KREIKAN Työttömyys Pahentunut

Mihin lie heille auttamistarkoituksessa olevat eu-paketit ovat suuntautuneet
jonnekkin jo ennestään rikkaiden kapitalistien taskuun.

Ehdotan kansalaiskeräystä jutalle ja jykälle,ettei taas tarvii usasta ottaa
lainaa jotta vois taas lainata,

by the way.
Syyrian pakolaisia saattaa olla tulossa,joten mieli nöyränä,ja lompakko
avoinna
Rauman Telakkakin saatetaan sulkea.

Onneksi on kokoomus
772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos Kreikka oli heitetty Eurosta jo vuosia sitten, maassa olisi jo aitoa kasvua ja lama muisto vain.

Pankkiirit ja sijoittajat olisivat kärsineet tappioita, siksi sen ei annettu tapahtua.

Äänestä

Miksi kukaan enää eteläinmaista haluaisi eurosta ulos,koska
itseaiheitetuille ongelmille on löytynyt maksaja.

Suomi.

Muistakaa äänestää kokk.........

Äänestä

Joka tukipaketin jälkeen EU on määrännyt kurjistamisehtoja Kreikalle.

Työttömyys on käsittämätön. Olipa kyse nuorista tai vanhenmasta ryhmästä.
Käytännössä EU on sammuttanut koko maan.

Kreikkaa on helppo ivata. Siellä on toisenlainen käytäntö kuin meillä.
Mutta kyllä täältäkin mätää löytyy eikä tarvi edes puristaa.

Äänestä

Tuollahan se syy juuri piileekin,eu,n käskyttämisessä ja kurjistamisessa.

Odotan vaan lähituleivaisuutta,koska tuo on suomella edessä.

Ja mätää löytyy,ei tarvitse kuin katsella kataisurpilaisen sekoiluja.

Miten helv. tälläinen voi olla meillä vielä hallituksena,ja juuri tuo
kurjistaminen on tällähetkellä suuntana

Äänestä

Voi voi. Eihän niillä tukipaketeilla ollut tarkoituskaan kreikkaa auttaa. Ne käytettiin kreikan lainojen maksuun rikkaille sijoittajille jotta kreikka saa niiltä uutta lainaa entistä korkeammalla korolla ja uppoaa yhä syvemmälle. Ihan yhtä hyvin toimii kuin alkoholistin pikavipit!

Äänestä

Viidakkorumpu on myös vihjaissut,ettei ne todellakaan ole kreikan
hyväksi menneet,vaan ennestään rikkaiden kapitalistien taskuun.

Sääliksi käy fetamaan tavallisia kansalaisia,ja vähintä mitä Germany
voisi tehdä heidän hyväkseen,olisi siirtää osa autoteollisuudestaan sinne.

Mutta historia tuntee saksan...............

Äänestä

Kommentoi aloitusta


waler kirjoitti:

Mihin lie heille auttamistarkoituksessa olevat eu-paketit ovat suuntautuneet
jonnekkin jo ennestään rikkaiden kapitalistien taskuun.

Ehdotan kansalaiskeräystä jutalle ja jykälle,ettei taas tarvii usasta ottaa
lainaa jotta vois taas lainata,

by the way.
Syyrian pakolaisia saattaa olla tulossa,joten mieli nöyränä,ja lompakko
avoinna
Rauman Telakkakin saatetaan sulkea.

Onneksi on kokoomus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu