Elämä.

Orjuuden väliin on tullut raha. Orjaa kutsutaan työntekijäksi.
Ennen orja sai työnteolla nukkumapaikan ja ruokaa. Nykyään orja saa rahaa, jolla voi ostaa ruokaa ja nukkumapaikan. Orja tottelee ylempiarvoista ihmistä joka alistaa häntä. Jokainen tietää, että elämä tulee olemaan työntekoa. Väkinäistä pakollista työntekoa. Silti. Silti ihmiset haluaa tehdä lapsia. Eli haluavat luoda lisää ihmisiä tähän julmaan maailmaan. Maailma on paha. Ihminen kokee maailman pahaksi. Miksi ihminen haluaa saattaa uuden ihmisen tähän kärsimykseen ja epäoikeudenmukaisuuteen mitä koemme? Ja vielä ihmisen josta välittää. Omasta lapsesta ihminen välittää eniten. Silti ihminen haluaa tuoda sen lapsen tähän jokapäiväiseen tuskaan. Jossain kaukana on vielä asiat pahemmin. Ruoka ei riitä kaikille siellä. Silti sielläkin väestö kasvaa. Äidit synnyttävät lapsia. Paljon lapsia. Enemmän jakajia sille vähälle ruokamäärälle. Tuntuu siltä että ihminen tekee lapsen itseään varten. Takaamaan tuen vanhuuden päivinä, jotta ei tarvitse olla yksin. Se on ymmärrettävää, mutta se lapsi joutuu elämään vuosikymmeniä ja kokemaan kaiken pahan, minkä hänen vanhempansa ovat kokeneet. Vanhuuden aika on hyvin vähäistä verrattuna siihen, että lapsi joutuu elämään kokonaisen elämän. Lapsi tajuaa vasta aikuistuessaan, minkälainen elämä tulee olemaan. Siinä tilanteessa minä olen. Tunnen suurta katkeruutta, että minut on tänne kiusattavaksi ja nöyryytettäväksi synnytetty. Minulla on useita sisaruksia. Pelkästään myötätunto heidän tulevaa pahaa kohtaan saa minut suremaan. Kuolema on todella pientä verrattuna elämän aikana koettavaan tuskaan. Jos kuoleva saa taivaan porteilla mahdollisuuden palata, ei hän halua. Kuolema on paras vaihtoehto ihmiselle. Siihen loppuu kärsimys. Se kärsimys siirtyy läheisille, jotka joutuvat kokemaan heille tärkeän ihmisen kuoleman. Minä koen kaikki läheiseni tärkeiksi ihmisiksi, mutta en itseäni. Tiedän että läheiseni kuitenkin kokevat minun olevan heille tärkeä. En haluaisi veljeni kuolevan. Vaikka se onkin veljelleni paras ratkaisu. Jouduin kokemaan yhden läheisen itsemurhan. Minusta tuntui äärettömän pahalta silloin. Kun siitä on vain vähän aikaa, sitä ei voi käsittää. Henkilö, jonka luona pystyi käymään kahvilla ja juttelemassa vaikka uutisista tai säästä, tietenkin negatiiviseen sävyyn, hänen luonaan ei voi enää käydä. Hänestä on jäljellä enää kuoret maan alla. Sielu on hänestä poistunut. Parin vuoden päästä tapahtuneesta aloin hahmottaa, että se oli hänelle parasta. Hänen elämänsä oli samanlainen kuin kaikilla onnettomilla ihmisillä. Eli arkiaamuisin töihin tekemään rahaa ihmisille joilla oli jo valmiiksi paljon rahaa. Vääryyttä joutui tekemään oman elantonsa hankkimiseksi. Sekö on elämän tarkoitus? Tulla julmuuden maailmaan tekemään rahaa pahoille ihmisille. Se mihin työntekijää tarvitaan on rahan hankkiminen. Ei ihminen voi millään tasolla nauttia työnteosta kun tietää mitä sillä haetaan.Työnteko on kuitenkin suuri osa elämää, ja jos työnteosta ei pidä, ei voi pitää koko elämisestä.
6235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hirmuinen oli sun jargonisi, ei kyllä paljoa siitä viitsinyt edes lukea.
Työteko on valtaosalle ihmisistä aivan luontaista ja ihminen voi pahoin, mikäli sitä työtä ei ole. Minä niinkuin valtaosa muistakin ihmisistä nautin työteosta ja se on tärkeä osa elämästa. Vaikka saisi lottovoiton, niin työntekoa en lopettaisi, koska se on paljon muutakin kuin kuukautinen palkkapussi.

Äänestä

Yhteiskunnallinen asema mitataan rahana, koska on ahneuden aika. Suosittelen Ari Ojapellon teosta aiheesta. EU-mieliset suosivat laittomuutta ja vääryyttä. Eduskunnan ja sairaaloiden aamuhartaudeksi sopisi tämä virsi edellisestä virsikirjasta:
http://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

Orjatyövoima palaa vielä yhteiskuntaamme, sillä uusnatsismi näkyy jo poliittisessa päätöksenteossa. "Raha tulee rahan tykö. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät" (Matt. 24) pitää paikkansa yhteiskunnassamme.

Työ on terapiaa, kuten edellinenkin vastaaja tarkoitti. Agraariyhteiskunnassa riitti työtä kaikille, jolloin myös työyhteisön laatu oli parempi. Ahneuden aiheuttama jatkuva kiire on lisännyt mielisairauksia, joten kokoomuslaisten kuuluisi maksaa aiheuttamansa.

Ihmisoikeudet hävitetään psykiatrisissa sairaaloissa.

Äänestä

Minäkin olen ihmetellyt, että miten ihmiset on saaneetkaan luotua mahdollisimman vastenmielin maailman ihan kaikille elää??? Vain kyllin yksinkertaiset ihmiset ei sitä huomaa tai kyllin kylmät ihmiset ei välitä niin kauan kun itellä porskuttaa suhteellisen hyvin!

Eläimille maailma on helvetti! Se on mielipuolen harjoittamaa kidutusta tuotantoeläimille ja ihmiset vaan nauraa syödessään makkaraa!!!!!!!

Tytöille ja naisille maailma on seksikeskeinen paikka. Himokkaita, irstaita ja sairaita miehiä on jokapuolella ja vielä rajoittamassa naisten omaa päätöksentekoa. Tosin monet naiset on kyllin typeriä lyödäkseen vettä myllyyn!

Sitten on tosiaan työn orjat. Osa ihmisistä kaipaa työtä tai muuten he masentuvat. Osa kenties syntyy työmuurahaisiksi ja kaipaa toisten käskyttelyä. Aika harva kuitenkaan saa mieluisaa työtä tai mieluisaa työyhteisöä. Enemmän yhtiöt tavoittelee rahavoittoa työläisten kustannuksella. Enemmän työtä ja vähemmän palkkaa.

Ihmiset raiskaa luontoa! Puut kaadetaan ja vedet saastutetaan. Vaikka ihmiset TIETÄÄ lopputuloksen, silti sama meno jatkuu. Se on huolestuttavaa!!!!! Ja pisteeksi kaiken hirveyden päälle hommataan vielä lapsia jotka saa elää yhä isommassa lössissä kilpailemassa luonnonvaroista! Sairasta touhua!

Mutta veikkaan että suurin osa ei ajattele ikäviä asioita ollenkaan, koska muuten masennus kasvaa liian suureksi. Asiat ei silti muutu lakaisemalla niitä maton alle! Kohta se on möykky! Kehottaapa se Uusi testamenttikin tappelemaan vääriä asioita vastaan!

Äänestä

Nykyistä tilannetta ei auta yhtään se, että
a) ihmisten kuuluminen ammattiyhdistysliikkeisiin vähenee,
b) nämä (samat?) pikkuporvarit äänestävät oikeistopuolueita, vaikka ovat korviaan myöten asunto- ja muissa veloissa.

Tulevina vuosikymmeninä, kun eläkeikä pitenee ja työelämä käy entistä epävarmemmaksi perheissä tulee entistä enemmän taloudellisia konkursseja, kun asunto menee työttömyyden vuoksi alta.

Sitten tulee rahamies ja ostaa pakkohuutokaupatun omaisuuden pilkkahinnalla. Ja näin se varallisuus kasaantuu.

Näitä pakkohuutokauppoja tulee vielä samaan tyyliin kuin Yhdysvalloissa asuntokuplan puhjettua muutama vuosi sitten.

Äänestä

Onneksi kansanedustajat kai saavat kahdeksan vuoden työrupeaman jälkeen hyvän sopeutumiseläkkeen jo nuorinakin.

Äänestä
  • Eduskunnan kotisivujen mukaan olisi 12 vuoden työura ennen sopeutumiseläkettä. Pitäisi tehdä lakimuutos, joka velvoittaisi lopettamaan noiden 12 vuoden jälkeen, samaan tapaan kuin presidentillä on korkeintaan kaksi virkakautta (12 vuotta).

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


-ajattelija- kirjoitti:

Orjuuden väliin on tullut raha. Orjaa kutsutaan työntekijäksi.
Ennen orja sai työnteolla nukkumapaikan ja ruokaa. Nykyään orja saa rahaa, jolla voi ostaa ruokaa ja nukkumapaikan. Orja tottelee ylempiarvoista ihmistä joka alistaa häntä. Jokainen tietää, että elämä tulee olemaan työntekoa. Väkinäistä pakollista työntekoa. Silti. Silti ihmiset haluaa tehdä lapsia. Eli haluavat luoda lisää ihmisiä tähän julmaan maailmaan. Maailma on paha. Ihminen kokee maailman pahaksi. Miksi ihminen haluaa saattaa uuden ihmisen tähän kärsimykseen ja epäoikeudenmukaisuuteen mitä koemme? Ja vielä ihmisen josta välittää. Omasta lapsesta ihminen välittää eniten. Silti ihminen haluaa tuoda sen lapsen tähän jokapäiväiseen tuskaan. Jossain kaukana on vielä asiat pahemmin. Ruoka ei riitä kaikille siellä. Silti sielläkin väestö kasvaa. Äidit synnyttävät lapsia. Paljon lapsia. Enemmän jakajia sille vähälle ruokamäärälle. Tuntuu siltä että ihminen tekee lapsen itseään varten. Takaamaan tuen vanhuuden päivinä, jotta ei tarvitse olla yksin. Se on ymmärrettävää, mutta se lapsi joutuu elämään vuosikymmeniä ja kokemaan kaiken pahan, minkä hänen vanhempansa ovat kokeneet. Vanhuuden aika on hyvin vähäistä verrattuna siihen, että lapsi joutuu elämään kokonaisen elämän. Lapsi tajuaa vasta aikuistuessaan, minkälainen elämä tulee olemaan. Siinä tilanteessa minä olen. Tunnen suurta katkeruutta, että minut on tänne kiusattavaksi ja nöyryytettäväksi synnytetty. Minulla on useita sisaruksia. Pelkästään myötätunto heidän tulevaa pahaa kohtaan saa minut suremaan. Kuolema on todella pientä verrattuna elämän aikana koettavaan tuskaan. Jos kuoleva saa taivaan porteilla mahdollisuuden palata, ei hän halua. Kuolema on paras vaihtoehto ihmiselle. Siihen loppuu kärsimys. Se kärsimys siirtyy läheisille, jotka joutuvat kokemaan heille tärkeän ihmisen kuoleman. Minä koen kaikki läheiseni tärkeiksi ihmisiksi, mutta en itseäni. Tiedän että läheiseni kuitenkin kokevat minun olevan heille tärkeä. En haluaisi veljeni kuolevan. Vaikka se onkin veljelleni paras ratkaisu. Jouduin kokemaan yhden läheisen itsemurhan. Minusta tuntui äärettömän pahalta silloin. Kun siitä on vain vähän aikaa, sitä ei voi käsittää. Henkilö, jonka luona pystyi käymään kahvilla ja juttelemassa vaikka uutisista tai säästä, tietenkin negatiiviseen sävyyn, hänen luonaan ei voi enää käydä. Hänestä on jäljellä enää kuoret maan alla. Sielu on hänestä poistunut. Parin vuoden päästä tapahtuneesta aloin hahmottaa, että se oli hänelle parasta. Hänen elämänsä oli samanlainen kuin kaikilla onnettomilla ihmisillä. Eli arkiaamuisin töihin tekemään rahaa ihmisille joilla oli jo valmiiksi paljon rahaa. Vääryyttä joutui tekemään oman elantonsa hankkimiseksi. Sekö on elämän tarkoitus? Tulla julmuuden maailmaan tekemään rahaa pahoille ihmisille. Se mihin työntekijää tarvitaan on rahan hankkiminen. Ei ihminen voi millään tasolla nauttia työnteosta kun tietää mitä sillä haetaan.Työnteko on kuitenkin suuri osa elämää, ja jos työnteosta ei pidä, ei voi pitää koko elämisestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu