkin ovat kostonhimoisia mutta harvemmin saavat rationalisoituja omia tuntemuksia niin pitkälle että ovat valmiita heittämään toisen ihmisen vankilaan kuten vaikkapa perättömissä raiskaussyytöksissä tai sitten lapsenhyväksikäyttö syytteissä.
----------

Lapsettomien isien maa. Äidit osaavat temput, joilla isältä viedään yhteys lapsiinsa, -eikä siinä vielä kaikki yhteiskunta auttaa heitä siinä.
Feministinen aikakusilehti Tulva arkisto.

http://www.tulva.fi/index.php?k=115744
--------------

Raiskaukset ovat olleet "naistutkijoiden" lempiaihe, joidenkin mukaan joka vuosi 10.000 naista raikstaan. Toisen tutkimuksen mukaan joka vuosi Suomessa raiskataan 15.000 naista, jonka lisäksi 46.000 naista kokee seksuaalista häirintää vuosittain Rikosylikonstaapeli Marja Vuennon mukaan luku on vestty hatusta.

RAISKAUKSIA 10 000?
Rikosylikonstaapeli Marja Vuento on tutkinut raiskauksia parikymmentä vuotta.

Julkisessa keskustelussa eli pitkään ihan faktana väite, että Suomessa tapahtuu vuodessa noin 10 000 raiskausta.
Ihan hatusta vedetty luku. Sivun mennen sanottuna olen jopa löytänyt sen hatun, josta luku on vedetty.

Toimittajan kysyessä tutkija oli arvellut, että 10 000 on sopivan pyöreä luku. Raiskausten lukumääräksi on soviteltu myös Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen tulleiden
soittojen lukumäärää, joita esim. vuonna 2003 oli 17600.
Vähän kehno peruste, sillä luku sisältää myös kaikki soittoyritykset, ja voin vain kuvitella, että tämän kaltaiseen ilmaisnumeroon tulevat soitot koskevat hyvin monenlaisia asioita.".

Poliisille ilmoitetaan vuosittain 500 - 600 raiskausepäilyä. Suhteessa siihen tuomioita tulee hyvin. Mistä se kertoo?
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan siitä, että poliisi ei ole onnistunut selvittämään niitä rikoksia.
Me poliisit tiedämme, että se kertoo siitä, että näyttöä on vaikea saada, koska näissä rikoksissa käytetään hyvin vähän väkivaltaa.
Kun uhrissa ei ole minkäänlaista vammaa, jää jäljelle vain kaksi, olennaiselta osaltaan toisistaan poikkeavaa tarinaa vastakkain. Me poliisit tiedämme myös sen, että osa tehdyistä ilmoituksista on täysin perättömiä".
-------