Miten rehtori voi uhkailla vanhempia lastensuojelulla?

Eli kyse on 4 lapsisen perheen kesimmäisestä lapsesta...
Perheessä on eri ikäisiä lapsia joista kaikki tällä hetkellä koulussa.
perheessämme vanhempi poika on erittäin itsepäinen ja häntä ei koulu ole koskaan kiinnostanut ja hänen kanssaan olemme joutuneet asiasta väittelemään harvasen päivää joka ikinen arki päivä.
Pojalla on koulussa ongelmia tunnilla keskittymisessä ja siinä ettei hän tee tehtäviään eikä kerro läksyjään kotona, käytössä on wilma mutta sinnehän ei opettaja läksyjä laita, joten vanhempien on vaikea tietää mitä oikeasti on läksynä tullut.
Joka päivä kysymme onko läksyt tehty ja hän sanoo että on.
Hän jopä nayttää minulle ja mihelleni että ne on tehty, siitä huolimatta kuulemme että ei ole tehty ja että koulussa ei tee tehtäviään.
Tiedämme että pojan koulumotivaatio on ollut erittäin huonoa aina, siis jo esikoulusta saakka.
Pojan keskiarvo ei ole hyvä ja mikään kouluun liittyvä ei kiinnosta vaikka kuinka olisi vieressä vaatimassa.
(Kyseessä 13v poika)
Toivolla lapsilla menee koulussa hyvin yksi on peräti 10 keskiarvon oppilas, yksi menee 7-8 keskiarvo asteikolla ja nuorin on ensimmäisen luokan juuri aloittanut.
Mutta siis tämän vanhemman poikamme rehtori oli pyytänyt meitä palaveriin ja sitten, mieheni sinne mennessä, selvästi yritti syyttää ettemme me tee pojan kouluasian eteen mitään, poika kuulemma määrää kaikesta kotona, joka ei pidä paikkaansa!
Sitten lopuksi sanonut, että hän voisi tehdä asiasta lastensuojelu ilmoituksen!!!
Meillä ei juoda alkoholia, kuin hyvin harvoin, ite en ota kotona koskaan!
Emme kumpikaan tupakoi, emmekä käytä muitakaan huumausaineita, meillä ei ole perheväkivaltaa, eikä lapsemme ole ulkona yömyöhään, eikä myöskään heilu kaupungilla kavereidensa kanssa miten sattuu.
Lapset ruokitaan, vaatetetaan ja hoidetaan kuten kuuluu, miksi sitten uhkaillaan lasten suojeluilmoituksella, vaikka kotona kaikki on kunnossa?
Ainoa mikä ei ole kunnossa on pojan itsepäisyys ja koulukielteisyys ollut jo esikoulusta saakka.
Ei poikaa voi pakottaa kiinnostumaan, jos se ei kiinnosta,miten se onnistuu jos oikeesti on jo kaikki kotona yritetty, mutta motivaatiota ei vaan löydy?
2355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Selvittäkää minkä vuoksi lapsi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Keskustelkaa hänen kanssaan rauhassa ja kertokaa siitä mitä olette kuulleet. Älkää syyllistäkö häntä vaan olkaa rakentavia. Ilmaiskaa tahtonne auttaa ja tietää vaivaako häntä joku asia. Huonon käytöksen taustalla on usein jokin tunne epäoikeudenmukaisuudesta tai muusta vastaavasta mieltä painavasta asiasta. Näin itse etenisin. Rehtorin toiminta ei nyt näin kertomasi perusteella kuulosta kovin rakentavalta.

Äänestä

Saanko kysyä miksi ihmeessä tämä aloitus on tämän pakko-oireinen häiriö -otsakkeen alla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aitel kirjoitti:

Eli kyse on 4 lapsisen perheen kesimmäisestä lapsesta...
Perheessä on eri ikäisiä lapsia joista kaikki tällä hetkellä koulussa.
perheessämme vanhempi poika on erittäin itsepäinen ja häntä ei koulu ole koskaan kiinnostanut ja hänen kanssaan olemme joutuneet asiasta väittelemään harvasen päivää joka ikinen arki päivä.
Pojalla on koulussa ongelmia tunnilla keskittymisessä ja siinä ettei hän tee tehtäviään eikä kerro läksyjään kotona, käytössä on wilma mutta sinnehän ei opettaja läksyjä laita, joten vanhempien on vaikea tietää mitä oikeasti on läksynä tullut.
Joka päivä kysymme onko läksyt tehty ja hän sanoo että on.
Hän jopä nayttää minulle ja mihelleni että ne on tehty, siitä huolimatta kuulemme että ei ole tehty ja että koulussa ei tee tehtäviään.
Tiedämme että pojan koulumotivaatio on ollut erittäin huonoa aina, siis jo esikoulusta saakka.
Pojan keskiarvo ei ole hyvä ja mikään kouluun liittyvä ei kiinnosta vaikka kuinka olisi vieressä vaatimassa.
(Kyseessä 13v poika)
Toivolla lapsilla menee koulussa hyvin yksi on peräti 10 keskiarvon oppilas, yksi menee 7-8 keskiarvo asteikolla ja nuorin on ensimmäisen luokan juuri aloittanut.
Mutta siis tämän vanhemman poikamme rehtori oli pyytänyt meitä palaveriin ja sitten, mieheni sinne mennessä, selvästi yritti syyttää ettemme me tee pojan kouluasian eteen mitään, poika kuulemma määrää kaikesta kotona, joka ei pidä paikkaansa!
Sitten lopuksi sanonut, että hän voisi tehdä asiasta lastensuojelu ilmoituksen!!!
Meillä ei juoda alkoholia, kuin hyvin harvoin, ite en ota kotona koskaan!
Emme kumpikaan tupakoi, emmekä käytä muitakaan huumausaineita, meillä ei ole perheväkivaltaa, eikä lapsemme ole ulkona yömyöhään, eikä myöskään heilu kaupungilla kavereidensa kanssa miten sattuu.
Lapset ruokitaan, vaatetetaan ja hoidetaan kuten kuuluu, miksi sitten uhkaillaan lasten suojeluilmoituksella, vaikka kotona kaikki on kunnossa?
Ainoa mikä ei ole kunnossa on pojan itsepäisyys ja koulukielteisyys ollut jo esikoulusta saakka.
Ei poikaa voi pakottaa kiinnostumaan, jos se ei kiinnosta,miten se onnistuu jos oikeesti on jo kaikki kotona yritetty, mutta motivaatiota ei vaan löydy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu