Ehtoollinen

Kenelle ehtoollinen kuuluu Raamatun mukaan ? Ja puhun nyt vapaista suunnista ettei joku ala selittämään ev. lut käytäntöä.
16163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Apt. 2:41-42
Ne, jotka ottivat hänen sanansa vastaan, kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin 3000 henkeä. He pysyivät apostolien opetuksessa, keskinäisessä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksessa.

Tämän Raamatun opetuksen mukaan uskoon tulleille ja kastetuille.

Äänestä
  • " Tämän Raamatun opetuksen mukaan uskoon tulleille ja kastetuille."

    Tuota mieltä minäkin olen. Kysymys heräsi siitä, kun törmäsin seurakuntaan, jossa ehtoollista jaetaan myös lapsille. Ihan sylilapsista alkaen. Ja kyseessä on vapaisiin suuntiin kuuluva seurakunta, mutta ei hel.srk.
    Minusta se oli pöyristyttävää, eivät lapset edes ymmärrä koko asiaa ja jotenkin vesitetään kokohomma.

    Äänestä

Hänellehän se kuuluu, jolle Jeesus merkitsee sijaisuhria syntiensä sovittajana.

Äänestä

Aloittaja kysyy ensin Raamatun opin mukaisesta ehtoollista, mutta määrää heti, etteivät kristityt saa vastata, ainoastaan helluntailaiset.

Ette siis kuule opetusta Raamatun opin mukaisesta kristillisestä ehtoollisesta, vaan helluntailaisten opettamasta muistoateriasta, joka ei ole sama kuin kristittyjen HPE, vaikka he eksyttävästi käyttävätkin siitä myös nimeä "ehtoollinen". Se on opetukseltaan kuitenkin aivan muuta ja perustuu ikivanhaan nk. nestoriolaiseen harhaoppiin.

Äänestä
  • " Aloittaja kysyy ensin Raamatun opin mukaisesta ehtoollista, mutta määrää heti, etteivät kristityt saa vastata, ainoastaan helluntailaiset."

    Niin kysyy ja koska tiedän ev. lut. kirkon ehtoollisen, en siitä tarvitse tietoa.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    " Aloittaja kysyy ensin Raamatun opin mukaisesta ehtoollista, mutta määrää heti, etteivät kristityt saa vastata, ainoastaan helluntailaiset."

    Niin kysyy ja koska tiedän ev. lut. kirkon ehtoollisen, en siitä tarvitse tietoa.

    Myönnät siis, ettei ev.lut. ehtoollinen ja helluntailaisten muistoateria ole sama yhteysateria. Tämä on totta. Siksi helluntailaisten ja kristinuskoisten välillä ei ole ehtoollisyhteyttä.

    Äänestä

Voihan sitä muistella vaikka olutpullo kädessä ja mutustella leipää siinä samalla.
Ja kun se e-leipä ei ole siunattu niin mitä merkitystä on sellaisella muistoaterialla?

Äänestä

Ehtoollinen kuuluu Jeesuksen opetuslapsille eli uskoville. Ennen vanhaan ehtoollisen tarjoaminen luterilaisuskovalle oli pahasta, mutta nykyään ei ehtoolliselle osallistuvia tenttailla.

Äänestä
  • Ei tentata ei, mutta joka nauttii ehtoollista vastoin Jumalan Sanan opetusta, on vikapää Hänen kuolemaansa.

    1 Kor. 11
    27. Joka siis kelvottomasti syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, on syyllinen Herran ruumiiseen ja vereen.
    28. Tutkikoon siis ihminen itseään ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta. RK

    1 Kor. 11
    27. Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
    28. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; -38

    1 Kor. 11
    27 Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan.
    28 Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. -92

    Siksi olisi hyvä aina ennen ehtoollista ilmoittaa, kenelle Raamatun mukaan Herran ehtoollinen kuuluu, ettei kukaan toimi väärin edes tietämättään,
    mutta jokainenhan sitten itse tekee omalta osin ratkaisunsa ja on näin
    ollen itse vastuullinen tekemästään ratkaisusta Jumalan edessä.

    Joten asia jää loppujen lopuksi ehtoollisen nauttijan ja Jumalan väliseksi.

    Äänestä

  • ~~tähkäpää~~ kirjoitti:

    Ei tentata ei, mutta joka nauttii ehtoollista vastoin Jumalan Sanan opetusta, on vikapää Hänen kuolemaansa.

    1 Kor. 11
    27. Joka siis kelvottomasti syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, on syyllinen Herran ruumiiseen ja vereen.
    28. Tutkikoon siis ihminen itseään ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta. RK

    1 Kor. 11
    27. Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
    28. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; -38

    1 Kor. 11
    27 Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan.
    28 Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. -92

    Siksi olisi hyvä aina ennen ehtoollista ilmoittaa, kenelle Raamatun mukaan Herran ehtoollinen kuuluu, ettei kukaan toimi väärin edes tietämättään,
    mutta jokainenhan sitten itse tekee omalta osin ratkaisunsa ja on näin
    ollen itse vastuullinen tekemästään ratkaisusta Jumalan edessä.

