Älkää murehtiko
Raamatunteksti: Matt. 6: 25-34
Kun Jeesus sanoo: ”Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte”, se tarko ittaa samalla: ”Huolehtikaa hengestänne, siitä miten saisitte iankaikkisen elämän, ettekä joutuisi ikuiseen kadotukseen.”
Tässä ajassa ihmisen elämä päättyy joka tapauksessa kuolemaan. Se käy ilmi myös Jeesuksen valitsemista esimerkeistä: Murehtimisella ei voi lisätä elämänsä pituutta, ei edes kyynärän eli noin puolet metrin vertaa. Kukkeimmatkin kukat lakastuvat. Ajallinen elämä päätyy kuolemaan siitä huolimatta, vaikka vatsa olisi täynnä ja päällä olisivat parhaat vaatteet.
Kaikki ei kuitenkaan pääty ruumiin kuolemaan. Ajallisen elämän jälkeen seuraa iankaikkisuus. Iankaikkisuuden näkökulmasta elämä ja hengissä pysyminen on jotain paljon enemmän kuin ruoka ja vaatteet.
Jo ennen vuorisaarnaa Jeesus muistutti: ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.” Jumalan sana välittää meille Jeesuksen, pelastuksen ja iankaikkisen elämän. Mistään muualta kuin Raamatusta emme voi tätä kaikkea löytää. Pietari totesi: ”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.”
”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” Sama tärkeysjärjestys nähdään Isä meidän -rukouksessa, jonka Jeesus opetti tässä vuorisaarnassa juuri ennen käsillä olevaa evankeliumikatkelmaa.
Ensin pyydetään valtakunnan tulemista: ”Tulkoon sinun valtakuntasi”, ja siihen liittyen: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.” Tämä koskee yhtäläisesti sekä tätä ajallista elämää että ikuisuutta, sillä pyyntö jatkuu: ”Myös maan päällä niin kuin taivaassa.”
Sitten heti tämän jälkeen meitä opetetaan pyytämään: ”Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.”
Tärkeysjärjestyksessä kaikilla asioilla on oma paikkansa. Ajalliset asiat eivät Jeesuksen opetuksessa ja Raamatun ilmoituksessa ole suinkaan merkityksettömiä. Nehän ovat yhtä lailla Jumalan luomia. Ne vain tulevat tärkeysjärjestyksessä Jumalan valtakunnan etsimisen jälkeen. Jeesus lausui itsestäänselvyytenä: ”Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette tätä kaikkea.”
Jos epäuskoisen sydämen on vaikea etsiä Jumalan valtakuntaa ja noudattaa hänen tahtoaan, yhtä vaikeaa on luottaa Jumalan lupaukseen, että hän huolehtii
Ylönen

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jumalalle voimme jättää kaikki huolemme. Se on niin ja amen.