    Joten asia jää loppujen lopuksi ehtoollisen nauttijan ja Jumalan väliseksi.

    " Ei tentata ei, mutta joka nauttii ehtoollista vastoin Jumalan Sanan opetusta, on vikapää Hänen kuolemaansa."

    Seurakunnan työntekijä nimenomaan korosti sitä, että täällä lapsiakaan ei jätetä osattomiksi ehtoollisesta ? Ettei heille jää kummallinen käsitys mitä vanhemmat tekevät?
    Ja kyse oli sylilapsista, vanhempiensa sylissä olevia, nuoria perheitä.

    Ei Jumala varmaan lapsia tuomiolle vaadi, koska hehän eivät ymmärrä moista, mutta ihmettelen onko SEURAKUNNAN JOHTO, niin harhassa ettei tajua asiaa. ?
    Ihmettelen suuresti asiaa. Onko kukaan törmännyt muualla tällaiseen ?

    Tuo seurakunnan johtaja oli oikeassa.
    Ehtoollinen kuuluu kaikille uskoville! Myös lapsille, jos ovat uskossa.

    Joissakin Helluntaiseurakunnissa on menty harhaan, ja kuvitellaan että tuo:
    "Ja he pysyivät apostolien opetuksessa, leivän murtamisessa ja rukoukseesa",
    olisi kielto sille, että ehtoollista ei saisi antaa kastamattomalle.
    NÄIN RAAMATTU EI OPETA:

    Tuon periaatteen mukaanhan kastamatoin ei saisi osallistua myöskään opetukseen tai rukoukseen.

    Ehtoollinen on yhtesateria ja muisto-ateria, joka on esikuva kerran taivaassa
    olevasta hää-ateriasta, johaon kaikki uskovat saavat osallistua.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    " Ei tentata ei, mutta joka nauttii ehtoollista vastoin Jumalan Sanan opetusta, on vikapää Hänen kuolemaansa."

    Seurakunnan työntekijä nimenomaan korosti sitä, että täällä lapsiakaan ei jätetä osattomiksi ehtoollisesta ? Ettei heille jää kummallinen käsitys mitä vanhemmat tekevät?
    Ja kyse oli sylilapsista, vanhempiensa sylissä olevia, nuoria perheitä.

    Ei Jumala varmaan lapsia tuomiolle vaadi, koska hehän eivät ymmärrä moista, mutta ihmettelen onko SEURAKUNNAN JOHTO, niin harhassa ettei tajua asiaa. ?
    Ihmettelen suuresti asiaa. Onko kukaan törmännyt muualla tällaiseen ?

    Kaikista oudointa ja tuntuu jopa hieman epäuskottavalta, että ehtoollista jaetaan jollekin sillä perusteella, ettei jää kummallinen käsitys siitä, mitä vanhemmat tekevät.

    Tämähän ei ole millään muotoa ehtoollisen nauttimisen / jakamisen perusta.

    En siis epäile Sinun kertomaasi, mutta todella outoa tuollainen syy tai perustelu ehtoollisen nauttimiselle.

    Miten näille samoille lapsille myöhemmin kyetään selventämään ehtoollisen todellista merkitystä ja sitä, miten suuriarvoinen se on.

    " Kaikista oudointa ja tuntuu jopa hieman epäuskottavalta, että ehtoollista jaetaan jollekin sillä perusteella, ettei jää kummallinen käsitys siitä, mitä vanhemmat tekevät."

    Nimenomaan ! Eiköhän vanhemmat tee muutakin , mitä lapsille ei näytetä tai kerrota.
    ,
    " En siis epäile Sinun kertomaasi, mutta todella outoa tuollainen syy tai perustelu ehtoollisen nauttimiselle."

    Asia on tasan totta ! Ja kun juttelin seurakuntaan kuuluvan jäsenen kanssa asiasta ei se häntä tuntunut häiritsevän mitenkään.

    Äänestä

Niinpä niin !

Kyllä sitä on vain niin kaikenlaista selittäjää seurakuntienjohdossakin, että ei voi kuin ihmetellä sitä kirjavuutta.

summassa heti joka toisen sais lähettää penkkiin pois sieltä "johtajuudesta".

Äänestä

on tapauksia jossa helluntaiseurakunnassa ehtoollisia annetaan kaikille, siis ateisteille, ei kastetuille. ja ei uskoville. täten seurakunta yrittää saada jäseniä seuraan, . kaikenlainen synti sallitaan

Äänestä
  • Äläpäs "mazedels" taas viitsi levittää valheita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miten on kirjoitti:

Kenelle ehtoollinen kuuluu Raamatun mukaan ? Ja puhun nyt vapaista suunnista ettei joku ala selittämään ev. lut käytäntöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu